Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
MIES: Lue tämä ennen lapsen hankintaa!
Vituttaa
16.11.2019 |
HEI MIES, HARKITSETKO LAPSENTEKOA? OLETKO URAIHMINEN TAI KIINNOSTAAKO ITSENSÄ KEHITTÄMINEN, ELÄMÄSTÄ NAUTTIMINEN JA VARALLISUUDEN HANKKIMINEN? JOS VASTAAT MIHIN TAHANSA KYLLÄ, NIIN MIETI AIVAN HELVETIN TARKKAAN LAPSENTEKOA...
Olen keski-ikäinen mies ja minulla ja avovaimollani on yksi taaperoikäinen lapsi, joka on ns. "helppo", normaali ja terve. Vaikka pidän lapsestamme paljon, niin inhoan aivan VALTAVASTI kaikkea lastenhoitoon liittyviä asioita ja ylipäänsä kaikkia muita arkeemme ilmestyneitä uusia ja jatkuvia työtehtäviä. Pidin elämääni erittäin hyvänä ja laadukkaana ennen lapsen tuloa perheeseemme. Olen työurallani erittäin ahkera, menestynyt, aikaansaava ja valmis tekemään usein töitä töissä työajalla, mutta vastapainoksi tarvitsen aina vähintään viikonloppuja ja mieluiten myös toisinaan lomaa. Nyt koen arkemme SEKÄ MYÖS lomat ja viikonloput olevan vain jatkuvaa työtä. Avovaimoni saa olla kotiäitinä omasta tahdostaan niin monta vuotta kuin haluaa ja minulla olisi varaa palkata meille myös apua, mutta sitä ei avovaimoni halua.
Suostuin avovaimoni pyyntöön, että teemme lapsen vaikka en itse ollut asiasta järin innostunut. Rakastan avovaimoani ja oli ylitsepääsemätöntä nähdä hänen tuskansa elää lapsettomana. Suhteemme on muutoinkin erinomainen, eikä erosta ole ikinä ollut tarvetta puhua.
Vaikka kuinka luin etukäteen asiaan liittyvää kirjallisuutta ja juttelin useiden henkilöiden kanssa lapsiarjesta jatkuvasti peräti YLI VUODEN ajan etukäteen ja LUULIN OLEVANI VALMIS LAPSEN TULOON, niin siitä huolimatta olin YLLÄTTYNYT NEGATIIVISESTI siitä, että kuinka ikävää on tavallinen normaali arki normaalin ja terveen lapsen kanssa. Mikään etukäteisvalmennus, asiaan perehtyminen tai mitkään valmistelut eivät minua auttaneet. Pidän LAPSIARKEA TODELLA P-A-S-K-A-N-A.
Olen uraihminen, minua kiinnostaa elämästä nauttiminen ja jatkuva kehittyminen, opiskelu, varallisuuden luominen, tieteet ja taiteet sekä hyvin moni muu asia. Rakastan myös avovaimoani ja aiemmin mielestäni erittäin hyvää parisuhdettamme. Nykyisin lapsemme käytännössä vesittää kaikki sellaiset aiemmat elämän nautinnot, joita ennen lasta pystyi toteuttamaan.
Autan avovaimoani tasapäisesti ja olen erittäin rakastava, hellä, opettavainen, kärsivällinen ja hyvä isä. En näytä pettymystäni nykyiseen elämään lapsellemme koskaan, mutta avovaimoni sen tietää. En siitä hänelle kuitenkaan nykyisin enää valita.
VIHAAN LAPSENHOITOA, KAIKKIA UUSI ARKEEN LIITTYVIÄ TYÖTEHTÄVIÄ JA UUTTA TYÖLÄSTÄ LAPSIARKEA AIVAN SAATANASTI. KUKAAN EI KOSKAAN KERTONUT KUINKA PASKAA ON LUOPUA KOKO HYVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ VAIN LAPSEN TAKIA.
USEALTA MIEHELTÄ LASTENHOITO EI TULE LUONNOSTAAN. SE ON VÄKISIN PUURTAMISTA. EIVÄT KIVIKAUTISET MIEHET HOITANEET LASTA VAAN HANKKIVAT PERHEELLE ELANNON. SE TULEE MIEHELTÄ PAREMMIN LUONNOSTAAN. OLEMME BIOLOGISESTI EDELLEEN SAMOJA KIVIKAUTISIA LUOLAMIEHIÄ.
JA KYLLÄ, YMMÄRRÄN TÄYSIN, JOS MINUT OLISI AIKOINAAN JÄTETTY TAI VANHEMPANI EIVÄT OLISI HALUNEET MINUA TEHDÄ KOSKA LAPSIARKI ON NIIN IKÄVÄÄ. Kun itse vanhenen, niin ymmärrän myös täysin että miksi lapseni ei välttämättä haluaisi minua nähdä, koska MINUSTA VOI OLLA VANHANA VAIVAA! Ymmärrän myös kaikkia niitä, jotka päättävät olla tekemättä lapsia, koska eivät halua luopua laadukkaasta elämästä ja nautinnoista! ELÄMME ITSEKKYYDEN AIKAA.
Olen kuitenkin kunnian mies ja teen velvollisuuteni. Aion myös jatkossa hoitaa lastani ja auttaa avovaimoani, MUTTA KYLLÄ VITUTTAA NIIIIIIIIIN SAATANASTI. Etenkin kun miettii, että nytkin olisimme voineet olla vaikka Karibialla Pina Coladaa maistellen (ja ei, mielestäni mikään lapsen hali tai hymy tai nauru ei korvaa vastaavia elämännautintoja). Ja kyllä, minua kiinnostaa sekä pinnalliset mutta lisäski myös SYVÄLLISET elämännautinnot, kuten esim. keskustelut.
Kommentit (308)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä eniten kasvattavat ja opettavat asiat joiden eteen joutuu tahtomattaan ja pitää toimia epämukavuusalueella. Pelkkä keskittyminen asioihin jotka ovat "kivoja" laiskistuttaa ihmisen henkisesti ja fyysisesti.
Olen itse ollut juuri aika lailla aloittajan kaltainen mies jonka elämään ei olisi mikään muu voinut kuulua niin vähän kuin kakkavaippa. Mutta nyt kun nuo omat lapset on saatu jo lukioikäisiksi, tiedostan hyvin että olisin todella paljon huonompi ihminen jos en olisi joutunut lapsiperheen arkea elämään. Asiat asettuvat ihan eri tavalla mittasuhteisiin kun näkee ne elämän kaikkein fyysisimmät, sotkuisimmat ja rasittavimmat puolet. Mutta kokee myös ne uskomattomat tunteet joita seuraa kun näkee sen oman lapsen kasvun ja kehityksen oikeaksi ainutkertaiseksi yksilöksi. Minulle ainakin teki vain ja ainoastaan hyvää oppia ihan käytännön töitä ja asioita jotka liittyivät lapsiin. Opin myös lasten harrastuksen kautta paljon eri urheilulajeista ja musiikista joista en ollut ennen lainkaan kiinnostunut.
Nykyään näin viisikymppisenä huomaan myös usein että ne lapsettomat ihmiset ovat muuttuneet vähän oudoiksi ja monet ovat aika lailla pihalla monista tavallisista asioista. Niin käy helposti kun ei ole niitä lapsia joiden kautta pysyy kärryillä siitä mitä nuorten maailmassa nykyään tapahtuu, mistä puhutaan jne.
Perheellinen ihminen siis usein hahmottaa maailmaa ja elämää laajemmin kuin se joka on saanut vain keskittyä siihen mikä juuri itseä kiinnostaa.
Sinulla on aika kapea näkemys lapsettomien elämästä. Eivät lapsettomatkaan missään vakuumissa elä, vaan itselle, omille sukulaisille ja ystäville sattuu ja tapahtuu kaikenlaista elämässä. Kaikkien ei ole pakko oppia kaikkea oman kantapään kautta. Ehkä toisten kokemuksista oppivat, eli empaattiset ihmiset, ovat sitten niitä, jotka useimmin jättävät lisääntymättä perhearjen helvetin muilla nähtyään?
Toki. Monia asioita voi myös oppia vaikka kirjoista tai katsomalla televisiota. Mutta aika harva ihan tosisssaan kuvittelee oppivansa sivusta seuraamalla samalla tavalla kuin elämällä asiat itse.
Enkä tietystikään sano ettei lapseton voisi oppia mitään tai käsittää mitään mutta on kyllä hieman kyseenalaista sanoa että voisi tietää millaista on perhe-elämä vaikka kuinka olisi nähnyt jonkun muun "helvetin" kuten asiaa jostain syystä kuvaat. Mutta et sinä näe kuin ehkä 5% siitä toisten elämästä sibusta katsomalla. Siihen loppuun kun saattaa sisältyä juuri se kaikki hyvä joka jää sinun katseiltasi piiloon ihan kuten useimmiten jää vaikkapa muiden parisuhteiden ne parhaat ja intiimeimmät hetketkin.
En tiedä sinusta, mutta useimmat lapsettomat lienevät jonkun lapsia, ja ovat itse eläneet lapsuutensa perheissä 100% ajasta 5%:n sijaan. Ainakin omalla kohdallani nimenomaan lapsuuden kokemukset ovat ne, joista syvimmin tiedän ja tunnen perhe-elämän rankkuuden vanhempien kannalta. Kyse on empatiakyvystä. Jos sitä on, ei kaikkea tarvitse kokea itse oppiakseen kokemuksesta.
Et tiedä. Lapsena koetut asiat eivät ole mikään totuus aikuisten elämästä. Sinä näit aikuisten elämän omasta lapsen näkökulmastasi mutta lopulta tiedät vanhempiesi vanhemmuudesta yhtä vähän kuin tiedät heidän parisuhteestaan. Siitäkin näit vain sen pinnan joka näkyi sinulle mutta et sitä mitä tapahtui heidän välillään kun olivat kahden tai mitä he mielessään ajattelivat.
Kuten sanottua, kaikki riippuu empatiakyvystä. Olen myos nyt aikuisena väleissä vanhempieni kanssa ja keskusteluyhteys pelaa. Kaikki näyttää aikuisena erilaiselta kuin lapsen silmin, ja oma lapsuus menee aika lailla uusiksi kun asioita katsoo aikuisen vinkkelistä. Sääli ettei toimi sinulle.
Olen eri, mutta aika kapea sinunkin näkemyksesi on, jos luulet vanhempiesi tunteiden olevan yleistettävissä kaikkiin perheisiin ja pidät jotenkin rajoittuneina niitä, joiden kokemuspohja on eri kuin omasi ("sääli ettei toimi sinulle"). Mistä tiedät, että keskustelukumppanillasi ei ole ollut onnellista lapsuutta? Ehkäpä hänen vanhempansa ovat olleet ja ovat edelleen tyytyväisiä valintaansa tehdä lapsia, eikä eri näkövinkkelistä katsominen ole muuttanut hänen käsitystään lapsuudestaan ja vanhemmistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
... ja tämän minä (nainen) tiesin jo 16-vuotiaana, jolloin päätin etten lisäänny. Enkä lisääntynyt. Ja elämä on ollut hyvää.
Kukin tehkään lapsia jos haluaa, mutta ehkä niitä ei kannata "puolipakolla" tehdä, siinä ei voi oikein hyvin kukaan. Kyllähän lapsi vaistoaa isän haluttomuuden isyyteen mitä vanhemmaksi kasvaa.
Minäkin tiesin jo tosi nuorena, alle kouluikäisenä, etten halua lapsia enkä halua olla äiti. Päätös on pitänyt ja pitää edelleen.
N40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä eniten kasvattavat ja opettavat asiat joiden eteen joutuu tahtomattaan ja pitää toimia epämukavuusalueella. Pelkkä keskittyminen asioihin jotka ovat "kivoja" laiskistuttaa ihmisen henkisesti ja fyysisesti.
Olen itse ollut juuri aika lailla aloittajan kaltainen mies jonka elämään ei olisi mikään muu voinut kuulua niin vähän kuin kakkavaippa. Mutta nyt kun nuo omat lapset on saatu jo lukioikäisiksi, tiedostan hyvin että olisin todella paljon huonompi ihminen jos en olisi joutunut lapsiperheen arkea elämään. Asiat asettuvat ihan eri tavalla mittasuhteisiin kun näkee ne elämän kaikkein fyysisimmät, sotkuisimmat ja rasittavimmat puolet. Mutta kokee myös ne uskomattomat tunteet joita seuraa kun näkee sen oman lapsen kasvun ja kehityksen oikeaksi ainutkertaiseksi yksilöksi. Minulle ainakin teki vain ja ainoastaan hyvää oppia ihan käytännön töitä ja asioita jotka liittyivät lapsiin. Opin myös lasten harrastuksen kautta paljon eri urheilulajeista ja musiikista joista en ollut ennen lainkaan kiinnostunut.
Nykyään näin viisikymppisenä huomaan myös usein että ne lapsettomat ihmiset ovat muuttuneet vähän oudoiksi ja monet ovat aika lailla pihalla monista tavallisista asioista. Niin käy helposti kun ei ole niitä lapsia joiden kautta pysyy kärryillä siitä mitä nuorten maailmassa nykyään tapahtuu, mistä puhutaan jne.
Perheellinen ihminen siis usein hahmottaa maailmaa ja elämää laajemmin kuin se joka on saanut vain keskittyä siihen mikä juuri itseä kiinnostaa.
Sinulla on aika kapea näkemys lapsettomien elämästä. Eivät lapsettomatkaan missään vakuumissa elä, vaan itselle, omille sukulaisille ja ystäville sattuu ja tapahtuu kaikenlaista elämässä. Kaikkien ei ole pakko oppia kaikkea oman kantapään kautta. Ehkä toisten kokemuksista oppivat, eli empaattiset ihmiset, ovat sitten niitä, jotka useimmin jättävät lisääntymättä perhearjen helvetin muilla nähtyään?
Toki. Monia asioita voi myös oppia vaikka kirjoista tai katsomalla televisiota. Mutta aika harva ihan tosisssaan kuvittelee oppivansa sivusta seuraamalla samalla tavalla kuin elämällä asiat itse.
Enkä tietystikään sano ettei lapseton voisi oppia mitään tai käsittää mitään mutta on kyllä hieman kyseenalaista sanoa että voisi tietää millaista on perhe-elämä vaikka kuinka olisi nähnyt jonkun muun "helvetin" kuten asiaa jostain syystä kuvaat. Mutta et sinä näe kuin ehkä 5% siitä toisten elämästä sibusta katsomalla. Siihen loppuun kun saattaa sisältyä juuri se kaikki hyvä joka jää sinun katseiltasi piiloon ihan kuten useimmiten jää vaikkapa muiden parisuhteiden ne parhaat ja intiimeimmät hetketkin.
En tiedä sinusta, mutta useimmat lapsettomat lienevät jonkun lapsia, ja ovat itse eläneet lapsuutensa perheissä 100% ajasta 5%:n sijaan. Ainakin omalla kohdallani nimenomaan lapsuuden kokemukset ovat ne, joista syvimmin tiedän ja tunnen perhe-elämän rankkuuden vanhempien kannalta. Kyse on empatiakyvystä. Jos sitä on, ei kaikkea tarvitse kokea itse oppiakseen kokemuksesta.
Et tiedä. Lapsena koetut asiat eivät ole mikään totuus aikuisten elämästä. Sinä näit aikuisten elämän omasta lapsen näkökulmastasi mutta lopulta tiedät vanhempiesi vanhemmuudesta yhtä vähän kuin tiedät heidän parisuhteestaan. Siitäkin näit vain sen pinnan joka näkyi sinulle mutta et sitä mitä tapahtui heidän välillään kun olivat kahden tai mitä he mielessään ajattelivat.
Kuten sanottua, kaikki riippuu empatiakyvystä. Olen myos nyt aikuisena väleissä vanhempieni kanssa ja keskusteluyhteys pelaa. Kaikki näyttää aikuisena erilaiselta kuin lapsen silmin, ja oma lapsuus menee aika lailla uusiksi kun asioita katsoo aikuisen vinkkelistä. Sääli ettei toimi sinulle.
Olen eri, mutta aika kapea sinunkin näkemyksesi on, jos luulet vanhempiesi tunteiden olevan yleistettävissä kaikkiin perheisiin ja pidät jotenkin rajoittuneina niitä, joiden kokemuspohja on eri kuin omasi ("sääli ettei toimi sinulle"). Mistä tiedät, että keskustelukumppanillasi ei ole ollut onnellista lapsuutta? Ehkäpä hänen vanhempansa ovat olleet ja ovat edelleen tyytyväisiä valintaansa tehdä lapsia, eikä eri näkövinkkelistä katsominen ole muuttanut hänen käsitystään lapsuudestaan ja vanhemmistaan.
Ohi meni viestini... Lapsuuden onnellisuus ei ollut pointtini ollenkaan, vaan se että lapsettomillakin on runsaasti kokemusta perhe-elämästä. Samoin voisi sanoa, ettei perheellinenkään tiedä perhe-elämästä mitään kun on kokemusta vain yhdestä (kahdesta, kolmesta,...) lapsiperheestä. Ja vielä tarkennuksena: oma lapsuuteni oli superonnellinen, mutta vain vanhempieni suurten ponnistusten ansiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet saa kitistä koska miehillä ei ole mitään oikeuksia siinä jos tulee vahinkoraskaus.
Niitä miehiä on yllättävän paljon ketkä on joutunut isäksi vastentahtoaan.
Tuohan on julkinen salaisuus, josta täällä ei saa ääneen sanoa mitään. Jos sanot, niin eiköhän joku ura-YH ole heti kiljumassa kurkkusuorana räkäpärskyen, että ei pidä paikkaansa. Suomalaiset naiset harrastavat tuota systemaattisesti, eli huijaavat miehiä isiksi tietentahtoen, koska kuvittelevat että heillä on muka joku syntymäoikeus saada kakara. Ei niitä kiinnosta kuinka se pilaa ko. miehen elämän ja aiheuttaa köyhyysloukun ja tuhoaa miehen tulevaisuuden, vaikka mies on kysynyt ennen panoa että onko pillerit yms, kunnossa. Naisten ajatusmallin mukaan mies ei saa astua naista silloin kun haluaa, jos nainen sanoo ei, mutta kun mies sanoo EI !!!!!!!!!!!!!!! kakaroille, siitä ei tarvitse naisten mielestä välittää mitään eikä miehillä ole oikeutta kieltäytyä tuollaisesta raizkauksesta. Siinä on naisten ajatusmaailma nykyään.
Meillä kävi niin päin, että mies halusi, että alan syödä pillereitä, jotta voidaan jättää kondomit pois. MIehillehän se ilmeisesti tuntuu paremmalta. Olin kuullut terveysriskeistä, joten en halunnut pillereitä. Jonkin ajan päästä tästä paljon puhuttuamme lopulta suostuin. Niistä huolimatta sitten tulin raskaaksi. Uskon tai kuvittelen, että jos olisimme jatkaneet kondomeilla, ei näin olisi käynyt. Päätin pitää lapsen, mies sen sijaan sai jonkinlaisen kriisin. Häipyi. Surffimatkoja, biletystä. EI missään tapauksessa maksa elatusmaksuja (enkä ole lähtenyt niitä hakemaankaan, peläten mitä siitä sitten seuraisi). Tästä kaikesta huolimatta hänen mielestään minä pilasin hänen elämänsä. En tiedä tarkalleen, mitä ajatuskuvioita seuraten hän koki tämän pilanneen hänen elämänsä. Tässä osa tarinasta. Kuten elämässä aina, maailma on ihmeellinen ja monimuotoinen. Tuossa nyt tämän tarinan osa 1.
oi ei, aikuisvauva on tehnyt vauvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 45v mies ja esikoiseni syntyi helmikuussa. Itsellä kokemus on aivan päinvastainen, eli olen tykännyt valtavasti meidän vauva-arjesta. Meillä tosin on ehkä niin päin, että vaimoni ei pidä siitä niin paljon kuin minä. Hänellä on ehkä hieman samankaltainen ongelma kuin ap:lla, eli lasten kanssa oleminen ei tule luonnostaan. Tämä on ikävä ongelma, mutta en tiedä mitä sille voi tehdä.
No, jos hieman puhun vielä itsestäni, niin mikään ei voi olla parempaa kuin tulla töistä kotiin ja ottaa syliin meidän hymyilevä pikkumies. Sitten syödään yhdessä, jonka jälkeen poika juo vielä maitoa pullosta sylissäni ja sen jälkeen leikitään tai vain istutaan sohvalla. Sitten tuleekin kohta iltapalan aika ja mennään iltatoimiin. Iltatoimien jälkeen pikku mies laitetaan sänkyyn, johon hän jää tyytyväisenä nukkumaan.
Sellaista se on. Nuo pari-kolme tuntia ovat ne, joita alan odottaa jo iltapäivällä. Täydellisiä hetkiä, kun saa olla oman lapsen kanssa.
Toki joka päivä ei aurinko paista, niin kuin tänäänkin. Väsytti aamulla niin paljon, että ihmettelin miten jaksan edes nousta ylös. Kummasti se päivä vaan aina kuitenkin siitä käynnistyy ja taas mennään, tietäen että ensi yö ei välttämättä ole yhtään parempi. No mutta se on sen ajan murhe.
Itse ajattelen, että näin hieman kypsemmässä iässä olen ehtinyt harrastaa paljon (aivan hirveästi oikeasti) ja työelämässäkin olen tehnyt vaikka mitä. Lapsen kautta olen tajunnut, että mun ei tarvitse päteä kummassakaan, vaan tärkeintä on olla hyvä isä pojalleni. Se on tärkeintä ja siihen minulla on nyt aikaa. Vihdoin olen ymmärtänyt mitä suhteellisuuden taju tarkoittaa.
Eipä silti, kukin meistä menee vahvuuksillaan. Monilla miehillä isyyden kokemus tulee vasta hieman myöhemmin, eikä siinä ole mitään vikaa. Itsellä se tuli heti, mikä on toki mukavaa. Toivottavasti se säilyy tällaisena.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 45v mies ja esikoiseni syntyi helmikuussa. Itsellä kokemus on aivan päinvastainen, eli olen tykännyt valtavasti meidän vauva-arjesta. Meillä tosin on ehkä niin päin, että vaimoni ei pidä siitä niin paljon kuin minä. Hänellä on ehkä hieman samankaltainen ongelma kuin ap:lla, eli lasten kanssa oleminen ei tule luonnostaan. Tämä on ikävä ongelma, mutta en tiedä mitä sille voi tehdä.
No, jos hieman puhun vielä itsestäni, niin mikään ei voi olla parempaa kuin tulla töistä kotiin ja ottaa syliin meidän hymyilevä pikkumies. Sitten syödään yhdessä, jonka jälkeen poika juo vielä maitoa pullosta sylissäni ja sen jälkeen leikitään tai vain istutaan sohvalla. Sitten tuleekin kohta iltapalan aika ja mennään iltatoimiin. Iltatoimien jälkeen pikku mies laitetaan sänkyyn, johon hän jää tyytyväisenä nukkumaan.
Sellaista se on. Nuo pari-kolme tuntia ovat ne, joita alan odottaa jo iltapäivällä. Täydellisiä hetkiä, kun saa olla oman lapsen kanssa.
Toki joka päivä ei aurinko paista, niin kuin tänäänkin. Väsytti aamulla niin paljon, että ihmettelin miten jaksan edes nousta ylös. Kummasti se päivä vaan aina kuitenkin siitä käynnistyy ja taas mennään, tietäen että ensi yö ei välttämättä ole yhtään parempi. No mutta se on sen ajan murhe.
Itse ajattelen, että näin hieman kypsemmässä iässä olen ehtinyt harrastaa paljon (aivan hirveästi oikeasti) ja työelämässäkin olen tehnyt vaikka mitä. Lapsen kautta olen tajunnut, että mun ei tarvitse päteä kummassakaan, vaan tärkeintä on olla hyvä isä pojalleni. Se on tärkeintä ja siihen minulla on nyt aikaa. Vihdoin olen ymmärtänyt mitä suhteellisuuden taju tarkoittaa.
Eipä silti, kukin meistä menee vahvuuksillaan. Monilla miehillä isyyden kokemus tulee vasta hieman myöhemmin, eikä siinä ole mitään vikaa. Itsellä se tuli heti, mikä on toki mukavaa. Toivottavasti se säilyy tällaisena.
Please, olihan tämä kirjoitus vitsi? Vietät siis päivässä vain pari tuntia lapsesi kanssa, ja vaimo hoitaa kaiken muun? Ja sinä olet väsynyt, ja harmittelet kun vaimosi ei ole tilanteesta ihan niin innoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikään Pina Colada Karibialla ei merkitse mitään sen rinnalla, että saan olla äiti. Vanhemmuus on kasvamista ja vastuunottoa ja vastuunotto tekee elämästä tarkoituksellista. Äitiys on minulle tärkeintä ja rakkaus omaan lapseen on tunne, jonka rinnalla itsekäs oma aika menettää merkityksensä.
No nuo pina coladat Karibialla kuulostaakin aivan jonkun 19-vuotiaan insta-influencerin jutuilta. Ei aikuisen miehen taikka naisen.
Please, olihan tämä kirjoitus vitsi? Vietät siis päivässä vain pari tuntia lapsesi kanssa, ja vaimo hoitaa kaiken muun? Ja sinä olet väsynyt, ja harmittelet kun vaimosi ei ole tilanteesta ihan niin innoissaan.
Viettäisin mielelläni paljon enemmän, mutta ikävä kyllä pitää käydä töissä. Toki viikonloppuna on sitten aikaa enemmän.
Juu, siis toki ollaan molemmat väsyneitä, mutta ... nyt tajuan nyt itsekin että esitin asian hieman hölmösti. Vaimoni tekee parhaansa, mutta hänelle lasten kanssa oleminen ylipäänsä on paljon rankempaa kuin minulle (en viitsi avata tässä kaikkia yksityiskohtia). No mutta, ei siinä mitään, yhdessä taistellaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vituttaa kirjoitti:
Käytännössä useampien pintapuoliset vastaukset siihen, että minkälaista on lapsiarki, on että "no, se on VÄHÄN raskasta". JA PASKANVITUT. SE ON HIRVEÄTÄ PASKAA. Olen tehnyt töitä raskaasti elämäni aikana, perustanut yhtiön JA opiskellut JA tehnyt töitä samaan aikaan eikä SEKÄÄN OLE MITÄÄN VERRATTUNA LAPSIARKEEN. Muistakaa miehet: Lapsiarkea EI PÄÄSE PAKOON VIIKONLOPPUISIN TAI LOMILLA. SE PASKA TYÖ ON A-I-N-A LÄSNÄ. KUN LAPSI SYNTYY, NIIN VIIKONLOPUT JA LOMAT KATOAVAT!!! Noin, nyt teitä on varoitettu. Minua ei varoittanut kukaan. -AP
Kuinka tyhmä täytyy ihmisen olla, ettei tajua tätä ihan ilman varoituksia ENNEN kuin se lapsi syntyy? Tämä on itsestäänselvyys numero yksi lasten hankinnassa. t. 37v. vela-nainen
No mutta. Sittenhän se on kivaa kun lapsi kasvaa ja voit käskeä hänet tiehensä. Sitten lähdet piña coladaa lipittämään minä-minämaahan.
Lapset onneksi kasvaa äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään Pina Colada Karibialla ei merkitse mitään sen rinnalla, että saan olla äiti. Vanhemmuus on kasvamista ja vastuunottoa ja vastuunotto tekee elämästä tarkoituksellista. Äitiys on minulle tärkeintä ja rakkaus omaan lapseen on tunne, jonka rinnalla itsekäs oma aika menettää merkityksensä.
No nuo pina coladat Karibialla kuulostaakin aivan jonkun 19-vuotiaan insta-influencerin jutuilta. Ei aikuisen miehen taikka naisen.
Olen nainen 47 + pari lasta. Lähden vaikka heti pina coladalle Karibialle perheeni kanssa. Nam. Kivaa.
Elämän ei tarvitse olla aina joko tai. Ei tarvitse elää sitä lapsiarkea täysillä. Meidän perheen arki on ihan omanlaisensa, ei suoriteta lapsiperhe-elämää. Harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat säilyneet ja uusia on tullut lisää.
Ehkä olette alunperinkin olleet vaimosi kanssa liian erilaisia. Toinen spontaani ja eteenpäin aktiivisesti pyrkivä ja toinen taas rauhallinen ja harkitseva. Lapsiperheessä nämä erot sitten korostuvat kun lapsia voi käyttää tekisyynä kaikelle. Ei voi matkustaa kun lapset on niin pieniä ja hankalaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä eniten kasvattavat ja opettavat asiat joiden eteen joutuu tahtomattaan ja pitää toimia epämukavuusalueella. Pelkkä keskittyminen asioihin jotka ovat "kivoja" laiskistuttaa ihmisen henkisesti ja fyysisesti.
Olen itse ollut juuri aika lailla aloittajan kaltainen mies jonka elämään ei olisi mikään muu voinut kuulua niin vähän kuin kakkavaippa. Mutta nyt kun nuo omat lapset on saatu jo lukioikäisiksi, tiedostan hyvin että olisin todella paljon huonompi ihminen jos en olisi joutunut lapsiperheen arkea elämään. Asiat asettuvat ihan eri tavalla mittasuhteisiin kun näkee ne elämän kaikkein fyysisimmät, sotkuisimmat ja rasittavimmat puolet. Mutta kokee myös ne uskomattomat tunteet joita seuraa kun näkee sen oman lapsen kasvun ja kehityksen oikeaksi ainutkertaiseksi yksilöksi. Minulle ainakin teki vain ja ainoastaan hyvää oppia ihan käytännön töitä ja asioita jotka liittyivät lapsiin. Opin myös lasten harrastuksen kautta paljon eri urheilulajeista ja musiikista joista en ollut ennen lainkaan kiinnostunut.
Nykyään näin viisikymppisenä huomaan myös usein että ne lapsettomat ihmiset ovat muuttuneet vähän oudoiksi ja monet ovat aika lailla pihalla monista tavallisista asioista. Niin käy helposti kun ei ole niitä lapsia joiden kautta pysyy kärryillä siitä mitä nuorten maailmassa nykyään tapahtuu, mistä puhutaan jne.
Perheellinen ihminen siis usein hahmottaa maailmaa ja elämää laajemmin kuin se joka on saanut vain keskittyä siihen mikä juuri itseä kiinnostaa.
Sinulla on aika kapea näkemys lapsettomien elämästä. Eivät lapsettomatkaan missään vakuumissa elä, vaan itselle, omille sukulaisille ja ystäville sattuu ja tapahtuu kaikenlaista elämässä. Kaikkien ei ole pakko oppia kaikkea oman kantapään kautta. Ehkä toisten kokemuksista oppivat, eli empaattiset ihmiset, ovat sitten niitä, jotka useimmin jättävät lisääntymättä perhearjen helvetin muilla nähtyään?
Toki. Monia asioita voi myös oppia vaikka kirjoista tai katsomalla televisiota. Mutta aika harva ihan tosisssaan kuvittelee oppivansa sivusta seuraamalla samalla tavalla kuin elämällä asiat itse.
Enkä tietystikään sano ettei lapseton voisi oppia mitään tai käsittää mitään mutta on kyllä hieman kyseenalaista sanoa että voisi tietää millaista on perhe-elämä vaikka kuinka olisi nähnyt jonkun muun "helvetin" kuten asiaa jostain syystä kuvaat. Mutta et sinä näe kuin ehkä 5% siitä toisten elämästä sibusta katsomalla. Siihen loppuun kun saattaa sisältyä juuri se kaikki hyvä joka jää sinun katseiltasi piiloon ihan kuten useimmiten jää vaikkapa muiden parisuhteiden ne parhaat ja intiimeimmät hetketkin.
En tiedä sinusta, mutta useimmat lapsettomat lienevät jonkun lapsia, ja ovat itse eläneet lapsuutensa perheissä 100% ajasta 5%:n sijaan. Ainakin omalla kohdallani nimenomaan lapsuuden kokemukset ovat ne, joista syvimmin tiedän ja tunnen perhe-elämän rankkuuden vanhempien kannalta. Kyse on empatiakyvystä. Jos sitä on, ei kaikkea tarvitse kokea itse oppiakseen kokemuksesta.
Et tiedä. Lapsena koetut asiat eivät ole mikään totuus aikuisten elämästä. Sinä näit aikuisten elämän omasta lapsen näkökulmastasi mutta lopulta tiedät vanhempiesi vanhemmuudesta yhtä vähän kuin tiedät heidän parisuhteestaan. Siitäkin näit vain sen pinnan joka näkyi sinulle mutta et sitä mitä tapahtui heidän välillään kun olivat kahden tai mitä he mielessään ajattelivat.
Kuten sanottua, kaikki riippuu empatiakyvystä. Olen myos nyt aikuisena väleissä vanhempieni kanssa ja keskusteluyhteys pelaa. Kaikki näyttää aikuisena erilaiselta kuin lapsen silmin, ja oma lapsuus menee aika lailla uusiksi kun asioita katsoo aikuisen vinkkelistä. Sääli ettei toimi sinulle.
Olen eri, mutta aika kapea sinunkin näkemyksesi on, jos luulet vanhempiesi tunteiden olevan yleistettävissä kaikkiin perheisiin ja pidät jotenkin rajoittuneina niitä, joiden kokemuspohja on eri kuin omasi ("sääli ettei toimi sinulle"). Mistä tiedät, että keskustelukumppanillasi ei ole ollut onnellista lapsuutta? Ehkäpä hänen vanhempansa ovat olleet ja ovat edelleen tyytyväisiä valintaansa tehdä lapsia, eikä eri näkövinkkelistä katsominen ole muuttanut hänen käsitystään lapsuudestaan ja vanhemmistaan.
Ohi meni viestini... Lapsuuden onnellisuus ei ollut pointtini ollenkaan, vaan se että lapsettomillakin on runsaasti kokemusta perhe-elämästä. Samoin voisi sanoa, ettei perheellinenkään tiedä perhe-elämästä mitään kun on kokemusta vain yhdestä (kahdesta, kolmesta,...) lapsiperheestä. Ja vielä tarkennuksena: oma lapsuuteni oli superonnellinen, mutta vain vanhempieni suurten ponnistusten ansiosta.
Totta, mutta totta sekin, että et sinä tai kukaan välttämättä kovin paljon ystäviesi perhe-elämästä tiedä tai voi vetää niistä totuuden tavoittavia johtopäätöksiä. Minkäkin valitan paljon asinantuntijatyöstäni läheisilleni. He luulevat, etten pidä siitä. Oikeasti en haluaisi tehdä mitään muuta työtä.
Siinä ei ole mitään vikaa, että tuntee itsensä ja haluaa käyttää elämänsä muuhun kuin perheeseen ja lapsiin. Mutta onhan se vähän hassua korottaa lapsettomia jotenkin automasttisesti enemmän tiedostaviksi ihmisiksi. Tekeekö lapsia siis ne ihmiset, jotka eivät ole empaattisia eivätkä opi toisten kokemuksista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä eniten kasvattavat ja opettavat asiat joiden eteen joutuu tahtomattaan ja pitää toimia epämukavuusalueella. Pelkkä keskittyminen asioihin jotka ovat "kivoja" laiskistuttaa ihmisen henkisesti ja fyysisesti.
Olen itse ollut juuri aika lailla aloittajan kaltainen mies jonka elämään ei olisi mikään muu voinut kuulua niin vähän kuin kakkavaippa. Mutta nyt kun nuo omat lapset on saatu jo lukioikäisiksi, tiedostan hyvin että olisin todella paljon huonompi ihminen jos en olisi joutunut lapsiperheen arkea elämään. Asiat asettuvat ihan eri tavalla mittasuhteisiin kun näkee ne elämän kaikkein fyysisimmät, sotkuisimmat ja rasittavimmat puolet. Mutta kokee myös ne uskomattomat tunteet joita seuraa kun näkee sen oman lapsen kasvun ja kehityksen oikeaksi ainutkertaiseksi yksilöksi. Minulle ainakin teki vain ja ainoastaan hyvää oppia ihan käytännön töitä ja asioita jotka liittyivät lapsiin. Opin myös lasten harrastuksen kautta paljon eri urheilulajeista ja musiikista joista en ollut ennen lainkaan kiinnostunut.
Nykyään näin viisikymppisenä huomaan myös usein että ne lapsettomat ihmiset ovat muuttuneet vähän oudoiksi ja monet ovat aika lailla pihalla monista tavallisista asioista. Niin käy helposti kun ei ole niitä lapsia joiden kautta pysyy kärryillä siitä mitä nuorten maailmassa nykyään tapahtuu, mistä puhutaan jne.
Perheellinen ihminen siis usein hahmottaa maailmaa ja elämää laajemmin kuin se joka on saanut vain keskittyä siihen mikä juuri itseä kiinnostaa.
Sinulla on aika kapea näkemys lapsettomien elämästä. Eivät lapsettomatkaan missään vakuumissa elä, vaan itselle, omille sukulaisille ja ystäville sattuu ja tapahtuu kaikenlaista elämässä. Kaikkien ei ole pakko oppia kaikkea oman kantapään kautta. Ehkä toisten kokemuksista oppivat, eli empaattiset ihmiset, ovat sitten niitä, jotka useimmin jättävät lisääntymättä perhearjen helvetin muilla nähtyään?
Toki. Monia asioita voi myös oppia vaikka kirjoista tai katsomalla televisiota. Mutta aika harva ihan tosisssaan kuvittelee oppivansa sivusta seuraamalla samalla tavalla kuin elämällä asiat itse.
Enkä tietystikään sano ettei lapseton voisi oppia mitään tai käsittää mitään mutta on kyllä hieman kyseenalaista sanoa että voisi tietää millaista on perhe-elämä vaikka kuinka olisi nähnyt jonkun muun "helvetin" kuten asiaa jostain syystä kuvaat. Mutta et sinä näe kuin ehkä 5% siitä toisten elämästä sibusta katsomalla. Siihen loppuun kun saattaa sisältyä juuri se kaikki hyvä joka jää sinun katseiltasi piiloon ihan kuten useimmiten jää vaikkapa muiden parisuhteiden ne parhaat ja intiimeimmät hetketkin.
En tiedä sinusta, mutta useimmat lapsettomat lienevät jonkun lapsia, ja ovat itse eläneet lapsuutensa perheissä 100% ajasta 5%:n sijaan. Ainakin omalla kohdallani nimenomaan lapsuuden kokemukset ovat ne, joista syvimmin tiedän ja tunnen perhe-elämän rankkuuden vanhempien kannalta. Kyse on empatiakyvystä. Jos sitä on, ei kaikkea tarvitse kokea itse oppiakseen kokemuksesta.
Et tiedä. Lapsena koetut asiat eivät ole mikään totuus aikuisten elämästä. Sinä näit aikuisten elämän omasta lapsen näkökulmastasi mutta lopulta tiedät vanhempiesi vanhemmuudesta yhtä vähän kuin tiedät heidän parisuhteestaan. Siitäkin näit vain sen pinnan joka näkyi sinulle mutta et sitä mitä tapahtui heidän välillään kun olivat kahden tai mitä he mielessään ajattelivat.
Kuten sanottua, kaikki riippuu empatiakyvystä. Olen myos nyt aikuisena väleissä vanhempieni kanssa ja keskusteluyhteys pelaa. Kaikki näyttää aikuisena erilaiselta kuin lapsen silmin, ja oma lapsuus menee aika lailla uusiksi kun asioita katsoo aikuisen vinkkelistä. Sääli ettei toimi sinulle.
Olen eri, mutta aika kapea sinunkin näkemyksesi on, jos luulet vanhempiesi tunteiden olevan yleistettävissä kaikkiin perheisiin ja pidät jotenkin rajoittuneina niitä, joiden kokemuspohja on eri kuin omasi ("sääli ettei toimi sinulle"). Mistä tiedät, että keskustelukumppanillasi ei ole ollut onnellista lapsuutta? Ehkäpä hänen vanhempansa ovat olleet ja ovat edelleen tyytyväisiä valintaansa tehdä lapsia, eikä eri näkövinkkelistä katsominen ole muuttanut hänen käsitystään lapsuudestaan ja vanhemmistaan.
Ohi meni viestini... Lapsuuden onnellisuus ei ollut pointtini ollenkaan, vaan se että lapsettomillakin on runsaasti kokemusta perhe-elämästä. Samoin voisi sanoa, ettei perheellinenkään tiedä perhe-elämästä mitään kun on kokemusta vain yhdestä (kahdesta, kolmesta,...) lapsiperheestä. Ja vielä tarkennuksena: oma lapsuuteni oli superonnellinen, mutta vain vanhempieni suurten ponnistusten ansiosta.
Minullakin oli onnellinen lapsuus ja täysin erilainen kuin lapsuus, jota oma lapseni elää. Oma lapsuuteni oli 70 -luvun Suomessa, köyhää oli ja harrastuksiin ei ollut varaa. Vanhempani saivat minut nuorina ja kärsivät koko lapsuuteni taloudellisista vaikeuksista, jotka heijastuivat arkeen. Oma lapseni elää varakkaassa, akateemisessa perheessä, jo keski-ikäistyneiden vanhempien ainokaisena silmäteränä. Oma lapseni saa ihan kaiken mita haluaa ja enemmänkin. En voisi verrata meidän lapsuuksiammelainkaan.
Samanlaiset fiilikset.
T. 2 lapsen äiti
Vituttaa kirjoitti:
Käytännössä useampien pintapuoliset vastaukset siihen, että minkälaista on lapsiarki, on että "no, se on VÄHÄN raskasta". JA PASKANVITUT. SE ON HIRVEÄTÄ PASKAA. Olen tehnyt töitä raskaasti elämäni aikana, perustanut yhtiön JA opiskellut JA tehnyt töitä samaan aikaan eikä SEKÄÄN OLE MITÄÄN VERRATTUNA LAPSIARKEEN. Muistakaa miehet: Lapsiarkea EI PÄÄSE PAKOON VIIKONLOPPUISIN TAI LOMILLA. SE PASKA TYÖ ON A-I-N-A LÄSNÄ. KUN LAPSI SYNTYY, NIIN VIIKONLOPUT JA LOMAT KATOAVAT!!! Noin, nyt teitä on varoitettu. Minua ei varoittanut kukaan. -AP
Se kyllä helpottaa HUOMATTAVASTI kun lapsi on esim. edes 3-vuotias, ja sen kanssa pystyy puhumaan, ja sitten kun lapsi on 5-vuotias, ja osaa esim. pukea ja syödä itse jne. Eli sun elämä ei tule olemaan tätä aina! Toisin kuin miltä nyt tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista, miten monet lapset joutuvat kasvamaan tuollaisten keskenkasvuisten ihmisten armoilla.
Syytön lapsi siihen on, ettet olisi häntä oikeasti halunnut. Turha luulla, ettei hän sitä vaistoa.
Tämä on niin tätä nykyajan lyhytnäköisyyttä ja itsekkyyttä, koko maailma musertuu kun elämässä on ajanjakso jolloin pitää mennä jonkun toisen tarpeet edellä. Vieläpä sellaisen, joka on täysin toisista riippuvainen.Vaikka teksti olisi keksittykin, niin kyllä tällaisia naurettavia, lapsellisia kitisijöitä riittää miehissä yllättävän paljon. Kaiken huippuna tuo, ettei lähtökohtaisestikaan edes halunnut lasta, muttei voinut kieltäytyä koska nainenhan olisi lähtenyt lätkimään. Sitä ei olisi ego kestänyt.
Samaa mieltä, mutta pakko nyt tähän taas laittaa, että onko ne kitisijät aina vain miehiä?
Ei, eikä tuossa kukaan niin väitäkään.
Tämä keskustelu koskee nimenomaan miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Please, olihan tämä kirjoitus vitsi? Vietät siis päivässä vain pari tuntia lapsesi kanssa, ja vaimo hoitaa kaiken muun? Ja sinä olet väsynyt, ja harmittelet kun vaimosi ei ole tilanteesta ihan niin innoissaan.
Viettäisin mielelläni paljon enemmän, mutta ikävä kyllä pitää käydä töissä. Toki viikonloppuna on sitten aikaa enemmän.
Juu, siis toki ollaan molemmat väsyneitä, mutta ... nyt tajuan nyt itsekin että esitin asian hieman hölmösti. Vaimoni tekee parhaansa, mutta hänelle lasten kanssa oleminen ylipäänsä on paljon rankempaa kuin minulle (en viitsi avata tässä kaikkia yksityiskohtia). No mutta, ei siinä mitään, yhdessä taistellaan...
Miksi ihmeessä sinä et jää kotiin hoitamaan lasta? Onko sukupuolielin sille esteenä? Vai oma ura ihan vaan tärkeämpi?
Alue: Aihe vapaa
Retardi kun ei ole biologiansa orja? Onnea vaan pikku keisarisi kasvatukseen!