Lue keskustelun säännöt.
Muita korkeasti koulutettuja, jotka epäonnistuneet työelämässä?
20.11.2019 |
Koulutus KTM ja työ”uraa” takana noin 15 vuotta. En ole oikein pärjännyt tässä työelämässä, ja olen ollut jotenkin pettymys aina työnantajille.
Miten teillä muilla? Ainakin omat opiskelukaverit ovat kaikki johtajia, päälliköitä yms ja minä pienyrittäjä, joka juuri ja juuri pärjää.
Kommentit (357)
Vierailija kirjoitti:
Neiti Luuseri kirjoitti:
FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.
suurin feministinen teko tässä maassa olisi valtakuunallisen äitityslomakassan perustaminen. Piste.
TÄMÄ.
Miksi kukaan politiikassa ei aja tätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
DI ja huonon esimiehen uhri. Tosin työelämää vain 4 vuotta takana joten epäonnistuneesta urasta ei vielä voi puhua. Mutta se on jo selvää että työpaikan vaihto välttämätöntä jos haluaa edetä uralla.
Työskentelen kyllä vaativissa asiantuntijatehtävissä, mutta palkka pahasti muita jäljessä. Esim moni vastavalmistunut insinööri saa enemmän kuin minä DI:nä 4v kokemuksella (3200e). Työ on niin kuormittavaa ettei esimies koskaan tyytyväinen, eli palkankorotuksista/ylennyksistä turha haaveilla. Puhuminen ei auta pätkääkään, esimiehellä aina joku vastaväite valmiina.
Syy miksi olen edelleen tässä paikassa ovat tietyt suuret edut joista en luopuisi vaikka saisi 200-300e enemmän kuukaudessa (joustava työaika, etätyömahdollisuus). Elämäntilanteen takia en jaksaisi jos pitäisi joka päivä istua 8h toimistolla.
Täysin sama tarina, mutta minulla työelämää takana jo monta vuotta enemmän. Kestän vain töissä sillä ajatuksella, että tämä on väliaikaista vaikkakin pitkäkestoista ja yritän saada palkan ja noiden etujen avulla saman verran tai enemmän itselleni arvoa kuin mitä työpaikka saa minusta. Pidän huolta, että ainakaan työpaikka ei omista minua henkisesti, ja pidän pientä kapinahenkeä sisäisesti yllä.
Meidän työpaikalla miehet huonommalla koulutuksella ja osaamisella etenevät, naiset saavat hoidella pieniä apuhommia, joista ei mitenkään voi saada sulkia hattuun. Palkankorotusten ja etenemiset estetään sillä, että naisten kalenteri täytetään näillä "teknisen sihteerin" tehtävillä, ja kaikki omaa uraa kehittävä ja edistävä pitäisi tehdä siihen päälle, ja sitten ollaan "voi voi, kun et ole tehnyt nyt mitään uusia vastuita tai projekteja". Monet naiset on liian tunnollisia jättämään tekemättä ne pienemmät hommat vain että saisivat aikaa raivattua sille tekemiselle, mikä näyttäisi hyvältä cv:ssä. Miehet saavat roiskia työtehtäviään ja täyttää kunnianhimoaan, ja heitä pidetään vain räyhäkkäinä ja aikaansaavina kun jättävät tekemättä kaikki mitättömät hommat. Jostain syystä kun uuteen tehtävää mietitään tekijää, on aina se mies ehdolla, ja hän saa myös jättää ne entiset tehtävät taakseen. Naisille vaan kasataan ohutta kerrosta tehtäviä vuosien mittaan yksi toisensa päälle, ja sitten sinne alle vaan jumittuu.
Mää tunsin aikoinaan yhden erittäin paljon taloustaidoillaan elvistevän parempiosaisten penskan, joka luki itsensä ekonomiksi eräässä maakuntayliopistossa.
Noh tää poju eli jo silloin hektistä eloa Nasdakkien ja pörssien maailmoissa. Tähtäin oli Hesa tai Lontoon City.
Kun pojusta vastikään kuulin, oli päätynyt isännöinti-toimistoon harjoittelijaksi n. 15 vuoden pankkiuran jälkeen .
Ajattelin , kun kuulin tästä, että onneksi Jumala on olemassa
Oho! kirjoitti:
Samas venees kirjoitti:
Neiti Luuseri kirjoitti:
FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.
Kuin omasta kynästäni! Itsekin täytin just 30v ja meneillään pätkäduuni numero 9 joka päättyy kesäkuussa, perinteinen liirumlaarumi kun aloitin "tää paikka voidaan EHKÄ myös vakinaistaa" - noh, tein strategisen valinnan liittyä synnytystalkoisiin niin pian kuin mahdollista ja nyt näyttäis siltä että heinäkuussa LA. En jäänyt odottelemaan taas turhien vakinaistamislupausten mahdollista toteutumista!
Täähän on toimiva salaliitto, alle 35v naisia ei vakinaisteta, pelkkää määräaikaisuutta niin johan ne väsyy ja tajuaa luovuttaa ja alkaa lisääntyä, näin syntyvyys nousuun!
Ei vaan taidatte olla poikkeuksellisen hmmm luottavaisia, että elämä kantaa, vai onko teillä rikkaat miehet? Kun uskallatte jäädä kotiin työttömänä? Tiedän tiedän, olette äitiyslomalla kyllä ja ymmärrän että jotkut eivät halua laittaa alle 3 vuotiasta päiväkotiin, mutta lähinnä kadehtien ihmettelen tuota rohkeutta heittäytyä täysin miehen eläyettäväksi... Jos teet kolmekin lasta, vaikkakin pienellä ikäerollä olet poissa työelämästä helposti 5-9 vuotta! Mutta mikäpä hätä siinä, jos jatkossa kelpaa myös muut kuin oman alan hommat...
Neiti Luuseri vastaa: mies tienaa noin 3000e kuukaudessa, ei siis mitään miljoonia mutta vakityöpaikka alalla jolla töitä kyllä riittää! Perushyvään elämään tuo riittää meillä, plus tietysti tulee lapsilisät, äitiyspäiväraha yms. Ollaan mielellämme vähän downshiftaajia, pääasia että onnellisia.
Tämän työelämäkokemukseni perusteella olisi riskialttiimpaa jäädä odottelemaan mahdollisen vakipaikan löytymistä omalta alalta, sen jälkeen en välttämättä tulisi enää raskaaksi kuten joku tuolla jo kertoi :( Myöskin tuo stressi mitä 12 vuoden opiskelu-työnteko- raataminen toi, ei tuntunut enää terveeltä, joten ennemmin valitsin "työttömän äitiysloman" kuin burnoutin. Itselleni kun tosiaan on se ja sama vaikka päätyisin ns. Hanttihommiin kotiäitivuosien jälkeen. Ei haittaa.
Suomi on täynnä ap:n kaltaisia munattomia, mutta hyödyllisiä idiootteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, en ole 7 vuoteen tehnyt oman alan töitä. En ikinä päässyt kiinni vakituiseen työsuhteeseen; pelkkiä määräaikaisuuksia, pätkää ja sijaisuuksia. Viimeiset 6v olen ollut töissä kahvilassa. Palkka ei ole suuri mutta ainakin on vakituinen, kokopäiväinen työ ja minä jopa oikeasti tykkään tästä. Töihin on kiva mennä ja olen ihan tyytyväinen tilanteeseen.
Silti, alemmuuden tunne iskee kun tapaan välillä opiskelukavereita jotka ovat koulutustaan vastaavissa töissä.
Kuulostaa melkein mun elämältä ❤️ Mutta hienoa, että nautit työstäsi! Se on kuitenkin tärkeintä.
Ymmärrän tuon alemmuudentunteen. Linkedinistä näkee kuinka joku saanut taas ylennyksen ja minä täällä kotona vaan nysvään.
Ap
Olisiko kyse siitä, että yrität menestyä käsienheiluttelijahuijarien (=KTM) alalla? Ehkä menestyisit paremmin jollain oikeaa osaamista ja asiantuntijuutta vaativalla alalla, esim. teknologia, terveydenhuolto, luovat alat, käsityöalat?
M/39
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoisia tarinoita, tosiaan kiinnostavaa, että niin moni teistä on KTM! Avaisitteko vähän lisää, onko KTM:ien koulutuksessa, työtilanteessa tai sinne hakeutuvissa opiskelijoissa jokin piirre, joka selittää tämän? Minua rupesi kiinnostamaan.
Ja itsehän olen siis humanisti eli vahvistan kaiken ketjussa meistä sanotun. Vaikeata on, mutta edetä työelämässä voi, pikku hiljaa. Kannattaa olla opettajapuolelle taipumusta.
en ole itse KTM; mutta kauppatieteelliseen hakeutuu monet, joita ei oikein kiinnosta mikään yksittäinen aine. ja jos ei ole kiinnostusta, niin ei se uran urkeneminen ihan itsestään tapahdu. toisaalta moni KTM pärjää erittäin hyvin, joten paineita ja vertailukohtia on, ja se saa monet tuntemaan itsensä vieläkin epäonnistuneemmaksi, kun oma työhistoria ei vastaa ollenkaan etukäteisodotuksia.
itse olen FM, ja kohtuullinen tyytyväinen työhistoriaani. silti välillä iskee kateudenpuuska, kun mietin esim. hoitoalalla olevia naisia: ei yt-neuvotteluja ja kohtuullinen palkka, töissä saa varmasti olla eläkeikään asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen DI, IT-alalla. Olen äärimmäisen itsekriittinen, mielestäni en osaa mitään ja muut kollegat ovat huomattavasti parempia.
Ura- ja palkkakehitystä on ollut ihan hyvin, pomo suurinpiirtein ylistää maasta taivaaseen. En vain ymmärrä miksi.
Korttitalo romahtaa varmasti vielä joskus.
Tääläkin yksi KTM (pääaine taloustiede). Päivääkään en ole tehnyt alani töitä. Tein jopa vapaaehtoisen korkeakouluharjoittelun. Tosin senkin ulkomailla, kun en saanut Suomesta paikkaa.
Löytyy kielitaitoa, valmiutta vaihtaa paikkakuntaa/maata tarpeen mukaan. Silti en ole työllistynyt. Teen ihan toisen alan töitä ja palkkakin on ok. En vaan pidä alasta ja burn out uhkaa jatkuvasti.
Olisin halunnut edes kokeilla omaa alaa, mutta en pääse videohaastattelua pidemmälle. Eläköön koulutus :p N38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on totta, että täytyy taistella kuin terrierri. Ekassa vakityössäni huomasin heti, että projektipäälliköt olivat kaikki miehiä, ja heitä avustavat naisia. Sama koulutus kumminkin.
Seuraavassa totesin, että kaikki päälliköt miehiä, kaikki avustava taso naisia. Sieltäkin oli jatkettava matkaa siinä kohtaa, kun homma oli opittu ja tuli lasikatto vastaan.
Nyt olen paikassa, jossa on nainen pomona, ja paljon naispäälliköitä. Pääsin päällikkötehtäviin, ja silti saan pukeutua ihan naisellisesti, ei tarvitse edes yrittää näyttää neutrilta. Kannatti etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoisia tarinoita, tosiaan kiinnostavaa, että niin moni teistä on KTM! Avaisitteko vähän lisää, onko KTM:ien koulutuksessa, työtilanteessa tai sinne hakeutuvissa opiskelijoissa jokin piirre, joka selittää tämän? Minua rupesi kiinnostamaan.
Ja itsehän olen siis humanisti eli vahvistan kaiken ketjussa meistä sanotun. Vaikeata on, mutta edetä työelämässä voi, pikku hiljaa. Kannattaa olla opettajapuolelle taipumusta.
en ole itse KTM; mutta kauppatieteelliseen hakeutuu monet, joita ei oikein kiinnosta mikään yksittäinen aine. ja jos ei ole kiinnostusta, niin ei se uran urkeneminen ihan itsestään tapahdu. toisaalta moni KTM pärjää erittäin hyvin, joten paineita ja vertailukohtia on, ja se saa monet tuntemaan itsensä vieläkin epäonnistuneemmaksi, kun oma työhistoria ei vastaa ollenkaan etukäteisodotuksia.
itse olen FM, ja kohtuullinen tyytyväinen työhistoriaani. silti välillä iskee kateudenpuuska, kun mietin esim. hoitoalalla olevia naisia: ei yt-neuvotteluja ja kohtuullinen palkka, töissä saa varmasti olla eläkeikään asti.
Olen hoitoalalle kouluttautunut ylemmällä korkeakoulututkinnolla ja vaihtaisin takaisin huomenna. Helpommalla pääsisi. Töitä kyllä on mutta koko ajan tahti kiristyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
DI ja huonon esimiehen uhri. Tosin työelämää vain 4 vuotta takana joten epäonnistuneesta urasta ei vielä voi puhua. Mutta se on jo selvää että työpaikan vaihto välttämätöntä jos haluaa edetä uralla.
Työskentelen kyllä vaativissa asiantuntijatehtävissä, mutta palkka pahasti muita jäljessä. Esim moni vastavalmistunut insinööri saa enemmän kuin minä DI:nä 4v kokemuksella (3200e). Työ on niin kuormittavaa ettei esimies koskaan tyytyväinen, eli palkankorotuksista/ylennyksistä turha haaveilla. Puhuminen ei auta pätkääkään, esimiehellä aina joku vastaväite valmiina.
Syy miksi olen edelleen tässä paikassa ovat tietyt suuret edut joista en luopuisi vaikka saisi 200-300e enemmän kuukaudessa (joustava työaika, etätyömahdollisuus). Elämäntilanteen takia en jaksaisi jos pitäisi joka päivä istua 8h toimistolla.
Täysin sama tarina, mutta minulla työelämää takana jo monta vuotta enemmän. Kestän vain töissä sillä ajatuksella, että tämä on väliaikaista vaikkakin pitkäkestoista ja yritän saada palkan ja noiden etujen avulla saman verran tai enemmän itselleni arvoa kuin mitä työpaikka saa minusta. Pidän huolta, että ainakaan työpaikka ei omista minua henkisesti, ja pidän pientä kapinahenkeä sisäisesti yllä.
Meidän työpaikalla miehet huonommalla koulutuksella ja osaamisella etenevät, naiset saavat hoidella pieniä apuhommia, joista ei mitenkään voi saada sulkia hattuun. Palkankorotusten ja etenemiset estetään sillä, että naisten kalenteri täytetään näillä "teknisen sihteerin" tehtävillä, ja kaikki omaa uraa kehittävä ja edistävä pitäisi tehdä siihen päälle, ja sitten ollaan "voi voi, kun et ole tehnyt nyt mitään uusia vastuita tai projekteja". Monet naiset on liian tunnollisia jättämään tekemättä ne pienemmät hommat vain että saisivat aikaa raivattua sille tekemiselle, mikä näyttäisi hyvältä cv:ssä. Miehet saavat roiskia työtehtäviään ja täyttää kunnianhimoaan, ja heitä pidetään vain räyhäkkäinä ja aikaansaavina kun jättävät tekemättä kaikki mitättömät hommat. Jostain syystä kun uuteen tehtävää mietitään tekijää, on aina se mies ehdolla, ja hän saa myös jättää ne entiset tehtävät taakseen. Naisille vaan kasataan ohutta kerrosta tehtäviä vuosien mittaan yksi toisensa päälle, ja sitten sinne alle vaan jumittuu.
Tämä on niiiin tuttua. Onko Suomella varaa tähän? Ilmeisesti.
Onko naisia ylipäätään tarkoitettu kilpailemaan miesten kanssa työelämässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jes, täällä. Aallosta (ent. Taik) valmistunut muotoilualan maisteri. Opiskeluaikana sain jatkuvasti loistavaa palautetta, ja mut yritettiin 2 kertaa palkata kesken opiskeluiden - toinen työnantaja olisi ollut Suomessa, toinen Englannissa. Kilttinä tyttönä kuitenkin ajattelin, että täytyy tehdä nämä opinnot tästä ensin loppuun.
Olen ulkomaalaisen miehen kanssa naimisissa, ja muutettiin miehen kotimaahan, molemmat ajatellen, että täällä on työmarkkinat molemmille paljon isommat kuin Suomessa. Vaan, kuinkas kävikään. Eivät palkkaa ulkomaalaista. Toisaalta olen heille myös "liian vanha" (reilusti yli 30v). Mies on onneksi hyvässä työpaikassa töissä. Hain myös kahta paikkaa suomalaisfirmalta, jotka toimivat täällä - heillä sama vastaus, haluavat paikallisen työntekijän, vaikka tunnen myös paikallisen kulttuurin erittäin hyvin.
Kyllä kismittää. Koulutus on, taitoja on, johtamis-ja organisointikykyjä on, kielitaitoa on, tulen hienosti erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Iälleni ja kansalaisuudelleni en kuitenkaan mitään mahda.
Suomeen taas jos palaisin, siellä nakeltaisiin niskoja kun on oman alan kohdalla pitkä tauko CV:ssä (olen tässä tehnyt täysin toisen alan hommia sitten, ilman virallista koulutusta), ja kun olen "kehdannut" lähteä Suomesta pois - näin olen kuullut. Oman merkin/freelance-juttujen perustaminen taas vaatisi reilusti rahaa, mitä mulla ei ole. Tuntuu, että umpikujassa ollaan ja tämä oli ns. tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minua ainakaan ole koskaan edes kutsuttu yhteenkään luokkakokoukseen. Vaikea niihin on osallistua, jos ei edes tiedä koko tapahtumasta.
(En kyllä mistään hinnasta olisi mennytkään ja luultavasti järjestäjät sen tietävätkin, joten eivät siksi vaivaudu kutsumaan. Mutta se on eri asia. Kieltäytymiseni luonnollisesti ilmaisee syvää vihaani ja halveksuntaani itseäni, menneisyyttäni, luokkatovereitani ja koko ihmiskuntaa kohtaan, mutta siitä huolimatta kutsuminen olisi sentään KOHTELIASTA!)
No useinhan näihin kutsutaan se luokan "kerma"... Ja paikalle ilmestyy ne pönöttäjät ja pätijät. Ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa, vaikka itse olen paljon elämässäni tehnytkin ja saanut aikaan. En vaan kestä näitä muka-hauskoja ja muka-parempia ihmisiä, jotka ylenkatsoivat muita jo kouluaikana. Nykyisin yrittävät olla miellyttäviä, koska olen hyvässä asemassa. Turha vaiva...
Tämä on vähän ohis, mutta ihan kuka tahansa voi kutsua koolle luokkakokouksen... ei ne mitään koulun järjestämiä ole jonkun aktiivisen/ porukan. Mikä estää sinua järjestämästä teille ihan kaikille tai vain ei-luokan-kermalle sitä kokousta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
DI ja huonon esimiehen uhri. Tosin työelämää vain 4 vuotta takana joten epäonnistuneesta urasta ei vielä voi puhua. Mutta se on jo selvää että työpaikan vaihto välttämätöntä jos haluaa edetä uralla.
Työskentelen kyllä vaativissa asiantuntijatehtävissä, mutta palkka pahasti muita jäljessä. Esim moni vastavalmistunut insinööri saa enemmän kuin minä DI:nä 4v kokemuksella (3200e). Työ on niin kuormittavaa ettei esimies koskaan tyytyväinen, eli palkankorotuksista/ylennyksistä turha haaveilla. Puhuminen ei auta pätkääkään, esimiehellä aina joku vastaväite valmiina.
Syy miksi olen edelleen tässä paikassa ovat tietyt suuret edut joista en luopuisi vaikka saisi 200-300e enemmän kuukaudessa (joustava työaika, etätyömahdollisuus). Elämäntilanteen takia en jaksaisi jos pitäisi joka päivä istua 8h toimistolla.
Täysin sama tarina, mutta minulla työelämää takana jo monta vuotta enemmän. Kestän vain töissä sillä ajatuksella, että tämä on väliaikaista vaikkakin pitkäkestoista ja yritän saada palkan ja noiden etujen avulla saman verran tai enemmän itselleni arvoa kuin mitä työpaikka saa minusta. Pidän huolta, että ainakaan työpaikka ei omista minua henkisesti, ja pidän pientä kapinahenkeä sisäisesti yllä.
Meidän työpaikalla miehet huonommalla koulutuksella ja osaamisella etenevät, naiset saavat hoidella pieniä apuhommia, joista ei mitenkään voi saada sulkia hattuun. Palkankorotusten ja etenemiset estetään sillä, että naisten kalenteri täytetään näillä "teknisen sihteerin" tehtävillä, ja kaikki omaa uraa kehittävä ja edistävä pitäisi tehdä siihen päälle, ja sitten ollaan "voi voi, kun et ole tehnyt nyt mitään uusia vastuita tai projekteja". Monet naiset on liian tunnollisia jättämään tekemättä ne pienemmät hommat vain että saisivat aikaa raivattua sille tekemiselle, mikä näyttäisi hyvältä cv:ssä. Miehet saavat roiskia työtehtäviään ja täyttää kunnianhimoaan, ja heitä pidetään vain räyhäkkäinä ja aikaansaavina kun jättävät tekemättä kaikki mitättömät hommat. Jostain syystä kun uuteen tehtävää mietitään tekijää, on aina se mies ehdolla, ja hän saa myös jättää ne entiset tehtävät taakseen. Naisille vaan kasataan ohutta kerrosta tehtäviä vuosien mittaan yksi toisensa päälle, ja sitten sinne alle vaan jumittuu.
Tämä on niiiin tuttua. Onko Suomella varaa tähän? Ilmeisesti.
Ongelma lienee se, ettei kukaan palkkaa "Suomen hyvää" silmällä pitäen vaan ihan firman ja työyhteisön - onko tuo sitten niiden etu onkin eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Olen hömppähumanisti (kulttuurintutkimus ja kirjallisuudentutkimus). En ole juuri koskaan ollut oman alan töissä ja opettaminen ei kiinnosta. Onneksi menin naimisiin sähköinsinöörin kanssa, jolla on erittäin hyvä palkka ja löysin elämääni sisällön äitiydestä. Nyt on 3 lasta ja lisää tulossa. Hoidan lapset, kodin ja muistan, että naisessa on 3 reikää, joita mies haluaa hyödyntää. Siinä se.
Yllättävän kauan tämä ketju pysyikin asiallisena ennen kuin katkerien trollien piti päästä luomaan vastakkainasettelua erilaisia tutkintoja suorittaneiden välille. Eikö näitä humanistinen koulutus on paskaa -ketjuja ole jo tarpeeksi ilman, että tästäkin tarvitsee sellainen tehdä?
Kai se nyt on fakta, että joku konetekniikka, lääketiede tai tilastotiede työllistävät paremmin kuin kulttuurintutkimus. Miksi sitä faktaa sei saisi todeta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Olen hömppähumanisti (kulttuurintutkimus ja kirjallisuudentutkimus). En ole juuri koskaan ollut oman alan töissä ja opettaminen ei kiinnosta. Onneksi menin naimisiin sähköinsinöörin kanssa, jolla on erittäin hyvä palkka ja löysin elämääni sisällön äitiydestä. Nyt on 3 lasta ja lisää tulossa. Hoidan lapset, kodin ja muistan, että naisessa on 3 reikää, joita mies haluaa hyödyntää. Siinä se.
Yllättävän kauan tämä ketju pysyikin asiallisena ennen kuin katkerien trollien piti päästä luomaan vastakkainasettelua erilaisia tutkintoja suorittaneiden välille. Eikö näitä humanistinen koulutus on paskaa -ketjuja ole jo tarpeeksi ilman, että tästäkin tarvitsee sellainen tehdä?
Kai se nyt on fakta, että joku konetekniikka, lääketiede tai tilastotiede työllistävät paremmin kuin kulttuurintutkimus. Miksi sitä faktaa sei saisi todeta?
Tai ettei eteneminen aina ole housuista kiinni, tai pätevyys siitä onko KTM.
Minulla kaksi lasta Kauppakorkeassa. Toinen opiskelee 'salaahumanistiksi' - eurooppalaisia kieliä, matkailua, markkinointia, toinen yritydjuridiikkaa, Laskentatoimea, yritysjohtoa ja esim kiinaa.
Kun he valmistuvat he ovat kumpikin KTM mutta kummalla arvelette olevan paremmat mahdollisuudet 'erottua joukosta' ja tulla valituksi ?
Ns. akateeminen yrittäjyys on arkea aika monelle. Tsemppiä! Auttaa kovasti, jos pystyy suhtautumaan asiaan nimenomaan yrittäjyytenä ilman varsinaista yrittäjän statusta. Tuttua myös minulle, projekteja projektien perään ja uusien hakua.
Täähän on toimiva salaliitto, alle 35v naisia ei vakinaisteta, pelkkää määräaikaisuutta niin johan ne väsyy ja tajuaa luovuttaa ja alkaa lisääntyä, näin syntyvyys nousuun!
Ei vaan taidatte olla poikkeuksellisen hmmm luottavaisia, että elämä kantaa, vai onko teillä rikkaat miehet? Kun uskallatte jäädä kotiin työttömänä? Tiedän tiedän, olette äitiyslomalla kyllä ja ymmärrän että jotkut eivät halua laittaa alle 3 vuotiasta päiväkotiin, mutta lähinnä kadehtien ihmettelen tuota rohkeutta heittäytyä täysin miehen eläyettäväksi... Jos teet kolmekin lasta, vaikkakin pienellä ikäerollä olet poissa työelämästä helposti 5-9 vuotta! Mutta mikäpä hätä siinä, jos jatkossa kelpaa myös muut kuin oman alan hommat...