80-LUKU OFFICIAL -elokuva-, tv-, musiikki- ym muistoja elämästä silloin
Itse olin 80-luvulla 8-18v, joten se eittämättä on itselleni rakkain vuosikymmen lapsuusmuistoineen, karkkeineen, MTV-musiikkivideoineen ja ensirakkauksineen.
Ajattelin tehdä ketjun, upean ajan kunniaksi.
Mitä sinä muistat 80-luvulta. Tai mitä musiikkia ja viihdettä haluat jakaa siltä ajalta.
Jos laitat linkin esim tubevideoon, muista laittaa myös teksti, mitä linkki sisältää.
Toki saa osallistua, vaikkei olisi sillon vielä syntynytkään. Moni nuorikin on onneksi löytänyt 80-luvun.
Laitan ketjun nyt alulle näin arkisena aikana, toivottavasti se ajan kanssa kuitenkin tuottaa hedelmää, ainakin viikonloppuisin kun ihmiset haluavat viihdyttää itseään kasarihelmien parissa.
ps. Official tarkoittaa tässä tapauksessa, että vain virallinen kasarimatsku tervetullutta, älä siis laita matskua muilta vuosikymmeniltä, vaikka ne jäljittelisivät kasaria.
Kommentit (933)
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko valkoisen collegepaidan jossa oli isolla teksti CHOOSE LIFE ? Niitä oli kaikilla.
Micmacin farkut joissa oli ohuita pastellinsävyisiä raitoja olniiiin ihanat.
Eikös George Michael käyttänyt Whamin videossa tollasta Choose life -puseroo?
Young blood - lätkä veressä 😍 ja TopGun, muistan vieläkin sen tunteen kun näin leffan elokuvateatterissa ja Tomppa ja Kellu McGlllis suutelivat sängyssä, ajattelin että joskus vielä mulla poikaystävä ja noin me rakastellaan 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko valkoisen collegepaidan jossa oli isolla teksti CHOOSE LIFE ? Niitä oli kaikilla.
Micmacin farkut joissa oli ohuita pastellinsävyisiä raitoja olniiiin ihanat.
Eikös George Michael käyttänyt Whamin videossa tollasta Choose life -puseroo?
Kyllä, sillä siitä paidasta kai niin suosittu tulikin.
Kool & the gang, Earth wind and Fire. Dallasin Pamelan laihdutusopas, Jane Fondan laihdutusopas, revityt farkut, Sam Fox tisseineen, MTV Music box, telkun kolmoskanava joka näkyi vaan hesassa, helvetin kylmä talvi. Muutoksen tuulet tuntui kaikkialla. Ensikosketus tietokoneeseen kun piti tallennella asioita.
Vierailija kirjoitti:
Dempsey ja Makepeace ❤️
Sunnuntai-iltaisin ekaks Kate ja Allie, sen jälkeen jokin muu sarja ennen ja jälkeen Kymppiuutisten.
Miten mä unohdin tämän, ihan ykkönen, kaikista!!! Niillä oli niin hirmuinen jännite, Odotin koko ajan milloin ne menee suutelee tai menee yhteen. Sitten kun kuulin että ovat tosielämässä yhdessä , romantikko minussa oli onnesta soikeana, ja ovat muuten edelleenkin yhdessä.
MacGyver (Ihmemies) - Intro
Onneksi tää tulee nykyään. Katsoin joku pv, tulin hyvälle tuulelle. MacGyver on niin kiva mies, sellanen rehti ja oikeudenmukainen luonnon ja ihmisten auttaja, joka vihaa aseita.
Kunpa olis Ihmemiehiä enemmän.
Näyttelijä Richard Dean Anderson on myös samanlainen hyvis tietääkseni. ♥ :)
Jennifer Rush - The Power Of Love
Se Makepeacen tukka!!! Se oli niiiin cool.
Joan Jett & The Blackhearts - I Hate Myself for Loving You
Brideshead Revisited eli Mennyt maailma -sarja. Paljon on loistavaa brittiläistä laatudraamaa virrannut jälkeen päin, mutta tätä on kyllä vaikea ylittää.
Kun mietin 80–lukua (omalla kohdalla ihanat kamalat teinivuodet), tulee sama ajatus kuin Charles Ryderille vuosikymmenien jälkeen käynnillä Bridesheadissa: Et in Arcadia ego/Minäkin olin paratiisissa.
Umberto Econ ”Ruusun nimi”, hittikirja joka yhdisti rikosmysteerin, kulttuurihistoriaa ja salatieteitä sellaiseen pakettiin, että seuraajia on riittänyt. Sarjamurhaajagenre, Morsen tyyppiset poliisisarjat, Dr Strange, Harry Potter....
Miten unohdinkaan Demseyn ja Makepeacen?? Minullakin oli Makepeace tukka. Ovat kuulemma pari vielä tänäkin päivänä.
Mikko Alatalo - Rikoo on riskillä ruma (1980)
Gts Finnjet
Aikanaan masilman nopein autolautta.
The Breakfast Club - Group Therapy