Muita korkeasti koulutettuja, jotka epäonnistuneet työelämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olet pettymys työnantajille, etkö hoida hommiasi vai?

Hoidan kyllä hommani, mutta minulla ei ole sellaista intohimoa mitä ehkä oletetaan. En tee mielelläni ylitöitä, en lähde mukaan työpaikan kekkereihin, en ole kovin puhelias. En osaa selittää, mutta minusta luullaan aina enemmän mitä olen.

Ap

Tyydy osaasi jos sinulla ei ole intohimoa. Valitettavasti vain ne hyvät tyypit etenee uralla. Se vaatii panostusta, pitkiä päiviä, ryyppykestejä ja sosiaalista kanssakäymistä vaikka ei huvittaisi.

Jos et panosta uraan niin se tuskin ilmaiseksi taivaasta tippuu.

Vierailija kirjoitti:

Akateemisia on tosi paljon nykyisin. Varmasti on tosi paljon myös heitä, jotka eivät erityisemnin menesty usein hyvinkin raadollisessa työlämässä, jossa vaatimustaso on ruuvattu äärimmilleen.

Itselläni tutkinto DI ja menestymistä on haitannut ilmeisesti ADHD-ongelma josta kärsin. Eli omaan äärimmäisen huonon keskittymiskyvyn. Jos taas pakotan itseni väkisin keskittymään pitkään, niin stressi on tosi voimakas ja sekään ei sitten toimi pidemmän päälle. Olen hakeutumassa tutkimuksiin kyllä tähän ongelmaan liittyen ja toivon että lääkitys auttaisi asiaan.

Kummipoika on konepuolen DI ja tekee koodarin töitä. On myös yhteydessä asiakkaisiin puhelimitse vaikka hänen sosiaaliset taidot ovat todella huonot.

Kakkahattutäti, oletko idiotismin maisteri?

Itse en ole vielä edes valmistunut ja tuntuu jo epätoivoiselta. Ilmaiseksi pääsen kyllä tekemään juttuja, mutta palkkatyöstä on tarjolla vain siivoushommia, joita en jaksa enää, hajoaa pää, kädet ja selkä (olen tehnyt heti ekasta vuodesta lähtien, myös kesät). Vihaan ihmisiä ja sosiaaliseerausta ja vaikka omaan normaalit käytöstavat, se varmaan näkyy sillä yleensä minusta ei pidetä, putoan eikä yhteydenottoihini vastata. Pitäisi verkostoitua ja brändätä, mutta minä haluaisin vain erakoitua :(

Täällä jo hyvinkin keski-ikäinen FM, jolla taustaa keskitason asiantuntijatehtävistä joskin pätkissä. Nekin loppuivat kutakuinkin edelliseen taantumaan. On myös toisen alan koulutus jolla, pakko myöntää, olisi paremmin töitä mutta vihaan ajatustakin eikä terveys kestä. Tällaiseksi lusmuksi muuttuu kun on tarpeeksi kauan pätkä siellä toinen täällä-hommissa ja työtön. Itsetunto hyvä ja pidän tilannetta lähinnä yhteiskunnan häviönä. Rahaa on sen verran että teen vähän töitä jos tiukkaa tekee. Mihinkään kokopäiväiseen kikkaraduuniin josta saa 1500 euroa kuussa en lähde, pitäkää tunkkinne ja mitään uraa tai mielenkiintoisia fyysisesti kevyitä hommia en enää saa. Tästä asenteesta anteeksipyyntö veronmaksajille. Huvittavaa on että olin aikoinani moneen naispuoliseen kurssikaveriini verrattuna tosi hyvissä asemissa jopa tällä työhistorialla - pojat nyt pääsivät suoraan herroiksi.

Ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, minä ilmoittaudun: tohtori joka on koordinaattorina määräaikaisessa työsuhteessa :(

Heippa 👋🏻 Onko jatkoa tiedossa tuon jälkeen?

Ap

No ei oo. Ja vaikka sellasta luvattaiski niin en enää luota noihin ihmisiin (mun työnantaja), sen verran saanu shaissea niskaan :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olet pettymys työnantajille, etkö hoida hommiasi vai?

Hoidan kyllä hommani, mutta minulla ei ole sellaista intohimoa mitä ehkä oletetaan. En tee mielelläni ylitöitä, en lähde mukaan työpaikan kekkereihin, en ole kovin puhelias. En osaa selittää, mutta minusta luullaan aina enemmän mitä olen.

Ap

Antaisin tässä ilmeisen vinkin kaikille, jotka luulevat aina ihmisistä jotakin varmistamatta sitä mitenkään: Kysykää siltä ihmiseltä suoraan, niin ei tule niitä typeriä "mä luulin, että se on sitä, kun se on tollainen"-kommentteja.

Olen lisensiaatti ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Elämä kolhi muutenkin ja tuli sitten burnout. 32-vuotiaasta lähtien en ole ollut oman alan töissä ollenkaan. Jotain pientä tuli sen jälkeen välillä tehtyä, mihin ei tarvittu ammattitaitoa eikä todistuksia.

Nyt ei sitäkään. Tehkööt nuoret ja terveemmät.

Huh huh, mitä juttuja. Kiitos kaikille kertomuksista ja muutamaa poikkeusta huomioonottamatta asiallisista kommenteista. Kerrankin ketju, joka ei muutu toisten kommentoijien herjaamiseksi (niitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta).

Ymmärrän. Palkka on yli 10 000€/kk, mutta vaatii välillä pitkiä päiviä, iltamenoja ja matkustamista. Ylitöistä ei saa korvausta. Matkapäivärahat maksetaan. Lomat pidetään, mitä nyt välillä tarkastetaan postit. Työtä ei pysty hoitamaan normaalin työajan puitteissa, jos tahtoo edetä.

KTM

Oon FM ja tehnyt pätkätöitä koko ikäni. Ehkä muutaman vuoden olen työlläni elänyt normaalisti, muuten kitkuttelua osa- aikaisena tahtomattani ilman jatkuvuutta. Työtunnit saattavat romahtaa yllättäen tosi pieniin. Joudun tällöin pyytämään mieheltä rahaa talvitakkiin ja kampaajaan. Freelance juttuja teen sivussa, niitä tulee tosi nihkeästi. Muulle alalle en osaa lähteä, välillä olen hakenut hanttihommia, en ole saanut kun kokemus puuttuu.

Ei ehkä ihan sama, mutta mulla on kandi valtsikasta ja kandi+maisteri humanistiselta. Teen huonosti palkattua perustaloushallintopaskaa. Tätä voisi tehdä lukutaitoinen apinakin. Olen epäonnistunut koulutusvalinnoissa, opinnoissani ja nyt työelämässä. Motivaatio nolla.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole vielä edes valmistunut ja tuntuu jo epätoivoiselta. Ilmaiseksi pääsen kyllä tekemään juttuja, mutta palkkatyöstä on tarjolla vain siivoushommia, joita en jaksa enää, hajoaa pää, kädet ja selkä (olen tehnyt heti ekasta vuodesta lähtien, myös kesät). Vihaan ihmisiä ja sosiaaliseerausta ja vaikka omaan normaalit käytöstavat, se varmaan näkyy sillä yleensä minusta ei pidetä, putoan eikä yhteydenottoihini vastata. Pitäisi verkostoitua ja brändätä, mutta minä haluaisin vain erakoitua :(

Siivoushommia minäkin teen. Saa nähdä saanko oman alani työtä.

FM

Sosiaalinen miellyttävyys on tärkeää ja että työnantaja saa sinulta sen mitä tahtoo. Näillä keinon voi palkkaa saada ylös. Ei voi toimia liian pyrkyrimäisestikään. Täytyy olla pidemmän tähtäimen toimintasuunnitelma. Hyvä ja reilu esimies edistää myös uraa. Lisäkoultukseksi kannattaa ottaa vain työnantajan järjestämiä ja asettaa itselleen aikarajat. Välillä voi olla parempi liikkua vaakatasossa erityyppisiin tehtäviin, jos ei muualle pääse, jotta matka jatkuisi taas ylöspäin. Hyvät kodin tukijoukot ovat tarpeen.

Mulla on kaksi korkeakoulututkintoa, mutta tällä hetkellä ei töitä. Osaan monenlaisia asioita, mutta sukuuolesta ei ole etua. Yleinen käsitys työnantajapuolella on, että nuoret naiset ovat äitejä ihan kohta ja vanhemmat hulluja vaihdevuosiakkoja, joilla sitten on dödöallergioita ja paniikkihäiriöitä. Ja joo, yhteiskunnan on ihan turha luulla, että meen johonkin lähärikouluun tai rupean tekemän jotain henkkoht avustajan hanttihommia. Kaikki naiset eivät sovi hoitoalalle. Mun ongelma on ehkä se, etten ole ihmisistä kovin kiinnostunut ja unohdan helposti, että kannattaisi teeskennellä olevansa, koska sillä niitä kontaktiverkostoja rakennetaan.  Jos en tarvitsisi rahaa, en edes hakisi töitä. 

Peer kirjoitti:

Olin työelämässä jo vuosia ennen kuin sain maisterintutkintoni (FM) suoritetuksi. Olin niin hyvä työssäni, että minun ei tarvinnut edes hakea työpaikkoja, koska minua pyydettiin niihin. Minulle jopa perustettiin virka, jotta minut saatiin kasvattamaan laitoksen kaupallisten palvelujen mainetta ja liikevaihtoa. Muutaman vuoden jälkeen organisaatiohallinto sai kuningasidean: jos minä toin niin paljon bisnestä virassa, minä toisin varmasti aivan valtavasti bisnestä freelancerina. Parinkymmenen hienon palkkatyövuoden jälkeen tein elämäni virheen: lähdin yrittäjäksi.

Vajaat kymmenen vuotta pärjäsin loistavasti. Sitten lama alkoi kalvaa asiakasyrityksiä, vaikutusvaltainen verkostoni jäi eläkkeelle organisaatiomuutoksien myötä ja alani kärsi valtavan muutoksen.

Minä opin itsestäni uuden asian: minä en ole myyjä. Kaikenlainen tyrkyttäminen liike- ja yksityiselämässä on minulle äärimmäisen vastenmielistä. Olin kolmekymmentä vuotta edennyt maineellani: minua tultiin nykimään hihasta ja pyydettiin päästä asiakkaaksi. Yhtäkkiä minun olisi pitänyt pystyä markkinoimaan itseäni aggressiivisesti ja kilpailemaan isojen yritysten ammattilaisten kanssa. Osaan työni, mutta jalkaa oven väliin työntäväksi ovelta ovelle -myyjäksi (kuvaannollisesti) minusta ei ole.

Toinen uusi asia oli se, että vuosikymmen yrittäjänä ei potentiaalisille työnantajille suositus vaan kauhistus. Olen luullut, että pitkään omaa yritystoimintaa pyörittäneen ihmisen tiedoilla ja taidoilla olisi kysyntää alalla, jossa yrityselämän tuntemisesta myös asiakasyritysten toiminnan kautta olisi suoraa hyötyä, mutta näin ei ole; alallani on nähty paljon asiakasvarkaita, jotka jopa vakituisissa töissä ollessaan tekevät salaa sivuhommia työnantajansa (entisille) asiakkaille. Muutama yritys on vastannut avoimiin hakemuksiini, mutta kaikilla niillä on ollut vain tarkoituksena udella asiakastietoni; edes freelance-työtä ei ole ollut tarjolla, vaikka uusia tuntityöntekijöitä haetaan viikoittain. Nimenomaan uusia: 1-2 vuotta työkokemusta riittää. Olen päässyt muutamaan haastatteluun, jossa haetaan virkaan poikkeuksellisen laaja-alaista ja kokenutta ammattilaista, mutta näihin on talon sisältä löytynyt sopivampi.

Olen yrittänyt vaihtaa alaa, mutta minua ei ilmeisesti oteta vakavasti. Ja onhan se totta, että palaisin heti omalle alalleni, jos se olisi mahdollista. Epäilen joidenkin työnantajien myös karsastavan sitä, että tunnen ammattijärjestöjen toiminnan vähän liian hyvin näinä epämääräisten työsopimusten kulta-aikoina. Ja olenhan minä liian vanhakin, pehmeäkätinen viisikymppinen valkokaulustyöläinen. Konttorityötä on tarjolla vaikka kuinka, mutta menneisyyteni vuoksi olen flight risk. Ei auta kitistä, että tästä saatte yli kymmeneksi vuodeksi hyvän ja uskollisen duunarin, jos vain maksatte kohtuullista palkkaa.

Pitkän työttömyyden aikana sekä toivoni että taloudellinen tilanteeni ovat murentuneet. Työn tekeminen oli niin kivaa ja samalla vaativaa niin monta vuosikymmentä, että ihmissuhteet jäivät luomatta. Se, että torjuntaa tulee sekä työelämässä että yksityiselämässä, on käymässä ylivoimaiseksi. Pystyisin lähtemään töihin vaikka tältä istumalta, mutta koska on selvää, että töitä ei enää tule, toimintakykyni alkaa huveta. Ansioluettelostani voisi päätellä, että tässä on yksi maamme  menestyjistä. Tosiasiassa tässä on surkimus, joka ei enää pysty hoitamaan edes omia asioitaan. Kelaan kirjautuminen saa minut lähes pyörtymään ahdistuksesta. Elän päivä kerrallaan, mutta koska elämisen edellytykset ovat luisumassa käsistäni, osa on jo peruuttamattomasti ulottumattomissani, en enää kovin pitkään. Ei tässä pitänyt käydä näin.

Ehkä menin hieman ap:n esittelemän ongelman vierestä, mutta sainpa ainakin purkaa mieltäni.

❤️ Kiitos kirjoituksestasi. Hurjaa miten erilaisia mutta kuitenkin samankaltaisia tarinoita meillä on. Tsemppiä, toivottavasti löydät (n) vielä elämäntehtäväsi.

Ap

Luulen, että "hullut vaihdevuosiakat" ovat niitä, jotka ovat hankkineet useita tutkintoja ja pätevyyksiä, siis todella satsanneet menestymiseensä ja sitten joku vain yhden tutkinnon mies on mennyt heidän ohitseen.

He alkavat hankaloittamaan elämää työyhteisössä, koska eivät näe, että heidän omassa käytöksessä olisi parantamisen varaa. He eivät osaa olla tarpeeksi yksinkertaisia ja helppoja nimenomaan ihmisinä. Heille tulee maine vaikeina työkavereina. He sabotoivat työilmapiiriä.

Täällä. 2 korkeakoulututkintoa ns. kovilta aloilta. Tienaan aika vähän, varsinkin miespuoliset kurssikaverit tienaavat nelinkertaisesti. Tosin mulla on nyt kaksi lasta, aikoinaan yksityisellä töitä piti tehdä ns yötä päivää (klo 8-20) ja kotona käytiin nukkumassa. Silti, vaikka tein hyvin ja paljon, jouduin esimieheni toimesta työpaikkakiusatuksi. Vieläpä aika yllättäen, kehityskeskustelussa. Tätä ennen en ollut oikein osannut odottaa sellaista kyytiä. Äitini oli narsisti ja raivohullu, olen sellainen alistuva miellyttäjä joka ei osaa pitää puoliansa. Huono ominaisuus. Olen myös arka ihmisten kanssa koska koen alemmuutta ja että en kuulu joukkoon. Ja osin en kuulukaan: suurin osa kurssikavereista on hyvistä suvuista, varakkaat vanhemmat tukena. Itse kitkuttelen eikä ole extrarahaa koskaan. Esim matkustelusta, uusista vaatteista tai kampaajakäynneistä en edes haaveile. En myöskään viikonloppuviineistä, ravintolaillallisista tai vastaavista. Tämä vähitellen johtanut siihen, että näiden kollegoiden kanssa jutellessa olen pihalla kuin lumiukko koska vastaavat kokemukset puuttuvat. Varsinkin opiskeluaikana tein hommia enemmän kuin kukaan näistä nykyisistä menestyjätuttavista ja opintomenestys oli hyvä ja nopea. Sillä ei kutienkaan ole työnhaussa väliä vaan työkokemuksella. Sitä taas oli vaikea saada, kun nimi oli aivan tuntematon. Olen myös huono verkostoitumaan koska pelkään tulevani taas kiusatuksi. jos voisin lopettaisin työnteon kokonaan mutta taloudellisesti tarvitsen töitä. Siksikin olen haavoittuva toisin kuin muut alallani. 

Minä kouluttauduin diplomi-insinööriksi ja siitä tekniikan lisensiaatiksi.  Ja olin todellakin koulutustani vastaavassa hommassa tutkijana vuosia.

Jestas, että oli kamala ammatti! 7 vuodean aikana 14 ketjutettua pätkätyösopimusta. Järjettömät taitovaatimukset mm. kielitaidon, matemaattisen osaamisen ja ohjemlmoinnin osalta. Surkea palkka ja fasiliteetit. Työ yhtä rahanhakua.

Downsiftasin itseni ammattiin, johon olisi päässyt pelkällä amk-tutkinnolla. Enkä ole katunut päivääkään.

Vierailija kirjoitti:

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä! Filosofian maisterin tutkinto ulkomaisesta yliopistosta, päivääkään en ole tehnyt oman alan töitä. Pääsin pariksi vuodeksi ihan hyvään työpaikkaan, mutta nyt irtisanottiin sieltä. Tuntuu täysin toivottomalta päästä mihinkään, sukulaisetkin ehdottelee seuraavaksi ammatiksi kaupan kassaa. :/

Ei sellaista ammattia ole kuin filosofi. Ei sinulle ole mitään ”oman alan töitä”.

Eikö hävetä olla noin tietämätön? Filosfian maisteri tutkinnon alla on paljon muitakin oppiaineita kuin filosofia. Mars yliopiston sivuille ottamaan selvää.

Minullekin tuo oli selvä asia, vaikka olen amis, nykyinen maajussi...