Miksi kotivaimouteen/kotiäitiyteen suhtaudutaan niin negatiivisesti?

Tää ketju on kyllä kammottavaa luettavaa. Oletuksia, kiukkua ja vihaa.. Hyvin harva kysyy ja haluaa edes keskustella aiheesta. Vaikkei yhden perheen ratkaisut muille edes kuulu. Kateellisuuttahan se on, kun joku pystyy tekemään sellaisen ratkaisun, että toinen on kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun minä hoidin pieniä lapsiamme lasten vauva-ajan kotona, niin jopa olivat naapurin rouvat haukkumassa ties miksikä loiseksi. Minulla on vielä hyvätuloinen mies eli takuuvarma loiseläjä olin. Todellisuudessa elin kyllä ihan omilla säästöilläni, maksoin asuntolainasta ja kuluista koko ajan puolet. Ihmisillä on outo käsitys, että pikkuvauvojen hoito olisi jotenkin helppoa ja vaivatonta. Voin kertoa, että ihan täyttä työpäivää ja tärkeää työtä koin tekeväni. Sain silti kuulla päivittäin kuinka tylsää elämäni varmasti on ja kuinka eläkkeeni ei kartu ja kuinka minua ei enää ikinä huolita takaisin työelämään. Jään kuulemma kaikesta kehityksestä jälkeen. No, palasin muutaman vuoden jälkeen takaisin opettajan työhöni ja MIKÄÄN ei ollut muuttunut.

Suomessa on nykyisin vallalla vain yksi käsitys äitiydestä, ja se on uraäitiys. Kuitenkin esimerkiksi lastenpsykiatrit ympäri maailmaa suosittelevat, että alle 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona. Pienen lapsen psykologisen kehityksen tärkein perusta on turvallinen lapsuus, ja kiintymys lapsen ja hoivaajan välillä. Se luo turvallisen perustan lapsen myöhäisemmälle kehitykselle. Suomessa psykologien tutkimukset on kuitenkin heitetty romukoppaan. Täällä haetaan tulosta. Totuus kuitenkin on, että lasten päivähoito on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin lasten kotihoito. Hintalappu on 1700e/kk/lapsi. Minun kahden lapsen äitinä tulisi maksaa veroja 3400e/kk, että lasteni päivähoidon kulut tulisi maksettua takaisin yhteiskunnalle. En saa edes palkkaa niin paljoa, saati että maksaisin veroja noin paljon. Lisäksi lapsemme ovat sairastelleet hoidon aloituksen jälkeen koko ajan. Tästä syntyy minun ja mieheni työnantajalle kuluja, joita ei tulisi jos hoitaisin lapsia kotona. Mutta tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen, koska naisten pitää tehdä uraa, vaikka siinä elämäntilanteessa, vauvaa imettäessä ja öitä valvoessa, se ei olisi perheelle millään tavalla järkevää.

Juuri näin. Olen lukenut järkyttyneenä tätä ketjua. Raha, eläke, tuottavuus, yhteiskunta, tasa-arvo jne. olennaisinta, lasten hyvinvointi näköjään täysin toissijaista. :(

Lasten hyvinvointi vaatii TODELLA paljon yhteiskunnan rahaa ja tuottavuutta. Ja lapsen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta tasa-arvo on äärimmäisen tärkeää, mutta sinä ja kaltaisesi poljette tasa-arvon maahan. Sinun ja kaltaistesi takia tämän hetken pikkutytöt joutuvat edelleen aikuisena kokemaan syrjintää, saavat huonompaa palkkaa ja joutuvat pätkätöihin. Tästä olisi pitänyt päästä eroon vuosikymmeniä sitten, mutta yhä edelleen laiskat kotirouvat ovat kehityksen esteenä.

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju on kyllä kammottavaa luettavaa. Oletuksia, kiukkua ja vihaa.. Hyvin harva kysyy ja haluaa edes keskustella aiheesta. Vaikkei yhden perheen ratkaisut muille edes kuulu. Kateellisuuttahan se on, kun joku pystyy tekemään sellaisen ratkaisun, että toinen on kotona.

Tuossapa täydellinen nollakommentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kotiäiti/-isä ei tuota lisäarvoa muutakuin itselleen, ja sitähän ei kapitalistinen yhteiskunta voi hyväksyä.

Tuottaahan ne tulevaisuuden veronmaksajia. Itse ihmettelen tätä jyrkkää asennoitumista, että ihminen on arvokas vain tuottaessaan jotain. Entä henkinen ilmapiiri ja sen luominen? Monet vain rahaa ajattelevat ihmiset ovat henkisesti aika ikävää porukkaa, anteeksi nyt vaan. Muutenkin tämä ympäristön tila huolettaa, joten mielestäni ei ole vain yhtä oikeaa tapaa elää ja olla ihminen, mikä tuntuu olevan jatkuva kuluttaminen ja rahan kartuttaminen edelleen.

Tässä yhteiskunnassa on aika paljon mukavia juttuja, joiden tuottamiseen tarvitaan rahaa jota sinä väheksyt.

Onneksi laiskurit voivat ainakin nykyään vedota aina "ympäristön tilaan" jota laiskuus muka jotenkin kohentaa. Muuta ei sitten tarvitsekaan tehdä.

Olet väärässä. En väheksy rahaa. Yritin vain tuoda asioiden monia ulottuvuuksia esille, kun yhtä ainoaa totuutta ei joka asiassa ole.

Jos lähdetään nykyisen kaltaisen yhteiskunnan alkulähteille, niin vaihdantataloudestahan kaikki alkoi. Ja kaikki, mitä tässä ympärillä on, on alunperin luonnosta saatu ja maapallon resursseja/eläimistöä hyväksikäyttämällä. Juuri sitä pitäisi ensisijaisesti kunnioittaa.

mitä tekemistä tällä jossain määrin sekavalla puheenvuorolla on kotiäitiyden kanssa? Olemme kuitenkin jo aikakausia sitten siirtyneet vaihdantataloudesta monimutkaisempaan rahatalouteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kotiäiti/-isä ei tuota lisäarvoa muutakuin itselleen, ja sitähän ei kapitalistinen yhteiskunta voi hyväksyä.

Tuottaahan ne tulevaisuuden veronmaksajia. Itse ihmettelen tätä jyrkkää asennoitumista, että ihminen on arvokas vain tuottaessaan jotain. Entä henkinen ilmapiiri ja sen luominen? Monet vain rahaa ajattelevat ihmiset ovat henkisesti aika ikävää porukkaa, anteeksi nyt vaan. Muutenkin tämä ympäristön tila huolettaa, joten mielestäni ei ole vain yhtä oikeaa tapaa elää ja olla ihminen, mikä tuntuu olevan jatkuva kuluttaminen ja rahan kartuttaminen edelleen.

Tässä yhteiskunnassa on aika paljon mukavia juttuja, joiden tuottamiseen tarvitaan rahaa jota sinä väheksyt.

Onneksi laiskurit voivat ainakin nykyään vedota aina "ympäristön tilaan" jota laiskuus muka jotenkin kohentaa. Muuta ei sitten tarvitsekaan tehdä.

Olet väärässä. En väheksy rahaa. Yritin vain tuoda asioiden monia ulottuvuuksia esille, kun yhtä ainoaa totuutta ei joka asiassa ole.

Jos lähdetään nykyisen kaltaisen yhteiskunnan alkulähteille, niin vaihdantataloudestahan kaikki alkoi. Ja kaikki, mitä tässä ympärillä on, on alunperin luonnosta saatu ja maapallon resursseja/eläimistöä hyväksikäyttämällä. Juuri sitä pitäisi ensisijaisesti kunnioittaa.

Tuossapa oli melkoinen oksennus epämääräistä kapulakieltä. Onko pakko ollenkaan kommentoida, jos et edes halua ottaa kantaa mihinkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun minä hoidin pieniä lapsiamme lasten vauva-ajan kotona, niin jopa olivat naapurin rouvat haukkumassa ties miksikä loiseksi. Minulla on vielä hyvätuloinen mies eli takuuvarma loiseläjä olin. Todellisuudessa elin kyllä ihan omilla säästöilläni, maksoin asuntolainasta ja kuluista koko ajan puolet. Ihmisillä on outo käsitys, että pikkuvauvojen hoito olisi jotenkin helppoa ja vaivatonta. Voin kertoa, että ihan täyttä työpäivää ja tärkeää työtä koin tekeväni. Sain silti kuulla päivittäin kuinka tylsää elämäni varmasti on ja kuinka eläkkeeni ei kartu ja kuinka minua ei enää ikinä huolita takaisin työelämään. Jään kuulemma kaikesta kehityksestä jälkeen. No, palasin muutaman vuoden jälkeen takaisin opettajan työhöni ja MIKÄÄN ei ollut muuttunut.

Suomessa on nykyisin vallalla vain yksi käsitys äitiydestä, ja se on uraäitiys. Kuitenkin esimerkiksi lastenpsykiatrit ympäri maailmaa suosittelevat, että alle 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona. Pienen lapsen psykologisen kehityksen tärkein perusta on turvallinen lapsuus, ja kiintymys lapsen ja hoivaajan välillä. Se luo turvallisen perustan lapsen myöhäisemmälle kehitykselle. Suomessa psykologien tutkimukset on kuitenkin heitetty romukoppaan. Täällä haetaan tulosta. Totuus kuitenkin on, että lasten päivähoito on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin lasten kotihoito. Hintalappu on 1700e/kk/lapsi. Minun kahden lapsen äitinä tulisi maksaa veroja 3400e/kk, että lasteni päivähoidon kulut tulisi maksettua takaisin yhteiskunnalle. En saa edes palkkaa niin paljoa, saati että maksaisin veroja noin paljon. Lisäksi lapsemme ovat sairastelleet hoidon aloituksen jälkeen koko ajan. Tästä syntyy minun ja mieheni työnantajalle kuluja, joita ei tulisi jos hoitaisin lapsia kotona. Mutta tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen, koska naisten pitää tehdä uraa, vaikka siinä elämäntilanteessa, vauvaa imettäessä ja öitä valvoessa, se ei olisi perheelle millään tavalla järkevää.

Tämäkin pitää paikkansa!

Kaikilla ei kuitenkaan ikävä kyllä ole mahdollisuuksia olla pitkään poissa työelämästä. Siispä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa hoitaa asioita, vaan erilaiset ratkaisut olisi hyvä hyväksyä. Tämä kommentti ei siis ollut juuri sinulle tarkoitettu, kenen kirjoitusta lainasin, vaan ihan yleisen tason mielipide.

Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa jäädä hoitamaan pieniä lapsia kotiin, mutta se on minusta väärin. Tähän pitäisi yhteiskunnan tasolla puuttua. Mahdollisuus kotihoitoon on lapsen oikeus. Minusta jokaiselle lapsiperheelle pitäisi mahdollistaa lapsen kotihoito mieluiten 3-vuotiaaksi asti, nostamalla kotihoidontuen määrää. Nyt käteenjäävä osuus on n. 250 e/kk. Tämä tulisi yhteiskunnalle HALVEMMAKSI kuin kallis päivähoito. Samalla saataisiin pienennettyä päiväkotien ryhmäkokoja ja parannettua päivähoidon laatua. Siis pienemmällä rahalla parempi hoito! Mutta ei käy, kun uraäitiys on ainoa oikea malli. Kotihoidontukea maksetaan alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidosta eli eivät ne äidit loppuikäänsä kotona olisi. Samalla avautuisi työpaikkoja työttömille ja opiskelijoille.

Mieti tarkkaan ketä äänestät. Älä ainakaan persuja. Nehän ovat kyykytyslinjalla. SKP ehkä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun minä hoidin pieniä lapsiamme lasten vauva-ajan kotona, niin jopa olivat naapurin rouvat haukkumassa ties miksikä loiseksi. Minulla on vielä hyvätuloinen mies eli takuuvarma loiseläjä olin. Todellisuudessa elin kyllä ihan omilla säästöilläni, maksoin asuntolainasta ja kuluista koko ajan puolet. Ihmisillä on outo käsitys, että pikkuvauvojen hoito olisi jotenkin helppoa ja vaivatonta. Voin kertoa, että ihan täyttä työpäivää ja tärkeää työtä koin tekeväni. Sain silti kuulla päivittäin kuinka tylsää elämäni varmasti on ja kuinka eläkkeeni ei kartu ja kuinka minua ei enää ikinä huolita takaisin työelämään. Jään kuulemma kaikesta kehityksestä jälkeen. No, palasin muutaman vuoden jälkeen takaisin opettajan työhöni ja MIKÄÄN ei ollut muuttunut.

Suomessa on nykyisin vallalla vain yksi käsitys äitiydestä, ja se on uraäitiys. Kuitenkin esimerkiksi lastenpsykiatrit ympäri maailmaa suosittelevat, että alle 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona. Pienen lapsen psykologisen kehityksen tärkein perusta on turvallinen lapsuus, ja kiintymys lapsen ja hoivaajan välillä. Se luo turvallisen perustan lapsen myöhäisemmälle kehitykselle. Suomessa psykologien tutkimukset on kuitenkin heitetty romukoppaan. Täällä haetaan tulosta. Totuus kuitenkin on, että lasten päivähoito on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin lasten kotihoito. Hintalappu on 1700e/kk/lapsi. Minun kahden lapsen äitinä tulisi maksaa veroja 3400e/kk, että lasteni päivähoidon kulut tulisi maksettua takaisin yhteiskunnalle. En saa edes palkkaa niin paljoa, saati että maksaisin veroja noin paljon. Lisäksi lapsemme ovat sairastelleet hoidon aloituksen jälkeen koko ajan. Tästä syntyy minun ja mieheni työnantajalle kuluja, joita ei tulisi jos hoitaisin lapsia kotona. Mutta tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen, koska naisten pitää tehdä uraa, vaikka siinä elämäntilanteessa, vauvaa imettäessä ja öitä valvoessa, se ei olisi perheelle millään tavalla järkevää.

Tämäkin pitää paikkansa!

Kaikilla ei kuitenkaan ikävä kyllä ole mahdollisuuksia olla pitkään poissa työelämästä. Siispä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa hoitaa asioita, vaan erilaiset ratkaisut olisi hyvä hyväksyä. Tämä kommentti ei siis ollut juuri sinulle tarkoitettu, kenen kirjoitusta lainasin, vaan ihan yleisen tason mielipide.

Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa jäädä hoitamaan pieniä lapsia kotiin, mutta se on minusta väärin. Tähän pitäisi yhteiskunnan tasolla puuttua. Mahdollisuus kotihoitoon on lapsen oikeus. Minusta jokaiselle lapsiperheelle pitäisi mahdollistaa lapsen kotihoito mieluiten 3-vuotiaaksi asti, nostamalla kotihoidontuen määrää. Nyt käteenjäävä osuus on n. 250 e/kk. Tämä tulisi yhteiskunnalle HALVEMMAKSI kuin kallis päivähoito. Samalla saataisiin pienennettyä päiväkotien ryhmäkokoja ja parannettua päivähoidon laatua. Siis pienemmällä rahalla parempi hoito! Mutta ei käy, kun uraäitiys on ainoa oikea malli. Kotihoidontukea maksetaan alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidosta eli eivät ne äidit loppuikäänsä kotona olisi. Samalla avautuisi työpaikkoja työttömille ja opiskelijoille.

Hyvä idea, lapsen parhaaksi. Ja kotiin jäävien pitäisi KAIKKIEN olla miehiä. Naiset on tarpeeksi pitkään työnnetty syrjään työelämästä. Nyt on naisten vuoro.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun minä hoidin pieniä lapsiamme lasten vauva-ajan kotona, niin jopa olivat naapurin rouvat haukkumassa ties miksikä loiseksi. Minulla on vielä hyvätuloinen mies eli takuuvarma loiseläjä olin. Todellisuudessa elin kyllä ihan omilla säästöilläni, maksoin asuntolainasta ja kuluista koko ajan puolet. Ihmisillä on outo käsitys, että pikkuvauvojen hoito olisi jotenkin helppoa ja vaivatonta. Voin kertoa, että ihan täyttä työpäivää ja tärkeää työtä koin tekeväni. Sain silti kuulla päivittäin kuinka tylsää elämäni varmasti on ja kuinka eläkkeeni ei kartu ja kuinka minua ei enää ikinä huolita takaisin työelämään. Jään kuulemma kaikesta kehityksestä jälkeen. No, palasin muutaman vuoden jälkeen takaisin opettajan työhöni ja MIKÄÄN ei ollut muuttunut.

Suomessa on nykyisin vallalla vain yksi käsitys äitiydestä, ja se on uraäitiys. Kuitenkin esimerkiksi lastenpsykiatrit ympäri maailmaa suosittelevat, että alle 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona. Pienen lapsen psykologisen kehityksen tärkein perusta on turvallinen lapsuus, ja kiintymys lapsen ja hoivaajan välillä. Se luo turvallisen perustan lapsen myöhäisemmälle kehitykselle. Suomessa psykologien tutkimukset on kuitenkin heitetty romukoppaan. Täällä haetaan tulosta. Totuus kuitenkin on, että lasten päivähoito on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin lasten kotihoito. Hintalappu on 1700e/kk/lapsi. Minun kahden lapsen äitinä tulisi maksaa veroja 3400e/kk, että lasteni päivähoidon kulut tulisi maksettua takaisin yhteiskunnalle. En saa edes palkkaa niin paljoa, saati että maksaisin veroja noin paljon. Lisäksi lapsemme ovat sairastelleet hoidon aloituksen jälkeen koko ajan. Tästä syntyy minun ja mieheni työnantajalle kuluja, joita ei tulisi jos hoitaisin lapsia kotona. Mutta tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen, koska naisten pitää tehdä uraa, vaikka siinä elämäntilanteessa, vauvaa imettäessä ja öitä valvoessa, se ei olisi perheelle millään tavalla järkevää.

Tämäkin pitää paikkansa!

Kaikilla ei kuitenkaan ikävä kyllä ole mahdollisuuksia olla pitkään poissa työelämästä. Siispä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa hoitaa asioita, vaan erilaiset ratkaisut olisi hyvä hyväksyä. Tämä kommentti ei siis ollut juuri sinulle tarkoitettu, kenen kirjoitusta lainasin, vaan ihan yleisen tason mielipide.

Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa jäädä hoitamaan pieniä lapsia kotiin, mutta se on minusta väärin. Tähän pitäisi yhteiskunnan tasolla puuttua. Mahdollisuus kotihoitoon on lapsen oikeus. Minusta jokaiselle lapsiperheelle pitäisi mahdollistaa lapsen kotihoito mieluiten 3-vuotiaaksi asti, nostamalla kotihoidontuen määrää. Nyt käteenjäävä osuus on n. 250 e/kk. Tämä tulisi yhteiskunnalle HALVEMMAKSI kuin kallis päivähoito. Samalla saataisiin pienennettyä päiväkotien ryhmäkokoja ja parannettua päivähoidon laatua. Siis pienemmällä rahalla parempi hoito! Mutta ei käy, kun uraäitiys on ainoa oikea malli. Kotihoidontukea maksetaan alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidosta eli eivät ne äidit loppuikäänsä kotona olisi. Samalla avautuisi työpaikkoja työttömille ja opiskelijoille.

Niinpä! Kyllä tämänkin pitäisi voida olla vaihtoehto. Tai että jokainen voisi itse päättää, halutako tehdä uraa vai jäädäkö kotiin joksikin aikaa hoitamaan lasta/lapsia. Sama oikeus myös miehille, tietysti. Eli yhtä hyvin se kotiinjäävä osapuoli voisi olla isä, kun äiti tekee uraa. Sama oikeus tietysti myös muille perhemalleille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun minä hoidin pieniä lapsiamme lasten vauva-ajan kotona, niin jopa olivat naapurin rouvat haukkumassa ties miksikä loiseksi. Minulla on vielä hyvätuloinen mies eli takuuvarma loiseläjä olin. Todellisuudessa elin kyllä ihan omilla säästöilläni, maksoin asuntolainasta ja kuluista koko ajan puolet. Ihmisillä on outo käsitys, että pikkuvauvojen hoito olisi jotenkin helppoa ja vaivatonta. Voin kertoa, että ihan täyttä työpäivää ja tärkeää työtä koin tekeväni. Sain silti kuulla päivittäin kuinka tylsää elämäni varmasti on ja kuinka eläkkeeni ei kartu ja kuinka minua ei enää ikinä huolita takaisin työelämään. Jään kuulemma kaikesta kehityksestä jälkeen. No, palasin muutaman vuoden jälkeen takaisin opettajan työhöni ja MIKÄÄN ei ollut muuttunut.

Suomessa on nykyisin vallalla vain yksi käsitys äitiydestä, ja se on uraäitiys. Kuitenkin esimerkiksi lastenpsykiatrit ympäri maailmaa suosittelevat, että alle 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona. Pienen lapsen psykologisen kehityksen tärkein perusta on turvallinen lapsuus, ja kiintymys lapsen ja hoivaajan välillä. Se luo turvallisen perustan lapsen myöhäisemmälle kehitykselle. Suomessa psykologien tutkimukset on kuitenkin heitetty romukoppaan. Täällä haetaan tulosta. Totuus kuitenkin on, että lasten päivähoito on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin lasten kotihoito. Hintalappu on 1700e/kk/lapsi. Minun kahden lapsen äitinä tulisi maksaa veroja 3400e/kk, että lasteni päivähoidon kulut tulisi maksettua takaisin yhteiskunnalle. En saa edes palkkaa niin paljoa, saati että maksaisin veroja noin paljon. Lisäksi lapsemme ovat sairastelleet hoidon aloituksen jälkeen koko ajan. Tästä syntyy minun ja mieheni työnantajalle kuluja, joita ei tulisi jos hoitaisin lapsia kotona. Mutta tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen, koska naisten pitää tehdä uraa, vaikka siinä elämäntilanteessa, vauvaa imettäessä ja öitä valvoessa, se ei olisi perheelle millään tavalla järkevää.

Juuri näin. Olen lukenut järkyttyneenä tätä ketjua. Raha, eläke, tuottavuus, yhteiskunta, tasa-arvo jne. olennaisinta, lasten hyvinvointi näköjään täysin toissijaista. :(

Lasten hyvinvointi vaatii TODELLA paljon yhteiskunnan rahaa ja tuottavuutta. Ja lapsen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta tasa-arvo on äärimmäisen tärkeää, mutta sinä ja kaltaisesi poljette tasa-arvon maahan. Sinun ja kaltaistesi takia tämän hetken pikkutytöt joutuvat edelleen aikuisena kokemaan syrjintää, saavat huonompaa palkkaa ja joutuvat pätkätöihin. Tästä olisi pitänyt päästä eroon vuosikymmeniä sitten, mutta yhä edelleen laiskat kotirouvat ovat kehityksen esteenä.

Minä käyn töissä kokopäiväisesti. Hoidin lapsia vauva-ajan kotona. Kommenttisi on harvinaisen typerä ja loukkaava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun minä hoidin pieniä lapsiamme lasten vauva-ajan kotona, niin jopa olivat naapurin rouvat haukkumassa ties miksikä loiseksi. Minulla on vielä hyvätuloinen mies eli takuuvarma loiseläjä olin. Todellisuudessa elin kyllä ihan omilla säästöilläni, maksoin asuntolainasta ja kuluista koko ajan puolet. Ihmisillä on outo käsitys, että pikkuvauvojen hoito olisi jotenkin helppoa ja vaivatonta. Voin kertoa, että ihan täyttä työpäivää ja tärkeää työtä koin tekeväni. Sain silti kuulla päivittäin kuinka tylsää elämäni varmasti on ja kuinka eläkkeeni ei kartu ja kuinka minua ei enää ikinä huolita takaisin työelämään. Jään kuulemma kaikesta kehityksestä jälkeen. No, palasin muutaman vuoden jälkeen takaisin opettajan työhöni ja MIKÄÄN ei ollut muuttunut.

Suomessa on nykyisin vallalla vain yksi käsitys äitiydestä, ja se on uraäitiys. Kuitenkin esimerkiksi lastenpsykiatrit ympäri maailmaa suosittelevat, että alle 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona. Pienen lapsen psykologisen kehityksen tärkein perusta on turvallinen lapsuus, ja kiintymys lapsen ja hoivaajan välillä. Se luo turvallisen perustan lapsen myöhäisemmälle kehitykselle. Suomessa psykologien tutkimukset on kuitenkin heitetty romukoppaan. Täällä haetaan tulosta. Totuus kuitenkin on, että lasten päivähoito on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin lasten kotihoito. Hintalappu on 1700e/kk/lapsi. Minun kahden lapsen äitinä tulisi maksaa veroja 3400e/kk, että lasteni päivähoidon kulut tulisi maksettua takaisin yhteiskunnalle. En saa edes palkkaa niin paljoa, saati että maksaisin veroja noin paljon. Lisäksi lapsemme ovat sairastelleet hoidon aloituksen jälkeen koko ajan. Tästä syntyy minun ja mieheni työnantajalle kuluja, joita ei tulisi jos hoitaisin lapsia kotona. Mutta tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen, koska naisten pitää tehdä uraa, vaikka siinä elämäntilanteessa, vauvaa imettäessä ja öitä valvoessa, se ei olisi perheelle millään tavalla järkevää.

Tämäkin pitää paikkansa!

Kaikilla ei kuitenkaan ikävä kyllä ole mahdollisuuksia olla pitkään poissa työelämästä. Siispä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa hoitaa asioita, vaan erilaiset ratkaisut olisi hyvä hyväksyä. Tämä kommentti ei siis ollut juuri sinulle tarkoitettu, kenen kirjoitusta lainasin, vaan ihan yleisen tason mielipide.

Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa jäädä hoitamaan pieniä lapsia kotiin, mutta se on minusta väärin. Tähän pitäisi yhteiskunnan tasolla puuttua. Mahdollisuus kotihoitoon on lapsen oikeus. Minusta jokaiselle lapsiperheelle pitäisi mahdollistaa lapsen kotihoito mieluiten 3-vuotiaaksi asti, nostamalla kotihoidontuen määrää. Nyt käteenjäävä osuus on n. 250 e/kk. Tämä tulisi yhteiskunnalle HALVEMMAKSI kuin kallis päivähoito. Samalla saataisiin pienennettyä päiväkotien ryhmäkokoja ja parannettua päivähoidon laatua. Siis pienemmällä rahalla parempi hoito! Mutta ei käy, kun uraäitiys on ainoa oikea malli. Kotihoidontukea maksetaan alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidosta eli eivät ne äidit loppuikäänsä kotona olisi. Samalla avautuisi työpaikkoja työttömille ja opiskelijoille.

Niinpä! Kyllä tämänkin pitäisi voida olla vaihtoehto. Tai että jokainen voisi itse päättää, halutako tehdä uraa vai jäädäkö kotiin joksikin aikaa hoitamaan lasta/lapsia. Sama oikeus myös miehille, tietysti. Eli yhtä hyvin se kotiinjäävä osapuoli voisi olla isä, kun äiti tekee uraa. Sama oikeus tietysti myös muille perhemalleille.

Sitten ainakin pitäisi lailla säätää, että miehen pitää olla kotona puolet ajasta tai sitten ei kumpikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa omasta puolestani. Meillä on avioehto joka takaa minulle isoimman osan omaisuudesta (miehen yritystä lukuunottamatta), minulla on miehen tekemiä sijoituksia. Elintasoni pysyisi aivan samana vaikka eroaisimme. Minulla on akateeminen koulutus, mutta ei minkäänlaista työkokemusta. Olemme asuneet ison osan avioliittoamme ulkomailla jossa järkevin vaihtoehto minullekin oli jäädä kotiäidiksi. En ole kaivannut tähän mitään muutosta Suomessakaan.

Tuo joka ei edelleenkään nosta lapsilisää

Tosi jaloa sinulta olla nostamatta lapsilisää. Opiskelitko kuitenkin Suomessa? Jos opiskelit, milloin ajattelit alkaa olla hyödyksi yhteiskunnalle? Tähän asti olet ollut vain valtava kuluerä.

En opiskellut Suomessa. En kuvittele olevani jalo, olen vain elänyt köyhän yh:n lapsena Suomessa ja tiedän että on ihmisiä jotka tarvitsevat rahaa enemmän kuin minä, eli en kehdannut hakea sitä. En koe olevani Suomessa kuluerä vaan hyödyksi yhteiskunnalle sillä rahamäärällä jota maksan veroina, niillä palveluilla joita kuluttamalla työllistän suomalaisia. Miksi olisin enemmän hyödyksi viemällä työpaikan joltain joka ilman sitä joutuisi vastaanottamaan tukia?

Ilmeisesti ylioppilastodistus kuitenkin Suomesta? Sen jälkeen mies maksanut jonkun akateemisen "interior design ja lautasliinojen viikkaus" tutkinnon jenkeissä tmv.  OK, teidän elämänne ratkaisut, mutta miksi koet, että Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa pitäisi jotenkin valintojasi arvostaa? Hyvästä naimakaupasta onniteltiin naisia Suomessa 1800-luvulla, 1900-luvun puolen välin jälkeen naisilla ollut muitakin rooleja kuin lastenteko ja kodinhoito. Omat isoäitini molemmat tekivät perheen ulkopuolista työtä, osittain ihan itsenäisyyden säilyttääkseen, oma äitini on uraäiti, samoin minä - ja sellaiseksi tähtää tyttäreni. Maksetaan me molemmat veroja, sinä huomattavasti pienemmän prosentin pääomatuloistasi kuin minä palkkatuloistani - ja toivotaan, että molempien lapset, myös ne tytöt haluaisivat panostaa työelämään, maksaa veroja ja viedä eteenpäin sukupuolten tasa-arvoa vielä meitäkin paremmin.

Minun valintaani voisi arvostaa ihan samalla lailla kuin muidenkin ihmisten valintoja.

Molemmat lapseni ovat tyttöjä ja kumpikin on tällä hetkellä kiinnostuneita eri ammateista. Lähipiirissä meillä on esimerkkejä monenlaisista ammateista, niin muusikosta proviisoriin (nainen vieläpä!). Löytyypä yksi koti-isäkin. Minä olen ainoa kotirouva.

Koska meillä on taloudellinen mahdollisuus, toivon että lapseni uskaltavat lähteä kouluttautumaan vaikkapa arkeologeiksi tai historijoitsiksi, tai sitten kampaajiksi tai rekkakuskeiksi, ihan mikä ikinä kiinnostaa. En haluaisi heidän joutuvan valitsemaan jotain varman tulon koulutusta kuten lääkäri, putkimies tai diplomi-insinööri, ellei se ei ole juuri se mikä kiinnostaa. Ja jos he haluavat jäädä kotiin, niin toivon heidän olevan siellä onnellisia.

Mieheni on feministi, kuten minäkin ja äitinikin. Meidän perheemme tapauksessa miehen poikkeuksellisen ammatin vuoksi oli kuitenkin järkevintä toimia näin. Minulla on mahdollisuus tehdä vapaaehtoistöitä, lukea kirjoja, tutustua syvemmin aiheisiin joihin suhtaudun intohimoisesti. Olen onnellinen elämääni ja olen hyvin kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus valita. Aito mahdollisuus valita. Feminismiä on puolustaa myös niitä epäsuositumpia valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun minä hoidin pieniä lapsiamme lasten vauva-ajan kotona, niin jopa olivat naapurin rouvat haukkumassa ties miksikä loiseksi. Minulla on vielä hyvätuloinen mies eli takuuvarma loiseläjä olin. Todellisuudessa elin kyllä ihan omilla säästöilläni, maksoin asuntolainasta ja kuluista koko ajan puolet. Ihmisillä on outo käsitys, että pikkuvauvojen hoito olisi jotenkin helppoa ja vaivatonta. Voin kertoa, että ihan täyttä työpäivää ja tärkeää työtä koin tekeväni. Sain silti kuulla päivittäin kuinka tylsää elämäni varmasti on ja kuinka eläkkeeni ei kartu ja kuinka minua ei enää ikinä huolita takaisin työelämään. Jään kuulemma kaikesta kehityksestä jälkeen. No, palasin muutaman vuoden jälkeen takaisin opettajan työhöni ja MIKÄÄN ei ollut muuttunut.

Suomessa on nykyisin vallalla vain yksi käsitys äitiydestä, ja se on uraäitiys. Kuitenkin esimerkiksi lastenpsykiatrit ympäri maailmaa suosittelevat, että alle 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona. Pienen lapsen psykologisen kehityksen tärkein perusta on turvallinen lapsuus, ja kiintymys lapsen ja hoivaajan välillä. Se luo turvallisen perustan lapsen myöhäisemmälle kehitykselle. Suomessa psykologien tutkimukset on kuitenkin heitetty romukoppaan. Täällä haetaan tulosta. Totuus kuitenkin on, että lasten päivähoito on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin lasten kotihoito. Hintalappu on 1700e/kk/lapsi. Minun kahden lapsen äitinä tulisi maksaa veroja 3400e/kk, että lasteni päivähoidon kulut tulisi maksettua takaisin yhteiskunnalle. En saa edes palkkaa niin paljoa, saati että maksaisin veroja noin paljon. Lisäksi lapsemme ovat sairastelleet hoidon aloituksen jälkeen koko ajan. Tästä syntyy minun ja mieheni työnantajalle kuluja, joita ei tulisi jos hoitaisin lapsia kotona. Mutta tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen, koska naisten pitää tehdä uraa, vaikka siinä elämäntilanteessa, vauvaa imettäessä ja öitä valvoessa, se ei olisi perheelle millään tavalla järkevää.

Juuri näin. Olen lukenut järkyttyneenä tätä ketjua. Raha, eläke, tuottavuus, yhteiskunta, tasa-arvo jne. olennaisinta, lasten hyvinvointi näköjään täysin toissijaista. :(

Lasten hyvinvointi vaatii TODELLA paljon yhteiskunnan rahaa ja tuottavuutta. Ja lapsen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta tasa-arvo on äärimmäisen tärkeää, mutta sinä ja kaltaisesi poljette tasa-arvon maahan. Sinun ja kaltaistesi takia tämän hetken pikkutytöt joutuvat edelleen aikuisena kokemaan syrjintää, saavat huonompaa palkkaa ja joutuvat pätkätöihin. Tästä olisi pitänyt päästä eroon vuosikymmeniä sitten, mutta yhä edelleen laiskat kotirouvat ovat kehityksen esteenä.

Minä käyn töissä kokopäiväisesti. Hoidin lapsia vauva-ajan kotona. Kommenttisi on harvinaisen typerä ja loukkaava.

Kommentissani ei ollut mitään typerää vaan pelkkä totuus. Sinä olet täällä puolustamassa kotirouvia joten sinä olet osa ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Raaka fakta on se että hyvinvointiyhteiskunta vaatii kahden palkansaajan verotuloja ja panostusta. BKT ei kestä yhden ansaitsijan lapsitalouksia. Yhteiskunnan järjestämät kalliit palvelut vaativat korkeaa työllisyyttä.

Suomessa ei ole kaikille työttömille työpaikkoja. Ei vain ole. Miksi siis ihmisen jolla on mahdollisuus elää muilla rahoilla, pitäisi saada palkkatyö sellaiselta joka työttömänä ollessaan joutuu vastaanottamaan tukia yhteiskunnalta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se nuorena tuntuu todella romanttiselta ajatukselta jäädä kotirouvaksi puuhastelemaan kotona ja pitämään yllä pullantuoksuista idylliä johon mies tulee onnellisena ja rakastavaisena. 15 vuoden päästä, kun ikää on kertynyt, olet ollut yli 10 vuotta kodin seinien sisäpuolella ilman stimuloivaa työtä, miehesi vehtaa nuorempien naisten kanssa, lapset ovat jo mahdollisesti aikuisia, kodin puunaaminen tylsistyttää mutta työelämään ei ole paluuta kun kokemusta ei ole. Omaa eläkettä tai säästöjä ei ole kertynyt. Lopulta mies näyttää ovea eikä sinulla ole varallisuutta ennestään ja elintaso romahtaa kertaheitolla.

Kotirouvaksi ryhtymiseen suhtaudutaan sen vuoksi negatiivisesti, että se osoittaa tiettyä suunnitelmallisuuden, itsesuojeluvaiston sekä kaukonäköisyyden puutetta. Muutama vuosi pienten lasten kanssa kotona ei ehkä pilaa loppuelämää, mutta jos aikomuksena on olla eläkkeelle asti kotiäitinä niin kannattaa kyllä miettiä kahdesti.

Miksi sinä luulet että kotirouvat eivät ole turvanneet selkäänsä taloudellisesti? Minä ainakin olen ja elintaso pysyy ihan samanlaisena vielä lapsenlapsilla. 15v ollaan miehen kanssa oltu naimisissa ja vielä on ihan mukavaa. Olen vanhentunut, mutta niin mieskin. Koska minulla on mahdollisuus panostaa parisuhteeseen, sekin voi hyvin.

Minulla on akateeminen tutkinto, muttei kiiinnostusta työelämään. Minulla kuitenkin riittää varat vaikka minkälaiseen puuhasteluun aikani kuluksi.

Ihmeellinen ajatus että tietäisit jotain täysin vieraiden ihmisten elämistä mitään.

Onko akateeminen tutkintosi suomalaisen yhteiskunnan maksama? -eri

Ei ole. Ihan miehen tienaamilla rahoilla ulkomailla maksettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen mitä huvittaa. kirjoitti:

On monenlaisia kotiäitejä. Itse olen korkeakoulutettu, myöskin pitkään työssä ollut äiti ja pitkään kotiäitinä ollut äiti. Mieheni on suurituloinen ja meillä on omaisuutta sekä Suomessa että ulkomailla. Itse olen saanut myös merkittävän perinnön. Mieheni ja minä arvostamme sitä, että minulla on ollut paljon aikaa lapsille, tuen heitä koulussa ja harrastuksissa ja molemmilla lapsilla menee hienosti. Samoin meillä perheenä. Omaisuutemme on myös yhteistä. Minua ei kateellisten panettelut yhtään haittaa. Elämme kuten meille sopii, taloutemme on kunnossa ja molemmilla oma vapaus, tehdä melkein mitä huvittaa. Joskus törmään tuttujen, sukulaisten tai naapurien kateellisiin

kommentteihin. Yleensä ne ovat juuri tuollaisia ”miehen orja” , ”miten se eläkkeesi” tai ”mitä jos mies jättää” tms. Tyydyn yleensä vain hymyilemään. Minulla on tietoa, heillä pahansuopia arvauksia.

Kaikki eivät ole kunnianhimoisia. Minä saan nautintoa pullan leipomisesta ja siitä, kun lapset syövät tuoretta pullaa maidon kera.

En jaa tekemisiäni someen. Nautin siis vain olemisesta ja hetkestä.

Miksi kaikkien pitäisi haaveilla urasta ja mahdollisimman hyvistä ansioista?

En koe mitään alemmuutta uranaisten keskuudessa. Luen kyllä lehtiä ja seuraan uutisia.

Mitä teet sinä päivänä, kun miehesi ilmoittaa haluavansa erota? Oletko varmistanut pärjääväsi?

En ole ap, mutta en ole paljoa töitä tehnyt 34 ikävuoden jälkeen. Nyt on ikää 58v. Eli jos mieheni jättäisi minut, niin mitäkö tekisin? No jatkaisin elämää, kuten muutkin eronneet naiset. Kuvitteletko, että töissä käynti estää avioeron. Ihan samalla tavalla ihmiset eroaa, vaikka vaimo puskisi 12 tuntia vuorokaudessa töitä.

Taloudellinen tilanteeni olisi eronneenakin ihan riittävä minulle, joten siinä ei olisi ongelmaa. Mutta toki, kuten myös useimmilla muilla, surutyö eron jälkeen olisi väistämätön. Sitäkään ei töissäkäynti estä.

Minulla on ollut hyvä elämä. Lapset olen saanut kasvatettua itse, aikaa itselleni ja nauttia elämästä. Uskon, että nautin jäljelle olevista vuosista ihan samalla tavalla, jos terveyttä riittää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa omasta puolestani. Meillä on avioehto joka takaa minulle isoimman osan omaisuudesta (miehen yritystä lukuunottamatta), minulla on miehen tekemiä sijoituksia. Elintasoni pysyisi aivan samana vaikka eroaisimme. Minulla on akateeminen koulutus, mutta ei minkäänlaista työkokemusta. Olemme asuneet ison osan avioliittoamme ulkomailla jossa järkevin vaihtoehto minullekin oli jäädä kotiäidiksi. En ole kaivannut tähän mitään muutosta Suomessakaan.

Tuo joka ei edelleenkään nosta lapsilisää

Tosi jaloa sinulta olla nostamatta lapsilisää. Opiskelitko kuitenkin Suomessa? Jos opiskelit, milloin ajattelit alkaa olla hyödyksi yhteiskunnalle? Tähän asti olet ollut vain valtava kuluerä.

En opiskellut Suomessa. En kuvittele olevani jalo, olen vain elänyt köyhän yh:n lapsena Suomessa ja tiedän että on ihmisiä jotka tarvitsevat rahaa enemmän kuin minä, eli en kehdannut hakea sitä. En koe olevani Suomessa kuluerä vaan hyödyksi yhteiskunnalle sillä rahamäärällä jota maksan veroina, niillä palveluilla joita kuluttamalla työllistän suomalaisia. Miksi olisin enemmän hyödyksi viemällä työpaikan joltain joka ilman sitä joutuisi vastaanottamaan tukia?

Ilmeisesti ylioppilastodistus kuitenkin Suomesta? Sen jälkeen mies maksanut jonkun akateemisen "interior design ja lautasliinojen viikkaus" tutkinnon jenkeissä tmv.  OK, teidän elämänne ratkaisut, mutta miksi koet, että Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa pitäisi jotenkin valintojasi arvostaa? Hyvästä naimakaupasta onniteltiin naisia Suomessa 1800-luvulla, 1900-luvun puolen välin jälkeen naisilla ollut muitakin rooleja kuin lastenteko ja kodinhoito. Omat isoäitini molemmat tekivät perheen ulkopuolista työtä, osittain ihan itsenäisyyden säilyttääkseen, oma äitini on uraäiti, samoin minä - ja sellaiseksi tähtää tyttäreni. Maksetaan me molemmat veroja, sinä huomattavasti pienemmän prosentin pääomatuloistasi kuin minä palkkatuloistani - ja toivotaan, että molempien lapset, myös ne tytöt haluaisivat panostaa työelämään, maksaa veroja ja viedä eteenpäin sukupuolten tasa-arvoa vielä meitäkin paremmin.

Minun valintaani voisi arvostaa ihan samalla lailla kuin muidenkin ihmisten valintoja.

Molemmat lapseni ovat tyttöjä ja kumpikin on tällä hetkellä kiinnostuneita eri ammateista. Lähipiirissä meillä on esimerkkejä monenlaisista ammateista, niin muusikosta proviisoriin (nainen vieläpä!). Löytyypä yksi koti-isäkin. Minä olen ainoa kotirouva.

Koska meillä on taloudellinen mahdollisuus, toivon että lapseni uskaltavat lähteä kouluttautumaan vaikkapa arkeologeiksi tai historijoitsiksi, tai sitten kampaajiksi tai rekkakuskeiksi, ihan mikä ikinä kiinnostaa. En haluaisi heidän joutuvan valitsemaan jotain varman tulon koulutusta kuten lääkäri, putkimies tai diplomi-insinööri, ellei se ei ole juuri se mikä kiinnostaa. Ja jos he haluavat jäädä kotiin, niin toivon heidän olevan siellä onnellisia.

Mieheni on feministi, kuten minäkin ja äitinikin. Meidän perheemme tapauksessa miehen poikkeuksellisen ammatin vuoksi oli kuitenkin järkevintä toimia näin. Minulla on mahdollisuus tehdä vapaaehtoistöitä, lukea kirjoja, tutustua syvemmin aiheisiin joihin suhtaudun intohimoisesti. Olen onnellinen elämääni ja olen hyvin kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus valita. Aito mahdollisuus valita. Feminismiä on puolustaa myös niitä epäsuositumpia valintoja.

Sinä et tajua feminismistä hölkäsen pölähtävää.

En arvosta valintojasi yhtään tippaa vaan halveksin. Miksi ihmeessä pitäisi arvostaa? Anna yksikin syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se nuorena tuntuu todella romanttiselta ajatukselta jäädä kotirouvaksi puuhastelemaan kotona ja pitämään yllä pullantuoksuista idylliä johon mies tulee onnellisena ja rakastavaisena. 15 vuoden päästä, kun ikää on kertynyt, olet ollut yli 10 vuotta kodin seinien sisäpuolella ilman stimuloivaa työtä, miehesi vehtaa nuorempien naisten kanssa, lapset ovat jo mahdollisesti aikuisia, kodin puunaaminen tylsistyttää mutta työelämään ei ole paluuta kun kokemusta ei ole. Omaa eläkettä tai säästöjä ei ole kertynyt. Lopulta mies näyttää ovea eikä sinulla ole varallisuutta ennestään ja elintaso romahtaa kertaheitolla.

Kotirouvaksi ryhtymiseen suhtaudutaan sen vuoksi negatiivisesti, että se osoittaa tiettyä suunnitelmallisuuden, itsesuojeluvaiston sekä kaukonäköisyyden puutetta. Muutama vuosi pienten lasten kanssa kotona ei ehkä pilaa loppuelämää, mutta jos aikomuksena on olla eläkkeelle asti kotiäitinä niin kannattaa kyllä miettiä kahdesti.

Miksi sinä luulet että kotirouvat eivät ole turvanneet selkäänsä taloudellisesti? Minä ainakin olen ja elintaso pysyy ihan samanlaisena vielä lapsenlapsilla. 15v ollaan miehen kanssa oltu naimisissa ja vielä on ihan mukavaa. Olen vanhentunut, mutta niin mieskin. Koska minulla on mahdollisuus panostaa parisuhteeseen, sekin voi hyvin.

Minulla on akateeminen tutkinto, muttei kiiinnostusta työelämään. Minulla kuitenkin riittää varat vaikka minkälaiseen puuhasteluun aikani kuluksi.

Ihmeellinen ajatus että tietäisit jotain täysin vieraiden ihmisten elämistä mitään.

Onko akateeminen tutkintosi suomalaisen yhteiskunnan maksama? -eri

Ei ole. Ihan miehen tienaamilla rahoilla ulkomailla maksettu.

No hyvä että et ole kokonaan yhteiskunnan riesana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa omasta puolestani. Meillä on avioehto joka takaa minulle isoimman osan omaisuudesta (miehen yritystä lukuunottamatta), minulla on miehen tekemiä sijoituksia. Elintasoni pysyisi aivan samana vaikka eroaisimme. Minulla on akateeminen koulutus, mutta ei minkäänlaista työkokemusta. Olemme asuneet ison osan avioliittoamme ulkomailla jossa järkevin vaihtoehto minullekin oli jäädä kotiäidiksi. En ole kaivannut tähän mitään muutosta Suomessakaan.

Tuo joka ei edelleenkään nosta lapsilisää

Tosi jaloa sinulta olla nostamatta lapsilisää. Opiskelitko kuitenkin Suomessa? Jos opiskelit, milloin ajattelit alkaa olla hyödyksi yhteiskunnalle? Tähän asti olet ollut vain valtava kuluerä.

En opiskellut Suomessa. En kuvittele olevani jalo, olen vain elänyt köyhän yh:n lapsena Suomessa ja tiedän että on ihmisiä jotka tarvitsevat rahaa enemmän kuin minä, eli en kehdannut hakea sitä. En koe olevani Suomessa kuluerä vaan hyödyksi yhteiskunnalle sillä rahamäärällä jota maksan veroina, niillä palveluilla joita kuluttamalla työllistän suomalaisia. Miksi olisin enemmän hyödyksi viemällä työpaikan joltain joka ilman sitä joutuisi vastaanottamaan tukia?

Mistä ihmeestä sinä veroja maksat ja millä rahalla suomalaisia työllistät, jos et tienaa palkkaa eikä perintörahojakaan ole?

Mieheni tienaamilla rahoilla. Mies ei asuisi Suomessa ilman minua, joten itse asiassa jos oikein tarkasti katsotaan, olen melkoinen nettotuottaja Suomeen. Riittääkö se sinulle vai pitäisikö minun ennemmin viedä työpaikka joltain suomalaiselta joka joutuu sitten jäämään tukien varaan?

Et voi olla tosissasi. Myöntäisit nyt edes suoraan, että olet täysin hyödytön yhteiskunnalle. En tajua noin röyhkeää ihmistä, joka ei viitsi tehdä työtä ja silti rehentelee miten HÄN muka maksaa veroja kun senttikään ei ole omaa rahaa.

Ja sinä toit miehesi viemään työn joltakin SUOMALAISELTA. Ilman sinua tuo palkka menisi jollekin muulle Suomessa samoin kuin verotkin siitä palkasta. Että aika turha myöskään sillä ylpeillä.

Mieheni ei tee töitä Suomessa, eli ei vie kenenkään suomalaisen palkkaa sillä.

Miksi ihmeessä koet sen rehentelyksi kun kerron millä lailla kotirouvakin voi olla ihan hyödyllinen osa kansantaloutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kotiäiti/-isä ei tuota lisäarvoa muutakuin itselleen, ja sitähän ei kapitalistinen yhteiskunta voi hyväksyä.

Tuottaahan ne tulevaisuuden veronmaksajia. Itse ihmettelen tätä jyrkkää asennoitumista, että ihminen on arvokas vain tuottaessaan jotain. Entä henkinen ilmapiiri ja sen luominen? Monet vain rahaa ajattelevat ihmiset ovat henkisesti aika ikävää porukkaa, anteeksi nyt vaan. Muutenkin tämä ympäristön tila huolettaa, joten mielestäni ei ole vain yhtä oikeaa tapaa elää ja olla ihminen, mikä tuntuu olevan jatkuva kuluttaminen ja rahan kartuttaminen edelleen.

Tässä yhteiskunnassa on aika paljon mukavia juttuja, joiden tuottamiseen tarvitaan rahaa jota sinä väheksyt.

Onneksi laiskurit voivat ainakin nykyään vedota aina "ympäristön tilaan" jota laiskuus muka jotenkin kohentaa. Muuta ei sitten tarvitsekaan tehdä.

Olet väärässä. En väheksy rahaa. Yritin vain tuoda asioiden monia ulottuvuuksia esille, kun yhtä ainoaa totuutta ei joka asiassa ole.

Jos lähdetään nykyisen kaltaisen yhteiskunnan alkulähteille, niin vaihdantataloudestahan kaikki alkoi. Ja kaikki, mitä tässä ympärillä on, on alunperin luonnosta saatu ja maapallon resursseja/eläimistöä hyväksikäyttämällä. Juuri sitä pitäisi ensisijaisesti kunnioittaa.

mitä tekemistä tällä jossain määrin sekavalla puheenvuorolla on kotiäitiyden kanssa? Olemme kuitenkin jo aikakausia sitten siirtyneet vaihdantataloudesta monimutkaisempaan rahatalouteen.

Jos et ymmärtänyt, mitä ajoin takaa, en sille mitään voi. Mutta vastasin vain tämän kommentoijan väitteeseen, että muka väheksyisin rahaa, mikä sekään ei liittynyt mitenkään alkuperäiseen keskustelunaiheeseen. Mutta enemmän kuin rahaa, kunnioitan siis luontoa eniten, ja soisin myös muidenkin niin tekevän.

Mutta niin kuin todettu, yhtä ainoaa elämistapaa ei pitäisi olla, vaan jokaisen soisi voivan valita itselleen sopivimman tavan elää.

Lisäksi, alkuperäinen keskustelunaihe koski niin kotiäitiyttä kuin -rouvuuttakin.

Vaikuttaisi siltä, että vihaisimpia kommentteja kotiäitejä kohtaan täällä kirjoittelevat ne jossain kassalla tai vastaavassa suorittavassa työssä henkensä pitimiksi pakosta käyvät. Ajatus siitä, että jonkun elintaso on parempi ja siten elinpiiri laajempi käymättä päivätöissä, on sietämätön. Vastaavasti ajatus siitä, että kotiäiti olisi varaton miehensä orja, tuntuu antavan työmuurahaisille lohtua.

Oman kokemukseni mukaan taloudellinen todellisuus on kotiäitien osalta varsin valoisa. Joillain onnekkailla on perintöjä, meillä muilla sitten sijoitusvarallisuutta ja vakuutuksia. Lisäksi moni on käynyt töissä ennen kotiin jäämistä, ja perheen omaisuuden omistussuhde on 50-50. Se voi olla, ettei moni paritonnia bruttona tienaava oikein käsitä minkälaisia omaisuusjärjestelyjä ja -massoja sitä ihmisillä voikaan olla.