Lue keskustelun säännöt.
Te lapsettomaksi omasta tahdostanne jäävät
Mies2019
28.11.2019 |
Kun tätä lapsivastainen ilmapiiri vaan lisääntyy tässä maailmankolkassa niin ihmettelen mitä te velat teette elämässänne. Elämä 20-30 vuotiaana on kuitenkin niin erilaista kuin 40-50 vuotiaana niin ettekö pelkää katuvanne lapsettomuuttanne jossain vaiheessa? Entä sitten kun olette 60-70 vuotiaita yksinäisiå työssäkäyviä ja mahdollisesti eläkkeelle jääviä tanttoja/ukkoja. Eikö yksinäisyys ahdista ajatuksena? Tai se että jäitte ilman suvunjatkajia?
Vielä enemmän ihmettelen ikisinkkuja joita on nykyään paljon, näitä vanhoja piikoja ja ikuisia poikamiehiä. Mitä he tekevät!
Mitä aiotte tehdä elämässänne?
Matkustella, katsoa netflixiä, bilettää ikuisesti ja käydä bodypumpissa tai kierrättää ja lukea kirjoja? Kertokaa ihmeessä minkälainen suunnitelma teillä on elämänne varalle?
Kommentit (271)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hankkii lapsia, ei voi tehdä loppuelämällään yhtään mitään, koska kaikki aika menee lasten kanssa.
Hah, terv. kolmen äiti, joka näkisi meneviä teinejään mielellään vähän enemmänkin 🙂
Lasten lanssa menee kaikki aika ekat 10 v eli jos kaksi lasta kahden v ikäerolla, 12v menee lasten kanssa melkein kaikki vapaa aika. Siitä eteenpäin ajan väheneminen on jyrkkää. Se 12 v on lyhyt aika ihmisen elämässä.
Niin, no jos ne lapset tehdään omaksi seuraksi ja sitten 12 v jälkeen niitä näkee koko ajan harvemmin, jossain vaiheessa ehkä pari kertaa vuodessa niin mikäs pointti niiden tekemisessä sitten on?
Ja siis jotkuthan jopa asuvat vanhempiensa kanssa samassa pihapiirissä, että toki ne lapset voi olla seurana seuraavat 50 vuotta mutta millä tämä varmistetaan?
No, olihan tähän esim. Josef Fritzlillä ratkaisu...
Olen kyllä miettinyt, että sekoaako nuo megavanhemmat mahdollisesti tulevaisuudessa, jos niiden lapset ei haluakaan olla jotain hoito-orjia?
Yksi äityli selitti täällä joskus velavihan lomassa miten se on jengiytynyt lastensa kanssa, ja ne pitää aina yhtä, kuulosti joltain jälkeenjääneeltä pikkulapselta. Mitä tuollainen tekee, jos sen lapset ei haluakaan olla loppuelämäänsä joku äitylinjengi?
Minua mietityttää tuollaisessa asetelmessa isän rooli. Toivottavasti myös isällä on rooli perheessä. En kyllä oikeasti usko, että vanhemmat odottavast hoitoa lapsiltaan, se on vain perussettiä näissä argumenteissa. Että kuka teistä huolehtii sitten, kun olette vanhoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hankkii lapsia, ei voi tehdä loppuelämällään yhtään mitään, koska kaikki aika menee lasten kanssa.
Hah, terv. kolmen äiti, joka näkisi meneviä teinejään mielellään vähän enemmänkin 🙂
Lasten lanssa menee kaikki aika ekat 10 v eli jos kaksi lasta kahden v ikäerolla, 12v menee lasten kanssa melkein kaikki vapaa aika. Siitä eteenpäin ajan väheneminen on jyrkkää. Se 12 v on lyhyt aika ihmisen elämässä.
Niin, no jos ne lapset tehdään omaksi seuraksi ja sitten 12 v jälkeen niitä näkee koko ajan harvemmin, jossain vaiheessa ehkä pari kertaa vuodessa niin mikäs pointti niiden tekemisessä sitten on?
Ja siis jotkuthan jopa asuvat vanhempiensa kanssa samassa pihapiirissä, että toki ne lapset voi olla seurana seuraavat 50 vuotta mutta millä tämä varmistetaan?
No, olihan tähän esim. Josef Fritzlillä ratkaisu...
Olen kyllä miettinyt, että sekoaako nuo megavanhemmat mahdollisesti tulevaisuudessa, jos niiden lapset ei haluakaan olla jotain hoito-orjia?
Yksi äityli selitti täällä joskus velavihan lomassa miten se on jengiytynyt lastensa kanssa, ja ne pitää aina yhtä, kuulosti joltain jälkeenjääneeltä pikkulapselta. Mitä tuollainen tekee, jos sen lapset ei haluakaan olla loppuelämäänsä joku äitylinjengi?
Minä en jaksaisi hoitaa ja kasvattaa lapsia, mutta semmoinen oma yhtäpitävä jengi kuulostaa kivalta. Sellaista ei vain taida omista lapsista saada, koska ne haluaa kuitenkin muuttaa pois n 18-vuotiaana ja elää omaa typerää elämäänsä jossa minä en ole keskipiste. Ja koska en pidä lapsista tai niiden kasvattamisesta omaa elämää eläviksi aikuisiksi niin en näe järkeä lasten teossa. Päivittäinen seura lopuksi ikää todellakin kelpaisi, mutta se ei kyllä lasten tekemisellä toteudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hankkii lapsia, ei voi tehdä loppuelämällään yhtään mitään, koska kaikki aika menee lasten kanssa.
Hah, terv. kolmen äiti, joka näkisi meneviä teinejään mielellään vähän enemmänkin 🙂
Lasten lanssa menee kaikki aika ekat 10 v eli jos kaksi lasta kahden v ikäerolla, 12v menee lasten kanssa melkein kaikki vapaa aika. Siitä eteenpäin ajan väheneminen on jyrkkää. Se 12 v on lyhyt aika ihmisen elämässä.
Niin, no jos ne lapset tehdään omaksi seuraksi ja sitten 12 v jälkeen niitä näkee koko ajan harvemmin, jossain vaiheessa ehkä pari kertaa vuodessa niin mikäs pointti niiden tekemisessä sitten on?
Ja siis jotkuthan jopa asuvat vanhempiensa kanssa samassa pihapiirissä, että toki ne lapset voi olla seurana seuraavat 50 vuotta mutta millä tämä varmistetaan?
No, olihan tähän esim. Josef Fritzlillä ratkaisu...
Olen kyllä miettinyt, että sekoaako nuo megavanhemmat mahdollisesti tulevaisuudessa, jos niiden lapset ei haluakaan olla jotain hoito-orjia?
Yksi äityli selitti täällä joskus velavihan lomassa miten se on jengiytynyt lastensa kanssa, ja ne pitää aina yhtä, kuulosti joltain jälkeenjääneeltä pikkulapselta. Mitä tuollainen tekee, jos sen lapset ei haluakaan olla loppuelämäänsä joku äitylinjengi?
Minua mietityttää tuollaisessa asetelmessa isän rooli. Toivottavasti myös isällä on rooli perheessä. En kyllä oikeasti usko, että vanhemmat odottavast hoitoa lapsiltaan, se on vain perussettiä näissä argumenteissa. Että kuka teistä huolehtii sitten, kun olette vanhoja.
On kai noista osa ainakin jotenkin häiriintyneitä.
Ainakin suurperheiden vanhemmissa on tutkitusti enemmän sosiopaatteja.
Noihan yrittää myös suomessa saada läpi lakeja, joilla niillä olisi oikeus saada aikuiselta lapselta elatus, ja esim. oikeus lapsenlapsiinsa sen lapsen päätösvallan yli. Eli iso osa vanhemmista ei todellakaan ole normaaleja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hankkii lapsia, ei voi tehdä loppuelämällään yhtään mitään, koska kaikki aika menee lasten kanssa.
Hah, terv. kolmen äiti, joka näkisi meneviä teinejään mielellään vähän enemmänkin 🙂
Lasten lanssa menee kaikki aika ekat 10 v eli jos kaksi lasta kahden v ikäerolla, 12v menee lasten kanssa melkein kaikki vapaa aika. Siitä eteenpäin ajan väheneminen on jyrkkää. Se 12 v on lyhyt aika ihmisen elämässä.
Niin, no jos ne lapset tehdään omaksi seuraksi ja sitten 12 v jälkeen niitä näkee koko ajan harvemmin, jossain vaiheessa ehkä pari kertaa vuodessa niin mikäs pointti niiden tekemisessä sitten on?
Ja siis jotkuthan jopa asuvat vanhempiensa kanssa samassa pihapiirissä, että toki ne lapset voi olla seurana seuraavat 50 vuotta mutta millä tämä varmistetaan?
No, olihan tähän esim. Josef Fritzlillä ratkaisu...
Olen kyllä miettinyt, että sekoaako nuo megavanhemmat mahdollisesti tulevaisuudessa, jos niiden lapset ei haluakaan olla jotain hoito-orjia?
Yksi äityli selitti täällä joskus velavihan lomassa miten se on jengiytynyt lastensa kanssa, ja ne pitää aina yhtä, kuulosti joltain jälkeenjääneeltä pikkulapselta. Mitä tuollainen tekee, jos sen lapset ei haluakaan olla loppuelämäänsä joku äitylinjengi?
Minua mietityttää tuollaisessa asetelmessa isän rooli. Toivottavasti myös isällä on rooli perheessä. En kyllä oikeasti usko, että vanhemmat odottavast hoitoa lapsiltaan, se on vain perussettiä näissä argumenteissa. Että kuka teistä huolehtii sitten, kun olette vanhoja.
On kai noista osa ainakin jotenkin häiriintyneitä.
Ainakin suurperheiden vanhemmissa on tutkitusti enemmän sosiopaatteja.
Noihan yrittää myös suomessa saada läpi lakeja, joilla niillä olisi oikeus saada aikuiselta lapselta elatus, ja esim. oikeus lapsenlapsiinsa sen lapsen päätösvallan yli. Eli iso osa vanhemmista ei todellakaan ole normaaleja.
Olen velana eri mieltä. Jotenkin poikkeavia on ihan saman verran kaikissa ryhmissä. Veloissa ja vanhemmissa. Samoin vähemmän poikkeavia. Olemme vain tehneet erilaisia valintoja elämämme suhteen.
Olen erakkoluonne, ja viihdyn yksin tai korkeintaan miehen kanssa kahdestaan. Melu ja hälinä on painajaismaista. Olen onnellisimmillani eräretkillä luonnon helmassa kaukana metelistä. Lisäksi vapaus on minulle elintärkeää. Lapsiperhe-elämä olisi minulle painajaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman lapsen hankkiminen on myös äärimmäisen itsekästä, halutaan monistaa omat geenit vaikkeivat ole sen kummoisempia. Aikanaan sanottiin että joka lapsiansa kehuu, se itteänsä kehuu. Omat piirteet nähdään niin mahtavina että välttämättä pitää lisääntyä. Itse toimin hyvässä ammatissa, on ollut hyviä ja lahjakkaita kumppaneita, ja itsekin ollut nuorena ihan nätti ja terve, mutten silti koskaan ole halunnut lapsia. Olen nykyään hyvin tyytyväinen yli 50 v työssäkäyvä, hyvässä parisuhteessa, harrastamme ja elämme hyvää kahden kodin elämää. Kauhulla seuraan sitä vastoin ikätovereita ja työkavereita, jotka tekevät raskasta työviikkoa mutta joille lastenlapsia lykätään hoitoon lähes joka viikonloppu ja viikollakin. Että saadaan sitä omaa aikaa..Eipä taida näistä lapsiperheistä olla tulevia vanhempiaan hoitamaan kun eivät jaksa omia lapsiaankaan hoitaa. Nämä samat vanhemmat jotka hoitavat lapsenlapsiaan hoitavat siinä muun sivussa usein vielä iäkkäitä isovanhempiaankin. Aika moni heistä toivoisi nyt viimeinkin sitä omaa aikaa, mutta huonolta näyttää. Itse olen hyvin tyyväinen etten moiseen rumbaan ole lähtenyt ehdoin tahdoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihminen voi tehdä mitään muuta kuin elää perhe-elämää?
Voi, mutta kertokaa mitä se muu elämä sitten on. Sitähän tässö kysyttiin!
No aika heikosti menee jos ei pysty itse yhtään kuvittelemaan mitä muuta elämässä voisi tehdä kuin pyörittää perhettä. Siinä jos missä voi olla edessä aika harmaa ja yksinäinen vanhuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihminen voi tehdä mitään muuta kuin elää perhe-elämää?
Voi, mutta kertokaa mitä se muu elämä sitten on. Sitähän tässö kysyttiin!
No aika heikosti menee jos ei pysty itse yhtään kuvittelemaan mitä muuta elämässä voisi tehdä kuin pyörittää perhettä. Siinä jos missä voi olla edessä aika harmaa ja yksinäinen vanhuus.
Ja onkin tällä hetkellä TOSI MONELLA noin ajattelevalla😢
Olen 45-vuotias ikisinkku lapseton mies. Käyn todella antoisassa, mutta myös haastavassa ja mielenkiintoisessa työssä, jossa helposti saattaa kulua 10 tuntia päivässä. Lisäksi minulla on pari rakasta harrastusta, joihin suhtaudun melko kunnianhimoisesti. En ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että olisin yksinäinen. Kun pääsen illalla kotiin, huokaisen vain helpotuksesta ettei siellä ole ketään, ja saan olla kaikessa rauhassa loppuillan. On painajaismainen ajatus, että kotona odottaisi vielä toinen työpäivä perheenisänä.
Tällä hetkellä ahdistaa vähän se, että näin pikkujouluaikaan on kutsuttu todella moniin pippaloihin, eikä kaikkiin jaksaisi mennä. Ystäviä on mukava tavata, mutta olen itse laiska pitämään yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outomuoti-ilmiö kirjoitti:
Se itsekkyys saattaa kyllä jossain vaiheessa alkaa kaduttaa. Sitten kun ulkonäkö alkaa rapistua ja se hieno kaupunkilaisnuoren elämä tylsäksi vanhetessa. Sitten sitä vaan katsoo ikkunasta kun vuodenajat vaihtuu, miten lehdet putoaa puusta syksyllä ja taas silmut ilmestyy keväällä puuhun. Ja siinä se sitten meneekin tyhjyyden keskellä?
En ole koskaan ollut kaunis kaupunkilaisnuori. En katso ikkunasta ulos, kun vuodenajat vaihtuu, vaan OLEN siellä luonnossa ihailemassa, liikkumassa ja nauttimassa luonnosta ja omasta elämästäni. Tyhjää ja rapistunutta on sinun ajatuksissasi, ei minun elämässäni. t. keski-ikäinen ja lapseton
Vierailija kirjoitti:
Olen erakkoluonne, ja viihdyn yksin tai korkeintaan miehen kanssa kahdestaan. Melu ja hälinä on painajaismaista. Olen onnellisimmillani eräretkillä luonnon helmassa kaukana metelistä. Lisäksi vapaus on minulle elintärkeää. Lapsiperhe-elämä olisi minulle painajaista.
Samaa mieltä. Pääkaupunkiseudulla pitäisi olla kyllä lapsivapaita luontoalueita, koska usein sinne tuodaan lapsia, jotka eivät tee muuta kuin huutavat kaiken mitä sanottavaa. on. Koettu ainakin Kaitalammella. Mahtavaa luonnonrauhaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänäänhän oli juuri pitkä juttu Hesarissa siitä, kuinka yksinäisyyden tunne ei lievity sillä, että on seuraa, koska tunne johtuu pään sisäisistä mielikuvista. Olen nyt 60-vuotias vela enkä ole vielä kokenut itseäni yksinäiseksi. Minulla ei ole mitään puutetta tekemisestä, päin vastoin. Yksi juttu mitä nuoret eivät tiedä, usko tai ymmärrä on se, että ikääntyessä kaikki vaatii enemmän aikaa. Ei vaan jaksa tehdä niin paljon kuin nuorempana. Viikko-ostoksilla käynti ja sauna riittävät koko lauantain tekemiseksi eikä jaksa mitään muuta. Myös työstä palautumiseen kuluu paljon enemmän aikaa kuin nuorempana. Eli ei meidän tarvitse tehdä paljon mitään ja silti päivät ovat täynnä. Monet ikäiseni ja hieman vanhemmat ovat joko vanhempiensa tai puolisonsa omaishoitajia. Moni jää aikaisemmin eläkkeelle sen takia.
Ja lapsiahan on mahdollista saada elämäänsä muutenkin kuin synnyttämällä. Kyllä minullakin on lähipiirissä kaiken ikäisiä ihimisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erakkoluonne, ja viihdyn yksin tai korkeintaan miehen kanssa kahdestaan. Melu ja hälinä on painajaismaista. Olen onnellisimmillani eräretkillä luonnon helmassa kaukana metelistä. Lisäksi vapaus on minulle elintärkeää. Lapsiperhe-elämä olisi minulle painajaista.
Samaa mieltä. Pääkaupunkiseudulla pitäisi olla kyllä lapsivapaita luontoalueita, koska usein sinne tuodaan lapsia, jotka eivät tee muuta kuin huutavat kaiken mitä sanottavaa. on. Koettu ainakin Kaitalammella. Mahtavaa luonnonrauhaa...
Mikäköhän noita nykyään vaivaa.
Me käytiin yksi niistä nuuksion reiteistä läpi ja vastaan tuli useita lapsiperheitä, jossa ne lapset mölisi kuin jotkut naudat kevätlaitumeilla.
Huuto oli ihan tajuton ja tauoton, puita piti potkia ja hakata nyrkeillä jne. ihan sairasta, onneksi olkoon vaan vanhemmille, jos joudutte kotonakin katsomaan noita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi elämää ei saisi elää itselleen, on hyvä kysymys. En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi olla tilivelvollinen siitä, että miten minkäkin kokee omassa elämässä miellekkääksi. Ihan minkä tahansa asian jos pukee sanoiksi, aina kuulostaa pöljältä ja ehkä jopa pikkumaiselta. Kuitenkin ne bonuksena tulevat asiat eivät ole se asian ydin, vaan ydin on siinä, että saa elää oman elämänsä näköistä elämää. Jollain se on perhe ja lapset, joillein se on muuta. Ei pitäisi olla keneltäkään pois ja jos on, on ääreistään hämmentävää että miksi näin. Millä ihmeen mekaniikalla?
Joidenkin asioiden tekeminen varmuuden vuoksi jotta ei sitten kaduta on vähintäänkin pöljää. Lasten tekeminen ennenkaikkea on: ensinnäkin se on niin rulettia, että minkälainen ihminen sieltä tulee. Joka aamu kuljen erään nuoren miehen ohitse, joka odottaa jotain kimppakyytiä johonkin päivähoitopaikkaan. Sekin ilmeisen vammainen mies on jonkun lapsi. Joku oli siihen kaveriin istuttanut toivonsa ja mitä tuli tulokseksi? Varmasti on äidilleen rakas, mutta myös varmasti hyvin raskas. Ja sitten: elämä on lyhyt. Miksi minä suttaisin elämästäni parhaat vuodet sellaiseen, jota en halua? Tottakai jossain hormonihörinöissä silmät kirkkaina väittäisin rakastavani lapsiani, mutta ei sitä rakastu siihen persoonaan itseensä, vaan siihen konseptiin, että tämä on minun lapsi. Anteeksi nyt, mutta pidän omien rakkauspakkausten tekemistä kyllä yhtenä isoimpana itsensä huijaamisena.
Ja mihin oikeastaan siinä omissa lapsissa sitten rakastuu? No, omiin geeneihinsä. Oh yeah. (Ja sitten voi vielä kuvitella, että on jollekin tärkeä. No daa, vanhemman huomio on lapselle sen elinehto.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi minulla ainakin menee se ajatus yksinäisyyden pelon ohitse, että mihin suuntaan tämä maailma on menossa. Ihmiset ovat ihan hirveän vihaisia ja ilkeitä, milloin mitäkin ihmistä haukutaan ja ilkeyttä ihannoidaan, veikkaan että sota kolkuttelee ovelle ja sota tuo mukanaan kurjuuden, kenties jopa sivilisaation päättymisen jos sota eskaloituu maailmansodaksi.
Miksi tekisin tänne viattomia ihmisiä kärsimään vain siitä syystä että olisi se pieni mahdollisuus ettei vanhuuteni olisi yksinäistä ja kurjaa, varsinkin jos ennusteeni sodastakin jäisi toteutumatta.
No siis sota on tietysti kamala asia, mutta se on myös normaalia. Tämä rauhanjakso mikä meillä täällä on ollut on ns.epänormaalia. Tuhansia tuhansia vuosia on lisäännytty vaikka ihminen on sotinut aikojen alusta ja tulee sotimaan. Eihän täälläkään rauha ole kestänyt kuin mitä 74 -75 vuotta?
Kuitenkin koskaan ei ole maailmassa ollut näin hyvä ihmisen olla kuin nyt. Jos isoa kuvaa katsoo.
"Aina on lisäännytty". Kauanko ihminen on ollut tietoinen siitä, että lapsi alkaa kehittyä vatsassa nimenomaan seksin seurauksena? Kuinka paljon naisilla on aiemmin ollut valtaa päättää yhtään mistään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erakkoluonne, ja viihdyn yksin tai korkeintaan miehen kanssa kahdestaan. Melu ja hälinä on painajaismaista. Olen onnellisimmillani eräretkillä luonnon helmassa kaukana metelistä. Lisäksi vapaus on minulle elintärkeää. Lapsiperhe-elämä olisi minulle painajaista.
Samaa mieltä. Pääkaupunkiseudulla pitäisi olla kyllä lapsivapaita luontoalueita, koska usein sinne tuodaan lapsia, jotka eivät tee muuta kuin huutavat kaiken mitä sanottavaa. on. Koettu ainakin Kaitalammella. Mahtavaa luonnonrauhaa...
Tämän takia en halua ikinä päivätöihin. Kun on vuorotyössä niin sinne metsään pääsee silloin kun kaikki muut on töissä. Tykkään retkeillä myös esim. vesisateella tai lumituiskussa kun suurin osa ihmisistä pysyy silloin sisätiloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi minulla ainakin menee se ajatus yksinäisyyden pelon ohitse, että mihin suuntaan tämä maailma on menossa. Ihmiset ovat ihan hirveän vihaisia ja ilkeitä, milloin mitäkin ihmistä haukutaan ja ilkeyttä ihannoidaan, veikkaan että sota kolkuttelee ovelle ja sota tuo mukanaan kurjuuden, kenties jopa sivilisaation päättymisen jos sota eskaloituu maailmansodaksi.
Miksi tekisin tänne viattomia ihmisiä kärsimään vain siitä syystä että olisi se pieni mahdollisuus ettei vanhuuteni olisi yksinäistä ja kurjaa, varsinkin jos ennusteeni sodastakin jäisi toteutumatta.
No siis sota on tietysti kamala asia, mutta se on myös normaalia. Tämä rauhanjakso mikä meillä täällä on ollut on ns.epänormaalia. Tuhansia tuhansia vuosia on lisäännytty vaikka ihminen on sotinut aikojen alusta ja tulee sotimaan. Eihän täälläkään rauha ole kestänyt kuin mitä 74 -75 vuotta?
Kuitenkin koskaan ei ole maailmassa ollut näin hyvä ihmisen olla kuin nyt. Jos isoa kuvaa katsoo.
"Aina on lisäännytty". Kauanko ihminen on ollut tietoinen siitä, että lapsi alkaa kehittyä vatsassa nimenomaan seksin seurauksena? Kuinka paljon naisilla on aiemmin ollut valtaa päättää yhtään mistään?
Tuosta oli muuten mielenkiintoinen artikkeli.
Eli a.bortit oli valkoisilla yleisiä 1900-luvun alussa, ne oli tavallinen osa perheen koon hallintaa, eikä niistä perheistä haluttu isoja.
Samaan aikaan monilla ns. etnisillä oli isoja perheitä eri uskonnollisten vakaumusten takia.
Tuo aiheutti ison hädän usassa, koska ne pelkäsi valkoisten loppuvan (jo silloin), siitä alkoi a.borttien demonisointi, ja se jatkuu edelleen.
Suomessahan tuo hoidettiin upottamalla ylimääräiset suut esim. suohon.
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen hankkiminen on myös äärimmäisen itsekästä, halutaan monistaa omat geenit vaikkeivat ole sen kummoisempia. Aikanaan sanottiin että joka lapsiansa kehuu, se itteänsä kehuu. Omat piirteet nähdään niin mahtavina että välttämättä pitää lisääntyä. Itse toimin hyvässä ammatissa, on ollut hyviä ja lahjakkaita kumppaneita, ja itsekin ollut nuorena ihan nätti ja terve, mutten silti koskaan ole halunnut lapsia. Olen nykyään hyvin tyytyväinen yli 50 v työssäkäyvä, hyvässä parisuhteessa, harrastamme ja elämme hyvää kahden kodin elämää. Kauhulla seuraan sitä vastoin ikätovereita ja työkavereita, jotka tekevät raskasta työviikkoa mutta joille lastenlapsia lykätään hoitoon lähes joka viikonloppu ja viikollakin. Että saadaan sitä omaa aikaa..Eipä taida näistä lapsiperheistä olla tulevia vanhempiaan hoitamaan kun eivät jaksa omia lapsiaankaan hoitaa. Nämä samat vanhemmat jotka hoitavat lapsenlapsiaan hoitavat siinä muun sivussa usein vielä iäkkäitä isovanhempiaankin. Aika moni heistä toivoisi nyt viimeinkin sitä omaa aikaa, mutta huonolta näyttää. Itse olen hyvin tyyväinen etten moiseen rumbaan ole lähtenyt ehdoin tahdoin.
Olen samaa mieltä. Äitini on raatanut hoitaen bilettävän sisaruksen ja sen bilettävien lasten lapset koko ikänsä ja vielä tuupataan lapsia kahdeksaakymppiä käyvälle ihmiselle niin kauan kuin henki sillä pihisee ja vaikka hän asuu koirankopin kokoisessa asunnossa niin sinne tuupataan viittä kakaraa yöksi jotta vanhemmat saavat bilettää. Yhdestä kakarasta on siunaantunutkin aivan hirveä lapsilauma joka pitää tuupata sen yhden ihmisen niskoille kun ketään muuta ei kiinnosta ne. En voi muuta kuin vierestä katsoa kun ei voi puuttua. Meno vaan kiihtyy näillä bilettävillä vanhemmilla ja jos joku ihminen on niin pöljä joka ne ottaa niin sitähän käytetään hyväksi. Eivät he luovu siitä uhristaan vaikka joku sanoisi mitä tahansa, niin olen kokenut ja nähnyt. Äitini käy täällä valittamassa ettei jaksa sitä ja silti se ei lopeta sitä niin en jaksa enään välittää ja vihaan niitä kakaraperheellisiä jotka eivät välitä eivätkä haluakkaan nähdä ettei ihminen enään jaksa mutta käyttää hyväkseen ihan niin kauan kun toisessa henki pihisee.
Olen kyllä miettinyt, että sekoaako nuo megavanhemmat mahdollisesti tulevaisuudessa, jos niiden lapset ei haluakaan olla jotain hoito-orjia?
Yksi äityli selitti täällä joskus velavihan lomassa miten se on jengiytynyt lastensa kanssa, ja ne pitää aina yhtä, kuulosti joltain jälkeenjääneeltä pikkulapselta. Mitä tuollainen tekee, jos sen lapset ei haluakaan olla loppuelämäänsä joku äitylinjengi?