Pekka Juntin kolumni (Yle): lapsettomat ovat isoja vauvoja

Vierailija kirjoitti:

Minulle jäi mielikuva, että Juntti yleistää oman kokemuksen itsestään ennen lapsia muihin lapsettomiin. Hän on varmaan ollutkin minäkeskeinen epäolennaisuuksiin tarttuja. On silti mustavalkoista (kypsymätöntä?) yleistää, että lasten vanhemmat ovat tämän yhteiskunnan aikuisia ja lapsettomat aikuisvauvoja. Vanhempia on moneen junaan ja niin on lapsettomiakin. Tässä ketjussa muutkin lapsettomat ovat tuoneet esille, että elämä kasvattaa muutenkin. Olen itse esimerkiksi valvonut lukuisia öitä kuolevan läheiseni rinnalla ja kokenut suurta tuskaa hänen kärsimyksestään. Onko sitten kasvattavampaa siivota lapsensa oksennuksia kuin vaikkapa oman kuolemansairaan äitinsä. En tiedä, mutta tällainen vertailu on hedelmätöntä. En ole itse lapsettomuudesta huolimatta päässyt elämässä mitenkään helpolla ja se on varmasti myös isoin syy siihen, miksi minulla ei ole lapsia. Siihen elämään, jossa Juntilla on liikaa vapaa-aikaa ja kaikki pyörii minän ympärillä, onkin varmasti kasvattavaa joutua huokehtimaan muustakin kuin itsestään - ja siinä on ennen kaikkea tilaa lapsille.

No näinhän hän itsekin sanoo melkeinpä suoraan. Ja se on ihan kirjaimellisesti kypsymättömyyden merkki, ettei osata asettua toisen ihmisen asmaan tai nähdä asioita kuin omasta pienestä näkövinkkelistä.

itse kohta 50v,yksinäinen ja lapseton mies.sen verran on varallisuutta kertynyt  että voisin jättäytyä töistä pois ja vain nauttia elämästä...tai sit perustaa perheen ja elää köyhyydessä loppuelämän.

arvatkaa kumman valitsen?

tehkää te muut ne tulevien eläkkeiden maksajat,ei kiinnosta mä oon silloin jo mullan alla :P

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Yhteisö voi olla muutakin kuin itse päkerretty sikiö.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Tämä asia on, niinkuin moni muukin, täysin riippuvainen näkökulmasta.

Pekan näkökulmasta, hän on saanut paljon lapsiltaan, kokenut kasvaneensa ihmisenä ja aikuistunut.

Lapsen kannalta asia on monimutkaisempi, monissa perheissä lapset voivat huonosti, usein ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle tai jopa moninkertaistuvat.

Yhteisön kannalta, on hyvä kun tulee uusia veronmaksajia

Maapallon kannalta jokainen uusi ihminen on liikaa ja itsemurhat toivottuja.

Pienessä mittakaavassa, tämä on, niinkuin itse sanoit, todellakin onnea tuottava asia. Mutta nyt aika katsoa hieman isommasti. Emme voi enää sulkea silmiämme isommilta ongelmilta ja tuudittautua omaan pienee piiriin, niinkuin Pekka tekee.

Ajatuksia kirjoitti:

Tämä oli ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en olekaan kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.

Tässä näkökulmassa ei huomioitu mm. sitä, että eihän lapseton ihminen tietenkään läheskään aina elä materialistista tai pintaliitoista itsekeskeistä elämää. Kyllähän myös lapseton ihminen voi käyttää vapaa-aikaansa monellakin tavalla maailmanparantamiseen. Näissä lapsellisuus/lapsettomuus -aiheisissa kannanotoissa välillä häiritsee vertailu ja vastakkainasettelu. Se miten yritetään saada jompikumpi vaihtoehto näyttämään jotenkin huonommalta. Itse ajattelen, että meillä jokaisella täällä on joku kutsumus ja elämäntehtävä, jollain se on lapsenkasvattaminen ja perhe-elämä, jollain toisella vaikka omistautuminen jollekin tärkeälle työlle. Fiksuja kasvattajia tarvitaan siinä missä fiksuja ja tiedostavia aikuisia ylipäätäänkin. En myöskään ajattele, että ihmisestä tulisi ”aikuinen” vasta lapsen saatuaan. 

Itse olen lapseton nainen eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta arvottaa lapsettomuutta ja lapsellisuutta keskenään. Minulle itsetutkiskelu ja itsensä henkinen kehittäminen on aina ollut tärkeää ja tavoitteeni on tehdä maailmasta edes hitusen parempi paikka, vaikken pyrikään kasvattamaan tänne lasta, joka joskus tulevaisuudessa ehkä parantaisi tätä maailmaa. Muille ihmisille voi olla läsnä ja tukena muutenkin kuin oman lapsen kautta. 

Varmaan joillakin ensimmäisen lapsen saaminen toimii eräänlaisena pakkoherättäjänä, jos on lasta ennen kokenut tekemisensä jollain tapaa merkityksettömiksi tai pikkumaisiksi. Lapseton ei varmastikaan voi tietää täysin mitä vanhemmuus on, mutta ajattelen, että henkistä kasvua voi tapahtua isosti monenlaisten muidenkin asioiden kautta, kuin vanhemmuuden. Elämä heittää eteen muitakin haasteita joka tapauksessa. 

Olen samaa mieltä.

Tuon kolumnin kaltaiset ulostulot perustuvat usein siihen ajatukseen, että kaikki velat ovat veloja siksi, että haluavat juhlia ja elää itsekeskeistä, hedonistista elämää. Usein unohdetaan, että kaikki velat eivät ole sellaisia, eivätkä kaikki sellaiset ole veloja. Jotkut tekevät lapsia, ja jättävät ne sitten oman onnensa nojaan kasvamaan onnettomiksi ja moniongelmaisiksi aikuisiksi samalla, kun itse hummailevat menemään ja laiminlyövät kasvatuksen. Jotkut lapsettomat puolestaan tekevät elämäntyönsä esimerkiksi hoitotyön parissa. Nämäkin ovat kuitenkin yksiulotteisia ääripäitä ja yleistyksiä, joiden väliin mahtuu erilaisia valintoja ja kohtaloita. Kertoo suhteellisuudentajun puutteesta, että lokeroi kaikki lapsettomat (ja siinä sivussa myös perheelliset) ankarasti yhteen luokkaan. 

Haluaisin myös huomauttaa, että on meitäkin veloja, jotka ovat alun perin halunneet lapsia, mutta päätyneet huolellisen punninnan perusteella päätökseen olla niitä hankkimatta. Itse halusin nuorempana perustaa perheen, mutta sairastuminen vakavasti pakotti harkitsemaan asiaa uudelleen. Katson, etten kykenisi huolehtimaan lapsesta ja tarjoamaan tälle tervettä ja vakaata kasvuympäristöä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei automaattisesti kieli halusta pakoilla vastuuta: väittäisin, että esimerkiksi omassa tapauksessani se on pikemminkin juuri ennakoivan vastuun ottamista omasta lisääntymiskyvystäni.

Vierailija kirjoitti:

En halua lapsia ja voin ihan suoraan myöntää olevani liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen ryhtyäkseni vanhemmaksi.

Mun mielestä on kuitenkin ihan hiton hyvä, että tiedostan tämän, enkä tee niitä muksuja. Ja ei, mun päivä ei mene pilalle, vaikka olisinkin jonkun mielestä aikuisvauva.

N27

Tämä.

Toisaalta haen haasteita muualta. Urheilusta ja työstä.

Vierailija kirjoitti:

Yhteisö voi olla muutakin kuin itse päkerretty sikiö.

Niinno, suomalaiset tunnetusti ovat niin yhteisöllisiä. Sukurakkaita. Työkavereista pitäviä. jnejne.

Aika monelle se oma perhe on ainoa yhteisö, johon vapaaehtoisesti kuulutaan.

Tyypillisiä harhaluuloja lapsettomuudesta. Ei se tarkoita itsekkyyttä eikä oman elämän elämistä. Ei ainakaan mun elämässä. Aikuisempi olen kuon moni jolla lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksia kirjoitti:

Tämä oli ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en olekaan kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.

Tässä näkökulmassa ei huomioitu mm. sitä, että eihän lapseton ihminen tietenkään läheskään aina elä materialistista tai pintaliitoista itsekeskeistä elämää. Kyllähän myös lapseton ihminen voi käyttää vapaa-aikaansa monellakin tavalla maailmanparantamiseen. Näissä lapsellisuus/lapsettomuus -aiheisissa kannanotoissa välillä häiritsee vertailu ja vastakkainasettelu. Se miten yritetään saada jompikumpi vaihtoehto näyttämään jotenkin huonommalta. Itse ajattelen, että meillä jokaisella täällä on joku kutsumus ja elämäntehtävä, jollain se on lapsenkasvattaminen ja perhe-elämä, jollain toisella vaikka omistautuminen jollekin tärkeälle työlle. Fiksuja kasvattajia tarvitaan siinä missä fiksuja ja tiedostavia aikuisia ylipäätäänkin. En myöskään ajattele, että ihmisestä tulisi ”aikuinen” vasta lapsen saatuaan. 

Itse olen lapseton nainen eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta arvottaa lapsettomuutta ja lapsellisuutta keskenään. Minulle itsetutkiskelu ja itsensä henkinen kehittäminen on aina ollut tärkeää ja tavoitteeni on tehdä maailmasta edes hitusen parempi paikka, vaikken pyrikään kasvattamaan tänne lasta, joka joskus tulevaisuudessa ehkä parantaisi tätä maailmaa. Muille ihmisille voi olla läsnä ja tukena muutenkin kuin oman lapsen kautta. 

Varmaan joillakin ensimmäisen lapsen saaminen toimii eräänlaisena pakkoherättäjänä, jos on lasta ennen kokenut tekemisensä jollain tapaa merkityksettömiksi tai pikkumaisiksi. Lapseton ei varmastikaan voi tietää täysin mitä vanhemmuus on, mutta ajattelen, että henkistä kasvua voi tapahtua isosti monenlaisten muidenkin asioiden kautta, kuin vanhemmuuden. Elämä heittää eteen muitakin haasteita joka tapauksessa. 

Olen samaa mieltä.

Tuon kolumnin kaltaiset ulostulot perustuvat usein siihen ajatukseen, että kaikki velat ovat veloja siksi, että haluavat juhlia ja elää itsekeskeistä, hedonistista elämää. Usein unohdetaan, että kaikki velat eivät ole sellaisia, eivätkä kaikki sellaiset ole veloja. Jotkut tekevät lapsia, ja jättävät ne sitten oman onnensa nojaan kasvamaan onnettomiksi ja moniongelmaisiksi aikuisiksi samalla, kun itse hummailevat menemään ja laiminlyövät kasvatuksen. Jotkut lapsettomat puolestaan tekevät elämäntyönsä esimerkiksi hoitotyön parissa. Nämäkin ovat kuitenkin yksiulotteisia ääripäitä ja yleistyksiä, joiden väliin mahtuu erilaisia valintoja ja kohtaloita. Kertoo suhteellisuudentajun puutteesta, että lokeroi kaikki lapsettomat (ja siinä sivussa myös perheelliset) ankarasti yhteen luokkaan. 

Haluaisin myös huomauttaa, että on meitäkin veloja, jotka ovat alun perin halunneet lapsia, mutta päätyneet huolellisen punninnan perusteella päätökseen olla niitä hankkimatta. Itse halusin nuorempana perustaa perheen, mutta sairastuminen vakavasti pakotti harkitsemaan asiaa uudelleen. Katson, etten kykenisi huolehtimaan lapsesta ja tarjoamaan tälle tervettä ja vakaata kasvuympäristöä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei automaattisesti kieli halusta pakoilla vastuuta: väittäisin, että esimerkiksi omassa tapauksessani se on pikemminkin juuri ennakoivan vastuun ottamista omasta lisääntymiskyvystäni.

Minusta tuossa kolumnissa ei sinänsä leimattu veloja juhlijoiksi jne.

Vaan puhutaan siitä, että niin kauan kuin ei ole aidosti vastuussa muusta kuin itsestään, jää elämästä väkisinkin monia ulottuvuuksia pois. Vaikka kuinka olisi muuten vastuullinen.

Mun mielestä monet lapsettomat on todella ärsyttävän itsekeskeisiä. Ja mun mielestä monet perheelliset on kammottavan ylimielisiä ja ärsyttäviä. Tunnen myös kivoja lapsettomia ja perheellisiä. Voitte arvata 50 %.n todennäköisyydellä oikein, kumpaan ryhmään kuulun. Mutta onko sillä väliä?

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan tuon 100%. Niin se vaan on, vaikka lapsetonta se voi kirpaista. Lapset ja nuoret ovat se toivo, joka pistää joka päivä rakentamaan tätä maailmaa vähän paremmaksi paikaksi. Tai yrittämään.

Ei mua kirpaise mutta ihmetyttää. Miksi sitten ei rakenneta maailmaa paremmaksi paikaksi? Miksi aikuiset kiusaa ja tuomitsee toisiaankin? Sananhelinää. Itse tuen vanhuksia ja eläimiä. Se on ihan yhtä arvokasta.

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan tuon 100%. Niin se vaan on, vaikka lapsetonta se voi kirpaista. Lapset ja nuoret ovat se toivo, joka pistää joka päivä rakentamaan tätä maailmaa vähän paremmaksi paikaksi. Tai yrittämään.

Niin, siis OMAT lapset?

Jestas, luin vasta nyt tuon kolumnin ja pääsi oikein yllättämään Juntin ajatuksenjuoksu! :D Luulin nähneeni riittävästi lapsellisten katkeraa vi.kinää jotta tietäisin mitä asiaa hänellä on, mutta Junttipa vetikin aivan uuden pohjan tällekin ilmiölle.

Se, että hän itse on omien sanojensa mukaan ennen lapsia ollut itsekäs minäminä-mulkk.u, ei kyllä mitenkään yleisty muihin ihmisiin. Hienoa että hän on tiedostanut omat heikkoutensa ja huonot puolensa, vaikka vielä yrittääkin projisoida niitä muihin.

Se täytyy kuitenkin aina muistaa, ettei tässä maailmassa ole mitään itsekkäämpää kuin lisääntyminen ja omista jälkeläisistä huolehtiminen. Se on biologian ohjaamaa omien geenien suojelua.

/244

Ihmeellinen oletus, että jotenkin se oma persoona ja näkökulma automaattisesti muuttuu kun lapsia tulee. Ei muutu muuta kuin niillä, joilla ei sitä persoonaa ja oman elämän sisältöä ollutkaan. Neljän lapsen äitinä voin todeta, että olen edelleen se sama minä, minulla on omat kiinnostuksen kohteet ja oma elämä eivätkä lapset muuttuneet elämäni pääsisällöksi. 

Minusta kertoo myös kirjoittajan sisäisestä tyhjyydestä tuo lause ettei ihminen voi ymmärtää rikkaasta elämästä mitään ilman lapsia. Tottakai voi. Rikas ja hyvä elämä ovat subjektiivisia kokemuksia. 

Ihottava väsähtänyt äijänkäppänä koko kirjoittaja. Yrittää suoltaa lapsipropagandaansa koska itsellä ei ole muuta ja jotta tuntisi edes jostain paremmuuden tunnetta. Ällöttävää. 

N35

Vierailija kirjoitti:

Enimmäkseen asiaa. Tahaton lapsettomuus on ikävää ja olen kyllä huomannut, että velat ja tahattomasti lapsettomat ovat ihmisinä erilaisia. Velat ovat jo lähtökohtaisesti mieleltään lapsen tasolla ja siksi olenkin sitä mieltä, on vain hyvä, että eivät lisäänny. On hyvä ymmärtää, mihin omat kyvyt riittävät. Monet hankkivat lapsia, vaikka eivät ole kykeneviä niistä huolehtimaan. Minusta on vain hyvä, että heikommat geenit karsiutuvat. 

Ja miten tämä käytännössä näkyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan tuon 100%. Niin se vaan on, vaikka lapsetonta se voi kirpaista. Lapset ja nuoret ovat se toivo, joka pistää joka päivä rakentamaan tätä maailmaa vähän paremmaksi paikaksi. Tai yrittämään.

Niin, siis OMAT lapset?

No voihan sitä kai ajatella tekevänsä hyvää toistenkin lapsien vuoksi. Mutta kuinka moni näin sitten tekee? Kuinka moni menee vaikka tekemään vapaaehtoistyötä junnujen urheiluseuraan, jos siellä ei ole omia lapsia? Tai nuorisotalolle työvuoroa? Tai toimii varamummona? Tai ylipäätään jotain konkreettista (muuta kuin mahdollista palkkatyötään) lasten ja nuorten hyväksi, jos ne eivät ole omia? Toki heitäkin on, mutta määrällisesti aika vähän, uskoisin. Tässä mielessä ihminen on itsekäs, maailmasta halutaan tehdä hyvä paikka elää nimenomaan sille omalle jälkikasvulle, ja samalla ehkä joku muukin saa nauttia tästä hyvästä.

"kuka tämän maailman pelastaa jos ei lapset blaa blaa..."

Mitä jos pekka aloittaisit itse sen maailman pelastamisen ihan itse sen sijaan että nautit lapsiarjestasi ja jätät oikeat ongelmat lapsiesi ratkottavaksi. Yksi niistä ongelmista on muuten liikakansoitus varsinkin joillain alueilla josta vallitsee varsinkin mediassa eli juuri sinun kaveripiirissäsi pekka melkoinen täyshiljaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?

Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksia kirjoitti:

Tämä oli ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en olekaan kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.

Tässä näkökulmassa ei huomioitu mm. sitä, että eihän lapseton ihminen tietenkään läheskään aina elä materialistista tai pintaliitoista itsekeskeistä elämää. Kyllähän myös lapseton ihminen voi käyttää vapaa-aikaansa monellakin tavalla maailmanparantamiseen. Näissä lapsellisuus/lapsettomuus -aiheisissa kannanotoissa välillä häiritsee vertailu ja vastakkainasettelu. Se miten yritetään saada jompikumpi vaihtoehto näyttämään jotenkin huonommalta. Itse ajattelen, että meillä jokaisella täällä on joku kutsumus ja elämäntehtävä, jollain se on lapsenkasvattaminen ja perhe-elämä, jollain toisella vaikka omistautuminen jollekin tärkeälle työlle. Fiksuja kasvattajia tarvitaan siinä missä fiksuja ja tiedostavia aikuisia ylipäätäänkin. En myöskään ajattele, että ihmisestä tulisi ”aikuinen” vasta lapsen saatuaan. 

Itse olen lapseton nainen eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta arvottaa lapsettomuutta ja lapsellisuutta keskenään. Minulle itsetutkiskelu ja itsensä henkinen kehittäminen on aina ollut tärkeää ja tavoitteeni on tehdä maailmasta edes hitusen parempi paikka, vaikken pyrikään kasvattamaan tänne lasta, joka joskus tulevaisuudessa ehkä parantaisi tätä maailmaa. Muille ihmisille voi olla läsnä ja tukena muutenkin kuin oman lapsen kautta. 

Varmaan joillakin ensimmäisen lapsen saaminen toimii eräänlaisena pakkoherättäjänä, jos on lasta ennen kokenut tekemisensä jollain tapaa merkityksettömiksi tai pikkumaisiksi. Lapseton ei varmastikaan voi tietää täysin mitä vanhemmuus on, mutta ajattelen, että henkistä kasvua voi tapahtua isosti monenlaisten muidenkin asioiden kautta, kuin vanhemmuuden. Elämä heittää eteen muitakin haasteita joka tapauksessa. 

Olen samaa mieltä.

Tuon kolumnin kaltaiset ulostulot perustuvat usein siihen ajatukseen, että kaikki velat ovat veloja siksi, että haluavat juhlia ja elää itsekeskeistä, hedonistista elämää. Usein unohdetaan, että kaikki velat eivät ole sellaisia, eivätkä kaikki sellaiset ole veloja. Jotkut tekevät lapsia, ja jättävät ne sitten oman onnensa nojaan kasvamaan onnettomiksi ja moniongelmaisiksi aikuisiksi samalla, kun itse hummailevat menemään ja laiminlyövät kasvatuksen. Jotkut lapsettomat puolestaan tekevät elämäntyönsä esimerkiksi hoitotyön parissa. Nämäkin ovat kuitenkin yksiulotteisia ääripäitä ja yleistyksiä, joiden väliin mahtuu erilaisia valintoja ja kohtaloita. Kertoo suhteellisuudentajun puutteesta, että lokeroi kaikki lapsettomat (ja siinä sivussa myös perheelliset) ankarasti yhteen luokkaan. 

Haluaisin myös huomauttaa, että on meitäkin veloja, jotka ovat alun perin halunneet lapsia, mutta päätyneet huolellisen punninnan perusteella päätökseen olla niitä hankkimatta. Itse halusin nuorempana perustaa perheen, mutta sairastuminen vakavasti pakotti harkitsemaan asiaa uudelleen. Katson, etten kykenisi huolehtimaan lapsesta ja tarjoamaan tälle tervettä ja vakaata kasvuympäristöä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei automaattisesti kieli halusta pakoilla vastuuta: väittäisin, että esimerkiksi omassa tapauksessani se on pikemminkin juuri ennakoivan vastuun ottamista omasta lisääntymiskyvystäni.

Minusta tuossa kolumnissa ei sinänsä leimattu veloja juhlijoiksi jne.

Vaan puhutaan siitä, että niin kauan kuin ei ole aidosti vastuussa muusta kuin itsestään, jää elämästä väkisinkin monia ulottuvuuksia pois. Vaikka kuinka olisi muuten vastuullinen.

Juuri näin.