Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?
01.01.2020 |
Onko täällä muita, jotka katuvat uusperhettä? Itsellä tilanne sellainen, että olen ollut pitkässä suhteessa miehen kanssa, jolla on tällähetkellä teini-ikäinen lapsi. Omat vaikeutemme ja hyvät hetket on ollut ja kaikesta aina selvitty. Miehen ex tuonut omat lisäyksensä soppaan. Joskus aiemmin olen miettinyt eroa, kun on alkanut oikein kunnolla vituttamaan. Nyt meillä on kuitenkin yhteinen lapsi ja alkaa ottamaan päähän, kuinka paljon tämän teini-ikäisen oikkujen mukaan pitäisi vieläkin elää. Hän on kuitenkin jo kohta aikuinen. En jaksa alkaa mitään yksityiskohtaisia esimerkkejä antamaan, mutta kuitenkin hänellä aina älyttömiä vaatimuksia, joita sitten isi olisi toteuttamassa ettei mene välit.. tämä sitten vaikuttaa tietty meidän arkeen ja elämään. Ja mistään ilkeästä äitipuolen roolista ei ole nyt kysymys. Kertokaahan kokemuksia, onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia??
Kommentit (488)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sappi kiehuu, kun luin tuon tekstisi! Onneksi lähdit tuosta suhteesta. Löysin tarinasta yhtymäkohtia omaan elämääni. Juurikin exän mustamaalaus minusta ja suhteestamme, teini asettui äidin puolelleen varhaisteini-iässä ja syyttää meitä monesta asiasta. Ja mikä on minua ärsyttänyt jo lapsen ala-asteiästä lähtien, on juurikin tuo että mikään ei koskaan ole lapsen syytä vaan aina jonkun muun syy. Äidillä on hyvin paapova tyyli eikä lapsi joudu koskaan vastuuseen teoistaan. Jos joku esim. Opettaja on sanonut jostain (oikeasta asiasta) esim. ala-asteella on äiti soittanut raivopuhelun kouluun!! Näinhän lapsi oppii, ettei hänen tarvitse kantaa vastuuta mistään ja oppii manipuloimaan. Ja tällekään ei ole koskaan mistään suututtu! Aivan sama mitä tekee niin lässytetään vaan. Kerran isi koitti rajata yhtä asiaa, niin tyttö inkutti äidilleen viestein kun oli meillä, vinkui isälleen ja väänsi itkua niin kappas tätä sääntöä ei enää ollut.. näitä tilanteita on monia. Silloin kyllä mietin et missä ton miehen munat on..
Ap[/quote]
Lähde ap, tee se itsellesi palvelus ja tee se heti. Nuo asiat eivät parane vaikka kuinka kaikkesi yrittäisit. Been there, done that.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erottiin, mutta miehen lapsi ei ollut syy. rakastan hänen lastaan edelleen, kuten omianikin. Voisin ottaa tuon tytön vaikka luokseni asumaan, jos pyydettäisiin.
Sinä kuulostat ihmiseltä, joka ylipäätään kykenee rakastamaan.
Todella moni ei kykene, sen huomaa näistä ketjuista.
Jos ei rakasta puolison lapsia, ei kykene rakastamaan eli on rakkaudeton pimeä ihminen ja jos ei voi alkaa jonkun kanssa koska sillä on lapsi(a) on kyse vain ja ainoastaan siitä, ettet rakasta tätä ihmistä.
Ei ole tarpeeksi tunteita.Nämä ”en voisi alkaa ihmisen kanssa jolla on lapsia ja en tykkää puolisoni lapsista”-ihmiset ovat kylmiä, rakkaudettomia ihmisiä vailla todellista kykyä rakastaa.
Itse voin suoraan myöntää, että minua hieman puistattaa sellaiset ihmiset.Aika harva ihminen pystyy rakastamaan ehdoitta? Oli toinen (puoliso/puolison lapsi) millainen tahansa. Jos pystyy, on se aitoa rakkautta, jumallista rakkautta. Pystyisikö edes 1 % väestöstä?
Myönnän. Minä en.
Niin, monilla ei nimenomaan ole todellista kykyä rakastaa.
Puhuvat kyllä rakkaudesta, mutta eivät tosiasiassa edes tiedä mitä se on saati kykene rakastamaan.
Mielenkiintoista luettavaa.. Itse myös tien risteyksessä uusperheen suhteen. Miehellä 11- ja 14-vuotiaat lapset vuoroviikoin.
Vaikealta tuntuu olla silloin paikalla kun lapset ovat kotona. Tunne ei nyt ole koko ajan päällä, mutta merkittävän usein. Lapset saavat syödä missä ja milloin haluavat, eivät siivoa. Yritän mukautua tilanteeseen, olla kiltti, ymmärtää.. Etenkin kun toisella lapsista mt-ongelmia.
Olen lapseton, mutta perheen perustaminen on etusijalla elämässäni. Miehen kanssa olemme kovin rakastuneita ja seurustelleet 4 vuotta. Hän haluaa yhteisiä lapsia kanssani. Olen 20 vuotta häntä nuorempi.
Olen huolissani saammeko suhteen toimimaan ja pääsenkö yli ahdistuksesta, jota tunnen uusperhettä kohtaan. Tunnen oloni ulkopuoliseksi ja eriarvoiseksi kun elämä rakentuu hänen "entisen elämänsä " ympärille ja ehdoille. Vaikeita ja suuria valintoja..
Meillä mies laittoi jopa aikuisen lapsensa suhteen edelle. Ikinä ei mitään voitu tehdä, kun ja jos se " lapsihan" voisi haluta mukaan. Ei mitään matkoja, usein ei edes yhteistä saunailtaa tai alkoi valitus, kuinka en viitsi yrittää olla läheinen hänen rakkaidensa kanssa. Tilanne meni ihan absurdiksi. Löysin sitten miehen, joka halusi tehdä minun kanssani ihan kahdestaankin asioita, vaikka hänellä on pienet lapset. Nyt vasta näen kunnolla, miten sairas edellisen suhteen tilanne oli. Saa exä nyt rauhassa etsiä paremman naisen itselleen, minä en ollut tarpeeksi pyyteetön tuollaiseen suhteeseen. Voipi olla vaikeeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen29 kirjoitti:
Mielenkiintoista luettavaa.. Itse myös tien risteyksessä uusperheen suhteen. Miehellä 11- ja 14-vuotiaat lapset vuoroviikoin.
Vaikealta tuntuu olla silloin paikalla kun lapset ovat kotona. Tunne ei nyt ole koko ajan päällä, mutta merkittävän usein. Lapset saavat syödä missä ja milloin haluavat, eivät siivoa. Yritän mukautua tilanteeseen, olla kiltti, ymmärtää.. Etenkin kun toisella lapsista mt-ongelmia.
Olen lapseton, mutta perheen perustaminen on etusijalla elämässäni. Miehen kanssa olemme kovin rakastuneita ja seurustelleet 4 vuotta. Hän haluaa yhteisiä lapsia kanssani. Olen 20 vuotta häntä nuorempi.
Olen huolissani saammeko suhteen toimimaan ja pääsenkö yli ahdistuksesta, jota tunnen uusperhettä kohtaan. Tunnen oloni ulkopuoliseksi ja eriarvoiseksi kun elämä rakentuu hänen "entisen elämänsä " ympärille ja ehdoille. Vaikeita ja suuria valintoja..
Uusperheen muotoutuminen kestää 5-7 vuotta. Eli et tiedä vielä, tuleeko teistä yhtä yksikköä vai ei.
Minulla on uusperhe-elämäätaustalla viisi vuotta. Ja vielä ulkopuolisuuden tunne vaivaa. Mitään muita ongelmia meillä ei ole - lapset ja eksät ok. Tuo tunne pitää varmaan hyväksyä lopuksi elämää.
Minulla on myös omia lapsia, tunne lienee siis myös miehellä.
Ne on aina ne muiden lapset. Kerrankin rehellinen nainen!
Syy, jonka vuoksi miehet kiertävät yh:t kaukaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne on aina ne muiden lapset. Kerrankin rehellinen nainen!
Syy, jonka vuoksi miehet kiertävät yh:t kaukaa.
307 vastaa
Kyllä ne meillä on minun lapseni. Ne, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia. Sekä minulle että miehelle.
Miehen lapset on kasvatettu niin kovassa kurissa, että hyvä kun uskaltavat edes puhua. Ulkopuolisuuden tunteen silti aika ajoin herättävät.
Vierailija kirjoitti:
Uusperheet pitäisi lailla kieltää. Varsinkin naiset tuovat käenpoikiaa eläteiksi. Älkää hel vetti miehet tähän suostuko!
Ne on kyllä miesten käenpoikia ei naisten. Naisethan huolehtivat ja elättåvät omat lapsensa miehet eivät.
Sitten jos uusperheessä on vain miehen lapsia niin miea hoidatuttaa nekin sillä uudella lapsettomalla naisella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli ihana lukea näitä juttuja. Ja tajuta, että en oo ahdistukseni kanssa yksin. Mulla on omat lapset aikuisia. Heillä on käytöstavat ja ollu säännöt, jotka pitää lapsilla olla. Mieheni lapsella ei. Ja sen ex on ihan kaheli. Mä oon henkisesti loppu tähän tilanteeseen. Koen lapsen ja miehen kanssa vietetyn ajan tosi raskaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko uusperheellä tässä tilannetta jossa on sun, mun ja yhteisiä lapsia? Meillä ei ole yhteisiä eikä tule, mutta miehellä on kaksi, ja minulla yksi, jo aikuinen.
En ehkä jaksaisi sitä että lapset asuisivat 100% luonamme, vaikka olenkin tavallaan siihen mahdollisuuteen suostunut muuttaessamme yhteen, koska eihän sitä voi koskaan tietää vaikka lasten äiti kuolisi ja lapset muuttaisivat koko aikaisesti meille. Toisaalta yhtä suurella todennäköisyydellä jaksaisin ihan hyvin että ne tänne muuttaisivat kokonaan, koska silloin eksä ei olisi koko ajan ilkeilemässä ja vittttu,.ilemassa. Koen että oma aikani äitinä on ohi, ja sen myötä myös koulupalaverit, oksennustautisen hoitamiset, ja teinikiukuttelut. Mieheni hoitaakin nämä omalta kohdaltaan mallikkaasti. Lapset ovat ihania, mutta tietysti myöäs ärsyttäviä, ihan niin kuin jokainen meistä. Eniten ottaa pattiin teinin "kasvaminen" kun se haluaa arvostella kaikkea mitä meidän luonamme on huonomin kuin äidin luona(lähinnä merkkituotteet, ja älytön määrä höpökrääsää, kuten popkornikoneita ja hattaralaitteita), ja kun itse tietää että isänsä on ne sinne maksanut, ja sitten valittaa että miksei meillä ole. Tekisi mieli sanoa että meillä on ne heti kun äitisi ostaa ne tänne niin kuin isäsi on ostanut ne sinne äidin luo :D
Meidän suhteemme pelastus on se että elämme omilla ehdoillamme, ja lapset sopeutetaan siihen, ei siis niin päin että lapset tai eksä päättäisi tahdin jota me noudattaisimme. Parin kuukauden välein tehdään lista miten lapset ovat meillä, ja sitten sitä noudatetaan orjallisesti. Tapaamissopimus on käyty tekemässä oikeuden sovittelussa asti, kun eksä ei millään ymmärtänyt ettei hän voi sitä päättää miten lapset isällään ovat. Ennen joustettiin eksän menojen mukaan välillä jatkuvastikin, mutta tästä seurasi aina vain lisävaatimuksia, ja kiukuttelua, joten lopetettiin joustaminen.
Ja kyllä, suhde loppuisi jos mies alkaisi pomppimaan ja hyppäämään lasten tai eksän pillin mukaan, ja tämä on hänelle myös kerrottu. Ensin me, sitten muut, tai ensin muut, ja minä lähden katselemaan sellaista seuraa kuin itse haluan saada.
Ikävää jos kuulostaa kylmältä, mutta tämä on ainoa tapa millä lapsilla on hyvä olla ja meillä on hyvä olla, ja kaikilla on hyvä olla yhdessä. Lapset on tietysti lapsina etusijalla, koska he vaativat vielä ohjausta ja peräänkatsojaa, mutta muuten meillä on aikuinen parisuhde, joka on molemmille ykkönen.
Aamen. Olen samaa kirjoittanut muissa uusperhekeskusteluissa, ja saanut haukut ja alapeukut niskaani. Mutta juuri näin tämä saadaan toimimaan.
Olen huomannut samaa, sekä netissä että ihan irl myös. Minua ei vauvapalstan tai kenenkään alapeukut haittaa yhtään, koska tiedän miten homma toimii, ja miten tyytyväisiä elämään ollaan se tällä tavalla hoidettuna. Niillä tuntuu olevan eniten ongelmia jotka ovat jollain tavalla rajattomia, ja antavat kaikenlaisen tulla miehen ja naisen väliseen parisuhteeseen. Kun suhteessa on kaksi tyytyväistä ihmistä jotka puhaltavat yhteen hiileen, niin on helppo puhaltaa samaa hiiltä myös isommalla porukalla. Ja kun tietää ja tunttee, ja näytetään, että on toiselle aina se ykkönen, niin ei ole mustasukkaisuutta, tai muuta draamaa joka liittyy epäluottamukseen omaa suhdetta kohtaan.
Kun menimme mieheni kanssa vuosia sitten yhteen, niin seurustelimme ensin muille kertomatta puolisen vuotta(muutamille ystäville kerrottiin tietysti). Sitten vasta lapsille sanottiin, ja he tietenkin heti kertoivat äidilleen, jonka jälkeen alkoi kiukuttelu, joka jatkuu edelleen, jos sen annettaisiin jatkua.
Tästä on vähän vaikea puhua naamatusten kenenkään kanssa, kun myytti siitä että lapset voivat parhaiten kun isä hyppää entisen vaimon ja lasten ja nykyisen vaimon vaatimusten ja pompottelun ristitulessa elää vahvana. Ihan samalla tavalla kuin ydinperheen vanhempien välinen suhde on lasten koti, on lasten koti myös vanhemman ja hänen uuden puolisonsa toimiva suhde. Sieltä suojasta on hyvä ponnistaa kaikkien perheeseen kuuluvien :)
T: lainaamasi
Kiitos sinulle tämän tekstin ja sen edellisen pitkän tekstin kirjoittaja, jolle tämä teksti on on ikäänkuin täydentävää jatkoa. Molemmat tekstisi pistivät oman uusperhe-parisuhdeajatteluni raiteilleen. Tajusin sinua lukiessani, mitä oikeasti tarvitsisin parisuhteelta, ja mikä nykyisessä tilanteessani mättää (miehen rajattomuus: lapsi ja exän tarpeet tulevat aikuisviikoille, eikä mies koe siinä ongelmaa parisuhteen kannalta, hän ei siis suojele parisuhdeaikaamme.) Tajuan, etten voi olla tässä parisuhteessa ainoa aikuinen, jota parisuhde ykkösenä kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapseni meillä 24/7 ja miehen vuoriviikoin + kaksi koiraa... hirveää säätöä ja erittäin ahdasta kerrostalo kolmiossa, väliaikaisen remontin takia...
Nostan vanhan ketjun, koska tässä on käsitelty paljon samoja tunteita, joita olen havainnut itsessäni alettuani seurustella eronneen isän kanssa. Olemme seurustelleet alle puoli vuotta ja harkitsen jo eroa. Olen itse lapseton, miehellä on teini-ikäinen tytär. Tytär ja ex-vaimo pompottelevat miestä eivätkä sovitut aikataulut (pitäisi olla vuoroviikot) pidä. Kuten monet tässä ketjussa ovat kertoneet kyse on siitä, että mies tuntuu paitsi hyvittelevän myös pelkäävän sitä, että mikäli ei ole valmis ottamaan tytärtään luokseen aina kun lapsi tai ex ilmoittaa niin tapaamiset vaikeutivat. En koskaan tiedä milloin voimme miehen kanssa tavata seuraavan kerran tai toteutuuko sovittu tapaaminen, sillä kaikki riippuu siitä tuleeko lapsi isän luokse vai ei, mikä ei siis ole yleensä etukäteen tiedossa. Minä joudun aina väistämään ja joustamaan.
En jaksa tällaista parisuhdetta, jossa olen aina miehen ex-perheen neljäs pyörä. Ahdistaa ja tunnen ulkopuolisuutta ja mustasukkaisuutta. Tuntuu todella pahalta olla ikuinen kakkonen, koska mies on minulle ykkönen ja hän on muuten kaikin puolin ihana, sovimme hyvin toisillemme ja olemme syvästi rakastuneita. Mies ei vaan näe ongelmaa, vaikka olen yrittänyt sitä hänelle selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies tajuaa virheensä kun nainen lähtee. Ei aiemmin. Sanokaa vaan heippa ja jättäkää isukit lasten ja exien pyöritettäväksi.
3 lapsen eronneena äitinä ei ole tullut mieleenkään lähteä mihinkään uusperhevirityksiin. Olen nähnyt tarpeeksi muilla, mitä se on. Lisäksi olen sivusta nähnyt lasteni isän ja naisystävänsä elämää ja olemista. Uusperhettä havittelevan on hyvä muistaa seuraavat asiat ja pohtia tarkoin, mitä nämä tarkoittavat käytännössä:
1. Et voi koskaan ajatella että olette kumppanisi kanssa "vain me". Sellaista vaihtoehtoa ei ole, eikä tule. Lapset ovat aina osa kuviota, myös kun ovat aikuisia.
2. Olet aina nro 2. Siis mikäli puolisosi on normaali vanhempi. Hänen omat lihaa ja verta olevat lapsensa tulevat ensimmäisenä, ja niin sen pitääkin olla. Voit miettiä asiaa siltä kantilta, että itselläsi olisi lapsia ja lapset olisivat toisella vanhemmallaan. Haluaisit varmaan myös että toinen vanhempi ajattelee ensisijaisesti lapsianne eikä uutta kumppaniaan?
3. Vaikka sinua kuinka ärsyttäisi puolisosi lapset, he ovat syyttömiä tilanteeseen. Luuletko, että lapset riemumielin elävät eroperheessä ja ravaavat kahden kodin väliä? Suurin osa ei.
4. Puolisosi ex, lasten toinen vanhempi, on aina osa myös SINUN elämääsi, ainakin välillisesti, vaikket koskaan häntä edes olisi tavannut. Se sinulle hankalana näyttäytyvä ex yleensä vain yrittää parhaansa huolehtia siitä, että lasten tarpeet tulevat täytetyiksi. Esim. minä jouduin puuttua, kun 6 v. nepsylapsi oli aina klo 21 vielä kuntosalilla isänsä ja naisystävän kanssa. Rytmin heittely ja väsymys vaikutti koko seuraavan viikon käytökseen ja jaksamiseen. Kaikki, mikä sinusta näyttää exän "määräilyltä", ei välttämättä ole sitä.
5. Katsotko puolisosi isänä/äitinä olemista ihaillen? Vai paheksuen? Muista että samanlainen isä hän tulee olemaan myös teidän mahdollisille tuleville lapsillenne. Ja samaa kohtelua teidän lapsenne tulevat saamaan, jos eroatte.
Nämä huomiot olen tehnyt siis itse uusperheettömänä, ja tämän perusteella en lähtisi kuvioon. Enkä haluaisi lapsianikaan laittaa kyseiseen kuvioon.
Lisään vielä:
6. Tilanteet muuttuvat. Välillä tulee odottamattomia muutoksia ja teidän sovitut jutut voivat mennä mönkään. Näin se olisi ydinperheessäkin. Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu. Se etävanhempi on HUOLTAJA ja VANHEMPI myös lapsettomilla viikoillaan ja siten lain edessä velvollinen huolehtimaan lapsistaan, jos vaikka jotain sattuu toiselle vanhemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on loppunut viiden vuoden parisuhde miehen lasten takia - tai ei oikeastaan lasten takia vaan sen takia, että hänellä ylipäätään oli lapsia. Lapset olivat suhteen alkaessa 1- ja 3-vuotiaat. Exälläni oli exänsä kanssa huonot välit, mikä osaltaan hankaloitti suhdettamme. Lapset olivat ihan normaaleja lapsia, eivät mitenkään erityisen hankalia. Itseäni kuitenkin alkoi rassata se, että kaikki asiat piti suunnitella miehen lasten aikataulujen ja "lapsivuorojen" perusteella ja lasten äiti tietysti löi kapuloita rattaisiin, minkä ehti. Olin itse lapseton, joten sikäli olin hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Olisin halunnut miehen kanssa normaalin kahden aikuisen parisuhteen, johon olisi sitten lapsia tullut myöhemmin. Emme kuitenkaan missään vaiheessa saaneet elää omilla ja parisuhteemme ehdoilla, ja kyllästyin tilanteeseen ja lähdin. Oli aivan oikea päätös.
Tuo ymmärrän vastaukseni oli tähän. Ja itseäkin nyt niin ärsyttää, kun en oikeastaan koskaan saanut sellaista kahden aikuisen parisuhdetta, jossa päätämme kaiken oman tahdomme mukaan ja johon olisi tullut lapset myöhemmin. Viestini siis muille naisille, välttäkää näitä kuvioita ja ottakaa mies jolla ei lapsia entisestä suhteesta!
Ap
Otin miehen jolla ei ollut ollut seksiäkään ennen mua ;) Alapeukkuja sataa, mut sanon silti et tämäkin hyvä puoli on odottamisessa. Yleensä samat ihmiset pitävät avioliittoa pyhempänä ja eroavat harvemmin.
Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Uusperheet pitäisi lailla kieltää. Varsinkin naiset tuovat käenpoikiaa eläteiksi. Älkää hel vetti miehet tähän suostuko!
Lapset on aina naiselle käenpoikia sillä niin vähän miehet omia lapsiaan hoitavat ja elättävät.
Naisen ei pidä mennä yhteen miehen kanssa jolla on jo lapsia koska nainen joutuu nekin hoitamaan. Nainen hoitaa lisäksi aina omat lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatella, miten ne jämäkät, hyvät miehet on hullun akan kans menneet naimisiin ja pyöräyttäneet pari kolme lasta. Sitten eronneet, kun lapset on taaperoita.
Huvittaa oikeasti nämä tarinat. Työkaveri sepustaa samaa aina silmä kirkkaana. Hulluexä ja miesraukka.
Satun vain tuntemaan sen exän, ja hänen tarina on aivan toisenlainenTätä olen pitkään ihmetellyt! Että miten ne maailman ihanimmat miehet onkin niin usein päätyneet hullujen naisten kanssa yhteen ja vielä perustamaan perheen, ennen kuin ovat löytäneet sen oikein tämän nykyisen bonusmamman muodossa. Ja sitten nämä hullut exät ja heidän hullut lapsensa (joilla kuitenkin on puolet sen maailman ihanimman miehen geenejä) piinaavat tätä viatonta bonusmammaa hulluudellaan...
Oikeasti ne miehet voi olla ihania, mutta valitettavan usein ehkä myös tossukoita. Omassani ehkä vähän samaa vikaa, mutta sopii mulle. Ehkä tällä kertaa löytyi se jämäkämpi puoliso, olen myös pitänyt puoleni ja todellakaan ylitseni ei kävellä exän tai kenenkään muun toimesta.
Aika harva ihminen pystyy rakastamaan ehdoitta? Oli toinen (puoliso/puolison lapsi) millainen tahansa. Jos pystyy, on se aitoa rakkautta, jumallista rakkautta. Pystyisikö edes 1 % väestöstä?
Myönnän. Minä en.