Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pekka Juntin kolumni (Yle): lapsettomat ovat isoja vauvoja
11.11.2019 |
Osuu kyllä monessa kohdassa oikeaan!
https://yle.fi/uutiset/3-11043764
"Lapset ovat vaiva, kärsimys ja huoli. Silti yhä useammin minusta tuntuu, että tarvitsemme vastuksia. Ihminen on rakennettu niin, ettei mikään rikas ja tärkeä tule helpolla. Ilman tosikoitoksia jäämme vajaiksi. Jäämme isoiksi vauvoiksi. Jumimme nuoruuteen, siihen kulttuuriseen omituiseen välitilaan, joka keksittiin kai joskus 1950-luvulla, ja jonka keskiössä ovat minä ja minun rentoa elämääni tukevat tarpeeni."
Kommentit (711)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.
Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.
Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?
Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.
No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.
Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.
Aika harva ihminen kykenee vuosikausia työskentelemään hommissa, joita vihaa pelkästään rahan vuoksi. Etenkin kun sosiaali- ja terveysalalla palkka on niin minimaalista, että saman saa tekemällä huomattavasti helpompia ja mielekkäämpiä hommia ellei alalle ole aitoa kutsumusta. Ei näissä duuneissa jaksa pusertaa kovinkaan montaa vuotta, ellei aidosti halua ihmisläheistä työtä tehdä ja auttaa muita. Raha ei työn raskauteen nähden ole todellakaan riittävä motivaattori.
Sote-alalla ei kyllä ole erityisen huonot palkat.
No kyllä on työn raskauteen nähden. Itse teen kolmivuorotyötä, eli kroppa ja unirytmi on tästä kaikesta ihan sekaisin. Olen joutunut useita kertoja asiakkaan pahoinpitelemäksi työpaikalla, joka päivä saan kuulla haistatteluja ja uhkailuja. Osoitteeni on selvitetty ja vihjailtu siitä, että tiedetään missä asun. Joissakin paikoissa kaikki teräaseet ja muut aseeksi luokiteltavat on pitäny olla lukkojen takana väkivallan uhan takia. Työkavereitani on pahoinpidelty sairaalakuntoon, vähän väliä joku on sairaslomalla burn outin takia. Tästä herkusta tienaa yövuoroja tekemällä ehkä sen pari tonnia kuussa hyvässä lykyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.
Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.
Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?
Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.
No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.
Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.
Olen osittain eri mieltä. Jos ihminen tekee työtä vain rahasta, eikö silloin kannata valita ala, jossa olisi hyvät palkat? Hoitotyössä on usein matalat palkat, ja uskallan väittää, että iso osa siellä työskentelevistä tekee sitä työtä, koska haluavat auttaa.
Ei, se on kyllä enemmän sitä, että hoitoalaa on helpohko päästä opiskelemaan vs vaikka lääkäriksi. Niihin rahakkaisiin hommiin ei niin vaan mennä, vaaditaan esimerkiksi koko lailla älykkyyttä. Ei kaikista vaan ole juristeiksi, lääkäreiksi, johtajiksi jne (ei itsestänikään).
Hoitoala on turvallinen valinta, minkä moni vaan tekee, koska ei keksi muuta. Vähän sama kuin amk-insinööri miehillä. Tai joku tradenomi. Hyviä ammatteja kaikki, mutta aika tusinatavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Voi että nautin lapsena olemisesta. Voisinkin tässä lähteä lenkille ja sitten pelata vähän tietokone-peliä ja syödä karkkia, sitten menen nukkumaan ja nukun pitkät keskeytymättömät yöunet ja herään klo 9 aamulla ja loikoilen sängyssä ennenkuin nousen kunnolla ylös (on vapaapäivä), sitten laitan vaikka elokuvan pyörimään ja syön samalla aamupalaa, sitten en olekkaan suunnitellut vielä mitään, pitää katsoa huomenna, että mikä sattuu huvittamaan, lähtiskö vaikka autolla jonnekkin kauemmas lenkille, kutsuisko kavereita pelaamaan lautapeliä tai vaikka shoppailis päivän.
Tässä aika hyvä kuvaus aikuisvauvan elämästä. Mikä on ihan oikeasti hälyyttävää niin aikuisvauvojen mielestä on tämä on tavoiteltava tila ja ilmeisesti kirjoituksen oli tarkoitus herättää jotain kateutta (perheellisissä?) lukijoissa. Tietysti on parempikin että tällaiset ei lisäänny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä "vasta lapsi tekee ihmisestä kypsän aikuisen" -julistajista ei välity lapsirakkaus tai perhe-elämästä nauttiminen. Heille lapsi on vain jotain, joka tekee HEISTÄ kypsän ja kunnioitettavan ihmisen. Lapsen kautta HE voivat kokea lapsuuden uudelleen. Räikeän itsekeskeistä ja itsekästä tekstiä mutta niin vain jaksavat syytellä vapaaehtoisesti lapsettomia nuoruuteen jumiutuneiksi aikuisvauvoiksi. Tai ehkä juuri siksi he sitä tekevät, vetääkseen huomion toisaalle omasta kypsymättömyydestään.
Sekin on erikoista, että minun havaintojeni mukaan nuo ylimieliset julistajat ovat yleensä miehiä, ainakin ne, joita itse olen oikeassa elämässä kohdannut. Veikkaan, että Pekka Juntin vaimo siivoaa 98% lasten oksennuksista ja hoitaa muutenkin suurimman osan arjen pyörityksestä. Pekan on sitten helppo keskittyä henkisen kasvuun ja sillä ylpeilyyn, kun joku muu hoitaa käytännön puitteet.
Tämä! Miten onkin, että nämä kolumnistit ovat niin usein miehiä, jotka ovat ilmeisesti sitten ryypänneet ja rällänneet ja eläneet täysin itsekästä elämää pitkälle aikuisikään, elämää jossa eivät ole viitsineet ottaa minkäänlaista vastuuta itsestään tai muista - ja kun he sitten saavat lapsia, he kuvittelevat, että kuin taikaiskusta heistä on yhtäkkiä tullut muita ihmisiä parempia ja vastuullisempia ja ilmeisesti jotain yli-ihmisiä, kun ovat joutuneet tekemään niinkin haastavan asian kuin siivoamaan oksennusta lattialta yöllä. Todellisuus taitaa kuitenkin olla, että nämä miehet ovat ihan yhtä vastuuttomia ja lapsellisia ja itsekkäitä kuin ennenkin, ja puoliso perinteisesti hoitaa useimmat vastuulliset asiat. Sitä paitsi lasten tehtävä ei ole kasvattaa vanhempiaan ja tehdä heistä aikuisia vaan kyllä se on ihan aikuisen ihmisen oma tehtävä kasvaa ensin vastuulliseksi aikuiseksi ja sitten vasta ottaa vastuu toisen ihmisen kasvattamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.
Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.
Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?
Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.
No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.
Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.
Käsittämätön asenne sulla. Jos siis ihminen hakeutuu jollekin alalle koska kokee, että voi näin auttaa ihmsiä ja luoda parempaa maailmaa tms. hän muuttuukin heti hitusen huonommaksi jos hänelle maksetaan siitä? Ai niin paitsi jos hänellä on omia lapsia. Silloin hän on parempi ihminen automaattisesti, paljon paljon epäitsekkäämpikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolumnin perusteella Pekka Juntti on omahyväinen, itsekäs, minäminäminä-miesvauva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.
Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.
Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?
Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.
No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.
Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.
Olen osittain eri mieltä. Jos ihminen tekee työtä vain rahasta, eikö silloin kannata valita ala, jossa olisi hyvät palkat? Hoitotyössä on usein matalat palkat, ja uskallan väittää, että iso osa siellä työskentelevistä tekee sitä työtä, koska haluavat auttaa.
Ei, se on kyllä enemmän sitä, että hoitoalaa on helpohko päästä opiskelemaan vs vaikka lääkäriksi. Niihin rahakkaisiin hommiin ei niin vaan mennä, vaaditaan esimerkiksi koko lailla älykkyyttä. Ei kaikista vaan ole juristeiksi, lääkäreiksi, johtajiksi jne (ei itsestänikään).
Hoitoala on turvallinen valinta, minkä moni vaan tekee, koska ei keksi muuta. Vähän sama kuin amk-insinööri miehillä. Tai joku tradenomi. Hyviä ammatteja kaikki, mutta aika tusinatavaraa.
Omassa kaupungissani sote-aloille pääsi opiskelemaan vain pieni osa hakijoista. Kaikki halukkaat eivät todellakaan pääse sisään. Moni lääkäriksi valmistuva on täysi idiootti tunneälykkyyden suhteen. Matemaattinen osaaminen voi olla huippuluokkaa, mutta ihmisten kohtaamistaidot täysin olemattomat eikä psykologiasta ymmärretä höykäsen pöläystä. On aika vähä-älyistä ja naiiviakin ajattelua niputtaa kaikki lääkärit älykkäiksi ja hoitajat vähä-älyisiksi. Älykäs ihminen ymmärtää, että näiden ryhmien sisällä on aika tavalla hajontaa. Moni akateeminen ala ei vaadi mitään muuta kuin istumalihaksia, ei yliopistot ole täynnä mitään huippuälykkäitä, vaan suurin osa on älyltään ihan sitä normiluokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kyllä todeta, että kun katselen 35-vuotiaita ystäviä joilla ei ole lapsia, näen paljon itsekeskeisyyttä josta eivät ole edes tietoisia. Mökkireissun ruokalistan suunnittelu menee vääntämiseksi koska jokaisella on oma mielituote josta ei voida tuumaakaan antaa periksi edes yhden viikonlopun ajaksi, sovitut menot jätetään vahvistamatta ihan viime sekuntiin saakka koska jos mieli nyt vaikka muuttuisi jne. Sinkkunaiset roikkuu itsekkäissä miesvauvoissa jotka ynisee etteivät halua kutsua yhdessäolemista seurusteluksi vaikka viisi päivää viikosta nukutaan samassa sängyssä ja pannaan paljaalla, ja sitten nämä naiset haluavat tuntikaupalla tulkita miehen lähettämiä viestejä ja itkeskelevät kuin 14-vuotiaat ensihumalassa että "miksei se haluu olla mun kaa". Seuraavaan hengenvetoon sitten someen joku #bosslady läppä ja voimaantumista kuoharia juomalla 🤯
Kaikista oudointa on, että saan edelleen, kymmenen vuoden äitiyden jälkeen, todella usein kuulla että "no sä nyt et oo mikään tyypillinen äiti" koska olen menestynyt työelämässä, harrastan, matkustan ja näen ystäviäni. Haloo, niin tekevät aika monet muutkin perheelliset ystävät, jotka eivät enää vain jaksa olla teidän kanssa tekemisissä koska teidän elämä on jatkuvaa draamaa, tyhjyyden ja yksinäisyyden tunnetta, ylimielisyyttä ja piilotettua kadehtimista. Jo se, että mun aivan normaali ja kiva elämä on lapsettomille jotenkin erityistä, kertoo vieraantumisesta perhe-elämästä ja pelkkiin omien pelkojen täyttämien harhaluulojen varaan rakennetuista käsityksistä vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksia kirjoitti:
Tämä oli ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en olekaan kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.
Tässä näkökulmassa ei huomioitu mm. sitä, että eihän lapseton ihminen tietenkään läheskään aina elä materialistista tai pintaliitoista itsekeskeistä elämää. Kyllähän myös lapseton ihminen voi käyttää vapaa-aikaansa monellakin tavalla maailmanparantamiseen. Näissä lapsellisuus/lapsettomuus -aiheisissa kannanotoissa välillä häiritsee vertailu ja vastakkainasettelu. Se miten yritetään saada jompikumpi vaihtoehto näyttämään jotenkin huonommalta. Itse ajattelen, että meillä jokaisella täällä on joku kutsumus ja elämäntehtävä, jollain se on lapsenkasvattaminen ja perhe-elämä, jollain toisella vaikka omistautuminen jollekin tärkeälle työlle. Fiksuja kasvattajia tarvitaan siinä missä fiksuja ja tiedostavia aikuisia ylipäätäänkin. En myöskään ajattele, että ihmisestä tulisi ”aikuinen” vasta lapsen saatuaan.
Itse olen lapseton nainen eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta arvottaa lapsettomuutta ja lapsellisuutta keskenään. Minulle itsetutkiskelu ja itsensä henkinen kehittäminen on aina ollut tärkeää ja tavoitteeni on tehdä maailmasta edes hitusen parempi paikka, vaikken pyrikään kasvattamaan tänne lasta, joka joskus tulevaisuudessa ehkä parantaisi tätä maailmaa. Muille ihmisille voi olla läsnä ja tukena muutenkin kuin oman lapsen kautta.
Varmaan joillakin ensimmäisen lapsen saaminen toimii eräänlaisena pakkoherättäjänä, jos on lasta ennen kokenut tekemisensä jollain tapaa merkityksettömiksi tai pikkumaisiksi. Lapseton ei varmastikaan voi tietää täysin mitä vanhemmuus on, mutta ajattelen, että henkistä kasvua voi tapahtua isosti monenlaisten muidenkin asioiden kautta, kuin vanhemmuuden. Elämä heittää eteen muitakin haasteita joka tapauksessa.
Olen samaa mieltä.
Tuon kolumnin kaltaiset ulostulot perustuvat usein siihen ajatukseen, että kaikki velat ovat veloja siksi, että haluavat juhlia ja elää itsekeskeistä, hedonistista elämää. Usein unohdetaan, että kaikki velat eivät ole sellaisia, eivätkä kaikki sellaiset ole veloja. Jotkut tekevät lapsia, ja jättävät ne sitten oman onnensa nojaan kasvamaan onnettomiksi ja moniongelmaisiksi aikuisiksi samalla, kun itse hummailevat menemään ja laiminlyövät kasvatuksen. Jotkut lapsettomat puolestaan tekevät elämäntyönsä esimerkiksi hoitotyön parissa. Nämäkin ovat kuitenkin yksiulotteisia ääripäitä ja yleistyksiä, joiden väliin mahtuu erilaisia valintoja ja kohtaloita. Kertoo suhteellisuudentajun puutteesta, että lokeroi kaikki lapsettomat (ja siinä sivussa myös perheelliset) ankarasti yhteen luokkaan.
Haluaisin myös huomauttaa, että on meitäkin veloja, jotka ovat alun perin halunneet lapsia, mutta päätyneet huolellisen punninnan perusteella päätökseen olla niitä hankkimatta. Itse halusin nuorempana perustaa perheen, mutta sairastuminen vakavasti pakotti harkitsemaan asiaa uudelleen. Katson, etten kykenisi huolehtimaan lapsesta ja tarjoamaan tälle tervettä ja vakaata kasvuympäristöä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei automaattisesti kieli halusta pakoilla vastuuta: väittäisin, että esimerkiksi omassa tapauksessani se on pikemminkin juuri ennakoivan vastuun ottamista omasta lisääntymiskyvystäni.
Minusta tuossa kolumnissa ei sinänsä leimattu veloja juhlijoiksi jne.
Vaan puhutaan siitä, että niin kauan kuin ei ole aidosti vastuussa muusta kuin itsestään, jää elämästä väkisinkin monia ulottuvuuksia pois. Vaikka kuinka olisi muuten vastuullinen.
Työskentelen lastensuojelun asumisyksikössä, jossa huolehdin muiden pykkäämistä jälkikasvuista. Traumatisoituneista, moniongelmaisista, väkivaltaisista, masentuneista ja erittäin ahdistuneista lapsista. Monen kohdalla miettii, että voi kun vanhemmat olisivat olleet vastuullisia ja tajuta olla lisääntymättä. Lapsilla kasa lääkkeitä jo nuoresta lähtien. Koulu ei onnistu ja sosiaaliset taidot olemattomat, vihaa ja katkeruutta täynnä. Kannan vastuuni huolehtimalla niistä, joiden vanhemmista ei ollut vanhemmiksi. Tähän työhön ei juurikaan ole tunkua sen raskauden takia, joten parempi olisi, jos hylättyjä ja rikottuja lapsia syntyisi vähemmän.
Tismalleen samaa mieltä. Todellakaan kenenkään, joka ei tunne olevansa vanhemmuuden vastuuseen, ei pitäisi lisääntyä. Meillä on ihan liikaa moniongelmaisia lapsia ja nuoria, joiden vanhemmat ovat jääneet sinne aikuisvauvan asteelle. Jos tuntuu siltä, että mieluummin makaa illat sohvalla tai bilettää tai pelaa tai mitä nyt vaan, kuin on lasten kanssa, hoitaa ja kasvattaa näitä, niin on oikeasti paljon parempi jättää ne lapset hankkimatta. Vanhemmuus ei ole mikä tahansa juttu elämässä, vaan koko loppuelämään vaikuttava päätös, vastuun ottaminen toisesta, aluksi hyvin avuttomasta ihmisestä. Pitää luopua monesta asiasta ja olla valmis venymään välillä ihan äärimmilleen. Toki se on kasvattavaa, kunhan sen vain jaksaa. Moni ei jaksa. Lapset ovat erittäin palkitsevia ja niille, jotka niitä haluavat, elämän suurin ja upein asia. Mutta ellei halua lapsia, he ovatkin lähinnä taakka.
Tuttavapiirissä on yksi äiti, joka ei missään nimessä halunnut lasta, mutta vahingon kautta sen kuitenkin sai, aborttiakaan kun ei halunnut. Suoraan voi sanoa, että tämä äiti on todellakin aikuisvauva, käyttäytyy suunnilleen samalla tavalla kuin lapsensa. Onneksi tällä lapsella on aikuinen isä sentään. Ja niillä tutuilla, joilla ei omasta halustaan ole lapsia, niin voi kyllä ihan rehellisesti sanoa, että onneksi ei ole. Luojan kiitos, nykyään voi valita haluaako lapsia vai ei. En näe mitään pahaa siinä, että kaikki eivät halua lisääntyä, ennemminkin siinä, että monet lisääntyvät, vaikka eivät kykene pitämään huolta lapsistaan. Tietysti meillä on tulevaisuudessa iso ongelma, kun väestöpyramidi on väärinpäin. Jotenkin se on ratkaistava, jostain on saatava rahaa vanhustenhoitoon ja myös käsiä sinne hoitotyöhön, kun niistä on jo nyt pulaa. Pitäisikö perheiden arvostusta nostaa? Pidentää lasten kotihoitomahdollisuutta? Tehdä kodinhoitopalveluiden saaminen helpoksi ja hyvin edulliseksi työssäkäyville vanhemmille? Niitä, jotka haluavat lisääntyä pitäisi tukea kaikin mahdollisin tavoin. Mutta ongelmana on se, että jos kovin paljon rahallisesti palkitaan lastenteosta, niin niitä hankkivatkin juuri ne, joiden ei ehkä pitäisi. Pähkinä purtavaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Homosapiens kirjoitti:
Mielestäni jokainen joka ajattelee lapsettomien olevan isoja vauvoja, on sitä aivan itse. Lapsen hankkiminen on älyttömän helppoa, mutta huomaa liian monen sortuvan ajatukseen lopun hoituvan automaattisesti. Tottakai mekaaniset toimet kuten ruoka, vaipat ym. hoituvat, mutta juntin kaltaiset ihmiset eivät ehkä tajua, että tarvitaan aikuisen ajattelua sekä harkinta kykyä valinnoissa kuten myös lapsen hankkimisessa. Monet vanhemmat muuttuvat hyvin lapset saadessaan hyvin itsekeskeisiksi, heillä ei ole muuta kuin oma paapero tutkassa ja kemikaalit veressä jotka auttavat omassa pienessä laatikossa, tämä on ok ja niin kuuluukin olla mutta ulkoapäin huomaa paremmin millaiseksi ihminen saattaa muuttua. Elämä olisi helppoa, jos kaikki asiat hoituisivat vain yhdellä tavalla ja toisinajattelijat voisi polttaa roviolla, sillä täällä ei olisi sen jälkeen enää kuin yksi ihminen jäädessä ihmettelemässä pohjatonta typeryyttään.
Vai on lapsen hankkiminen älyttömän helppoa? Mistä muusta sä olet ihan varma?
Ei se kovin vaikeaa ole jos otetaan huomioon että koomassa oleva eukko tuli raskaaksi ja synnytti tuolla jossain amerikassa taannoin. Se että miksi näin kävi on toinen asia mutta tuo lapsensaanti on jokseenkin automaattinen prosessi.
Eihän tässä tarvi edes argumentoida, kun sä kampitat itse itsesi :)
Mikä tuossa sitten oli väärin? En tiedä mistä muusta halusit väitellä mutta tuo väite mikä tuossa lukee on kyllä oikein jos otetaan huomioon reunaehdot eli normaalisti toimivat vehkeet.
Itseasiassa se viittaa myös siihen että vaikkei jostain fyysisestä ongelmasta johtuen voikaan saada lapsia niin se ei tee huonoksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Pakko kyllä todeta, että kun katselen 35-vuotiaita ystäviä joilla ei ole lapsia, näen paljon itsekeskeisyyttä josta eivät ole edes tietoisia. Mökkireissun ruokalistan suunnittelu menee vääntämiseksi koska jokaisella on oma mielituote josta ei voida tuumaakaan antaa periksi edes yhden viikonlopun ajaksi, sovitut menot jätetään vahvistamatta ihan viime sekuntiin saakka koska jos mieli nyt vaikka muuttuisi jne. Sinkkunaiset roikkuu itsekkäissä miesvauvoissa jotka ynisee etteivät halua kutsua yhdessäolemista seurusteluksi vaikka viisi päivää viikosta nukutaan samassa sängyssä ja pannaan paljaalla, ja sitten nämä naiset haluavat tuntikaupalla tulkita miehen lähettämiä viestejä ja itkeskelevät kuin 14-vuotiaat ensihumalassa että "miksei se haluu olla mun kaa". Seuraavaan hengenvetoon sitten someen joku #bosslady läppä ja voimaantumista kuoharia juomalla 🤯
Kaikista oudointa on, että saan edelleen, kymmenen vuoden äitiyden jälkeen, todella usein kuulla että "no sä nyt et oo mikään tyypillinen äiti" koska olen menestynyt työelämässä, harrastan, matkustan ja näen ystäviäni. Haloo, niin tekevät aika monet muutkin perheelliset ystävät, jotka eivät enää vain jaksa olla teidän kanssa tekemisissä koska teidän elämä on jatkuvaa draamaa, tyhjyyden ja yksinäisyyden tunnetta, ylimielisyyttä ja piilotettua kadehtimista. Jo se, että mun aivan normaali ja kiva elämä on lapsettomille jotenkin erityistä, kertoo vieraantumisesta perhe-elämästä ja pelkkiin omien pelkojen täyttämien harhaluulojen varaan rakennetuista käsityksistä vanhemmuudesta.
Niin juuri, jos haluaa välttämättä syödä omaa mieliruokaa niin se on lapsettomuuden aiheuttamaa itsekeskeisyyttä. Kyllä voin todeta, että juuri äidit, jotka eivät ymmärrä muiden haluja ovat näitä minä minä ja minun tavalla tyyppejä, kun kaiken paremmin tietävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko kyllä todeta, että kun katselen 35-vuotiaita ystäviä joilla ei ole lapsia, näen paljon itsekeskeisyyttä josta eivät ole edes tietoisia. Mökkireissun ruokalistan suunnittelu menee vääntämiseksi koska jokaisella on oma mielituote josta ei voida tuumaakaan antaa periksi edes yhden viikonlopun ajaksi, sovitut menot jätetään vahvistamatta ihan viime sekuntiin saakka koska jos mieli nyt vaikka muuttuisi jne. Sinkkunaiset roikkuu itsekkäissä miesvauvoissa jotka ynisee etteivät halua kutsua yhdessäolemista seurusteluksi vaikka viisi päivää viikosta nukutaan samassa sängyssä ja pannaan paljaalla, ja sitten nämä naiset haluavat tuntikaupalla tulkita miehen lähettämiä viestejä ja itkeskelevät kuin 14-vuotiaat ensihumalassa että "miksei se haluu olla mun kaa". Seuraavaan hengenvetoon sitten someen joku #bosslady läppä ja voimaantumista kuoharia juomalla 🤯
Kaikista oudointa on, että saan edelleen, kymmenen vuoden äitiyden jälkeen, todella usein kuulla että "no sä nyt et oo mikään tyypillinen äiti" koska olen menestynyt työelämässä, harrastan, matkustan ja näen ystäviäni. Haloo, niin tekevät aika monet muutkin perheelliset ystävät, jotka eivät enää vain jaksa olla teidän kanssa tekemisissä koska teidän elämä on jatkuvaa draamaa, tyhjyyden ja yksinäisyyden tunnetta, ylimielisyyttä ja piilotettua kadehtimista. Jo se, että mun aivan normaali ja kiva elämä on lapsettomille jotenkin erityistä, kertoo vieraantumisesta perhe-elämästä ja pelkkiin omien pelkojen täyttämien harhaluulojen varaan rakennetuista käsityksistä vanhemmuudesta.
En tiedä kertooko kaveripiirisi ennemminkin sinusta kuin mistään muusta. En tunnista omia lapsettomia ystäviäni vuodatuksestasi. Ihminen on yleensä läheistensä summa, eli jostain syystä sinä hakeudut itsekkäiden ihmisten lähelle. Kuinka tietoinen olet omista heikkouksistasi, vai ulkoistatko ne tyypilliseen tapaan muihin ihmisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi että nautin lapsena olemisesta. Voisinkin tässä lähteä lenkille ja sitten pelata vähän tietokone-peliä ja syödä karkkia, sitten menen nukkumaan ja nukun pitkät keskeytymättömät yöunet ja herään klo 9 aamulla ja loikoilen sängyssä ennenkuin nousen kunnolla ylös (on vapaapäivä), sitten laitan vaikka elokuvan pyörimään ja syön samalla aamupalaa, sitten en olekkaan suunnitellut vielä mitään, pitää katsoa huomenna, että mikä sattuu huvittamaan, lähtiskö vaikka autolla jonnekkin kauemmas lenkille, kutsuisko kavereita pelaamaan lautapeliä tai vaikka shoppailis päivän.
Tässä aika hyvä kuvaus aikuisvauvan elämästä. Mikä on ihan oikeasti hälyyttävää niin aikuisvauvojen mielestä on tämä on tavoiteltava tila ja ilmeisesti kirjoituksen oli tarkoitus herättää jotain kateutta (perheellisissä?) lukijoissa. Tietysti on parempikin että tällaiset ei lisäänny.
Mitä elämässä sitten pitäisi tavoitella ja ketä varten? Omakotitalo, kaksi lasta, puoliso, kultainennoutaja ja katumaasturi eivät ole kaikkia varten. Naapurin Liisaa, sukulaisia ja työkavereitako varten täällä eletään? Että heidän hyvän elämän kriteerinsä toteutuisivat minunkin kohdallani?
Minulle ainakin on ihan sama jos aikuinen ihminen kuluttaa päivänsä syömällä karkkia, lenkkeillen ja leffaa katsoen. Myöskään neljän lapsen perheen arki ei mieltäni järkytä. Toivon ainoastaan että jokainen eläisi onnellisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko kyllä todeta, että kun katselen 35-vuotiaita ystäviä joilla ei ole lapsia, näen paljon itsekeskeisyyttä josta eivät ole edes tietoisia. Mökkireissun ruokalistan suunnittelu menee vääntämiseksi koska jokaisella on oma mielituote josta ei voida tuumaakaan antaa periksi edes yhden viikonlopun ajaksi, sovitut menot jätetään vahvistamatta ihan viime sekuntiin saakka koska jos mieli nyt vaikka muuttuisi jne. Sinkkunaiset roikkuu itsekkäissä miesvauvoissa jotka ynisee etteivät halua kutsua yhdessäolemista seurusteluksi vaikka viisi päivää viikosta nukutaan samassa sängyssä ja pannaan paljaalla, ja sitten nämä naiset haluavat tuntikaupalla tulkita miehen lähettämiä viestejä ja itkeskelevät kuin 14-vuotiaat ensihumalassa että "miksei se haluu olla mun kaa". Seuraavaan hengenvetoon sitten someen joku #bosslady läppä ja voimaantumista kuoharia juomalla 🤯
Kaikista oudointa on, että saan edelleen, kymmenen vuoden äitiyden jälkeen, todella usein kuulla että "no sä nyt et oo mikään tyypillinen äiti" koska olen menestynyt työelämässä, harrastan, matkustan ja näen ystäviäni. Haloo, niin tekevät aika monet muutkin perheelliset ystävät, jotka eivät enää vain jaksa olla teidän kanssa tekemisissä koska teidän elämä on jatkuvaa draamaa, tyhjyyden ja yksinäisyyden tunnetta, ylimielisyyttä ja piilotettua kadehtimista. Jo se, että mun aivan normaali ja kiva elämä on lapsettomille jotenkin erityistä, kertoo vieraantumisesta perhe-elämästä ja pelkkiin omien pelkojen täyttämien harhaluulojen varaan rakennetuista käsityksistä vanhemmuudesta.
Minkä ihmeen takia hengaat tollasten ihmisten kanssa? Ei mulla oo tuollaisia kavereita ollenkaan, lapsellisia tai lapsettomia. Itse pyrin ainakin ottamaan kaikki huomioon ja haluan pyrkiä anteliaisuuteen ja luotettavuuteen ystäväpiirissäni. Olen lapseton, 40v. Parhaat ystäväni ovat suurin osa lapsellisia, yhden lapsen yh:sta suurperheen äiteihin.
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia ja voin ihan suoraan myöntää olevani liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen ryhtyäkseni vanhemmaksi.
Mun mielestä on kuitenkin ihan hiton hyvä, että tiedostan tämän, enkä tee niitä muksuja. Ja ei, mun päivä ei mene pilalle, vaikka olisinkin jonkun mielestä aikuisvauva.
N27
Tämä N29.
Hohhoijaa. Minusta on yllättävää, että joku ajattelee vielä 2019 näin mustavalkoisesti.
Ihminen voi kehittyä ja kypsyä monella tavalla. Ihmisellä voi olla myös erilaisia vastuita. Ne voivat liittyä työhön, omaisiin tai muuhun rankkaan asiaan. Esim. itselläni on mielenterveysongelmia, jotka tekevät arjesta raskasta. En voi kuvitellakaan, että hankkisin lapsia. Enkä usko että olisin hyvä äiti, kun on vaikea selvitä omastakin arjesta.
Ilmeisesti tällaiset sanojat ovat itse eläneet hauskaa ja helppoa elämää ennen lasten saamista. Sellainen elämäntapa vaatii terveyttä ja varakkuutta. Voi matkustella ja tehdä kaikkea kivaa. Minä en ole koskaan pystynyt viettämään sellaista elämää, eikä näytä todennäköiseltä että koskaan voisinkaan. Tämmöinen ajattelu myös olettaa, että kaikilla lapsettomilla on vapaata aikaa ja voi muokata elämän sellaiseksi kuin haluaa. Kuitenkin elämä voi yllättää, ihmisestä voi tulla köyhä, voi joutua vanhemman omahoitajaksi, sairastua vakavasti jne.
Lasten hankkiminen on vastuu, josta on oikeus kieltäytyä. Ei ole vastuun pakoilua, jos päättää olla hankkimatta lapsia. Sitä vastuuta ei ole silloin olemassa. Maailmassa on jo paljon ei-toivottuja lapsia, miksi niitä pitäisi tehdä lisää?
Vaatikaa sitten mieluummin, että lasta haluavien pitää tehdä enemmän kuin yksi lapsi, niin tilanne tasoittuu sieltä päästä eikä tarvitse pakottaa lapsettomia vauvatalkoisiin.
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä.
Asia erikseen ovat ne, jotka eivät saa lapsia vaikka kuinka haluaisivat.
Millä tavalla he ovat eri asia? Eihän heilläkään ole niitä haasteita, joista kolumisti puhuu.
Tietokonepelit, shoppailu, elokuvat ja karkit, nämä eivät tuo enää sisältöä elämään. Luulen, että Juntti puhui juuri tästä. Nuo kuuluvat minulla vapaapäivään ja yhden päivän jälkeen sitä onkin jo valmis tekemään jotakin aivan muuta, tärkeämpää. Niin se lapsi muuttaa ihmistä ja sitä kasvaa aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä.
Asia erikseen ovat ne, jotka eivät saa lapsia vaikka kuinka haluaisivat.
Millä tavalla he ovat eri asia? Eihän heilläkään ole niitä haasteita, joista kolumisti puhuu.
Tämä.
Haluaisin, että joku kysyisi tämän julkisesti Pekka Juntilta.
T. Nainen, joka ei voi saada lapsia sairauden takia
Alue: Aihe vapaa
No ei kai kukaan kiistä sitä, että osa vanhemmistakin on liian itsekkäitä lapsista huolehtimiseen. Mutta se johtuu enemmänkin siitä, että vanhemmuudessa täytyy luopua niin paljosta (vaikka tilalle saakin vähintään yhtä paljon), että se vaan on tuskallista, jos on sellainen ihminen, että kovasti kaipaa menevää elämää.