Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?
01.01.2020 |
Onko täällä muita, jotka katuvat uusperhettä? Itsellä tilanne sellainen, että olen ollut pitkässä suhteessa miehen kanssa, jolla on tällähetkellä teini-ikäinen lapsi. Omat vaikeutemme ja hyvät hetket on ollut ja kaikesta aina selvitty. Miehen ex tuonut omat lisäyksensä soppaan. Joskus aiemmin olen miettinyt eroa, kun on alkanut oikein kunnolla vituttamaan. Nyt meillä on kuitenkin yhteinen lapsi ja alkaa ottamaan päähän, kuinka paljon tämän teini-ikäisen oikkujen mukaan pitäisi vieläkin elää. Hän on kuitenkin jo kohta aikuinen. En jaksa alkaa mitään yksityiskohtaisia esimerkkejä antamaan, mutta kuitenkin hänellä aina älyttömiä vaatimuksia, joita sitten isi olisi toteuttamassa ettei mene välit.. tämä sitten vaikuttaa tietty meidän arkeen ja elämään. Ja mistään ilkeästä äitipuolen roolista ei ole nyt kysymys. Kertokaahan kokemuksia, onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia??
Kommentit (488)
Ihmettelen vaan, miksi ap on tehnyt lapsen semmoisen miehen kanssa, joka on ilmeisen kyvytön hoitamaan omaa jo olemassa olevaa lastaan? Eikö tuon pitäisi toimia aikamoisena hälytysmerkkinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ongelmana on miehen kehnot parisuhdetaidot. Ei ole aikaisemmin oppinut puhumaan, eikä näyttämään tunteitaan (paitsi suhteen alkuvaiheessa). On kyllä hyvä isä lapsilleen, lapset ovat ihania ja järkeviä. Tykkään heistä paljon. Mutta miehellä on kanssa tuota lapsilleen hyvittämistä. Lapset ovat harvinaisen järkeviä ja tasapainoisia, eivät käytä hyvittelyä hyväkseen, eivätkä manipuloi. Se vaan luo sotkuisuutta ja epävarmuutta arkeen, kun mies haluaa, että lapset päättävät siitäkin, mitä koko perhe syö isäviikolla. Olen taistellut aika perinteisistä asioista: en voi olla osa perhettä, jos minun mielipiteeni ja ajatukseni kuullaan vasta viimeisenä (jos kuullaan ollenkaan tai edes kysytään), en voi olla osa perhettä, jos minua ei oteta mukaan arjen suunnitteluun. Homma toimii vain, jos olen toinen aikuisista, se ei voi mennä niin, että minä tiedän asioista kaikista viimeisimpänä ja minulta kysytään kaikista viimeisimpänä, jos kysytään ollenkaan. Se on lapsillekin luonnotonta. Parisuhdetta pitää hoitaa, vaikka onkin lapsia. Ei se ydinperhekään toimi, jos elämä pyörii ainoastaan lasten ympärillä eikä se ole luonnollista. Lapset kasvavat ja kaipaavat myös itsenäisyyttä, vastuuta. Lapsista pitää osata myös päästää terveellä tavalla irti ja omaa elämää pitää olla rinnalla. Muutoin elää pelkästään lasten kautta, mikä on lapsillekin ahdistavaa.
Hyvät vuorovaikutustaidot ja elämän realismi on avainasemassa näissä kuvioissa. Pitää osata puhua, pitää osata laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja pitää ymmärtää, että parisuhteen toinen osapuoli ei voi aina vain joustaa ja toista ei voi aina vain laittaa jonnekin hyllylle odottamaan. Ei kukaan aikuinen halua jäädä ulkopuoliseksi omasta elämästään niin, että siitä päättää kaikki muut osapuolet ja kaikkien muiden osapuolten hyvinvoinnilla on merkitystä, mutta ei bonusvanhemman. Hyvinvoiva parisuhde ja onnelliset aikuiset luovat lapsille hyvän ja rakastavan ilmapiirin. On monin tavoin typerää laiminlyödä parisuhdetta muka lasten varjolla, vaikka mitään oikeita huolia ja ongelmia ei olisi.
Biologisille vanhemmille haluan sano, että ei voi haluta parisuhdetta ja samanaikaisesti mitätöidä toisen toiveita ja tarpeita. Jos haluaa aikuisen parisuhteen, suhteeseen pitää panostaa ja se pitää myös tarvittaessa laittaa ykköseksi. Kuitenkin niin, ettei lasten todellinen hyvinvointi kärsi. Lapset eivät kuitenkaan kärsi siitä, että tapaamisista pidetään selkeästi kiinni ja suunnitelmat pitävät. Lapsetkaan eivät jaksa jatkuvaa soutamista ja huopaamista eivätkä lapset missään nimessä hyödy hyvittelystä. Lapset kaipaavat ihan normaalia arkea, normaalissa rytmissä tasapainoisten, rakastavien ja jämtien aikuisten kanssa.
Oli aivan surkea esitys, nyt jo voi myöntää kun vuosia takana. Miehellä kolme alaikäistä lasta, mulla kaksi, kummallakin kova duuni - täyttä paskaa viitisen vuotta. Sillä kohonneen seksuaalisuuden voimalla kuviteltiin saavamme kokoon jotakin yhteistä, no ei saatu. En ole tekemisissä sen enempää miehen kuin lastensa kanssa, vaikkei heissä mitään vikaa olekaan.
Olen uusperhekuvion kokenut ja tiedän ettei se aina ole helppoa. Sitä itsekin on itsekäs, eikä aina jaksaisi ajatella lasten parasta. En ole aina ollut paras äitipuoli vaan mustasukkainen ja pikkumainen ihminen. Onneksi en koskaan käyttäytynyt lapsia kohtaan ilkeästi, vaikka joskus teki hirveästi mieli. Ja nyt kun he ovat aikuisia, olen ylpeä siitä, että osasin melko tervepäisesti käyttäytyä, enkä aiheuttanut kenellekään traumoja. Välit ovat paremmat kuin koskaan ja lapsista kasvoi mukavia aikuisia. Olivat teininä ihan helvetin ärsyttäviä kaikki. Olen heiltä pyytänyt anteeksi sitä, että heille välillä kiukkusin. Heille ei ollut iso juttu. Jos olisin tiennyt, että hankalat ajat menee kyllä ohi, se olisi minua auttanut. Mutta sitä oppii näköjään vasta jälkikäteen ajattelemalla. Se on totta, että lapset ja nuoret eivät pysty ajattelemaan muita kuin itseään, mutta aikuisen pitäisi osata laittaa omat halunsa ja toiveensa joskus taka-alalle. On paljon mukavampi elää itsensä kanssa, jos ymmärtää sen. Ja saman miehen kanssa olen edelleen ja rauhoittunut itsekin alkuajoista todella paljon.
Eli ymmärrän ap:ta, mutta kerron vain, että voi siitä kaikesta selvitäkin onnellisena.
Mun edellisessä suhteessa miehellä oli 2 öasta, vanhempi jo parikymppinen joka asui isänsä luona, ja teinikäinen, joka asui äitinsä luona.
Exällä oli lastensa äitiin todella huonot välit ja kun minä astuin kuvioihin, se nainen pimahti aivan täysin. Silloin äitinsä luona asuvalle teinille tuli yllättäviä, äkillisiä tarpeita. Usein juuri silloin kun olimme esim Lapissa tms. NYT pitää isin tulla jne. Ja tuo nainen mustamaalasi minua kaikille (miehen suku tiesikin, että hullu se on), myös lapsilleen. Häivyin sitten, en jaksanut. Harmi miehen kannalta, hän oli aivan murtunut.
Nyt asun miehen kanssa, joka on kahden yläkouluikäisen lähivanhempi ja lasten äitiä ei pahemmin kiinnosta, ei lapsi eikä lasten isä, saatikka minä. Mukavasti menee sikäli. Soittelen joskus hänen kanssaan ja puhutaan lasten asioista. Lapset käyvät äidillään ehkä kerran kuussa, mutta eivät ole yötä, paitsi jouluna olivat.
Että kaikki riippuu kaikesta. Erityisesti aikuisten kyvystä hyväksyä ja käsitellä asioita. Voimia ap:lle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on loppunut viiden vuoden parisuhde miehen lasten takia - tai ei oikeastaan lasten takia vaan sen takia, että hänellä ylipäätään oli lapsia. Lapset olivat suhteen alkaessa 1- ja 3-vuotiaat. Exälläni oli exänsä kanssa huonot välit, mikä osaltaan hankaloitti suhdettamme. Lapset olivat ihan normaaleja lapsia, eivät mitenkään erityisen hankalia. Itseäni kuitenkin alkoi rassata se, että kaikki asiat piti suunnitella miehen lasten aikataulujen ja "lapsivuorojen" perusteella ja lasten äiti tietysti löi kapuloita rattaisiin, minkä ehti. Olin itse lapseton, joten sikäli olin hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Olisin halunnut miehen kanssa normaalin kahden aikuisen parisuhteen, johon olisi sitten lapsia tullut myöhemmin. Emme kuitenkaan missään vaiheessa saaneet elää omilla ja parisuhteemme ehdoilla, ja kyllästyin tilanteeseen ja lähdin. Oli aivan oikea päätös.
Hei, jos täällä on muitakin jotka haluavat "normaalin, kahden aikuisen suhteen. En ymmärrä miten tämä kirjoittaja on voinut kuvitella saavansa sellaisen miehen kanssa, jolla kaksi aivan pientä lasta. Käyttäkää järkeä.
Ja sitten tuo että "myöhemmin lapsia", miehen kanssa joka ei sovellu ydinperhe-elämään? Noin pienten lasten vanhemmat ei eroa ellei perhe-elämässä ole jotain ongelmaa, mies ei halua ottaa vastuuta tms vaan on asettunut sinne lapsijoukon jatkoksi ja lisäksi valittanut miksi vastasynnyttänyt ei levitä haaroja tiskaamisen jälkeen tai 04 kun hän palaa poikien illasta. Vaikka alunperin vakuuttaa ottavansa. On erossa tietysti sekin mahdollisuus että äidillä oli joku toinen, mutta sen voi tässä sulkea pois.
Vierailija kirjoitti:
Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.
Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.
Olin tälläisessä kuviossa lapsi ja voin sanoa ettei se tuntunut kivalta ettei äitini uusi puoliso pitänyt minusta ja sulkeutui pois tilanteista. Se vaikutti syvästi minuun ja olin aina hyvin masentunut heidän kanssaan. Vieläkin mietin että miksi ihmeessä äitini halusi olla sellainen kanssa joka ei halua viettää aikaa yhdessä kanssamme. Ja millainen ihminen vihaa lapsia? Tee kaikille palvelus ja eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.
Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.
Olin tälläisessä kuviossa lapsi ja voin sanoa ettei se tuntunut kivalta ettei äitini uusi puoliso pitänyt minusta ja sulkeutui pois tilanteista. Se vaikutti syvästi minuun ja olin aina hyvin masentunut heidän kanssaan. Vieläkin mietin että miksi ihmeessä äitini halusi olla sellainen kanssa joka ei halua viettää aikaa yhdessä kanssamme. Ja millainen ihminen vihaa lapsia? Tee kaikille palvelus ja eroa.
En ole tuo, jolle vastaat, mutta olen samassa tilanteessa äitipuolena. En jaksa uskoa, että miehen lapset kärsivät tilanteesta. Mistä he sen voisivat huomata? Teen meille kaikille ruoan ja syömme yhdessä.
Kun lapset tulevat, niin hoidan asioita omien aikuisten lasten kesken, menen tapaamaan 80 v vanhempiani, käyn kaupassa, käyn lenkillä, käyn kuntosalilla... ihanko oikeasti lapsi ajattelee, että tuon pitäisi olla minun kanssani eikä omien lastensa ja vanhempiensa kanssa..?
Lapset tulevat vain joka toinen vkl. Ymmärrän, että jos kävisivät enemmän, niin tilanne olisi toinen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies laittoi jopa aikuisen lapsensa suhteen edelle. Iikinä ei mitään voitu tehdä, kun ja jos se " lapsihan" voisi haluta mukaan. Ei mitään matkoja, usein ei edes yhteistä saunailtaa tai alkoi valitus, kuinka en viitsi yrittää olla läheinen hänen rakkaidensa kanssa. Tilanne meni ihan absurdiksi. Löysin sitten miehen, joka halusi tehdä minun kanssani ihan kahdestaankin asioita, vaikka hänellä on pienet lapset. Nyt vasta näen kunnolla, miten sairas edellisen suhteen tilanne oli. Saa exä nyt rauhassa etsiä paremman naisen itselleen, minä en ollut tarpeeksi pyyteetön tuollaiseen suhteeseen. Voipi olla vaikeeta.
Minä kirjoitin tämän n vuosi sitten. Ja kisaksihan se sitten tämäkin juttu. Mies esitti olevansa ihan jotain muuta kuin on, itse on myöntänyt. Samat ongelmat tuli ja vielä pahempana. Exä sekoitti miehen pään täysin, millään muulla kuin entisen liiton lapsilla ei enää ollut väliä sen jälkeen kun exä alkoi uhkailla. Mies teki minusta vihollisen, vaikka odotin yhteistä lastamme( joo tiedän että tyhmää oli tehdä lapsi). Nyt olen uusperhehelvetissä samassa talossa ja välit miehen kanssa jäätävät. Hän ei ole tuntenut minua kohtaan mitään siitä lähtien, kun muodostuin uhaksi hänen ja lapsien suhteelle ( siis exän mielestä). Ei mitään ongelmia lasten suhteen, mutta miehen lammasmaisuus ja sekoilu pilasi kaiken. Ei miehet osaa näitä uusperhekuvioita, kun eivät tajua että parisuhde on siinä ytimessä. Ja suurin osa eronneista miehistä on näitä ns. Disneyland-isejä. Älä koskaan luule saavasi isimiehen kanssa kuin kevytsuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies laittoi jopa aikuisen lapsensa suhteen edelle. Iikinä ei mitään voitu tehdä, kun ja jos se " lapsihan" voisi haluta mukaan. Ei mitään matkoja, usein ei edes yhteistä saunailtaa tai alkoi valitus, kuinka en viitsi yrittää olla läheinen hänen rakkaidensa kanssa. Tilanne meni ihan absurdiksi. Löysin sitten miehen, joka halusi tehdä minun kanssani ihan kahdestaankin asioita, vaikka hänellä on pienet lapset. Nyt vasta näen kunnolla, miten sairas edellisen suhteen tilanne oli. Saa exä nyt rauhassa etsiä paremman naisen itselleen, minä en ollut tarpeeksi pyyteetön tuollaiseen suhteeseen. Voipi olla vaikeeta.
Minä kirjoitin tämän n vuosi sitten. Ja kisaksihan se sitten tämäkin juttu. Mies esitti olevansa ihan jotain muuta kuin on, itse on myöntänyt. Samat ongelmat tuli ja vielä pahempana. Exä sekoitti miehen pään täysin, millään muulla kuin entisen liiton lapsilla ei enää ollut väliä sen jälkeen kun exä alkoi uhkailla. Mies teki minusta vihollisen, vaikka odotin yhteistä lastamme( joo tiedän että tyhmää oli tehdä lapsi). Nyt olen uusperhehelvetissä samassa talossa ja välit miehen kanssa jäätävät. Hän ei ole tuntenut minua kohtaan mitään siitä lähtien, kun muodostuin uhaksi hänen ja lapsien suhteelle ( siis exän mielestä). Ei mitään ongelmia lasten suhteen, mutta miehen lammasmaisuus ja sekoilu pilasi kaiken. Ei miehet osaa näitä uusperhekuvioita, kun eivät tajua että parisuhde on siinä ytimessä. Ja suurin osa eronneista miehistä on näitä ns. Disneyland-isejä. Älä koskaan luule saavasi isimiehen kanssa kuin kevytsuhteen.
Jännää, miten tässäkin on se miehen exä syyllinen, vaikka selvästi mies on kelvoton. On ollut sitä varmaankin jo ensimmäisessä avioliitossa, mutta on saanut sinut uskomana, että "exä on hullu".
Kyllä kun näitä kokemuksia lukee niin ei voi muuta kuin todeta, että viisasta olisi juosta ja lujaa. Parempi olisi erota nyt kun suhde on vielä tuore. Exän ja lapsen manipulointi ja pompottelu tuskin vähenee tulevina kuukausina ja vuosina, ja oma pahaolo ikuisen kakkosen ja ulkopuolisen roolissa vain pahenee.
Vaikeaa tämä silti on riuhtaista itsensä irti muuten niin lupaavasta suhteesta :(
T. Sama joka nosti ketjun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.
Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.
Olin tälläisessä kuviossa lapsi ja voin sanoa ettei se tuntunut kivalta ettei äitini uusi puoliso pitänyt minusta ja sulkeutui pois tilanteista. Se vaikutti syvästi minuun ja olin aina hyvin masentunut heidän kanssaan. Vieläkin mietin että miksi ihmeessä äitini halusi olla sellainen kanssa joka ei halua viettää aikaa yhdessä kanssamme. Ja millainen ihminen vihaa lapsia? Tee kaikille palvelus ja eroa.
En ole tuo, jolle vastaat, mutta olen samassa tilanteessa äitipuolena. En jaksa uskoa, että miehen lapset kärsivät tilanteesta. Mistä he sen voisivat huomata? Teen meille kaikille ruoan ja syömme yhdessä.
Kun lapset tulevat, niin hoidan asioita omien aikuisten lasten kesken, menen tapaamaan 80 v vanhempiani, käyn kaupassa, käyn lenkillä, käyn kuntosalilla... ihanko oikeasti lapsi ajattelee, että tuon pitäisi olla minun kanssani eikä omien lastensa ja vanhempiensa kanssa..?
Lapset tulevat vain joka toinen vkl. Ymmärrän, että jos kävisivät enemmän, niin tilanne olisi toinen.
Ei, en ikinä lapsena ajattelut että hänen olisi pitänyt kanssani viettää aikaa, mutta kyllä sen aisti hyvin vahvasti etten ole haluttu perheeseen ja ihmettelin kovasti sitä kuviota. Ja se syrjintä minua kohtaan vaikutti siihen etten viettänyt äitini kanssa paljoa aikaa ja meidän läheisyys katosi. Ei olisi voinut kuvitellakaan että olisin voinut asua heidän kanssaan tai lähteä pitkille lomareissuille.. Olin vain viikonloppuvieras jota piti kestää.
Itse en voisi kuvitella että olisin jonkun kanssa joka ei haluaisi myös viettää aikaa lapsieni kanssa. En mitään järkeä sellaisessa. Mikset voi olla lapsettoman kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös sujunut hyvin. Yhdessä asuttu neljä vuotta. Meillä asuu minun teinit ja miehen ala-asteikäiset lapset käyvät joka toinen vkl. Sujuu hyvin, ja Syiksi väitän:
- Koska myös minulla omia lapsia, ja miehen lapset ovat vain antaneet minulle enemmän aikaa omien lasteni, sekä ikääntyneiden vanhempieni kanssa.
- lapsemme ovat eri-ikäisiä. Jouluakaan emme ole koskaan kaikki yhdessä viettäneet, eli ei tule mitään vertailukohtia
- miehen lapset ovat kurissa kasvatettuja ja mies ei anna lasten hypyyttää itseään
- mies ei ole sysännyt vastuuta lapsistaan minulle. Jos hän ei voi heitä hoitaa, hän peruu viikonlopun
- emme ole yrittäneet vääntää kokoonpanoa perheeksi. Miehen lapset, eikä anoppi, eivät varmaan edes tunnistaisi täysi-ikäistäni, jos kadulla tulisi vastaan.Alussa oli pientä ongelmaa, kun lasten äiti yritti määräillä, mitä lasten kanssa pitää tehdä. Sittemmin lopettanut, mutta lapset vaativat samoja asioita, eli varmaan äidiltä opittuja. Mutta ei se minua haittaa, mies hoitaa sen puolen.
Minä taas kirjoitin tämän viestin vuosi sitten. Vieläkin kaikki sujuu hyvin. Täydellisesti suorastaan. Miehen ex voi joskus jotain naputtaa, mutta mies ei tilitä niistä minulle. Eli en tiedä, miten heillä menee.
Täytyy sanoa, että siinä on perää, että uusperheen muotoutuminen kestää 5-7 vuotta. Me olemme nyt olleet yhdessä 8 vuotta, naimisissa 6 vuotta ja asuttu yhdessä reilu 5 vuotta. Nyt olemme muotoutuneet. Jotenkin jokaisella on nyt oma paikka. Minulla on täysi-ikäinen lapsi, joka asuu meillä, ja meillä on tunne, että me kolme olemme ”ydinperhe”. Sitten meillä käy miehen lapsia ja minun aikuinen lapseni. Meitä kolmea ei ulkopuolisuuden tunne vaivaa enää, mutta oletettavasti se vaivaa muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.
Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.
Olin tälläisessä kuviossa lapsi ja voin sanoa ettei se tuntunut kivalta ettei äitini uusi puoliso pitänyt minusta ja sulkeutui pois tilanteista. Se vaikutti syvästi minuun ja olin aina hyvin masentunut heidän kanssaan. Vieläkin mietin että miksi ihmeessä äitini halusi olla sellainen kanssa joka ei halua viettää aikaa yhdessä kanssamme. Ja millainen ihminen vihaa lapsia? Tee kaikille palvelus ja eroa.
En ole tuo, jolle vastaat, mutta olen samassa tilanteessa äitipuolena. En jaksa uskoa, että miehen lapset kärsivät tilanteesta. Mistä he sen voisivat huomata? Teen meille kaikille ruoan ja syömme yhdessä.
Kun lapset tulevat, niin hoidan asioita omien aikuisten lasten kesken, menen tapaamaan 80 v vanhempiani, käyn kaupassa, käyn lenkillä, käyn kuntosalilla... ihanko oikeasti lapsi ajattelee, että tuon pitäisi olla minun kanssani eikä omien lastensa ja vanhempiensa kanssa..?
Lapset tulevat vain joka toinen vkl. Ymmärrän, että jos kävisivät enemmän, niin tilanne olisi toinen.
Ei, en ikinä lapsena ajattelut että hänen olisi pitänyt kanssani viettää aikaa, mutta kyllä sen aisti hyvin vahvasti etten ole haluttu perheeseen ja ihmettelin kovasti sitä kuviota. Ja se syrjintä minua kohtaan vaikutti siihen etten viettänyt äitini kanssa paljoa aikaa ja meidän läheisyys katosi. Ei olisi voinut kuvitellakaan että olisin voinut asua heidän kanssaan tai lähteä pitkille lomareissuille.. Olin vain viikonloppuvieras jota piti kestää.
Itse en voisi kuvitella että olisin jonkun kanssa joka ei haluaisi myös viettää aikaa lapsieni kanssa. En mitään järkeä sellaisessa. Mikset voi olla lapsettoman kanssa?
En ikinä ottaisi lapsetonta miestä. Koska minulla on myös omia lapsia.
Se toinen nainen, nykyään ensimmäinen kirjoitti:
Kannattaa napata sellainen ukkomies, jolla on jo isot lapset, mielellään jo kotoa kohta lähtevät.
Eivät he halua tulla meidän uuteen lemmenpesään, vaan ovat mielellään äidillään. Ja sehän sopii!
Minä luulinkin napanneeni tälläisen, mutta aika pian totesin, että aikuiset, jo omillaan asuvat lapest roikkuvat isässääs kuin mitkäkin teinit.
Jos jotain hankintaa, isompaa tai pienempää tarvitsevat, niin isä pyydetään kauppaan lompakoksi.. En tiedä osallistuuko lasten äiti kuluihin, mutta isä tuntuu rahoittavan näiden elämän, luksuslaukuista ja autoista lähtien. Ja sitten kehtaavat vielä kiukutella isälleen..
Huoh..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.
Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.
Olin tälläisessä kuviossa lapsi ja voin sanoa ettei se tuntunut kivalta ettei äitini uusi puoliso pitänyt minusta ja sulkeutui pois tilanteista. Se vaikutti syvästi minuun ja olin aina hyvin masentunut heidän kanssaan. Vieläkin mietin että miksi ihmeessä äitini halusi olla sellainen kanssa joka ei halua viettää aikaa yhdessä kanssamme. Ja millainen ihminen vihaa lapsia? Tee kaikille palvelus ja eroa.
En ole tuo, jolle vastaat, mutta olen samassa tilanteessa äitipuolena. En jaksa uskoa, että miehen lapset kärsivät tilanteesta. Mistä he sen voisivat huomata? Teen meille kaikille ruoan ja syömme yhdessä.
Kun lapset tulevat, niin hoidan asioita omien aikuisten lasten kesken, menen tapaamaan 80 v vanhempiani, käyn kaupassa, käyn lenkillä, käyn kuntosalilla... ihanko oikeasti lapsi ajattelee, että tuon pitäisi olla minun kanssani eikä omien lastensa ja vanhempiensa kanssa..?
Lapset tulevat vain joka toinen vkl. Ymmärrän, että jos kävisivät enemmän, niin tilanne olisi toinen.
Ei, en ikinä lapsena ajattelut että hänen olisi pitänyt kanssani viettää aikaa, mutta kyllä sen aisti hyvin vahvasti etten ole haluttu perheeseen ja ihmettelin kovasti sitä kuviota. Ja se syrjintä minua kohtaan vaikutti siihen etten viettänyt äitini kanssa paljoa aikaa ja meidän läheisyys katosi. Ei olisi voinut kuvitellakaan että olisin voinut asua heidän kanssaan tai lähteä pitkille lomareissuille.. Olin vain viikonloppuvieras jota piti kestää.
Itse en voisi kuvitella että olisin jonkun kanssa joka ei haluaisi myös viettää aikaa lapsieni kanssa. En mitään järkeä sellaisessa. Mikset voi olla lapsettoman kanssa?
En ikinä ottaisi lapsetonta miestä. Koska minulla on myös omia lapsia.
Toivottavasti miehesi välttelee sinun lapsiasi myös niin on tasavertaista menoa.
Mä rakastan miestäni niin paljon, että millään muulla ei ole väliä. Odotan aikaa kun hänen lapsi aikuinen, mutta rakkaus miestä kohtaan kasvaa vuosi vuodelta. Hän on minun lapsia kohtaan 1000x ihanampi mitä itse kykenen olemaan hänen lasta kohtaan. Touhuan kyllä lapsen kanssa ja laitan lempiruokia jne mutta sisimmissäni odotan aikaa kun ei tule enää joka toinen vkl. Mun lapset kohta täysi-ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.
Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.
Olin tälläisessä kuviossa lapsi ja voin sanoa ettei se tuntunut kivalta ettei äitini uusi puoliso pitänyt minusta ja sulkeutui pois tilanteista. Se vaikutti syvästi minuun ja olin aina hyvin masentunut heidän kanssaan. Vieläkin mietin että miksi ihmeessä äitini halusi olla sellainen kanssa joka ei halua viettää aikaa yhdessä kanssamme. Ja millainen ihminen vihaa lapsia? Tee kaikille palvelus ja eroa.
En ole tuo, jolle vastaat, mutta olen samassa tilanteessa äitipuolena. En jaksa uskoa, että miehen lapset kärsivät tilanteesta. Mistä he sen voisivat huomata? Teen meille kaikille ruoan ja syömme yhdessä.
Kun lapset tulevat, niin hoidan asioita omien aikuisten lasten kesken, menen tapaamaan 80 v vanhempiani, käyn kaupassa, käyn lenkillä, käyn kuntosalilla... ihanko oikeasti lapsi ajattelee, että tuon pitäisi olla minun kanssani eikä omien lastensa ja vanhempiensa kanssa..?
Lapset tulevat vain joka toinen vkl. Ymmärrän, että jos kävisivät enemmän, niin tilanne olisi toinen.
Ei, en ikinä lapsena ajattelut että hänen olisi pitänyt kanssani viettää aikaa, mutta kyllä sen aisti hyvin vahvasti etten ole haluttu perheeseen ja ihmettelin kovasti sitä kuviota. Ja se syrjintä minua kohtaan vaikutti siihen etten viettänyt äitini kanssa paljoa aikaa ja meidän läheisyys katosi. Ei olisi voinut kuvitellakaan että olisin voinut asua heidän kanssaan tai lähteä pitkille lomareissuille.. Olin vain viikonloppuvieras jota piti kestää.
Itse en voisi kuvitella että olisin jonkun kanssa joka ei haluaisi myös viettää aikaa lapsieni kanssa. En mitään järkeä sellaisessa. Mikset voi olla lapsettoman kanssa?
En ikinä ottaisi lapsetonta miestä. Koska minulla on myös omia lapsia.
Toivottavasti miehesi välttelee sinun lapsiasi myös niin on tasavertaista menoa.
Me emme yritä änkeä itseämme ydinperheeksi. Hänen ei tarvitse suunnitella omaa ajankäyttöään minun lapsilleni sopivaksi, kuten minäkään en tee hänen lastensa kohdalla. Toki tilanne on eri meidän välillämme siten, että hänen lapsensa käyvät harvakseltaan ja minun lapseni asuu meillä koko ajan. Jos myös miehen lapset asuisivat meillä, niin tietenkin näkisin heitä enemmän.
Minun mieheni on näitä miehiä, jotka eivät osaa olla lasten kanssa. Minun on pakko ottaa tämä linja, koska muuten löydän itseni äitipuolena, joka kantaa viihdytys-, kasvatus- ja hoitovastuun. Jotta en ajaudu siihen tikanteeseen - joka on auttamaton uusperheen tuho - niin minun pitää jättää koko vastuu miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies laittoi jopa aikuisen lapsensa suhteen edelle. Iikinä ei mitään voitu tehdä, kun ja jos se " lapsihan" voisi haluta mukaan. Ei mitään matkoja, usein ei edes yhteistä saunailtaa tai alkoi valitus, kuinka en viitsi yrittää olla läheinen hänen rakkaidensa kanssa. Tilanne meni ihan absurdiksi. Löysin sitten miehen, joka halusi tehdä minun kanssani ihan kahdestaankin asioita, vaikka hänellä on pienet lapset. Nyt vasta näen kunnolla, miten sairas edellisen suhteen tilanne oli. Saa exä nyt rauhassa etsiä paremman naisen itselleen, minä en ollut tarpeeksi pyyteetön tuollaiseen suhteeseen. Voipi olla vaikeeta.
Minä kirjoitin tämän n vuosi sitten. Ja kisaksihan se sitten tämäkin juttu. Mies esitti olevansa ihan jotain muuta kuin on, itse on myöntänyt. Samat ongelmat tuli ja vielä pahempana. Exä sekoitti miehen pään täysin, millään muulla kuin entisen liiton lapsilla ei enää ollut väliä sen jälkeen kun exä alkoi uhkailla. Mies teki minusta vihollisen, vaikka odotin yhteistä lastamme( joo tiedän että tyhmää oli tehdä lapsi). Nyt olen uusperhehelvetissä samassa talossa ja välit miehen kanssa jäätävät. Hän ei ole tuntenut minua kohtaan mitään siitä lähtien, kun muodostuin uhaksi hänen ja lapsien suhteelle ( siis exän mielestä). Ei mitään ongelmia lasten suhteen, mutta miehen lammasmaisuus ja sekoilu pilasi kaiken. Ei miehet osaa näitä uusperhekuvioita, kun eivät tajua että parisuhde on siinä ytimessä. Ja suurin osa eronneista miehistä on näitä ns. Disneyland-isejä. Älä koskaan luule saavasi isimiehen kanssa kuin kevytsuhteen.
Ja kun teille tulee ero ja mies löytää uuden hyväuskoisen naisen, niin voit olla varma että sinä olet sitten se ”sekopää ex joka lyö kapuloita rattaisiin” jos kehtaat olla missään yhteydessä lapsesi isään lasta koskevissa asioissa.
Omasta lapsestasi tulee teini-ikäinen jossain vaiheessa. Voi olla isompi helvetti kuin mitä nyt kohtaat. Teini-ikäisten vanhemmat eroavat. Vaikka siis kyse yhteisestä lapsesta. Monelle naiselle teini-ikäinen tytär kavereineen on todella toxic-yhdistelmä. Kun itse ole enää teini-itse niin nuorten naisten seksuaalisuus korostuu siinä ja kaikki mikä siihen liittyy. Kun se ei ole vaan se teini vaan siinä tulee se kaikki muukin. Kaverit jne. Ootko kenties himppasen mustasukkainen...