Muita korkeasti koulutettuja, jotka epäonnistuneet työelämässä?

Minä olen. Ylikoulutettuna työssä joka ei tarjoa mitään haastetta, huonosti palkattua. Mutta toisaalta, että olen juuri siinä missä minun kuuluukin. Jos minusta olisi ollut ns. parempaan, niin kai sitten olisin niissä tehtävissä. Monilta ominaisuuksiltani olen erittäin hyvä työntekijä, mutta toisaalta olen sellainen etten pärjää nykyajan vaatimuksissa, jossa pitää olla supersosiaalinen. Onhan se aika ikävää todeta, että on juuri ns. ei-hyvä tyyppi. En usko, että monessa muussa ominaisuudessa on vikaa, olen vain vääränlainen tyyppi ja lisäksi huono itsetunto johtuen monista elämänkokemuksista. Mutta pidän itseäni tietyllä tavalla epäonnistujana, koska monilta ominaisuuksiltani ja konkreettiselta koulutukseltani olen ihan eri tasoa kuin missä tehtävässä sitten oikeasti olen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Ylikoulutettuna työssä joka ei tarjoa mitään haastetta, huonosti palkattua. Mutta toisaalta, että olen juuri siinä missä minun kuuluukin. Jos minusta olisi ollut ns. parempaan, niin kai sitten olisin niissä tehtävissä. Monilta ominaisuuksiltani olen erittäin hyvä työntekijä, mutta toisaalta olen sellainen etten pärjää nykyajan vaatimuksissa, jossa pitää olla supersosiaalinen. Onhan se aika ikävää todeta, että on juuri ns. ei-hyvä tyyppi. En usko, että monessa muussa ominaisuudessa on vikaa, olen vain vääränlainen tyyppi ja lisäksi huono itsetunto johtuen monista elämänkokemuksista. Mutta pidän itseäni tietyllä tavalla epäonnistujana, koska monilta ominaisuuksiltani ja konkreettiselta koulutukseltani olen ihan eri tasoa kuin missä tehtävässä sitten oikeasti olen.

Itse olen samanlainen

Peer kirjoitti:

Olin työelämässä jo vuosia ennen kuin sain maisterintutkintoni (FM) suoritetuksi. Olin niin hyvä työssäni, että minun ei tarvinnut edes hakea työpaikkoja, koska minua pyydettiin niihin. Minulle jopa perustettiin virka, jotta minut saatiin kasvattamaan laitoksen kaupallisten palvelujen mainetta ja liikevaihtoa. Muutaman vuoden jälkeen organisaatiohallinto sai kuningasidean: jos minä toin niin paljon bisnestä virassa, minä toisin varmasti aivan valtavasti bisnestä freelancerina. Parinkymmenen hienon palkkatyövuoden jälkeen tein elämäni virheen: lähdin yrittäjäksi.

Vajaat kymmenen vuotta pärjäsin loistavasti. Sitten lama alkoi kalvaa asiakasyrityksiä, vaikutusvaltainen verkostoni jäi eläkkeelle organisaatiomuutoksien myötä ja alani kärsi valtavan muutoksen.

Minä opin itsestäni uuden asian: minä en ole myyjä. Kaikenlainen tyrkyttäminen liike- ja yksityiselämässä on minulle äärimmäisen vastenmielistä. Olin kolmekymmentä vuotta edennyt maineellani: minua tultiin nykimään hihasta ja pyydettiin päästä asiakkaaksi. Yhtäkkiä minun olisi pitänyt pystyä markkinoimaan itseäni aggressiivisesti ja kilpailemaan isojen yritysten ammattilaisten kanssa. Osaan työni, mutta jalkaa oven väliin työntäväksi ovelta ovelle -myyjäksi (kuvaannollisesti) minusta ei ole.

Toinen uusi asia oli se, että vuosikymmen yrittäjänä ei potentiaalisille työnantajille suositus vaan kauhistus. Olen luullut, että pitkään omaa yritystoimintaa pyörittäneen ihmisen tiedoilla ja taidoilla olisi kysyntää alalla, jossa yrityselämän tuntemisesta myös asiakasyritysten toiminnan kautta olisi suoraa hyötyä, mutta näin ei ole; alallani on nähty paljon asiakasvarkaita, jotka jopa vakituisissa töissä ollessaan tekevät salaa sivuhommia työnantajansa (entisille) asiakkaille. Muutama yritys on vastannut avoimiin hakemuksiini, mutta kaikilla niillä on ollut vain tarkoituksena udella asiakastietoni; edes freelance-työtä ei ole ollut tarjolla, vaikka uusia tuntityöntekijöitä haetaan viikoittain. Nimenomaan uusia: 1-2 vuotta työkokemusta riittää. Olen päässyt muutamaan haastatteluun, jossa haetaan virkaan poikkeuksellisen laaja-alaista ja kokenutta ammattilaista, mutta näihin on talon sisältä löytynyt sopivampi.

Olen yrittänyt vaihtaa alaa, mutta minua ei ilmeisesti oteta vakavasti. Ja onhan se totta, että palaisin heti omalle alalleni, jos se olisi mahdollista. Epäilen joidenkin työnantajien myös karsastavan sitä, että tunnen ammattijärjestöjen toiminnan vähän liian hyvin näinä epämääräisten työsopimusten kulta-aikoina. Ja olenhan minä liian vanhakin, pehmeäkätinen viisikymppinen valkokaulustyöläinen. Konttorityötä on tarjolla vaikka kuinka, mutta menneisyyteni vuoksi olen flight risk. Ei auta kitistä, että tästä saatte yli kymmeneksi vuodeksi hyvän ja uskollisen duunarin, jos vain maksatte kohtuullista palkkaa.

Pitkän työttömyyden aikana sekä toivoni että taloudellinen tilanteeni ovat murentuneet. Työn tekeminen oli niin kivaa ja samalla vaativaa niin monta vuosikymmentä, että ihmissuhteet jäivät luomatta. Se, että torjuntaa tulee sekä työelämässä että yksityiselämässä, on käymässä ylivoimaiseksi. Pystyisin lähtemään töihin vaikka tältä istumalta, mutta koska on selvää, että töitä ei enää tule, toimintakykyni alkaa huveta. Ansioluettelostani voisi päätellä, että tässä on yksi maamme  menestyjistä. Tosiasiassa tässä on surkimus, joka ei enää pysty hoitamaan edes omia asioitaan. Kelaan kirjautuminen saa minut lähes pyörtymään ahdistuksesta. Elän päivä kerrallaan, mutta koska elämisen edellytykset ovat luisumassa käsistäni, osa on jo peruuttamattomasti ulottumattomissani, en enää kovin pitkään. Ei tässä pitänyt käydä näin.

Ehkä menin hieman ap:n esittelemän ongelman vierestä, mutta sainpa ainakin purkaa mieltäni.

"Kelaan kirjautuminen saa minut lähes pyörtymään ahdistuksesta." 

Kiitos tästä kommentista. Kävin juuri kirjautumassa vertaistukesi turvin... en ole siis ainoa. 

Haluaisin sanoa, että kyllä me täältä vielä johonkin ponnistetaan. 

Olen vuosi sitten valmistunut maisteriksi. Kovasti koitin hakea oman alan töitä, mutta lopulta menin valtiolle suorittavaan työhön ei omalle alalle, kun ajattelin, että parempi ottaa vastaan työ kuin olla pitkään työttömänä. Ajattelen, että työ poikii aina työtä. Pilasinko nyt mahdollisuuteni niihin alani asiantuntija hommiin? Olen yrittänyt hakea enemmän oman alan töitä tässä samalla, mutta haastatteluun en ole päässyt.. Seuraavaksi voisi yrittää lähemmäs oman alan hommia ja jos joskus olisi vaikka hyötyä tästä maisterin tutkinnosta. Vähän masentaa tää ketju, mutta en aio luovuttaa..

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. Olen hömppähumanisti (kulttuurintutkimus ja kirjallisuudentutkimus). En ole juuri koskaan ollut oman alan töissä ja opettaminen ei kiinnosta. Onneksi menin naimisiin sähköinsinöörin kanssa, jolla on erittäin hyvä palkka ja löysin elämääni sisällön äitiydestä. Nyt on 3 lasta ja lisää tulossa. Hoidan lapset, kodin ja muistan, että naisessa on 3 reikää, joita mies haluaa hyödyntää. Siinä se.

Yllättävän kauan tämä ketju pysyikin asiallisena ennen kuin katkerien trollien piti päästä luomaan vastakkainasettelua erilaisia tutkintoja suorittaneiden välille. Eikö näitä humanistinen koulutus on paskaa -ketjuja ole jo tarpeeksi ilman, että tästäkin tarvitsee sellainen tehdä?

Pekka Haavisto, valtiotieteiden ylioppilas, politiikassa valehtelu

Up

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Vierailija kirjoitti:

No tunnen itse yhden KTM:n joka ei selviytynyt johtotason tehtävistä ja päätyi lopulta saman firman tuotantopuolelle ihan duunarihommiin. Mutta siellä on ollut oikein tyytyväisenä jo vuosia.

Eikä siis ollut älystä kiinni, ei vain jaksanut niitä paineita ja kilpailua jotka johtotasolla oli.

Tiedän yhden metsänhoitajan (siis ylempi korkeakoulututkinto), joka oli vuosia pankinjohtajana, mutta vissiin ei sitten pää kestänyt, joten on nyt metsäteknikon hommissa.

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Hienoa, että kaltaisiasi synnytystalkoolaisia vielä löytyy!

Hehe, ei millään pahalla. Kateellinen olen, teet fiksun valinnan tilanteessasi. Itselläni samantyylinen töyssyinen työelämä tuplamaisterina, en luovuttanut millään ja lopulta sain vakipaikan 36-vuotiaana. Olin onnellinen, vihdoin uskaltaa ostaa oman talon ja perustaa perheen. Harmi, jätin tuon perheen perustamisen vain niin myöhäiseksi, etten hedelmöityshoidoista huolimatta tullut raskaaksi. Suurperhe piti olla hetkellinen hengähdystaukomainen pakotieni oravanpyörästä. Nyt tätä samaa paskaa eläkkeelle asti.

Vierailija kirjoitti:

DI ja huonon esimiehen uhri. Tosin työelämää vain 4 vuotta takana joten epäonnistuneesta urasta ei vielä voi puhua. Mutta se on jo selvää että työpaikan vaihto välttämätöntä jos haluaa edetä uralla.

Työskentelen kyllä vaativissa asiantuntijatehtävissä, mutta palkka pahasti muita jäljessä. Esim moni vastavalmistunut insinööri saa enemmän kuin minä DI:nä 4v kokemuksella (3200e). Työ on niin kuormittavaa ettei esimies koskaan tyytyväinen, eli palkankorotuksista/ylennyksistä turha haaveilla. Puhuminen ei auta pätkääkään, esimiehellä aina joku vastaväite valmiina.

Syy miksi olen edelleen tässä paikassa ovat tietyt suuret edut joista en luopuisi vaikka saisi 200-300e enemmän kuukaudessa (joustava työaika, etätyömahdollisuus). Elämäntilanteen takia en jaksaisi jos pitäisi joka päivä istua 8h toimistolla.

Voisit pyytää työpaikkaa vaihtaessasi vähintään 1000-1500€, jos et jopa 2000€ enemmän palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ilmoittaudun. Olen DI, mutta en ole pystynyt erikoistumaan oikein mihinkään työurani aikana, koska mulle heitetään tehtäväksi sellaisia hommia, mitä muut eivät ehdi tai viitsi tehdä. Miehet saavat tehdä, edetä ja erikoistua ja minä naisena joudun tekemään kaikenlaista avustavaa hommaa: tekemään pomoille laskelmia ja kuvaajia esityksiin, pitämään asiakastilaisuuksia, vastailemaan muiden puolesta hankaliin sähköposteihin, ylläpitämään tietojärjestelmiä, huolehtimaan laboratorioiden siisteydestä ja välineistä ja lisensseistä, tekemään muille mittauksia, koodaamaan apusoftia muille. Tituleeraisin itseäni lähinnä tekniseksi sihteeriksi. Harmittaa, että kaikki tuollainen sekalainen sälä näyttää huonolta CV:ssä, enkä ole päässyt etenemään asiantuntijaksi.

Tämä on todellinen uhka naisille teknisillä aloilla. Itseänikin yritettiin it-alalla tunkea "poikien auttelijan" rooliin, ja jouduin taistelemaan kuin kiukkuinen terrieri, vaihtamaan tiimiäkin pari kertaa päästäkseni ns. oikeisiin asiantuntijatöihin kiinni. Sain mulkeron maineenkin kun en suostunut kahvien keittelijäksi, powerpointtien tekijäksi ja yleisapuriksi tylsiin ja yksinkertaisiin pikkuhommiin niin kuin kaikki oletti. Minua naurettiin, etsittiin virheitä suurennuslasilla jne jotta voitaisiin osoittaa että naisesta ei ole näihin hommiin ainakaan koodauspuolella vaan voivat vähän piirrellä jotain käyttöliittymiä tai testata.

Onneksi olen introvertti ja vähän kus_ipää, niin että en välittänyt mitään, puskin vain omaa tietäni eteenpäin ja heti kun huomasin että minua yritetään vähääkään tunkea "naisen paikalle" pidin pahaa meteliä siitä. Nyt olen monikansallisen monialayrityksen it-arkkitehti, ja tätä ennen olin kauan guruna pidetty koodari, joten kyllä kannatti taistella.

Ihan kuin itse olisin kirjoittanut.

N50

Kiinnostavia kokemuksia!

Opintoni venyivät, sain lapsiakin välillä, oli iso kynnys hakea töihin ja tuntui, etten osaa mitään. Itseluottamus alalla aika nollassa. Pärjäsin opinnoissa hyvin silloin, kun opintoja sain tehdyksi, mutta en osannut suunnitella opintojani ja noudattaa suunnitelmia vaan tein sitä sun tätä ja töiden hakeminen tuntui tosi vaikealta. Räpiköin kuitenkin lopulta DI-tutkinnon kasaan, mutta eipä se uraputki siitäkään auennut. Päädyin jossain määrin koulutustani vastaaviin pätkätöihin. Opiskelin toistakin alaa, ihmisläheisempää, mutta sen työllistävyys taas on niin ja näin. Hankin myös opettajan pätevyyden, mutta tuntuu, etten jaksa kokopäiväistä opetustyötä. Olen saanut aikuisiällä ADHD-diagnoosin, joka selittää osaa ongelmistani. Joka tapauksessa nyt keski-ikäisenä on takana vain muutaman vuoden verran erilaisia pätkätöitä. En ole vaipunut epätoivoon (ainakaan pysyvästi) ja nyt on taas vähän erilainen urakokeilu menossa, mutta nykyään joku ihan tavallinen työ, joka ei olisi ihan liian tylsää tai uuvuttavaa ja jota riittäisi useammankin vuoden, tuntuisi hienolta saavutukselta. Joskus olisi kiva tehdä vaikka jotain suorittavaa työtä, jossa ei tarvitsisi ajatella niin pirusti, mutta ei niitäkään niin helppo ole saada parin korkeakoulututkinnon kanssa.

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

suurin feministinen teko tässä maassa olisi valtakuunallisen äitityslomakassan perustaminen. Piste. 

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Miten tälle tarvii antaa alapeukkua???? Koulutettu, kirjoituksen perusteella koko aikuisikänsä kovasti töitä tehnyt ihminen KEHTAA pitää uusien veronmaksajien teko - paussia työelämästä ihan tyytyväisenä ja joku tästä loukkaantuu!? 😂 Öööö sossupummitko ainoastaan saisi lisääntyä vai?

Ei liity asiaan mutta 'korkeasti koulutettu' on jotenkin vastenmielinen ilmaisu.

Niiiiiin av kirjoitti:

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Miten tälle tarvii antaa alapeukkua???? Koulutettu, kirjoituksen perusteella koko aikuisikänsä kovasti töitä tehnyt ihminen KEHTAA pitää uusien veronmaksajien teko - paussia työelämästä ihan tyytyväisenä ja joku tästä loukkaantuu!? 😂 Öööö sossupummitko ainoastaan saisi lisääntyä vai?

Näinä aikoina tuntuu olevan joissain piireissä paha punainen vaate se, kun nuori akateeminen nainen sanoo ääneen haluavansa useamman lapsen ja vieläpä panostaa äitiyteen. Niin, ura ei ole kaikille se tärkein elämän sisältö, vaikka olisikin korkeasti koulutettu.......

Vierailija kirjoitti:

Ei liity asiaan mutta 'korkeasti koulutettu' on jotenkin vastenmielinen ilmaisu.

Niin siitä tulee mieleen koulutettu koira tms. tottelemaan ja temppuja tekemään opetettu. "Korkeasti oppinut" olisi parempi.

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Kuin omasta kynästäni! Itsekin täytin just 30v ja meneillään pätkäduuni numero 9 joka päättyy kesäkuussa, perinteinen liirumlaarumi kun aloitin "tää paikka voidaan EHKÄ myös vakinaistaa" - noh, tein strategisen valinnan liittyä synnytystalkoisiin niin pian kuin mahdollista ja nyt näyttäis siltä että heinäkuussa LA. En jäänyt odottelemaan taas turhien vakinaistamislupausten mahdollista toteutumista!