Miten puoliso jäi pettämisestä kiinni?
Unohtuiko puolison kännykkä pöydälle? Löytyikö somesta paljastavia kuvia? Tunnustiko puoliso tai kertoiko joku muu pettämisestä?
Kommentit (1332)
Silmät aukesivat kirjoitti:
Itsellä on yksi kokemus pettävästä poikaystävästä joskus 25 vuoden takaa, mutta karuinta mitä olen tämän asian suhteen nähnyt, oli kerta Oululaisessa baarissa noin vuonna 1995. Itse olin noin 20 vuotias silloin, ja olin kavereiden kanssa istumassa iltaa eräässä baarissa. Sinne sitten tuli iso (noin 20 henkeä) seurue paikalle, ja he olivat minun vanhoja yläasteen ja lukion opettajia. Ilta eteni heillä hyvinkin kiihkoisaksi keskenään, ja jossain vaiheessa yksi heistä tunnisti minut, vanhan oppilaansa. Tillanne oli TOOOOOSI nolo, minä käytännössä näin kuinka he keskenään suutelivat ja hinkkasivat toisiaan tuolien välistä. Minut tunnistettuaan, koko sakki lähti muualle, mutta yksi heistä käsi sanomassa, että hän on pahoillaan että minun piti se tilanne nähdä.
Hahhah, muuten uskon, mutta en sitä, että kukaan olisi tullut sinulle pahoittelemaan. By the way, opettajatkin ovat vain ihmisiä.
T. Ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tulevat ja lähtevät viestit ja sähköpostit ei muille kuulu eikä minun tarvitse sitä mitenkään perustella kenellekkään. Viestintäsalaisuus on lakiin kirjoitettu eikä sitä kumoa edes vainoharhainen ämmä. Jos joku yrittää avata minun puhelimen jää siitä armotta kuvan kanssa kiinni... jos se olis minun rakas vaimoni lähtisi hän samantien kierrätykseen pentujensa kanssa ja tämän hän hyvin tietää.
Huh! Sinun vaimosi kannattaisi jättää sinut ja heti!
Miks? Meillä menee ihan hyvin.
Ei mene. Jos olet valmis potkimaan vaimosi pihalle - ja vielä tuo PENTUJENSA kanssa- puhelimen tsekkaamisen takia, niin kyseessä ei ole rakkaussuhde vaan tunteeton hyväksikäyttösuhde tai kulissi, en tiedä mikä.- Ps. tietenkään ei ole oikein tutkia toisen puhelinta, MUTTA INHIMILLISTÄ, jos epätoivoissaan niin tekee. Oletko itse virheetön?

En ole virheetön eikä sinusta ole avioliittoterapeutiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 76 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkin puhelimen kun ukko sammui.
Kehtas vielä haukkua mut aamulla miten kehtaan hänen puhelimensa kolkata.. Voi vittttu niin...
Onneksi kehtasin.
Sinne meni 7v ja lähdin samantien.
Ikinä ei olisi myöntänyt itse joten suosittelen tutkikaa puhelin jos epäilette 😆👍Kuuluu viestintä salaisuuden piiriin! Sen rikkominen on rikos!
Tunge jo se "viestintä salaisuus" persheeseesi. Puolisolla ON oikeus tietää ja se menee jonkun läpäpäpän ohi. Jos on massia voi palkata yksitysetsivän ja he sitten tutkivat luurisi jos et itse anna.
Olet joko perskarvat hiessä oleva pettäjä tai kokematon hikipoika jota pelottaa pornoaarre puhelimessa.
Sorry, muijalla ei ole mitään asiaa minun puhelimeen.
Mutta eihän se mikään ongelma olekkaan koska sinulla ei koskaan ole ollutkaan mitään muijaa. Ja jos olisi, vähintäänkin pettäisit sitä tekstareilla;)
Vai että pettäisin tekstareilla. Alkaa olla jo vainoharhaista. Älä juo enempää.

Kuulostat ”periaatteen mieheltä”...
Ihan uteliaisuuttani kysyn, onko tuo yksityisyyden suoja ainoa pakkomielteesi, vai onko niitä useampia? :)
Vaimo jäi kiinni tekstareista. Alkoi viettää aikaa kotona enemmän puhelimen kanssa kuin minun kanssa. Intuitio sanoi, että jotain on meneillään. Vaimon nukkuessa tarkastin puhelimen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin työporukan (vienti) miehistä jäi taudista kiinni kotona. Lauloi vaimolle paniikissa kaikki reissuissa maksullisissa laukkaavat työkaverinsa. Vaimo sitten soitteli meidät muut vaimot läpi. Siellä oltiin ”eksoottista tyttöä” metsästetty 15 vuotta.
Tämä on keksitty juttu.
Höpöhöpö
Tiedän monia vätyksiä jotka laulavat kiinni jäädessään kaiken koska toivovat itselleen jonkinmoista armoa ja ymmärrystä paniikissaan.
Sama pätee myös moniin pikkurikollisiin.
Vierailija kirjoitti:
Silmät aukesivat kirjoitti:
Itsellä on yksi kokemus pettävästä poikaystävästä joskus 25 vuoden takaa, mutta karuinta mitä olen tämän asian suhteen nähnyt, oli kerta Oululaisessa baarissa noin vuonna 1995. Itse olin noin 20 vuotias silloin, ja olin kavereiden kanssa istumassa iltaa eräässä baarissa. Sinne sitten tuli iso (noin 20 henkeä) seurue paikalle, ja he olivat minun vanhoja yläasteen ja lukion opettajia. Ilta eteni heillä hyvinkin kiihkoisaksi keskenään, ja jossain vaiheessa yksi heistä tunnisti minut, vanhan oppilaansa. Tillanne oli TOOOOOSI nolo, minä käytännössä näin kuinka he keskenään suutelivat ja hinkkasivat toisiaan tuolien välistä. Minut tunnistettuaan, koko sakki lähti muualle, mutta yksi heistä käsi sanomassa, että hän on pahoillaan että minun piti se tilanne nähdä.
Hahhah, muuten uskon, mutta en sitä, että kukaan olisi tullut sinulle pahoittelemaan. By the way, opettajatkin ovat vain ihmisiä.
T. Ope
Yksi elämäni ällöttävimmistä hetkistä on ollut, kun entinen, naispuolinen vanha opettajani, tuli kännipäissään kapakassa iskemään. Ja vonkaamaan kanssaan saunomaan.
Paljon pahemmalta se tuntui nuorna miesnä kuin se, että yliopiston kielikeskuksen känninen noin kolmikymppinen naisopettaja yritti vappubileistä vokotella parikymppisenä mukaansa. Siinä ei sentään ikäeroa ollut kuin max 8-10-v
Vierailija kirjoitti:
PeterPan kirjoitti:
Ex esitteli positiivista raskaustestiä. Ei tiennyt että olin hankkinut sterilisaation jo ennen suhteemme alkua. Jaksoin leikkiä mukana raskausajan ja synnytyksen samalla kun valmistelin paluuta Suomeen. Myin tavarat ja muutin sillä aikaan kun ex oli laitoksella.
Hyvä källi... siinähän on äpäränsä kanssa.
Sukulaistyttö sai kahden mukulan jatkoksi mulattivauvan - isäntä häipyi siinäkin..
Lapset on lapsia ei äpäriä.
Jännä että jonkun miehen mielestä on hyvä källi jättää nainen ja lapsi joka todennäköisesti on oma.
Ei mitään vastuuta eikä kunniaa.
tiktok kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin työporukan (vienti) miehistä jäi taudista kiinni kotona. Lauloi vaimolle paniikissa kaikki reissuissa maksullisissa laukkaavat työkaverinsa. Vaimo sitten soitteli meidät muut vaimot läpi. Siellä oltiin ”eksoottista tyttöä” metsästetty 15 vuotta.
Tämä on keksitty juttu.
Höpöhöpö
Tiedän monia vätyksiä jotka laulavat kiinni jäädessään kaiken koska toivovat itselleen jonkinmoista armoa ja ymmärrystä paniikissaan.
Sama pätee myös moniin pikkurikollisiin.
Vätys saattaa laulaa tietonsa, jos kuvittelee saavansa tästä jotakin hyötyä.
Pettäminen on sen kaliiberin kupru, että ymmärrystä ja armoa ei heru selityksellä: ”kaikki muutkin”...
Ihan yksinkertaisinkin mies ymmärtää tämän, eikä missään nimessä ammu itseään jalkaan kavaltamalla kollegoitaan taikka kavereitaan.
Vierailija kirjoitti:
Silmät aukesivat kirjoitti:
Itsellä on yksi kokemus pettävästä poikaystävästä joskus 25 vuoden takaa, mutta karuinta mitä olen tämän asian suhteen nähnyt, oli kerta Oululaisessa baarissa noin vuonna 1995. Itse olin noin 20 vuotias silloin, ja olin kavereiden kanssa istumassa iltaa eräässä baarissa. Sinne sitten tuli iso (noin 20 henkeä) seurue paikalle, ja he olivat minun vanhoja yläasteen ja lukion opettajia. Ilta eteni heillä hyvinkin kiihkoisaksi keskenään, ja jossain vaiheessa yksi heistä tunnisti minut, vanhan oppilaansa. Tillanne oli TOOOOOSI nolo, minä käytännössä näin kuinka he keskenään suutelivat ja hinkkasivat toisiaan tuolien välistä. Minut tunnistettuaan, koko sakki lähti muualle, mutta yksi heistä käsi sanomassa, että hän on pahoillaan että minun piti se tilanne nähdä.
Tämä nyt oli hieman epäselvä kuvaus...? Kuka petti ja ketä? Tiesit että opettajat jotka lääppivät toisiaan olivat tahoillaan naimisissa? Vai tämä poikaystäväsi oli siellä opettajan kanssa halimassa...?
Meillä ainakin on työpaikalla monta keskenään naimisissa olevaa opepariskuntaa ja lisäksi keskenään seurustelevia opettajia.
Me opet ollaan ihan normaaleja asioita tekeviä ihmisiä eikä meitä päästetä ulos koulusta vain pikkujouluihin.
Myyntimies-Mynttinen kirjoitti:
tiktok kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin työporukan (vienti) miehistä jäi taudista kiinni kotona. Lauloi vaimolle paniikissa kaikki reissuissa maksullisissa laukkaavat työkaverinsa. Vaimo sitten soitteli meidät muut vaimot läpi. Siellä oltiin ”eksoottista tyttöä” metsästetty 15 vuotta.
Tämä on keksitty juttu.
Höpöhöpö
Tiedän monia vätyksiä jotka laulavat kiinni jäädessään kaiken koska toivovat itselleen jonkinmoista armoa ja ymmärrystä paniikissaan.
Sama pätee myös moniin pikkurikollisiin.
Vätys saattaa laulaa tietonsa, jos kuvittelee saavansa tästä jotakin hyötyä.
Pettäminen on sen kaliiberin kupru, että ymmärrystä ja armoa ei heru selityksellä: ”kaikki muutkin”...
Ihan yksinkertaisinkin mies ymmärtää tämän, eikä missään nimessä ammu itseään jalkaan kavaltamalla kollegoitaan taikka kavereitaan.
Miehiin ei voi koskaan luottaa ei edes toinen mies. Laulavat heti kaiken kun jäävät itse kiinni.
Ja panevathan he toisten tyttöystäviä ja vaimoja niin miten voisi luottaa?
Tuhkelo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 76 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkin puhelimen kun ukko sammui.
Kehtas vielä haukkua mut aamulla miten kehtaan hänen puhelimensa kolkata.. Voi vittttu niin...
Onneksi kehtasin.
Sinne meni 7v ja lähdin samantien.
Ikinä ei olisi myöntänyt itse joten suosittelen tutkikaa puhelin jos epäilette 😆👍Kuuluu viestintä salaisuuden piiriin! Sen rikkominen on rikos!
Tunge jo se "viestintä salaisuus" persheeseesi. Puolisolla ON oikeus tietää ja se menee jonkun läpäpäpän ohi. Jos on massia voi palkata yksitysetsivän ja he sitten tutkivat luurisi jos et itse anna.
Olet joko perskarvat hiessä oleva pettäjä tai kokematon hikipoika jota pelottaa pornoaarre puhelimessa.
Sorry, muijalla ei ole mitään asiaa minun puhelimeen.
Mutta eihän se mikään ongelma olekkaan koska sinulla ei koskaan ole ollutkaan mitään muijaa. Ja jos olisi, vähintäänkin pettäisit sitä tekstareilla;)
Vai että pettäisin tekstareilla. Alkaa olla jo vainoharhaista. Älä juo enempää.
Kuulostat ”periaatteen mieheltä”...
Ihan uteliaisuuttani kysyn, onko tuo yksityisyyden suoja ainoa pakkomielteesi, vai onko niitä useampia? :)
Yksityisyyden suoja ei ole pakkomielle vaan lakiin kirjattu yksilön oikeus. Pakkomielteitä minulla ei ole eikä tarvetta esittää yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miehiin ei voi koskaan luottaa ei edes toinen mies. Laulavat heti kaiken kun jäävät itse kiinni.
Ja panevathan he toisten tyttöystäviä ja vaimoja niin miten voisi luottaa?
Missaat nyt pointin...
Ehkä tahallasi? :D
Se petetty vaimo ei ole yhtään vähempää vihainen, vaikka mies tuntisi ja osaisi nimetä kuinka monta muutakin petturia, koska häntä loukkaa vain ja ainoastaan oman miehen, ja häneen itseensä kohdistunut petos.
Kollegoja ja kavereita ei kannata polttaa, koska näin toimien saa heidätkin kimppuunsa, kun kostonhimoinen vaimo soittelee heidän vaimonsa läpi.
Vierailija kirjoitti:
Yksityisyyden suoja ei ole pakkomielle vaan lakiin kirjattu yksilön oikeus. Pakkomielteitä minulla ei ole eikä tarvetta esittää yhtään mitään.
...tai sitten sinulta yksinkertaisesti puuttuu sairauden tunto.
Pakkomielteistä vapaaksi ihmiseksi kirjoittelet nimittäin varsin obsessiivisesti tuosta yksityisyyden suojasta täällä :-p
Mies 76 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkin puhelimen kun ukko sammui.
Kehtas vielä haukkua mut aamulla miten kehtaan hänen puhelimensa kolkata.. Voi vittttu niin...
Onneksi kehtasin.
Sinne meni 7v ja lähdin samantien.
Ikinä ei olisi myöntänyt itse joten suosittelen tutkikaa puhelin jos epäilette 😆👍Kuuluu viestintä salaisuuden piiriin! Sen rikkominen on rikos!
Se on totta. Suomessa on tämä ja monk muukin laki päin persettä. Väärintekijöitä suojellaan aina viimeiseen asti ja parasta on juuri se, että he tietävät miten saada omaa etua ajettua näissäkin asioissa ja pelastettua oma nahka vaikka olisi miten väärin itse tehty.
Toinen nainen soitti minulle. Pahoitteli eroamme, ja toivoi kaiken sujuvan rauhallisesti.
Aiemmin en ollut tiennyt että olemme eroamassa.
Mutta joo, ihan hyvin kaikki sitten sujui, paitsi että mies löysi sitten kolmannen ja neljännenkin naisen. Pysyvää suhdetta etsii yhä. Kotiinkin on ollut hinku palata, mutta täällä on jo toinen mies, hyvä mies, ollut toistakymmentä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 76 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkin puhelimen kun ukko sammui.
Kehtas vielä haukkua mut aamulla miten kehtaan hänen puhelimensa kolkata.. Voi vittttu niin...
Onneksi kehtasin.
Sinne meni 7v ja lähdin samantien.
Ikinä ei olisi myöntänyt itse joten suosittelen tutkikaa puhelin jos epäilette 😆👍Kuuluu viestintä salaisuuden piiriin! Sen rikkominen on rikos!
Varmasti on rikos. Mutta onko se silti VÄÄRIN, se onkin jo ihan eri kysymys.
Se on VÄÄRIN. Moraalisesti ja eettisesti väärin koska jos olisi varmuus että sieltä löytyy vain miehen ja sen ko henkilön pettämistodisteita, niin mikäs siinä. Mutta sieltä löytyy myös muita asioita. Mies on voinut vaikka antaa neuvoja vaikeaan parisuhdetilanteeseen ihan ystävän roolissa tälle jonka kanssa ajattelet miehen pettävän ja näet hänen intiimit ja henkilökohtaiset asiansa jotka eivät sinulle kuulu. Ja jos ei edes tiedetä mitä sieltä haetaan tarkalleen, niin tulee varmsti silmäiltyä kaikki viestit läpi, myös salassapidettävät työviestit ja muiden henkilökohtaiset asiat jotka eivät ole sinun silmillesi tarkoitettu.
Että vaikka ette hittojakaan välittäisi sen potentiaalisen pettäjän oikeusturvasta, niin viattomilla ulkopuolisilla on tasan tarkkaan oikeus siihen. Sairasta ajatellakaan noin.Juu juu, aina kun etsii tiettyjä viestejä niin kuin vihjeitä pettämisestä niin aivan varmasti lukee toisen työpostia. tottakai. Kyllä teillä noita selityksiä riittää miksi puhelin pitää piilottaa tyynyn alle ja laittaa tupla lukitukset;) Porukka leikkii olevansa töissä jossain agenttifirmassa ja puhelimessa on jotain huippusalaista lol.
Ei minulla ole kännykässä mitään työjuttuja. Mutta esim puolisollani on. Siellä on hänen mm yritysten ostoihin ja myymisiin liittyvää oikeasti huippusalaista tietoa. Ei kaikki huippusalaiset jutut ole mitään ydinasekoodeja...
Miksi ei selaisia työjuttuja, voihan se puoliso pettää työkaverin kanssa? Vai meinaatko että nämä puhelinratsaajat yhtäkkiä muuttuvat kovin moraalisiksi ja ajattelevat että joo, okei, ei löytynyt kuin miehen parhaan kaverin henkilökohtaisia ongelmia ja harrastuskaverin kännissä tekemiä tunnustuksia että kokee seksuaalista vetoa vanhoja naisia ja miehiä kohtaan, mutta en tarkasta noita työjuttuja koska mies voi salettiin pettää jonkun työkaverin kanssa, niin silti nyt pitää osoittaa selkärankaa ja moraalia eikä käydä niitä läpi.