Pekka Juntin kolumni (Yle): lapsettomat ovat isoja vauvoja

Vierailija kirjoitti:

Olern miettinyt ihan samoja asioita, mutta tämä kaveri osasi pistää ne kyllä sanoiksi paremmin kuin olisin itse osannut.

Ihan hyvä pointti tuokin, että mihin tämä maailma menee jos fiksut ja rauhallisissa oloissa elävät ihmiset jättävät lisääntymättä ja kriisipesäkkeissä vain väkiluku jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Intian slummeissako maailmaa kohtaavat ekologiset ja muut ongelmat ratkaistaan?

Kannattaa tutustua esim gapminder-sivustoon, josta saat aika hyvän käsityksen maailman väkiluvun tulevasta kehityksestä (tutkittua tietoa, ei mutuilua). Sekä slummeissa asuvan vs länsimaisessa hyvinvoinnissa asuvan merkityksestä vaikkapa ilmastonmuutokselle.

Mikään ei ole niin itsekästä ja sitä kautta myös lapsellista kun hankkia lapsia ihan vaan koska "minä haluan". Sitten itketään ettei jakseta sitä auvoista lapsiarkea ja lapsi jää heitteille ja alkaa häiriköimään jotkut enemmän ja jotkut vähemmän.

Minulla ei ollut otollisena lisääntymisajankohtana a) sopivaa isäkandidaattia b) tarpeeksi varallisuutta tai hyvää toimeentuloa. Ajattelin lapsen parasta ja näin jälkikäteen ajateltunakin päätökseni oli oikea. Olen ollut sisarusteni lasten kasvatettavina ja kyllä, olen aikuistunut.

Hyvä kirjoitus. Minua huvittaa Ja toisaalta ärsyttääkin kun joku lapseton kertoo miten hän TIETÄÄ kyllä millaista se olisi lasten kanssa. Hän TIETÄÄ mitä hän tuntisi tai ei tuntisi.. ei todellakaan tiedä, ennenkuin sen kokee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?

Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.

No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.

Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.

Käsittämätön asenne sulla. Jos siis ihminen hakeutuu jollekin alalle koska kokee, että voi näin auttaa ihmsiä ja luoda parempaa maailmaa tms. hän muuttuukin heti hitusen huonommaksi jos hänelle maksetaan siitä? Ai niin paitsi jos hänellä on omia lapsia. Silloin hän on parempi ihminen automaattisesti, paljon paljon epäitsekkäämpikin. 

Lässynlää. Sanon vaan, että se ei ole mikään erityisen ihmeellinen asia, että ihminen tekee vastuullista työtä. Ei se oikeastaan kerro ihmisestä paljoakaan. Se on tapa ansaita rahaa, ja toki toivottavasti myös mieluinen tapa. Ja lopulta lähes kaikki työt ovat varsin vastuullisia, siivojalla on iso vastuu siinä missä hoitajallakin. Insinöörillä on iso vastuu siinä missä opettajallakin. Pohjimmiltaan silti valtaosa ihmisistä käy palkkatyössä palkan takia ja valtaosan työ on vastuullista.

Sen sijaan pyyteettömästi asioiden tekeminen toisten ihmisten hyväksi on ihan eri asia. Tottahan siinäkin on jos jonkinlaista motiivia, mutta noin keskimäärin aktiivinen vapaaehtoistyö kertoo jo ihmisestä aika paljon enemmän kuin palkkatyö. Ihan kuten keskimäärin lapsiperheissä aikuiset nyt vaan ovat henkisesti kypsempiä ja kykenevämpiä ottamaan vastuuta toisista ihmisistä kuin velat. (mikä edelleen ei tarkoita, että kaikki vanhemmat olisivat epäitsekkäitä ja kypsiä tai kaikki velat olisivat itsekkäitä ja epäkypsiä)

Ja tästähän taas ei ole mitään todisteita.

Tämäkin keskustelu, jossa vaikka koiran hoitaminen sujuvasti rinnastetaan lapsen kasvattamiseen ja hoitamiseen. Itkettäisi tällaisten ihmisten typeryys, jos ei naurattaisi niin paljon.

Tämä kyllä jaksaa itseäkin vähän hymyilyttää, vaikka olenkin koiranomistaja vela. 

Vierailija kirjoitti:

Totta, kovin ovat itsekkäitä. Moni tuntemani lapseton on tosiaan kun pikkulapsi, minäminäminä. Vaikea huomioida toisia, joustaa omista menoistaan/tarpeistaan. Maailma on täysin sekasin jos ei joskus saa nukuttua yms..

Kovia ovat myös neuvomaan lasten kasvatuksessa:D

Päinvastoin. Kärjistän aika paljon, mutta kyllä vanhemmat ovat niitä itsekkäitä tapauksia (jos siis verrataan lapsettomiin). Mikään, mikään ei ole heille maailmassa niin tärkeää kuin ne omat geenit. Paljon muusta eivät puhukaan. Näin sen toki kuuluukin olla, ei sillä, mutta itsekästä se on siitä huolimatta.

Lapsellisten kanssa ihan kaikesta sopiminen on vaikeaa. Lapsettomat pystyvät ja haluavat joustaa tarpeistaan ja menoistaan huomattavasti enemmän. Kun on sovittu tapaaminen, se tapahtuu tasan siihen aikaan ja siinä paikassa missä lapsellinen haluaa. Kun mennään ostoksille ja syömään, käydään niissä kaupoissa ja siinä ravintolassa mihin lapsellinen haluaa. Kun töissä on tilanne että jonkun on jäätävä ylitöihin, lapsellinen se ei ainakaan ole, se on pomminvarma asia. Työmatkastakin saavat suorittaa lyhennetyn version koska lapset. Siitä iänikuisesta lomarutinasta puhumattakaan.

Lapsettomat joustavat, järjestävät ja organisoivat taas uudelleen kaiken, kun pikku-Liisin korva on kymmenettä kertaa tulehtununut ja äiti luistaa taas työtehtävistään sen varjolla (isä ei tietenkään voi olla poissa omasta työstään, koska no, ei vain voi).

/244

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Minua huvittaa Ja toisaalta ärsyttääkin kun joku lapseton kertoo miten hän TIETÄÄ kyllä millaista se olisi lasten kanssa. Hän TIETÄÄ mitä hän tuntisi tai ei tuntisi.. ei todellakaan tiedä, ennenkuin sen kokee.

Minä olen onneton aikuinen ja jättänyt siksi lapset tekemättä. Lisäksi olen köyhä ja mielenterveysongelmainen.

Minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä lapsia, mutta en halunnut, koska en tahdo jatkaa tätä kehää eteenpäin.

Enkä oikein ymmärrä, miten lapsia tekevät voivat etukäteen tietää, että heidän lapsistaan tulee onnellisia. Miten he pystyvät kantamaan vastuun? Ajattelevatko he, ettei se ole heidän asiansa? Jos lapsesta tulee onneton, niin se on sitten vain voi voi. Niinkö? 

"Lapset ovat vaiva, kärsimys ja huoli". Enough said. Hän itse myönsi, että näkee lapset taakkana ja ainoa merkityksellisyys elämässä on hänen näkökulmastaan se, että elämä tehdään tarkoituksenomaisesti mahdollisimman epämukavaksi. Kuinka se, että tekee jotakin ikäänkuin vastentahtoaan, antaa elämälle merkityksen? Miksi sellaiseen asiaan tulisi suostua, jonka näkee itselleen epämiellyttävänä ja joka on vieläpä vapaaehtoinen asia? Lapsettomalla henkilöllä ei ole lapsia vastuullaan se on totta, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hänen elämässään voisi olla muita vastuita. Elämä mm. monisairaana on tarpeeksi haastavaa ilman, että lisätään siihen häiriötekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Olenko vauva? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Jaa a kerro toi mun isälle joka t.appoi itsensä kun minä olin 14 ja sisko 8

Am pui itseään päähän

No hehheh. Oletpas vitsikäs.

Ei se vanhemmuus suojaa näiltä asioilta, tietenkään. Mutta yhteisöllisyys vähentää näitä kylläkin.

Millä lailla minun perheeni tragedia on naurun asia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko vauva? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Jaa a kerro toi mun isälle joka t.appoi itsensä kun minä olin 14 ja sisko 8

Am pui itseään päähän

No hehheh. Oletpas vitsikäs.

Ei se vanhemmuus suojaa näiltä asioilta, tietenkään. Mutta yhteisöllisyys vähentää näitä kylläkin.

Millä lailla minun perheeni tragedia on naurun asia?

Kuolleelle on helppo kertoa? Eri

Vaivaa, kärsimystä ja huolta on kyllä elämässä riittänyt ihan ilman lapsiakin. Ei ole elämä biletystä ja matkailua (onneksi). Se on niin surullista kun nuo juntit luulevat tietävänsä mitä toisten elämä on, vaikkeivat ole päivääkään tämän kengissä kulkeneet.

Jos jokainen mennyt, oleva ja tuleva elämä on Herran suunnittelema, niin Mitenkäs se kuuluisa vapaa tahto? Jos Herra on suunnitellut minulle jälkeläisiä, onko minulla mahdollisuutta olla vapaaehtoisesti lapseton?

Entä sitten lapsia hankkivat, jotka eivät kuitenkaan huolehdi näistä? Melkoisia aivopieruja taas.

Vierailija kirjoitti:

Jos jokainen mennyt, oleva ja tuleva elämä on Herran suunnittelema, niin Mitenkäs se kuuluisa vapaa tahto? Jos Herra on suunnitellut minulle jälkeläisiä, onko minulla mahdollisuutta olla vapaaehtoisesti lapseton?

Riippuu lahkosta..

Jos valitset katolilaisen papin tai nunnan uran..niin jumala painaa villaisella sen että et lisääntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Minua huvittaa Ja toisaalta ärsyttääkin kun joku lapseton kertoo miten hän TIETÄÄ kyllä millaista se olisi lasten kanssa. Hän TIETÄÄ mitä hän tuntisi tai ei tuntisi.. ei todellakaan tiedä, ennenkuin sen kokee.

Minä olen onneton aikuinen ja jättänyt siksi lapset tekemättä. Lisäksi olen köyhä ja mielenterveysongelmainen.

Minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä lapsia, mutta en halunnut, koska en tahdo jatkaa tätä kehää eteenpäin.

Enkä oikein ymmärrä, miten lapsia tekevät voivat etukäteen tietää, että heidän lapsistaan tulee onnellisia. Miten he pystyvät kantamaan vastuun? Ajattelevatko he, ettei se ole heidän asiansa? Jos lapsesta tulee onneton, niin se on sitten vain voi voi. Niinkö? 

Öh oletko useinkin tavannut normaalin vanhemman joka sanoo ”voi voi” eikä yritä auttaa lastaan jos hänellä on joku asia huonosti? Vai mitä ihmettä selität??

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten lapsia hankkivat, jotka eivät kuitenkaan huolehdi näistä? Melkoisia aivopieruja taas.

Hyvin omaperäistä. Tämä oli ehkä noin sadas kommentti jossa tämä todettiin. Eikä asia edes liity mitenkään ko kolumniin (luetunymmärtäminen, huoh).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko vauva? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Jaa a kerro toi mun isälle joka t.appoi itsensä kun minä olin 14 ja sisko 8

Am pui itseään päähän

No hehheh. Oletpas vitsikäs.

Ei se vanhemmuus suojaa näiltä asioilta, tietenkään. Mutta yhteisöllisyys vähentää näitä kylläkin.

Millä lailla minun perheeni tragedia on naurun asia?

Kuolleelle on helppo kertoa? Eri

Jos näillä jotka nauravat isäni ku.olemalle on lapsia..niin..eipä tunnu vanhemmuus jalostavan:(

Vierailija kirjoitti:

"Lapset ovat vaiva, kärsimys ja huoli". Enough said. Hän itse myönsi, että näkee lapset taakkana ja ainoa merkityksellisyys elämässä on hänen näkökulmastaan se, että elämä tehdään tarkoituksenomaisesti mahdollisimman epämukavaksi. Kuinka se, että tekee jotakin ikäänkuin vastentahtoaan, antaa elämälle merkityksen? Miksi sellaiseen asiaan tulisi suostua, jonka näkee itselleen epämiellyttävänä ja joka on vieläpä vapaaehtoinen asia? Lapsettomalla henkilöllä ei ole lapsia vastuullaan se on totta, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hänen elämässään voisi olla muita vastuita. Elämä mm. monisairaana on tarpeeksi haastavaa ilman, että lisätään siihen häiriötekijöitä.

Oletko lukenut tarinan buddhan synnystä? Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko vauva? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Jaa a kerro toi mun isälle joka t.appoi itsensä kun minä olin 14 ja sisko 8

Am pui itseään päähän

No hehheh. Oletpas vitsikäs.

Ei se vanhemmuus suojaa näiltä asioilta, tietenkään. Mutta yhteisöllisyys vähentää näitä kylläkin.

Millä lailla minun perheeni tragedia on naurun asia?

No tämä nyt ei ollut oikea paikka tuoda tragediaasi esiin, koska se ei kuulu tähän keskusteluun. Itsemurha on isäsi oma päätös, joten tällä palstalla olevia ei voi siitä syyttää, niin ikävää kuin se onkin perheellesi. Pahoitteluni. Se ei ole myöskään sinun syy.

Vierailija kirjoitti:

Taisi osua ja upota kommenteista päätellen.

Nämä osui ja upposi -kommentit ovat niin tylsiä.

Miten lapsettoman sitten pitäisi vastata, ettei olisi mielestäsi osunut ja uponnut? Pitäisikö sanoa että oi suuri guru, olet ihan oikeassa ja olemme täysin sellaisia kuin tämä stereotypiasi väittää? Vaikka se ei olekaan totta. Koska muuten osui ja upposi, jos puolustaa itseään.

Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Mikään kirjoitus ei koskaan voi saada 100 % kannatusta, ei varsinkaan tämmöinen kärjistävä, ehkä tahallaan loukkaavaksi tarkoitettu artikkeli. Sehän on sitä keskustelua, että ollaan eri mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että nautin lapsena olemisesta. Voisinkin tässä lähteä lenkille ja sitten pelata vähän tietokone-peliä ja syödä karkkia, sitten menen nukkumaan ja nukun pitkät keskeytymättömät yöunet ja herään klo 9 aamulla ja loikoilen sängyssä ennenkuin nousen kunnolla ylös (on vapaapäivä), sitten laitan vaikka elokuvan pyörimään ja syön samalla aamupalaa, sitten en olekkaan suunnitellut vielä mitään, pitää katsoa huomenna, että mikä sattuu huvittamaan, lähtiskö vaikka autolla jonnekkin kauemmas lenkille, kutsuisko kavereita pelaamaan lautapeliä tai vaikka shoppailis päivän.

Tässä aika hyvä kuvaus aikuisvauvan elämästä. Mikä on ihan oikeasti hälyyttävää niin aikuisvauvojen mielestä on tämä on tavoiteltava tila ja ilmeisesti kirjoituksen oli tarkoitus herättää jotain kateutta (perheellisissä?) lukijoissa. Tietysti on parempikin että tällaiset ei lisäänny.

Minusta tuo taas kuulosti mukavalta, vaikka ei varmaan ole koko tuon ihmisen elämänsisältö. Hän on ehkä tehnyt 60-tuntisen viikon. Mikä sitten on tavoiteltavaa, nousta aamuyöllä kello 4? Nousta siis siitä huolimatta että ei tarvitsisi? 

Se ihmisiä harmittava asia on juuri tuo ylemmyydentuntoisuus jonka juurisyistä en vieläkään ole päässyt selville. Aina saa kuulla, miten helpolla päästään. Kukaan muu ei tiedä toisen elämän helppoudesta, mutta kun SE EI OLE TEILTÄ POIS jos joku nukkuu yhdeksään. Olen useamman kerran kysynyt jotta mikä riepoo, mutta vastausta en ole saanut. Pitääkö heräilyä ja elokuvattomuutta ylistää, itseään alentaa, antaa vaikutelma että on vaikeaa ja ikävää? Vastatkaa nyt joku. 

Ja kun te puhutte aikuisvauvoista ja kun Juntti puhuu aikuisvauvoista ja merkityksestä versus merkityksettömyydestä, voi se loukata todella pahasti ihmistä joka on tahtonsa vastaisesti lapseton.