Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?

Miehen teini ollut täällä nyt viikonlopun ja kaikki menny taas ihan päin mäntyä :( aivan uskomatonta miten voi teini aikuista miestä pompottaa. Sanoa pamautin miehelle suutuksissani ihan suoraan, että kaduttaa tää uusperhe! Ei tietenkään oma lapsi vaan tämä kuvio! Ei vissiin tykännyt? Eikä ees tajua vaikka koitin selittää, et on antanut aiemmin liikaa valtaa eksälle ja nyt teinille. Mites muut, joille on tullut lapsia ”uusperheeseen” onko teillä miten voimakas yhteenkuuluvuuden tunne? Ite en oikein tiiä mitä tunnen. Jotenki meidän elämään pystytään liikaa vaikuttamaan ulkopuolelta, ehkä semmonen tunne. Olis vaan pitäny häipyä aikonaan ja perustaa perhe lapsettoman miehen kans!!

Ap

Nosto

Nosto

Mulla just loppui mokoma säätö. Alku oli ihan hyvä, mies antoi aikaa parisuhteelle ja varmisti, että tunsin oloni tärkeäksi. Sitten sillä alkoi joku hyvittely, ihan kaikki meni lasten ehdoilla, parisuhteesta viis. Lisäksi paljastui, että lasten äiti ei hoida omaa osaansa vaan kakarat lykätään samantien isälleen kun ovat sairaina tai on jotain muuta. Aloin nähdä lapsia enemmän ja samalla kävi selväksi, että ovat todella taitavia manipuloimaan, varsinkin nuorempi tietää ihan täsmälleen mitä tehdä, että saa kaiken mitä haluaa. Vihelsin pelin poikki. Haluan matkustella, viettää aikuisten aikaa kahdestaan, yhteisen talon ja ehkä lapsen. Mies halusi vaan tehdä kaiken mitä lapset tahtoo. Jouluna veti tilin miinukselle, että sai lapsille kalliit lahjat. Mä sain mukin... No, tehköön nyt yksin mitä haluaa. Mä lähden keväällä viikoksi reissuun ja aloitin uudelleen harrastuksia, mitkä tuon ajanhaaskauksen takia jäivät kesken. Olen onnellisempi kuin aikoihin, enkä missään tapauksessa ikinä enää sotkeennu miehiin, joilla on jo lapsia.

Olen itse lapseton. Muutin yhteen alle vuoden seurustelun jälkeen miehen ja hänen silloin noin kolmen vuoden ikäisen lapsen kanssa. Lapsella toisessa kaupungissa toinen koti ja äiti joka oli lähes paholainen miehen juttujen perusteella. Lasta ei saanut komentaa, kieltää, käskeä. Kasvatusta ei tapahtunut.

Lapsen täti juoksi sättimässä ja neuvomassa ja käskemässä mitä saan tehdä lapsen kanssa ja miten. Mies petti kun olin työreissulla, mies rupesi olemaan väkivaltainen mua kohtaan kiihtyvällä tahdilla. Ja muutinkin sitten pois jo parin kuukauden jälkeen, kun sirkusta olin katsellut 2 viikkoa kuukaudessa 24/7. Ja se loput kaksiviikkoa sain haukkuja enemmän tai vähemmän kuinka huono puoliso, äitipuoli ja ihminen olen mm. kun en valvonut muksun kotona ollessa hänen vieressään öitä, että isä sai nukkua rauhassa. Muksu sai kaiken periksi, eli herkuilla. Koko huusholli pyöri uhmaikäsen pillin tahdissa. Kun tein etätöitä koneella niin minulle raivottiin kun en antanut muksun kiivetä samalle pöydälle hyppimään tai katselemaan piirrettyjä. Yritin yksi-ilta mennä kuntosalille niin johan alkoi haukkuminen että ketä sinne meen panemaan. Kaikki kaveri ja ystävyys-suhteet kuoli ja näivettyi. En saanut harrastaa muuta kuin mitä muksu harrasti tai siivousta ja ruonlaittoa. Mua verrattiin usein eksään ja siskoon mitä tulee "äitiyteen". Mua Haukuttiin kaikille mun läheisille soittelemalla ja kirjottelemalla niille. Mun rahat kulu ruokiin ja muksun tarpeisiin. Mitään en uskaltanut käyttää itseeni. En saanut ostaa muuta kuin miehen ja muksun haluamia ruokia, muuten heti miehen toimesta riita käyntiin. Muksun piti antaa sotkea ja hävittää kaikki tavarat jotka omistin vaatteista lähtien ja sietää sitä että kakara hyppii neljätä aamuyöstä sägyssäni selkäni päällä... Kyllä 4kk. täyttä helvettiä. Loppuiu halut tehä omia lapsia.

Nykyinen mies on vela niin mäkin ja meillä on ihanaa. Paljon aikaa suhteellemme ja myös omaa aikaa molemmilla. Ei ole lapsenteko halut palanneet enää.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lapseton. Muutin yhteen alle vuoden seurustelun jälkeen miehen ja hänen silloin noin kolmen vuoden ikäisen lapsen kanssa. Lapsella toisessa kaupungissa toinen koti ja äiti joka oli lähes paholainen miehen juttujen perusteella. Lasta ei saanut komentaa, kieltää, käskeä. Kasvatusta ei tapahtunut.

Lapsen täti juoksi sättimässä ja neuvomassa ja käskemässä mitä saan tehdä lapsen kanssa ja miten. Mies petti kun olin työreissulla, mies rupesi olemaan väkivaltainen mua kohtaan kiihtyvällä tahdilla. Ja muutinkin sitten pois jo parin kuukauden jälkeen, kun sirkusta olin katsellut 2 viikkoa kuukaudessa 24/7. Ja se loput kaksiviikkoa sain haukkuja enemmän tai vähemmän kuinka huono puoliso, äitipuoli ja ihminen olen mm. kun en valvonut muksun kotona ollessa hänen vieressään öitä, että isä sai nukkua rauhassa. Muksu sai kaiken periksi, eli herkuilla. Koko huusholli pyöri uhmaikäsen pillin tahdissa. Kun tein etätöitä koneella niin minulle raivottiin kun en antanut muksun kiivetä samalle pöydälle hyppimään tai katselemaan piirrettyjä. Yritin yksi-ilta mennä kuntosalille niin johan alkoi haukkuminen että ketä sinne meen panemaan. Kaikki kaveri ja ystävyys-suhteet kuoli ja näivettyi. En saanut harrastaa muuta kuin mitä muksu harrasti tai siivousta ja ruonlaittoa. Mua verrattiin usein eksään ja siskoon mitä tulee "äitiyteen". Mua Haukuttiin kaikille mun läheisille soittelemalla ja kirjottelemalla niille. Mun rahat kulu ruokiin ja muksun tarpeisiin. Mitään en uskaltanut käyttää itseeni. En saanut ostaa muuta kuin miehen ja muksun haluamia ruokia, muuten heti miehen toimesta riita käyntiin. Muksun piti antaa sotkea ja hävittää kaikki tavarat jotka omistin vaatteista lähtien ja sietää sitä että kakara hyppii neljätä aamuyöstä sägyssäni selkäni päällä... Kyllä 4kk. täyttä helvettiä. Loppuiu halut tehä omia lapsia.

Nykyinen mies on vela niin mäkin ja meillä on ihanaa. Paljon aikaa suhteellemme ja myös omaa aikaa molemmilla. Ei ole lapsenteko halut palanneet enää.

Näistä jutuista huomaa, että ongelma on kyllä yleensä aina miehessä. Ei lapsessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lapseton. Muutin yhteen alle vuoden seurustelun jälkeen miehen ja hänen silloin noin kolmen vuoden ikäisen lapsen kanssa. Lapsella toisessa kaupungissa toinen koti ja äiti joka oli lähes paholainen miehen juttujen perusteella. Lasta ei saanut komentaa, kieltää, käskeä. Kasvatusta ei tapahtunut.

Lapsen täti juoksi sättimässä ja neuvomassa ja käskemässä mitä saan tehdä lapsen kanssa ja miten. Mies petti kun olin työreissulla, mies rupesi olemaan väkivaltainen mua kohtaan kiihtyvällä tahdilla. Ja muutinkin sitten pois jo parin kuukauden jälkeen, kun sirkusta olin katsellut 2 viikkoa kuukaudessa 24/7. Ja se loput kaksiviikkoa sain haukkuja enemmän tai vähemmän kuinka huono puoliso, äitipuoli ja ihminen olen mm. kun en valvonut muksun kotona ollessa hänen vieressään öitä, että isä sai nukkua rauhassa. Muksu sai kaiken periksi, eli herkuilla. Koko huusholli pyöri uhmaikäsen pillin tahdissa. Kun tein etätöitä koneella niin minulle raivottiin kun en antanut muksun kiivetä samalle pöydälle hyppimään tai katselemaan piirrettyjä. Yritin yksi-ilta mennä kuntosalille niin johan alkoi haukkuminen että ketä sinne meen panemaan. Kaikki kaveri ja ystävyys-suhteet kuoli ja näivettyi. En saanut harrastaa muuta kuin mitä muksu harrasti tai siivousta ja ruonlaittoa. Mua verrattiin usein eksään ja siskoon mitä tulee "äitiyteen". Mua Haukuttiin kaikille mun läheisille soittelemalla ja kirjottelemalla niille. Mun rahat kulu ruokiin ja muksun tarpeisiin. Mitään en uskaltanut käyttää itseeni. En saanut ostaa muuta kuin miehen ja muksun haluamia ruokia, muuten heti miehen toimesta riita käyntiin. Muksun piti antaa sotkea ja hävittää kaikki tavarat jotka omistin vaatteista lähtien ja sietää sitä että kakara hyppii neljätä aamuyöstä sägyssäni selkäni päällä... Kyllä 4kk. täyttä helvettiä. Loppuiu halut tehä omia lapsia.

Nykyinen mies on vela niin mäkin ja meillä on ihanaa. Paljon aikaa suhteellemme ja myös omaa aikaa molemmilla. Ei ole lapsenteko halut palanneet enää.

Näistä jutuista huomaa, että ongelma on kyllä yleensä aina miehessä. Ei lapsessa.

Kyllä! olen se jota lainaat. Ja olen samaa mieltä. Pidän tästä muksusta silti valtavasti ja oon yhä hieman mukana hänen elämässään. Syytön se skidi on siihen millaset sen vanhemmat on. Toivon että hän saa ees hieman kuvaa toisellaisesta turvallisesta aikusesta ku mut on elämässään. En oikein muutakaa voi hänen avukseen tehdä. Mut en enää unelmoi silti omasta lapsesta tai jos vaikka tulis ero nyksän kaa, niin en ottas enää miestä jolla alaikäisiä kotona-asuvia muksuja.

No huhhuh, onpa kokemuksia :/ mitenhän noi miehet kadottaa sen suhteellisuuden tajun ja antavat liikaa periksi. Eivätkö he oikeasti käsitä, että jos liikaa laiminlyö puolisoaan ja antaa lapsen / teinin liikaa toimia oman pään mukaan / antaa manipuloida, niin ennen pitkää nainen on tilanteeseen täysin kypsä ja lähtee. Siinä sitä sitten taas yksi suhde kariutuu.

Mua on alkanut todella paljon ahdistamaan tämä tilanne. Enemmän kuin ennen. En tiiä johtuuko siitä, että oon nyt kotona ja on enempi aikaa miettiä asioita. Jotenki ahdistaa, kun tuntuu et mies unohtanut minut puolisona. Teinin pillin mukaan pyörii kaikki ja sen mukaan pitäs aina mennä. Ja voi sitä mielistelyn määrää. Ahistaa tulevaisuuskonventti.. sitten kun on niitä lapsen lapsia ni pyöriikö edelleen heidän ympärillä kaikki. Pitää nyt olla kunnon pappa ettei mene välit. Kauanko tuo hyvittely jatkuu??

Kertokaa miten pääsen tästä tunteesta yli! Tää alkaa jo pelottamaan tämä tunne siis jos en pääse siitä yli, kun meillä yhteinen lapsi ja en haluaisi, että hänen perheensä hajoaa. Itselle aina ollut tärkeää, että perhe, jonka perustan ei hajoaisi. Siksi niin vituttaakin, kun en vaan lähteny aiemmin ja perustanut perhettä lapsettoman miehen kanssa. Jotenkin tuntuu, et ydinperheessä kaikki on helpompaa. Onko näin? Toisaalta on alkanut tuntumaan, että lapsen kanssa kaksistaan olisi helpompaa, ei tarttisi enää elää tässä kuviossa ja isi sais pelata teininsä pillin mukaan eikä teinin tarttis enää olla kateellinen.

Ap

Siis tulevaisuuskin.. hih ennustava syöttö :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

No huhhuh, onpa kokemuksia :/ mitenhän noi miehet kadottaa sen suhteellisuuden tajun ja antavat liikaa periksi. Eivätkö he oikeasti käsitä, että jos liikaa laiminlyö puolisoaan ja antaa lapsen / teinin liikaa toimia oman pään mukaan / antaa manipuloida, niin ennen pitkää nainen on tilanteeseen täysin kypsä ja lähtee. Siinä sitä sitten taas yksi suhde kariutuu.

Mua on alkanut todella paljon ahdistamaan tämä tilanne. Enemmän kuin ennen. En tiiä johtuuko siitä, että oon nyt kotona ja on enempi aikaa miettiä asioita. Jotenki ahdistaa, kun tuntuu et mies unohtanut minut puolisona. Teinin pillin mukaan pyörii kaikki ja sen mukaan pitäs aina mennä. Ja voi sitä mielistelyn määrää. Ahistaa tulevaisuuskonventti.. sitten kun on niitä lapsen lapsia ni pyöriikö edelleen heidän ympärillä kaikki. Pitää nyt olla kunnon pappa ettei mene välit. Kauanko tuo hyvittely jatkuu??

Kertokaa miten pääsen tästä tunteesta yli! Tää alkaa jo pelottamaan tämä tunne siis jos en pääse siitä yli, kun meillä yhteinen lapsi ja en haluaisi, että hänen perheensä hajoaa. Itselle aina ollut tärkeää, että perhe, jonka perustan ei hajoaisi. Siksi niin vituttaakin, kun en vaan lähteny aiemmin ja perustanut perhettä lapsettoman miehen kanssa. Jotenkin tuntuu, et ydinperheessä kaikki on helpompaa. Onko näin? Toisaalta on alkanut tuntumaan, että lapsen kanssa kaksistaan olisi helpompaa, ei tarttisi enää elää tässä kuviossa ja isi sais pelata teininsä pillin mukaan eikä teinin tarttis enää olla kateellinen.

Ap

Teetkö näitä ketjuja tuntipalkalla vai saatko palkkion ketjujen hengossapysymisen ja vastaamiskiinnostuksen mukaan? ...kertokaa...onko näin???

Suhteen onnistumiseen vaikuttaa varmaan paljon se, miten mies kasvattaa lastaan. Osaako pitää kuria vai onko lepsu? Olettaako naisen pyörittävän huushollia vai ymmärtääkö oman kasvatusvastuun omaan jälkikasvuun?

Uusperheeseen ei ole ensimmäistäkään syytä lähteä, ellei kumppani sitten ole täydellinen ja se on aika epätodennäköistä. Toinen syy lähteä siihen helvettiin on se, ettei muuta ole tarjolla. Suosittelen kuitenkin pysymään kaukana.

Tapailin aikoinani naista jolla kolme lasta ja koira, kyllästyin muutamassa kuukaudessa olemaan kaikessa viidennellä sijalla.

Vierailija kirjoitti:

Suhteen onnistumiseen vaikuttaa varmaan paljon se, miten mies kasvattaa lastaan. Osaako pitää kuria vai onko lepsu? Olettaako naisen pyörittävän huushollia vai ymmärtääkö oman kasvatusvastuun omaan jälkikasvuun?

Näinhän moni on tässä ketjussa sanonut. Jotta se mies sen tekisi, pitää äitipuolen olla tiukka omien rajojen suhteen, ettei tilanne liu’u siihen, että äitipuoli hoitaa asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi. Toisaalta lohdutti lukea, että jollakin toisella on ollut vastaavia kokemuksia kuin itsellä. Alkkisäitini otti luoksensa asumaan itseään nuoremman alkkismiehen - saman, jonka kanssa ensin petti isäämme vuosikausia. Sen uuden ukon kanssa sitten dokasivat ja naivat kaikki viikonloput, myös silloin kun olin siellä. Toki ennemmin näin kavereita, teini-ikäinen kun olin, mistä äiti kyllä joskus sitten syyllisti minua, että en ollut hänen luonaan hänen vuokseen vaan siksi, että näin ystäviäni. Jos me lapset olimme epäkohteliaita äidin miesystävää kohtaan, meille osoitettiin ovea.

Olihan se todella outoa, että pienehkössä huushollissa piti tila jakaa meille vieraan aikuisen kanssa. Ikkunallisten väliovien takaa näki, kun ne äiti ja ukkonsa naivat aamulla krapuloissaan.

Koskaan näistä asioista ei ole puhuttu, kuten ei myöskään äitin alkoholismista. Eikä varsinkaan siitä, mitä äiti oli tehnyt isällemme, jonka luoksen hän sitten aina ajoittain vinkui kun ei kuitenkaan saanut suhteestta alkkikseen kaikkea sitä, mitä kaipasi. Hän kyseli humalapäissään meiltä lapsilta (teineiltä), voisikohan isä ottaa hänet takaisin.

Sanomattakin lienee selvää, että välit äitiini ovat hyiset. En ole omia lapsiani altistanut juuri lainkaan vieraille miehille; olemme olleet yli 10 vuotta keskenämme, miehiä on täällä käynyt korkeintaan ystävinä päiväsaikaan. Muutaman vuoden päästä lapset muuttavat kotoa pois. Ovat tasapainoisia, hyväntuulisia ja fiksuja teinejä.

En ole muuten ikinä kirjoiottanut tai puhunut näistä lapsuuteni asioista kenellekään. Tämä oli ensimmäinen kerta... sen verran kivulias asia :(

Onko lastesi isä kuitenkin ollut lasten elämässä aktiivisesti mukana sen 10v aikana? Onko hänellä uusi kumppani?

Itse olen pienen pojan yh ja olen myös päättänyt, etten hänen elämäänsä aio ketään pakottaa vain omien halujeni takia. Suhteeseen voin alkaa, mutta eri asunnot ehdottomasti siihen asti, kunnes poika muuttaa pois. Tämä on myös hänen kotinsa, joten hänellä pitää olla oikeus sanoa oma mielipiteensä asiaan. Jos hän itse sanoisi, että haluaa esim. seurustelukumppanini muuttavan meille ja olevan osa meidän yhteistä perhettämme, niin sitten voisin harkita asiaa. Ja miehen tietenkin pitäisi haluta olla osa meidän perhettämme.

Olen todella pahoillani omasta lapsuudestasi, ihanaa, että haluat antaa lapsillesi parempaa <3

Linjoilla ollaan. Lasten isä hoiti tapaamisen sovitun mukaan, mutta muutaman vuoden päästä muutti kauas ja hiljalleen sen jälkeen tapaamisten määrä hiipui, ja vuosia sitten loppui kokonaan. Ei pidä  enää muutenkaan lapsiin yhteyttä. Hän ei ole ollut missään mielessä kovin hääppöinen isä, sillä otti meidän yhteiset lapset heti osaksi uusia suhteita eli esitteli pienet muksumme tyttöystävilleen. Varsinkin ihan ensimmäinen kerta oli selvä kostoisku minulle, mikä sekin tietysti tuntui pahalle, mutta vielä pahemmalle tuntui huomata lasten hämmennys, kun vielä kuukautta aikaisemmin olimme perhe ja sitten isä onkin uuden tuntemattoman naisen kainalossa...

Eron jälkeen jaksoin tavata miehiä ja elättelin toiveita uudesta suhteesta, mutta hiljalleen toivo alkaa olla mennyttä. Reunaehtojahan tässä on ollut niin paljon, että minkäänlaisen suhteen kehittäminen olisi ollut vaikeaa. No, toivottavasti omat lapset ovat näin saaneet turvallisen ja vakaan lapsuuden, jota osaavat toivottavasti arvostaa vaikka eivät olekaan nähneet täällä parisuhteen mallia.

Jos saan vielä kysyä. Tiedätkö onko lasten isällä uusi suhde tai iihen syntyneitä lapsia? Onko lapsillasi iis sisaruksia isänsä kautta joita eivät ole tavanneet? Jos on niin ovatko koskaan puhuneet heistä ja miltä tuntuu isän uusi perhe?

T. Sama

Huomasin vasta nyt tämän, onkohan kysyjä enää linjoilla...  Minun teinien isällä on ollut useita suhteita eromme jälkeen, luultavasti kaiken aikaa joku nainen kierroksessa. Yksi lapsikin on syntynyt yhden kumppanin kanssa, ei nykyisen. Isän nykyisessä perheessä näille meidän lapsille ei ole sijaa; heitä on aina kohdeltu eriarvoisesti, esimerkiksi synttärilahjat on ostettu uuden rouvan lapsille, mutta näitä minun lapsia ei siinä perheessä muisteta, eivätkä matkoille pääse koskaan mukaan. Mistään lasten tarpeista ei ole ikinä huolehdittu. Viime vuosina uusi rouva on käyttäytynyt ikään kuin lapseni olisivat ilmaa - ei puhu heille sen kummemmin hyvässä kuin pahassakaan. Eivät teinit sitten sinne isän luokse enää kaipaakaan, mikä on varsin helppo ymmärtää.

Kaiken kaikkiaan uskon, että lapsesta voi kasvaa kelpo tyyppi myös yhden aikuisen perheessä. Omassa lapsuudenkodissani isä oli se vakaa ja luotettava vanhempi, äiti kun varsinkin tietyssä vaiheessa oli hyvinkin sekava alkoholinhuuruisine touhuineen ja miesseuroineen. Oma isäni toimi pitkään myös miehen mallina näille omille lapsilleni, mutta valitettavasti hän menehtyi hiljattain. Lähipiirissä on kuitenkin miehiä ja tiedä vaikka jonakin päivänä myös itse löytäisin vierelleni kumppanin, joka hyväksyy myös lapseni :) Oma mottoni on "rajoja ja rakkautta, huumoria unohtamatta". Paljolti sellaista linjaa myös rakas oma isäni noudatti.

- alkkisäidin yh-tytär-

Suhde loppui miehen törppöilyn takia. Miehen lapset olivat todella ok ja tykkäsin kovasti, vaikkei aina ihan helppoja olleetkaan. (Mulla ei lapsia.)

Vierailija kirjoitti:

Yhden selkeän havainnon olen tehnyt sekä omassa että tuttavien uusperheissä:

Eron jälkeen vanhemmilta katoaa helposti uskallus olla vanhempi ja kasvattaa, kun mennään siihen hyvittelyn ja miellyttämisen moodiin. Ja kaikkihan tietävät millaisia lapsista tulee, jos heille ei anneta selkeää vanhemmuutta. Lapset oppivat hyvin nopeasti käyttämään tilannetta hyväkseen ja alkavat 'kasvaa vinoon'. Näin heistä tulee ulkopuolisille ei niin kivoja, mikä toki ei ole lasten vika. Ja kierre on valmis. Sellaisista epäkivoista on vaikea pitää ja heidän kanssa ei ole mukava olla.

Ymmärrän tämän pointin ja juuri eronneena olen pohtinut tätä. Olen huomannut hyvitteleväni lapsille rikkoutunutta ydinperhettä lepsuilemalla ja hemmottelemalla. Toisaalta hyvittelen viimeisiä vuosia, kun perheemme ilmapiiri oli hyvin tulehtunut. Ero on lapsille niin iso juttu ettei mikään maailmassa voi sitä korvata. Eroon liittyy voimakas stigma edelleen ja itse olen kokenut asiatonta kommentointia eroon liittyen. En halua kaikille kuuluttaa eromme syyn olevan miehen kaappijuoppous.

Meillä vähän samantapainen tilanne. Olen aina ollut miehen teini-ikäiselle lapselle kohtelias ja ystävällinen, mutta nyt mitta täynnä. Kuinka saan hänen käynnit meillä loppumaan? Ignooraamalla vai miten?

Itse aloin seurustella miehen kanssa jolla oli tällöin 7 ja 9v lapset. Hän oli eronnut lasten äidistä 5 vuotta sitten joten ero ei mikään ihan tuore juttu ollut enää siinä vaiheessa. Etenkin nuoremmalla pojalla oli jo varhaislapsuudessa todettu nepsy puolen ongelmia ja diagnoosinkin sai kouluun mentyään. Mukava lapsi siitä huolimatta mutta sivusta kyllä näin miten koetteli vanhempiaan.

Hyvin pian seurustelun alun jälkeen miehen exä alkoi kuitenkin syyttää minua lapsen ongelmista ja kuulemma lapsi oireilee vain eroa eikä kestä uutta aikuista elämässään. Laittoi minullekin viestin jossa vaati meitä eroamaan koska se olisi "lapsen parhaaksi". Toisella lapsella oli myös oppimisvaikeuksia koulussa jotka oli kuulemma syytäni. Tämän jälkeen alkoi myös minun mustamaalaus lapsille. Lapset kertoi usein mitä äiti oli minusta sanonut ja selvästi se vaikutti meidän väleihin koska lapset samalla uskoi äitinsä puheita (että olen paha, haluan heistä eroon, viedä isältä rahat jne.) mutta toisaalta näkivät itse etten ollut sellainen. Selkeästi äitinsä puolelle he asettuivat siinä 12 ja 14 vuotiaina.

Teinien ongelmat koulussa ja vapaa-ajalla paheni. Mielestäni suuri syy oli sekä miehen että ex vaimon paapova kasvatustyyli. Aina syy oli jossain muussa kuin lapsissa. Mistään ei ikinä heille suututtu, ei edes silloin kun olisi todellakin aihetta ollut. Esim vanhempi poika jäi kiinni varastettuaan kaupasta, poliisit toi kotiin sitten. Päähän taputtelua sai vain ja jatkossa enemmän kuukausirahaa ettei tarvi varastaa. Uskomatonta. Äidin mielestä tämäkin oli vaan oireilua erosta (josta oli tällöin 10vuotta!) ja minusta. Itselläni alkoi mitta täyttyä näinä vuosina. Ei meillä ollut mitään parisuhdetta vaan täysin teinien pillin mukaan kaikki olisi pitänyt tapahtua. Mies syyti kaiken rahan lapsille. Lapset käyttäytyi uskomattoman epäkunnioittavasti ja itsekkäästi vanhempiaan ja minua kohtaan vaikka saivat aina kaiken mitä halusivat. Esimerkkejä tästä olisi lukemattomia.

Viimeinen niitti oli kun silloin 15 vuotias jäi kiinni kaivelemassa käsilaukkuani ja oli jo ottanut lompakostani 50e setelin. Seteli oli siis pojan nyrkissä ja omassa lompakossani ei enää kyseistä rahaa ollut. Sanoin tällöin hyvin tiukasti ettei toisen tavaroihin kosketa luvatta ja vaadin rahaa takaisin. Poika väitti ettei ole ottanut mitään ja että se raha on hänen omansa. Mitään selitystä ei löytynyt miksi sitten tonki laukkuani ja miksi minun rahani oli kadonnut. Asiaa selviteltiin miehen kanssa ja yllättäen hän uskoi poikaa eikä yhtäkkiä kuulemma mitään laukun kaivelua ollut edes tapahtunut. Olin vain keksinyt koko jutun jotta saisin pojan huonoon valoon. Olinhan minä ollut kaupasta varastamisen jälkeenkin sitä mieltä että jotain seuraamuksia tai vähintään hyvin vakavaa keskustelua pitäisi tästä koitua.

Tämän jälkeen lasten asenne oli entistä ylimielisempi. Myös isäänsä kohtaan. He saattoi esimerkiksi paiskata kännykkänsä asfaltiin niin että se meni murskaksi, syynä "p*ska puhelin" ja isä kiiruhti heti ostamaan uuden ja paremman. Mun oli todettava etten tähän perheeseen halua kuulua ja jos haluan joskus omia lapsia niin en halua tätä miestä heille isäksi. Enkä suoraan sanottuna halunnut näitä lapsia oman lapseni elämään millään tavalla. Hyvin pitkälti siis oma toiveeni lapsesta sinetöi eropäätöksen. Olin tällöin 32 vuotias joten luotin ja toivoin että saan vielä omia lapsia jollain keinoin. Ja sainkin 2 lasta ihanan lapsettoman miehen kanssa :) tosin yksin eläminen ja lapsettomuus olisi olleet tuota perhehelvettiä parempi vaihtoehto. Tsemppiä ja rohkeutta kaikille jotka asian kanssa kamppailee!

Vierailija kirjoitti:

Itse aloin seurustella miehen kanssa jolla oli tällöin 7 ja 9v lapset. Hän oli eronnut lasten äidistä 5 vuotta sitten joten ero ei mikään ihan tuore juttu ollut enää siinä vaiheessa. Etenkin nuoremmalla pojalla oli jo varhaislapsuudessa todettu nepsy puolen ongelmia ja diagnoosinkin sai kouluun mentyään. Mukava lapsi siitä huolimatta mutta sivusta kyllä näin miten koetteli vanhempiaan.

Hyvin pian seurustelun alun jälkeen miehen exä alkoi kuitenkin syyttää minua lapsen ongelmista ja kuulemma lapsi oireilee vain eroa eikä kestä uutta aikuista elämässään. Laittoi minullekin viestin jossa vaati meitä eroamaan koska se olisi "lapsen parhaaksi". Toisella lapsella oli myös oppimisvaikeuksia koulussa jotka oli kuulemma syytäni. Tämän jälkeen alkoi myös minun mustamaalaus lapsille. Lapset kertoi usein mitä äiti oli minusta sanonut ja selvästi se vaikutti meidän väleihin koska lapset samalla uskoi äitinsä puheita (että olen paha, haluan heistä eroon, viedä isältä rahat jne.) mutta toisaalta näkivät itse etten ollut sellainen. Selkeästi äitinsä puolelle he asettuivat siinä 12 ja 14 vuotiaina.

Teinien ongelmat koulussa ja vapaa-ajalla paheni. Mielestäni suuri syy oli sekä miehen että ex vaimon paapova kasvatustyyli. Aina syy oli jossain muussa kuin lapsissa. Mistään ei ikinä heille suututtu, ei edes silloin kun olisi todellakin aihetta ollut. Esim vanhempi poika jäi kiinni varastettuaan kaupasta, poliisit toi kotiin sitten. Päähän taputtelua sai vain ja jatkossa enemmän kuukausirahaa ettei tarvi varastaa. Uskomatonta. Äidin mielestä tämäkin oli vaan oireilua erosta (josta oli tällöin 10vuotta!) ja minusta. Itselläni alkoi mitta täyttyä näinä vuosina. Ei meillä ollut mitään parisuhdetta vaan täysin teinien pillin mukaan kaikki olisi pitänyt tapahtua. Mies syyti kaiken rahan lapsille. Lapset käyttäytyi uskomattoman epäkunnioittavasti ja itsekkäästi vanhempiaan ja minua kohtaan vaikka saivat aina kaiken mitä halusivat. Esimerkkejä tästä olisi lukemattomia.

Viimeinen niitti oli kun silloin 15 vuotias jäi kiinni kaivelemassa käsilaukkuani ja oli jo ottanut lompakostani 50e setelin. Seteli oli siis pojan nyrkissä ja omassa lompakossani ei enää kyseistä rahaa ollut. Sanoin tällöin hyvin tiukasti ettei toisen tavaroihin kosketa luvatta ja vaadin rahaa takaisin. Poika väitti ettei ole ottanut mitään ja että se raha on hänen omansa. Mitään selitystä ei löytynyt miksi sitten tonki laukkuani ja miksi minun rahani oli kadonnut. Asiaa selviteltiin miehen kanssa ja yllättäen hän uskoi poikaa eikä yhtäkkiä kuulemma mitään laukun kaivelua ollut edes tapahtunut. Olin vain keksinyt koko jutun jotta saisin pojan huonoon valoon. Olinhan minä ollut kaupasta varastamisen jälkeenkin sitä mieltä että jotain seuraamuksia tai vähintään hyvin vakavaa keskustelua pitäisi tästä koitua.

Tämän jälkeen lasten asenne oli entistä ylimielisempi. Myös isäänsä kohtaan. He saattoi esimerkiksi paiskata kännykkänsä asfaltiin niin että se meni murskaksi, syynä "p*ska puhelin" ja isä kiiruhti heti ostamaan uuden ja paremman. Mun oli todettava etten tähän perheeseen halua kuulua ja jos haluan joskus omia lapsia niin en halua tätä miestä heille isäksi. Enkä suoraan sanottuna halunnut näitä lapsia oman lapseni elämään millään tavalla. Hyvin pitkälti siis oma toiveeni lapsesta sinetöi eropäätöksen. Olin tällöin 32 vuotias joten luotin ja toivoin että saan vielä omia lapsia jollain keinoin. Ja sainkin 2 lasta ihanan lapsettoman miehen kanssa :) tosin yksin eläminen ja lapsettomuus olisi olleet tuota perhehelvettiä parempi vaihtoehto. Tsemppiä ja rohkeutta kaikille jotka asian kanssa kamppailee!

Ihan kauheeta!!!