Lue keskustelun säännöt.
Te lapsettomaksi omasta tahdostanne jäävät
Mies2019
28.11.2019 |
Kun tätä lapsivastainen ilmapiiri vaan lisääntyy tässä maailmankolkassa niin ihmettelen mitä te velat teette elämässänne. Elämä 20-30 vuotiaana on kuitenkin niin erilaista kuin 40-50 vuotiaana niin ettekö pelkää katuvanne lapsettomuuttanne jossain vaiheessa? Entä sitten kun olette 60-70 vuotiaita yksinäisiå työssäkäyviä ja mahdollisesti eläkkeelle jääviä tanttoja/ukkoja. Eikö yksinäisyys ahdista ajatuksena? Tai se että jäitte ilman suvunjatkajia?
Vielä enemmän ihmettelen ikisinkkuja joita on nykyään paljon, näitä vanhoja piikoja ja ikuisia poikamiehiä. Mitä he tekevät!
Mitä aiotte tehdä elämässänne?
Matkustella, katsoa netflixiä, bilettää ikuisesti ja käydä bodypumpissa tai kierrättää ja lukea kirjoja? Kertokaa ihmeessä minkälainen suunnitelma teillä on elämänne varalle?
Kommentit (271)
Olen vapaaehtoisesti lapseton monesta syystä mutta kolme suurinta "syytä" on:
1. En vain ole kiinnostunut hoitamaan lasta, pelkkä ajatuskin siitä että olisin perhevapailla saa minut hylkäämään lapsenteko ajatukset, haluan mieluummin käydä töissä kuin olla kotona.
2. En ole tyytyväinen Suomen asenteisiin ja arvoihin.
3. Parisuhdetta en ole koskaan etsimällä etsinyt joten minulla ei edes olisi kumppania kenen kanssa lisääntyisin.
Mies29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helvetinmoinen taakka lapsilla jotka on tehty vanhempien yksinäisyyden ja tylsyyden tilkkeeksi.
Puistattava.
Ja monet tekevät yhteiskunnan tukien ja etujen vuoksi tai koittaa lapsilla saada väkisin jonkun pysymään parisuhteeessa. ihan lähipiisissä on nähty näitä tapauksia jotenka ei ole valetta. Jos on ressukka niin yhteiskunta huolehtii paremmin kun siinä on lapsia tehtynä. Toki ihan ymmärrettävää mutta sitten muut avuntarvitsijat jätetäänkin heitteille, Kaikki avut ja tuet vain lapsiperheille vaikka on paljon köyhempiä sinkkutalouksia joillekka eläminen on paljon kalliimpaa eikä mitään etuja saa.
omakohtainen kokemus: vaimo katuu lapsettomuutta. Ikää jo reilu 40 ja nykyään itkeskelee... mieli muuttui kun serkku sai lapsen.
Vierailija kirjoitti:
omakohtainen kokemus: vaimo katuu lapsettomuutta. Ikää jo reilu 40 ja nykyään itkeskelee... mieli muuttui kun serkku sai lapsen.
Pre vaiheessa vaihdevuosien suhteen silloin pää alkaa huutaa että pakko saada lapsi, vaikka ei niitä haluaisi. Hormonit alkaa seota. Tai sitten luultavasti itkisi jos serkku olisi saanut Vuittonin laukun, eli tyypillinen kateellinen nainen, ei muuta. Kunhan pääsee tuosta hormonisekoilusta yli ja katsoo kun serkkunsa elämä kutistuu neulanpään kokoiseksi vankilaksi niin huokaisee helpotuksesta että ei kuunnellut seonnutta päätään.
Vierailija kirjoitti:
omakohtainen kokemus: vaimo katuu lapsettomuutta. Ikää jo reilu 40 ja nykyään itkeskelee... mieli muuttui kun serkku sai lapsen.
Toisaalta tuo voi olla ohimenevääkin. Itse olin aina vannoutunut vela, mutta 40 kriisissä tuli kauhea biologinen tarve saada lapsi ja pelko ja ahdistus siitä, jos en enää ehdi. Onneksi en löytänyt kumppania enkä saanut lasta, nimittäin alle vuodessa tuo koko höyrähdys meni ohi, ja tajusin että olisi se ollut kauheaa, jos tällainen ääri-introvertti erakkoluonne olisi lapsen hankkinut. Tuon jälkeen olen taas ollut siis onnellinen siitä, että olen lapseton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
omakohtainen kokemus: vaimo katuu lapsettomuutta. Ikää jo reilu 40 ja nykyään itkeskelee... mieli muuttui kun serkku sai lapsen.
Henkisesti kypsä ihminen osaa elää valintojensa kanssa. Itse olen vapaaehtoinen lapseton ja ihmettelen kovasti sitä, että monen mielestä tätä lapsettomuutta katuu joskus myöhemmin ja muutenkin on tuo oletettu katumus ja sillä lapsettomien pelottelu tapetilla jatkuvasti.
Itse ajattelen niin, että elän omien valintojeni kanssa sovussa loppuelämän. Jos nyt tosiaan sattuisin katumaan lapsettomuutta, niin ei siihen katumukseen kuole, mutta sen kanssa voi elää. Olen valintani tehnyt ja sen kanssa elän, koska valintoja nyt vain on elämässä tehtävä. Kaikkea ei voi saada ja kaikkea ei tarvitse haluta elääkseen hyvää ja täyttä elämää.
En keksi yhtään syytä miksi sukuni saati koko ihmiskunnan pitäisi jatkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai mitä teen? Kehitän ja luon uraani,, teen vapaaehtoistöitä aika-ajoin ulkomailla ja Suomessa ympäri vuoden. Olen asunut useampaan otteeseen miljoonakaupungeissa työn takia. Tykkään lisäksi nk. extreme-matkailusta: olen tehnyt mm. nuorempana maailmanympärireissun, purjehtinut Niilillä, käynyt Machu Picchulla, safarilla Keniassa. Kerran vuodessa vaellan Lapissa ja ensi vuonna on tarkoitus vetää vaellusreissu traileilla tällä hetkellä todennäköisesti Nepalissa, näitä reissuja varten (ja muutenkin) urheilen paljon. Nuorempana laskuvarjohyppäsin jonkin aikaa, se on vaihtunut tavoitteeseen lentolupakirjasta ja pienkoneesta. Purjehtiminen ja saaressa mökillä rauhassa olo on kesällä ihanaa.
Toki perusarkeen kuuluvat samanhenkinen mies sekä ystävät ja työni, josta pidän. Luen paljon, katsellaan lisäksi sarjoja ja harrastetaan eri urheilulajeja. Luulen, että en olisi voinut elää aidosti omannäköistäni elämää, jos olisin hankkinut lapsia. Tärkein syy taustalla kuitenkin oli se, että en ole lapsia koskaan halunnut.
ADHD tai maailmantuska. Ei se siitä ympäriinsä hyppimisestä miksikään muutu....
Vierailija kirjoitti:
En keksi yhtään syytä miksi sukuni saati koko ihmiskunnan pitäisi jatkua.
Teillä huonot geenit? Ymmärrän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomilla puuttuu kokemus tietysti niistö omista lapsista. Oma lapsi on aivan eri asia kuin jonkun toisen vaikka oman sisaruksen lapsi. Sen kokemuksen puuttuessa puhuvat vain mahdollisista tunteista järkeilemällä. Lapsettomuus on tietysti ihan yhtä hyvä valinta kuin lasten hankkiminenkin.
Vierailija kirjoitti:
Voin heti kertoa ettei kaduta näin lähestyttyä kuuttakymmentä ja on puolisokin, se sama nuoruus ajoita lähtien. Ihanaa oma rauha eikä kukaan tuuppaa lapsenlapsi laumaa pilaamaan sitä. Lepääminen on entistäkin tärkeämpää. Olemme vielä työssä ja harrastuksia piisaa tässä ihan kotonakin puutarha töitä yms. remppaa on niin paljon ettei tekemälläkään lopu ja aina voi keksiä uusia harrastuksia ja itselläni haaveena käsityöt, siis opetella tekemään hienoja käsitöitä. Toinen haave on taide, taulujen maalaaminen. Ehkäpä vielä voisi opiskella jotain. Eihän tääsä ole kuin mielikuvitus rajana mitä voisi toteuttaa tulevaisuudessa. Puolisollani on metsää ja hänellä haaveena vielä mökin rakentaminen kunhan pääsee eläkkeelle.
Ihan turhaan kuvittelet että lapsettomien elämä olisi jotenkin merkityksetöntä ja köyhää. Me löydämme onnen itsestämme eikä toisista ihmisistä, tosin toiset ihmiset kyllä täydentää sitä ja on meillä aikuisia ystäviä ihan tarpeeksi. Harrastusten parista löytyy ystäviä varmasti jos sitten jompikumpi jää leskeksi.
Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet muuttuva. Mitään ei jälkeesi jää ehtoopuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua yksinäisyys pelottaa, mutta kun vaan en voi sietää lapsia enkä mitään lapsiperhe-elämän osia. Esim ruoanlaitto, siivoaminen, kuskina toimiminen, kaikkien lasten asioiden muistaminen... Olisi minulle yhtä helvettiä.
Ja kun ne lapsetkin voi muuttaa muualle, niin olisi järjetöntä uhrata ainakin 15-20 vuotta elämästään johonkin jota ei voi sietää, jotta ehkä pienellä todennäköisyydellä olisi vähemmän yksinäinen jos elää vanhaksi. Hinta olisi ihan liikaa verrattuna mahdollisiin vuosikymmenten päästä tuleviin hyötyihin.
Jos asia on sinulle päivänselvä niin se on hyvä. Hyvät perustelut. Mutta sitä ihmettelen että puoli suomea on yhtäkkiä muuttunut lapsiperhe-elämää vihaaviksi. Tuskin tuo pätee kuin pieneen marginaaliin ihmisistä. AP
Kyllä sitä on vihattu maailman sivu. Nykyään vain on vihdoinkin aito mahdollisuus valita toisin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomilla puuttuu kokemus tietysti niistö omista lapsista. Oma lapsi on aivan eri asia kuin jonkun toisen vaikka oman sisaruksen lapsi. Sen kokemuksen puuttuessa puhuvat vain mahdollisista tunteista järkeilemällä. Lapsettomuus on tietysti ihan yhtä hyvä valinta kuin lasten hankkiminenkin.
Vapaaehtoisesti lapsettomilta puuttuu kokemus omista lapsista, koska he eivät halua sitä kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hankkii lapsia, ei voi tehdä loppuelämällään yhtään mitään, koska kaikki aika menee lasten kanssa.
Perustele väitteesi. Eihän tuo ole edes totta.
Kyllä se ainakin näyttää olevan totta, kun tuntee ihmisiä joilla on lapsia.
Olen 44-vuotias vela, avoliitossa 30-vuotiaan velamiehen kanssa.
Toitten lisaksi lahinna nautitaan elamasta kolmisin meidan koiran kanssa, viikolla lahinna ollaan kotona. Juodaan pari lasia viinia, syodaan "alusta asti" tehtyja, hyvia ja terveellisia ruokia, istutaan sohvalla ja jutellaan, ja illalla rakastellaan.
Viikonloppuisin sitten enemman, kavereitten kanssa seurustelua, menoja erilaisiin tapahtumiin (myyjaisiin, konsertteihin, ulos syomaan, baariin, leffaan, viikonloppulomille eri kaupunkiin tai ihan vaan juhlimaan). Pidempia lomia joko kotimaassa tai ulkomailla sitten pari kertaa vuodessa.
Mies opiskelee nyt uutta ammattia, itsella on myos ajatuksissa etta aloittaisin kanssa uuden alan opinnot. Tavoitteena olisi saada ammatit, joita voi tehda friikkuna etana, sitten voitaisiinkin muuttaa puoleksi vuodeksi tai ehka jopa lopullisesti vaikka Aurinkorannalle yms. (Ei viela konkreettisia suunnitelmia, minne.)
Yhtena haaveena on myos food truck - yrityksen perustaminen, voisi alkaa nomadielaman ja kierrella silla ympari Eurooppaa. Tata voisi toki toteuttaa yhdessa noiden freelance-hommien kanssakin. Oma talo vaan vuokralle ja menoksi!
Ihanaa kun ei ole periaatteessa "kiinni" missaan geograafisesti, niin kuin nyt esimerkiksi lasten koulun, harrastusten tai kavereiden kanssa olisi.
Ei meilla tekeminen lopu, lapsi/lapset olisivat lahinna este ja hidaste. :)
Lähin esimieheni oli lapseton nainen, joka meni naimisiin noin 40-vuotiaana. Hänen miehellään oli lapsia edellisestä suhteestaan, uusi liitto jäi lapsettomaksi.
Esimiehelläni ja minulla oli ikäeroa noin 15 vuotta ja tulimme mainiosti toimeen, kunnes itse sain lapsen. Jokin muuttui. Yhtäkkiä kesälomia ei voinutkaan sopia, vaan esimies varasi ensin omansa ja minä sitten sen jälkeen mitä jäljelle jäi. Olin esimieheni sijainen. Oli hankalaa saadea lomia lapsen päivähoidon loman kanssa samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomilla puuttuu kokemus tietysti niistö omista lapsista. Oma lapsi on aivan eri asia kuin jonkun toisen vaikka oman sisaruksen lapsi. Sen kokemuksen puuttuessa puhuvat vain mahdollisista tunteista järkeilemällä. Lapsettomuus on tietysti ihan yhtä hyvä valinta kuin lasten hankkiminenkin.
Kokemus on kaikilla rajallista. Vaikka ihmisellä olisi yksi lapsi, hänellä on silloinkin kokemus vain yhdestä lapsesta. Hän ei voi tietää, miltä tuntuisi, jos hänellä olisi sen lapsen sijasta eri lapsi. Tai miltä tuntuisi jos lapsia olisi enemmän. Eikä hän voi oikeastaan tietää sitäkään, miltä tuntuisi jos hänellä ei vieläkään olisi yhtään lasta.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon ap:n ajattelumaailman. Tunsin kerran ihmisiä, jotka olivat aivan obsessoituneita siihen, ettei millään muulla maailman saavutuksella ole väliä, jos ei ole lapsia. Se on jonkinlainen aspergeria lähentelevä hulluus, joka pilaa ihmisen elämön.
Ehkä hormooniperäistä? Onkohan sille diagnoosia🤔?
OT, mutta voisko tuon aspergerin ja autistin haukkumasanana käyttämisen lopettaa? Vie kommentilta heti pohjan ja antaa hieman vajaan kuvan kirjoittajasta. Aspergerit kun eivät ole mikään homogeeninen ryhmä joilla on jokin "hulluustila". Olen niin kyllästynyt tuon stereotypian viljelyyn, se on vahingollista.
T: oikeasti assi N28, jolla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää ihmisten erilaisia elämäntyylejä ja haaveita elämälle
Olenko ymmärtänyt nyt oikein? Olisin välttänyt masennuksen ap:n mielestä sillä, että olisin tehnyt sitä ennen lapsia? Jonkun satunnaisen miehen kanssa. ei voi johtua kiireisyydestä ja elämän vastoinkäymisistä. Olenko minä nyt se itsekäs ihminen, kun en toipilaana ala mitään lasta tekemään tai ylipäätänsä halua lapsia, ettei se vain altistu samaan elämän kaltoinkohtelun vuoksi? Olenko minä itsekäs ihminen jos haluan parantua enkä tuoda lisää jälkeläisiä tähän kurjaan maailmaan satutettavaksi?
33-vuotias velanainen täällä terve! En pelkää katuvani lapsettomuutta. Todella paljon todennäköisempänä pitäisin sitä, että katuisin lasten hankkimista. Mun mielestä asioita ei pidä tehdä siksi, "ettei sitten myöhemmin kaduta". Asioita pitää tehdä siksi, että niitä haluaa - tässä ja nyt. Lapsia en ole halunnut koskaan. Mulla on vain aina ollut, ihan pienestä pitäen, joku sellainen sisäinen tietoisuus siitä, etten ikinä halua lapsia. Olen superintrovertti, inhoan meteliä, en ole koskaan tuntenut oloani lasten seurassa mukavaksi tai luontevaksi. Miksi ihmeessä siis rupeaisin yrittämään niitä itselleni? Syitä ei kerta kaikkiaan ole yhtään. Yksinäisyys ei ahdista; rakastan sitä. Ja vaikka ahdistaisikin, niin ei ne lapset ole siihen mikään patenttiratkaisu (eikö se olisi vähän itsekästäkin tehdä lapsia vain omien tarpeiden täyttämiseksi..?) Suvunjatkamiselle en myöskään näe mitään syytä. Ihmiskunta elää ja voi maapallolla varmasti oikein hyvin, vaikka juuri mun geenit ei eteenpäin siirtyisikään.
Jos elämä suo, niin toivon että voin jatkossakin nauttia pitkistä hitaista viikonloppuaamuista, mielenkiintoisista työtehtävistä, väreistä, hyvästä parisuhteesta, ruoanlaitosta, harrastuksista ja uusien asioiden oppimisesta. Mitään semmoista ei ole välttämättä suunnitelmissa, mitä ei _voisi_ tehdä myös lasten kanssa. Mutta sekään ei oikein riitä mulle perusteeksi ruveta pyöräyttelemään niitä, etenkin kun koen että mun yleinen elämänlaatu on joka tapauksessa moninverroin parempi ilman lapsia. Jokaisella lapsella olisi oltava oikeus syntyä tänne toivottuna ja rakastettuna. Surullisia tarinoita täällä on jo ihan tarpeeksi.
Jos ap pyörii vielä linjoilla, niin kiinnostaisi tietää miksi muiden lapsettomuus vaikuttaa menevän niin tunteisiin..? Vai oliko tämä tosiaan vaan provo?