En jaksa!!! Kun en nuku enkä syö (TYÖSSÄOPPIMINEN)
Minulla on kaksi lakisääteistä taukoa, 12 minuuttia x 2. Joudun pitää ne aina (!) putkeen, koska minun täytyy säätää parkkikiekkoa etten saa sakkoja. Siihen menee aikaa joten on paljon järkevämpää viettää tauko autossa kuin juosta hiki hatussa pitkin maita ja mantuja.
Joka ikinen päivä menee samalla kaavalla. Herään rättiväsyneenä, liian myöhään ja hirveässä nälässä (ellen ole syönyt yöllä eli muutama tunti aiemmin.)
Oli aamupalaa tai ei, ikinä en kerkeä sitä syömään. Menen töihin ja painan 3 tuntia väsyneenä ja nälässä. Sitten kun vihdoin on tauon paikka, ehdin käydä vain hakemassa kaupasta ateriankorvikejuoman, kiirehtiä autolle, kulauttaa juoman tai kaksi kurkkuun, katsoa vähän puhelinta, katsoa peiliin ja sitten täytyy kohta jo juosta takaisin töihin.
En siis laihduta, vaan oikeasti tykkään noiden kyseisten ateriankorvikejuoman mausta ja kyllä ne pitävät nälkääkin hyvin (mutta ei työntekoa ajatellen.)
Minulle on yhden ainoan kerran sanottu, että jos ei ole mitään tekemistä niin voin pitää taukoa (vaikka lakisääteistä taukoa ei enää olekana jäljellä.)
Mutta minulle on iso kynnys mennä istuskelemaan puhelin kädessä kesken työpäivän monta kertaa. Sen sijaan yhdellä toisella työkaverilla ei tunnu olevan muuta kuin taukoja taukojen perään. Kyllä hänellä on aikaa selailla puhelinta, syödä monta kertaa päivässä yms. Samaan aikaan minä painan yksinäni hommia jollain laihdutusjuomalla.
Tämä on sellainen pomon lellikkihenkilö. Mielestäni hänkin on työssäoppimassa, en muista ihan varmasti.
Mutta tosiaan olen ihan heikossa hapessa kaiket päivät, koska en ikinä nuku enkä syö. Ei jostain kunnon ruuan aloittamisesta ole paljon iloa, kun se jää joka tapauksessa pahasti kesken ja nälkä vain jatkuu.
Kyllä minäkin osaan olla energinen, jos saan sitä energiaa jostain. Mutta nyt saan vain moitteita työn jäljestä, jos en voi hyvin ja pitäisi koko ajan kyykistellä ja nousta, nostella ja kanniskella tavaraa. Keskeyttää se 10 kertaa asiakkaiden takia ja taas jatkaa saamatta asiaa ikinä valmiiksi.
Olen niin loppu!!!! Tarvitsen sitä hlvetin ruokaa, muuten en kykene tähän pskaan. Minulla on ongelmia ruuan suhteen muutenkin, joten voin vannoa etten ihan tyhjästä huutele. Liiallinen nälkä on liiallista nälkää vaikka olisi ongelmia ruuan kanssa.
Kommentit (358)
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ratkaisuja ei yksinkertaisesti ole! Kiekkoa en voi jättää siirtämättä tai saan sakot. En vtussa jaksa painaa hommia neljää tuntia ilman taukoa. Kun ajatellaan, etten ole syönyt aamulla yhtään mitään.
Olen niin loppu stna. En jaksa!!!!!
Jos ravintola-alalla olet, et kyllä tule pärjäämään tuolla asenteella. Mä tein monesti 9-10h työvuoroja pelkällä kahvin ja veden voimalla kun ei ole aikaa syödä. Ja tuo on ihan normi, eikä kukaan valita vaikka kuinka ottaisi päähän.
Missä hornan kuusessa on vaan kiekkoparkkipaikka eikä mitään muuta vaihtoehtoa? Säntäilettekö te kaikki alueen työntekijät pitkin katuja siirtelemässä kiekkoja?
Kai tiedät, että parkkipirkot voi kuvata autoa ja antaa sakot vaikka kiekko olisikin siirretty? Kun se auto pitäisi siirtää sen tietyn ajan jälkeen eikä siirrellä kiekkoa.
Ryhdy ketogeeniselle ruokavaliolle. Siinä tuli minulle jo alussa luonnostaan rytmi syödä kaksi kertaa päivässä, eikä ole nälkä ja verensokeri pysyy tasaisena koko päivän. Jotkut syö vain kerran päivässä. Mä syön iltavuoropäivinä lounaan ja iltapalan, aamuvuoropäivinä lounaan ja päivällisen sekä viikonloppuina brunssin ja päivällisen. Sä voisit syödä tuolla rytmillä päivällisen ja iltapalan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herää ajoissa ja syö aamiainen. Syö evääksi banaani tai muuta jota ei tarvitse päivittäin hakea kaupasta.
Tämähän on tietysti tavoitteena. Mutta aina se herääminen menee viime tippaan, kun uni ei tule yöllä tai on pakko hakea aamupalaa/välipalaa yöllä kaupasta (että voin ajaa suoraan töihin ilman kauppapysähdystä.)
Eikö siis todella ole mahdollista ostaa kotiin valmiiksi ruokaa useammaksi päiväksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vituttaa se, että yhden työpäivä koostuu pelkistä tauoista ja syömisestä ja toisen, eli minun koostuu rättiväsyneenä vatsa kurnien töiden paiskomisesta. Laki on laki, mutta yksikään laki ei salli henkilölle x taukoa tauon perään, jotta henkilö y voi painaa yksin hommia hidasta kuolemaa tehden.
Jos sulle on sanottu, että muunkin tauon voi pitää lakisääteisten lisäksi niin on kyllä vaan sit sun oma ongelma jos et sitä pidä ja toinen työntekijä pitää. Et voi siitä toiselle kiukuta.
Ymmärrät varmaan että kynnys siihen on melko korkea. Aina ei ole mahdollisuuttakaan, kun asiakkaita on jatkuvasti. Kummasti toinen työntekijähenkilö löytyy lähes jatkuvasti SILLOINKIN takahuoneesta eikä töitä tekemästä!
Minä en todellakaan halua kuulla jälkikäteen että olen "laiskotellut" pitkin päivää. On tosi vaikeaa mennä vain istuskelemaan kesken työpäivän, siitä tulee olo että laiskottelee.[/
Ymmärrän, mutta sä et siltikään voi vihoitella toiselle työntekijälle siitä, että pitää taukoja, joihin on annettu lupa.
Toinen vaihtoehto sulla on avata suusi ja sanoa työkaverille, että voitko olla menemättä tauolle nyt kun näyttää olevan paljon asiakkaita.
Homman nimihän on sellainen, että minua ei todellisuudessa kiinnosta koulun pakollinen työssäoppiminen pätkän vertaa. En ole motivoitunut enkä yritä sitä salailla muualla kuin töissä.
Mutta kaikesta huolimatta menen liian kilttiin moodiin töissä ja teen kirjaimellisesti hiki valuen hommia, juoksen palvelemassa asiakkaat, jatkan keskeneräisiä hommia kunnes jälleen kerran tulee palveltava asiakas ja hommat jäävät kesken. Luuletko ettei tämä toinen henkilö oikeasti huomaa yhtään mitään?
Hän ei vain välitä muusta kuin laiskottelusta. Hän tietää tasan tarkasti että tarvitsen kaiken avun, mutta menee silti vain takahuoneeseen löhöilemään ja antaa minun painaa yksin.
Sinä olet siellä paikassa työssäoppimassa, eli teet ohjaajasi ohjaamana sinulle määrättyjä tehtäviä siinä tahdissa kuin pystyt ja osaat. Työssäoppijana sinulla ei ole tulosvastuuta eikä velvollisuutta selvitä töistä samalla tavalla kuin vakituiset työntekijät, ei varsinkaan niin että se on pois lakisääteisistä tauoista. Ohjaajan tai tämän esimiehen kanssa neuvottelemalla yleensä myös onnistuu tuollaiset parkkikiekon siirtämisen kaltaiset joustot, kun olet itse aloitteellinen ja ehdotat jotain ratkaisua.
Tämä oli ainoa järkevä vastaus. Ap
Tuli heti mieleen että oletko tämä sama tyyppi?
https://www.vauva.fi/keskustelu/3560171/minulla-maailman-surkein-tuuri-…
Lähde ajoissa, vie auto kauemmaksi ilmaiseen parkkiin. Näin sulla on aikaa 24 min siellä työpaikalla taukohuoneessa syödä kunnolliset eväät ja vetää henkeä. Äläkä väitä, että ei ole koko kylässä ilmaisia parkkipaikkoja kun niitä on Helsingissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko kuullut kauppakassista? Sillä voi kantaa isomman määrän ruokaa kaupasta kotiin. Sitten on olemassa myös eväsrasioita joihin voi laittaa evästä ja viedä töihin. Autossa syötäväksi sopii vaikka eväsleivät jotka voi valmistaa edellisenä iltana jääkaappiin. Tai hedelmät, jugurtti, pähkinät jne.
Illalla kannattaa syödä iltapala jos yöllä tulee nälkä. Kokeilemalla selviää mikä sopii itselle parhaiten ja pitää nälkää pisimpään.Ja jos ongelma on ettet ehdi pitää ruokataukoa, miksi kuitenkin tauko tuntuu tarkoittavan sulle sitä puhelimen räpläystä? Ei kukaan valita jos pidät tauon ajan puhelimen taskussa ja vain syöt reippaasti. Syödä voi myös ilman mitään oheistekemistä. Sitten voit erikseen käydä siellä autolla siirtämässä kiekkoa, ja sopia siitä pomon kanssa erikseen jos se vaatii ylitöihin jäämistä.
Homman nimihän on se, että hyviä ratkaisuja asiaan ei ole.
1. 3 tunnin päästä kaipaan taukoa enemmän kuin mitään. Samaan aikaan on kiekon siirtämisen aika, joten ne voi yhdistää helposti. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkkään autolle kävelyyn menee taukoaikaa ja sitten pitäisi ehtiä syödäkin, vaikka aikaa on muutamia minuutteja. Ei onnistu.
2. Ajatellaan, että menen kolmen tunnin jälkeen ainoastaan siirtämään kiekon ja tulen heti takaisin. Aikaa meni noin 5 minuuttia.
Tulen takaisin maha edelleen kurnien ja jatkan hommien painamista. Pidän tauon esimerkiksi tunnin päästä. Olen ollut 4 tuntia töissä ilman yhtäkään taukoa (paitsi wc). 4 tunnin päästä saan syödä ekan kerran jotain ja kohta pääsenkin jo kotiin ja voin joka tapauksessa syödä.
Jos sulla menee reissussa 5min (kävelyt molempiin suuntiin ja kiekon ronklaus), niin SULLA JÄÄ VAIKKA MITEN PALJON AIKAA SYÖDÄ, kun kerran pidät 24 min tauon.
KÄYN TAUOLLA KAUPASSA. MY LITTLE PONY-MAAILMASSA AIKAA ON VAIKKA MILLÄ MITALLA, TOSIELÄMÄSSÄ EI. HERÄÄMINEN AAMULLA MENEE VIIME TIPPAAN, KOSKA EN SAA UNTA JA NUKUN LOPULTA 5 TUNTIA TAI ALLE SEN. EN EHDI KÄYDÄ KAUPASSA MENOMATKALLA TÖIHIN.
Nyt mua alkoi tämä ap todella kiinnostamaan. Miksi et ehdi käydä kaupassa muulloin kun yöllä tai tauolla?
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ratkaisuja ei yksinkertaisesti ole! Kiekkoa en voi jättää siirtämättä tai saan sakot. En vtussa jaksa painaa hommia neljää tuntia ilman taukoa. Kun ajatellaan, etten ole syönyt aamulla yhtään mitään.
Olen niin loppu stna. En jaksa!!!!!
Sakot saat jokatapauksessa. Ei se pelkkä kiekon siirtely mitään auta. https://www.poliisi.fi/poliisista_paivaa/ita-uudenmaan_poliisilaitos/1/…
Jos et löydä perille top-paikkaan, soitat sinne. Et lähde ilmoittamatta kotiin.
Mun verenpaine nousee tästä ketjusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko kuullut kauppakassista? Sillä voi kantaa isomman määrän ruokaa kaupasta kotiin. Sitten on olemassa myös eväsrasioita joihin voi laittaa evästä ja viedä töihin. Autossa syötäväksi sopii vaikka eväsleivät jotka voi valmistaa edellisenä iltana jääkaappiin. Tai hedelmät, jugurtti, pähkinät jne.
Illalla kannattaa syödä iltapala jos yöllä tulee nälkä. Kokeilemalla selviää mikä sopii itselle parhaiten ja pitää nälkää pisimpään.Ja jos ongelma on ettet ehdi pitää ruokataukoa, miksi kuitenkin tauko tuntuu tarkoittavan sulle sitä puhelimen räpläystä? Ei kukaan valita jos pidät tauon ajan puhelimen taskussa ja vain syöt reippaasti. Syödä voi myös ilman mitään oheistekemistä. Sitten voit erikseen käydä siellä autolla siirtämässä kiekkoa, ja sopia siitä pomon kanssa erikseen jos se vaatii ylitöihin jäämistä.
Homman nimihän on se, että hyviä ratkaisuja asiaan ei ole.
1. 3 tunnin päästä kaipaan taukoa enemmän kuin mitään. Samaan aikaan on kiekon siirtämisen aika, joten ne voi yhdistää helposti. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkkään autolle kävelyyn menee taukoaikaa ja sitten pitäisi ehtiä syödäkin, vaikka aikaa on muutamia minuutteja. Ei onnistu.
2. Ajatellaan, että menen kolmen tunnin jälkeen ainoastaan siirtämään kiekon ja tulen heti takaisin. Aikaa meni noin 5 minuuttia.
Tulen takaisin maha edelleen kurnien ja jatkan hommien painamista. Pidän tauon esimerkiksi tunnin päästä. Olen ollut 4 tuntia töissä ilman yhtäkään taukoa (paitsi wc). 4 tunnin päästä saan syödä ekan kerran jotain ja kohta pääsenkin jo kotiin ja voin joka tapauksessa syödä.
Jos sulla menee reissussa 5min (kävelyt molempiin suuntiin ja kiekon ronklaus), niin SULLA JÄÄ VAIKKA MITEN PALJON AIKAA SYÖDÄ, kun kerran pidät 24 min tauon.
KÄYN TAUOLLA KAUPASSA. MY LITTLE PONY-MAAILMASSA AIKAA ON VAIKKA MILLÄ MITALLA, TOSIELÄMÄSSÄ EI. HERÄÄMINEN AAMULLA MENEE VIIME TIPPAAN, KOSKA EN SAA UNTA JA NUKUN LOPULTA 5 TUNTIA TAI ALLE SEN. EN EHDI KÄYDÄ KAUPASSA MENOMATKALLA TÖIHIN.
ÄLÄ KÄY TAUOLLA KAUPASSA. ÄLÄ KÄY AAMULLA KAUPASSA. KÄY ILTAPÄIVÄLLÄ TÖIDEN JÄLKEEN.
Ja ritiläkuvio vilisee vieläkin silmissä?
Et ole töissä etkä työsuhteessa, vaan työssäoppimassa. Siis opiskelemassa. Oppiminen on hankalaa, jos ei jaksa, syö eikä nuku. Koita ottaa rennommin ja ole itsellesi armollisempi. Pidä taukoja. Sinun ei tarvitse osata tai jaksaa samalla lailla kuin palkkasuhteiset työntekijät. Puhu työpaikalla ohjaajallesi tai opettajallesi, jos tuntuu ettet jaksa. Kuulostaa siltä, että olet kovin tunnollinen ja stressaantunut. Älä anna liikaa painoarvoa tämän palstan ilkeilijöille ja kaiken maailman syömisnikseille. Tsemppiä ja jaksamista!
Vierailija kirjoitti:
Ryhdy ketogeeniselle ruokavaliolle. Siinä tuli minulle jo alussa luonnostaan rytmi syödä kaksi kertaa päivässä, eikä ole nälkä ja verensokeri pysyy tasaisena koko päivän. Jotkut syö vain kerran päivässä. Mä syön iltavuoropäivinä lounaan ja iltapalan, aamuvuoropäivinä lounaan ja päivällisen sekä viikonloppuina brunssin ja päivällisen. Sä voisit syödä tuolla rytmillä päivällisen ja iltapalan.
Minullehan riittää yleensä vallan mainiosti yksi isompi ateria päivässä. Täytyy olla valtava nälkä, että himoitsisin ruokaa kuin viimeistä päivää. Useammin ongelma on ruokahalun puute ja se että kaikki vain ällöttää.
Kyllä minä yritän jonkin ratkaisun keksiä, mutta se ei oikeasti ole niin helppoa. Monesti suunnittelen että menen töihinmenomatkalla kaupan kautta, mutta en sitten todellisuudessa kerkeäkään. Tulee huono omatunto laihdutusjuomista niiden hinnan ja yksipuolisuuden takia. Muutenhan joisin niitä varmaan joka päivä pitkin päivää ja hädin tuskin söisin mitään.
Vierailija kirjoitti:
Et ole töissä etkä työsuhteessa, vaan työssäoppimassa. Siis opiskelemassa. Oppiminen on hankalaa, jos ei jaksa, syö eikä nuku. Koita ottaa rennommin ja ole itsellesi armollisempi. Pidä taukoja. Sinun ei tarvitse osata tai jaksaa samalla lailla kuin palkkasuhteiset työntekijät. Puhu työpaikalla ohjaajallesi tai opettajallesi, jos tuntuu ettet jaksa. Kuulostaa siltä, että olet kovin tunnollinen ja stressaantunut. Älä anna liikaa painoarvoa tämän palstan ilkeilijöille ja kaiken maailman syömisnikseille. Tsemppiä ja jaksamista!
Mitä vikaa niissä syömisnikseissä on, jos ongelma on nimenomaam syömisessä?
Mikä on tekosyysi jättää käymättä kaupassa työpäivän jälkeen? Et tarvitse eväitä enää sinä päivänä, vai mikä?
Vierailija kirjoitti:
Oot töissä luultavasti 8 tuntia jää hyvin aikaa nukkua 8 ja syödä vaikka 8 tuntia. Se puhelimen selailu ei kuulu kyllä työpäivään.
Ëikö työssä olla oppimassa 6 tuntia kerrallaan?
Sitä tukisi Ap:n tarinakin. Kolme tuntia duunia, se tauko ja taas kolme tuntia, kun pystyy pyöräyttää parkkikiekkoa.
Vierailija kirjoitti:
Oho, vähän kirjoitusvirheitä. Auto correct. Mutta tosiaan yhden tai pari päivää pystyn ihan hyvin painaa laihdutustuotteilla, mutta kun se jatkuu päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen.. Niin minulta yksinkertaisesti loppuu puhti ja energia. Ap
Jos ei löydy aikaa syömiseen ja lepäämiseen, on aika katsoa peiliin ja miettiä elämänhallinnan perustaitoja.