Pekka Juntin kolumni (Yle): lapsettomat ovat isoja vauvoja

Jos joku ei halua lapsia niin olkoot tekemättä. Ja jos joku haluaa tehdä vaikka kymmenen niin siitä vaan. Hittoako tuostakin vääntämään, en ymmärrä. Ei ne lapset tästä maasta tule loppumaan. Ihme pelottelua nykyään kaikki.

Usein nämä suurituloiset ovat ihmisten lapsettomuuksista juuri siksi huolissaan, kun ei kohta enää riitä niiden ökyeläkkeiden maksajia.

Olen huomannut, että yleensä nuo Juntin kaltaiset lapsiperheelliset veloja/lapsettomia mollaavat tyypit ovat nimenomaan itse niitä jälkeenjääneitä ja henkiseltä kehitykseltään viivästyneitä. Oli saanut lapsen sitten parikymppisenä tai reilusti yli kolmekymppisenä, niin tällaiset mammanpojat ja manchildit ovat itse eläneet kuin pellossa muiden hoivattavana ja paapottavana koko elämänsä, suurinpiirtein pelkkää videopelien hakkaamista kotona syrjäytyneenä, amisautojen rassaamista tai opiskelijabileitä koko nuoruus. Näiden tyyppien ei ole tarvinut ottaa minkäänlaista vastuuta tai velvollisuuksia ennen ensimmäistä lastaan. Ymmärtäähän sen, että näiden tyyppien voi olla vaikea kuvitella monien muiden ihmisten kypsyneen henkisesti jo varhaisesta teini-iästä lähtien. En ole kuullut kenenkään lapsiperheellisistä ystävistäni mollaavan tai ajattelevan veloja lapsekkaina/keskenkasvuisina/vastuuttomina. Toisaalta minun ystäväpiiriini ei kuulu mitään elämänkalluja, vaan ihan tavallisia normaalin nuoruusiän kehityksen läpikäyneitä aikuisia ihmisiä. Kukaan näistä ystävistäni ei myöskään pidä lasten kasvatusta tai lasten hankkimista minään elämäntehtävänä tai nirvanaan verrattavana tajunnan räjäytyksenä, vaan ihan luonnollisena elämänvaiheena ja elämän osa-alueena - yksi muiden osa-alueiden joukossa. Aika surullista, että joillekin se lapsi on koko elämä. Aika yksipuolista ja kapeaa elämää, jos aikuisen ihmisen koko henkinen kasvu on kiinni lapsen saamisesta. Henkinen kasvu ja vastuunkantamisen taito ei ole vain oman lapsen hankkimisesta kiinni. Monet ovat joutuneet esim huolehtimaan lapsuudessaan pikkusisaruksistaan tai varhaisaikuisuudessa joutunut hoivaamaan vanhuusiän tai vakavan sairauden rapauttamaa lähiomaista. On täysin loogista, että aikuinen työssäkäyvä täysipäinen ihminen ei kaipaa yhtään enempää vastuuta, stressiä, velvollisuuksia ja huolenaiheita elämäänsä, kun on joutunut nuoresta pitäen huolehtimaan läheisistään tai jollain muulla tapaa laiminlyömään omia henkilökohtaisia tarpeitaan. Minä olen joutunut lapsena katsomaan usein pikkuveljeni perään ja heti aikuisiän saavutettuani minun kontolleni tuli lisääntyvissä määrin huolehtia mielenterveysongelmaisesta isovanhemmastani, jonka omaishoitajaksi myöhemmin päädyin. Minua ei ole ikinä kiinnostanut lastenhoito, vihasin pienenä nukke- ja kotileikkejä, enkä ole koskaan lapsista haaveillut. En myöskään olisi koskaan oikeasti halunnut - tai enemmänkin jaksanut - huolehtia isovanhemmastani, mutta se vain jotenkin heitettiin minun harteilleni ja hommani olen hyvin hoitanut. Minulle on siis turha tulla aukomaan päätä, osaan kyllä kantaa vastuuta ja olla henkisesti kypsä. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen hankkimisen kanssa. Joillekin se henkinen kasvu on kuitenkin vieras asia - jopa osalle niistä lapsiperheellisistäkin ihmisistä. Pidän kaikkia niitä lapsiperheellisiä noloina, jotka jeesustelevat sillä lapsen hankkimisella. Sitä paitsi siihen pystyy kuka tahansa hedelmällinen ja sukukypsä henkilö. Eri asia on sitten kyetä kasvattamaan niistä omistakin lapsista täyspäisiä ihmisiä. En kauheasti leveilisi lapsen hankkimisella, jos oma ajattelutapa olisi noin kapea kuin esim tuolla juntilla.

Vierailija kirjoitti:

Usein nämä suurituloiset ovat ihmisten lapsettomuuksista juuri siksi huolissaan, kun ei kohta enää riitä niiden ökyeläkkeiden maksajia.

Olen tehnyt lapsia, mutta joka tapauksessa minusta eläkeongelma ratkeaisi sillä. että vanhusten saattohoito aloitettaisiin ajoissa eikä vasta kun on jo  vuosia sitten unohdettu omat lapset ja perheenjäsenet eikä päästä itse vessaankaan. Minut myös saa saattohoitaa ennen sitä. Ja joku eläkekattokin voisi olla perusteltu, omaisuutta on kuitenkin kertynyt työikäisenä tai jos ei niin voivoi

Jostain tulee tärkeää, kun sitä tekee paljon.

Ja kun tekee paljon, keksii monia hienoja syitä teoille.

Se vasta se uutinen olisikin, jos joku kirjoittaisi valtakunnan mediaan olevansa eri mieltä itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että yleensä nuo Juntin kaltaiset lapsiperheelliset veloja/lapsettomia mollaavat tyypit ovat nimenomaan itse niitä jälkeenjääneitä ja henkiseltä kehitykseltään viivästyneitä. Oli saanut lapsen sitten parikymppisenä tai reilusti yli kolmekymppisenä, niin tällaiset mammanpojat ja manchildit ovat itse eläneet kuin pellossa muiden hoivattavana ja paapottavana koko elämänsä, suurinpiirtein pelkkää videopelien hakkaamista kotona syrjäytyneenä, amisautojen rassaamista tai opiskelijabileitä koko nuoruus. Näiden tyyppien ei ole tarvinut ottaa minkäänlaista vastuuta tai velvollisuuksia ennen ensimmäistä lastaan. Ymmärtäähän sen, että näiden tyyppien voi olla vaikea kuvitella monien muiden ihmisten kypsyneen henkisesti jo varhaisesta teini-iästä lähtien.

En ole kuullut kenenkään lapsiperheellisistä ystävistäni mollaavan tai ajattelevan veloja lapsekkaina/keskenkasvuisina/vastuuttomina. Toisaalta minun ystäväpiiriini ei kuulu mitään elämänkalluja, vaan ihan tavallisia normaalin nuoruusiän kehityksen läpikäyneitä aikuisia ihmisiä. Kukaan näistä ystävistäni ei myöskään pidä lasten kasvatusta tai lasten hankkimista minään elämäntehtävänä tai nirvanaan verrattavana tajunnan räjäytyksenä, vaan ihan luonnollisena elämänvaiheena ja elämän osa-alueena - yksi muiden osa-alueiden joukossa.

Aika surullista, että joillekin se lapsi on koko elämä. Aika yksipuolista ja kapeaa elämää, jos aikuisen ihmisen koko henkinen kasvu on kiinni lapsen saamisesta.

Henkinen kasvu ja vastuunkantamisen taito ei ole vain oman lapsen hankkimisesta kiinni. Monet ovat joutuneet esim huolehtimaan lapsuudessaan pikkusisaruksistaan tai varhaisaikuisuudessa joutunut hoivaamaan vanhuusiän tai vakavan sairauden rapauttamaa lähiomaista. On täysin loogista, että aikuinen työssäkäyvä täysipäinen ihminen ei kaipaa yhtään enempää vastuuta, stressiä, velvollisuuksia ja huolenaiheita elämäänsä, kun on joutunut nuoresta pitäen huolehtimaan läheisistään tai jollain muulla tapaa laiminlyömään omia henkilökohtaisia tarpeitaan.

Minä olen joutunut lapsena katsomaan usein pikkuveljeni perään ja heti aikuisiän saavutettuani minun kontolleni tuli lisääntyvissä määrin huolehtia mielenterveysongelmaisesta isovanhemmastani, jonka omaishoitajaksi myöhemmin päädyin. Minua ei ole ikinä kiinnostanut lastenhoito, vihasin pienenä nukke- ja kotileikkejä, enkä ole koskaan lapsista haaveillut. En myöskään olisi koskaan oikeasti halunnut - tai enemmänkin jaksanut - huolehtia isovanhemmastani, mutta se vain jotenkin heitettiin minun harteilleni ja hommani olen hyvin hoitanut.

Minulle on siis turha tulla aukomaan päätä, osaan kyllä kantaa vastuuta ja olla henkisesti kypsä. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen hankkimisen kanssa. Joillekin se henkinen kasvu on kuitenkin vieras asia - jopa osalle niistä lapsiperheellisistäkin ihmisistä.

Pidän kaikkia niitä lapsiperheellisiä noloina, jotka jeesustelevat sillä lapsen hankkimisella. Sitä paitsi siihen pystyy kuka tahansa hedelmällinen ja sukukypsä henkilö. Eri asia on sitten kyetä kasvattamaan niistä omistakin lapsista täyspäisiä ihmisiä. En kauheasti leveilisi lapsen hankkimisella, jos oma ajattelutapa olisi noin kapea kuin esim tuolla juntilla.

Jos tuo vähän auttaisi, suurinpiirtein, ole hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin seuraavaa:

Jos naisella ei ole lasta vielä kolmekymmentä vuotiaana hän joutuisi maksamaan kuukausittain tuntuvaa uhkasakkoa kunnes on onnistuneesti synnyttänyt lapsen. Jossain sitten kohtaa pakkohedelmöitys?

Miltä kuulostaa?

Entä jos ei voi tulla raskaaksi? Ja mikä ihmeen pakkohedelmöitys? Ennen kaikkea: miksi ihmeessä?

Ceaucescun ajan Romaniassa syntyvyyttä pyrittiin lisäämään erilaisia laein, rajoituksin ja pakkokeinoin. Seuraukset olivat katastrofaaliset. 

Tämä oli ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en olekaan kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.

Tässä näkökulmassa ei huomioitu mm. sitä, että eihän lapseton ihminen tietenkään läheskään aina elä materialistista tai pintaliitoista itsekeskeistä elämää. Kyllähän myös lapseton ihminen voi käyttää vapaa-aikaansa monellakin tavalla maailmanparantamiseen. Näissä lapsellisuus/lapsettomuus -aiheisissa kannanotoissa välillä häiritsee vertailu ja vastakkainasettelu. Se miten yritetään saada jompikumpi vaihtoehto näyttämään jotenkin huonommalta. Itse ajattelen, että meillä jokaisella täällä on joku kutsumus ja elämäntehtävä, jollain se on lapsenkasvattaminen ja perhe-elämä, jollain toisella vaikka omistautuminen jollekin tärkeälle työlle. Fiksuja kasvattajia tarvitaan siinä missä fiksuja ja tiedostavia aikuisia ylipäätäänkin. En myöskään ajattele, että ihmisestä tulisi ”aikuinen” vasta lapsen saatuaan. 

Itse olen lapseton nainen eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta arvottaa lapsettomuutta ja lapsellisuutta keskenään. Minulle itsetutkiskelu ja itsensä henkinen kehittäminen on aina ollut tärkeää ja tavoitteeni on tehdä maailmasta edes hitusen parempi paikka, vaikken pyrikään kasvattamaan tänne lasta, joka joskus tulevaisuudessa ehkä parantaisi tätä maailmaa. Muille ihmisille voi olla läsnä ja tukena muutenkin kuin oman lapsen kautta. 

Varmaan joillakin ensimmäisen lapsen saaminen toimii eräänlaisena pakkoherättäjänä, jos on lasta ennen kokenut tekemisensä jollain tapaa merkityksettömiksi tai pikkumaisiksi. Lapseton ei varmastikaan voi tietää täysin mitä vanhemmuus on, mutta ajattelen, että henkistä kasvua voi tapahtua isosti monenlaisten muidenkin asioiden kautta, kuin vanhemmuuden. Elämä heittää eteen muitakin haasteita joka tapauksessa. 

Ihanaa olla vajaaksi jäänyt aikuisvauva! Kolumnistin mainitsemat syyt lapsettomuuteen pätevät minuun 100%. Elän pikkuruista elämääni, jossa keskityn lähinnä omien tarpeideni tyydyttämiseen. Olen jättäytynyt lapsenteosta sivuun nimenomaan itsekkyydestä. En ole kyllä koskaan kokenut pienintäkään tarvetta elämän luomiseen, toisin kuin kolumnisti vihjailee. Toivon, että Pekka Juntti on yhtä tyytyväinen elämäänsä kuin minä omaani.

m42

Juntti voi mennä junttilaan ihan kaikessa rauhassa kalojen kanssa🙄

Vierailija kirjoitti:

En halua lapsia ja voin ihan suoraan myöntää olevani liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen ryhtyäkseni vanhemmaksi.

Mun mielestä on kuitenkin ihan hiton hyvä, että tiedostan tämän, enkä tee niitä muksuja. Ja ei, mun päivä ei mene pilalle, vaikka olisinkin jonkun mielestä aikuisvauva.

N27

Naulan kantaa!

N37

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa aivan loistava kirjoitus. Ei ole oikein mitään lisättävää. Vanha sanonta pitää edelleen paikkansa: Lapsellinen saa elää lapsuuden kaksi kertaa. Lapseton jää lapseksi. Näin se vaan on, sitä on ihan turha yhdenkään velan kieltää. He eivät vain itse näe sitä. Tuo aikuisvauva on oikein osuva nimitys veloille, minusta voisimme vaihtaa vela-nimityksen juurikin tuohon aikuisvauvaan. Ikuisesti henkisiä lapsia, ei edes nuoria, vaan lapsia. 

Ja tuo sinun itkupotkuraivari toisen ihmisen elämänvalinnoista on varsin kypsää aikuismaista toimintaa?

Hm. Mikä tarkkaan ottaen on "itkupotkuraivaria" tuossa ylempänä? Ei mikään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein nämä suurituloiset ovat ihmisten lapsettomuuksista juuri siksi huolissaan, kun ei kohta enää riitä niiden ökyeläkkeiden maksajia.

Olen tehnyt lapsia, mutta joka tapauksessa minusta eläkeongelma ratkeaisi sillä. että vanhusten saattohoito aloitettaisiin ajoissa eikä vasta kun on jo  vuosia sitten unohdettu omat lapset ja perheenjäsenet eikä päästä itse vessaankaan. Minut myös saa saattohoitaa ennen sitä. Ja joku eläkekattokin voisi olla perusteltu, omaisuutta on kuitenkin kertynyt työikäisenä tai jos ei niin voivoi

Minä luulen, että et taida tietää mitä saattohoito tarkoittaa :D Ihanaa "miksei aiemmi saattohoideta". Tuota, no niin, kun se saattohoidossa oleminen vaatii, että ihminen olisi niinkuin itsekseen kuolemassa pois, ei saattohoidolla siis sinällään nopeuteta luonnollista kuolemaa, se ei ole mikään eutanasia.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että yleensä nuo Juntin kaltaiset lapsiperheelliset veloja/lapsettomia mollaavat tyypit ovat nimenomaan itse niitä jälkeenjääneitä ja henkiseltä kehitykseltään viivästyneitä. Oli saanut lapsen sitten parikymppisenä tai reilusti yli kolmekymppisenä, niin tällaiset mammanpojat ja manchildit ovat itse eläneet kuin pellossa muiden hoivattavana ja paapottavana koko elämänsä, suurinpiirtein pelkkää videopelien hakkaamista kotona syrjäytyneenä, amisautojen rassaamista tai opiskelijabileitä koko nuoruus. Näiden tyyppien ei ole tarvinut ottaa minkäänlaista vastuuta tai velvollisuuksia ennen ensimmäistä lastaan. Ymmärtäähän sen, että näiden tyyppien voi olla vaikea kuvitella monien muiden ihmisten kypsyneen henkisesti jo varhaisesta teini-iästä lähtien. En ole kuullut kenenkään lapsiperheellisistä ystävistäni mollaavan tai ajattelevan veloja lapsekkaina/keskenkasvuisina/vastuuttomina. Toisaalta minun ystäväpiiriini ei kuulu mitään elämänkalluja, vaan ihan tavallisia normaalin nuoruusiän kehityksen läpikäyneitä aikuisia ihmisiä. Kukaan näistä ystävistäni ei myöskään pidä lasten kasvatusta tai lasten hankkimista minään elämäntehtävänä tai nirvanaan verrattavana tajunnan räjäytyksenä, vaan ihan luonnollisena elämänvaiheena ja elämän osa-alueena - yksi muiden osa-alueiden joukossa. Aika surullista, että joillekin se lapsi on koko elämä. Aika yksipuolista ja kapeaa elämää, jos aikuisen ihmisen koko henkinen kasvu on kiinni lapsen saamisesta. Henkinen kasvu ja vastuunkantamisen taito ei ole vain oman lapsen hankkimisesta kiinni. Monet ovat joutuneet esim huolehtimaan lapsuudessaan pikkusisaruksistaan tai varhaisaikuisuudessa joutunut hoivaamaan vanhuusiän tai vakavan sairauden rapauttamaa lähiomaista. On täysin loogista, että aikuinen työssäkäyvä täysipäinen ihminen ei kaipaa yhtään enempää vastuuta, stressiä, velvollisuuksia ja huolenaiheita elämäänsä, kun on joutunut nuoresta pitäen huolehtimaan läheisistään tai jollain muulla tapaa laiminlyömään omia henkilökohtaisia tarpeitaan. Minä olen joutunut lapsena katsomaan usein pikkuveljeni perään ja heti aikuisiän saavutettuani minun kontolleni tuli lisääntyvissä määrin huolehtia mielenterveysongelmaisesta isovanhemmastani, jonka omaishoitajaksi myöhemmin päädyin. Minua ei ole ikinä kiinnostanut lastenhoito, vihasin pienenä nukke- ja kotileikkejä, enkä ole koskaan lapsista haaveillut. En myöskään olisi koskaan oikeasti halunnut - tai enemmänkin jaksanut - huolehtia isovanhemmastani, mutta se vain jotenkin heitettiin minun harteilleni ja hommani olen hyvin hoitanut. Minulle on siis turha tulla aukomaan päätä, osaan kyllä kantaa vastuuta ja olla henkisesti kypsä. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen hankkimisen kanssa. Joillekin se henkinen kasvu on kuitenkin vieras asia - jopa osalle niistä lapsiperheellisistäkin ihmisistä. Pidän kaikkia niitä lapsiperheellisiä noloina, jotka jeesustelevat sillä lapsen hankkimisella. Sitä paitsi siihen pystyy kuka tahansa hedelmällinen ja sukukypsä henkilö. Eri asia on sitten kyetä kasvattamaan niistä omistakin lapsista täyspäisiä ihmisiä. En kauheasti leveilisi lapsen hankkimisella, jos oma ajattelutapa olisi noin kapea kuin esim tuolla juntilla.

Tällaista palastelematonta päästöä on tuskaista lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia hankkineet ovat kyllä aikuisempia kuin lapsettomat. Minkä sille mahtaa. Toivon joskus löytäväni puolison, jonka kanssa saan lapsia. Ei koiria voi verrata lapsiin, mielestäni. Mullakin on pari koiraa ja onhan niistä vaivaa, jos iloakin, mutta ei ollenkaan sama asia kuin lapset. toivottavasti aika ei aja mun lapsentekoiän ohi. 

Ei tosiaan voi verrata. Lapsestaanhan pääsee eroon ihan laillisin keinoin viimeistään kun hänellä on toisen asteen ammatti, mutta koirasta pitää huolehtia koko sen elinikä.

Koiran elinikä on 5-15 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia hankkineet ovat kyllä aikuisempia kuin lapsettomat. Minkä sille mahtaa. Toivon joskus löytäväni puolison, jonka kanssa saan lapsia. Ei koiria voi verrata lapsiin, mielestäni. Mullakin on pari koiraa ja onhan niistä vaivaa, jos iloakin, mutta ei ollenkaan sama asia kuin lapset. toivottavasti aika ei aja mun lapsentekoiän ohi. 

Velana suorastaan kannustan tähän. Toivon mukaan perhettä haluavat löytäisivät toisensa. Olisitteko kuitenkin niin ystävällisiä ja jättäisitte jo deittailun alussa meidät velat rauhaan? Olen kohdannut valitettavasti sellaisia ihmiskohtaloita missä vankasti lapseton on käännytetty henkisen painostuksen kautta vanhemmaksi.

Mitään lisäpisteitä ei kukaan tule saamaan moisesta käännytystyöstä. Mielummin hakee ulkomailta lisääntymishaluisen kumppanin kuin alkaa painostamaan.

Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä joidenkin halua lokeroida asioita lapsellisiksi ja aikuismaisiksi. Mahtaa olla ankea elämä, kun pitää joka asiasta miettiä, että onkohan tämä nyt liian lapsellista?

Mua ei ainakaan kiinnosta, asun ja elän yksin, eikä kukaan ole täällä kauhistelemassa vaikka leikkisin pikkuponeilla tai hyppisin ruutua keskellä olohuoneen lattiaa. Pakolliset jutut hoidan kunnialla, mutta mitä helvetin väliä sillä on, onko ne muut tekemiset jotain "lapsellista"?

Miksi joku sukkien kutominen on aikuiselle hyväksyttävämpää tekemistä kuin vaikka värityskuvan värittäminen? Tai joku pallopeli ei muka ole lapsellista, mutta tietokonepeli on? :D

Huvitti lukea bigbrother-ketjun kommenttejakin kun jotku närkästyi siellä ihan hirveästi kun Helmeri välillä innostui erilaisista asioista, pidettiin jotenkin ihan kamalana, että aikuinen ihminen niin ilostui jostain pienistä asioista, ei tarvinnut edes lentokoneella lentää toiselle puolelle maailmaa innostumaan, kun ihan keksi hauskaa tekemistä siitä bb-talon takapihan liukkaalta jäältä tai olohuoneen lattialta.

Ei taida itsetunto olla joillakin ihan parhaimmasta päästä? Ei riitä edes se, että yrittää itse mahdollisimman tiukasti pysyä jäyhänä aikuisena, mutta sitten ärsyttää jos joku toinen kehtaakin olla iloinen ja leikkimielinen.

Nyt tässä pitäisi kai vapaaehtoisesti lapsettomana ryhtyä johonkin kiivaaseen vastakkainasetteluun, mutta ei mulla ole mihinkään sellaiseen tahtoa. Hyvä kolumni ja olen samaa mieltä suurimmaksi osaksi. Onhan tämä lapsettomana eläminen aivan liian helppoa ja tuntuu ettei tässä ole tarpeeksi haastetta. Töissä kyllä on haasteita, mutta niitä en laske, sillä elämässä on kyse muustakin kuin työstä. Mutta joo, kun voi tehdä mitä haluaa, niin pidemmän päälle se on oikeastaan aika tylsää ja kaavoihin kangistavaa. Lapsen kanssa maailman voisi varmasti nähdä ihan eri tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia hankkineet ovat kyllä aikuisempia kuin lapsettomat. Minkä sille mahtaa. Toivon joskus löytäväni puolison, jonka kanssa saan lapsia. Ei koiria voi verrata lapsiin, mielestäni. Mullakin on pari koiraa ja onhan niistä vaivaa, jos iloakin, mutta ei ollenkaan sama asia kuin lapset. toivottavasti aika ei aja mun lapsentekoiän ohi. 

Ei tosiaan voi verrata. Lapsestaanhan pääsee eroon ihan laillisin keinoin viimeistään kun hänellä on toisen asteen ammatti, mutta koirasta pitää huolehtia koko sen elinikä.

Koiran elinikä on 5-15 vuotta.

Ja lapsesta pääsee laillisesti eroon viimeistään, kun hän täyttää 18 vuotta, ei tarvitse olla toisen asteen ammattia alla.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin lapsen, mutta en naista.

 

Lapsen kasvattaminen kysyy rahaa. Erossa saatat saada lapsen itsellesi. Olisin muutoin suositellut kohdunvuokrausta, mutta pääsin tässä vähän aika sitten seuraamaan yhden pariskunnan oikeustaistelua jossa vuokraaja olikin päättänyt pitää lapsen itsellään vaikka olivat kirjoittaneet ihan kirjallisen sopimuksen ettei lapsi jää hänelle. Tässä on myös se syy miksi tätä ollaan hiljalleen kieltämässä.

Amerikassa löytyy kuulemma takuu vuokraajia joilla on useita suosittelijoita. Nämä kuitenkin pyytävät helposti 30 000-100 000e/vuokraus plus siihen päälle vielä lääkärikäynnit, vitamiinit yms. raskauteen liittyvät kulut.