Neli-viisikymppiset ja siitä ylöspäin! Onko teillä läheisiä ihmisiä, vai kärsittekö yksinäisyydestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet kaikkitietävät, elämänsä keväässä olevat kolmevitoset eivät voi kuvitellakaan, että jonain päivänä voikin olla niin, ettei sulla enää olekaan hienoa omakotitaloasi, puolisoasi, ystäväpiiriäsi ja dynaamista työyhteisöäsi. Yli 5-kymppisistä moni tietää, että muutos edellämainitusta yksinäiseksi 5-kymppiseksi voi olla enemmän kuin todennäköinen.

Siksi kannattaa todellakin tehdä niitä lapsia, ettei jää ihan hylkiöksi.

Avioeron myötä pikkuhiljaa vain käy niin, että kukaan ei kutsu enää mihinkään mukaan (kumpaakaan) ja kun jäät yksin vastaamaan kaikesta, voimat ja innostus lähes kaikkeen vaan hiipuu kun vuosia ja vuosia kuluu. Aiemmin innokas omakotitalon sisustaja ja pihan laittaja ei viitsi enää edes imuroida kuin kerta kahteen viikkoon. Räikeimillään käy välillä niinkin että yksin jäänyt kelpaa kyllä terapeutiksi parisuhdeongelmiin, mutta kun tulee uuden talon tupaantulijaisten aika, kaikki muut kutsutaan, mutta ei sitä yhtä kaveria joka tietää karseimmatkin salaisuutesi.

Yksinäisyyden paska voi iskeä sellaisenkin ihmisen tuulettimeen, joka ei voisi kuvitellakaan sen osuvan omalle kohdalleen.

Tässä viisas ja realistinen kirjoitus.  Oma elämäni meni juuri tuolla tavalla.  Kolmekymppisenä nousujohteinen ura ja rahaa virtasi sisään.  Oli hieno talo Espoossa ja ystävien kanssa oli jatkuvasti toimintaa.  Elämä maistui. 

Sitten tuli työttömyyttä, vaimo ei tykännyt muutoksesta vaan halusi erota.  Ihan hyvä juttu.  Erottiin ja muutettiin molemmat huomattavasti vaatimattomampiin asuntoihin.  Työt muuttuivat hyvin paljon vaatimattomampiin, joten rahaa seuraelämään ei oikein jäänyt.   Kaikki entiset ystävät ovat edelleen varakkaita, ja niiden kanssa keksiä ilmaista yhdessäoloa.  Se on myös yksi syy yksin olemiseen.   

Nykyisellään tapaan entisiä ystäviäni harvoin, ehkä kerran vuodessa.  Yksi pieni syy tapaamattomuuteen on varmaan myös se, että minulla ei ole nyt vaimoa tai vastaavaa.  Ei tule kutsua mihinkään, ei edes terapeutiksi mutta minua kyllä neuvotaan, että miten pitäisi olla ja mitä pitäisi tehdä. 

Voi kun tapaisi naisen, joka oli ennen ihastunut siitä pihan laittamisesta ja sisustamisesta.  Hänen kanssaan minun imuroimattomuuteni ei olisi niin kauheaa katsottavaa, kun historia on vastaava ja ymmärrettäisiin toisiamme.

Eli haluaisit naisen, joka siivoisi, hoitaisi pihan, sisustaisi ja varmaan tekisi ihan kaiken muunkin ja sinä saisit vain voivotella kurjuuttasi? Siistiä.

Tai niin kuin edellinen kirjoitti, että "Monet kaikkitietävät, elämänsä keväässä olevat kolmevitoset eivät voi kuvitellakaan, että jonain päivänä voikin olla niin, ettei sulla enää olekaan hienoa omakotitaloasi, puolisoasi, ystäväpiiriäsi ja dynaamista työyhteisöäsi. Yli 5-kymppisistä moni tietää, että muutos edellämainitusta yksinäiseksi 5-kymppiseksi voi olla enemmän kuin todennäköinen."

En ymmärrä yhä vieläkään miksi ystävät kaikkoaisivat vanhetessa, erotessa tai elämäntilanteen muuten muuttuessa. Jos ihminen on upea ihana ihminen, niin eivät ystävät sellaista ihmistä jätä ikinä vaikka mitä sattuisi. Niin ei ole käynyt ainakaan niillä muutamalla ihanalla ihmisellä, joilla on käynyt juuri niin. Toisella tuli ero hieman yli nelikymppisenä, kun mies löysi nuoremman ja sen myötä yhdessä laitettu elämä katosi. Toinen sairastui vakavasti ja mies lähti sen takia, joten koko elämä muuttui hetkessä. Elämä muuttui, mutta ystävät pysyivät ja niitä tuli lisääkin. Kumpikaan ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan he konttasivat tulenlieskoista pois ja ystävät olivat reunalla nostamassa naiset pystyyn.

Nyt molemmat naiset ovat jo yli kuusikymppisiä naisia ja heillä on aivan ihanat oman näköiset elämänsä. Toisella on samanhenkinen miesystävä, kuoroharrastus ja koira, toinen lähti taas avustustyöhön ulkomaille perustaen sinne kotinsa toistaiseksi. Ystäviä on tullut lisää ja nauru helisee keveästi aina kun heistä kuulen. Kyllä hymysuu aina parin löytää.

Kiitos kirjoituksesta. Vastaan.

Sanoin näin: "Voi kun tapaisi naisen, joka OLI ENNEN ihastunut siitä pihan laittamisesta ja sisustamisesta."  Tarkoitin tällä juuri TUOTA naista, jota siteerasin.  Vaikutti nimittäin elämää ymmärtävältä ihmiseltä.  Siivouksesta ei kai ollut puhtta muuta kuin että hänkään ei viitsi nyt siivota paljoa.  Enkä minä.  Minulle olisi ihan yksi lysti mitä hän olisi kiinnostunut, enkä ainakaan mitään kodihoitajaa halua tai tarvitse.  Ihan mukava nainen olisi kyllä kiva olemassa.

Sen sijaa itsekin vastaat, että "kaikkitetävät kolmevitoset eivät tiedä, että elämä voi muuttua nopeasti".  Se on totta.  Vaikea on sitä tietää, ennenkuin kokeilee.  Vihjasin kyllä rahojen puuttesta ja elintason laskusta ja sen sellaisesta.  Ystävät eivät tosin heti kadonneet, vaan ajan kanssa hissukseen. Upea ihminen en ole väittänyt olevani.

MInäkin olen lähes kuusikymmpinen - samoin kun hymysuiset ystäväsi.  Näitähän oli auttamassa ystävät ihanaan elämään.   MIesystävät ja koirat.

En todellakaan ole kummassakaan kirjoituksessa valittanut mitään.   Olen vain todennut vain asioita ja ymmärtänyt tuota naista jota siteerastin.  Tuo nainen osui nappiin sanoessaan, että maailmassa on täydellisiä 35-vuotiaita ihmisiä, jotka eivät voi tajuta mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. 

Enkä myöskään kaipaa yltäkylläistä elämää 30-50 -vuotiaana.  Minulla oli sen verran ikävä ja ilkeä vaimo että ei sitä hyvä elintaso korvaa.  Nykyiseen elämään olen ihan tyytyväinen.  Voin tapailla mukavia naisia sen verran kuin haluan.   Ainoa mikä on jäänyt ovat nuo ystävät, ja syytkin mainitsin kirjoituksessani.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku löytänyt oikeasti ystäviä sen jälkeen kun on täyttänyt 30 vuotta?  Minä en ainakaan.  Onko se mahdollista?

On, puoliso ja muutamia muita. 

Vierailija kirjoitti:

Monet kaikkitietävät, elämänsä keväässä olevat kolmevitoset eivät voi kuvitellakaan, että jonain päivänä voikin olla niin, ettei sulla enää olekaan hienoa omakotitaloasi, puolisoasi, ystäväpiiriäsi ja dynaamista työyhteisöäsi. Yli 5-kymppisistä moni tietää, että muutos edellämainitusta yksinäiseksi 5-kymppiseksi voi olla enemmän kuin todennäköinen.

Siksi kannattaa todellakin tehdä niitä lapsia, ettei jää ihan hylkiöksi.

Avioeron myötä pikkuhiljaa vain käy niin, että kukaan ei kutsu enää mihinkään mukaan (kumpaakaan) ja kun jäät yksin vastaamaan kaikesta, voimat ja innostus lähes kaikkeen vaan hiipuu kun vuosia ja vuosia kuluu. Aiemmin innokas omakotitalon sisustaja ja pihan laittaja ei viitsi enää edes imuroida kuin kerta kahteen viikkoon. Räikeimillään käy välillä niinkin että yksin jäänyt kelpaa kyllä terapeutiksi parisuhdeongelmiin, mutta kun tulee uuden talon tupaantulijaisten aika, kaikki muut kutsutaan, mutta ei sitä yhtä kaveria joka tietää karseimmatkin salaisuutesi.

Yksinäisyyden paska voi iskeä sellaisenkin ihmisen tuulettimeen, joka ei voisi kuvitellakaan sen osuvan omalle kohdalleen.

Miten lasten tekeminen vaikuttaa asiaan? Minulla on yksi lapsi, hän on asunut pois kotoa jo toistakymmentä vuotta, osan siitä ulkomailla. Nykyisin välimatkaa on alle 100 km, mutta jos sosiaaliset suhteeni olisivat hänen ja hänen puolisonsa varassa, niin ei se kyllä muuttaisi tilannettani miksikään. Tuo aikuinen lapseni on tottakai minulle rakas, mutta kyllä läheisimmät ystäväni ovat ihan muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet kaikkitietävät, elämänsä keväässä olevat kolmevitoset eivät voi kuvitellakaan, että jonain päivänä voikin olla niin, ettei sulla enää olekaan hienoa omakotitaloasi, puolisoasi, ystäväpiiriäsi ja dynaamista työyhteisöäsi. Yli 5-kymppisistä moni tietää, että muutos edellämainitusta yksinäiseksi 5-kymppiseksi voi olla enemmän kuin todennäköinen.

Siksi kannattaa todellakin tehdä niitä lapsia, ettei jää ihan hylkiöksi.

Avioeron myötä pikkuhiljaa vain käy niin, että kukaan ei kutsu enää mihinkään mukaan (kumpaakaan) ja kun jäät yksin vastaamaan kaikesta, voimat ja innostus lähes kaikkeen vaan hiipuu kun vuosia ja vuosia kuluu. Aiemmin innokas omakotitalon sisustaja ja pihan laittaja ei viitsi enää edes imuroida kuin kerta kahteen viikkoon. Räikeimillään käy välillä niinkin että yksin jäänyt kelpaa kyllä terapeutiksi parisuhdeongelmiin, mutta kun tulee uuden talon tupaantulijaisten aika, kaikki muut kutsutaan, mutta ei sitä yhtä kaveria joka tietää karseimmatkin salaisuutesi.

Yksinäisyyden paska voi iskeä sellaisenkin ihmisen tuulettimeen, joka ei voisi kuvitellakaan sen osuvan omalle kohdalleen.

Miten lasten tekeminen vaikuttaa asiaan? Minulla on yksi lapsi, hän on asunut pois kotoa jo toistakymmentä vuotta, osan siitä ulkomailla. Nykyisin välimatkaa on alle 100 km, mutta jos sosiaaliset suhteeni olisivat hänen ja hänen puolisonsa varassa, niin ei se kyllä muuttaisi tilannettani miksikään. Tuo aikuinen lapseni on tottakai minulle rakas, mutta kyllä läheisimmät ystäväni ovat ihan muita ihmisiä.

Äläpä muuta. On sekä narsistista että sairasta tehdä (edes ajatuksen tasolla) lapsia itselleen vanhuuden turvaksi/ystäväksi enää nykypäivänä, mutta kylläpä meillä vaan tällainen aikuisissa kakaroissa roikkumisen kulttuuri yhä kukoistaa.

Vierailija kirjoitti:

Seuraa kannattaa hakea tiettyyn toimintaan tai hetkeen. Aina on joku olemassa. Asun itse ulkomailla - suoran lentomatkan päässä - kivassa talossa, kivalla paikalla. Miestä ei ole, lapset lähtevät omille teilleen kesäisin ja meille muuttaa vaihto-opiskelijoita tilalle. Nautin siitä, kun on elämää ympärillä. Ovet käyvät, tullaan ja mennään. Kaikki on meillä aina tiptop ja nuoret ovat olleet vastuullisia ja todella asiallisia. Meille mahtuisi jokunen vanhempikin kesävieras joukkoon.

Meillä on kesäisin airbnb-vieraita. Heille kerrotaan aina, että me emme tuppaudu seuraan mutta meidän seuraamme saa tulla aina, kun olemme pihalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku löytänyt oikeasti ystäviä sen jälkeen kun on täyttänyt 30 vuotta?  Minä en ainakaan.  Onko se mahdollista?

On, puoliso ja muutamia muita. 

Vielä yli 50 v:näkin.

Isäni löysi suuren rakkautensa 74 vuotiaana ja ehti nauttimaan 4 ihanaa vuotta. Tätini on 93 v ja reissaa parhaillaan ”poikaystävänsä” kanssa Australiassa.

Ei ystävyys tai rakkaus katso ikää!

Olen yksin mutta olenko yksinäinen? Hm?

Luulin omaavani hyvän ystävän jonka kanssa jakaa ajatukset. Ilmeni että hän kertoo asiani omalle lähipiiriilleen ja värittää myös kertomansa.

Ihmettelin hänen 50v synttäreillä kun kaikki karttelivat minua eikä jutuille jäänyt kukaan. Tästä on jo aikaa. Tuli jonkun toisen juhlat mistä sain halveksivaan sävyyn raportin mitkä kaikki oli pielessä tai epäonnistui.

Pahoitin mieleni kun ymmärsin että puhuu minustakin samanlailla. Tämä toinen ystävä on hänelle läheisempi kuin minä.

Olisihan se kiva että olisi lenkki ja maailman parannus seuraa. Ei ole niin on itse luotava itselle mukava elämä.