Lue keskustelun säännöt.
Neli-viisikymppiset ja siitä ylöspäin! Onko teillä läheisiä ihmisiä, vai kärsittekö yksinäisyydestä?
23.11.2019 |
Itsellä ei ole juuri ketään. Olen ihan kiva, kiinnostava ja toiset huomioon ottava nainen, mutta perheetön ja sittemmin joutunut jäämään pois työelämästä, joten aika hiljaista on. Tosin työkavereita en ystäviksi ottaisikaan. Ihmisten elämä on niin täynnä, ettei sinne mahdu lisää kovin helposti. Sukulaisiakaan ei juuri ole.
Kommentit (107)
Mitä jos märinän sijaan joskus laittaisi ne muiden tarpeet etusijalle? Soittaisi vanhalle ystävälle, ja kiinnostuisikin hänen kuulumisistaan?
Mutta tiedän, ei onnistu yksinäiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakava sairastuminen vei ystävät. Toivottavasti saatte kokeilla sitä itsekin, te omahyväiset aikuispissikset.
Näen mielessäni keskivartalopulskean kanalauman, jolla kananpersetukka ja ysärimeikki, jotka keskenään kaakattaa ns ystäviensä kanssa huono-osaisista niin että tuulitakkien suihke vain käy.
Nuo sinun jutut ovat jotenkin niin vanhoja ja kuluneita, että ne eivät enää edes naurata. Yritä nyt sinäkin nousta jo sieltä kuopastasi ja katsoa ympärillesi avoimin silmin. Kyllä se on itsestä kiinni, jos ystäviä ja läheisiä ei ole.
Sitä paitsi ei ystävien tarvitse asua aina vieressä niin kuin jotkut täällä valittavat. Yksi ystäväni asuu monen sadan kilometrin päässä, on asunut viimeiset 20 vuotta, mutta hän on silti hyvä ystäväni. Näimme viimeksi kaksi vuotta sitten, mutta kun pääsemme puhelimeen ajan kanssa, niin saatamme kalkattaa yhtä soittoa kaksi tuntia ja sittenkin jää jutut kesken. Olemme molemmat perheellisiä keski-ikäisiä naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakava sairastuminen vei ystävät. Toivottavasti saatte kokeilla sitä itsekin, te omahyväiset aikuispissikset.
Näen mielessäni keskivartalopulskean kanalauman, jolla kananpersetukka ja ysärimeikki, jotka keskenään kaakattaa ns ystäviensä kanssa huono-osaisista niin että tuulitakkien suihke vain käy.
Nuo sinun jutut ovat jotenkin niin vanhoja ja kuluneita, että ne eivät enää edes naurata. Yritä nyt sinäkin nousta jo sieltä kuopastasi ja katsoa ympärillesi avoimin silmin. Kyllä se on itsestä kiinni, jos ystäviä ja läheisiä ei ole.
Sitä paitsi ei ystävien tarvitse asua aina vieressä niin kuin jotkut täällä valittavat. Yksi ystäväni asuu monen sadan kilometrin päässä, on asunut viimeiset 20 vuotta, mutta hän on silti hyvä ystäväni. Näimme viimeksi kaksi vuotta sitten, mutta kun pääsemme puhelimeen ajan kanssa, niin saatamme kalkattaa yhtä soittoa kaksi tuntia ja sittenkin jää jutut kesken. Olemme molemmat perheellisiä keski-ikäisiä naisia.
Mistä aiheista kaakatatte?
Miksi kaappihomoa kiinnostaa naisten kaakatukset?
Tsekkasin juuri ystävätapaamiseni viimeiseltä YHDELTÄ VUODELTA:
- kahta kaveria olen nähnyt 1 kertaa, tavattiin keväällä, ei olla viestitelty
- muita kavereita en ole nähnyt
- siskoja näin kaksi kertaa, toista kolme kertaa
- lapsia olen nähnyt toista kaksi kertaa, toista en kertaakaan (asuvat ulkomailla) mutta viestitetly on muutaman kerran
Näiden lisäksi olen käynyt kapassa parisataa kertaa, kymmenkunta kertaa "yhdellä" ja kerran "usemmalla". Tänä vuonna en ole tapaillut naisia. Työtä tehdessa tapaa joskus ihmisen, usimmiten ei.
En koe yksinäisyyttä isona ongelmana. Naissuhde on yleensä kiva, kunhan ei ole kovin tiivis. Voisi jopa harkita naisesta "ystävää", vaikka olenkin kammonnut tuollaista ihmesanaa - en tiedä mitä se tarkoittaa.
M56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sinua on neuvottu usein etsimään ystäviä vaikka täysin eri ikäisten parista, mutta oletko tehnyt sitä vieläkään? Sinua on neuvottu usein myös menemään erilaisiin vapaaehtoistöihin, mutta etpä sinä viitsi. Sinua on neuvottu hankkimaan vaikka koira ja kerrottu, on ihan varma, että sen kautta saat ystäviä, mutta sinua ei kiinnosta. Sinua on kehotettu menemään erilaisiin harrastusporukoihin mukaan ja tälläkin palstalla on ollut halukkaita ihmisiä tutustumaan sinuun, mutta aina tulee se mutta. Aina. Sinä et viitsi, kehtaa, ehdi, jaksa, halua jne.
Kuinka monta valitusviestiä meinaat vielä täällä kirjoittaa yksinäisyydestäsi? Kymmeniä olen varmaan lukenut. Yritä pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Tsekkasin juuri ystävätapaamiseni viimeiseltä YHDELTÄ VUODELTA:
- kahta kaveria olen nähnyt 1 kertaa, tavattiin keväällä, ei olla viestitelty
- muita kavereita en ole nähnyt
- siskoja näin kaksi kertaa, toista kolme kertaa
- lapsia olen nähnyt toista kaksi kertaa, toista en kertaakaan (asuvat ulkomailla) mutta viestitetly on muutaman kerranNäiden lisäksi olen käynyt kapassa parisataa kertaa, kymmenkunta kertaa "yhdellä" ja kerran "usemmalla". Tänä vuonna en ole tapaillut naisia. Työtä tehdessa tapaa joskus ihmisen, usimmiten ei.
En koe yksinäisyyttä isona ongelmana. Naissuhde on yleensä kiva, kunhan ei ole kovin tiivis. Voisi jopa harkita naisesta "ystävää", vaikka olenkin kammonnut tuollaista ihmesanaa - en tiedä mitä se tarkoittaa.
M56
Minä alan sinulle välittömästi ystäväksi.
N46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, että solvaatte toista, joka uskaltaa kertoa kärsimyksestään.
Ap, kaikkien kanssa ei tosiaan kannata yrittää ystävyyttä.
Ymmärrystä ja vastavuoroisuutta on turha odottaa sellaisilta, joilla ei ole kykyä nähdä oman laatikkonsa ulkopuolelle.
Sairastuminen paljastaa tuttujen ja kaverien todellisen luonteen. Joko he jättävät tai tulevat läheisemmiksi. Jotkut saattavat olla niin törkeitä, että tiedustelevat vointiasi - juorutakseen sen sitten kanalaumalleen.
Oi, ei toki. Pahimmat kiusaavat - suoraan ja kierteellä - sairauksista. Ihan Normaalia!
Se on normaalia, että elämä muuttuu, ihmisiä jää ja tulee uusia. Että jos kaikki ystävät on lapsuudesta eikä uusia tule, tuossa iässä on ihan yksin.
Tuossa yllä hyvin joku luetteli, mistä kaikkialta saa ystäviä. Mutta kun ei kelpaa, ja märinä vaan jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lauma läheisiä:) Mies, lapset puolisoineen, lastenlapset, anoppi. Ihan lähimpään piiriin kuuluu myös miniän perhe ja sisarukset perheineen.
Tapaamme isolla porukalla (viimeksi 19) ehkä kerran kuukaudessa, osaa näen ihan viikoittain, viestitellään muutaman kerran viikossa. Italialaista perhe-elämää, pöydässä puhutaan vähintään 4 kieltä.
Lisäksi on lähimmät perheystävät joita tavataan muutaman kerran vuodessa, muutama hyvä ex työkaveri joihin pidän yhteyttä
Muita sukulaisia ei niinkään tavata
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsekkasin juuri ystävätapaamiseni viimeiseltä YHDELTÄ VUODELTA:
- kahta kaveria olen nähnyt 1 kertaa, tavattiin keväällä, ei olla viestitelty
- muita kavereita en ole nähnyt
- siskoja näin kaksi kertaa, toista kolme kertaa
- lapsia olen nähnyt toista kaksi kertaa, toista en kertaakaan (asuvat ulkomailla) mutta viestitetly on muutaman kerranNäiden lisäksi olen käynyt kapassa parisataa kertaa, kymmenkunta kertaa "yhdellä" ja kerran "usemmalla". Tänä vuonna en ole tapaillut naisia. Työtä tehdessa tapaa joskus ihmisen, usimmiten ei.
En koe yksinäisyyttä isona ongelmana. Naissuhde on yleensä kiva, kunhan ei ole kovin tiivis. Voisi jopa harkita naisesta "ystävää", vaikka olenkin kammonnut tuollaista ihmesanaa - en tiedä mitä se tarkoittaa.
M56
Minä alan sinulle välittömästi ystäväksi.
N46
Kuuleppas N46, aletaan ihmeessä ystäviksi! Vaikka kirjoitukseni oli provokatiivinen, niin silti toivoin tuollaista vastausta!
Ongelma tässä on vain se, että emme täälläKÄÄN tapaa, kun kumpikaan meistä ei uskalla laittaa yhteystietojaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 49v. ja juuri tullut siihen ikään, että on mahdollisuus tehdä omia juttuja yksin. Nautin siitä, ettei tarvitse olla aina jonkun käytettävissä (lasten, miehen, ystävien) tai toisten aikatauluun valjastettuna. Minulla on pari sellaista hyvää ystävää, joiden tapaaminen ei ole säännöllistä - silloin kun tehdään yhdessä jotakin, tehdään täydellä sydämellä.
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään ole yksinäinen, yksinäisyys on valinta. Kivat ihmiset ei jää yksin, negatiiviset ja ilkeät jää.
Tuossa ei ole järkeä.
Luonne ei ole valinta, eikä negatiiviset ja ilkeät ihmiset valitse olla sellaisia.
Mutta monilla yksinäisyys on valinta. Ihan oma valinta, olipa luonne miten ihana tahansa. Kuka teitä tuollaisia ihmisiä jaksaa? En minä ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari hyvää ystävää, joita näen pari kertaa vuodessa ja joiden seurassa virkistyy ja on hauskaa.
Minulla on kaukana asuvat vanhat vanhemmat, joiden perään pitää jo huolehtia ja se alkaa vielä aikaa muulta. Monet vanhat ystävät on jotenkin jumiutuneet niihin vanhoihin kuvioihin. Moni lapsensa isoiksi kasvattanut nainen on ihan pihalla elämässään. Jutellaan vanhoista hyvistä ajoista eli muistellaan miten kivaa oli, kun opiskeltiin, seurusteltiin ja lapset oli pieniä - vaikka silloin he valittivat eri asioista. Nyt valitetaan sairauksia ja jos joku kehtaa sanoa olevansa terve ja hyvävointinen, niin sehän se vasta kamalaa onkin. En osaa ajatella, että 5-kymppisenä elämäni on ohi.
En erityisemmin halua työkavereista ystäviä, ksoka minulla on paljon asioita joiden en halua leviävän ammatillisissa piireissä. Ystävyys ei minulle ole pinnallista tuttavuutta, vaan syvällinen ihmissuhde, Tuttavia voi olla tietenkin ja kavereita menoihin, niissä voi olla keveämminkin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tsekkasin juuri ystävätapaamiseni viimeiseltä YHDELTÄ VUODELTA:
- kahta kaveria olen nähnyt 1 kertaa, tavattiin keväällä, ei olla viestitelty
- muita kavereita en ole nähnyt
- siskoja näin kaksi kertaa, toista kolme kertaa
- lapsia olen nähnyt toista kaksi kertaa, toista en kertaakaan (asuvat ulkomailla) mutta viestitetly on muutaman kerranNäiden lisäksi olen käynyt kapassa parisataa kertaa, kymmenkunta kertaa "yhdellä" ja kerran "usemmalla". Tänä vuonna en ole tapaillut naisia. Työtä tehdessa tapaa joskus ihmisen, usimmiten ei.
En koe yksinäisyyttä isona ongelmana. Naissuhde on yleensä kiva, kunhan ei ole kovin tiivis. Voisi jopa harkita naisesta "ystävää", vaikka olenkin kammonnut tuollaista ihmesanaa - en tiedä mitä se tarkoittaa.
M56
Mietin omia ystavätapaamisiani tämän vuoden ajalta.
Olen käynyt ystävän kanssa lounaalla kolme kertaa.
Keväällä sovin kaukana asuvan ystävän kanssa tapaamisesta yhdessä koulutustilaisuudessa, olimmekin yhdessä sen kaksi päivää.
Kahta ystävää, joihin olen tutustunut harrastusten verkkoympyröissä olen tavannut toista kaksi kertaa ja toista kolme kertaa. Jälkimmäinen kävi myös puolisonsa kanssa meillä kylässä.
Yhden ystäväporukan kanssa suunnittelimme matkaa kerran yhdessä ja sitten kävimme sillä matkalla.
Yhden ystävän kanssa käyn jumpassa noin kerran viikossa, jos meistä toinen ei pääse, niin toinen menee kyllä yksinkin. Tämän ystävän kanssa olemme käyneet teatterissa kahdesti ja elokuvissa kerran.
Osallistuimme puolison kanssa ystävien järjestämään rapujuhlaan.
Pidin itselleni ”kaverisynttärit” - kaksi ystävää kävi kylässä.
Muita sosiaalisia tilanteita on, kun uimahallin saunassa jutellaan toisten kanssa, osaa tavataan hallilla toistuvasti. Ehkä nämä ovat sitten tuttavia. Yhden iäkkään naapurin luona olen pistäytynyt juttelemassa viitisen kertaa, muita vain tervehtinyt pihalla. Lähiön Pokémon Go -porukan kanssa juttelen small talkia pari kertaa viikossa.
Ei mitään tiivistä ja intensiivistä ystäväporukoiden rientoja, mutta olen ihan tyytyväinen näin. Eri työpaikoista on jäänyt yksi tai kaksi hyvää ystävää, asuvat vain kaikki kaukana ja nähdään harvoin. Ovat kuitenkin sellaisia, että vuosienkin tauon jälkeen juttu jatkuu kuin olisimme tavanneet toissaviikolla.
N52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään ole yksinäinen, yksinäisyys on valinta. Kivat ihmiset ei jää yksin, negatiiviset ja ilkeät jää.
Tuossa ei ole järkeä.
Luonne ei ole valinta, eikä negatiiviset ja ilkeät ihmiset valitse olla sellaisia.Mutta monilla yksinäisyys on valinta. Ihan oma valinta, olipa luonne miten ihana tahansa. Kuka teitä tuollaisia ihmisiä jaksaa? En minä ainakaan.
Kyllä luonnetta voi kehittää, voi opetella näkemään hyvää, sitäkin elämässä kaikilla on. Sanomaan hyviä asioita valittamisen sijaan.
Ei tarvitse olla yksin, ellei ole todella raskasta seuraa.
Vierailija kirjoitti:
En erityisemmin halua työkavereista ystäviä, ksoka minulla on paljon asioita joiden en halua leviävän ammatillisissa piireissä. Ystävyys ei minulle ole pinnallista tuttavuutta, vaan syvällinen ihmissuhde, Tuttavia voi olla tietenkin ja kavereita menoihin, niissä voi olla keveämminkin.
ap
Sitten olet valintasi tehnyt, ihmisiä olisi, mutta ei kelpaa. Etkä mene minnekään harrastukseenkaan, missä tapaisi ihmisiä.
Miksi siis valitat, kun itse valitset olla yksinäinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään ole yksinäinen, yksinäisyys on valinta. Kivat ihmiset ei jää yksin, negatiiviset ja ilkeät jää.
Tuossa ei ole järkeä.
Luonne ei ole valinta, eikä negatiiviset ja ilkeät ihmiset valitse olla sellaisia.Mutta monilla yksinäisyys on valinta. Ihan oma valinta, olipa luonne miten ihana tahansa. Kuka teitä tuollaisia ihmisiä jaksaa? En minä ainakaan.
Kyllä luonnetta voi kehittää, voi opetella näkemään hyvää, sitäkin elämässä kaikilla on. Sanomaan hyviä asioita valittamisen sijaan.
Ei tarvitse olla yksin, ellei ole todella raskasta seuraa.
Luonnetta voi kehittää, kyllä.
Mutta negatiivisilla ihmisillä voi olla negatiivisia kokemuksia ihmisistä. Positiivinen ajattelu ei ole ratkaisu kaikkeen.
Ja yksin oleminen voi olla valinta. Ei siinä ole mitään vikaa, jos haluaa olla yksin. Meitä on moneksi.
Kauheaa, että solvaatte toista, joka uskaltaa kertoa kärsimyksestään.
Ap, kaikkien kanssa ei tosiaan kannata yrittää ystävyyttä.
Ymmärrystä ja vastavuoroisuutta on turha odottaa sellaisilta, joilla ei ole kykyä nähdä oman laatikkonsa ulkopuolelle.
Sairastuminen paljastaa tuttujen ja kaverien todellisen luonteen. Joko he jättävät tai tulevat läheisemmiksi. Jotkut saattavat olla niin törkeitä, että tiedustelevat vointiasi - juorutakseen sen sitten kanalaumalleen.