Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen niin hyvilläni, kun minun ei enää tarvitse pitää välejä yllä myrkylliseen suhteeseen äitini kanssa
01.01.2020 |
Äiti ei sitä oikein tajuakaan, sanoi jouluna kun puhuimme (lasten joulun vietosta) puhelimessa, että ”pidetään vaan yhteyttä”. Olin hetkeä aikaisemmin sanonut hänelle, että en ole soitellut, koska pidin vihanpitoa, niin hän jatkoi, että ”ei pidetä vihanpitoa”. Olin ihan vain että joo joo, en sanonut, että tuskinpa soittelen tai pidän mitään yhteyttä minua halveksineeseen ihmiseen.
Tänäkin aamuna tuntuu niin hyvältä herätä uuteen vuoteen, kun se myrkyllinen ihminen ei vaadi päässäni enää pitämään yhteyttä ja tanssimaan siis HÄNEN pillinsä mukaan.
Hän on ihmisenä myrkyllinen, eikä suostu muuttumaan, niin en voi muuta, kuin olla pitämättä yhteyksiä.
Mitä varten niitä pitäisin?
Että hän voisi edelleen tuntea itsensä hyväksi satuttaessaan ja halveksittuaan minua?
As if.
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini ei vain pystynyt kuuntelemaan minua, koska ei häntä itseäänkään ollut varmaan kuunneltu! Ihan luuseriperheestä! 😃
Ap
Ei varmasti kuunneltu, sen ajan kasvatus oli varmasti vielä kylmempää lapsia kohtaan kuin omassa lapsuudessasi. Äitisi isä taisi olla sodassa ja äitisi äiti joutui myös selviämään sodan aikaisista traumoista? Tuskin sentään ihan luusereita kuitenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini ei vain pystynyt kuuntelemaan minua, koska ei häntä itseäänkään ollut varmaan kuunneltu! Ihan luuseriperheestä! 😃
ApEi varmasti kuunneltu, sen ajan kasvatus oli varmasti vielä kylmempää lapsia kohtaan kuin omassa lapsuudessasi. Äitisi isä taisi olla sodassa ja äitisi äiti joutui myös selviämään sodan aikaisista traumoista? Tuskin sentään ihan luusereita kuitenkaan?
Hänen äitinsä hoiti avioeron sairaasta isästä, piti omistusasunnon ja kesämökin, järjesti elämän muutenkin normaaliksi ja yritti kasvattaa ainoaa lastaan.
Harmi vain, ettei tämä luultavasti syntynyt terveeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ainoa elämänlankani oli isäni, jolla oli erityinen kyky kuunnella ja ymmärtää lasta.
ApMiksi et sitten asunut isäsi kanssa?
Koska äitini sanoi, että sen jälkeen minulla ei tule olemaan elämässä ystäviä eikä kavereita, koska seuraisin isäni ohjeita, jotka eivät kasvattaneet minusta ”hyvää ihmistä”. Aivan kuin ei rakastava äiti voisi itse ohjeistaa niillä, vaikka lapsi asuisikin isällään. Sen puheen ainoa tavoite oli eristää minut minut hyväksyvistä ihmisistä. Ettei hän menetä minua.
ApOma isäni haki yksinhuoltajuutta minuun, miksei isäsi tehnyt niin, jos sinut niin kovasti halusi ja rakasti ja sinä häntä?
Saiko hän sen? Millähän perusteella minun isäni olisi saanut sen? Hänellä oli ainakin ollessani alle 12-vuotias jonkin verran matkapäiviä työnsä takia. Miksi isäsi sai yksinhuoltajuuden? Oliko äitisi jokin näkyvästi vajaa ihminen?
ApÄitini oli epävakaa ja isä haki oikeudesta yksinhuoltajuutta ja sai sen.
Isäsi olisi varmasti myös saanut, jos äitisi oli sairas mieleltään ja olisi varmasti järjestänyt työkuvionsa toisin, onhan lapsi ja hänen etunsa se tärkein.
Ei narsisteilla mitään epävakaiden luuserien diagnooseja ole. Äitini ei ollut minkään mittariston perusteella sairas, sellaista kun ei lasketa mielisairaukdekse, ettei vanhempi kuuntele lastaan. Kerropa minulle, mistä ja miten joku lääkäri asian havaitsisi? Tai sen, että äitini käytti halveksivaa asennoitumista minuun? Hänhän oikeutti sen hyveellisyydellä, kuten selitin. Tyyliin, lapselle sai sanoa, koska [itse käsitti väärin ja halusi nähdä pahaa lapsessaan] lapsi oli niskoitteleva. Vaikka siis en ollut, en ehkä vain käsittänyt, mitä odotettiin. Koska i kyseinen narsisti sitä edes osannut tehdä selväksi. Tai halunnut. Sittenhän ei olisi voinut kaataa halveksintaansa mihinkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini ei vain pystynyt kuuntelemaan minua, koska ei häntä itseäänkään ollut varmaan kuunneltu! Ihan luuseriperheestä! 😃
ApEi varmasti kuunneltu, sen ajan kasvatus oli varmasti vielä kylmempää lapsia kohtaan kuin omassa lapsuudessasi. Äitisi isä taisi olla sodassa ja äitisi äiti joutui myös selviämään sodan aikaisista traumoista? Tuskin sentään ihan luusereita kuitenkaan?
No sehän heistä niitä luusereita juuri tekikin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini ei vain pystynyt kuuntelemaan minua, koska ei häntä itseäänkään ollut varmaan kuunneltu! Ihan luuseriperheestä! 😃
ApEi varmasti kuunneltu, sen ajan kasvatus oli varmasti vielä kylmempää lapsia kohtaan kuin omassa lapsuudessasi. Äitisi isä taisi olla sodassa ja äitisi äiti joutui myös selviämään sodan aikaisista traumoista? Tuskin sentään ihan luusereita kuitenkaan?
Hänen äitinsä hoiti avioeron sairaasta isästä, piti omistusasunnon ja kesämökin, järjesti elämän muutenkin normaaliksi ja yritti kasvattaa ainoaa lastaan.
Harmi vain, ettei tämä luultavasti syntynyt terveeksi.
Ei ottanut avioeroa, vaan asumuseron, asunto oli isäni äidin, jossa äitini asuin lähes ilmaiseksi, miksi, kun oli jättänyt isoäitini pojan? Mökkikään ei ollut vanhempieni edes, vaan isäni äidin ostama, ja se annettiin myöhemmin minulle, äitini se ei ollut koskaan. Kuten ei yksikään asuntokaan. Minä perin nyt isäni perinnössä sen lapsuudenkotini, ja äitiniei todellakaan pääse sinne takaisin. Siis hänellä oli aikoinaan sinne isoäitini lupa asua asunnossa vastikkeella niin kauan, kuin isoäiti elää.
No, äitini lähti asunnosta kerran minun muutettuani jo pois kotoa. Oma asumiskuvio menikin persiilleen kun ei ollut varaa asua omassa (pankin) asunnossa, ja äitini sanoi, että haluaa vanhaan asuntoon takisin. Isoäitini valehteli meille silmää räpäyttämättä, että on myynyt asunnon. Uskoin sen itsekin, enkä miettinyt asiaa sen enempää, äiti kyllä vähän ahneesti harmitteli.
Niinpä iloni olikin suuri, kun se paljastui isoäitini miljoonaperinnön jäämistöstä, ja kohta se on minun.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä takia äitini sanoi minulle, että jos hän sanoo jotain, mistä en pidä, minun pitää sanoa vain joo joo, ja tehdä kuten haluan?
Kun kuitenkin itse sanoin mieluummin, että tuo loukkasi minua, jotta hän ns. pysyisi elämässäni mukana, koska tietäisi, mikä satuttaa ja mikä ei ja voisi varoa sellaista, mikä satuttaa?
Tietenkin toinen saa puhua mitä haluaa, mutta itselläni loukkaantuminen lähti yleensä liikkeelle siitä, että äitini ei lainkaan kuunnellut minua, eikä miettinyt, mikä olisi minulle hyväksi (omia luulojaan siis piti sellaisina, haluamatta kuunnella, mitä hänelle sanotaan), ja sanoi sitten kaikenlaista todella paskaa ja loukkaavaa.
Kun valitin hänelle asiasta, niin minun pitäisi kuulemma olla välittämättä siitä, mitä hän sanoo ja tehdä kuten haluan. En tajua tällaista ”läheisyyttä”. Miksei hän voi kuunnella minua ja opetella tietämään, millaiset asiat kannustavat minua ja ehdottaa niitä? Tai jos ei osaa kuunnella, niin minkä takia minun silti sitten pitäisi pitää yhteyttä häneen ja kuunnella neuvoja, joita en tarvitse? Mikä ihmeen idea siinä on?
Nyt olen alkanut thdä kuten hän pyysi, en kuuntele enää häntä ollenkaan. En kuuntele enää häntä esim. kun hän sanoo, että pidetään yhteyttä ja soitellaan.
Miksi soiteltaisiin? Ei minulla ole mitään asiaa ihmiselle, jota ei kiinnosta kuunnella minua.
Hänen pitäisi olla nyt tyytyväinen, mutta miksi? Nyt teen niin kuin hän haluaa. Hän sanoo, että ei pidetä vihanpitoa (kun sanoin hänelle pitäneeni ja että siksi en vastannut kun hän soitti) ja että soitellaan. Niin sanon hänelle, että joo joo, mutta mitään puhelua hän ei tule saamaan, enkä aio jatkossakaan vastata hänen soittoihinsa. Ilmeisesti nyt on hyvä?
Se oli siis huonompi idea, että hän kuuntelee, mitä minä sanon ja toimii sen mukaan ollakseen mukana elämässäni?
Ap
Alue: Aihe vapaa
Älä jaksa.