Kyllä ihminen jää aika yksin, jos on lapseton.

Luulen, että veloilla on alunperinkin vahva perusturvallisuuden ja merkityksellisyyden tunne joka ei riipu muista ihmisistä. Siksi ei mm. kaipaa lapsia. Lapsellisilla tätä tunnetta ei ole, ja ne luulee että velat on yhtä kurat housuissa kuin he.

Tämä näkyy myös vanhana. Oma mummi oli "aina" yksinäinen, vaikka lapsia oli viisi ja lapsenlapsia parisenkymmentä. Kaipasi ja halusi seuraneitejä aina. Kummitäti oli lapseton, ja vielä viimeisinä vuosiaankin meni ja tuli miten tykkäsi. Vierailut oli lyhyitä, hän ilmoitti topakasti kaipaavansa omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan ihmisestä. Äitini on valittanut yksinäisyyttään siitä lähtien, kun kuopus eli minä muutin pois lapsuudenkodistani. Ja erityisesti sen jälkeen, kun hän jäi eläkkeelle. Siitä huolimatta, että me lapset soitamme hänelle parin viikon välein ja käymme parin kuukauden välein käymässä. Tai no veljeni käy vain kerran vuodessa, koska asuu perheineen Yhdysvalloissa. 

Toki sitä on yksinäinen jos ainoat läheiset on lapset, ja niitä näkee vain muutaman kerran vuodessa. Siksi pelkät lapset tuskin poistaa vanhuuden yksinäisyyttä, koska harva näkee lapsiaan joka päivä, toisin kuin vaikka puolisoa tai eläkkeellä ollessa ystäviä.

Oli lapsia eli ei, niin yksin ihminen lopulta jää.

Mä odotan innolla sitä, että olen ollut koko elämäni yksinolemisesta nauttija, ja sitten vanhana muutun ihmiseksi joka kaipaisi seuraa. Musta tällainen muutos kuulostaa niin kiehtovalta, että otan sen vastaan innolla.

Jaa kyllä mun sukulaiset ovat aika yksin olleet viimeiset elinvuotensa ja kuolinpedillään.

Yksin jääminen on varmasti ongelmallisempaa sellaiselle, jolla on lapset ja lapsenlapset, toisin kuin sellaiselle, joka on valinnut lapsettomuuden ja mahdollisesti yksin olemisen.

Vietän jatkuvasti aikaa suvun kanssa. Kolme sisarusta, joista kahdella on jo lapsia. Lasten kanssa näen säännöllisesti. Omille lapsille en pystyisi tarjoamaan mitään tällaisessä yhteiskunnassa. Olisin vain yksi niiden joukossa, jotka ovat menettäneet aikaa kehittää itseään ja panikoivat, että on suita ruokittavana ja töistä ei tietoa.

On muuten kiva olla neljästä sisaresta ainoa jolla on lapsia. Siinä sitten nämä lapsettomat kipuilevat sitä lapsettomuuttaan ja tunkevat minun lasteni elämään jatkuvasti.

Sitä olisi kieltämättä tosi yksinäinen jos ei Pivon kautta tulisi rahansiirto pyyntö.  Mihin sitä joutuisikaan jos aikuiset lapset ei kuppaisi. Ai että kun tuntuukin kivalle ja tosi tarpeelliselle tämä yhteydenpito.

Minulla on yksi lapsi, nyt aikuinen. Ei tulisi pieneen mieleenikään vaatia häntä muuttamaan paikkakunnalle, jolla itse asun, jotta voisimme tavata useammin. Ei myöskään tulisi mieleenikään odottaa, että hän hoitaisi minut, jos vanhempana sairastun muistisairauteen tms. Päinvastoin. Haluan, että hän elää mahdollisimman hyvän ja onnellisen oman elämän. Itse olen vastuussa omasta onnellisuudestani,

Varmaan vähän riippuu siitä ihmisestä, että jääkö yksin vai ei. Joku vapaaehtoisesti lapseton saattaa omata isonkin kaveripiiri, ehkä kumppaninkin, ja sitä kautta hällä on jotain tukiverkkoa ympärillään vanhemmitenkin. Sitten taas sellaiset lapsettomat joille ei sitä kumppania löydy jäävät tosiaankin aika hyvällä prosentilla yksin mätänemään sinne koteihinsa, koska heillä ei yleensä ole muutenkaan kovin kummoisia taitoja muodostaa erilaisia ihmissuhteita joiden turvin ei sitten jäisi yksin ja vaille apua. Joku naapuri sitten mahdollisesti haistaa rappukäytävässä, että sinne se Elmeri on nyt tainnut kupsahtaa kun ei ole vienyt roskia muutamaan viikkoon ja alkaa haista muutenkin vähän jännältä. Sitten taas jos onkin joku erakko omassa metsämajassaan, niin sinne sitä sitten jääkin eläinten kaluttavaksi ja joku ehkä joskus löytää pääkallon jostain korvesta.

Terveisin Naispelko26

Vierailija kirjoitti:

On muuten kiva olla neljästä sisaresta ainoa jolla on lapsia. Siinä sitten nämä lapsettomat kipuilevat sitä lapsettomuuttaan ja tunkevat minun lasteni elämään jatkuvasti.

Jos he eivät otse ole lapsettomuuttaan valinneet, niin yritä tukea.

Eikä tarvitse olla edes vanhus. Mitä minäkin keski-ikäinen olisin joulunpyhät tehnyt ilman kahden kouluikäisen lapseni kanssa touhuamista?

Vanhempani ovat eronneet, molemmat yli 60 v. Kukaan meistä kolmesta lapsesta ei käy tapaamassa heitä edes vuosittain kun asuvat edelleen siellä korvessa missä synnyimme. Äiti yrittää syyllistää ja kärttää minua kanssaan ulkomaanreissulle mutta en todellakaan ole lähdössä. En halua käyttää väkisellä lomaani äitini kanssa olemiseen kun minulla on omakin perhe. 

Ihan turha kuvitella että lapset olisivat jotenkin seurana vanhana. Miehenikin on käynyt vanhempiensa luona viimeksi yli vuosi sitten. Välit ovat ihan normaalit, kuten myös minulla vanhempiini. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan ihmisestä. Äitini on valittanut yksinäisyyttään siitä lähtien, kun kuopus eli minä muutin pois lapsuudenkodistani. Ja erityisesti sen jälkeen, kun hän jäi eläkkeelle. Siitä huolimatta, että me lapset soitamme hänelle parin viikon välein ja käymme parin kuukauden välein käymässä. Tai no veljeni käy vain kerran vuodessa, koska asuu perheineen Yhdysvalloissa. 

Toki sitä on yksinäinen jos ainoat läheiset on lapset, ja niitä näkee vain muutaman kerran vuodessa. Siksi pelkät lapset tuskin poistaa vanhuuden yksinäisyyttä, koska harva näkee lapsiaan joka päivä, toisin kuin vaikka puolisoa tai eläkkeellä ollessa ystäviä.

Nimenomaan. Sellainen, jolla on lapsia, voi tuntea itsensä ihan yhtä yksinäiseksi tai jopa vieläkin yksinäisemmäksi kuin sellainen, jolla ei ole lapsia. Lasten yhteydenottojen tai kyläilyjen odottaminen voi joidenkin ihmisten kohdalla jopa lisätä yksinäisyydentunnetta. 

Kyllä se riippuu ihmisestä ja paljon  terveydentilasta miten yksinäiseksi jää. 

Jos et itse pääse enää liikkumaan aika yksinäistä tulee olemaan, jos ei luonasikaan käy ketään eikä

ole elämänkumppanikaan siinä rinnallla.

Aika monet lapset hylkäävät vanhempansa jonneki laitokseen, käyvät ehkä kerran vuoteen käymässä ja sitten hautajaisissa esitetään niiin surevaa kun ei enää voi nähdä kuollutta ja viettää aikaa.

Ja joillakin katkeaa välit niin ei sillonkaa ole kovin pysyvää ja seurallista elämää.

Yksinäinen voi olla perheensäkin seurassa.

Meidän naapurissa asuu lapseton n. 75-vuotias pariskunta, ja surukseni täytyy todeta, että kyllä heillä on paljon aktiivisempi seura- ja harrastuselämä kuin meillä. He matkustelevat, heillä käy tuon tuostakin vieraita, osallistuvat milloin mihinkin kissanristiäisiin ympäri kaupunkia, lenkkeilevät koiransa kanssa kaksi kertaa päivässä (jos eivät ole matkoilla). Eivätpä he kovin yksinäisiltä ja avuttomilta minusta vaikuta.

Minulla on ollut erittäin läheiset ja rakastavat suhteet perheen ja sukulaisten kanssa. En tarvitse omia lapsia kun voin hoitaa sisarusten ja sukulaisten lapsia aina kun tekee mieli.

Vierailija kirjoitti:

Eikä tarvitse olla edes vanhus. Mitä minäkin keski-ikäinen olisin joulunpyhät tehnyt ilman kahden kouluikäisen lapseni kanssa touhuamista?

Matkustellut puolison kanssa ulkomailla kuten minä? N42