Lue keskustelun säännöt.
Miehen vapaudenkaipuu ja asumuseropuheet
17.11.2019 |
Ollaan 30+ pariskunta, meillä on yksi 5 -vuotias lapsi. Molemmat ollaan työelämässä. Yhdessä ollaan oltu 7 vuotta, naimisissa noin puolet siitä. Suhde on hyvä, rakkautta ja seksiä on ja viihdytään yhdessä. Puhutaan tunteista ja kaikki on ihan hyvin, annetaan myös tarpeeksi tilaa toisillemme ja riidat pystytään selvittämään. Vaikka mieskin myöntää että kaikki on meidän välillä hyvin ja että rakastaa minua, on sillä ollut jo pitkään outo päähänpinttymä siitä kuinka tahtoo oman asunnon. Tuo nousee viikottain esille, välillä ihan muuten vaan ja eilen pienen riidan jälkeen. Hän ei itse sitä muulla selitä kuin että on kaipuu olla itsenäinen (ihankun sitä ei voisi parisuhteessa olla). Minua loukkaa tuo, koska hän olis valmis oman itsekkään vapaudenkaipuunsa vuoksi rikkomaan perheen, vaikka vissiin ajatuksena on että me oltaisiin edelleen pari mut lapsi olis viikko-viikko. Itse en kyllä siihen suostu, koska hyvä on näinkin eikä mitään syytä ole sille, että lasta riepoteltaisiin kahdessa kodissa kun tämäkin koti on tasapainoinen eikä mitään suurta draamaa ole.
Mikä tuota vaivaa? 30 kriisi? Itsekeskeisyys? Joku muu kriisi? Joku outo vaihe? Help!
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla niin, että miehesi ehkä rakastaa sinua, mutta jonkinlaista kriisiä pukkaa ja on alkanut miettiä haluaako viettää loppuelämää kanssasi sittenkään.
Ehkäpä on tosiaan liian raukka jättämään perhettään ja haluaa ottaa selvää olisiko parempaa tarjolla.
Ehkä asunnon hankinnan tarkoitus on mahdollisesti pettäminen?
Onko mitään merkkejä, että pettää?Ei merkkejä pettämisestä. Ja kun tuon käsitys vapaa-ajan vietosta pyörii lähinnä miehen oman luovan harrastuksen parissa, on ihan vapaaehtoisesti paljon kotona tekemässä noita juttujaan. En toki tiedä mitä se tekee kun itse en oo kotona, mutta epäilen suuresti että tuota mitä aina ennenkin. Ei ole mikään menijä ollut ikinä, ei käytä ollenkaan alkoholia, inhoaa väenpaljouksia eikä oo mitään laajaa kaverpiiriä. Tiedän kaikki lähimmät kaverit tietääkseni naamalta. On jopa aika kömpelö sosiaalisesti. Kaverit vähän samaa maata, semmosia taidenörttejä.
Onko tämä ap?
-kotona viihtyvä taidenörtti on introvertti, jolle ihmisten kanssa oleminen on kuluttavaa. Rakkaidenkin ihmisten. Hän ei käy kaverien kanssa kaljalla, koska se on hänelle kuluttavaa eikä palauttavaa. Perhe-elämä vie voimia, parisuhde vie voimia. Niitä palautetaan olemalla omassa rauhassa ja puuhaamalla omia.
-millainen nepsy, onko asperger? ,koska periytyvää, mies voi olla myös. Lisää kuormitusta.Miksi ette hommaisi hänelle työhuonetta kodin ulkopuolelta?
Jos on taidenörtti, saisi inspiraation tai deadlinen iskiessä tehdä yöhön asti töitä ja nukahtaa sitten työhuoneen sohvalle.Tuossa työhuoneessa on oikeesti ideaa. Lapsi on ADHD Ja aistiyliherkkä, miehellä itsellään add ja on as -piirteitä. Tiiän et munkin on hirveen vaikee ymmärtää näin ”neurotyypillisenä” tuota ihmistä jonka aivot menee vaan niin eri ratoja kun omat aivot. -ap
Toi add ja as piirteet kyllä tarkoittaa että se oma aika on tärkeetä. Miehelläni on aina ollut oma työhuone, tarvitsee sen, autistisia piirteitä
Ehkäpä suurempi asunto, jotta saa oman huoneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma mieheni ja lasteni isä halusi myös tilaa. Ratkaisu? Mancave.
Asunnossamme yksi huone hänen omana tilanaan jonka saanut sisustaa mieleisekseen ja käyttää omana työ- ja pelihuoneena. Huoneen ovella myös turvaportti ettei lapsetkaan sinne tule leikkimään.
Mies hankki myöhemmin myös asuntovaunun kaverinsa tontille jota käyttää mökkinä. Yöpyy siellä pari yötä kuukaudessa ja on senkin sisustanut mieleisekseen. Saa siellä pikkulapsi ruuhkavuosien univelkoja paikattua ja samalla saunareissun äijäseurassa. Enempää hän ei toivo oman lisätilan suhteen ja arki leppoisaa
Kuulostaa kummalliselta, että haluaa oman kämpän ja terapeuttikin kannustaisi asumaan yksin. Itse luulisin tilanteessasi, että joko mies valehtelee ja haluaa suhteen toisen naisen kanssa/on jo suhteessa tai miehellä on niin pahoja psyykkisiä ongelmia ja vaikea olla kotona, että oikeasti pakko muuttaa pois. Molemmissa tapauksissa kehottaisin lähtemään, mutta päättäisin suhteen. Miettisin myös, että antaisinko tavata lasta enää, varsinkin jos kyseessä olisi vaihtoehto 2.
Kuulostaa siltä, että terapeutilla on fantasia tinderkämpästä ja hän haluaa miehesi toteuttavan sen puolestaan, jotta voi elää mukana hajottamatta omaa perhettään. Näitä sijaiskokijoita etsiviä terapeutteja on ollut lähipiirissäni, niin uskomattomalta kuin tuo asetelma kuulostaakin.
Kuulostaa myös siltä, että terapeutti on syöttänyt miehellesi ajatuksen siitä, että tämä on (muka) siirtynyt riippuvuudesta toiseen (huonosta taustasta tiiviiseen perhe-elämään), jolloin kannattaisi kokeilla itsenäistymistä ja "oman paikan etsimistä tässä maailmassa" yksin asuen. Näin kävi juuri ystävälleni. Vaimo lähti miehen rahoilla erilliseen kämppään vähän "elämään menetettyjä vuosia takaisin", kaksi lasta ja koko tämän "kokeilun" maksaminen jäi miehelle, joka on surun murtama.
Voi tietysti myös olla, että miehesi ei vain tajua, miten kallista ja vaivalloista vuoroviikkosysteemi teillä tulisi olemaan, puhumattakaan siitä, että lapselle pitää selittää, miksi isi lähti onnellisesti kodista. Ehkä miehesi ei tajua, mitä se omassa kämpässä yksin kököttäminen sitten on.
Sinun täytyy sanoa miehelle, että erilleen muutto merkitsee eroa ja se siitä.
Jos on kyse siitä että miehesi haluaa erota, hänen on hoidettava asia itse eikä eläteltävä jotain fantasiaa, että hankitte yhdessä toisen asunnon, lapselle tuplavaatteet ja -lelut kumpaankin kotiin jne. jne. jne. ja sitten sinä vielä päivystät hänen tukenaan ja tarvittaessa petikaverinaan. Tästäkin on kaveripiirissäni kokemusta, ja siinähän käy usein niin, että se erilleen muuttaja ei saakaan elämäänsä järjestykseen, kun taas jätetty osapuoli löytää pian uuden kumppanin, josta lapsikin pitää, ja perustaa tämän kanssa uusperheen. Tuntuu, ettei sun mies tajua juuri tätä puolta (sinä voit rakastua toiseen mieheen, kun taas hän voi vain jäädä ajelehtimaan ja jopa palata niihin ikäviin lapsuuden ja nuoruuden kuvioihinsa).
Mitä jos miehesi tarkoittaa sitä, että hän haluaisi asunnon, johon voisi tarvittaessa mennä muutamiksi päiviksi, mutta haluaa silti asua suurimman osan ajastaan teidän kanssanne, eikä suinkaan tuota, että asuisi täysipäiväisesti muualla ja lapsi kulkisi väliä viikon välein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai toinen voi yksin päättää muuttaa muualle.
Sinä sitten päätät miten siihen suhtaudut.
Minulle se tarkoittaisi eroa. En anna kohdella itseäni huonosti.
Nämä ovat aina taysin omalla vastuulla.
Samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Jos sinulle tuollainen semi-etäsuhde ei ole ok, sanot sen miehelle. Hän voi muuttaa, mutta suhde loppuu. Ihmettelen kovasti, miten terapeutti voi kannustaa miestä tekemään tuollaisen yksipuolisen ratkaisun ja kuvitella, että suhteen toinen osapuoli hyväksyy sen tuosta vain.
Minusta tuon voi rinnastaa erolla uhkailuun (vaikka ei ole ihan niin paha). Ihmisen täytyy seistä omien ratkaisujensa takana ja sitoutua niihin. Jos ollaan yhdessä, niin ollaan, ja jos erotaan, niin sitten erotaan. Miettimisaika tietenkin on hyvä, esim. puoli vuotta, johon mennessä päätös tehdään.
Minusta pariterapia olisi teille hyvä, olipa suhteen lopputulos mikä hyvänsä.Olen tästä samaa mieltä! Pariterapiaan ollaankin jo laitettu verkot vesille. Minusta tuo tuntuu erolla uhkailulta, etenkin kun ristiriitatilanteissa tuon päästää ulos.
Aiemmalle kirjoittajalle, joka kyseenalaisti suhteessa olevan rakkauden niin uskon kyllä että rakkautta on. Mies kertoo päivittäin että rakastaa, halaa ja pussaa. Tämä on joku hänen sisäinen juttu eikä kysyttäessä näe edes ristiriitaa siinä, että voi rakastaa ja haluta olla yhdessä mutta silti haaveilla omillaan asumisesta. Huoh. Joskus tuntuu että tuossa ihmisessä on kaksi eri persoonaa. -ap
Miehesi käytöstä lainkaan hyväksymättä teidän tilanteessanne minun on tultava tänne heilauttamaan kättä, että "Hei, tässä yksi, joka rakastaa mutta haluaa asua omillaan." En valitettavasti ole vielä löytänyt ketään miestä jolle tämä sopii. Joko ajatuksena on taivutella minut muuttamaan saman katon alle enemmin tai myöhemmin, tai miehet ajattelevat, että kyseessä on vaan kevyt seksisuhde, johon en suostu. Se on lojaali parisuhde/avioliitto omilla asunnoilla tai ei mitään.
Minä löysin miehen, jolle tämä sopi. Ihan mahtavaa. Nyt tulee kuusi vuotta täyteen, ja ollaan edelleen umpirakastuneita, ja sitoutuneita parisuhteeseen. Ja kahdessa asunnossa.
Tosi ihana kuulla! En ole luopunut toivosta, mutta silti on aina ihanaa kuulla pareista, jotka ovat tähän järjestelyyn päätyneet ja se sopii molemmille :)
-131Kiitos!
Sehän ei ole oletus, joten meidän on pitänyt itse miettiä mikä on meille hyvä. Monta kriisiäkin on käyty, ennen kuin tämä mukava elo löytyi.Aluksi meistä tuntui, että pitäisi muuttaa yhteen, jos rakastaa toisiaan. Kuitenkin aina kun oltiin oltu viikkokin yhdessä, molemmat oli uupuneita, ja tarvittiin päivä tai parikin ihan omissa puuhissa omassa kodissa.
Meillä oli pelkoja, juuri kuten tässäkin ketjussa on ollut, että vain yhdessä asuminen on oikea merkki sitoutumisesta ja rakkaudesta, ja jos ei halua muuttaa yhteen, ei rakasta eikä sitoudu riittivästi.
Mutta luottamus on kasvanut keskustelemalla, ja osoittamalla rakkautta ja kaipausta ja sitoutumista kaikilla muilla tavoin. Viestittelemme joka päivä, välillä paljon, jonain päivänä aamulla hs sitten vasta illalla jos on kiireempi.Yhdessä nukkuminen oli katkonaisempaa, joten pitkät keskytyksettömät unetkin tarvitsi välillä.
Sukulaiset on koko ajan kyselleet, koska muutamme yhteen. Nyt ovat jo tottuneet, mutta tuleehan siitä sosiaalista painetta.Paljon tässä on pitänyt keskustella yhdessä, mutta kun on luottamus kohdillaan, keskustelukin onnistuu.
Eli me olemme sitoutuneessa ja rakastavassa yksiavioisessa parisuhteessa, meillä vain on yhteensä kaksi asuntoa.Tästä kuviosta unohtuu se eroa haluamaton kokonaan. Se, joka haluaa asua saman katon alla ja kokee arkensa kevenevän, kun lapsesta ei tarvitse huolehtia yksin. Hänen olisi ehkä helpompi etsiä kumppanikseen läsnäolevampi puoliso, kuin kärsiä yksinäisyydestä JA hoitaa yhteinen lapsi velvollisuudentuntoisesti.
Valitettavasti on nyt pelattava näillä korteilla, ei se uusperhearki sen nepsyn kanssa sen helpompaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos miehesi tarkoittaa sitä, että hän haluaisi asunnon, johon voisi tarvittaessa mennä muutamiksi päiviksi, mutta haluaa silti asua suurimman osan ajastaan teidän kanssanne, eikä suinkaan tuota, että asuisi täysipäiväisesti muualla ja lapsi kulkisi väliä viikon välein.
Oliko tämä nyt kaikki ap:n spekulointia vaan, eikö hän ole edes kysynyt mieheltä, mitä tämä on ajatellut ja tarvitsee?
Kommunikointi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen asunto teillä on nyt? Itseä alkaa samantien ahdistamaan jos joudun asumaan paikassa missä minulla ei ole omaa tilaa ollenkaan vaan joudun naisen sairaalanvalkoiseen ikea-helvettiin 24/7 vangiksi. Nykyään oma iso "harrastehuone" ja autotalli lisäksi niin ei ahdista ollenkaan.
Vähän kuin isin ja äitin kanssa teininä kotona? ”Oma huone!”
Miesvauvat.
AV-mami ei tunnetusti harrasta kuin telkun katsomista ja syömistä joten oman harrastetilan vaatimus voi tuntua oudolta. Tämä nyt ei välttämättä apn tapaukseen liity, mutta onhan se surkeaa että monet ihmiset joutuvat asumaan asunnoissa missä eivät saa/pysty tekemään niitä juttuja mitä tekisivät jos asuisivat yksin.
Harrastaahan ei voi mitään muuta kuin sellaista joka vaatii kotona olevan huoneen...kiva ympäristöllekin (sori OT)
Eli jos haluaa harrastaa kuvataiteita, niin on kuitenkin harrastettava vaan joukkuepelejä, ettei vaan tarvitse harrastehuonetta?
Mitäs ympäristötietoisuutesi sanoo siihen, että bändiharrastajat vuokraavat oman treenitilan soitteluilleen? Että turhaa kulutusta ja hyvin voisivat vaan vaikka lenkkeillä, vai?
Ei tietenkään, kommentoin vain tuota järjettömyyttä, että jos ei halua omaa harrastehuonetta, ei harrasta mitään.
Itsekin muuten harrastan kuvataidetta mutta olen pystynyt siihen olohuoneessamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tein omalle miehelle nuin. Halusin oman asunnon ilman eroa. Kun asunto oli, ero tuli heti. Viikon yritin sinnitellä suhteessa kun muutimme erilleen, mutta sitten keräsin rohkeuteni ja sanoin etten halua enää olla yhdessä.
Itselleni tuli ekana mieleen juurikin tämä. Eli halutaan oma asunto, josta käsin sitten uskalletaan ottaa se ero.
Alapeukuttakaa ihan rauhassa, mutta minä ymmärrän tuon logiikan. On tyyppejä, joista tulee aivan sietämättömiä, jos toinen edes mainitsee eron mahdollisuuden. Silloin on parempi turvata edes katto päänsä päälle ennen kuin alkaa keskustelemaan erosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ja lasteni isä halusi myös tilaa. Ratkaisu? Mancave.
Asunnossamme yksi huone hänen omana tilanaan jonka saanut sisustaa mieleisekseen ja käyttää omana työ- ja pelihuoneena. Huoneen ovella myös turvaportti ettei lapsetkaan sinne tule leikkimään.
Mies hankki myöhemmin myös asuntovaunun kaverinsa tontille jota käyttää mökkinä. Yöpyy siellä pari yötä kuukaudessa ja on senkin sisustanut mieleisekseen. Saa siellä pikkulapsi ruuhkavuosien univelkoja paikattua ja samalla saunareissun äijäseurassa. Enempää hän ei toivo oman lisätilan suhteen ja arki leppoisaa
Teillä on noita selviytymistaitoja näköjään! Hieno homma, kateeksi käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen asunto teillä on nyt? Itseä alkaa samantien ahdistamaan jos joudun asumaan paikassa missä minulla ei ole omaa tilaa ollenkaan vaan joudun naisen sairaalanvalkoiseen ikea-helvettiin 24/7 vangiksi. Nykyään oma iso "harrastehuone" ja autotalli lisäksi niin ei ahdista ollenkaan.
Vähän kuin isin ja äitin kanssa teininä kotona? ”Oma huone!”
Miesvauvat.
AV-mami ei tunnetusti harrasta kuin telkun katsomista ja syömistä joten oman harrastetilan vaatimus voi tuntua oudolta. Tämä nyt ei välttämättä apn tapaukseen liity, mutta onhan se surkeaa että monet ihmiset joutuvat asumaan asunnoissa missä eivät saa/pysty tekemään niitä juttuja mitä tekisivät jos asuisivat yksin.
Harrastaahan ei voi mitään muuta kuin sellaista joka vaatii kotona olevan huoneen...kiva ympäristöllekin (sori OT)
Eli jos haluaa harrastaa kuvataiteita, niin on kuitenkin harrastettava vaan joukkuepelejä, ettei vaan tarvitse harrastehuonetta?
Mitäs ympäristötietoisuutesi sanoo siihen, että bändiharrastajat vuokraavat oman treenitilan soitteluilleen? Että turhaa kulutusta ja hyvin voisivat vaan vaikka lenkkeillä, vai?
Ei tietenkään, kommentoin vain tuota järjettömyyttä, että jos ei halua omaa harrastehuonetta, ei harrasta mitään.
Itsekin muuten harrastan kuvataidetta mutta olen pystynyt siihen olohuoneessamme.
Joo. Mukava keskittyä maalaamiseen kun jatkuvasti "Äiti äiti päläpäläpä...", taustalla pauhaa toki tv ja mies hölöttelee vielä omia juttujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla niin, että miehesi ehkä rakastaa sinua, mutta jonkinlaista kriisiä pukkaa ja on alkanut miettiä haluaako viettää loppuelämää kanssasi sittenkään.
Ehkäpä on tosiaan liian raukka jättämään perhettään ja haluaa ottaa selvää olisiko parempaa tarjolla.
Ehkä asunnon hankinnan tarkoitus on mahdollisesti pettäminen?
Onko mitään merkkejä, että pettää?Ei merkkejä pettämisestä. Ja kun tuon käsitys vapaa-ajan vietosta pyörii lähinnä miehen oman luovan harrastuksen parissa, on ihan vapaaehtoisesti paljon kotona tekemässä noita juttujaan. En toki tiedä mitä se tekee kun itse en oo kotona, mutta epäilen suuresti että tuota mitä aina ennenkin. Ei ole mikään menijä ollut ikinä, ei käytä ollenkaan alkoholia, inhoaa väenpaljouksia eikä oo mitään laajaa kaverpiiriä. Tiedän kaikki lähimmät kaverit tietääkseni naamalta. On jopa aika kömpelö sosiaalisesti. Kaverit vähän samaa maata, semmosia taidenörttejä.
Onko tämä ap?
-kotona viihtyvä taidenörtti on introvertti, jolle ihmisten kanssa oleminen on kuluttavaa. Rakkaidenkin ihmisten. Hän ei käy kaverien kanssa kaljalla, koska se on hänelle kuluttavaa eikä palauttavaa. Perhe-elämä vie voimia, parisuhde vie voimia. Niitä palautetaan olemalla omassa rauhassa ja puuhaamalla omia.
-millainen nepsy, onko asperger? ,koska periytyvää, mies voi olla myös. Lisää kuormitusta.Miksi ette hommaisi hänelle työhuonetta kodin ulkopuolelta?
Jos on taidenörtti, saisi inspiraation tai deadlinen iskiessä tehdä yöhön asti töitä ja nukahtaa sitten työhuoneen sohvalle.Tuossa työhuoneessa on oikeesti ideaa. Lapsi on ADHD Ja aistiyliherkkä, miehellä itsellään add ja on as -piirteitä. Tiiän et munkin on hirveen vaikee ymmärtää näin ”neurotyypillisenä” tuota ihmistä jonka aivot menee vaan niin eri ratoja kun omat aivot. -ap
Toi add ja as piirteet kyllä tarkoittaa että se oma aika on tärkeetä. Miehelläni on aina ollut oma työhuone, tarvitsee sen, autistisia piirteitä
Ehkäpä suurempi asunto, jotta saa oman huoneen.
Tulin ehdottamaan samaa. Vähän isompi asunto jossa on miehelle erillinen rauhoitettu työhuone, tulee pitemmän päälle varmasti halvemmaksi kuin ero ja kaksi asuntoa korsossa.
Itse selitin vastaavaa aikoinani exälleni. En missään nimessä halua erota mutta kaipaan vähän enemmän omaa tilaa. Olen siis nainen.
Kaksi viikkoa kun olin tässä ”omassa tilassa” ”ihan välisikaisesti vaan ja ihan varmaan vaan oon siellä pari päivää silloin tällöin” ollut niin erosin exästäni. En ollut saanut sitä aikaisemmin tehdyksi kun asuimme yhdessä - olin nössö. Tuntui paljon helpommalta lähteä kun oli jo tavallaan lähtenyt.
Tottakai takana oli todella raukkamaisesti myös ihastuminen toiseen mieheen ja tämä ihastuminen pääsi syvenemään kun oli se oma sinkkukämppä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen asunto teillä on nyt? Itseä alkaa samantien ahdistamaan jos joudun asumaan paikassa missä minulla ei ole omaa tilaa ollenkaan vaan joudun naisen sairaalanvalkoiseen ikea-helvettiin 24/7 vangiksi. Nykyään oma iso "harrastehuone" ja autotalli lisäksi niin ei ahdista ollenkaan.
Vähän kuin isin ja äitin kanssa teininä kotona? ”Oma huone!”
Miesvauvat.
AV-mami ei tunnetusti harrasta kuin telkun katsomista ja syömistä joten oman harrastetilan vaatimus voi tuntua oudolta. Tämä nyt ei välttämättä apn tapaukseen liity, mutta onhan se surkeaa että monet ihmiset joutuvat asumaan asunnoissa missä eivät saa/pysty tekemään niitä juttuja mitä tekisivät jos asuisivat yksin.
Harrastaahan ei voi mitään muuta kuin sellaista joka vaatii kotona olevan huoneen...kiva ympäristöllekin (sori OT)
Eli jos haluaa harrastaa kuvataiteita, niin on kuitenkin harrastettava vaan joukkuepelejä, ettei vaan tarvitse harrastehuonetta?
Mitäs ympäristötietoisuutesi sanoo siihen, että bändiharrastajat vuokraavat oman treenitilan soitteluilleen? Että turhaa kulutusta ja hyvin voisivat vaan vaikka lenkkeillä, vai?
Ei tietenkään, kommentoin vain tuota järjettömyyttä, että jos ei halua omaa harrastehuonetta, ei harrasta mitään.
Itsekin muuten harrastan kuvataidetta mutta olen pystynyt siihen olohuoneessamme.
Joo. Mukava keskittyä maalaamiseen kun jatkuvasti "Äiti äiti päläpäläpä...", taustalla pauhaa toki tv ja mies hölöttelee vielä omia juttujaan.
Meillä tv on suht harvoin auki ja mieskin hoitaa lapsia. Ikävää jos teillä ei ole näin, kannattaa kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai toinen voi yksin päättää muuttaa muualle.
Sinä sitten päätät miten siihen suhtaudut.
Minulle se tarkoittaisi eroa. En anna kohdella itseäni huonosti.
Nämä ovat aina taysin omalla vastuulla.
Samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Jos sinulle tuollainen semi-etäsuhde ei ole ok, sanot sen miehelle. Hän voi muuttaa, mutta suhde loppuu. Ihmettelen kovasti, miten terapeutti voi kannustaa miestä tekemään tuollaisen yksipuolisen ratkaisun ja kuvitella, että suhteen toinen osapuoli hyväksyy sen tuosta vain.
Minusta tuon voi rinnastaa erolla uhkailuun (vaikka ei ole ihan niin paha). Ihmisen täytyy seistä omien ratkaisujensa takana ja sitoutua niihin. Jos ollaan yhdessä, niin ollaan, ja jos erotaan, niin sitten erotaan. Miettimisaika tietenkin on hyvä, esim. puoli vuotta, johon mennessä päätös tehdään.
Minusta pariterapia olisi teille hyvä, olipa suhteen lopputulos mikä hyvänsä.Olen tästä samaa mieltä! Pariterapiaan ollaankin jo laitettu verkot vesille. Minusta tuo tuntuu erolla uhkailulta, etenkin kun ristiriitatilanteissa tuon päästää ulos.
Aiemmalle kirjoittajalle, joka kyseenalaisti suhteessa olevan rakkauden niin uskon kyllä että rakkautta on. Mies kertoo päivittäin että rakastaa, halaa ja pussaa. Tämä on joku hänen sisäinen juttu eikä kysyttäessä näe edes ristiriitaa siinä, että voi rakastaa ja haluta olla yhdessä mutta silti haaveilla omillaan asumisesta. Huoh. Joskus tuntuu että tuossa ihmisessä on kaksi eri persoonaa. -ap
Miehesi käytöstä lainkaan hyväksymättä teidän tilanteessanne minun on tultava tänne heilauttamaan kättä, että "Hei, tässä yksi, joka rakastaa mutta haluaa asua omillaan." En valitettavasti ole vielä löytänyt ketään miestä jolle tämä sopii. Joko ajatuksena on taivutella minut muuttamaan saman katon alle enemmin tai myöhemmin, tai miehet ajattelevat, että kyseessä on vaan kevyt seksisuhde, johon en suostu. Se on lojaali parisuhde/avioliitto omilla asunnoilla tai ei mitään.
Minä löysin miehen, jolle tämä sopi. Ihan mahtavaa. Nyt tulee kuusi vuotta täyteen, ja ollaan edelleen umpirakastuneita, ja sitoutuneita parisuhteeseen. Ja kahdessa asunnossa.
Tosi ihana kuulla! En ole luopunut toivosta, mutta silti on aina ihanaa kuulla pareista, jotka ovat tähän järjestelyyn päätyneet ja se sopii molemmille :)
-131Kiitos!
Sehän ei ole oletus, joten meidän on pitänyt itse miettiä mikä on meille hyvä. Monta kriisiäkin on käyty, ennen kuin tämä mukava elo löytyi.Aluksi meistä tuntui, että pitäisi muuttaa yhteen, jos rakastaa toisiaan. Kuitenkin aina kun oltiin oltu viikkokin yhdessä, molemmat oli uupuneita, ja tarvittiin päivä tai parikin ihan omissa puuhissa omassa kodissa.
Meillä oli pelkoja, juuri kuten tässäkin ketjussa on ollut, että vain yhdessä asuminen on oikea merkki sitoutumisesta ja rakkaudesta, ja jos ei halua muuttaa yhteen, ei rakasta eikä sitoudu riittivästi.
Mutta luottamus on kasvanut keskustelemalla, ja osoittamalla rakkautta ja kaipausta ja sitoutumista kaikilla muilla tavoin. Viestittelemme joka päivä, välillä paljon, jonain päivänä aamulla hs sitten vasta illalla jos on kiireempi.Yhdessä nukkuminen oli katkonaisempaa, joten pitkät keskytyksettömät unetkin tarvitsi välillä.
Sukulaiset on koko ajan kyselleet, koska muutamme yhteen. Nyt ovat jo tottuneet, mutta tuleehan siitä sosiaalista painetta.Paljon tässä on pitänyt keskustella yhdessä, mutta kun on luottamus kohdillaan, keskustelukin onnistuu.
Eli me olemme sitoutuneessa ja rakastavassa yksiavioisessa parisuhteessa, meillä vain on yhteensä kaksi asuntoa.Tästä kuviosta unohtuu se eroa haluamaton kokonaan. Se, joka haluaa asua saman katon alla ja kokee arkensa kevenevän, kun lapsesta ei tarvitse huolehtia yksin. Hänen olisi ehkä helpompi etsiä kumppanikseen läsnäolevampi puoliso, kuin kärsiä yksinäisyydestä JA hoitaa yhteinen lapsi velvollisuudentuntoisesti.
Valitettavasti on nyt pelattava näillä korteilla, ei se uusperhearki sen nepsyn kanssa sen helpompaa ole.
Eikä ole kovin helppoa edes löytää miestä, joka haluaisi alkaa hoitamaan toisen miehen nepsy-lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla niin, että miehesi ehkä rakastaa sinua, mutta jonkinlaista kriisiä pukkaa ja on alkanut miettiä haluaako viettää loppuelämää kanssasi sittenkään.
Ehkäpä on tosiaan liian raukka jättämään perhettään ja haluaa ottaa selvää olisiko parempaa tarjolla.
Ehkä asunnon hankinnan tarkoitus on mahdollisesti pettäminen?
Onko mitään merkkejä, että pettää?Ei merkkejä pettämisestä. Ja kun tuon käsitys vapaa-ajan vietosta pyörii lähinnä miehen oman luovan harrastuksen parissa, on ihan vapaaehtoisesti paljon kotona tekemässä noita juttujaan. En toki tiedä mitä se tekee kun itse en oo kotona, mutta epäilen suuresti että tuota mitä aina ennenkin. Ei ole mikään menijä ollut ikinä, ei käytä ollenkaan alkoholia, inhoaa väenpaljouksia eikä oo mitään laajaa kaverpiiriä. Tiedän kaikki lähimmät kaverit tietääkseni naamalta. On jopa aika kömpelö sosiaalisesti. Kaverit vähän samaa maata, semmosia taidenörttejä.
Tuo on ihan selvä koti-ihminen. Vielä jos teillä on hyvää ja kumppanuutta ja seksiä ja pussailette, miksi sun ensimmäinen ajatus on, että ei rakasta sua ja haluaa erota? Onko sulla itsellä jotenkin turvaton lapsuus, kun et osaa luottaa hänen rakkauteen ja teidän liittoon?
En usko yhtään että tuollainen kotona viihtyvä raitis olisi mitään panopesää etsimässä. Ja jos teillä muuten on hyvää, ei sinustakaan halua eroon. Tuo "vapaudenkaipuu" otsikossa lienee omaa arvailuasi?
Miten on niin vaikea ajatella, että joku toinen kuin sinä saattaa tarvita enemmän rauhaa ja omaa aikaa arjessa kuin sinä? Eikö ole ihan järkeenkäyvää, että olemme erilaisia.
Ajattele sitä aistiyliherkkää lastasi. Mitä hänelle tapahtuu, jos häntä koko päivä pommitetaan ärsykkeillä, ihmisillä, aktiivisuudella, vaatimuksilla? Hänellä varmaan loppuu jaksaminen ja hän oireilee jollain lailla? Ja sinä ymmärrät häntä, annat lepohetkiä ja rutiineja etkä altista häntä liioille aktiviteeteille. Arvailen tässä.
No tuo lapsi on vähän niin kuin sukua miehellesi, voiko olla että miehelläsi on samanlaista kuormittumista, mutta hän on aikuisena oppinut hallitsemaan niitä reaktioita? Ei se tarkoita ettei hän olisi tosi kuormittunut.
No nyt hän pyytää välineitä hallita kuormittumistaan, eli omaa rauhaa välillä.
Niin sinä tulkitset sen niin ettei hän rakasta sinua, ei halua olla kanssasi eikä lastakaan, ja varmaan on vielä haaremikin. Miksi panikoit tuohon tapaan. Kun miettisitte miehen kanssa, ja ehkä terapeutin kanssa, yhdessä miten tuota arkea ja kuormitusta voi hallita. Jos se vaatii vaikka yhden huoneen lisää, niin onko se nyt kauheaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai toinen voi yksin päättää muuttaa muualle.
Sinä sitten päätät miten siihen suhtaudut.
Minulle se tarkoittaisi eroa. En anna kohdella itseäni huonosti.
Nämä ovat aina taysin omalla vastuulla.
Samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Jos sinulle tuollainen semi-etäsuhde ei ole ok, sanot sen miehelle. Hän voi muuttaa, mutta suhde loppuu. Ihmettelen kovasti, miten terapeutti voi kannustaa miestä tekemään tuollaisen yksipuolisen ratkaisun ja kuvitella, että suhteen toinen osapuoli hyväksyy sen tuosta vain.
Minusta tuon voi rinnastaa erolla uhkailuun (vaikka ei ole ihan niin paha). Ihmisen täytyy seistä omien ratkaisujensa takana ja sitoutua niihin. Jos ollaan yhdessä, niin ollaan, ja jos erotaan, niin sitten erotaan. Miettimisaika tietenkin on hyvä, esim. puoli vuotta, johon mennessä päätös tehdään.
Minusta pariterapia olisi teille hyvä, olipa suhteen lopputulos mikä hyvänsä.Olen tästä samaa mieltä! Pariterapiaan ollaankin jo laitettu verkot vesille. Minusta tuo tuntuu erolla uhkailulta, etenkin kun ristiriitatilanteissa tuon päästää ulos.
Aiemmalle kirjoittajalle, joka kyseenalaisti suhteessa olevan rakkauden niin uskon kyllä että rakkautta on. Mies kertoo päivittäin että rakastaa, halaa ja pussaa. Tämä on joku hänen sisäinen juttu eikä kysyttäessä näe edes ristiriitaa siinä, että voi rakastaa ja haluta olla yhdessä mutta silti haaveilla omillaan asumisesta. Huoh. Joskus tuntuu että tuossa ihmisessä on kaksi eri persoonaa. -ap
Miehesi käytöstä lainkaan hyväksymättä teidän tilanteessanne minun on tultava tänne heilauttamaan kättä, että "Hei, tässä yksi, joka rakastaa mutta haluaa asua omillaan." En valitettavasti ole vielä löytänyt ketään miestä jolle tämä sopii. Joko ajatuksena on taivutella minut muuttamaan saman katon alle enemmin tai myöhemmin, tai miehet ajattelevat, että kyseessä on vaan kevyt seksisuhde, johon en suostu. Se on lojaali parisuhde/avioliitto omilla asunnoilla tai ei mitään.
Minä löysin miehen, jolle tämä sopi. Ihan mahtavaa. Nyt tulee kuusi vuotta täyteen, ja ollaan edelleen umpirakastuneita, ja sitoutuneita parisuhteeseen. Ja kahdessa asunnossa.
Tosi ihana kuulla! En ole luopunut toivosta, mutta silti on aina ihanaa kuulla pareista, jotka ovat tähän järjestelyyn päätyneet ja se sopii molemmille :)
-131Kiitos!
Sehän ei ole oletus, joten meidän on pitänyt itse miettiä mikä on meille hyvä. Monta kriisiäkin on käyty, ennen kuin tämä mukava elo löytyi.Aluksi meistä tuntui, että pitäisi muuttaa yhteen, jos rakastaa toisiaan. Kuitenkin aina kun oltiin oltu viikkokin yhdessä, molemmat oli uupuneita, ja tarvittiin päivä tai parikin ihan omissa puuhissa omassa kodissa.
Meillä oli pelkoja, juuri kuten tässäkin ketjussa on ollut, että vain yhdessä asuminen on oikea merkki sitoutumisesta ja rakkaudesta, ja jos ei halua muuttaa yhteen, ei rakasta eikä sitoudu riittivästi.
Mutta luottamus on kasvanut keskustelemalla, ja osoittamalla rakkautta ja kaipausta ja sitoutumista kaikilla muilla tavoin. Viestittelemme joka päivä, välillä paljon, jonain päivänä aamulla hs sitten vasta illalla jos on kiireempi.Yhdessä nukkuminen oli katkonaisempaa, joten pitkät keskytyksettömät unetkin tarvitsi välillä.
Sukulaiset on koko ajan kyselleet, koska muutamme yhteen. Nyt ovat jo tottuneet, mutta tuleehan siitä sosiaalista painetta.Paljon tässä on pitänyt keskustella yhdessä, mutta kun on luottamus kohdillaan, keskustelukin onnistuu.
Eli me olemme sitoutuneessa ja rakastavassa yksiavioisessa parisuhteessa, meillä vain on yhteensä kaksi asuntoa.Tästä kuviosta unohtuu se eroa haluamaton kokonaan. Se, joka haluaa asua saman katon alla ja kokee arkensa kevenevän, kun lapsesta ei tarvitse huolehtia yksin. Hänen olisi ehkä helpompi etsiä kumppanikseen läsnäolevampi puoliso, kuin kärsiä yksinäisyydestä JA hoitaa yhteinen lapsi velvollisuudentuntoisesti.
Valitettavasti on nyt pelattava näillä korteilla, ei se uusperhearki sen nepsyn kanssa sen helpompaa ole.
Eikä ole kovin helppoa edes löytää miestä, joka haluaisi alkaa hoitamaan toisen miehen nepsy-lasta.
Joo on aika epärealistista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä nyt antaisin eri näkökulmaa, enkä yhtään lähtisi nyt lietsomaan eroa.
Kaksi asuntoa vaikka jonkun aikaa ei ole sama kuin ero. Onhan ihmiset viikkoja töissäkin eri paikkakunnalla.Meitä on erilaisia, jotkut on introvertimpiä ja tarvitsee enemmän yksin oloa ja omaa tilaa jaksaakseen. Pikkulapsiaikana molemmat vanhemmat on usein kireällä, koska mihinkään ei pääse pakoon, ikinä, ja sille ei ole helpotusta näkyvissä lähimpään 20 vuoteen.
Minä kyllä suostuisin tuohon, ja ehdotinkin omalle miehelle. Miten ihanaa saada edes kerran viikossa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, syödä aamiaista rauhassa. Olla ihan yksin kotona ja tehdä omaan tahtiin mitä itse haluaa. Keitellä teetä ja katsoa viltin alla netflixiä, ja nukahtaa siihen päiväunille.
Olenko huono äiti jos haluan tuollaista lepoa ja tilaa? Tarkoittaako se etten enää rakasta miestäni ja lapsiani? Jos mies jättää minut yksin kotiin katsomaan frendejä tyhjässä talossa, tarkoittaako se väistämättä että käyn heti panemassa naapurin Perttiä?Varsinkin kun on rankka lapsuus kuin minullakin on, on vaikea asettaa rajoja, tietää kuka on ja mitä haluaa. On ihan hyvä saada olla myös yksin itsensä kanssa, että koko energia ei mene muiden palvelemiseen.
Tuon sanottua, voihan olla että ihminen joka pääsee sinuiksi itsensä kanssa, huomaakin haluavansa elämältä jotain muuta kuin mitä nyt on.
Mutta eihän ihmistä väkisinkään voi pitää? Millainen puoliso itse sitten heti lyö erokortin pöytään, jos toisen toive on vain kehittyä ja löytää kosketus siihen kuka on?
Ja jos tämä olisi kaikki valhetta ja mies haluaisikin salaa vain koko ajan erota, niin eikö ole parempi kaikille että asia selviää mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Ja hei, pettäminen ei ole ennenkään vaatinut kuin lounastauon, joten jos on häntäheikki, asuntojen määrällä ei ole mitään väliä.Parisuhteessa joko ollaan sitoutuneita tai sitten ei. Jos toinen haluaa itsenäisyyttä niin silloin on parempi erota. Miksi sen , jolla ei ole ongelmia pitäisi kärsiä ja joustaa ja antaa tämän itsenäisyyshaluisen poimia rusinat pullasta? Pitää omaa elämää pausella , sen sijaan että saisi elää itselleen ja hankkia kunnollisen kumppanin?
Jos se on kerran noin mustavalkoista enpä kyllä yhtään ihmettele, että eroja tulee. Tämä ainainen erotkaa rääkyminen on suorastaan huvittavuuteen asti turhauttavaa. Eroko on sitten muka mieluisampi ratkaisu?
En kyllä purematta niele sitä että mikään terapeutti suosittelis tuollaista järjestelyä. On tainnu mies keksiä tämän ”suosittelun” omasta päästään. Parisuhde on muka 6 vuotta sujunut ja sitten yhtäkkiä on niin suurin ”oman tilan” kaipuu että joka toinen viikko pitää saada asua yksin aivan kuin vaimoa ja lasta ei olisikaan.
Toi add ja as piirteet kyllä tarkoittaa että se oma aika on tärkeetä. Miehelläni on aina ollut oma työhuone, tarvitsee sen, autistisia piirteitä