Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Olen vaikea-asteinen asperger ja nuoruudessani en saanut mitään hoitoa eikä perheeni tukitoimia. Siitähän seurasi vanhemmilleni uupumus ja avioliittokin melkein särkyi. Eräänä synkkänä hetkeä äiti totesi mulle että "sua ei olis ikinä pitänyt tehdä, tuotat pelkkää kärsimystä ja häpeää meille" Äiti on sanonut jäkikäteen että sanoi todella pahasti, ja olisi kipeästi tarvinnut apua tuossa tilanteessa. Kuitenkin tämä lause kaikuu yhä päässäni 15 vuotta myöhemmin, joka päivä. Jälkikäteen olen pohtinut sitäkin, onko äitini myös assi. 

Terapiassakin olen työstänyt tätä asiaa ja koettanut hyväksyä sen, että pilasin vanhempieni elämän mutta aikuisena ihmisenä minun on keskityttävä omaan elämääni. Vaikka helppoa se ei ole, sillä en kykene normaaliin työntekoon. Olen vielä ainoa lapsi, joten vanhemmillani ei ole "korvaavaa kokemusta" siitä, minkälainen on normaali lapsi. 

Tässä kokemuksessa pahinta on se, että äidin toteamus on totta. Vaikea-asteinen, työntekoon kykenemätön assi on varmasti ollut pelkkä kivireki vanhemmilleen. Ei sitä tietysti ääneen saisi sanoa.

Hanne kirjoitti:

Joskus aika kauan sitten odotin raitiovaunua Kaisaniemenkadulla. Pysäkillä oli useita ihmisiä, ja myös yksi vähän deekun näköinen ilmeisimmin laitapuolen kulkija. Hän lähestyi minua ja sanoi "anteeksi, mutta pitää sanoa että neidillä on ihanat pusuhuulet". Muut pysäkillä olijat vähän naurahtelivat. Mahdoinko kiittää, olin kuitenkin hyvin nuori ja hyvin häkeltynyt. - Hieno kohteliaisuus, ainoa laatuaan tapaamiltani miehiltä. Sydäntä lämmittää vieläkin! Kiitos, sinä tuntematon mies!

No, jos saa muistella todellakin nuoruutta, niin bussipysäkillä v.1975-76 moni mies sanoi isolla äänellä, että tuossa on nuori nainen todellakin nainen. Minulla ei koskaan ollut farkkuja eikä löysiä paitoja, vaan aina kauniita mekkoja tai hame/bleisseri. Vaaleat hiukset laitettu rullilla kiharoille ja täydellinen meikki

Yleensä tansseissa miehet kehuivat huuliani "suudeltavan kauniit huulet"

Nyt ikää on, huulet kaventuneet, kukkamekot liian pienet kaapissa ja kukaan ei enää kehu kauniiksi. Hei nyt tuli ihana palaute, kun lapsenlapsi 11v. sanoi mummia vieläkin kauniiksi (varmaan omalla tavallaan).39907

Ollessani 6-7 isäni riekkui kännissä kotona yksi yö ja kömmin äitini viereen sänkyyn kun minua pelotti hänen käytöksensä. Aloin itkemään ja äiti huusi isälle että "lopeta, tytärtäsi pelottaa" ja isän vastaus oli että "se on mulkku ollu koko ikänsä".

Toinen mieleen jäänyt tapaus oli kun isoveljeni sanoi isotädin syntymäpäiväjuhlissa että minut tehtiin hänelle leikkikaveriksi, häntä varten. Tuntui pahalta sillä lapsuudessani kyseinen veli pahoinpiteli minua fyysisesti, henkisesti ja seksuaalisesti.

Nyt on ikää minulla jo 33 vuotta mutta omanarvontunto on vieläkin vähän hukassa. Kourallinen mielen sairauksia löytyy kyllä.

Vierailija kirjoitti:

"Olet poikkeuksellisen älykäs, lahjakas ja täysin erilainen kuin nämä muut" -isäni

Luuli kehuvani minua, mutta tämän kommentin takia minusta tuli laiska koska luulin että ainutlaatuinen älykkyyteni hoitaa minut maailman huipulle ja lisäksi sain tuosta vielä ulkopuolisuuden tunnelukon

Minulle sanottiin myös vähän samaan tapaan, hoettiin lapsena miten olen jotain erityistä, kaunis ja fiksu ja ihan erilainen kuin muut tytöt. Se ei hirveästi lohduttanut jo valmiiksi koulukiusattua tyttöä, sai olon vain entistä ulkopuolisemmaksi. Laiska tuli minustakin, lakkasin yrittämästä, koska pelkäsin epäonnistua. Mutta jaan kokemuksesi, lasta ei saisi ikinä kehua poikkeukselliseksi, erityiseksi ja erilaiseksi kuin muut! Parhaimmillaankin lapselle nousee vain k*si päähän.

Ollessani parikymppinen, kaupan ovilla minua tuli vastaan setämies, joka pysähtyi ja sanoi: "Neidillä on kyllä erinomainen synnyttäjän lantio!" Otin sen kohteliaisuutena ja kiitin hämilläni. Enpä ollut aiemmin kiinnittänyt takamukseeni pahemmin huomiota, mutta sen jälkeen aloin ajatella, että se ei ole yhtään hullumman näköinen. 

"Sä näytät ihan vauvalta ilman meikkiä"

Kommentoi äitipuoleni automatkalla isäni ja veljeni läsnäollessa, kun kerroin, että olen jo puolisen vuotta tykännyt elää käyttämättä aikaa meikkaamiseen. Olin 17-18v, kommentti on syöpynyt syvälle mieleen ja vaikuttaa itsetuntooni osin vieläkin. Äitipuolesta en ole halunnut kuulla vuosiin, ja tämän johdosta myös välit isääni ovat menneet.

Siskoni naistuttu oli kysynyt jotain minusta ja todennut, että sinä on niin kaunis nainen, ettei hänessä ole yhtään virhettä.

En pitänyt itseäni kauniina, joten tällainen ei voi unohtua.

"Sinä olet jumalan lahja nuohoukselle"

Olin ollut vakavasti sairaana sairaalassa 3kk. Paikallisen kristillisen kuoron jäsen tuli esiintymisen jälkeen sanomaan: Rukoillaan yhdessä, herra parantaa syntiset rukouksen avulla.

Voitte uskoa että mun vastaus ei ollut painokelpoista tekstiä.

Ala-asteella (ehkä vitosluokalla?) yksi poika luokaltani huuteli minulle: "Kalliolle, kukkulalle... mutta xx:llä on vaan pienet rusinat." Se jäi mieleen pitkäksi aikaa, ja vuosikausia sen jälkeen häpesin pieniä rintojani ja olin raivokkaan kateellinen naisille, joilla oli mielestäni "normaalit" (edes B-kupin) rinnat. Parikymppisenä onneksi tajusin, että jos miehen saaminen on kiinni siitä, minkä kokoiset tissit on lyödä tiskiin, niin ehkä semmoinen mies ei ole juuri minkään arvoinen. 

Teininä eräs kaveri sanoi, että mulla on iso otsa, ja edelleen huomio kiinnittyy aina valtavaan otsaani kun itseni peilistä tai kuvasta näen :( 

"Sinäkin voisit olla kaunis jos laittaisi vähän meikkiä naamaan."

Sanojana ystäväni joka itse meikkaa paljon. Itse en meikkaa kuin juhliin. Tykkään olla luonnollinen enkä pidä itseäni rumana. Haluaisin silti osata meikata niihin juhliin hyvin.

Muutamia valikoituja äidiltäni kuultuja:

Olin 17, seurustelin ensimmäisen poikaystäväni kanssa. ”Et sinä oo sille *nimi* muuta ku patja”

Olin 24, odotin toista lasta. Lasten isä oli sama mies kuin edellisessä. Olin keväällä saanut äidiltä kesäkurpitsan taimia, mutta koska raskausaika oli rankkaa, en ollut hoitanut taimia ja ne kuolivat. Kun sitten kesällä, noin kk ennen lapsen syntymää äitini kuuli että taimet olivat kuolleet, sanoi hän ” ihme että olet saanut pidettyä edes *lapsen nimi* hengissä näin kauan.” Koska kyllähän kesäkurpitsan taimet ja lapset ovat täysin verrannollisia.

Kärsin molempien raskauksien aikana todella voimakkaasta pahoinvoinnista. Äiti tiesi tämän, olin myös sairaalahoidossa pahoinvointini vuoksi useampaan kertaan. Kerran, kun lasten isä toi tuoretta kalaa kotiin, äitini oli käymässä, ja ryntäsin oksentamaan, sanoi äitini ”ai se ihan oikeasti voi oksettaa. Ei minulla koskaan ollut tuollaista”

Nykyään ei pahemmin olla tekemisissä.

Kollega suuttui, kun tarjosin apuani, vaikka hän oli ensin koko päivän voivotellut ja kiukutellut sitä miten hukkuu töihinsä. Itse olin jo omat hommani tehnyt siltä päivältä ja oli luppoaikaa. Hän piti sitten viikon mykkäkoulun sen jälkeen, kun olin "yrittänyt pölliä hänen töitään". Enpä tarjoutunut auttamaan enää sen jälkeen, tyyppi sai ihan rauhassa surkutella suurta työmääräänsä. 

^ Oho, väärä ketju. 

1665

"Kyllä räkänokastakin mies tulee muttei tyhjännaurajasta." Näin sanoi ala-asteen matikanopettaja, joka ei itse paljon nauranutkaan. Kiitos kannustuksesta, "V."!

Niitä pahoja on niin paljon, että en viitsi yhtä nostaa esiin. Toki hyviäkin.

Pääasia on kuitenkin, että omaan luonteen, joka ei ihan helposti alennu uskomaan pahaa (eikä aina hyvääkään) itsestään. Itsehän tässä itsensä parhaiten tuntee.

"Sun kanssa ei voi tehdä yhtään mitään" sanoi ex-tyttökaveri jättäessään minut, koska mulla on synnynnäinen vika jalassa, joka estää mua juoksemassa, tai hyppäämästä. Muuten olen ihan normaali, eikä vikakaan näy päällepäin, se vain rajoittaa vähän mun tekemisiä.

Naapurin mummo sanoi mulle, kun olin 7-vuotias: Sopisit paremmin tytöksi. Aika ikävästi sanottu 7-vuotiaalle pojalle.

Vierailija kirjoitti:

Kollega suuttui, kun tarjosin apuani, vaikka hän oli ensin koko päivän voivotellut ja kiukutellut sitä miten hukkuu töihinsä. Itse olin jo omat hommani tehnyt siltä päivältä ja oli luppoaikaa. Hän piti sitten viikon mykkäkoulun sen jälkeen, kun olin "yrittänyt pölliä hänen töitään". Enpä tarjoutunut auttamaan enää sen jälkeen, tyyppi sai ihan rauhassa surkutella suurta työmääräänsä. 

Voi olla, ettei niitä töitä ei oikeasti ollut liikaa, joten piti näytellä, että on.

Jos olisit tullut auttamaan, olisit huomannut sen heti ja työkaverisi kulissit olisivat romahtaneet kuin korttitalo.