Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Äidiltä tulleet kaikki ulkonäkööni liittyvät kommentit.

Vaikka olen aina ollut tavallisen nätti naisellinen tyttö/nainen, niin aina on jotenkin vertaillut itseään minuun. Eikä ole koskaan tykännyt siitä, että joku kehuu minua.

Esimerkiksi koko nuoruuteni kuullut kuinka minulla on paksut nilkat eli jalkani ovat epänaiselliset. Jossain vaiheessa havahduin, että tuokin arvostelu ulkonäöstäni on valetta. Hän on vain halunnut lytätä minua.

On arvostellut lähes jokaisen osan kropastani. Ja pahinta on se, että noihin alkaa uskomaan. Mutta onneksi olen havahtunut siihen, että sanat ovat olleet vain tarkoitus nöyryyttää minua (muidenkin kuullen) ja hän on halunnut tuntea itsensä viehättävämmäksi.

Jotkut äidit ovat niin myrkkyä tyttärilleen.

"Olet selkeästi ollut ruoka-aikaan kotona, Jussi."

Otin tämän vastaan ilolla ja kohteliaisuuden eleenä. Olen nimittäin nähnyt aika lailla vaivaa, että olisin aina kotona ruoka-aikaan ja syön lautasen aina tyhjäksi.

Ihana kohteliaisuus, jonka muistan 30 vuoden takaa: luokkakaverini kertoi, että hänen naapurinsa oli kertonut tuntevansa isosiskoni, ja siskoni oli naapurin mielestä kaunis ja herttaisen näköinen. Sitten kaverini sanoi, että kyllä hänenkin mielestäni siskoni on nätti ja minä myös. On jäänyt mieleen, kun ei tuolloin oikein kaveripiirissä toisten ulkonäköä kommentoitu suuntaan tahi toiseen.

Kun olin noin 30-vuotias (15 vuotta sitten), olin ostanut tarkkaan harkiten kalliin untuvaliivin. Malli oli tyköistuva, mutta ihan sopivan kokoinen. Ostin harvoin kalliita merkkivaatteita ja olin liivistä erityisen onnellinen. Olin käymässä mummoni luona ja esittelin liiviä hänelle. Mummo katsoi arvioivasti ja sanoi, että se on liian pieni :(.

Sain ehkä elämäni ekan orgasmin silloiselta poikaystävältäni, olimme n. 15 vuotiaita. Ilmeisesti hän huomasi sen, kun sanoi inhottavalla nauravalla äänellä että no, helpottiko? Vieläkin muistan miten likainen ja inhottava olo tuli, vaikka tästä on jo yli 20 vuotta 😫

Kuljettiin nuorena kaverini kanssa nuorten suosimassa paikassa ja ohitimme poikajoukon. En muista enää keskustelua siinä ohi mennen, että kuka sanoi mitä, mutta yksi poika kommentoi minulle, että "ei tolla perseellä". Peppuni oli ihan tavallinen, enpä tiedä mitä tarkoitti, mutta kommentti pyöri mielessä pitkään. Ja yhä muistan sen negatiivisen sävyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin mummo sanoi mulle, kun olin 7-vuotias: Sopisit paremmin tytöksi. Aika ikävästi sanottu 7-vuotiaalle pojalle.

Minkä ikäinen olit?

Oliko siinä liikaa toistoa. Ehkä oli tarkoitus korostaa tuota ikää kahteen kertaa. Tuon ikäiselle todella ikävästi sanottu.

Mutta kiitokset vaan tästäkin.

Olin alakouluikäisenä kesäleirillä ja siellä piti pareittain keksiä muille ohjelmaa. En enää muista, minkä ohjelmanumeron kaverini kanssa keksittiin, ihan hyvin se meni, mutta myöhemmin eräs koviksen maineessa oleva vähän vanhempi (adhd)poika tuli sanomaan, että se meidän ohjelmanumero oli surkea. Kaverini sanoi, että ei hän sitä keksinyt ja tämä poika sanoi, että okei, se oli toi sössö. Itketti ja harmitti, minulla oli pienenä ollut s-vika ja olin ollut siinä luulossa, ettei se enää erottunut, mutta ilmeisesti sitten erottui.

Myöhemmin tapasin tämän pojan urheilukentällä. Yhtäkkiä tuli sanomaan minulle, että minulla on älyttömän pitkä kaula. Hohotti siinä kovaan ääneen, että kattokaa kuinka pitkä kaula tolla on. Otti oikein kiinni ja näytti, miten siihen saa kädet ympärille. Pitkään luulin, että kaulani on jotenkin epänormaali.

"Ei se ole sinun", kun katselin hymyillen vastasyntyneitä oksitosiinihuumassani synnytyksen jälkeen. Sanoja ikivanha kätilö.

"Tavataan ehkä ensi elämässä" sanoi ensirakkauteni joka jätti minut toisen naisen vuoksi. Olin 19. Tästä aikaa 35 vuotta mutta mieleeni syöpyneet sanat.

"Muistatko kun sanoin ettei sinusta tule yhtään mitään? Olin oikeassa."

- Entinen opettaja, jonka kanssa jaoin sairaalahuoneen viime talvena -

Omalta epävakaalta isältä "tapa ittes". Uhkasi myös pariin kertaan hakata minut siniseksi. (Oli kyllä fyysisestikin agre minua kohtaan). Sanoi naudaksi ja muillakin ei niin kivoilla sanoilla.

En aio tulevaisuudessa itkeä hänen haudallaan.

Äitini sanat yli 40v sitten noin 17 vuotiaalle "kuinka tuollaista lasta voi edes rakastaa" tilanteessa jossa pyysin anteeksi pahoitettuani hänen mielensä. Vaikka välimme on hyvät, sanat ei unohdu.

Älä tee lapsia, ei niistä ole muuta kuin harmia. 

Isäni oli nuorempana (40-50-vuotiaana) paha suustaan ja laukoi mitä sylki suuhun toi.

”Olis pitänyt heittää se mälli missä sä olit lakanalle”, kun teininä olin pikkusen hankala.

”Et sä siellä tuu pärjäämään”, kun sain tiedon opiskelupaikasta ammattikorkeakouluun.

”Et sä noin hyvännäköistä jätkää pysty pitämään”, kun toin kotiin näytille todella komean ja karismaattisen poikaystävän.

”Mitäs oot tommonen”, kun kerroin että minua kiusataan koulussa,

Nyt seitsenkymppisenä on ihan eri ihminen, kiltti ja mukava, mutta keski-iässä oli täysi k*rpä, ja jossain vaiheessa en puhunutkaan isälle moneen vuoteen kotoa muutettuani.

Vierailija kirjoitti:

Että näytän kuulemma sialta... lähes ainoa negatiivinen kommentti mitä oon ikinä saanut ulkonäöstä mutta kuitenkin niin paha että ei voi olla häiritsemättä.

Eikä varmaan tarkoittanut sitä Sia-laulajaa.

pitkäaikaistyötön M45 kirjoitti:

"Muistatko kun sanoin ettei sinusta tule yhtään mitään? Olin oikeassa."

- Entinen opettaja, jonka kanssa jaoin sairaalahuoneen viime talvena -

Olisit sanonut, että ”Turpa tukkoon!”

Omalta äidiltäni kuultua:

”Luuletko pärjääväsi siellä fiksujen ihmisten joukossa?” (kun pääsin yliopistoon)

”Miksi ne sut palkkasi, eikö ollut muita hakijoita?” (kun sain oman alan työpaikan)

”Mitä näet meidän tytössä, saisit varmaan paremmankin?” (kysyi mieheltäni kun menimme kihloihin)

Tässä nyt muutama mitä tulee mieleen vuosien varrelta. Ikinä ei ole kannustettu, vaan mollattu ja väheksytty kaikessa. Taustalla on varmaan se ajatus, että ei saa liikaa kehua, ettei lapsi ylpisty.

Odotin kolmatta kovin toivottua lastamme. Anoppi tuli käymään ja sanoi, että Liisakin (hänen siskonsa) sanoi, että tarviiko niitä lapsia tehdä noin paljon, pystyykö ne edes niitä elättämään (molemmilla hyvät työpaikat).  Vastasin, että kerroppa Liisalle, että häneltä ei tulla koskaan ruokaa meidän lapsille pyytämään. Liisaa en sen koommin nähnyt ja anoppikin piti hajurakoa vähän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Omalta äidiltäni kuultua:

”Luuletko pärjääväsi siellä fiksujen ihmisten joukossa?” (kun pääsin yliopistoon)

”Miksi ne sut palkkasi, eikö ollut muita hakijoita?” (kun sain oman alan työpaikan)

”Mitä näet meidän tytössä, saisit varmaan paremmankin?” (kysyi mieheltäni kun menimme kihloihin)

Tässä nyt muutama mitä tulee mieleen vuosien varrelta. Ikinä ei ole kannustettu, vaan mollattu ja väheksytty kaikessa. Taustalla on varmaan se ajatus, että ei saa liikaa kehua, ettei lapsi ylpisty.

Meillä ollut sama! Ei koskaan kannustettu eikä kehuttu. Kritiikkiä, väheksymistä ja solvaamista kyllä tuli. Jostain syystä, jos jokin asia sujui ja kehui tyytyväisenä itseään, niin sitäkään ei katsottu hyvällä.

Omat lapset oli jotain sellaista joita täytyi alentaa. Muistan lapsena surreeni, miksi vanhempani kohtelivat kaikkia muita lapsia paremmin kuin minua heidän omaansa. Muille lapsille (sukulaisille ja kavereilleni) kyllä rupateltiin ja hymyiltiin ja aina noissa tilanteissa tunsin itseni niin ulkopuoliseksi ja surulliseksi. Ja jos itse pyysin syliin tai halauksen, niin ärtyneenä käskettiin mennä muualle nuohoamaan. Surullisinta on se, että vanhemmat eivät nähneet omassa käytöksessään mitään väärää.

Yksi mitä äitini on aina solvannut ja naureskellut tyytyväisenä, on se kuinka minulla on pienemmät rinnat kuin hänellä. Muistan, kun toin erään hyvännäköisen poikaystävän ensimmäistä kertaa näytille, niin äitini röyhisti rintaansa ulospäin ja kehaisi rintojensa kokoa.