Muita korkeasti koulutettuja, jotka epäonnistuneet työelämässä?

Täällä kans yksi KTM, joka valmistumisen jälkeen jämähti pätkätyöputkeen. Olen tullut siihen tulokseen, että vakityötä ei heru, koska olen hedelmällisessä iässä oleva nainen. Harmittaa, monet opiskelukaverit, etenkin miehet, ovat jo johtavissa asemissa. On pankinjohtajaa jne. Minulla töitä kuitenkin on ja ihan ok palkka, joten turha varmaan murehtia. Ei kaikista johtajia tarvitse tullakaan.

Minä! Filosofian maisterin tutkinto ulkomaisesta yliopistosta, päivääkään en ole tehnyt oman alan töitä. Pääsin pariksi vuodeksi ihan hyvään työpaikkaan, mutta nyt irtisanottiin sieltä. Tuntuu täysin toivottomalta päästä mihinkään, sukulaisetkin ehdottelee seuraavaksi ammatiksi kaupan kassaa. :/

Tuplamaisteri ja filosofian tohtori täällä hei. Kannatti painaa peruskoulusta tohtoriksi ilman ainuttakaan välivuotta mahdollisimman nopeassa tahdissa ja samalla tehdä välillä kahtakin työtä yhtä aikaa. Sillä sai itselleen esimerkiksi vatsahaavan, luultavasti loppuelämän riesaksi ärtyvän suolen oireyhtymän, työuupumuksen, masennuksen ja avioeron kun "oot aina töissä tai nukut en vittu jaksa enää". Nyt istun pikkukylän K-kaupan kassalla, kun ei riitä mielenterveys enää siihen mitä voisin tutkinnollani tehdä ja halusinkin tehdä ennen kuin lähdin keulimaan sitä väikkäriä (opettajaksi halusin, aineina enkku ja äikkä) ja mietin, että meni aiva helvetin hyvin tämä elämä.

Vierailija kirjoitti:

Itse tällä hetkellä loppusuoralla KTM opinnoissa ja pelkään kovin, että en tule alalle työllistymään. Jotenkin tuntuu, että vaatimustaso on tosi korkea ja sit kun ei ole oikeanlaista työkokemusta niin noi paperit on ihan turhat.

Mikä on pääaineesi? Miksi ajattelet ettet työllistyisi? ☺️

Minkälaisia töitä olet nyt tehnyt?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Täällä kans yksi KTM, joka valmistumisen jälkeen jämähti pätkätyöputkeen. Olen tullut siihen tulokseen, että vakityötä ei heru, koska olen hedelmällisessä iässä oleva nainen. Harmittaa, monet opiskelukaverit, etenkin miehet, ovat jo johtavissa asemissa. On pankinjohtajaa jne. Minulla töitä kuitenkin on ja ihan ok palkka, joten turha varmaan murehtia. Ei kaikista johtajia tarvitse tullakaan.

Kuulostaa tutulta! Ensin olin riski kun olin synnytysiässä ja nyt nelikymppisenä liian vanha..

Vierailija kirjoitti:

Minä! Filosofian maisterin tutkinto ulkomaisesta yliopistosta, päivääkään en ole tehnyt oman alan töitä. Pääsin pariksi vuodeksi ihan hyvään työpaikkaan, mutta nyt irtisanottiin sieltä. Tuntuu täysin toivottomalta päästä mihinkään, sukulaisetkin ehdottelee seuraavaksi ammatiksi kaupan kassaa. :/

Voi itku ☹️ Oliko yt:t? Tsemppiä uuden työn löytymiseen!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä! Filosofian maisterin tutkinto ulkomaisesta yliopistosta, päivääkään en ole tehnyt oman alan töitä. Pääsin pariksi vuodeksi ihan hyvään työpaikkaan, mutta nyt irtisanottiin sieltä. Tuntuu täysin toivottomalta päästä mihinkään, sukulaisetkin ehdottelee seuraavaksi ammatiksi kaupan kassaa. :/

Ei sellaista ammattia ole kuin filosofi. Ei sinulle ole mitään ”oman alan töitä”.

Vierailija kirjoitti:

Tuplamaisteri ja filosofian tohtori täällä hei. Kannatti painaa peruskoulusta tohtoriksi ilman ainuttakaan välivuotta mahdollisimman nopeassa tahdissa ja samalla tehdä välillä kahtakin työtä yhtä aikaa. Sillä sai itselleen esimerkiksi vatsahaavan, luultavasti loppuelämän riesaksi ärtyvän suolen oireyhtymän, työuupumuksen, masennuksen ja avioeron kun "oot aina töissä tai nukut en vittu jaksa enää". Nyt istun pikkukylän K-kaupan kassalla, kun ei riitä mielenterveys enää siihen mitä voisin tutkinnollani tehdä ja halusinkin tehdä ennen kuin lähdin keulimaan sitä väikkäriä (opettajaksi halusin, aineina enkku ja äikkä) ja mietin, että meni aiva helvetin hyvin tämä elämä.

Ohhoh, aikamoinen vauhti! Harmi että terveys meni 😕 hyvä kuitenkin että olet töissä mistä saa rahaa. Mitä jos pikkuhiljaa alkaisit tekemään vaikka opettajien sijaisuuksia?

Ap

Eli näistä jutusta voi päätellä, että oikea opinahjo olisi ollutkin AMK.

Jos on riittävästi älyä ja sitkeyttä niin pääsee yliopistoon, mutta totuus iskeytyy päin pläsiä siellä työelämässä. Johtajatason työt nimittäin vaativat vähän enemmän kuin sitä kykyä opiskella.

Itsellä oli haaveena myös tämä yliopistokoulutus. Alalla olisi päätynyt tutkijaksi tai opettajaksi ja se oli no thanks.

Kaupallinen ala on mun juttu ja onneksi en havitellut sinne yliopistoon.

SiskoKim kouluttautui korkealle eikä pärjännytkään johtotehtävissä...on enemmän tutkijatyyppi.

Noh, mä suoritin toisen yliopistotutkinnon, kun en ensimmäisellä saanut kunnon töitä. Toinen on ollut työllistävä ala (matemaattisten aineiden opettaja). Koin, että en vaan pärjännyt siinä kilpailussa. Itsetuntojuttu, kai. Ja olin tosi huono verkostoitumaan.

Mies on KTM ja businessmaailma vie ihmisestä täysin mehut. Ei suosittele - raadollista. Pitää olla vähintään psykopaatti, että pärjää.

Mutta tuttava tekee samaa hommaa - antaa potkuja välillä ja saneeraa. Hän kyllä pärjää ja nauttii kun homma toimii.

KTM-kerho näköjään kokoontuu täällä. Yksi ilmoittautuu lisää. Ei päivääkään koulutusta vastaavaa työtä takana ja pitkän sairasloman vuoksi kukaan ei ota töihin edes ilmaiseksi. Kokeiltu on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En koe epäonnistuneeni, vaikka olen käynyt vaativan maisteritason tutkinnon ulkomailla, ollut tutkimushommissa yliopistolla sekä finanssipuolella töissä ja nykyään perheyrityksessä, joka sivuaa hieman omaa alaani. En halunnut tehdä väitöskirjaa, sillä huomasin yliopistolla, ettei se touhu ollut mielekästä (sain burnoutin...) ja finanssiala oli aidosti työilmapiiriltään ihan hirveä. Kamala kilpailu ja paine, vaikkei työnkuvani liittynyt alun perin mitenkään sellaiseen. Nykyään saan tehdä vaihtelevasti oman yrityksen sisällä vähän kaikkea ja kehitysnäkymät ovat avoinna kaikkialle :) työilmapiiri on 1000% ihana. Saan päättää enimmäkseen mitä teen ja milloin teen. Olen pohtinut uusiakin opintoja, mutta ne ovat jääneet nyt hieman taka-alalle, kun yritystoiminta onkin ollut ihan mukavaa. Mutta ymmärrän tuon ns. epäonnistumisen fiiliksen, vaikka en itse koe, että yrittäjänä toimiminen on todellakaan epäonnistumista missään muotoa.

Kuulostaa ihan siltä ettet ihan kuulu meidän epäonnistuneiden joukkoon ;)

Tuo sinun polkusi kuulostaa hienolta!

Ap

Lähinnä samaistuin kuitenkin tuohon, että en käytä varsinaisesti tutkintoani mihinkään eikä nykyinen työkään vastaa mitään unelmiani. Facebookissa vtuttaa välillä nähdä entisiä luokkalaisia, jotka menneet YK:hon töihin, väitöskirjaa pusertamaan yms. Sitten mietin itsekseni, että olisin varmaan itsekin voinut, mutta plörts.

googleta KTM racing,mm Mika Kallion tallo.

tekevät aika hienoja mopoja .

Akateemisia on tosi paljon nykyisin. Varmasti on tosi paljon myös heitä, jotka eivät erityisemnin menesty usein hyvinkin raadollisessa työlämässä, jossa vaatimustaso on ruuvattu äärimmilleen.

Itselläni tutkinto DI ja menestymistä on haitannut ilmeisesti ADHD-ongelma josta kärsin. Eli omaan äärimmäisen huonon keskittymiskyvyn. Jos taas pakotan itseni väkisin keskittymään pitkään, niin stressi on tosi voimakas ja sekään ei sitten toimi pidemmän päälle. Olen hakeutumassa tutkimuksiin kyllä tähän ongelmaan liittyen ja toivon että lääkitys auttaisi asiaan.

Omasta maisteriksi valmistumisesta on "vasta" pari vuotta, mutta epäonnistuneelta tuntuu. Uupumuksen takia opinnot venyivät, ja kun vihdoin valmistuin, oman alan töitä löytyi ahkerasta hakemisesta huolimatta vain yksi muutaman kuukauden pätkä. Koin etten pärjää ja intohimoa työtä ja alaa kohtaan puuttui. Nyt olen koulutusta vastaamattomassa työssä ja mietin alanvaihtoa.

Itselläkin meni aika paljon aikaa ennen kuin oma juttu työelämässä löytyi, mutta sitten kun se löytyi, niin se oli menoa se. Näen ympärilläni paljon tätä samaa, eli on paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät välttämättä näe omia vahvuuksiaan ja sitten jumittavat jossain enemmän tai vähemmän hanttihommissa.

Itsellä oli sikäli tuuria, että pääsin julkiselta yksityiselle puolelle duuniin. Pienessä firmassa sai tehdä kaiken alusta lähtien itse, joka sopi mulle kuin nyrkki naamaan. Toki tässä tarvitsin myös apua, eli sellaisen esimiehen, joka näki kykyni.

Varmintahan tuo epäonnistuminen on jos jää lojumaan julkisen puolen hommiin. Siellä kun olet tarpeeksi pitkään niin yksityiselle ei ole enää mitään asiaa. Itsekin olen nyt ainakin hetken verran julkisella puolelle (haen täältä tietyn osaamisen), mutta heti kun siltä tuntuu niin lähden täältä v...uun, eli yksityiselle puolelle tekemään oikeita töitä.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä! Filosofian maisterin tutkinto ulkomaisesta yliopistosta, päivääkään en ole tehnyt oman alan töitä. Pääsin pariksi vuodeksi ihan hyvään työpaikkaan, mutta nyt irtisanottiin sieltä. Tuntuu täysin toivottomalta päästä mihinkään, sukulaisetkin ehdottelee seuraavaksi ammatiksi kaupan kassaa. :/

Ei sellaista ammattia ole kuin filosofi. Ei sinulle ole mitään ”oman alan töitä”.

Eikö hävetä olla noin tietämätön? Filosfian maisteri tutkinnon alla on paljon muitakin oppiaineita kuin filosofia. Mars yliopiston sivuille ottamaan selvää.

Minua kiinnostaa kovasti se, miten hirveän lyhyt kirjoituksen pitää olla, jotta sen saa ilmestymään täällä.

Olin työelämässä jo vuosia ennen kuin sain maisterintutkintoni (FM) suoritetuksi. Olin niin hyvä työssäni, että minun ei tarvinnut edes hakea työpaikkoja, koska minua pyydettiin niihin. Minulle jopa perustettiin virka, jotta minut saatiin kasvattamaan laitoksen kaupallisten palvelujen mainetta ja liikevaihtoa. Muutaman vuoden jälkeen organisaatiohallinto sai kuningasidean: jos minä toin niin paljon bisnestä virassa, minä toisin varmasti aivan valtavasti bisnestä freelancerina. Parinkymmenen hienon palkkatyövuoden jälkeen tein elämäni virheen: lähdin yrittäjäksi.

Vajaat kymmenen vuotta pärjäsin loistavasti. Sitten lama alkoi kalvaa asiakasyrityksiä, vaikutusvaltainen verkostoni jäi eläkkeelle organisaatiomuutoksien myötä ja alani kärsi valtavan muutoksen.

Minä opin itsestäni uuden asian: minä en ole myyjä. Kaikenlainen tyrkyttäminen liike- ja yksityiselämässä on minulle äärimmäisen vastenmielistä. Olin kolmekymmentä vuotta edennyt maineellani: minua tultiin nykimään hihasta ja pyydettiin päästä asiakkaaksi. Yhtäkkiä minun olisi pitänyt pystyä markkinoimaan itseäni aggressiivisesti ja kilpailemaan isojen yritysten ammattilaisten kanssa. Osaan työni, mutta jalkaa oven väliin työntäväksi ovelta ovelle -myyjäksi (kuvaannollisesti) minusta ei ole.

Toinen uusi asia oli se, että vuosikymmen yrittäjänä ei potentiaalisille työnantajille suositus vaan kauhistus. Olen luullut, että pitkään omaa yritystoimintaa pyörittäneen ihmisen tiedoilla ja taidoilla olisi kysyntää alalla, jossa yrityselämän tuntemisesta myös asiakasyritysten toiminnan kautta olisi suoraa hyötyä, mutta näin ei ole; alallani on nähty paljon asiakasvarkaita, jotka jopa vakituisissa töissä ollessaan tekevät salaa sivuhommia työnantajansa (entisille) asiakkaille. Muutama yritys on vastannut avoimiin hakemuksiini, mutta kaikilla niillä on ollut vain tarkoituksena udella asiakastietoni; edes freelance-työtä ei ole ollut tarjolla, vaikka uusia tuntityöntekijöitä haetaan viikoittain. Nimenomaan uusia: 1-2 vuotta työkokemusta riittää. Olen päässyt muutamaan haastatteluun, jossa haetaan virkaan poikkeuksellisen laaja-alaista ja kokenutta ammattilaista, mutta näihin on talon sisältä löytynyt sopivampi.

Olen yrittänyt vaihtaa alaa, mutta minua ei ilmeisesti oteta vakavasti. Ja onhan se totta, että palaisin heti omalle alalleni, jos se olisi mahdollista. Epäilen joidenkin työnantajien myös karsastavan sitä, että tunnen ammattijärjestöjen toiminnan vähän liian hyvin näinä epämääräisten työsopimusten kulta-aikoina. Ja olenhan minä liian vanhakin, pehmeäkätinen viisikymppinen valkokaulustyöläinen. Konttorityötä on tarjolla vaikka kuinka, mutta menneisyyteni vuoksi olen flight risk. Ei auta kitistä, että tästä saatte yli kymmeneksi vuodeksi hyvän ja uskollisen duunarin, jos vain maksatte kohtuullista palkkaa.

Pitkän työttömyyden aikana sekä toivoni että taloudellinen tilanteeni ovat murentuneet. Työn tekeminen oli niin kivaa ja samalla vaativaa niin monta vuosikymmentä, että ihmissuhteet jäivät luomatta. Se, että torjuntaa tulee sekä työelämässä että yksityiselämässä, on käymässä ylivoimaiseksi. Pystyisin lähtemään töihin vaikka tältä istumalta, mutta koska on selvää, että töitä ei enää tule, toimintakykyni alkaa huveta. Ansioluettelostani voisi päätellä, että tässä on yksi maamme  menestyjistä. Tosiasiassa tässä on surkimus, joka ei enää pysty hoitamaan edes omia asioitaan. Kelaan kirjautuminen saa minut lähes pyörtymään ahdistuksesta. Elän päivä kerrallaan, mutta koska elämisen edellytykset ovat luisumassa käsistäni, osa on jo peruuttamattomasti ulottumattomissani, en enää kovin pitkään. Ei tässä pitänyt käydä näin.

Ehkä menin hieman ap:n esittelemän ongelman vierestä, mutta sainpa ainakin purkaa mieltäni.