Te lapsettomaksi omasta tahdostanne jäävät

Minulla kyllä riittää tekemistä harrastuksissa ja miehen kanssa matkailussa. Kunnostetaan kotia, hoidetaan puutarhaa ja mökkeillään. Koen, että olemme pysyneet läheisempinä, kun ei ole tullut lapsia väliin. Kun käyn lapsia hankkineiden ystävieni luona, koen, että heidän arkensa on aika ankeaa ja raskasta. Mutta varmaan he itse pitävät siitä, koska ovat valintansa tehneet. Eikö olekin hyvä, että meillä kaikilla on se mahdollisuus, tehdä omannäköinen valinta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 ja teen töitä, vapaaehtoistöitä, opiskelen, luen, harrastan, matkustan, tapaan ystäviä, jne.  Aika yksinäiseksi jää jos elämässä ei ole muuta kuin lapset. 

Teet siis samaa kuin nykyiset 20 vuotiaat. No vapaa maa. En minä jaksaisi jämähtää tuolla tavalla...

Olen 58, ja minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta aikuisen elämältä, oli sitten lapsia tai ei. Tietty sitten vielä siivotaan, pestään pyykkiä avataan viemäreitä ja vaihdetaan lamppuja.

Ei ihme että suomessa miljoona ihmistä syö masennuslääkkeitä... AP

Sorry, se mitä itse epäilin masennukseksi olikin kilpirauhasen vajaatoiminta (meillä on hyvät työterveyslääkärit), joten eteenpäin sitä vain porskutetaan.

Ehkä tämä on sopiva kohta kysyä saisiko hiukan erittelyä siihen minkälaisia ylivertaisen riemun hetkiä lapset tuovat elämään ensimmäisen hymynsä, askelensa ja sanansa jälkeen? Siis sellaisia, jotka säteilevät pitkälle vanhuuteen.

Vanhemmuus on matka. Omani ovat vielä kouluiässä joten kaikkea en ole vielä kokenut mutta mahtavaa se on ollut. Kaikki se kun näet oman lapsesi kasvavan oppivan ja kehittyvän. Kun huomaat hänessä sinun ja puolisosi piirteitä, ehkä jotain menneiltä ajoilta pilkkeinä omista isovanhemmistasi. Siitä elämän riemusta ja positiivisuudesta ja energiasta jota lapset tuovat ympärilleen saa paljon iloa. Toki kaikki ei ole ruusuilla tanssimista. Se myös kasvattaa monella tapaa myös vanhempia. Omaan elämääni lapset ovat tuoneet suuremman merkityksen. En edellään väitä, että se olisi kaikkia varten tai että tämä olisi ainoa tapa elää, mutta mielestäni se on kaiken arvoista.

Minä saan samalta kuulostavia tunteita kissastani ja koirastani, toki niissä ei Luojan kiitos ole piirteitä sukulaisistani. Lisäksi ne eivät ikinä menetä lapsenomaista iloaan.

Eläimet ovat ihan kivoja. Mutta en ikinä ottaisi sellaista ronttia murheekseni. Siis jotain koiraa jota pitäisi kusettaa aamuin illoin tai kissaa joka pitää sinua palvelijanaan. Metsään joutavat tai jonnekin eläintarhaan. Ihan söpöjä ja kivoja toki ovat luontokappaleina. :) Lemmikki ei ihnistä korvaa millään tasolla, ei aikuista eikä lasta.

Loppujen lopuksi vauva ja lemmikki eivät paljoakaan eroa toisistaan (paitsi ulkoisesti). Molempia pitää ruokkia, kusettaa (vauvalla tätä kutsutaan vaipanvaihdoksi) ja kaikin tavoin passata. Vauva on itse asiassa vaativampi kuin lemmikki. Se saattaa esim. huutaa yötä myöten. Harva lemmikki sellaista tekee. 

Jep. Plus, minulle kyllä lemmikkini ovat tärkeämpiä ja antavat minulle enemmän energiaa vuorovaikutuksessamme kuin 99,9 % ihmisistä. Ihmiset useimmiten vie energiaa.

Ymmärrän tämänkin. Monet ihmiset vievät energiaani kyllä. Lapseni eivät. Tai sanotaanko niin että he myös lataavat akkuni samalla. AP

Kun nyt noin kovin ymmärtäväiseksi heittäydyit, voisitko samalla ymmärtää sen, että ihmisillä on erilaisia tapoja elää eikä ole olemassa yhtä ja oikeaa. Sen myötä voisit lakata kyseenalaistamasta ja ihmettelemästä toisten elämää ja keskittyä ihan siihen omaan elämääsi. Kaikille helpompaa niin. 

Tämä on keskustelufoorumi. Täällä kuuluu keskustella, kyseenalaistaa ja mietiskellä tekstin muodossa pidit sinä siitä tai et. Foorumin aihekin on ihan linjassaan itse foorumin kanssa. Aion kyllä jatkaa tätä kyseenalaistusta ja ihmettelyä jatkossakin pidit sinä siitä tai et. Kaikkea hyvää. AP

Maailma on täynnä tekemistä. Jotenkin tuntuu, että monet perheelliset ovat ultra turvallisuushakuisia ihmisiä, joille kaiken tapahtuminen kuten aina ennenkin on pakko, muuten kaikki suistuu raiteiltaan. Sitten he kauhunsekaisesti seuraavat niitä, jotka rohkenevat elää omansalaista elämää. Perheellisen määritelmää: on erittäin kiinnostunut siitä, millaista on perheettömän elämä. Tai varsinkin lapsettoman elämä.

Sitten minä vasta huolissani olisikin, jos lapset, siis toiset ihmiset, olisivat joskus elämäni ainoa tarkoitus.

Ei, ei ja ei. Minun oma elämäni on oman elämäni tarkoitus.

Puistattaa jo pelkkä ajatuskin istua joskus kiikkutuolissa ja käsittää että elämäni ja unelmani olivat vain sitä että muut voivat elää ja unelmoida.

Vierailija kirjoitti:

Minulla kyllä riittää tekemistä harrastuksissa ja miehen kanssa matkailussa. Kunnostetaan kotia, hoidetaan puutarhaa ja mökkeillään. Koen, että olemme pysyneet läheisempinä, kun ei ole tullut lapsia väliin. Kun käyn lapsia hankkineiden ystävieni luona, koen, että heidän arkensa on aika ankeaa ja raskasta. Mutta varmaan he itse pitävät siitä, koska ovat valintansa tehneet. Eikö olekin hyvä, että meillä kaikilla on se mahdollisuus, tehdä omannäköinen valinta?

No, varmaankin juuri näin. Kuulut siis siihen porukkaan joka ei ehdottomasti halua lapsia? Mutta tuskin tämän ilmiön yleisyydessään ainoa syy, sillä tämä on kuitenkin marginaalinen juttu että lapsia ei ollenkaan haluaisi? AP

Vierailija kirjoitti:

Minä en kannusta ketään lapsentekoon, enkä pidä lapsen saaneiden ihmisten elämää parempana vaan samanarvoisten kuin muidenkin. En minäkään nuorena kuvitellut tulevani vanhemmaksi. Lisääntyminen oli ajatuksena ”.ehkä sitten joskus”. Kun sitten meille kaksi lasta syntyi niin en ole katunut heitä tai vanhemmuuttani koskaan. En kyllä ollut mikään bilettäjä nuoruusvuosien jälkeen, enkä ole kaivannut ihmisiä valtavasti ympärilleni. Viihdyn myös yksin paljon. En tarkoita yksinäisyydellä sitä, miten se täällä on käsitetty tuosta aloituksestani. Edelleen lapsiperheen arjessa teen niitä asioita kuin ennen lapsia. En ole joutunut luopumaan mistään tärkeästä. Lasten myötä olen vain saanut elämääni sisältöå. Ymmärrän, että muiden kohdalla asia ei välttämättä ole niin. Ihan vaan ihmettelen että mikä tässä lapsettomuushommassa on taustalla. En yhtään ymmärrä mistä on kyse.

Minä en mistään hinnasta halua elää "lapsiperheen arkea". Mikään siinä ei ole minulle positiivista, ja lähes kaikki kuulostaa ja näyttää maanpäälliseltä helvetiltä. Miten voi olla vaikea ymmärtää että siinä missä sinä pidät lasten kanssa elämisestä, joku toinen vihaisi sitä? Kuinka lapsellinen (!) pitää olla ettei ymmärrä ihmisten pitävän eri asioista.

Vierailija kirjoitti:

Maailma on täynnä tekemistä. Jotenkin tuntuu, että monet perheelliset ovat ultra turvallisuushakuisia ihmisiä, joille kaiken tapahtuminen kuten aina ennenkin on pakko, muuten kaikki suistuu raiteiltaan. Sitten he kauhunsekaisesti seuraavat niitä, jotka rohkenevat elää omansalaista elämää. Perheellisen määritelmää: on erittäin kiinnostunut siitä, millaista on perheettömän elämä. Tai varsinkin lapsettoman elämä.

Kysyin niistä tekemisistä niin voisitko vastata siihen kysymykseen? Mielestäni sinun ”jotenkin tunteesi” tuossa johdattaa harhateille, ei se ainakaan ihan noin mustavalkoista taida olla. :)AP

Vierailija kirjoitti:

Sitten minä vasta huolissani olisikin, jos lapset, siis toiset ihmiset, olisivat joskus elämäni ainoa tarkoitus.

Ei, ei ja ei. Minun oma elämäni on oman elämäni tarkoitus.

Puistattaa jo pelkkä ajatuskin istua joskus kiikkutuolissa ja käsittää että elämäni ja unelmani olivat vain sitä että muut voivat elää ja unelmoida.

Tietysti minunkin elämäni on minun suurin tarkoitukseni. Ei lapset sitä asiaa poista millään tavalla. Minä koen asian näin. Tietysti haluan lapsilleni parasta mutta voin toimia vain ohjaajana pienen hetken jälkikasvuni elämässä sitten he vastaavat itsestään. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla kyllä riittää tekemistä harrastuksissa ja miehen kanssa matkailussa. Kunnostetaan kotia, hoidetaan puutarhaa ja mökkeillään. Koen, että olemme pysyneet läheisempinä, kun ei ole tullut lapsia väliin. Kun käyn lapsia hankkineiden ystävieni luona, koen, että heidän arkensa on aika ankeaa ja raskasta. Mutta varmaan he itse pitävät siitä, koska ovat valintansa tehneet. Eikö olekin hyvä, että meillä kaikilla on se mahdollisuus, tehdä omannäköinen valinta?

No, varmaankin juuri näin. Kuulut siis siihen porukkaan joka ei ehdottomasti halua lapsia? Mutta tuskin tämän ilmiön yleisyydessään ainoa syy, sillä tämä on kuitenkin marginaalinen juttu että lapsia ei ollenkaan haluaisi? AP

Hassu kommentti. Ihminen voi vastata vain omasta puolestaan, ja  niin tein. 

Miten usein siis käyt vanhempiesi luona?

Ketjua sen enempää lukematta:

Hei vanha setä, kiitos huolenpidostasi. Kysympähän vaan, että mitä hittoa se sulle kuuluu.

Mutta kun kerran kysyit, niin aion pomppia hyppykepillä päivät pitkät ja pitää hauskaa. Ja sitku ei enää jaksa, niin voi todeta, että helkkarin kivaa oli. 

Oliko muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailma on täynnä tekemistä. Jotenkin tuntuu, että monet perheelliset ovat ultra turvallisuushakuisia ihmisiä, joille kaiken tapahtuminen kuten aina ennenkin on pakko, muuten kaikki suistuu raiteiltaan. Sitten he kauhunsekaisesti seuraavat niitä, jotka rohkenevat elää omansalaista elämää. Perheellisen määritelmää: on erittäin kiinnostunut siitä, millaista on perheettömän elämä. Tai varsinkin lapsettoman elämä.

Kysyin niistä tekemisistä niin voisitko vastata siihen kysymykseen? Mielestäni sinun ”jotenkin tunteesi” tuossa johdattaa harhateille, ei se ainakaan ihan noin mustavalkoista taida olla. :)AP

Mutta oma asenteesi vaikuttaa kyllä mustavalkoiselta, joskin eri päin.

-eri-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten on mahdollista että postasin tän ensin väärään ketjuun mutta niin kävi. 

Vierailija kirjoitti:

Nuo sun ajatukset perustuu sellaiselle uskomukselle ap, että on tietty oikea tapa elää ja tietyt oikeat asiat joita pitää tavoitella, ja että itsenäisten ratkaisujen tekeminen on vaarallista koska jos luulee haluavansa jotain muuta on väärässä ja tosiasiassa haluaa kuitenkin niitä jonkun muun määrittelemiä oikeita asioita.

Se kuulostaa musta siltä ettet tiedä mitä haluaminen on. Et voi kuvitella että joku haluaisi mitään muuta kuin niitä ennaltamäärättyjä standardiratkaisuja, koska olet itse tukahduttanut kaikki itsestäsi lähtöisin olevat halusi ja luulet, että jonkun asian haluaminen on sitä että tunnistaa jonkun asian olevan standardiratkaisu. Varmasti näin ei voi oikeasti olla, mutta siltä se musta käsin näyttää.

Mun elämällä on tarkoitus. Teen työtä jotta teidän lapset saisi elää mahdollisimman hyvän elämän turvassa ja heidänkin lapsillaan olisi vielä tulevaisuus. Kuulostaa useimmista varmasti vieraalta, mutta isoihin asioihin osallistuminen tekee elämästä sellaista ettei yksinäisyyttä, tyhjyyttä tai omaa merkitystään ja jälkensä jättämistä maailmaan tarvitse miettiä yhtään. Tällaiset huolet vaan katoaa.

Toivon että sitten kun olen vanha mulla olisi aikaa, mielenmalttia ja mahdollisuuksia tehdä enemmän niitä asioita jotka tekee elämästä kivaa. Olen löytänyt jo ihan liian monta asiaa joihin voisin hukata vaikka kuinka monta elinikää, ja lisäksi kauneuden arvostamisen, puutarhanhoidon, hengellisyyden, laittomat päihteet ja ryhmäseksin. Jos vaan saan olla terve ja turvassa, tulen varmasti aina nauttimaan elämästä. 

Tuo kappale omasta elämästäsi kuulostaa hyvältä minusta. Mutta siinä olet väärässä, että kuvittelen oman tapani elää ja tavoitella asioita jotenkin paremmaksi tai kaikille kuuluvaksi. Niin en ajattele. En minä välitä siitä saatko tai haluatko sinä lapsia. Haluatko elää lapsiperhe-elämää tai opiskella vaikka kymmeniä erilaisia tieteenaloja tai pikakursseja kuten joku täällä puheli. Jokaisella meillä on oma tiemme. AP

Juu, ei se ollut syytös. Sitä vaan hahmottelin, miltä se vaikuttaa kun kysytään loputtoman monta kertaa että eikö pelota että alkaa kaduttaa.

Viimeinen Suomalainen syntyy joskus 2045. Elämme yltäkylläisyydessä ja kokeet osoittavat, että sellainen väestö kuolee hyvin nopeasti kun lapsiluku jossain vaiheessa lyö nollaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 ja teen töitä, vapaaehtoistöitä, opiskelen, luen, harrastan, matkustan, tapaan ystäviä, jne.  Aika yksinäiseksi jää jos elämässä ei ole muuta kuin lapset. 

Teet siis samaa kuin nykyiset 20 vuotiaat. No vapaa maa. En minä jaksaisi jämähtää tuolla tavalla...

Olen 58, ja minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta aikuisen elämältä, oli sitten lapsia tai ei. Tietty sitten vielä siivotaan, pestään pyykkiä avataan viemäreitä ja vaihdetaan lamppuja.

Ei ihme että suomessa miljoona ihmistä syö masennuslääkkeitä... AP

Sorry, se mitä itse epäilin masennukseksi olikin kilpirauhasen vajaatoiminta (meillä on hyvät työterveyslääkärit), joten eteenpäin sitä vain porskutetaan.

Ehkä tämä on sopiva kohta kysyä saisiko hiukan erittelyä siihen minkälaisia ylivertaisen riemun hetkiä lapset tuovat elämään ensimmäisen hymynsä, askelensa ja sanansa jälkeen? Siis sellaisia, jotka säteilevät pitkälle vanhuuteen.

Vanhemmuus on matka. Omani ovat vielä kouluiässä joten kaikkea en ole vielä kokenut mutta mahtavaa se on ollut. Kaikki se kun näet oman lapsesi kasvavan oppivan ja kehittyvän. Kun huomaat hänessä sinun ja puolisosi piirteitä, ehkä jotain menneiltä ajoilta pilkkeinä omista isovanhemmistasi. Siitä elämän riemusta ja positiivisuudesta ja energiasta jota lapset tuovat ympärilleen saa paljon iloa. Toki kaikki ei ole ruusuilla tanssimista. Se myös kasvattaa monella tapaa myös vanhempia. Omaan elämääni lapset ovat tuoneet suuremman merkityksen. En edellään väitä, että se olisi kaikkia varten tai että tämä olisi ainoa tapa elää, mutta mielestäni se on kaiken arvoista.

Minä saan samalta kuulostavia tunteita kissastani ja koirastani, toki niissä ei Luojan kiitos ole piirteitä sukulaisistani. Lisäksi ne eivät ikinä menetä lapsenomaista iloaan.

Eläimet ovat ihan kivoja. Mutta en ikinä ottaisi sellaista ronttia murheekseni. Siis jotain koiraa jota pitäisi kusettaa aamuin illoin tai kissaa joka pitää sinua palvelijanaan. Metsään joutavat tai jonnekin eläintarhaan. Ihan söpöjä ja kivoja toki ovat luontokappaleina. :) Lemmikki ei ihnistä korvaa millään tasolla, ei aikuista eikä lasta.

Loppujen lopuksi vauva ja lemmikki eivät paljoakaan eroa toisistaan (paitsi ulkoisesti). Molempia pitää ruokkia, kusettaa (vauvalla tätä kutsutaan vaipanvaihdoksi) ja kaikin tavoin passata. Vauva on itse asiassa vaativampi kuin lemmikki. Se saattaa esim. huutaa yötä myöten. Harva lemmikki sellaista tekee. 

Huomaan hymähtäväni tälläisille kirjootuksille. :D se vauva kasvaa. Ja niin nopeaa että sitä vaan ihmettelee miten tuo koulureppu selässä kulkeva älypuhelin-olio oli vielä hetki sitten se vaiva joka ”vain huutaa”. Ei se mitään, olen minäkin ollut joskus nuori ja naiivi. ;) AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa se on miehenä huudella. Ei tarvitse synnyttää, ei olla raskaana, ei hoitaa niitä pentuja kuin joskus ja jouluna, ei tarvitse luopua työstä, harrastuksista, ei mistään. Ja jos ei myöhemmin enää huvitakaan niin senkun lähtee kälppimään. Naisessa ne kakarat on kiinni 24/7 ja vastuu on loputon. ”Introvertti ja erakkoluonne” etpä muuten olis ellet voisi dumpata penskoja vaimolle aina kun vähän ahistaa.

Kuulostaa katkeralta. Ja olet vieläpä väärässä. Minä en dumppaa lapsiani mihinkään. Vietän aikani lasten kanssa kun niin vaaditaan.

Niin, kun eukko komentaa. Vapaaehtoisesti ei tartte kiinnostaa. Isyys on rusinat pullasta-meininkiä jolloin ei tarvitse tehdä mitään mikä ei ole kivaa. Äiti on oikeasti vastuussa.

Olen 43-vuotias vela ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä tyytyväisempi olen valintaani. Tiesin hyvin nuorena, etten halua lapsia. Minulla on hyvä työpaikka, ihana mies ja 2 rakasta kissaa. Työ on hyvin vaativaa, joten vapaa-ajalla haluan rentoutua, tavata ystäviä tai matkustella. Miehelläni on 2 aikuista poikaa. Hän on luvannut, että jos lapsenlapsia tulee, minun ei tarvitse niistä stressata. En siis ryhdy mummopuoleksi! Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Ketjua sen enempää lukematta:

Hei vanha setä, kiitos huolenpidostasi. Kysympähän vaan, että mitä hittoa se sulle kuuluu.

Mutta kun kerran kysyit, niin aion pomppia hyppykepillä päivät pitkät ja pitää hauskaa. Ja sitku ei enää jaksa, niin voi todeta, että helkkarin kivaa oli. 

Oliko muuta?

Tuskin jaksat pomppia sillä kepillä puolta tuntiakaan huonokuntoinen kun olet. Ensin sinun pitää lopettaa valehtelu. Kyllä se siitä, maailman ja nuoruuden tuska. :) enkä minä nyt niin vanha ole, en edes neljääkymppiä vielä mutta jotain on maailma opettanut ja opettaa sinuakin palleroinen. Kaikkea hyvää. AP

Ilmeisesti siis käyt vanhempiesi luona hyvin harvoin kun et kerran asiaan vastaa. Eli ei se lasten teko takaa että lapsista on seuraa sitten vanhana.

Miksi AP vaivaudut? Velat pitävät lapsia ja vanhempia alimpana saastana maapallolla, joten aika turhaa keskustelua.