Lue keskustelun säännöt.
Miksi pitäisi tyytyä "ihan ok" tavismieheen, jos on onnellisempi sinkkuna?
29.12.2019 |
Siinäpä kysymys näille muutamille palstan miehille.
Minä ainakin koen olevani onnellisempi sinkkuna kuin sellaisen miehen kanssa, joka ei viehätä minua täysin sekä sisäisesti että ulkoisesti. En saisi mitään irti jostain tyytymisparisuhteesta enkä edes haluaisi seksiä tai mitään muutakaan läheisyyttä sellaisessa suhteessa. Ei kovin hyvä lähtökohta onnelliselle parisuhteelle.
Kommentit (628)
Vierailija kirjoitti:
Ylijäämämies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkään ei kannata tyytyä. Mutta ehkä joskus katsoa myös oman mukavuus alueen ulkopuolelta.
Ja totuus on että harva tavis on oikeasti "tavis". Kaikista meistä löytyy useita eri kerroksia ja syvyyksiä.
Eikö täällä aina kuorossa toitoteta miehille kuinka heidän pitää tyytyä siihen mitä on tarjolla, ja unohtaa ihanteensa tai jopa ihastuksensa?
Onko tämä asia siis sukupuolesta kiinni?On. Lisäksi kun mies puhuu "tasoista" niin se on incelien palstaulinaa, koska ei tasoja ole olemassa. Kun akateeminen nainen valittelee miten ei löydä tarpeeksi laadukkaita miehiä, niin se on luonnollista ja oikein. Eihän nyt maisterimimmi voi mitä tahansa miestä ottaa...Eli siis tasoista puhutaan.
Parisuhdetta lujittaa se, että on yhteisiä kiinnostuksen aiheita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Jos toista ei kiinnosta mitkään toiselle tärkeät asiat, joista toinen haluaisi jutella puolison kanssa, niin mistä sitten jutellaan? Säästä ja kauppaostoksista? Tuon huomaa hyvin, kun lapset muuttavat pois kotoa. Surullista, jos puolison kanssa ei keksi mitään juteltavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoit sanoja suuhuni. Koen olevani myös hyvä kuuntelemaan, minkä mielestäni toin ilmi jo siinä kohtaa kun sanoin, että haluan aidosti kuulla miehen oivalluksia eri asioihin liittyen. Mutta millaisen miehen? Niin -älykkään ja keskustelutaitoisen.
Tällaisia miehiä, jos ei lasketa mukaan insinööriaiheita, on vähän, koska miesten maailmassa oikeasti älykkäät, oivaltavat ja keskustelutaitoiset joutuvat koulu-, työ- ja armeijakiusatuiksi. Ja jopa isolle osalle naisista elävässä elämässä tällainen vaihtoehto on ennemmin pelottava kuin houkutteleva. Pitää olla paksu nahka tai oppia pitämään turpa kiinni yleisillä paikoilla.
Höpö höpö. Noin käy ehkä joidenkin neanderdalilaisten seurassa. Fiksu nainen haluaa fiksun miehen seuraa olipa kyse parisuhteesta tai työkaverista.
Fiksuja naisia on pieni vähemmistö, kuten fiksuja miehiäkin. Ja se tavisenemmistö naisista tuhlaa aikaansa somen ja aivottomien viihdeohjelmien parissa.
Totta. Miehet tuhlaavat taas aikansa metsästyksen, kalastuksen, penkkiurheilun, romuautojen rassaamisen ,pelaamisen ja kaljoittelun parissa. Pahimmilla on useampia näistä handicapeistä.
Juu, se on niin väärin viettää aikaansa mukavina pitämiensä harrastusten parissa!
Sinkkuna niin voit tehdä ihan vapaasti. Parisuhteessa ollessasi silloin kun paremmalle puoliskollisesi sopii.. varsinkin jos menet lisääntymään vapaa-aikasi kuuluu lapsillesi.
Vaikka lisääntyisin, on minulla omakin elämä olemassa. Oma aika, lienee sinulle käsitteenä aivan uusi?
T. MIes
Jos teet lapsia, niin rahan ja ajan suhteen sinun on ajateltava aina ensin niitä lapsia. Sitten sovit ajasta ja rahasta puolison kanssa, miten niitä käytetään. Sinkkuelämä sopii sinkulle, ei perheelliselle.
Kunhan olen tarjonnut perheelle riittävästi aikaa ja rahaa, ei minun tarvitse muita ajatella aina ensimmäisenä. Edes lapsia ja vaimoani.
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä kysymys näille muutamille palstan miehille.
Minä ainakin koen olevani onnellisempi sinkkuna kuin sellaisen miehen kanssa, joka ei viehätä minua täysin sekä sisäisesti että ulkoisesti. En saisi mitään irti jostain tyytymisparisuhteesta enkä edes haluaisi seksiä tai mitään muutakaan läheisyyttä sellaisessa suhteessa. Ei kovin hyvä lähtökohta onnelliselle parisuhteelle.
Tuo kirjoituksesi toimii myöskin toiseen suuntaan, miksi ihmeessä pitäisi tyytyä "ihan ok tavisnaiseen" jos on onnellisempi sinkkuna🙂
Ei toimi, se on miehiltä vain defenssiä. Miehet kun eivät voi elää ilman naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään miehenä tyydy mihinkään ok-naiseen, kun voisin saada paremman. Lapset ehdin kyllä tehdä vielä ihan hyvin.
M37, joka ollut sinkkuna kohta 11 vuotta
Sinulla on täysi oikeus tehdä näin, kunhan et ulise ja valita naisettomuuttasi. Tosin kannattaa huomata että parasta ennen päiväyksesi on menossa umpeen. Jos mies ei ole saanut esikoistaan ennen 40 v päiväänsä niin on todella todella pienet mahdollisuudet siihen, että saa niitä ollenkaan.
Lähde näille "todella todella pienille mahdollisuuksille"?
"Nuoret miehet lykkäävät isäksi ryhtymistä niin kauan, että monelta jää lapsi tekemättä – se on outoa, sillä biologisesti näin ei tarvitsisi olla
Kolmekymppisistä miehistä vain joka kolmas on isä ja nelikymppisistä lähes joka kolmas on lapseton – ja sitä vanhempana ensimmäisen lapsen saa vain muutama prosentti ikäluokasta."
Lähde HS
-eri-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä samaa pohdiskellut nainen. En ole koskaan ollut parisuhteessa, koska sopivaa miestä ei ole löytynyt. Voin hyvin olla koko loppuelämäni ilman parisuhdetta, jos sopivaa miestä ei löydy jatkossakaan. Ei nuo tyytymissuhteet kestä tai ole onnellisia suhteita muutenkaan.
Et ole koskaan ollut parisuhteessa, mutta osaat muiden puolesta kertoa, että tyytymissuhteet eivät kestä eivätkä ole onnellisia? Aha.
Kyllä minä olen onnellinen pitkässä avioliitossani puolison kanssa johon jouduin tyytymään, kun en unelmieni kumppania onnistunut löytämään. Puolisoni myös tyytyi minuun, koska meidän oli hyvä olla yhdessä vaikkei suurta räiskyntää ollut edes suhteen alussa.
Olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen valintaani. Myös puolisoni vaikuttaa onnelliselta.
Ihmettelen miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja. Itse en ole tyytynyt, mutta tunnen hyvin läheltä pareja jotka ovat. Joissakin pareissa näkyy katkeruutta, mutta paljon on myös niitä jotka vaikuttavat onnellisilta ja vuosienkin päästä omasta perheestään ja kumppanistaan innostuneilta. Ei kaikki jää kitkerinä haikailemaan missien tai kalsarimallien perään, vaan jotkut ihmiset osaavat löytää onnen siitä minkä saavat. Se on kuulkaas ihmisen itsensä kannalta aivan helkkarin arvokas taito eikä sitä kannata yhtään vähätellä.
Mistä tulee oletuksesi, että naiset haluaisivat kalsarimallin? Tai formulatähden tai julkkiksen tai miljonäärin? Lukemattomat naiset ovat rakastuneet aivan tavallisiin miehiin, olen itse yksi heistä, eikä siinä ole kyse tyytymisestä. Joskus esiteini-ikäisenä pohdin, mitä tekisin jos seurustelisin suomalaisen poikaystävän kanssa ja sitten eräs tietty ulkomaalainen julkkis ihastuisikin minuun; jättäisinkö poikaystäväni. Mutta enhän minä herrajumala sentään ole jäänyt henkisesti sille tasolle! Välillä tuntuu silä kuin osa palstalaisista olisi.
Tiedän, että kalsarimalli -termistä tulee vähän turhan kovat palstaulivibat, pahoittelut siitä. Viittasin vaan aloitukseen, jossa nimenomaan puhuttiin tilanteesta jossa tavallinen ok mies ei kelpaa. Ne naiset, jotka kykenevät rakastumaan ihan tavallisiin miehiin ovatkin kaikkein onnellisimmassa asemassa eikä koko keskustelu koskene heitä. Ongelma on sen sijaan niillä naisilla (ja miehillä), jotka eivät tähän pysty, ja joiden vaihtoehto on tyytyä siihen mitä saa tai olla yksin. Joillekin heistä sinkkuus on paras vaihtoehto mutta on myös heitä, joille se ihan mukiinmenevään kumppaniin tyytyminen on oikea valinta. Ihmettelin miksi tästä puolesta puhunut kommentti sai niin paljon alapeukkuja. Onko se jotenkin tabu, ettei kaikki tyytymissuhteeseen lähteneet olekaan onnettomia ja katkeria?
Miehet tuppaavat ymmärtämään naisten sanomiset hieman väärin. Minä olisin sinkkuaikanani "tyytynyt" jos olisin ottanut kohtalaisen komean kiharatukkaisen oikeustieteen opiskelijan, hieman vanhemman bisnestykin, taiteellisen raksamiehen. Muitakin varmasti oli, mutta en nyt muista.
Lopulta otin miehen, jolla oli ongelmia jonoksi asti (eikä mitään siistejä paha poika -ongelmia), vaikea sairaus ja lapsia emme varmaan koskaan saa. Hänet minä halusin. Ihan sydämestäni. Muihin olisin tyytynyt.
Tyytyminen ei ole mikään homogeenisten, "tavallisten" miesten hylkimistoimi, vaan sitä, että se joka ei innosta, ei innosta. On toki keskimäärin todennäköisempää, että itseään ilmaisevat, itsevarmat ja persoonalliset ihmiset joilla on oma aikuinen tavoitteellinen elämä, innostaa enemmän kuin kaiken tämän vastakohta. Mutta kuten täälläkin varmasti on miljoona kertaa sanottu (lukematta arvelen) kun ympärilleen katsoo, niin ihan kaikenlaiset ihmiset pariutuu.
Eri ihmiset tarkoittavat tyytymisellä eri asioita. Jos aloituksessa sanotaan, ettei haluta tavallista ihan okei miestä, niin turha sitä on muiden tulla jälkikäteen selittelemään muuksi. Minä ainakaan en ole missään väittänyt, etteivät kaikenlaiset miehet ja naiset pariudu. Tietysti pariutuvat. Sitten on niitä, joilla standardit on korkeammat kuin mihin omat rahkeet riittää. Se tulisin rakastuminen tulee heillä vain sellaisten kumppaniehdokkaiden kanssa, joiden ominaisuuksista tykkää moni muukin. Palavaa rakastumista tavallisiin kumppaneihin ei syystä tai toisesta heillä tapahdu. Silloin voi ottaa joko sen mitä saa tai olla yksin. Molemmista on ihan hyviä kokemuksia.
Tosin se menestyksekäs tyytyminen vaatii luonteelta jotain. Jos on noin ehdoton, että joko tykkää tai ei tykkää, niin ei varmaan ole siihen touhuun sopiva. Minä näkisin sen ennemmin niin, että vahvan intohimoisen rakastumisen ja täyden välinpitämättömyyden väliin mahtuu aika hemmetin monta harmaan sävyä. Monet ottavat kumppaninsa niin läheltä spektrin intohimopäätä kuin mahdollista. Joillakin ne mahdollisuudet ovat vaan kauempana kuin toisilla. Niiden, joiden kaikki tarjolla olevat kumppaniehdokkaat ovat siellä kädenlämpöisen tuntumissa, on vaihtoehtona jäädä odottelemaan sitä räjähtelevää intohimon ilotulitusta, tyytyä siihen mitä saa tai olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään miehenä tyydy mihinkään ok-naiseen, kun voisin saada paremman. Lapset ehdin kyllä tehdä vielä ihan hyvin.
M37, joka ollut sinkkuna kohta 11 vuotta
Sinulla on täysi oikeus tehdä näin, kunhan et ulise ja valita naisettomuuttasi. Tosin kannattaa huomata että parasta ennen päiväyksesi on menossa umpeen. Jos mies ei ole saanut esikoistaan ennen 40 v päiväänsä niin on todella todella pienet mahdollisuudet siihen, että saa niitä ollenkaan.
Lähde näille "todella todella pienille mahdollisuuksille"?
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005272613.html
"Asia on nimittäin niin, että vain hyvin harva mies saa ensimmäisen lapsensa yli 40-vuotiaana ja vain erittäin harva yli 43-vuotiaana."
eri
Mutta tuohan ei kerro mahdollisuuksista mitään, ainoastaan toteutumasta. Et sinä tuolta pohjalta voi väittää että tuon aiemman kirjoittajan (tai kenen tahansa muunkaan yksittäisen miehen) mahdollisuudet ovat todella pienet.
Kaiken lisäksi tuo juttuhan maalaa oikeastaan melko positiivisen kuvan yli nelikymppisen miehen lapsensaantimahdollisuuksista:
"Kolmekymppisistä miehistä vain joka kolmas on isä ja nelikymppisistä lähes joka kolmas on lapseton – ja sitä vanhempana ensimmäisen lapsen saa vain muutama prosentti ikäluokasta."
Jos nelikymppisenä joka kolmas on lapseton ja senkin jälkeen muutama prosentti ikäluokasta vielä esikoisensa saa niin sehän tarkoittaa että suurinpiirtein joka kymmenettä niistä jotka nelikymppisenä vielä olivat lapsettomina. Ei todellakaan kovin pieni osuus. Ajatusleikkinä jos vielä poistetaan se noin 20% miehistä jotka eivät lapsia ollenkaan halua niin tuohan tarkoittaa että melkein joka toinen lapsia haluava yli nelikymppinen mies sen lapsen myös saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoit sanoja suuhuni. Koen olevani myös hyvä kuuntelemaan, minkä mielestäni toin ilmi jo siinä kohtaa kun sanoin, että haluan aidosti kuulla miehen oivalluksia eri asioihin liittyen. Mutta millaisen miehen? Niin -älykkään ja keskustelutaitoisen.
Tällaisia miehiä, jos ei lasketa mukaan insinööriaiheita, on vähän, koska miesten maailmassa oikeasti älykkäät, oivaltavat ja keskustelutaitoiset joutuvat koulu-, työ- ja armeijakiusatuiksi. Ja jopa isolle osalle naisista elävässä elämässä tällainen vaihtoehto on ennemmin pelottava kuin houkutteleva. Pitää olla paksu nahka tai oppia pitämään turpa kiinni yleisillä paikoilla.
Höpö höpö. Noin käy ehkä joidenkin neanderdalilaisten seurassa. Fiksu nainen haluaa fiksun miehen seuraa olipa kyse parisuhteesta tai työkaverista.
Fiksuja naisia on pieni vähemmistö, kuten fiksuja miehiäkin. Ja se tavisenemmistö naisista tuhlaa aikaansa somen ja aivottomien viihdeohjelmien parissa.
Totta. Miehet tuhlaavat taas aikansa metsästyksen, kalastuksen, penkkiurheilun, romuautojen rassaamisen ,pelaamisen ja kaljoittelun parissa. Pahimmilla on useampia näistä handicapeistä.
Juu, se on niin väärin viettää aikaansa mukavina pitämiensä harrastusten parissa!
Sinkkuna niin voit tehdä ihan vapaasti. Parisuhteessa ollessasi silloin kun paremmalle puoliskollisesi sopii.. varsinkin jos menet lisääntymään vapaa-aikasi kuuluu lapsillesi.
Vaikka lisääntyisin, on minulla omakin elämä olemassa. Oma aika, lienee sinulle käsitteenä aivan uusi?
T. MIes
Jos teet lapsia, niin rahan ja ajan suhteen sinun on ajateltava aina ensin niitä lapsia. Sitten sovit ajasta ja rahasta puolison kanssa, miten niitä käytetään. Sinkkuelämä sopii sinkulle, ei perheelliselle.
Kunhan olen tarjonnut perheelle riittävästi aikaa ja rahaa, ei minun tarvitse muita ajatella aina ensimmäisenä. Edes lapsia ja vaimoani.
Joo, kyllä huomaa, että et ole parisuhteessa ja perheellinen, etkä kyllä vaikuta tarpeeksi kypsältä tulemaan isäksi. Kyllä se nyt vaan on niin, että lapset ja perhe tulee ensin ja itse viimeisenä.
M42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä samaa pohdiskellut nainen. En ole koskaan ollut parisuhteessa, koska sopivaa miestä ei ole löytynyt. Voin hyvin olla koko loppuelämäni ilman parisuhdetta, jos sopivaa miestä ei löydy jatkossakaan. Ei nuo tyytymissuhteet kestä tai ole onnellisia suhteita muutenkaan.
Et ole koskaan ollut parisuhteessa, mutta osaat muiden puolesta kertoa, että tyytymissuhteet eivät kestä eivätkä ole onnellisia? Aha.
Kyllä minä olen onnellinen pitkässä avioliitossani puolison kanssa johon jouduin tyytymään, kun en unelmieni kumppania onnistunut löytämään. Puolisoni myös tyytyi minuun, koska meidän oli hyvä olla yhdessä vaikkei suurta räiskyntää ollut edes suhteen alussa.
Olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen valintaani. Myös puolisoni vaikuttaa onnelliselta.
Ihmettelen miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja. Itse en ole tyytynyt, mutta tunnen hyvin läheltä pareja jotka ovat. Joissakin pareissa näkyy katkeruutta, mutta paljon on myös niitä jotka vaikuttavat onnellisilta ja vuosienkin päästä omasta perheestään ja kumppanistaan innostuneilta. Ei kaikki jää kitkerinä haikailemaan missien tai kalsarimallien perään, vaan jotkut ihmiset osaavat löytää onnen siitä minkä saavat. Se on kuulkaas ihmisen itsensä kannalta aivan helkkarin arvokas taito eikä sitä kannata yhtään vähätellä.
Mistä tulee oletuksesi, että naiset haluaisivat kalsarimallin? Tai formulatähden tai julkkiksen tai miljonäärin? Lukemattomat naiset ovat rakastuneet aivan tavallisiin miehiin, olen itse yksi heistä, eikä siinä ole kyse tyytymisestä. Joskus esiteini-ikäisenä pohdin, mitä tekisin jos seurustelisin suomalaisen poikaystävän kanssa ja sitten eräs tietty ulkomaalainen julkkis ihastuisikin minuun; jättäisinkö poikaystäväni. Mutta enhän minä herrajumala sentään ole jäänyt henkisesti sille tasolle! Välillä tuntuu silä kuin osa palstalaisista olisi.
Tiedän, että kalsarimalli -termistä tulee vähän turhan kovat palstaulivibat, pahoittelut siitä. Viittasin vaan aloitukseen, jossa nimenomaan puhuttiin tilanteesta jossa tavallinen ok mies ei kelpaa. Ne naiset, jotka kykenevät rakastumaan ihan tavallisiin miehiin ovatkin kaikkein onnellisimmassa asemassa eikä koko keskustelu koskene heitä. Ongelma on sen sijaan niillä naisilla (ja miehillä), jotka eivät tähän pysty, ja joiden vaihtoehto on tyytyä siihen mitä saa tai olla yksin. Joillekin heistä sinkkuus on paras vaihtoehto mutta on myös heitä, joille se ihan mukiinmenevään kumppaniin tyytyminen on oikea valinta. Ihmettelin miksi tästä puolesta puhunut kommentti sai niin paljon alapeukkuja. Onko se jotenkin tabu, ettei kaikki tyytymissuhteeseen lähteneet olekaan onnettomia ja katkeria?
Oikeasti tunnet pareja, jotka sanovat julkisesti, että eivät toisiaan rakasta eivätkä himoitse mutta ovat onnellisia? Itse en tunne yhtään sellaista paria. Itse olen kerran yrittänyt tyytyä mieheen, jonka tapasin netin kautta. Olin ihastunut mielikuvaan ja kun hän oli kiltti ja mukava, päätin etten anna "pinnallisten" asioiden häiritä itseäni eli sen, etten pystynyt haluamaan häntä seksuaalisesti. Ei siitä mitään tullut. Puolitoista vuotta yritin ja mitä pitemmälle aika kului, sitä enemmän etsin syitä ja keinoja välttää hänen fyysistä läheisyyttään. Silloin kaikki toimi, kun olimme erillämme ja soittelimme pitkiä puheluita, mutta kun tuli aika tavata ja olisi pitänyt haluta katsella ja kosketella häntä niin ei, halua ei vaan syntynyt.
Miksi tällaista pitäisi julistaa jotenkin julkisesti? Ei kai sellainen ainakaan omassa tuttavapiirissäni ole tapana. Tarkemmin ajatellen, ei edes niillä rakastuneemmilla pareilla. Siinä olet kyllä ihan oikeassa, että sinä et varmaan pysty tyytymään. Monet eivät pysty ja se on ihan okei. Sitten on niitä jotka pystyvät. Minä olen pelkästään ihmetellyt, miksi näiden ihmisten kokemukset täytyy kieltää täysin.
Eli kukaan ei ole kertonut tyytyneensä mutta sinä tiedät heidän tyytyneen?
Huoh. Kysyttiin, tunnenko oikeasti ihmisiä, jotka huutelevat näitä asioita julkisesti. En tietenkään. En sanonut, ettei asiasta ole lainkaan puhuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä samaa pohdiskellut nainen. En ole koskaan ollut parisuhteessa, koska sopivaa miestä ei ole löytynyt. Voin hyvin olla koko loppuelämäni ilman parisuhdetta, jos sopivaa miestä ei löydy jatkossakaan. Ei nuo tyytymissuhteet kestä tai ole onnellisia suhteita muutenkaan.
Et ole koskaan ollut parisuhteessa, mutta osaat muiden puolesta kertoa, että tyytymissuhteet eivät kestä eivätkä ole onnellisia? Aha.
Kyllä minä olen onnellinen pitkässä avioliitossani puolison kanssa johon jouduin tyytymään, kun en unelmieni kumppania onnistunut löytämään. Puolisoni myös tyytyi minuun, koska meidän oli hyvä olla yhdessä vaikkei suurta räiskyntää ollut edes suhteen alussa.
Olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen valintaani. Myös puolisoni vaikuttaa onnelliselta.
Ihmettelen miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja. Itse en ole tyytynyt, mutta tunnen hyvin läheltä pareja jotka ovat. Joissakin pareissa näkyy katkeruutta, mutta paljon on myös niitä jotka vaikuttavat onnellisilta ja vuosienkin päästä omasta perheestään ja kumppanistaan innostuneilta. Ei kaikki jää kitkerinä haikailemaan missien tai kalsarimallien perään, vaan jotkut ihmiset osaavat löytää onnen siitä minkä saavat. Se on kuulkaas ihmisen itsensä kannalta aivan helkkarin arvokas taito eikä sitä kannata yhtään vähätellä.
Mistä tulee oletuksesi, että naiset haluaisivat kalsarimallin? Tai formulatähden tai julkkiksen tai miljonäärin? Lukemattomat naiset ovat rakastuneet aivan tavallisiin miehiin, olen itse yksi heistä, eikä siinä ole kyse tyytymisestä. Joskus esiteini-ikäisenä pohdin, mitä tekisin jos seurustelisin suomalaisen poikaystävän kanssa ja sitten eräs tietty ulkomaalainen julkkis ihastuisikin minuun; jättäisinkö poikaystäväni. Mutta enhän minä herrajumala sentään ole jäänyt henkisesti sille tasolle! Välillä tuntuu silä kuin osa palstalaisista olisi.
Tiedän, että kalsarimalli -termistä tulee vähän turhan kovat palstaulivibat, pahoittelut siitä. Viittasin vaan aloitukseen, jossa nimenomaan puhuttiin tilanteesta jossa tavallinen ok mies ei kelpaa. Ne naiset, jotka kykenevät rakastumaan ihan tavallisiin miehiin ovatkin kaikkein onnellisimmassa asemassa eikä koko keskustelu koskene heitä. Ongelma on sen sijaan niillä naisilla (ja miehillä), jotka eivät tähän pysty, ja joiden vaihtoehto on tyytyä siihen mitä saa tai olla yksin. Joillekin heistä sinkkuus on paras vaihtoehto mutta on myös heitä, joille se ihan mukiinmenevään kumppaniin tyytyminen on oikea valinta. Ihmettelin miksi tästä puolesta puhunut kommentti sai niin paljon alapeukkuja. Onko se jotenkin tabu, ettei kaikki tyytymissuhteeseen lähteneet olekaan onnettomia ja katkeria?
Oikeasti tunnet pareja, jotka sanovat julkisesti, että eivät toisiaan rakasta eivätkä himoitse mutta ovat onnellisia? Itse en tunne yhtään sellaista paria. Itse olen kerran yrittänyt tyytyä mieheen, jonka tapasin netin kautta. Olin ihastunut mielikuvaan ja kun hän oli kiltti ja mukava, päätin etten anna "pinnallisten" asioiden häiritä itseäni eli sen, etten pystynyt haluamaan häntä seksuaalisesti. Ei siitä mitään tullut. Puolitoista vuotta yritin ja mitä pitemmälle aika kului, sitä enemmän etsin syitä ja keinoja välttää hänen fyysistä läheisyyttään. Silloin kaikki toimi, kun olimme erillämme ja soittelimme pitkiä puheluita, mutta kun tuli aika tavata ja olisi pitänyt haluta katsella ja kosketella häntä niin ei, halua ei vaan syntynyt.
Miksi tyytyminen sulkisi pois rakastamisen tai edes himoitsemisen?
Jos ihminen rakastaa ja himoitsee toista, niin mikä ihme siitä silloin tekisi pelkän tyytymisen?? Tyytymistä on se, että menee parisuhteeseen ihmisen kanssa, jota ei pysty rakastamaan eikä himoitsemaan mutta jonka kanssa pystyy elämään.
No vaikka se että aluksi valitsee ihmisen jonka kanssa uskoo pystyvänsä elämään ja rakkaus ja intohimo tulevat kuvaan myöhemmin, sen sijaan että etsisi ainoastaan kumppania joka räjäyttää tajunnan jo ensitapaamisella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään miehenä tyydy mihinkään ok-naiseen, kun voisin saada paremman. Lapset ehdin kyllä tehdä vielä ihan hyvin.
M37, joka ollut sinkkuna kohta 11 vuotta
Sinulla on täysi oikeus tehdä näin, kunhan et ulise ja valita naisettomuuttasi. Tosin kannattaa huomata että parasta ennen päiväyksesi on menossa umpeen. Jos mies ei ole saanut esikoistaan ennen 40 v päiväänsä niin on todella todella pienet mahdollisuudet siihen, että saa niitä ollenkaan.
Lähde näille "todella todella pienille mahdollisuuksille"?
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005272613.html
"Asia on nimittäin niin, että vain hyvin harva mies saa ensimmäisen lapsensa yli 40-vuotiaana ja vain erittäin harva yli 43-vuotiaana."
eri
Mutta tuohan ei kerro mahdollisuuksista mitään, ainoastaan toteutumasta. Et sinä tuolta pohjalta voi väittää että tuon aiemman kirjoittajan (tai kenen tahansa muunkaan yksittäisen miehen) mahdollisuudet ovat todella pienet.
Kaiken lisäksi tuo juttuhan maalaa oikeastaan melko positiivisen kuvan yli nelikymppisen miehen lapsensaantimahdollisuuksista:
"Kolmekymppisistä miehistä vain joka kolmas on isä ja nelikymppisistä lähes joka kolmas on lapseton – ja sitä vanhempana ensimmäisen lapsen saa vain muutama prosentti ikäluokasta."
Jos nelikymppisenä joka kolmas on lapseton ja senkin jälkeen muutama prosentti ikäluokasta vielä esikoisensa saa niin sehän tarkoittaa että suurinpiirtein joka kymmenettä niistä jotka nelikymppisenä vielä olivat lapsettomina. Ei todellakaan kovin pieni osuus. Ajatusleikkinä jos vielä poistetaan se noin 20% miehistä jotka eivät lapsia ollenkaan halua niin tuohan tarkoittaa että melkein joka toinen lapsia haluava yli nelikymppinen mies sen lapsen myös saa.
Hei, et lukenut oikein. Jos niitä lapsia ei ole nelikymppisenä jo, niin ei niitä sitten enää hyvin paljon tehdä sen jälkeen. Miehet tulevat isiksi yleensä kolmekymppisenä.
Miksi näin. Koska se kumppani eli nainen on Suomessa on noin samanikäinen muutaman vuoden iköerolla.
Suurten ikäerojen parit on todella harvinaisia, alle 0.5 %. Eli jos ekasta lapsesta mies haaveilee vasta yli 40- vuotiaana, niin voi jäödä tiineeksi vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään miehenä tyydy mihinkään ok-naiseen, kun voisin saada paremman. Lapset ehdin kyllä tehdä vielä ihan hyvin.
M37, joka ollut sinkkuna kohta 11 vuotta
Sinulla on täysi oikeus tehdä näin, kunhan et ulise ja valita naisettomuuttasi. Tosin kannattaa huomata että parasta ennen päiväyksesi on menossa umpeen. Jos mies ei ole saanut esikoistaan ennen 40 v päiväänsä niin on todella todella pienet mahdollisuudet siihen, että saa niitä ollenkaan.
Lähde näille "todella todella pienille mahdollisuuksille"?
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005272613.html
"Asia on nimittäin niin, että vain hyvin harva mies saa ensimmäisen lapsensa yli 40-vuotiaana ja vain erittäin harva yli 43-vuotiaana."
eri
Mutta tuohan ei kerro mahdollisuuksista mitään, ainoastaan toteutumasta. Et sinä tuolta pohjalta voi väittää että tuon aiemman kirjoittajan (tai kenen tahansa muunkaan yksittäisen miehen) mahdollisuudet ovat todella pienet.
Kaiken lisäksi tuo juttuhan maalaa oikeastaan melko positiivisen kuvan yli nelikymppisen miehen lapsensaantimahdollisuuksista:
"Kolmekymppisistä miehistä vain joka kolmas on isä ja nelikymppisistä lähes joka kolmas on lapseton – ja sitä vanhempana ensimmäisen lapsen saa vain muutama prosentti ikäluokasta."
Jos nelikymppisenä joka kolmas on lapseton ja senkin jälkeen muutama prosentti ikäluokasta vielä esikoisensa saa niin sehän tarkoittaa että suurinpiirtein joka kymmenettä niistä jotka nelikymppisenä vielä olivat lapsettomina. Ei todellakaan kovin pieni osuus. Ajatusleikkinä jos vielä poistetaan se noin 20% miehistä jotka eivät lapsia ollenkaan halua niin tuohan tarkoittaa että melkein joka toinen lapsia haluava yli nelikymppinen mies sen lapsen myös saa.
Olennainen kysymys on, kenen kanssa se yli nelikymppinen mies lapsen saa. Suurten ikäerojen liitot ovat edelleen suht harvinaisia. Jos mies ei ole edes toisella kierroksella vaan vanhapoika, hänen on käytännössä mahdotonta - kyllä, näin väitän - itseään nuorempaa naista. Saman ikäisen saaminen ei ole helppoa sekään, koska jos se ei ole onnistunut nuorempana niin yhä vaikeammaksi se muuttuu sitä mukaan kuin ikä lisääntyy ja mies on edelleen ilman tyypillisiä sukupolvikokemuksia (seurustelu, perheen perustaminen, parisuhteessa eläminen).
Ulkomailta toki löytyy puolisoehdokkaita, niitä nuorempiakin. Mutta eikö sinne kannattaisi suunnata jo nyt? Miksi pitkittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään miehenä tyydy mihinkään ok-naiseen, kun voisin saada paremman. Lapset ehdin kyllä tehdä vielä ihan hyvin.
M37, joka ollut sinkkuna kohta 11 vuotta
Sinulla on täysi oikeus tehdä näin, kunhan et ulise ja valita naisettomuuttasi. Tosin kannattaa huomata että parasta ennen päiväyksesi on menossa umpeen. Jos mies ei ole saanut esikoistaan ennen 40 v päiväänsä niin on todella todella pienet mahdollisuudet siihen, että saa niitä ollenkaan.
Lähde näille "todella todella pienille mahdollisuuksille"?
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005272613.html
"Asia on nimittäin niin, että vain hyvin harva mies saa ensimmäisen lapsensa yli 40-vuotiaana ja vain erittäin harva yli 43-vuotiaana."
eri
Mutta tuohan ei kerro mahdollisuuksista mitään, ainoastaan toteutumasta. Et sinä tuolta pohjalta voi väittää että tuon aiemman kirjoittajan (tai kenen tahansa muunkaan yksittäisen miehen) mahdollisuudet ovat todella pienet.
Kaiken lisäksi tuo juttuhan maalaa oikeastaan melko positiivisen kuvan yli nelikymppisen miehen lapsensaantimahdollisuuksista:
"Kolmekymppisistä miehistä vain joka kolmas on isä ja nelikymppisistä lähes joka kolmas on lapseton – ja sitä vanhempana ensimmäisen lapsen saa vain muutama prosentti ikäluokasta."
Jos nelikymppisenä joka kolmas on lapseton ja senkin jälkeen muutama prosentti ikäluokasta vielä esikoisensa saa niin sehän tarkoittaa että suurinpiirtein joka kymmenettä niistä jotka nelikymppisenä vielä olivat lapsettomina. Ei todellakaan kovin pieni osuus. Ajatusleikkinä jos vielä poistetaan se noin 20% miehistä jotka eivät lapsia ollenkaan halua niin tuohan tarkoittaa että melkein joka toinen lapsia haluava yli nelikymppinen mies sen lapsen myös saa.
Hei, et lukenut oikein. Jos niitä lapsia ei ole nelikymppisenä jo, niin ei niitä sitten enää hyvin paljon tehdä sen jälkeen. Miehet tulevat isiksi yleensä kolmekymppisenä.
Miksi näin. Koska se kumppani eli nainen on Suomessa on noin samanikäinen muutaman vuoden iköerolla.
Suurten ikäerojen parit on todella harvinaisia, alle 0.5 %. Eli jos ekasta lapsesta mies haaveilee vasta yli 40- vuotiaana, niin voi jäödä tiineeksi vain.
Siis haaveeksi vaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä samaa pohdiskellut nainen. En ole koskaan ollut parisuhteessa, koska sopivaa miestä ei ole löytynyt. Voin hyvin olla koko loppuelämäni ilman parisuhdetta, jos sopivaa miestä ei löydy jatkossakaan. Ei nuo tyytymissuhteet kestä tai ole onnellisia suhteita muutenkaan.
Et ole koskaan ollut parisuhteessa, mutta osaat muiden puolesta kertoa, että tyytymissuhteet eivät kestä eivätkä ole onnellisia? Aha.
Kyllä minä olen onnellinen pitkässä avioliitossani puolison kanssa johon jouduin tyytymään, kun en unelmieni kumppania onnistunut löytämään. Puolisoni myös tyytyi minuun, koska meidän oli hyvä olla yhdessä vaikkei suurta räiskyntää ollut edes suhteen alussa.
Olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen valintaani. Myös puolisoni vaikuttaa onnelliselta.
Ihmettelen miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja. Itse en ole tyytynyt, mutta tunnen hyvin läheltä pareja jotka ovat. Joissakin pareissa näkyy katkeruutta, mutta paljon on myös niitä jotka vaikuttavat onnellisilta ja vuosienkin päästä omasta perheestään ja kumppanistaan innostuneilta. Ei kaikki jää kitkerinä haikailemaan missien tai kalsarimallien perään, vaan jotkut ihmiset osaavat löytää onnen siitä minkä saavat. Se on kuulkaas ihmisen itsensä kannalta aivan helkkarin arvokas taito eikä sitä kannata yhtään vähätellä.
Mistä tulee oletuksesi, että naiset haluaisivat kalsarimallin? Tai formulatähden tai julkkiksen tai miljonäärin? Lukemattomat naiset ovat rakastuneet aivan tavallisiin miehiin, olen itse yksi heistä, eikä siinä ole kyse tyytymisestä. Joskus esiteini-ikäisenä pohdin, mitä tekisin jos seurustelisin suomalaisen poikaystävän kanssa ja sitten eräs tietty ulkomaalainen julkkis ihastuisikin minuun; jättäisinkö poikaystäväni. Mutta enhän minä herrajumala sentään ole jäänyt henkisesti sille tasolle! Välillä tuntuu silä kuin osa palstalaisista olisi.
Tiedän, että kalsarimalli -termistä tulee vähän turhan kovat palstaulivibat, pahoittelut siitä. Viittasin vaan aloitukseen, jossa nimenomaan puhuttiin tilanteesta jossa tavallinen ok mies ei kelpaa. Ne naiset, jotka kykenevät rakastumaan ihan tavallisiin miehiin ovatkin kaikkein onnellisimmassa asemassa eikä koko keskustelu koskene heitä. Ongelma on sen sijaan niillä naisilla (ja miehillä), jotka eivät tähän pysty, ja joiden vaihtoehto on tyytyä siihen mitä saa tai olla yksin. Joillekin heistä sinkkuus on paras vaihtoehto mutta on myös heitä, joille se ihan mukiinmenevään kumppaniin tyytyminen on oikea valinta. Ihmettelin miksi tästä puolesta puhunut kommentti sai niin paljon alapeukkuja. Onko se jotenkin tabu, ettei kaikki tyytymissuhteeseen lähteneet olekaan onnettomia ja katkeria?
Oikeasti tunnet pareja, jotka sanovat julkisesti, että eivät toisiaan rakasta eivätkä himoitse mutta ovat onnellisia? Itse en tunne yhtään sellaista paria. Itse olen kerran yrittänyt tyytyä mieheen, jonka tapasin netin kautta. Olin ihastunut mielikuvaan ja kun hän oli kiltti ja mukava, päätin etten anna "pinnallisten" asioiden häiritä itseäni eli sen, etten pystynyt haluamaan häntä seksuaalisesti. Ei siitä mitään tullut. Puolitoista vuotta yritin ja mitä pitemmälle aika kului, sitä enemmän etsin syitä ja keinoja välttää hänen fyysistä läheisyyttään. Silloin kaikki toimi, kun olimme erillämme ja soittelimme pitkiä puheluita, mutta kun tuli aika tavata ja olisi pitänyt haluta katsella ja kosketella häntä niin ei, halua ei vaan syntynyt.
Miksi tyytyminen sulkisi pois rakastamisen tai edes himoitsemisen?
Jos ihminen rakastaa ja himoitsee toista, niin mikä ihme siitä silloin tekisi pelkän tyytymisen?? Tyytymistä on se, että menee parisuhteeseen ihmisen kanssa, jota ei pysty rakastamaan eikä himoitsemaan mutta jonka kanssa pystyy elämään.
No vaikka se että aluksi valitsee ihmisen jonka kanssa uskoo pystyvänsä elämään ja rakkaus ja intohimo tulevat kuvaan myöhemmin, sen sijaan että etsisi ainoastaan kumppania joka räjäyttää tajunnan jo ensitapaamisella?
Mutta miksi ihmeessä tehdä niin? Koska on myös mahdollista, että vastaan tuleekin joku muu, joka vie jalat alta, ja se tyytymiskumppani jää kuin nalli kalliolle.
Sitä paitsi parisuhdeterapeutitkin pitävät tärkeänä sitä, että suhteen alussa on "intohimovaihe", koska sitten kun suhteeseen tulee arki ja ongelmia, yleensä suositellaan palaamaan siihen hetkeen, kun toiseen rakastuttiin ja kun oltiin onnellisia ja intohimoisia.
En itse kertakaikkiaan ymmärrä, miksi pitäisi mennä parisuhteeseen ihmisen kanssa, johon ei ole korviaan myöten ihastunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moniko teistä sinkkuna paremmin viihtyvistä naisista harrastaa fuckbuddy- tai fwb-suhteita?
Oikeasti aika pieni osa. Monet miehet on niin huonoja sängyssä että ei kannata vaivautua.
Monet naiset myös ovat todella huonoja sängyssä.
Jep, turhan moni muija tuntuisi luulevan, että heillä on varaa arvostella miesten taitoja, kun itse kuvittelevat riittävänsä, kun menevät selälleen ja levittävät reitensä.
N
Niin, eli miehet saa pelkästään vaatia ilmaiseksi kotia laittavaa, meikkaavaa ja sängyn puolella 100% heittäytymistä, mutta naisen pitää vain niellä tyytyväisenä toisen antamat ehdot ja tulla lopulta jätetyksi? Niinhän toi yleensä menee.
Hyvin te nielette palstan miesvihapaskapropagandan. Kannattaisiko pitää taukoa paskapalstasta? -eri
Noinko koville ottaa etteivät enää useimmat naiset suostu tekemään vaille mitään vastinetta palvelijan töitä?
Mitä helvettiä horiset? Eikö naiset nyt siis olekaan itsenäisiä ja omillaan pärjääviä, voimaantuneita yksilöitä? Miehen kanssa pariutuessaan kaikista naisista tulee ykskaks sitten kotiorjia, jotka on kahlittu patteriin?
Muutenkin koko ajatusmaailmasi on melkoisen sairas. Onko sinulla kenties ollut muslimimiehiä?
Ei ole. Ihan kotimaiset miehet on jaksaneet kysyä meikkaamisen perään ja parempaa nautintoa makkarin puolella vaikkei omakaan suoritustaso ole ollut kummoinen.
Kertoo vain sinun omasta miesmaustasi, ja myös tasostasi.
Joku tuolla yllä yritti sylkeä pelkästään lahnojen naisten päälle. Tuli kuva ettei lahnana oleminen kosketa ollenkaan miehiä. He saavat vaatia vain parasta :D
On niitä lahnaavia miehiäkin nähty. Ja muutenkin sängyssä huonoja. Totesin vaan, että moni nainen luulee, ettei naisen tarvitsisi itse osata sängyssä mitään ja syyttävät miestä siitä, kun eivät koe seksiä tyydyttävänä.
t. tuon alkuperäisen "menevät selälleen ja levittävät reitensä" -kommentin kirjoittaja. Tarkoitukseni ei ollut btw "sylkeä lahnojen päälle", vaan vähän herätellä miettimään, että sen paremman seksin suhteen voi itsekin tehdä jotain. ;)
Näinhän se menee että vastavuoroisuus on hyvän seksin ytimessä. Tuskin ketään kiinnostaa lahnan eteen erityisempiä temppuja tehdä. Jos käyttäytyy kuin passiivinen runkkualusta niin ei pitäisi yllättyä jos tulee sellaisena myös kohdelluksi. Eli homma nopsasti alta pois ja yhtä pettymystä rikkaampana parempaa seksiseuraa etsimään. Onneksi löytyy paljon sellaisiakin naisia jotka ovat jutun juonen tajunneet.
Ja miehiä myös, koska tiedoksesi, että nainen on lahna vain silloin, kun se mies ei innosta. Eli ei ole seksuaalisesti haluttava. Tällöin nainen vaan ajattelee, että äkkiä ohi.
Sinulle tapahtuu ilmeisesti useinkin näin, että lahnan kanssa sänkyyn päädyt. No silloin syy on sinussa, ei naisessa.
Höpöjöpö. Teistä naisista tulee avioliitossa lähes kaikista lahnoja. Ja sitten ihmetellään, kun mies käy korkkaamassa naapurin yksin elävää Marjattaa.
Omassa pitkässä suhteessa miehestä tuli se lahna, tai oikeastaan totaalisen kosketusvammainen. En silti käynyt höyläämässä naapureiden meisseleitä. Pari vuotta odottelin kiltisti parannusta ja kun sitä ei tullut lopetin suhteen, niin simppeliä. Miehet vois ottaa oppia.
Juurihan miehesi ottikin oppia, naisista. Menetti kiinnostuksen seksiin ja kosketukseen koska hänellä oli epähaluttava nainen. Näinhän te naiset täällä kokoajan paasaatte.
Miten nämä säännöllistä tuloa nauttivat miehet eivät halua heti mennä naimisiin rehellisen kotirouvan kanssa? Kotona olisi päivittäin odottamassa lämmin ruoka, siisti koti ja lapsetkin olisi rauhallisia kiitos heille omistautuneen äidin. Ennen levolle laskua saisi nauttia uutteralle työmiehelle kuuluvasta palvelusta. Kaikki tämä ihanuus on vain sormen heilautuksen päässä. Siltikin tästä ollaan haluttomia maksamaan.
Miten tämä vastauksesi liittyi viestiin mihin vastasit?
Ainoastaan lähes kansantaudiksi muodostunut piheys voi selittää tämän ja osittainen kulttuuriero. Onko joku muu syy? Ehkä se ettei olisi enää mitään valitettavaa paitsi kustannukset joihin itse maksaja saisi kuitenkin päivittäin vastinetta.
Eli miehen tulisi maksaa naisesta?
Tai olla ilman. Tällöin ei tarvitse ruikuttaa.
Jos asia on näin kuin kerrot eli naisesta tulee maksaa rahaa niin en ruikuta yhtään. En halua maksullista naista vaan ilmaisen aikuisen joka maksaa itse oman elämänsä.
Tällöin deittailu kannattaa pitää Norja-Ruotsi-Suomi akselilla. Satavarman löydön teet joko Norjassa tai Ruotsissa missä oikein odotetaan kummankin tienaavan oman palkkansa samoin tekevän _sananmukaisesti_ puolet kotitöistä.
Itse näkisin asian ehkä siten, että kenties läheisriippuvuutta, jos elää onnettomassa suhteessa? Jos toista oikeasti rakastaa, niin silloin osaa päästää myös menemään..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoit sanoja suuhuni. Koen olevani myös hyvä kuuntelemaan, minkä mielestäni toin ilmi jo siinä kohtaa kun sanoin, että haluan aidosti kuulla miehen oivalluksia eri asioihin liittyen. Mutta millaisen miehen? Niin -älykkään ja keskustelutaitoisen.
Tällaisia miehiä, jos ei lasketa mukaan insinööriaiheita, on vähän, koska miesten maailmassa oikeasti älykkäät, oivaltavat ja keskustelutaitoiset joutuvat koulu-, työ- ja armeijakiusatuiksi. Ja jopa isolle osalle naisista elävässä elämässä tällainen vaihtoehto on ennemmin pelottava kuin houkutteleva. Pitää olla paksu nahka tai oppia pitämään turpa kiinni yleisillä paikoilla.
Höpö höpö. Noin käy ehkä joidenkin neanderdalilaisten seurassa. Fiksu nainen haluaa fiksun miehen seuraa olipa kyse parisuhteesta tai työkaverista.
Fiksuja naisia on pieni vähemmistö, kuten fiksuja miehiäkin. Ja se tavisenemmistö naisista tuhlaa aikaansa somen ja aivottomien viihdeohjelmien parissa.
Totta. Miehet tuhlaavat taas aikansa metsästyksen, kalastuksen, penkkiurheilun, romuautojen rassaamisen ,pelaamisen ja kaljoittelun parissa. Pahimmilla on useampia näistä handicapeistä.
Juu, se on niin väärin viettää aikaansa mukavina pitämiensä harrastusten parissa!
Sinkkuna niin voit tehdä ihan vapaasti. Parisuhteessa ollessasi silloin kun paremmalle puoliskollisesi sopii.. varsinkin jos menet lisääntymään vapaa-aikasi kuuluu lapsillesi.
Vaikka lisääntyisin, on minulla omakin elämä olemassa. Oma aika, lienee sinulle käsitteenä aivan uusi?
T. MIes
Jos niitä lapsia on monta, niin se oma aikaa tuppaa kutistumaan aika vähään. Mikäli toiveena on tiivis harrastaminen monta kertaa viikossa tai säännölliset pitkät kalastusviikonloput, niin kannattaa jo ennen ehkäisyn poisjättöä varmistaa että vaimo on tässä samalla kartalla ja ymmärtää olevansa puoli-yh. Minä en olisi tehnyt kolmea lasta miehen kanssa, jolla se oman ajan tarve on kovin suuri, meillä se olisi jo töidenkin puolesta mahdottomuus. Joku muu on sitten toisenlaisessa tilanteessa ja eri mieltä.
Myös minä valitsin miehen, jolla ei ole mitään tarvetta omaan aikaan eli ei ole sitovia ja aikaavieviä harrastuksia. Näin hän pystyy osallistumaan 50-50 kotitöihin ja etenkin lasten hoitoon, harrastuksiin ja kuskaamisiin.
Eli teillä elämä = kotitöitä, töitä, hoitoa ja kuskaamista. 100%. Onnea valitsemallasi uralla.
T. MIes, omalla ajalla varustettu
Älä vääristele, se on pelkästään lapsellista. Kukaan ei ole sanonut, että elämä on pelkkää kotitöitä ja lastenhoitoa. Mutta kahden työssäkäyvän aikuisen viisihenkisessä perheessä suurin osa siitä on. Epäilen, että noin ehdoton suhtautuminen vapaa-aikaan kuvastaa suurempaa oman ajan tarvetta kuin useimmissa monen lapsen perheissä on tarjota, mutta varma en tietenkään voi olla kun et öyhöttämiseltäsi ole viitsinyt mitään konkreettisia esimerkkejä antaa.
Toki saat haluta ihan niin paljon vapaa-aikaa kuin haluat, mutta kuten edellä sanottu, niin kannattaa keskustella siitä etukäteen emännän kanssa ennen lastenhankintaa. Esimerkiksi meillä kaksi iltaa viikossa olisi täysi mahdottomuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään miehenä tyydy mihinkään ok-naiseen, kun voisin saada paremman. Lapset ehdin kyllä tehdä vielä ihan hyvin.
M37, joka ollut sinkkuna kohta 11 vuotta
Sinulla on täysi oikeus tehdä näin, kunhan et ulise ja valita naisettomuuttasi. Tosin kannattaa huomata että parasta ennen päiväyksesi on menossa umpeen. Jos mies ei ole saanut esikoistaan ennen 40 v päiväänsä niin on todella todella pienet mahdollisuudet siihen, että saa niitä ollenkaan.
Lähde näille "todella todella pienille mahdollisuuksille"?
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005272613.html
"Asia on nimittäin niin, että vain hyvin harva mies saa ensimmäisen lapsensa yli 40-vuotiaana ja vain erittäin harva yli 43-vuotiaana."
eri
Mutta tuohan ei kerro mahdollisuuksista mitään, ainoastaan toteutumasta. Et sinä tuolta pohjalta voi väittää että tuon aiemman kirjoittajan (tai kenen tahansa muunkaan yksittäisen miehen) mahdollisuudet ovat todella pienet.
Kaiken lisäksi tuo juttuhan maalaa oikeastaan melko positiivisen kuvan yli nelikymppisen miehen lapsensaantimahdollisuuksista:
"Kolmekymppisistä miehistä vain joka kolmas on isä ja nelikymppisistä lähes joka kolmas on lapseton – ja sitä vanhempana ensimmäisen lapsen saa vain muutama prosentti ikäluokasta."
Jos nelikymppisenä joka kolmas on lapseton ja senkin jälkeen muutama prosentti ikäluokasta vielä esikoisensa saa niin sehän tarkoittaa että suurinpiirtein joka kymmenettä niistä jotka nelikymppisenä vielä olivat lapsettomina. Ei todellakaan kovin pieni osuus. Ajatusleikkinä jos vielä poistetaan se noin 20% miehistä jotka eivät lapsia ollenkaan halua niin tuohan tarkoittaa että melkein joka toinen lapsia haluava yli nelikymppinen mies sen lapsen myös saa.
Hei, et lukenut oikein. Jos niitä lapsia ei ole nelikymppisenä jo, niin ei niitä sitten enää hyvin paljon tehdä sen jälkeen. Miehet tulevat isiksi yleensä kolmekymppisenä.
Miksi näin. Koska se kumppani eli nainen on Suomessa on noin samanikäinen muutaman vuoden iköerolla.
Suurten ikäerojen parit on todella harvinaisia, alle 0.5 %. Eli jos ekasta lapsesta mies haaveilee vasta yli 40- vuotiaana, niin voi jäödä tiineeksi vain.
Miten niin en lukenut oikein?
"Kolmekymppisistä miehistä vain joka kolmas on isä ja nelikymppisistä lähes joka kolmas on lapseton – ja sitä vanhempana ensimmäisen lapsen saa vain muutama prosentti ikäluokasta."
Millä muulla tavalla tuon suoran lainauksen jutusta voi tulkita kuin että nelikymppistä miehistä kolmannes on lapsettomia ja tästä kolmanneksesta n. 10% onnistuu vielä myöhemmin esikoisen saamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä samaa pohdiskellut nainen. En ole koskaan ollut parisuhteessa, koska sopivaa miestä ei ole löytynyt. Voin hyvin olla koko loppuelämäni ilman parisuhdetta, jos sopivaa miestä ei löydy jatkossakaan. Ei nuo tyytymissuhteet kestä tai ole onnellisia suhteita muutenkaan.
Et ole koskaan ollut parisuhteessa, mutta osaat muiden puolesta kertoa, että tyytymissuhteet eivät kestä eivätkä ole onnellisia? Aha.
Kyllä minä olen onnellinen pitkässä avioliitossani puolison kanssa johon jouduin tyytymään, kun en unelmieni kumppania onnistunut löytämään. Puolisoni myös tyytyi minuun, koska meidän oli hyvä olla yhdessä vaikkei suurta räiskyntää ollut edes suhteen alussa.
Olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen valintaani. Myös puolisoni vaikuttaa onnelliselta.
Ihmettelen miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja. Itse en ole tyytynyt, mutta tunnen hyvin läheltä pareja jotka ovat. Joissakin pareissa näkyy katkeruutta, mutta paljon on myös niitä jotka vaikuttavat onnellisilta ja vuosienkin päästä omasta perheestään ja kumppanistaan innostuneilta. Ei kaikki jää kitkerinä haikailemaan missien tai kalsarimallien perään, vaan jotkut ihmiset osaavat löytää onnen siitä minkä saavat. Se on kuulkaas ihmisen itsensä kannalta aivan helkkarin arvokas taito eikä sitä kannata yhtään vähätellä.
Mistä tulee oletuksesi, että naiset haluaisivat kalsarimallin? Tai formulatähden tai julkkiksen tai miljonäärin? Lukemattomat naiset ovat rakastuneet aivan tavallisiin miehiin, olen itse yksi heistä, eikä siinä ole kyse tyytymisestä. Joskus esiteini-ikäisenä pohdin, mitä tekisin jos seurustelisin suomalaisen poikaystävän kanssa ja sitten eräs tietty ulkomaalainen julkkis ihastuisikin minuun; jättäisinkö poikaystäväni. Mutta enhän minä herrajumala sentään ole jäänyt henkisesti sille tasolle! Välillä tuntuu silä kuin osa palstalaisista olisi.
Tiedän, että kalsarimalli -termistä tulee vähän turhan kovat palstaulivibat, pahoittelut siitä. Viittasin vaan aloitukseen, jossa nimenomaan puhuttiin tilanteesta jossa tavallinen ok mies ei kelpaa. Ne naiset, jotka kykenevät rakastumaan ihan tavallisiin miehiin ovatkin kaikkein onnellisimmassa asemassa eikä koko keskustelu koskene heitä. Ongelma on sen sijaan niillä naisilla (ja miehillä), jotka eivät tähän pysty, ja joiden vaihtoehto on tyytyä siihen mitä saa tai olla yksin. Joillekin heistä sinkkuus on paras vaihtoehto mutta on myös heitä, joille se ihan mukiinmenevään kumppaniin tyytyminen on oikea valinta. Ihmettelin miksi tästä puolesta puhunut kommentti sai niin paljon alapeukkuja. Onko se jotenkin tabu, ettei kaikki tyytymissuhteeseen lähteneet olekaan onnettomia ja katkeria?
Oikeasti tunnet pareja, jotka sanovat julkisesti, että eivät toisiaan rakasta eivätkä himoitse mutta ovat onnellisia? Itse en tunne yhtään sellaista paria. Itse olen kerran yrittänyt tyytyä mieheen, jonka tapasin netin kautta. Olin ihastunut mielikuvaan ja kun hän oli kiltti ja mukava, päätin etten anna "pinnallisten" asioiden häiritä itseäni eli sen, etten pystynyt haluamaan häntä seksuaalisesti. Ei siitä mitään tullut. Puolitoista vuotta yritin ja mitä pitemmälle aika kului, sitä enemmän etsin syitä ja keinoja välttää hänen fyysistä läheisyyttään. Silloin kaikki toimi, kun olimme erillämme ja soittelimme pitkiä puheluita, mutta kun tuli aika tavata ja olisi pitänyt haluta katsella ja kosketella häntä niin ei, halua ei vaan syntynyt.
Miksi tyytyminen sulkisi pois rakastamisen tai edes himoitsemisen?
Jos ihminen rakastaa ja himoitsee toista, niin mikä ihme siitä silloin tekisi pelkän tyytymisen?? Tyytymistä on se, että menee parisuhteeseen ihmisen kanssa, jota ei pysty rakastamaan eikä himoitsemaan mutta jonka kanssa pystyy elämään.
No vaikka se että aluksi valitsee ihmisen jonka kanssa uskoo pystyvänsä elämään ja rakkaus ja intohimo tulevat kuvaan myöhemmin, sen sijaan että etsisi ainoastaan kumppania joka räjäyttää tajunnan jo ensitapaamisella?
Mutta miksi ihmeessä tehdä niin? Koska on myös mahdollista, että vastaan tuleekin joku muu, joka vie jalat alta, ja se tyytymiskumppani jää kuin nalli kalliolle.
Sitä paitsi parisuhdeterapeutitkin pitävät tärkeänä sitä, että suhteen alussa on "intohimovaihe", koska sitten kun suhteeseen tulee arki ja ongelmia, yleensä suositellaan palaamaan siihen hetkeen, kun toiseen rakastuttiin ja kun oltiin onnellisia ja intohimoisia.
En itse kertakaikkiaan ymmärrä, miksi pitäisi mennä parisuhteeseen ihmisen kanssa, johon ei ole korviaan myöten ihastunut.
Olen eri, mutta ei kai kenenkään pidäkään mennä. Mutta joku voi valita mennä eikä se aina ole huono ratkaisu. On täysin mahdollista elää ilman palavaa molemminpuolista rakastumista vaikka hautaan saakka, ja joku valitsee mieluummin ihan kivan suhteen kuin yksinäisyyden. Minusta se on ihan ymmärrettävä valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoit sanoja suuhuni. Koen olevani myös hyvä kuuntelemaan, minkä mielestäni toin ilmi jo siinä kohtaa kun sanoin, että haluan aidosti kuulla miehen oivalluksia eri asioihin liittyen. Mutta millaisen miehen? Niin -älykkään ja keskustelutaitoisen.
Tällaisia miehiä, jos ei lasketa mukaan insinööriaiheita, on vähän, koska miesten maailmassa oikeasti älykkäät, oivaltavat ja keskustelutaitoiset joutuvat koulu-, työ- ja armeijakiusatuiksi. Ja jopa isolle osalle naisista elävässä elämässä tällainen vaihtoehto on ennemmin pelottava kuin houkutteleva. Pitää olla paksu nahka tai oppia pitämään turpa kiinni yleisillä paikoilla.
Höpö höpö. Noin käy ehkä joidenkin neanderdalilaisten seurassa. Fiksu nainen haluaa fiksun miehen seuraa olipa kyse parisuhteesta tai työkaverista.
Fiksuja naisia on pieni vähemmistö, kuten fiksuja miehiäkin. Ja se tavisenemmistö naisista tuhlaa aikaansa somen ja aivottomien viihdeohjelmien parissa.
Totta. Miehet tuhlaavat taas aikansa metsästyksen, kalastuksen, penkkiurheilun, romuautojen rassaamisen ,pelaamisen ja kaljoittelun parissa. Pahimmilla on useampia näistä handicapeistä.
Juu, se on niin väärin viettää aikaansa mukavina pitämiensä harrastusten parissa!
Sinkkuna niin voit tehdä ihan vapaasti. Parisuhteessa ollessasi silloin kun paremmalle puoliskollisesi sopii.. varsinkin jos menet lisääntymään vapaa-aikasi kuuluu lapsillesi.
Vaikka lisääntyisin, on minulla omakin elämä olemassa. Oma aika, lienee sinulle käsitteenä aivan uusi?
T. MIes
Jos teet lapsia, niin rahan ja ajan suhteen sinun on ajateltava aina ensin niitä lapsia. Sitten sovit ajasta ja rahasta puolison kanssa, miten niitä käytetään. Sinkkuelämä sopii sinkulle, ei perheelliselle.
Kunhan olen tarjonnut perheelle riittävästi aikaa ja rahaa, ei minun tarvitse muita ajatella aina ensimmäisenä. Edes lapsia ja vaimoani.
Riittävästi kenen mielestä? Joillekin miehille riittää, että he näkevät lapsiaan illalla näiden nukkuessa. Samoin se riittää, että lapsille on ruokaa ja vaatteita, mutta mitään maksullisia harrastuksia tai vaikka elokuvareissuja ei ole ikinä.
Eli teillä elämä = kotitöitä, töitä, hoitoa ja kuskaamista. 100%. Onnea valitsemallasi uralla.
T. MIes, omalla ajalla varustettu