Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
MIES: Lue tämä ennen lapsen hankintaa!
Vituttaa
16.11.2019 |
HEI MIES, HARKITSETKO LAPSENTEKOA? OLETKO URAIHMINEN TAI KIINNOSTAAKO ITSENSÄ KEHITTÄMINEN, ELÄMÄSTÄ NAUTTIMINEN JA VARALLISUUDEN HANKKIMINEN? JOS VASTAAT MIHIN TAHANSA KYLLÄ, NIIN MIETI AIVAN HELVETIN TARKKAAN LAPSENTEKOA...
Olen keski-ikäinen mies ja minulla ja avovaimollani on yksi taaperoikäinen lapsi, joka on ns. "helppo", normaali ja terve. Vaikka pidän lapsestamme paljon, niin inhoan aivan VALTAVASTI kaikkea lastenhoitoon liittyviä asioita ja ylipäänsä kaikkia muita arkeemme ilmestyneitä uusia ja jatkuvia työtehtäviä. Pidin elämääni erittäin hyvänä ja laadukkaana ennen lapsen tuloa perheeseemme. Olen työurallani erittäin ahkera, menestynyt, aikaansaava ja valmis tekemään usein töitä töissä työajalla, mutta vastapainoksi tarvitsen aina vähintään viikonloppuja ja mieluiten myös toisinaan lomaa. Nyt koen arkemme SEKÄ MYÖS lomat ja viikonloput olevan vain jatkuvaa työtä. Avovaimoni saa olla kotiäitinä omasta tahdostaan niin monta vuotta kuin haluaa ja minulla olisi varaa palkata meille myös apua, mutta sitä ei avovaimoni halua.
Suostuin avovaimoni pyyntöön, että teemme lapsen vaikka en itse ollut asiasta järin innostunut. Rakastan avovaimoani ja oli ylitsepääsemätöntä nähdä hänen tuskansa elää lapsettomana. Suhteemme on muutoinkin erinomainen, eikä erosta ole ikinä ollut tarvetta puhua.
Vaikka kuinka luin etukäteen asiaan liittyvää kirjallisuutta ja juttelin useiden henkilöiden kanssa lapsiarjesta jatkuvasti peräti YLI VUODEN ajan etukäteen ja LUULIN OLEVANI VALMIS LAPSEN TULOON, niin siitä huolimatta olin YLLÄTTYNYT NEGATIIVISESTI siitä, että kuinka ikävää on tavallinen normaali arki normaalin ja terveen lapsen kanssa. Mikään etukäteisvalmennus, asiaan perehtyminen tai mitkään valmistelut eivät minua auttaneet. Pidän LAPSIARKEA TODELLA P-A-S-K-A-N-A.
Olen uraihminen, minua kiinnostaa elämästä nauttiminen ja jatkuva kehittyminen, opiskelu, varallisuuden luominen, tieteet ja taiteet sekä hyvin moni muu asia. Rakastan myös avovaimoani ja aiemmin mielestäni erittäin hyvää parisuhdettamme. Nykyisin lapsemme käytännössä vesittää kaikki sellaiset aiemmat elämän nautinnot, joita ennen lasta pystyi toteuttamaan.
Autan avovaimoani tasapäisesti ja olen erittäin rakastava, hellä, opettavainen, kärsivällinen ja hyvä isä. En näytä pettymystäni nykyiseen elämään lapsellemme koskaan, mutta avovaimoni sen tietää. En siitä hänelle kuitenkaan nykyisin enää valita.
VIHAAN LAPSENHOITOA, KAIKKIA UUSI ARKEEN LIITTYVIÄ TYÖTEHTÄVIÄ JA UUTTA TYÖLÄSTÄ LAPSIARKEA AIVAN SAATANASTI. KUKAAN EI KOSKAAN KERTONUT KUINKA PASKAA ON LUOPUA KOKO HYVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ VAIN LAPSEN TAKIA.
USEALTA MIEHELTÄ LASTENHOITO EI TULE LUONNOSTAAN. SE ON VÄKISIN PUURTAMISTA. EIVÄT KIVIKAUTISET MIEHET HOITANEET LASTA VAAN HANKKIVAT PERHEELLE ELANNON. SE TULEE MIEHELTÄ PAREMMIN LUONNOSTAAN. OLEMME BIOLOGISESTI EDELLEEN SAMOJA KIVIKAUTISIA LUOLAMIEHIÄ.
JA KYLLÄ, YMMÄRRÄN TÄYSIN, JOS MINUT OLISI AIKOINAAN JÄTETTY TAI VANHEMPANI EIVÄT OLISI HALUNEET MINUA TEHDÄ KOSKA LAPSIARKI ON NIIN IKÄVÄÄ. Kun itse vanhenen, niin ymmärrän myös täysin että miksi lapseni ei välttämättä haluaisi minua nähdä, koska MINUSTA VOI OLLA VANHANA VAIVAA! Ymmärrän myös kaikkia niitä, jotka päättävät olla tekemättä lapsia, koska eivät halua luopua laadukkaasta elämästä ja nautinnoista! ELÄMME ITSEKKYYDEN AIKAA.
Olen kuitenkin kunnian mies ja teen velvollisuuteni. Aion myös jatkossa hoitaa lastani ja auttaa avovaimoani, MUTTA KYLLÄ VITUTTAA NIIIIIIIIIN SAATANASTI. Etenkin kun miettii, että nytkin olisimme voineet olla vaikka Karibialla Pina Coladaa maistellen (ja ei, mielestäni mikään lapsen hali tai hymy tai nauru ei korvaa vastaavia elämännautintoja). Ja kyllä, minua kiinnostaa sekä pinnalliset mutta lisäski myös SYVÄLLISET elämännautinnot, kuten esim. keskustelut.
Kommentit (308)
Huvittaa tuo toitottaminen, että lapsi kasvaa ja koululaiset on jo kivoja ja helppoja ja blaa blaa.
Fakta on kuitenkin se, että koulukiusaamista on järkyttävän paljon, koulu-uudistus on osittain aivan epäonnistunut ja joka viides lapsi koulussa on tehostetulla tai erityisellä tuella.
On kivaa ja hienoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Krats kirjoitti:
Sanoisin että aika iso merkitys on sillä, millaisilla asetuksilla lapsi putkahtaa tähän maailmaan. Ja etenkin millaisen perhedynamiikan vanhempien elämänkatsomus ja lastenkasvatuksen päämäärät luovat.
Meille tuli ensimmäinen lapsi refluksilla, joka huudatti vuosia ennen syyn löytymistä oireisiin. Lisäksi vielä erityisherkkä luonne, jonka tuntevat tietävät, miten vaikeaa yhteisen sävelen soittaminen on. Toinen lapsi on ollut alusta asti hymyilevä ja iloinen möllykkä jonka hyvää tuulta ei pienet harmit häiritse.
Parisuhde on toki kokenut kylmääviä aikoja, seksin puuttumisen suhteen, sekä kaikenlaisen kanssakäymisen puuttumisen vuoksi. Olen silti sydämestäni kiitollinen vaimolleni jonka periksiantamaton luonne ja uhrautuvuus ovat luotsanneet perheemme näiden paskavuosien läpi.
Itselläni on nuorena ollut ankaran ja vaikean luonteeni vuoksi monenlaisia ongelmia elämänhallinan löytämisessä, minkä johdosta olin mm. asunnoton joitakin aikoja. Se on auttanut siinä mielessä, että osaan nauttia pienistä hetkistä, esimerkiksi niistä joissa saan mennä kivassa kodissani omaan pehmeään sänkyyni nukkumaan.
Uskoisinpa että tarvittaisiin sota, tai sosiaalijärjestelmän romahdus jotta ihmiset ymmärtäisivät miten tärkeitä läheiset ihmiset ovat. Etenkin lapset.
Ap:n kaltaisia ihmisiä tunnen lähipiiristäni. Uskoakseni kyseessä taitaa olla ihminen joka kokee huonommuutta/puutteellisuutta lastenhoidon tiimoilta, mutta silti kokee täyttävänsä elättäjän vastuun. Tavallaan käy sääliksi se, että kirjoittajan tekstissä huutaa isä, mutta se huuto tulee perheen ulkopuolelta.. Taustalla on mielestäni pettymys, ei omaan perheeseen, vaan omiin odotuksiin siitä mitä perheen pitäisi hänen mielestään olla.
Jos menetykset tuntuvat liian suurilta, (ura,matkat,vapaa-aika) muista että kaikki me ollaan vain ihmisiä; pahaisia suun ja persereiän välisiä putkia. Mutta sitä ollaan vain ilman kykyä rakastaa.
Annas kun arvaan että tuo toinen lapsi on sinulle tai ehkä molemmille rakkaampi? Onneksi olkoon olet "parempi" isä nyt sitten kuin ap.
Annas kun arvaan: Sinulla ei ole omia lapsia?
Yritin kertoa lasten eri personallisuuksista ja saamaastani ymmärryksestä siitä, että lapsen luonteeseen/käytökseen/haastavuuteen voivat vaikuttaa rakenteelliset asiat, kuten ruokatorven alemman sulkijan vajavainen toiminta, mutta sinä ymmärrät asian siten, että se vaikuttaa vanhemman lastaan kohtaan tuntemaan rakkauden määrään? Erityislapsi on raskaampi koko perheelle. Sitä ei voi kukaan kiistää, mutta sellainen joka osaa rakastaa tietää ettei siinä ole mitattavissa olevia parametrejä, sitä joko on tai ei ole.
Ap on varmasti yhtä hyvä isä kuin minä, hän vain kamppailee tilanteessa jossa monet vapaudetaan nauttineet isät ovat itseni mukaanlukien olleet. Se on elämää väsyneenä, ulkopuolisena, vapaa-ajan menettäneenä, omista unelmistaan vielä taistelevana ja perinjuurin vittuuntuneena miehenä. Tilanne jossa koin tarpeeksi suuren ahdistuksen ja tästä seuranneen luovuttamisen jälkeen elämän suuren paradoksin; sain sen mistä luovuin.
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo toitottaminen, että lapsi kasvaa ja koululaiset on jo kivoja ja helppoja ja blaa blaa.
Fakta on kuitenkin se, että koulukiusaamista on järkyttävän paljon, koulu-uudistus on osittain aivan epäonnistunut ja joka viides lapsi koulussa on tehostetulla tai erityisellä tuella.
On kivaa ja hienoa.
Olen samaa mieltä. En itse ainakaan ole kokenut, että lasten kasvaessa elämä jotenkin oleellisesti helpottuisi raskauden, vaativuuden ja jaksamisen suhteen. Tottakai se muuttuu, kun ei ole montaa pientä koko ajan ympärillä vaatimassa jotakin. Silti koen, että koululaisten kanssa on omat haasteet, ongelmat ja asiat, jotka vaativat paljon. Joskus toivon, että saisin takaisin ne päiväkoti-ikäiset ja pienet murheet.
Sinänsä lapsillani menee hyvin, koulu sujuu jne. On vain kaikenlaista muuta, mikä kuormittaa: harrastukset, lasten kaverisuhteet, miten kasvattaa hyviä, mutta sopivasti itsevarmoja nuoria, esimurrosiät ja murrosiät, missä määrin pitää sallia kiukuttelua ja mikä taas on liikaa, peliajat ja niistä kiinni pitäminen, herkkujen syönti, lasten keskinäiset nahistelut.
Lasten kasvaessa vanhemmuudesta on tullut vähän kuin kotiorjuutta. Ennen lapset halusivat olla enemmän sylissä, sai lukea kirjaa ja hoivata, mutta nyt isompien kanssa katsot, että on puhdasta pyykkiä, ruokaa jääkaapissa, kuljetat harrastuksiin, muistutat kokeista ja autat (yhtä muistutan, kaksi muuta hoitaa itse), eikä enää niin saa pitää sylissä, vaikka toki meilläkin 14v esikoinen vielä halaa iltaisin.
Jos olisin tiennyt, miten paljon vanhemmuuteen liittyy sitä, että on epävarma itsestä kasvattajana, syyllisyyttä huonoista hetkistä ja murhetta ja huolta lasten tulevaisuuden suhteen, niin en olisi tehnyt lapsia.
Lapsia ei kannata hankkia jos ei oikeasti halua. Ihan liian moni hankkii puolison mieliksi tai pelossa että parisuhde päättyy lapsettomuuden takia. Silloin pitää vaan hyväksyä että halutaan eri asioita elämässä ja paras ratkaisu on erota. Varsinkin pikkulapsiarki on niin raskasta että harva sitä jaksaa jos oma lapsi ei oikeasti ole yksi elämän suurista unelmista.
Vierailija kirjoitti:
Lapsia ei kannata hankkia jos ei oikeasti halua. Ihan liian moni hankkii puolison mieliksi tai pelossa että parisuhde päättyy lapsettomuuden takia. Silloin pitää vaan hyväksyä että halutaan eri asioita elämässä ja paras ratkaisu on erota. Varsinkin pikkulapsiarki on niin raskasta että harva sitä jaksaa jos oma lapsi ei oikeasti ole yksi elämän suurista unelmista.
Tai helppo. Joskus on ihan hyvä muistuttaa, miten paljon lapsen luonteella on merkitystä siihen, millaiseksi perheen arki muodostuu.
Jos koskaan ei tunnu uuvuttavalta tai raskaalta, väittäisin, että siihen on kaksi syytä. Joko vanhempi on niin autoratiivinen vanhempi, ettei lapsen omalle temperamentille jää tilaa tai lapsi on aidosti helppo tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä eniten kasvattavat ja opettavat asiat joiden eteen joutuu tahtomattaan ja pitää toimia epämukavuusalueella. Pelkkä keskittyminen asioihin jotka ovat "kivoja" laiskistuttaa ihmisen henkisesti ja fyysisesti.
Olen itse ollut juuri aika lailla aloittajan kaltainen mies jonka elämään ei olisi mikään muu voinut kuulua niin vähän kuin kakkavaippa. Mutta nyt kun nuo omat lapset on saatu jo lukioikäisiksi, tiedostan hyvin että olisin todella paljon huonompi ihminen jos en olisi joutunut lapsiperheen arkea elämään. Asiat asettuvat ihan eri tavalla mittasuhteisiin kun näkee ne elämän kaikkein fyysisimmät, sotkuisimmat ja rasittavimmat puolet. Mutta kokee myös ne uskomattomat tunteet joita seuraa kun näkee sen oman lapsen kasvun ja kehityksen oikeaksi ainutkertaiseksi yksilöksi. Minulle ainakin teki vain ja ainoastaan hyvää oppia ihan käytännön töitä ja asioita jotka liittyivät lapsiin. Opin myös lasten harrastuksen kautta paljon eri urheilulajeista ja musiikista joista en ollut ennen lainkaan kiinnostunut.
Nykyään näin viisikymppisenä huomaan myös usein että ne lapsettomat ihmiset ovat muuttuneet vähän oudoiksi ja monet ovat aika lailla pihalla monista tavallisista asioista. Niin käy helposti kun ei ole niitä lapsia joiden kautta pysyy kärryillä siitä mitä nuorten maailmassa nykyään tapahtuu, mistä puhutaan jne.
Perheellinen ihminen siis usein hahmottaa maailmaa ja elämää laajemmin kuin se joka on saanut vain keskittyä siihen mikä juuri itseä kiinnostaa.
Sinulla on aika kapea näkemys lapsettomien elämästä. Eivät lapsettomatkaan missään vakuumissa elä, vaan itselle, omille sukulaisille ja ystäville sattuu ja tapahtuu kaikenlaista elämässä. Kaikkien ei ole pakko oppia kaikkea oman kantapään kautta. Ehkä toisten kokemuksista oppivat, eli empaattiset ihmiset, ovat sitten niitä, jotka useimmin jättävät lisääntymättä perhearjen helvetin muilla nähtyään?
Toki. Monia asioita voi myös oppia vaikka kirjoista tai katsomalla televisiota. Mutta aika harva ihan tosisssaan kuvittelee oppivansa sivusta seuraamalla samalla tavalla kuin elämällä asiat itse.
Enkä tietystikään sano ettei lapseton voisi oppia mitään tai käsittää mitään mutta on kyllä hieman kyseenalaista sanoa että voisi tietää millaista on perhe-elämä vaikka kuinka olisi nähnyt jonkun muun "helvetin" kuten asiaa jostain syystä kuvaat. Mutta et sinä näe kuin ehkä 5% siitä toisten elämästä sibusta katsomalla. Siihen loppuun kun saattaa sisältyä juuri se kaikki hyvä joka jää sinun katseiltasi piiloon ihan kuten useimmiten jää vaikkapa muiden parisuhteiden ne parhaat ja intiimeimmät hetketkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia ei kannata hankkia jos ei oikeasti halua. Ihan liian moni hankkii puolison mieliksi tai pelossa että parisuhde päättyy lapsettomuuden takia. Silloin pitää vaan hyväksyä että halutaan eri asioita elämässä ja paras ratkaisu on erota. Varsinkin pikkulapsiarki on niin raskasta että harva sitä jaksaa jos oma lapsi ei oikeasti ole yksi elämän suurista unelmista.
Tai helppo. Joskus on ihan hyvä muistuttaa, miten paljon lapsen luonteella on merkitystä siihen, millaiseksi perheen arki muodostuu.
Jos koskaan ei tunnu uuvuttavalta tai raskaalta, väittäisin, että siihen on kaksi syytä. Joko vanhempi on niin autoratiivinen vanhempi, ettei lapsen omalle temperamentille jää tilaa tai lapsi on aidosti helppo tapaus.
Tästäkään huolimatta niitä ei ruveta hankkimaan tai no saamaan, jos et ole 100%:sesti mukana itse hommassa. Tässä maassa on mielestäni aivan riittävästi pahoinvoivia perheitä, joten tarviiko moisia tulla enää lisää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko ap:n tarina totta vai provoa, mutta sillä ei ole suurtakaan merkitystä. Minulla ei ole lapsia, enkä aio niitä hankkia juuri noista syistä mitä ap kertoi. En välttämättä voi samaistua täysin kertomukseen, koska pina coladan siemailu karibialla ei ole se mitä haluan elämälläni tehdä, mutta ymmärrän aloituksen pointin, oli se totta tai tarua.
Lapset ovat mukavia, tykkään leikkiä lasten kanssa ja puuhailla kaikkea mukavaa. Lasten hoitaminen taas ei kiinnosta minua ollenkaan. Minua ei kiinnosta opettaa lapselle päivästä toiseen asioita, suunnitella viikon aikataulua tarhojen ja koulujen, lääkäriaikojen, harrastusten ja ruokakauppareissujen osalta. Lapsista, kuten kaikista ihmissuhteista saa valtavan paljon iloa, mutta lapsen mukana tulee niin paljon vastuuta ja vaivaa, että en sitä halua. Minä en missään nimessä halua elää sellaista elämää, että joka ikinen päivä, joka ikinen viikko ja joka ikinen kuukausi on sitä samaa, lapsesta huolehtimista, stressaamista, kiirettä ja epämieluisia asioita.
Lasta ei "pääse pakoon" ikinä. Minä en halua lapsia, koska ne rajoittavat elämää jota mitä haluan elää. Minulla on paljon harrastuksia joihin tarvitsen paljon aikaa ja paljon rahaa. Tarvitsen myös hiljaisuutta ja paljon omaa tilaa. Minä tiedän että tarvitsen omaa tilaa. Tarvitsen sitä niin paljon, että koen lapsen hankkimisen olevan erittäin huono idea. Mulla on elämässä niin paljon kaikkea mukavaa. Sellaisia asioita joista en halua mistään hinnasta luopua. Lisäksi minulla ei ole minkäänlaista halua hankkia lapsia. Tiedän mitä haluan ja mitä en.
Lisäksi haluaisin korostaa, että minusta on erittäin mukavaa että jotkut tekevät lapsia tähän maailmaan. Lapsia tarvitaan ja niissä ei ole mitään vikaa, hienoa että jotkut haluavat lisääntyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko ap:n tarina totta vai provoa, mutta sillä ei ole suurtakaan merkitystä. Minulla ei ole lapsia, enkä aio niitä hankkia juuri noista syistä mitä ap kertoi. En välttämättä voi samaistua täysin kertomukseen, koska pina coladan siemailu karibialla ei ole se mitä haluan elämälläni tehdä, mutta ymmärrän aloituksen pointin, oli se totta tai tarua.
Lapset ovat mukavia, tykkään leikkiä lasten kanssa ja puuhailla kaikkea mukavaa. Lasten hoitaminen taas ei kiinnosta minua ollenkaan. Minua ei kiinnosta opettaa lapselle päivästä toiseen asioita, suunnitella viikon aikataulua tarhojen ja koulujen, lääkäriaikojen, harrastusten ja ruokakauppareissujen osalta. Lapsista, kuten kaikista ihmissuhteista saa valtavan paljon iloa, mutta lapsen mukana tulee niin paljon vastuuta ja vaivaa, että en sitä halua. Minä en missään nimessä halua elää sellaista elämää, että joka ikinen päivä, joka ikinen viikko ja joka ikinen kuukausi on sitä samaa, lapsesta huolehtimista, stressaamista, kiirettä ja epämieluisia asioita.
Lasta ei "pääse pakoon" ikinä. Minä en halua lapsia, koska ne rajoittavat elämää jota mitä haluan elää. Minulla on paljon harrastuksia joihin tarvitsen paljon aikaa ja paljon rahaa. Tarvitsen myös hiljaisuutta ja paljon omaa tilaa. Minä tiedän että tarvitsen omaa tilaa. Tarvitsen sitä niin paljon, että koen lapsen hankkimisen olevan erittäin huono idea. Mulla on elämässä niin paljon kaikkea mukavaa. Sellaisia asioita joista en halua mistään hinnasta luopua. Lisäksi minulla ei ole minkäänlaista halua hankkia lapsia. Tiedän mitä haluan ja mitä en.
Lisäksi haluaisin korostaa, että minusta on erittäin mukavaa että jotkut tekevät lapsia tähän maailmaan. Lapsia tarvitaan ja niissä ei ole mitään vikaa, hienoa että jotkut haluavat lisääntyä.
Ensin haluan sanoa että minusta lapsia ei pidä hankkia kenenkään sellaisen joka ei niitä oikeasti halua. Mutta on sitten ihan toinen kysymys että tekisikö kuitenkin monille ihmisille hyvää kokea myös asioita jotka eivät ole varsinaisesti sitä mitä he elämältä haluavat tai ajattelevat haluavansa. Hyvin moni ihminen kokee erilaiset elämän vastoinkäymiset ja vaikeudet lopulta itseään kasvattaviksi. Ne muuttavat arvojamme ja näkökulmaamme elämästä. Ne myös saattavat antaa asioita joita emme olleet osanneet odottaa niiden antavan. Vaikkapa jonkun vakava sairaus voi yhdistää puolisoita tai sisaruksia tavalla joka ei olisi ilman sitä tapahtunut. Tai vaikka työttömyys voi olla se tuuppaus joka saa ihmisen suuntaamaan uudelle alalle jota ei ole uskaltanut kokeilla ennen sitä.
Aivan samoin lapset tarjoavat meille koko elämän kirjon niin kaikkein parhaimmassa kuin pahimmassa. Huolta, suruja, vaivaa ja työtä - mutta myös uskomattoman hienoja hetki sellaisissa tilanteissa joita ei ole osannut etukäteen ajatella. Ja myös paljon itsetuntemusta meille vanhemmille sillä lapset tuovat esiin asioita meistä itsestämme jotka eivät muuten olisi ehkä koskaan tulleen esiin.
Ehkä näissä lapsettomien kommenteissa minua häiritsee eniten se tietty mukavuudenhaluisuus ja suuri tarve kontrolloida niin tarkasti omaa elämäänsä. TIedetään mitä halutaan ja yritetään varmistaa että saadaan vain sitä eikä mitään muuta. Enkä tarkoita nyt edelleenkään että pitäisi heittäytyä lapsiperheen maailmaan jos se ei millään ole se oma juttu. Mutta se että ei oikein osaa edes nähdä että se voisi myös tuoda jotain hyvää ja kasvattavaa omaan elämään on minusta vähän outoa.
Mikään Pina Colada Karibialla ei merkitse mitään sen rinnalla, että saan olla äiti. Vanhemmuus on kasvamista ja vastuunottoa ja vastuunotto tekee elämästä tarkoituksellista. Äitiys on minulle tärkeintä ja rakkaus omaan lapseen on tunne, jonka rinnalla itsekäs oma aika menettää merkityksensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko ap:n tarina totta vai provoa, mutta sillä ei ole suurtakaan merkitystä. Minulla ei ole lapsia, enkä aio niitä hankkia juuri noista syistä mitä ap kertoi. En välttämättä voi samaistua täysin kertomukseen, koska pina coladan siemailu karibialla ei ole se mitä haluan elämälläni tehdä, mutta ymmärrän aloituksen pointin, oli se totta tai tarua.
Lapset ovat mukavia, tykkään leikkiä lasten kanssa ja puuhailla kaikkea mukavaa. Lasten hoitaminen taas ei kiinnosta minua ollenkaan. Minua ei kiinnosta opettaa lapselle päivästä toiseen asioita, suunnitella viikon aikataulua tarhojen ja koulujen, lääkäriaikojen, harrastusten ja ruokakauppareissujen osalta. Lapsista, kuten kaikista ihmissuhteista saa valtavan paljon iloa, mutta lapsen mukana tulee niin paljon vastuuta ja vaivaa, että en sitä halua. Minä en missään nimessä halua elää sellaista elämää, että joka ikinen päivä, joka ikinen viikko ja joka ikinen kuukausi on sitä samaa, lapsesta huolehtimista, stressaamista, kiirettä ja epämieluisia asioita.
Lasta ei "pääse pakoon" ikinä. Minä en halua lapsia, koska ne rajoittavat elämää jota mitä haluan elää. Minulla on paljon harrastuksia joihin tarvitsen paljon aikaa ja paljon rahaa. Tarvitsen myös hiljaisuutta ja paljon omaa tilaa. Minä tiedän että tarvitsen omaa tilaa. Tarvitsen sitä niin paljon, että koen lapsen hankkimisen olevan erittäin huono idea. Mulla on elämässä niin paljon kaikkea mukavaa. Sellaisia asioita joista en halua mistään hinnasta luopua. Lisäksi minulla ei ole minkäänlaista halua hankkia lapsia. Tiedän mitä haluan ja mitä en.
Lisäksi haluaisin korostaa, että minusta on erittäin mukavaa että jotkut tekevät lapsia tähän maailmaan. Lapsia tarvitaan ja niissä ei ole mitään vikaa, hienoa että jotkut haluavat lisääntyä.
Ensin haluan sanoa että minusta lapsia ei pidä hankkia kenenkään sellaisen joka ei niitä oikeasti halua. Mutta on sitten ihan toinen kysymys että tekisikö kuitenkin monille ihmisille hyvää kokea myös asioita jotka eivät ole varsinaisesti sitä mitä he elämältä haluavat tai ajattelevat haluavansa. Hyvin moni ihminen kokee erilaiset elämän vastoinkäymiset ja vaikeudet lopulta itseään kasvattaviksi. Ne muuttavat arvojamme ja näkökulmaamme elämästä. Ne myös saattavat antaa asioita joita emme olleet osanneet odottaa niiden antavan. Vaikkapa jonkun vakava sairaus voi yhdistää puolisoita tai sisaruksia tavalla joka ei olisi ilman sitä tapahtunut. Tai vaikka työttömyys voi olla se tuuppaus joka saa ihmisen suuntaamaan uudelle alalle jota ei ole uskaltanut kokeilla ennen sitä.
Aivan samoin lapset tarjoavat meille koko elämän kirjon niin kaikkein parhaimmassa kuin pahimmassa. Huolta, suruja, vaivaa ja työtä - mutta myös uskomattoman hienoja hetki sellaisissa tilanteissa joita ei ole osannut etukäteen ajatella. Ja myös paljon itsetuntemusta meille vanhemmille sillä lapset tuovat esiin asioita meistä itsestämme jotka eivät muuten olisi ehkä koskaan tulleen esiin.
Ehkä näissä lapsettomien kommenteissa minua häiritsee eniten se tietty mukavuudenhaluisuus ja suuri tarve kontrolloida niin tarkasti omaa elämäänsä. TIedetään mitä halutaan ja yritetään varmistaa että saadaan vain sitä eikä mitään muuta. Enkä tarkoita nyt edelleenkään että pitäisi heittäytyä lapsiperheen maailmaan jos se ei millään ole se oma juttu. Mutta se että ei oikein osaa edes nähdä että se voisi myös tuoda jotain hyvää ja kasvattavaa omaan elämään on minusta vähän outoa.
Voi olla niinkin että tämä vela on nähnyt aivan riittämiin mitä se onni ja autuus pitää sisällään. Tunnen kaksi entistä velaa joista toinen alkaa olemaan ok äitiyden kanssa. Tämä toinen taas joutuu ravaamaan terapeutilla lasujen lisäksi. Miksi ottaisin sitä riskiä siitä etten kiinnykään lapseeni? Äitini myönsi mun olevan virhe ja sanoi itsekin katuneensa mun syntymään. Hänen elämän ohjeensa oli: jätä tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa kirjoitti:
Käytännössä useampien pintapuoliset vastaukset siihen, että minkälaista on lapsiarki, on että "no, se on VÄHÄN raskasta". JA PASKANVITUT. SE ON HIRVEÄTÄ PASKAA. Olen tehnyt töitä raskaasti elämäni aikana, perustanut yhtiön JA opiskellut JA tehnyt töitä samaan aikaan eikä SEKÄÄN OLE MITÄÄN VERRATTUNA LAPSIARKEEN. Muistakaa miehet: Lapsiarkea EI PÄÄSE PAKOON VIIKONLOPPUISIN TAI LOMILLA. SE PASKA TYÖ ON A-I-N-A LÄSNÄ. KUN LAPSI SYNTYY, NIIN VIIKONLOPUT JA LOMAT KATOAVAT!!! Noin, nyt teitä on varoitettu. Minua ei varoittanut kukaan. -AP
Mun mies on oikeastaan aivan tätä samaa mieltä. Syy miksi emme hanki yhteistä lasta kun miehellä on jo kaksi.
Mies on kunnollinen vastuullinen isä ja rakastaa lapsiaan, mutta sisäisesti tuntee kuten AP.
Lapset yksinkertaisesti stressaavat häntä niin kovasti. Hän on myös huolehtinut lapsista suurimman osan ajasta entisen avioliiton aikana ja nyt puolet ajasta.
Hän on käyttänyt aika samoja ilmauksia kuin ap. Hän on myös saanut minut ylipuhuttua luopumaan lapsihaaveesta koska se on niin raskasta ja rasittavaa hänen mielestään. Hänestä se on kamala epäkiinnostava työmaa jossa joutuu kokoajan miettimään lasta, olemaan huolissaan , pohtimaan mikä lasta vaivaa jne. Hän ei vaan jaksa. Silti hän on hyvä ja osallistuva isä mutta lapset ovat hänelle rasite, velvollisuus ja jatkuvasti ahdistava tekijä elämässä.
Lapset todellakin on ahdistava asia elämässä. Loputtoman työmaan lisäksi lapsesi pitää käsissään koko loppuelämäsi pahimpia pelkoja ja mielenterveyttäsi. Ikuinen pelko lapsesi menettämisestä, että menetät sen ainoan ihmisen elämästäsi jolla on merkitystä ja pahimmillaan niitä on monta, on ikuinen pahanolon lähde. Että meni mokaamaan niin että teki tähän maailmaan ihmisiä, jotka ensimmäisestä hetkestä lähtien omaa voiman tuhota sinut täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, keski-ikäisenä on jo kovin mukavuudenhaluinen. Siksi on kiva, että lapset ovat jo aikuisia. Ottaisin näitä aikuisia vaikka kahdeksan, lapsia.....en. Se nyt on vaan maattava niin kuin petaa.
Tuo on totta, kotoa pois muuttaneet lapset ei vaivaa mitenkään. En ole kuullut viikkoihin ja tämän vuoden aikana kai kerran nähnyt yhden. Aivan mahtavaa olla tuollaisten vanhempi.
Olet kovin onnekas, jos noin on. Kyllä niistä kotoa lähteneistä lapsista kuulee usein. Toinen tyttömme on kohta kolmikymppinen töissä käyvä sinkku, mutta itsenäinen hän ei ole. Puhelin pirisee monta kertaa päivässä ja taloudellisestikin joudumme tukemaan aina silloin tällöin kun tytön palkka ei riitä yllättäviin menoeriin. Tunnen paljon vanhempia, joilla on sangen kiire aikuisten lastensa kanssa.
M50
Hahaha meillä 3 ja neljäs tulossa. Isäntä toivonut neljättä vaikka nämä olisi mulle riittänyt :) On osallistuva isä isolla I:llä. Hän onkin mies eikä hiiri. Johtavassa asemassa työelämässäänkin. Ihana kaiken kaikkiaan 💟
Aamulla kun katsoin pientä poikaani joka tuhisi unissaan ja suukon hänen otsaan annoin, niin siinä oli kaikki se mitä elämässä haluan ja arvostan. Rakas poikani, hänen vuokseen elän ja teen kaiken ja toivon hän on onnellinen. T. 44-v isä
Koen, että olen täällä lastani varten ja se on tehtäväni, ennen kuin sain lapsen, halusin vain kuolla pois. Olen löytänyt onnen ja elämän ilon. Kiitos rakas poikani.
Vierailija kirjoitti:
Miehet saa kitistä koska miehillä ei ole mitään oikeuksia siinä jos tulee vahinkoraskaus.
Niitä miehiä on yllättävän paljon ketkä on joutunut isäksi vastentahtoaan.
Tuohan on julkinen salaisuus, josta täällä ei saa ääneen sanoa mitään. Jos sanot, niin eiköhän joku ura-YH ole heti kiljumassa kurkkusuorana räkäpärskyen, että ei pidä paikkaansa. Suomalaiset naiset harrastavat tuota systemaattisesti, eli huijaavat miehiä isiksi tietentahtoen, koska kuvittelevat että heillä on muka joku syntymäoikeus saada kakara. Ei niitä kiinnosta kuinka se pilaa ko. miehen elämän ja aiheuttaa köyhyysloukun ja tuhoaa miehen tulevaisuuden, vaikka mies on kysynyt ennen panoa että onko pillerit yms, kunnossa. Naisten ajatusmallin mukaan mies ei saa astua naista silloin kun haluaa, jos nainen sanoo ei, mutta kun mies sanoo EI !!!!!!!!!!!!!!! kakaroille, siitä ei tarvitse naisten mielestä välittää mitään eikä miehillä ole oikeutta kieltäytyä tuollaisesta raizkauksesta. Siinä on naisten ajatusmaailma nykyään.
Mies vaati ja maanitteli tekemään kolmannen lapsen.Itse en olisi tahtonut,elämä kahden lapsen kanssa oli ihanaa.Oli omakotitalo,töitä ja ihan ok elämä.Kolmas lapsi olikin hyvin vaativa,erikoinen ja erilainen kuin muut.Työpaikka meni,kun jäin pois töistä,en päässytkään enää töihin vanhaan,enkä mihinkään muuallekaan.Joka ikinen sekunti tuo lapsi tarvitsi valvontaa n.1,5v. 4,5 vuotiaaseen asti.Tehkää hyvät ihmiset niinkuin oma intuiotio sanoo.Älkää suostuko kumppanin vaatimuksiin,jos ette itse halua.T:Loppuelämä pilallako??
Ihan sama mulle jos joku ei hanki lapsia, osallistutte kuitenkin verorahoillanne mun muksujen palvelujen rahoittamiseen. Joten lämmin kiitos Teille lapsettomat rahoituksestanne!
Alue: Aihe vapaa
Todella vastuutonta lähteä noinkin kevyesti puhumaan lämpimiä sellaisille joista ei ole vanhemmiksi. Linjoilla saattaa hyvinkin olla ihmisiä joiden kantti on jo nyt äärimmillään eikä siihen todellakaan kaivata uutta stressitekijää. Kannustan totta kai niitä joita vain hieman jännittää vanhemmaksi tuleminen kokeilemaan, koska jos joillakin on esteenä lähinnä kevytmielinen rimakauhu niin se haihtuu kyllä aikanaan.
Vaan sitten ne ketkä tietävät sisimmässään ettei heistä tule olemaan tähän tai saavat rajuja paniikkikohtauksia - antakaa olla. Tällaisille sopii kuin nenä päähän sukusolujen luovutus mikäli nyt välttämättä haluaa monistaa itseään.