Lue keskustelun säännöt.
Kaveri ei kommentoi minun asioihini mitään
23.11.2019 |
Siis aivan älytöntä välillä. Esim eilen kysyin häneltä whatsupissa yhtä asiaa, niin vastasi lapsensa kuvilla ja jotain tämän synttäreistä. Ei siis liittynyt kysymykseeni mitenkään vaan jotain synttärisankarista seposti..
Jos minä joskus erehdyn laittamaan kuvan jostain mitä lapseni on oppinut, niin sivuuttaa kokonaan ja saattaa kirjoittaa jostain parisuhdedraamastaan, oman lapsensa jutusta tai jotain. Tätä tapahtuu siis TODELLA usein. Sori, piti avautua.
Kommentit (9)
Mulla ihan samanlainen kaveri!! Pahinta, että edes livenä tavatessamme ei näytä kuuntelevan minua yhtään, puhua pälpättää kovaan ääneen omat juttunsa, ja minä tietysti kuuntelen ja osoitankin kuuntelevani häntä esim. nyökyttekemällä, katsomalla häntä, kommentoimalla jotain asiaan jne.
Kun mä alan kertoa omaa asiaani, kaveri ottaa kännykän käteen, katselee seiniä, saattaa jopa nousta kesken juttuni ylös ja lähteä sanaakaan sanomatta tai selittelemättä vessaan (hyvin hämmentävä kokemus ekoilla kerroilla, ei tosin enää kun olen tottunut...) ja hän ei mitenkään osoita kuuntelevansa. Kun asiani loppuu, ja odotan häneltä jotain reagointia (edes nyökkäystä tai "aijaa"-lausahdusta) niitä ei tule, sen sijaan alkaa ihan ilman mitään aasinsiltaakaan juttu omista asioista.
Muutenkin hänelle hirveän vaikeaa huomioida toista. Olimme esim leffassa viikolla. Juttelimme leffan alkua odottaen (siis kuvaamallani tavalla, minun juttuni eivät saaneet mitään huomiota), sitten hän avasi karkkipussinsa ja mässytti karkkejaan, ei tarjonnut kertaakaan mulle (omasta mielestäni seurassa olevalle kohteliasta kerran ojentaa karkkipussia ja tarjota). Ja kun lähdimme leffasta, oli alkanut sataa ja olin tullut kävellen, hän istahti autoonsa, moikkasi ja lähti ajamaan kotiin, joka saman tien varressa kuin itse asun. No minä jäin kävelemään sateeseen. Joo, olisin voinut varautua sateenvarjolla, enkä kävelyyn kuollut, mutta itse olisin päinvastaisessa tilanteessa automaattisesti huomioinut asian ja tarjonnut tietysti kyydin!
Nykyään hiivutan ystävyyttämme koko ajan alas, olen vuosien myötä tullut katkeraksi koska koen ettei tämä ystävyys ole kuin hyväksikäyttöäni. Minä olen hänelle tuki ja turva, alati kuunteleva terapeutti, mutta vastavuoroisesti en saa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän lohduttaa että on muitakin...
Voin vain ihmetellä, miksi kaveeratte näiden tyyppien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ihan samanlainen kaveri!! Pahinta, että edes livenä tavatessamme ei näytä kuuntelevan minua yhtään, puhua pälpättää kovaan ääneen omat juttunsa, ja minä tietysti kuuntelen ja osoitankin kuuntelevani häntä esim. nyökyttekemällä, katsomalla häntä, kommentoimalla jotain asiaan jne.
Kun mä alan kertoa omaa asiaani, kaveri ottaa kännykän käteen, katselee seiniä, saattaa jopa nousta kesken juttuni ylös ja lähteä sanaakaan sanomatta tai selittelemättä vessaan (hyvin hämmentävä kokemus ekoilla kerroilla, ei tosin enää kun olen tottunut...) ja hän ei mitenkään osoita kuuntelevansa. Kun asiani loppuu, ja odotan häneltä jotain reagointia (edes nyökkäystä tai "aijaa"-lausahdusta) niitä ei tule, sen sijaan alkaa ihan ilman mitään aasinsiltaakaan juttu omista asioista.
Muutenkin hänelle hirveän vaikeaa huomioida toista. Olimme esim leffassa viikolla. Juttelimme leffan alkua odottaen (siis kuvaamallani tavalla, minun juttuni eivät saaneet mitään huomiota), sitten hän avasi karkkipussinsa ja mässytti karkkejaan, ei tarjonnut kertaakaan mulle (omasta mielestäni seurassa olevalle kohteliasta kerran ojentaa karkkipussia ja tarjota). Ja kun lähdimme leffasta, oli alkanut sataa ja olin tullut kävellen, hän istahti autoonsa, moikkasi ja lähti ajamaan kotiin, joka saman tien varressa kuin itse asun. No minä jäin kävelemään sateeseen. Joo, olisin voinut varautua sateenvarjolla, enkä kävelyyn kuollut, mutta itse olisin päinvastaisessa tilanteessa automaattisesti huomioinut asian ja tarjonnut tietysti kyydin!
Nykyään hiivutan ystävyyttämme koko ajan alas, olen vuosien myötä tullut katkeraksi koska koen ettei tämä ystävyys ole kuin hyväksikäyttöäni. Minä olen hänelle tuki ja turva, alati kuunteleva terapeutti, mutta vastavuoroisesti en saa mitään.
"kaverisi" kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä, itse en vaivautuisi edes hiivuttamaan vaan en vain jatkossa olisi enää yhteyksissä.
Mulla menis maku tuollaiseen ihmiseen välittömästi. Miten tuollaisen kanssa tutustuminen ylipäätään etenee, ihmettelen? Olette lähinnä jotain känni- ja biletysseuraa, on pakko olettaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro kaverille tuo mitä tunnet ja koet. Vaadi vastavuoroisuutta. Jos sitä ei tule, jätä suhde. Eihän tuo anna sinulle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ihan samanlainen kaveri!! Pahinta, että edes livenä tavatessamme ei näytä kuuntelevan minua yhtään, puhua pälpättää kovaan ääneen omat juttunsa, ja minä tietysti kuuntelen ja osoitankin kuuntelevani häntä esim. nyökyttekemällä, katsomalla häntä, kommentoimalla jotain asiaan jne.
Kun mä alan kertoa omaa asiaani, kaveri ottaa kännykän käteen, katselee seiniä, saattaa jopa nousta kesken juttuni ylös ja lähteä sanaakaan sanomatta tai selittelemättä vessaan (hyvin hämmentävä kokemus ekoilla kerroilla, ei tosin enää kun olen tottunut...) ja hän ei mitenkään osoita kuuntelevansa. Kun asiani loppuu, ja odotan häneltä jotain reagointia (edes nyökkäystä tai "aijaa"-lausahdusta) niitä ei tule, sen sijaan alkaa ihan ilman mitään aasinsiltaakaan juttu omista asioista.
Muutenkin hänelle hirveän vaikeaa huomioida toista. Olimme esim leffassa viikolla. Juttelimme leffan alkua odottaen (siis kuvaamallani tavalla, minun juttuni eivät saaneet mitään huomiota), sitten hän avasi karkkipussinsa ja mässytti karkkejaan, ei tarjonnut kertaakaan mulle (omasta mielestäni seurassa olevalle kohteliasta kerran ojentaa karkkipussia ja tarjota). Ja kun lähdimme leffasta, oli alkanut sataa ja olin tullut kävellen, hän istahti autoonsa, moikkasi ja lähti ajamaan kotiin, joka saman tien varressa kuin itse asun. No minä jäin kävelemään sateeseen. Joo, olisin voinut varautua sateenvarjolla, enkä kävelyyn kuollut, mutta itse olisin päinvastaisessa tilanteessa automaattisesti huomioinut asian ja tarjonnut tietysti kyydin!
Nykyään hiivutan ystävyyttämme koko ajan alas, olen vuosien myötä tullut katkeraksi koska koen ettei tämä ystävyys ole kuin hyväksikäyttöäni. Minä olen hänelle tuki ja turva, alati kuunteleva terapeutti, mutta vastavuoroisesti en saa mitään.
"kaverisi" kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä, itse en vaivautuisi edes hiivuttamaan vaan en vain jatkossa olisi enää yhteyksissä.
Kai mä silläolen häntä kaikki nämä vuodet kestänyt, että luulen ettei hän tee näin tahallaan, vaan on vain niin sosiaalisesti kömpelö ettei osaa. Olen tavannut äitinsä, hän on aika tavalla samanlainen, liekö malli sieltä?
Mutta tahallista tai ei, kyllä tämä ignooratuksi tuleminen alkaa silti ihan tosissaan hajottaa, varsinkin kun tämä ihminen itse "vaatii" niin paljon huomiota, tukea ja kuuntelijaa, aina on "huolia ja murheita" ja vähän väliä itkee asioitaan. Ajattelen nykyään kuitenkin että ongelma enemmänkin asenteessaan kuin olosuhteissa, itkuja ja murheita kestänyt nyt jo 20 vuotta... aiheet vaan vaihtelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt tätä asiaa itsekin viime aikoina kun huomasin että ihminen jota pidin parhaana ystävänäni ei enää kysy mitä minulle kuuluu. Tai miten minulla menee. Kysyn tätä itse häneltä joka kerta kun hän soittaa tai soitan hänelle itse. Tämä ystävä kuuntelee kyllä minun asiani ja kommentoikin niitä mutta sekin on vähentynyt - tulee tunne että eivät ne minun asiani nyt niin tärkeitä ole. Omat asiansa hän selittää juurta jaksain ja välillä moneen kertaankin. Totesin että ainakin ensi alkuun otan tähän ystävään etäisyyttä ja katsotaan vaikka puolen vuoden päästä mikä tilanne on koska en ainakaan nyt tarvitse elämääni ihmistä joka ohittaa minua yhä enemmän ja enemmän. Eikä tarvitse kukaan muukaan eli laita ap vaan sinäkin tuollainen "ystävyys" katkolle tai kokonaan poikki!
Näitä riittää. Eräs tuttuni on ihan samanlainen.