Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Olin eräällä kurssilla ja raskaana 7. kk:lla.

Kurssikaveri, joka myös oli raskaana, kertoi kuinka hän oli nauranut minun ulkonäölleni muiden kurssilaisten kanssa, kun he olivat katselleet saapumistani kurssipaikan pihaan. 

Omasta mielestäni minulla oli kivat äitiysvaatteet ja pystyin kävelemäänkin ihan normaalisti. 

Asia jäi painamaan mieltäni ja etenkin se, että en älynnyt puolustautua mitenkään. 

Halusi olla sulle ilkeä. Kertoo puhujasta enemmän. Unohda koko tyyppi, ei ole sun ajatusten arvoinen.

Ex-avomies tykkäsi lähes aina 'painaa' takaapäin. Kerran sitten kysyin, voitaisko olla muissakin asennoissa. Mies tuumasi minulle, että olen niin saatanan ruma ja lihava, ettei voinut katsella mun naamaa naidessamme. Kelpasin kuitenkin sänkyyn. Erohan siitä tuli, sanoi hakevansa laihemman ja nätimmän naisen.

Arvatkaa, jäikö siitä pahat henkiset arvet. Avioliittonikin ajautui karille, kun en päässyt exän sanomien asioitten yli. Aviomies ei jaksanut katsella minun pahaa oloani, onneksi erosimme sovussa.

Siirto-karjalaisten lapsena olen saanut esimakua rasismista silloin kauan sitten lapsena. Oli aikoja, kun naapurin pihalta raikui "karjalaisten kakara" jota oli sopivaa heitellä kivillä ja antaa sakinhivutusta.

Sen muistan!

Olin n 10v tyttö 50-60 lukujen vaihteessa. Syksyisin meillä sirkkelöitiin talven polttopuut. Minä kannoin puita sahurille. Hän sanoi minulle: ”Sinähän teet töitä kuin pojat!” Ja niin olen tehnyt koko ikäni.

Vierailija kirjoitti:

"Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään" opettaja yläasteella. 

"Et sinä osaa laulaa", sanoi musiikinopettaja musiikista innostuneelle pikkupojalle 3. luokalla.

Siihen loppui laulut pitkäksi aikaa.

Ikääntymiseni myötä olen saanut huomata, miten maailma tassii myös ilkeitä. Itse ei tarvitse tehdä mitään, välillä jopa säälittää kun ilkeilijä tai läheisensä kohtaa epäonnea ja surua. Nauran sisäänpäin kun näen entisen kiusaajan turpeana ja huonokuntoisena leveästä elämästään johtuen. Pitäkää itsestänne hyvää huolta, se on parasta vastalääkettä! Terkuin simpsakka 60v

"Naama on kuin petolinnun perse."

Nykyisin nauran tälle, sillä voi veljet miten totta tämä olikaan. Naamani oli maailman karmein siinä 7 luokan aikaan, jolloin olin vieläpä hyvin haavoittuvassa iässä. Kärsin tuolloin pahasta aknesta. Onneksi itselleen voi nauraa näin myöhemmin ja naamataulukin on noista ajoista parantunut. :-D

Olin alle kymmenen, äiti kertoi vieraille ja naapureille, kuinka hidas ja yksinkertainen ( lue tyhmä) olen. No, sisaruksistani olin ainut, joka ei tuplannut luokkaansa keskikoulussa (en uskaltanut), suoritin ammatillisen peruskoulutuksen, jatkoin pikkupomoksi. Kamalasti tein töitä, ison katraan huolehdin, toki miehen kanssa, taipaleelle omiin elämiin. Kun toinen neljästä lapsesta lähti akateemisiin opintoihin, sain armahduksen ja tunnustusta äitini silmissä. Äiti on vanha ja tarvitsisi apua silloin tällöin, käynkin, parin sadan kilometrin päästä, mutta lähellä asuvat sisarusteni perheet ja heidän lapset voisivat tehdä enemmän. Sitäpaitsi äiti ei koskaan hoitanut minun lapsia, sisarusten kyllä.

Mulla oli esikoisesta todella paha synnytyksen jälkeinen masennus. Tein kaiken mielestäni väärin ja olin hyvin epävarma. Lähdin junalla anoppilaan ja lähtiessäni junasta , 4 kk vauva sylissä joku nainen tuli käytävällä vastaan ja sanoi, ”voi kuinka onnellisen näköinen lapsi, näkee että on hyvin pidetty.”

Tuo merkitsi minulle paljon.

Yläkoulussa naistenpäivänä luokan tytöt vaativat että pojat laulavat heille. Ihastukseni esitti että ei me, mutta Liisa (nimi keksitty, minä) voi laulaa teille!

Tuntui pahalta että ihastukseni ei pitänyt mua tyttönä/naisena kuten muita.

Exäni oli niinkin kohtelias erotessamme, että päätti suhteemme lauseeseen : " mä sentään pystyn pitämään perheeni elossa". Iski tietoisesti arkaanpaikkaan, sillä oma isäni oli  kuollut n. 15 v aiemmin, ollessani silloin teini-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin eräällä kurssilla ja raskaana 7. kk:lla.

Kurssikaveri, joka myös oli raskaana, kertoi kuinka hän oli nauranut minun ulkonäölleni muiden kurssilaisten kanssa, kun he olivat katselleet saapumistani kurssipaikan pihaan. 

Omasta mielestäni minulla oli kivat äitiysvaatteet ja pystyin kävelemäänkin ihan normaalisti. 

Asia jäi painamaan mieltäni ja etenkin se, että en älynnyt puolustautua mitenkään. 

Unohda asia, olit varmasti hyvin kaunis,  monet naiset raskaana ollessaan suorastaan puhkeavat kukkaan. muut naiset olivat kateellisia. En usko että mukana oli  miehiä. Naisena ei saisi sanoa tätä, mutta naisilla on tapana olla käärmeitä ja hyvin hyvin kateellisia toisilleen. Erityisesti pää pystyssä kulkeavia, omilla aivoillaan ajattelievia, omillaan toimeentulevia kanssasisaria yritetään liiskata hyvinkin kovaa. Naisvaltaisesessa työyhteisössä olen tämän huomanannut, uskon että miehisissä työyhteisöissä ei tätä esiinny. Minulla ei ole siitä kokemusta, mutta jopa hiekkalaatikolla huomaa sen eron. Pojat ovat reilumpia,  tytöt  alkavat syödä heti sitä kolmatta ja lyödä hiekkalapiolla päähän.

Kiitos kauniista sanoistasi. 

Kurssilla ei tosiaankaan ollut miehiä, se oli muuten perhepäivähoidon kurssi. 

Ei kestä kiittää. Minä uskon, että hyvä kantaa, onnea elämääsi.

Joka ei työtä tee sen ei syömänkän pidä. Äitini totesi näin kun maatilalla työmiehet meni syömään ja me syötiin pullamössöä sisarusten kanssa.

Eihän se hyvältä tuntunut, kun oma äiti kehui naapurin tytölle tämän ulkonäköä, tyttö oli äidin mielestä ihan missin näköinen.

Samaan hengenvetoon hän lyttäsi minun ulkonäön. Meidän Merjasta ei nyt ainakaan missiä tule.

Olin silloin vähän pyöreä tyttö, silmälasipäinen. Naapurin tyttö olikin sievä ja poikien suosiossa. En ollut hänelle kateellinen kuitenkaan. Hän ei myöskään ollut millään lailla koppava vaan mukava tyttö. Näin, että häntäkin harmitti nuo äitini sanat.

Loppujen lopuksi minustakin tuli oikein sievä, kun vähän kasvoin.

Vanhempien ei tule arvostella lastensa ulkonäköä ja varsinkaan verrata sitä muihin.

Kauniit sanat merkitsevät tosi paljon.

Olet allapäin ja joku sanoo jotain kiittävää ja kaunista. Sen muistaa loppuikänsä. Joskus ne rohkaisevat sanat ovat muuttaneet koko elämän, valaneet uskoa omaan itseen ja omiin kykyihin.

Puhutaan kauniisti kanssaihmisille, ei revitä eikä haukuta. Jos joku vaikuttaa masentuneelta, koetetaan ilahduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin n. 8-vuotias kun sukulainen sanoi että veljeni on ainoa joka voi jatkaa sukunimeämme. Olin tyrmistynyt.

Nyt minulla on 3 lasta, kaikilla minun sukunimeni.

Siinä akat näette että sukunimissä syrjitään naisia. Kas kun ei vapaan valinnan määkijöitä näy paikalla kun pitäisi puolustaa naisten nimiä.

Sain keskenmenon, en olisi halunnut kertoa äidilleni, mutta lipsahti.

Hän kysyi: Teitkö sen tahallasi?

Itkettää vieläkin, vaikka on jo vuosikymmeniä kulunut.

Joskus aikoinaan baarijonossa ihan vieras kännissä oleva mies sanoi, että olen niin ruma ettei panisi edes pimeässä. Se satutti, vaikka oli täysin tuntematon.

Äitini ex mieskaveri sanoi mulle että ole kuin tynnyri ilman vanteita. Olin tuolloin noin 10 vuotias ja siitä alkoi syömishäiriöni. 

"Mukavaa päivänjatkoa"

Hain sairausloman kun lapsi oli kuollut 2 päivää aiemmin.

"Ruma läski", sanoi mieheni kerran minulle humalassa. En ole antanut tuota vieläkään anteeksi, vaikka aikaa on mennyt 7 vuotta.