Te lapsettomaksi omasta tahdostanne jäävät

Et ap kommentoi millään tavalla niiden ihmisten viestejä, joilla on traumataustaa ja lapset jää hommaamatta siitä syystä. Miksi et?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa se on miehenä huudella. Ei tarvitse synnyttää, ei olla raskaana, ei hoitaa niitä pentuja kuin joskus ja jouluna, ei tarvitse luopua työstä, harrastuksista, ei mistään. Ja jos ei myöhemmin enää huvitakaan niin senkun lähtee kälppimään. Naisessa ne kakarat on kiinni 24/7 ja vastuu on loputon. ”Introvertti ja erakkoluonne” etpä muuten olis ellet voisi dumpata penskoja vaimolle aina kun vähän ahistaa.

Kuulostaa katkeralta. Ja olet vieläpä väärässä. Minä en dumppaa lapsiani mihinkään. Vietän aikani lasten kanssa kun niin vaaditaan.

Niin, kun eukko komentaa. Vapaaehtoisesti ei tartte kiinnostaa. Isyys on rusinat pullasta-meininkiä jolloin ei tarvitse tehdä mitään mikä ei ole kivaa. Äiti on oikeasti vastuussa.

Älähän nyt viitsi uskoa kaiklea sitä kiukkufeministishontaa jolla ajatusmaailmasi ähkyksi asti täytä.

Vierailija kirjoitti:

Et ap kommentoi millään tavalla niiden ihmisten viestejä, joilla on traumataustaa ja lapset jää hommaamatta siitä syystä. Miksi et?

Se on surullinen asia. En silti usko että se on kenellekään todellinen syy jäädä lapsettomaksi. Tai mistä minä varmaksi tietäisin mutta tällä olettamuksella mennään. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 ja teen töitä, vapaaehtoistöitä, opiskelen, luen, harrastan, matkustan, tapaan ystäviä, jne.  Aika yksinäiseksi jää jos elämässä ei ole muuta kuin lapset. 

Teet siis samaa kuin nykyiset 20 vuotiaat. No vapaa maa. En minä jaksaisi jämähtää tuolla tavalla...

Olen 58, ja minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta aikuisen elämältä, oli sitten lapsia tai ei. Tietty sitten vielä siivotaan, pestään pyykkiä avataan viemäreitä ja vaihdetaan lamppuja.

Ei ihme että suomessa miljoona ihmistä syö masennuslääkkeitä... AP

Sorry, se mitä itse epäilin masennukseksi olikin kilpirauhasen vajaatoiminta (meillä on hyvät työterveyslääkärit), joten eteenpäin sitä vain porskutetaan.

Ehkä tämä on sopiva kohta kysyä saisiko hiukan erittelyä siihen minkälaisia ylivertaisen riemun hetkiä lapset tuovat elämään ensimmäisen hymynsä, askelensa ja sanansa jälkeen? Siis sellaisia, jotka säteilevät pitkälle vanhuuteen.

Vanhemmuus on matka. Omani ovat vielä kouluiässä joten kaikkea en ole vielä kokenut mutta mahtavaa se on ollut. Kaikki se kun näet oman lapsesi kasvavan oppivan ja kehittyvän. Kun huomaat hänessä sinun ja puolisosi piirteitä, ehkä jotain menneiltä ajoilta pilkkeinä omista isovanhemmistasi. Siitä elämän riemusta ja positiivisuudesta ja energiasta jota lapset tuovat ympärilleen saa paljon iloa. Toki kaikki ei ole ruusuilla tanssimista. Se myös kasvattaa monella tapaa myös vanhempia. Omaan elämääni lapset ovat tuoneet suuremman merkityksen. En edellään väitä, että se olisi kaikkia varten tai että tämä olisi ainoa tapa elää, mutta mielestäni se on kaiken arvoista.

Minä saan samalta kuulostavia tunteita kissastani ja koirastani, toki niissä ei Luojan kiitos ole piirteitä sukulaisistani. Lisäksi ne eivät ikinä menetä lapsenomaista iloaan.

Eläimet ovat ihan kivoja. Mutta en ikinä ottaisi sellaista ronttia murheekseni. Siis jotain koiraa jota pitäisi kusettaa aamuin illoin tai kissaa joka pitää sinua palvelijanaan. Metsään joutavat tai jonnekin eläintarhaan. Ihan söpöjä ja kivoja toki ovat luontokappaleina. :) Lemmikki ei ihnistä korvaa millään tasolla, ei aikuista eikä lasta.

Loppujen lopuksi vauva ja lemmikki eivät paljoakaan eroa toisistaan (paitsi ulkoisesti). Molempia pitää ruokkia, kusettaa (vauvalla tätä kutsutaan vaipanvaihdoksi) ja kaikin tavoin passata. Vauva on itse asiassa vaativampi kuin lemmikki. Se saattaa esim. huutaa yötä myöten. Harva lemmikki sellaista tekee. 

Huomaan hymähtäväni tälläisille kirjootuksille. :D se vauva kasvaa. Ja niin nopeaa että sitä vaan ihmettelee miten tuo koulureppu selässä kulkeva älypuhelin-olio oli vielä hetki sitten se vaiva joka ”vain huutaa”. Ei se mitään, olen minäkin ollut joskus nuori ja naiivi. ;) AP

Voin vakuuttaa, että kumpikin olento kiinnostaa meitä veloja yhtä vähän. Ja vaikutat itse aika nuorelta kun pottuilet ja sitten laitat perään hymiöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kannusta ketään lapsentekoon, enkä pidä lapsen saaneiden ihmisten elämää parempana vaan samanarvoisten kuin muidenkin. En minäkään nuorena kuvitellut tulevani vanhemmaksi. Lisääntyminen oli ajatuksena ”.ehkä sitten joskus”. Kun sitten meille kaksi lasta syntyi niin en ole katunut heitä tai vanhemmuuttani koskaan. En kyllä ollut mikään bilettäjä nuoruusvuosien jälkeen, enkä ole kaivannut ihmisiä valtavasti ympärilleni. Viihdyn myös yksin paljon. En tarkoita yksinäisyydellä sitä, miten se täällä on käsitetty tuosta aloituksestani. Edelleen lapsiperheen arjessa teen niitä asioita kuin ennen lapsia. En ole joutunut luopumaan mistään tärkeästä. Lasten myötä olen vain saanut elämääni sisältöå. Ymmärrän, että muiden kohdalla asia ei välttämättä ole niin. Ihan vaan ihmettelen että mikä tässä lapsettomuushommassa on taustalla. En yhtään ymmärrä mistä on kyse.

Minä en mistään hinnasta halua elää "lapsiperheen arkea". Mikään siinä ei ole minulle positiivista, ja lähes kaikki kuulostaa ja näyttää maanpäälliseltä helvetiltä. Miten voi olla vaikea ymmärtää että siinä missä sinä pidät lasten kanssa elämisestä, joku toinen vihaisi sitä? Kuinka lapsellinen (!) pitää olla ettei ymmärrä ihmisten pitävän eri asioista.

Kuten olen tässä ketjussa monta keetaa sanonut niin ymmärrän oikein hyvin. Sinulla vaan meni tunteisiin etkö lukenut ketjua. Varo verenpainetta! Kaikkea hyvää AP

Noh, itse rakastan niitä koivun lehtien silmuja ja sateen ropinan seuraamista ikkunalasia vasten. Sitä vastoin ärsyynnyn lasten metelistä, ja heidän vaatimustensa tyydyttämisestä.

En saisi mitään lapsiperhearjesta. Inhoan jo pelkkää ajatusta siitä.

En näe tulevaan, en tiedä, kuinka katkera ja yksinäinen 60-vuotias tulen kolmenkymmenen vuoden kuluttua olemaan. Sen tiedän, että olisin katkera ja uupunut 30-vuotias nainen nyt, jos minut olisi pakotettu synnyttämään ja kasvattamaan lapsia.

Nyt olen onnellinen, aktiivinen, puuhakas, älykäs - ja kaunis, jos saan näillä adjektiiveilla itseäni kuvata. Tulevaisuus tuo tullessaan jotain uutta, mitä en vielä tunne, mutta hyvääkin siitä saa, tekemällä, jos ei muuten.

Itsehän olin vapaaehtoisesti lapseton melkein 40 vuotiaaksi asti. Nyt minulla onkin hieman yllättäen kaksi taaperoa, joten tavallaan näen näiden asioiden molemmat puolet.

En voisi enää kuvitella aikaa ilman lapsia. Olen kiitollinen näistä kahdesta ja siitä, että saan tällaisenkin elämän pätkän kokea. Toisaalta, jos en olisi näitä saanut, niin olisiko se sen enempää harmittanut? Ei. Olisin opiskellut, viettänyt aikaa ystävien kesken, ehkä matkustellut... Tavallista elämää, niinkuin joku aiemmin sanoikin. Niin olisi ollut ihan hyvä.

Rakkauden määrä ja se onnellisuus minkä lapseni tuovat, on paljon paljon suurempaa kuin olisin voinut kuvitella. Toisaalta synnytykset ja raskaudet olivat kivuliaampia ja vaivalloisempia kuin kuvittelin. Olen myös hyvin huolissani maailman nykytilasta kuten moni muukin, rahan meno on aivan hurjaa ja yksinäisyys... Niin, olen nyt paljon yksinäisempi kuin aiemmin. Ystäväni ovat päivisin töissä ja viikonloppuisin menoissaan. Itse olen sidottu kotiin lasten arkirutiineihin. Tämä tosin toivottavasti helpottaa kun lapset tuosta kasvavat.

Puolensa ja puolensa siis. Kaikki tavallaan, kuten tykkään sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Olen 43-vuotias vela ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä tyytyväisempi olen valintaani. Tiesin hyvin nuorena, etten halua lapsia. Minulla on hyvä työpaikka, ihana mies ja 2 rakasta kissaa. Työ on hyvin vaativaa, joten vapaa-ajalla haluan rentoutua, tavata ystäviä tai matkustella. Miehelläni on 2 aikuista poikaa. Hän on luvannut, että jos lapsenlapsia tulee, minun ei tarvitse niistä stressata. En siis ryhdy mummopuoleksi! Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tämä on sinun tiesi. Hyvä niin mutta kuten todettu tuskin se sopii syyksi kuin aniharvalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihminen voi tehdä mitään muuta kuin elää perhe-elämää?

Voi, mutta kertokaa mitä se muu elämä sitten on. Sitähän tässö kysyttiin!

Eli sinulla on ilmeisesti perhe sen takia, koska et tiedä muusta elämästä, kun tietty ikä ylittyy??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa se on miehenä huudella. Ei tarvitse synnyttää, ei olla raskaana, ei hoitaa niitä pentuja kuin joskus ja jouluna, ei tarvitse luopua työstä, harrastuksista, ei mistään. Ja jos ei myöhemmin enää huvitakaan niin senkun lähtee kälppimään. Naisessa ne kakarat on kiinni 24/7 ja vastuu on loputon. ”Introvertti ja erakkoluonne” etpä muuten olis ellet voisi dumpata penskoja vaimolle aina kun vähän ahistaa.

Kuulostaa katkeralta. Ja olet vieläpä väärässä. Minä en dumppaa lapsiani mihinkään. Vietän aikani lasten kanssa kun niin vaaditaan.

Niin, kun eukko komentaa. Vapaaehtoisesti ei tartte kiinnostaa. Isyys on rusinat pullasta-meininkiä jolloin ei tarvitse tehdä mitään mikä ei ole kivaa. Äiti on oikeasti vastuussa.

Älähän nyt viitsi uskoa kaiklea sitä kiukkufeministishontaa jolla ajatusmaailmasi ähkyksi asti täytä.

Kuinka monta ketjua täälläkin on miehistä jotka jättivät lapsensa? Kuinka monta ketjua itkua isiksi pakotetuilta miehiltä jotka ensin suostuivat mut sitten ei haluttanutkaan? Ja kuinka monessa naiset on haukuttu pystyyn että ”olisit valinnut paremman miehen”? Miehet itse pitävät naisia vastenmielisinä kieroilijoina ja itkevät kun naiset tunnustavat tosiasiat ja lakkaavat miesten elämien häiritsemisen.

No minäpä kerron!

- Tehdä väitöskirjan

- Ruveta maailman parhaaksi professoriksi, jolla on intoa tsempata nuoria opiskelijoita

- Perustaa säätiön, jolla annan rahaa maailmanpelastushankkeisiin ja opintoihin. 

- Opetella maalaamaan erikoisia tauluja

- Matkustaa ympäri maailmaa ja tutustua eri kulttuureihin.

Lisäksi: 

- +60-vuotiaana omistaisin elämäni eläimille. Ottaisin kissoja, nyt ei ole aikaa hoitaa niitä.

- Perustaisin +60-vuotiaana tyylikkään "mummokommuuniin", jossa olisi lisäksi 1-2 huonetta satunnaisille matkustajille, jotka tulisivat viihdyttämään kommuunia mielenkiintoisilla tarinoillaan. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi AP vaivaudut? Velat pitävät lapsia ja vanhempia alimpana saastana maapallolla, joten aika turhaa keskustelua.

En välitä siitä minkälaisena pitävät. Kiinnosti aihe ja siksi lähdin kyselemään. Tämä raivon ja hyökkäyksen määrä vähän kyllä yllätti, nämähän ovat pahempia kuin äärifeministit ja kasvissyöjät :D

Mutta en minä siitä välitä. Alkaa vaan sormet puutumaan tästä kirjoittelusta joten ehkä tosiaan pitää lopettaa. Loppukaneettina sitten varmaan jotain sellasta että:

Halutaan tällee olla vaan ja tehdä omia harrastuksia ja en edes pidä lapsista ja ei ole sitä toista edes löytynyt joka lapsia minun kanssa tekisi ja kun sotakin on tulossa niin parempi etten edes kokeile lapsiperhearkea kun se on ihan hirveetä kun se vauva vaan huutaa ikuisesti.

Kaikkea hyvää teille rakkaat ihmiset AP

Vierailija kirjoitti:

lapsettomana ja sinkkuna voi tehdä ihan samaa kuin lapselliset ja parisuhteessa olevat. 

Paitsi viedä niitä kakaroita tarhaan ja jäädä kotiin kun se muksu on taas kipeenä.

Olen jo 55v nainen, lapseton. En ole koskaan tavannut miestä, joka olisi kanssani halunnut parisuhdetta, saati lapsia. Yksin en ole uskaltanut lasta tehdä, pätkätöiden ja työttömyyden kurimuksessa. En ole ollut tarpeeksi vahva, tehdäkseni lapsen kelan ja tt-tuen elätettäväksi. Valitsin yksinäisen elämän ilman lasta, koska olen mieluummin yksin köyhä, kuin lapsen kanssa, joka nykypäivän kulutusyhteiskunnassa saisi köyhän vanhemman lapsena pelkkää halveksuntaa osakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjua sen enempää lukematta:

Hei vanha setä, kiitos huolenpidostasi. Kysympähän vaan, että mitä hittoa se sulle kuuluu.

Mutta kun kerran kysyit, niin aion pomppia hyppykepillä päivät pitkät ja pitää hauskaa. Ja sitku ei enää jaksa, niin voi todeta, että helkkarin kivaa oli. 

Oliko muuta?

Tuskin jaksat pomppia sillä kepillä puolta tuntiakaan huonokuntoinen kun olet. Ensin sinun pitää lopettaa valehtelu. Kyllä se siitä, maailman ja nuoruuden tuska. :) enkä minä nyt niin vanha ole, en edes neljääkymppiä vielä mutta jotain on maailma opettanut ja opettaa sinuakin palleroinen. Kaikkea hyvää. AP

Ahhaha! Trololoo. Kerrankos ihminen erehtyy. Niini vanhan sedän paatoksella sulta toi lähti, että kuvittelin olevasi joku ikäkriisituskissa kierivä setämies. 

Sähän olet musta nuorempi. Kyllä elämä suakin opettaa, palleroinen ;)

Vierailija kirjoitti:

Itsehän olin vapaaehtoisesti lapseton melkein 40 vuotiaaksi asti. Nyt minulla onkin hieman yllättäen kaksi taaperoa, joten tavallaan näen näiden asioiden molemmat puolet.

En voisi enää kuvitella aikaa ilman lapsia. Olen kiitollinen näistä kahdesta ja siitä, että saan tällaisenkin elämän pätkän kokea. Toisaalta, jos en olisi näitä saanut, niin olisiko se sen enempää harmittanut? Ei. Olisin opiskellut, viettänyt aikaa ystävien kesken, ehkä matkustellut... Tavallista elämää, niinkuin joku aiemmin sanoikin. Niin olisi ollut ihan hyvä.

Rakkauden määrä ja se onnellisuus minkä lapseni tuovat, on paljon paljon suurempaa kuin olisin voinut kuvitella. Toisaalta synnytykset ja raskaudet olivat kivuliaampia ja vaivalloisempia kuin kuvittelin. Olen myös hyvin huolissani maailman nykytilasta kuten moni muukin, rahan meno on aivan hurjaa ja yksinäisyys... Niin, olen nyt paljon yksinäisempi kuin aiemmin. Ystäväni ovat päivisin töissä ja viikonloppuisin menoissaan. Itse olen sidottu kotiin lasten arkirutiineihin. Tämä tosin toivottavasti helpottaa kun lapset tuosta kasvavat.

Puolensa ja puolensa siis. Kaikki tavallaan, kuten tykkään sanoa.

Eli tuuliviiristelit sitten päältä kolmekymppisenä. How come.

Tiedän mitä lapsenkasvatus vaatii. Ideaalia on, ettei vanhemmat oksenna kaikkea tunnesaastaansa seuraavan polveen, vaan ovat käsitelleet omat (usein jopa suvussa kulkevat) traumat. Toisekseen olisi hyvä jos olisi kumppani, jonka kanssa olisi parit ylä- ja alamäet koettubennen kuin niitä muksuja aletaan pukkaamaan.

Itse olen köyhästä perheestä. En ole onnistunut vielä tähän 36:een ikävuoteen mennessä rikastumaan, ja kyllä, syytän siitä itseäni. En halua synnyttää muksua kärvistelemään köyhyyteen. Mulla ei ole kumppania juuri nyt - voisi olla, mutta muöle ei riitä että minuun rakastutaan vaan haluan myös rakastua. Aidosti, tunteella, enkä paniikissa siitä että oon "jo" 36.

Mulla on aivan liian suuri sisäinen vaje (srkä köyhyys) että lapsen teko olisi edes top 10:ssä mun elämän prioriteettilistalla tällä hetkellä.

Ja tottakai tämä on miehen kirjoittama aloitus, kuinkas muutenkaan 🤦🏻‍♀️

Tunnistan tuon ap:n ajattelumaailman. Tunsin kerran ihmisiä, jotka olivat aivan obsessoituneita siihen, ettei millään muulla maailman saavutuksella ole väliä, jos ei ole lapsia. Se on jonkinlainen aspergeria lähentelevä hulluus, joka pilaa ihmisen elämön.

Ehkä hormooniperäistä? Onkohan sille diagnoosia🤔?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 43-vuotias vela ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä tyytyväisempi olen valintaani. Tiesin hyvin nuorena, etten halua lapsia. Minulla on hyvä työpaikka, ihana mies ja 2 rakasta kissaa. Työ on hyvin vaativaa, joten vapaa-ajalla haluan rentoutua, tavata ystäviä tai matkustella. Miehelläni on 2 aikuista poikaa. Hän on luvannut, että jos lapsenlapsia tulee, minun ei tarvitse niistä stressata. En siis ryhdy mummopuoleksi! Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tämä on sinun tiesi. Hyvä niin mutta kuten todettu tuskin se sopii syyksi kuin aniharvalle.

Se sopii hänelle itselleen syyksi, se riittää. Kummallinen jankkaaja olet. Ilmeisesti haluaisit, että velat tekisivät täällä jonkun äkkikääntymuksen, tunnustaisivat harhautuneensa oikealta polulta ja rynnisivät joukkolla lähibaariin raskautumaan mahdollisimman nopeasti. 

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi minulla ainakin menee se ajatus yksinäisyyden pelon ohitse, että mihin suuntaan tämä maailma on menossa. Ihmiset ovat ihan hirveän vihaisia ja ilkeitä, milloin mitäkin ihmistä haukutaan ja ilkeyttä ihannoidaan, veikkaan että sota kolkuttelee ovelle ja sota tuo mukanaan kurjuuden, kenties jopa sivilisaation päättymisen jos sota eskaloituu maailmansodaksi.

Miksi tekisin tänne viattomia ihmisiä kärsimään vain siitä syystä että olisi se pieni mahdollisuus ettei vanhuuteni olisi yksinäistä ja kurjaa, varsinkin jos ennusteeni sodastakin jäisi toteutumatta.

Tässä yksi lisäsyy itsellä. Jos olisin löytänyt luotettavan ja sopivan kumppanin, en sano varmuudeksi etteikö perhe olisi ollut mahdollinen. Siitä huolimatta, etten ole koskaan potenut minkäänlaista vauvakuumetta tai synnynnäistä hoivaamisen tarvetta. Mutta maailmanmeno on hirvittänyt jo viimeiset 10v enemmän ja vähemmän. Suurvaltojen voimapolitiikassa on epävakautta, toisaalta kulttuurien sekoittuminen on aiheuttanut sitä myös. Jo pelkästään teknologian kehittyminen on viimeisen 20v aikana ollut melkoista. Jos lisääntyisin ns viimemetreillä, olisin kauhuissani jo viimeisimpänä mainitusta, sillä olen itse sen verran pihalla kaikista somesovelluksista, että tuskin pystyisin jälkikasvuani niiltä vielä vanhempana suojelemaan.