Pekka Juntin kolumni (Yle): lapsettomat ovat isoja vauvoja

Mielestäni jokainen joka ajattelee lapsettomien olevan isoja vauvoja, on sitä aivan itse. Lapsen hankkiminen on älyttömän helppoa, mutta huomaa liian monen sortuvan ajatukseen lopun hoituvan automaattisesti. Tottakai mekaaniset toimet kuten ruoka, vaipat ym. hoituvat, mutta juntin kaltaiset ihmiset eivät ehkä tajua, että tarvitaan aikuisen ajattelua sekä harkinta kykyä valinnoissa kuten myös lapsen hankkimisessa. Monet vanhemmat muuttuvat hyvin lapset saadessaan hyvin itsekeskeisiksi, heillä ei ole muuta kuin oma paapero tutkassa ja kemikaalit veressä jotka auttavat omassa pienessä laatikossa, tämä on ok ja niin kuuluukin olla mutta ulkoapäin huomaa paremmin millaiseksi ihminen saattaa muuttua. Elämä olisi helppoa, jos kaikki asiat hoituisivat vain yhdellä tavalla ja toisinajattelijat voisi polttaa roviolla, sillä täällä ei olisi sen jälkeen enää kuin yksi ihminen jäädessä ihmettelemässä pohjatonta typeryyttään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksia kirjoitti:

Tämä oli ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en olekaan kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.

Tässä näkökulmassa ei huomioitu mm. sitä, että eihän lapseton ihminen tietenkään läheskään aina elä materialistista tai pintaliitoista itsekeskeistä elämää. Kyllähän myös lapseton ihminen voi käyttää vapaa-aikaansa monellakin tavalla maailmanparantamiseen. Näissä lapsellisuus/lapsettomuus -aiheisissa kannanotoissa välillä häiritsee vertailu ja vastakkainasettelu. Se miten yritetään saada jompikumpi vaihtoehto näyttämään jotenkin huonommalta. Itse ajattelen, että meillä jokaisella täällä on joku kutsumus ja elämäntehtävä, jollain se on lapsenkasvattaminen ja perhe-elämä, jollain toisella vaikka omistautuminen jollekin tärkeälle työlle. Fiksuja kasvattajia tarvitaan siinä missä fiksuja ja tiedostavia aikuisia ylipäätäänkin. En myöskään ajattele, että ihmisestä tulisi ”aikuinen” vasta lapsen saatuaan. 

Itse olen lapseton nainen eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta arvottaa lapsettomuutta ja lapsellisuutta keskenään. Minulle itsetutkiskelu ja itsensä henkinen kehittäminen on aina ollut tärkeää ja tavoitteeni on tehdä maailmasta edes hitusen parempi paikka, vaikken pyrikään kasvattamaan tänne lasta, joka joskus tulevaisuudessa ehkä parantaisi tätä maailmaa. Muille ihmisille voi olla läsnä ja tukena muutenkin kuin oman lapsen kautta. 

Varmaan joillakin ensimmäisen lapsen saaminen toimii eräänlaisena pakkoherättäjänä, jos on lasta ennen kokenut tekemisensä jollain tapaa merkityksettömiksi tai pikkumaisiksi. Lapseton ei varmastikaan voi tietää täysin mitä vanhemmuus on, mutta ajattelen, että henkistä kasvua voi tapahtua isosti monenlaisten muidenkin asioiden kautta, kuin vanhemmuuden. Elämä heittää eteen muitakin haasteita joka tapauksessa. 

Olen samaa mieltä.

Tuon kolumnin kaltaiset ulostulot perustuvat usein siihen ajatukseen, että kaikki velat ovat veloja siksi, että haluavat juhlia ja elää itsekeskeistä, hedonistista elämää. Usein unohdetaan, että kaikki velat eivät ole sellaisia, eivätkä kaikki sellaiset ole veloja. Jotkut tekevät lapsia, ja jättävät ne sitten oman onnensa nojaan kasvamaan onnettomiksi ja moniongelmaisiksi aikuisiksi samalla, kun itse hummailevat menemään ja laiminlyövät kasvatuksen. Jotkut lapsettomat puolestaan tekevät elämäntyönsä esimerkiksi hoitotyön parissa. Nämäkin ovat kuitenkin yksiulotteisia ääripäitä ja yleistyksiä, joiden väliin mahtuu erilaisia valintoja ja kohtaloita. Kertoo suhteellisuudentajun puutteesta, että lokeroi kaikki lapsettomat (ja siinä sivussa myös perheelliset) ankarasti yhteen luokkaan. 

Haluaisin myös huomauttaa, että on meitäkin veloja, jotka ovat alun perin halunneet lapsia, mutta päätyneet huolellisen punninnan perusteella päätökseen olla niitä hankkimatta. Itse halusin nuorempana perustaa perheen, mutta sairastuminen vakavasti pakotti harkitsemaan asiaa uudelleen. Katson, etten kykenisi huolehtimaan lapsesta ja tarjoamaan tälle tervettä ja vakaata kasvuympäristöä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei automaattisesti kieli halusta pakoilla vastuuta: väittäisin, että esimerkiksi omassa tapauksessani se on pikemminkin juuri ennakoivan vastuun ottamista omasta lisääntymiskyvystäni.

Minusta tuossa kolumnissa ei sinänsä leimattu veloja juhlijoiksi jne.

Vaan puhutaan siitä, että niin kauan kuin ei ole aidosti vastuussa muusta kuin itsestään, jää elämästä väkisinkin monia ulottuvuuksia pois. Vaikka kuinka olisi muuten vastuullinen.

Työskentelen lastensuojelun asumisyksikössä, jossa huolehdin muiden pykkäämistä jälkikasvuista. Traumatisoituneista, moniongelmaisista, väkivaltaisista, masentuneista ja erittäin ahdistuneista lapsista. Monen kohdalla miettii, että voi kun vanhemmat olisivat olleet vastuullisia ja tajuta olla lisääntymättä. Lapsilla kasa lääkkeitä jo nuoresta lähtien. Koulu ei onnistu ja sosiaaliset taidot olemattomat, vihaa ja katkeruutta täynnä. Kannan vastuuni huolehtimalla niistä, joiden vanhemmista ei ollut vanhemmiksi. Tähän työhön ei juurikaan ole tunkua sen raskauden takia, joten parempi olisi, jos hylättyjä ja rikottuja lapsia syntyisi vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan tuon 100%. Niin se vaan on, vaikka lapsetonta se voi kirpaista. Lapset ja nuoret ovat se toivo, joka pistää joka päivä rakentamaan tätä maailmaa vähän paremmaksi paikaksi. Tai yrittämään.

Niin, siis OMAT lapset?

No voihan sitä kai ajatella tekevänsä hyvää toistenkin lapsien vuoksi. Mutta kuinka moni näin sitten tekee? Kuinka moni menee vaikka tekemään vapaaehtoistyötä junnujen urheiluseuraan, jos siellä ei ole omia lapsia? Tai nuorisotalolle työvuoroa? Tai toimii varamummona? Tai ylipäätään jotain konkreettista (muuta kuin mahdollista palkkatyötään) lasten ja nuorten hyväksi, jos ne eivät ole omia? Toki heitäkin on, mutta määrällisesti aika vähän, uskoisin. Tässä mielessä ihminen on itsekäs, maailmasta halutaan tehdä hyvä paikka elää nimenomaan sille omalle jälkikasvulle, ja samalla ehkä joku muukin saa nauttia tästä hyvästä.

No sitähän tässä juuri haetaan, sitä että itsekkyys on lopulta siellä lapsentekemisen taustalla.

Mitä jos nykyiset lapsettomat ovatkin vähemmän itsekkäämpiä kuin muut ja PYSTYVÄT tekemään hyvää myös vieraiden lasten hyväksi? Onko tämä asia näiden Pekkojen ja muiden aivan mahdoton käsittää?

Homosapiens kirjoitti:

Mielestäni jokainen joka ajattelee lapsettomien olevan isoja vauvoja, on sitä aivan itse. Lapsen hankkiminen on älyttömän helppoa, mutta huomaa liian monen sortuvan ajatukseen lopun hoituvan automaattisesti. Tottakai mekaaniset toimet kuten ruoka, vaipat ym. hoituvat, mutta juntin kaltaiset ihmiset eivät ehkä tajua, että tarvitaan aikuisen ajattelua sekä harkinta kykyä valinnoissa kuten myös lapsen hankkimisessa. Monet vanhemmat muuttuvat hyvin lapset saadessaan hyvin itsekeskeisiksi, heillä ei ole muuta kuin oma paapero tutkassa ja kemikaalit veressä jotka auttavat omassa pienessä laatikossa, tämä on ok ja niin kuuluukin olla mutta ulkoapäin huomaa paremmin millaiseksi ihminen saattaa muuttua. Elämä olisi helppoa, jos kaikki asiat hoituisivat vain yhdellä tavalla ja toisinajattelijat voisi polttaa roviolla, sillä täällä ei olisi sen jälkeen enää kuin yksi ihminen jäädessä ihmettelemässä pohjatonta typeryyttään.

Vai on lapsen hankkiminen älyttömän helppoa? Mistä muusta sä olet ihan varma?

Olen lapseton enkä aio lasta hankkia todistaakseni maailmalle olevani hyvä ja epäitsekäs ihminen. Ei elämä ole mikään peli, jossa lasten hankkimisen myötä siirtyy korkeammalle tasolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?

Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.

No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.

Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksia kirjoitti:

Tämä oli ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en olekaan kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.

Tässä näkökulmassa ei huomioitu mm. sitä, että eihän lapseton ihminen tietenkään läheskään aina elä materialistista tai pintaliitoista itsekeskeistä elämää. Kyllähän myös lapseton ihminen voi käyttää vapaa-aikaansa monellakin tavalla maailmanparantamiseen. Näissä lapsellisuus/lapsettomuus -aiheisissa kannanotoissa välillä häiritsee vertailu ja vastakkainasettelu. Se miten yritetään saada jompikumpi vaihtoehto näyttämään jotenkin huonommalta. Itse ajattelen, että meillä jokaisella täällä on joku kutsumus ja elämäntehtävä, jollain se on lapsenkasvattaminen ja perhe-elämä, jollain toisella vaikka omistautuminen jollekin tärkeälle työlle. Fiksuja kasvattajia tarvitaan siinä missä fiksuja ja tiedostavia aikuisia ylipäätäänkin. En myöskään ajattele, että ihmisestä tulisi ”aikuinen” vasta lapsen saatuaan. 

Itse olen lapseton nainen eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta arvottaa lapsettomuutta ja lapsellisuutta keskenään. Minulle itsetutkiskelu ja itsensä henkinen kehittäminen on aina ollut tärkeää ja tavoitteeni on tehdä maailmasta edes hitusen parempi paikka, vaikken pyrikään kasvattamaan tänne lasta, joka joskus tulevaisuudessa ehkä parantaisi tätä maailmaa. Muille ihmisille voi olla läsnä ja tukena muutenkin kuin oman lapsen kautta. 

Varmaan joillakin ensimmäisen lapsen saaminen toimii eräänlaisena pakkoherättäjänä, jos on lasta ennen kokenut tekemisensä jollain tapaa merkityksettömiksi tai pikkumaisiksi. Lapseton ei varmastikaan voi tietää täysin mitä vanhemmuus on, mutta ajattelen, että henkistä kasvua voi tapahtua isosti monenlaisten muidenkin asioiden kautta, kuin vanhemmuuden. Elämä heittää eteen muitakin haasteita joka tapauksessa. 

Olen samaa mieltä.

Tuon kolumnin kaltaiset ulostulot perustuvat usein siihen ajatukseen, että kaikki velat ovat veloja siksi, että haluavat juhlia ja elää itsekeskeistä, hedonistista elämää. Usein unohdetaan, että kaikki velat eivät ole sellaisia, eivätkä kaikki sellaiset ole veloja. Jotkut tekevät lapsia, ja jättävät ne sitten oman onnensa nojaan kasvamaan onnettomiksi ja moniongelmaisiksi aikuisiksi samalla, kun itse hummailevat menemään ja laiminlyövät kasvatuksen. Jotkut lapsettomat puolestaan tekevät elämäntyönsä esimerkiksi hoitotyön parissa. Nämäkin ovat kuitenkin yksiulotteisia ääripäitä ja yleistyksiä, joiden väliin mahtuu erilaisia valintoja ja kohtaloita. Kertoo suhteellisuudentajun puutteesta, että lokeroi kaikki lapsettomat (ja siinä sivussa myös perheelliset) ankarasti yhteen luokkaan. 

Haluaisin myös huomauttaa, että on meitäkin veloja, jotka ovat alun perin halunneet lapsia, mutta päätyneet huolellisen punninnan perusteella päätökseen olla niitä hankkimatta. Itse halusin nuorempana perustaa perheen, mutta sairastuminen vakavasti pakotti harkitsemaan asiaa uudelleen. Katson, etten kykenisi huolehtimaan lapsesta ja tarjoamaan tälle tervettä ja vakaata kasvuympäristöä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei automaattisesti kieli halusta pakoilla vastuuta: väittäisin, että esimerkiksi omassa tapauksessani se on pikemminkin juuri ennakoivan vastuun ottamista omasta lisääntymiskyvystäni.

Minusta tuossa kolumnissa ei sinänsä leimattu veloja juhlijoiksi jne.

Vaan puhutaan siitä, että niin kauan kuin ei ole aidosti vastuussa muusta kuin itsestään, jää elämästä väkisinkin monia ulottuvuuksia pois. Vaikka kuinka olisi muuten vastuullinen.

Juuri näin.

Voinko minkäkin siis silkalla mutulla julistaa kaikki kaikki lapsia hankkineet putkinäköisiksi ja hormonihuuruissaan ylemmyydentunnetta tunteviksi hölmöiksi?

Ehkä jotkut on lapsettomia siksi ettei tämä maailma oikeastaan sovellu lasten hankkimiseen jos miettii niiden lasten koko eliniän ja mahdollisten lastenlasten. 100+ vuotta tulevaisuuteen katsottaessa se että maailmaa johtaa aina vaan paheneva itsekeskeisyys, ideologisuus ja muu tahallinen hölmöys ei anna kovinkaan hyviä tulevaisuudennäkymiä. Ei, vasemmisto ei ole sen parempi vaan just yhtä paha jos ei pahempikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksia kirjoitti:

Tämä oli ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en olekaan kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.

Tässä näkökulmassa ei huomioitu mm. sitä, että eihän lapseton ihminen tietenkään läheskään aina elä materialistista tai pintaliitoista itsekeskeistä elämää. Kyllähän myös lapseton ihminen voi käyttää vapaa-aikaansa monellakin tavalla maailmanparantamiseen. Näissä lapsellisuus/lapsettomuus -aiheisissa kannanotoissa välillä häiritsee vertailu ja vastakkainasettelu. Se miten yritetään saada jompikumpi vaihtoehto näyttämään jotenkin huonommalta. Itse ajattelen, että meillä jokaisella täällä on joku kutsumus ja elämäntehtävä, jollain se on lapsenkasvattaminen ja perhe-elämä, jollain toisella vaikka omistautuminen jollekin tärkeälle työlle. Fiksuja kasvattajia tarvitaan siinä missä fiksuja ja tiedostavia aikuisia ylipäätäänkin. En myöskään ajattele, että ihmisestä tulisi ”aikuinen” vasta lapsen saatuaan. 

Itse olen lapseton nainen eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta arvottaa lapsettomuutta ja lapsellisuutta keskenään. Minulle itsetutkiskelu ja itsensä henkinen kehittäminen on aina ollut tärkeää ja tavoitteeni on tehdä maailmasta edes hitusen parempi paikka, vaikken pyrikään kasvattamaan tänne lasta, joka joskus tulevaisuudessa ehkä parantaisi tätä maailmaa. Muille ihmisille voi olla läsnä ja tukena muutenkin kuin oman lapsen kautta. 

Varmaan joillakin ensimmäisen lapsen saaminen toimii eräänlaisena pakkoherättäjänä, jos on lasta ennen kokenut tekemisensä jollain tapaa merkityksettömiksi tai pikkumaisiksi. Lapseton ei varmastikaan voi tietää täysin mitä vanhemmuus on, mutta ajattelen, että henkistä kasvua voi tapahtua isosti monenlaisten muidenkin asioiden kautta, kuin vanhemmuuden. Elämä heittää eteen muitakin haasteita joka tapauksessa. 

Olen samaa mieltä.

Tuon kolumnin kaltaiset ulostulot perustuvat usein siihen ajatukseen, että kaikki velat ovat veloja siksi, että haluavat juhlia ja elää itsekeskeistä, hedonistista elämää. Usein unohdetaan, että kaikki velat eivät ole sellaisia, eivätkä kaikki sellaiset ole veloja. Jotkut tekevät lapsia, ja jättävät ne sitten oman onnensa nojaan kasvamaan onnettomiksi ja moniongelmaisiksi aikuisiksi samalla, kun itse hummailevat menemään ja laiminlyövät kasvatuksen. Jotkut lapsettomat puolestaan tekevät elämäntyönsä esimerkiksi hoitotyön parissa. Nämäkin ovat kuitenkin yksiulotteisia ääripäitä ja yleistyksiä, joiden väliin mahtuu erilaisia valintoja ja kohtaloita. Kertoo suhteellisuudentajun puutteesta, että lokeroi kaikki lapsettomat (ja siinä sivussa myös perheelliset) ankarasti yhteen luokkaan. 

Haluaisin myös huomauttaa, että on meitäkin veloja, jotka ovat alun perin halunneet lapsia, mutta päätyneet huolellisen punninnan perusteella päätökseen olla niitä hankkimatta. Itse halusin nuorempana perustaa perheen, mutta sairastuminen vakavasti pakotti harkitsemaan asiaa uudelleen. Katson, etten kykenisi huolehtimaan lapsesta ja tarjoamaan tälle tervettä ja vakaata kasvuympäristöä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei automaattisesti kieli halusta pakoilla vastuuta: väittäisin, että esimerkiksi omassa tapauksessani se on pikemminkin juuri ennakoivan vastuun ottamista omasta lisääntymiskyvystäni.

Minusta tuossa kolumnissa ei sinänsä leimattu veloja juhlijoiksi jne.

Vaan puhutaan siitä, että niin kauan kuin ei ole aidosti vastuussa muusta kuin itsestään, jää elämästä väkisinkin monia ulottuvuuksia pois. Vaikka kuinka olisi muuten vastuullinen.

Työskentelen lastensuojelun asumisyksikössä, jossa huolehdin muiden pykkäämistä jälkikasvuista. Traumatisoituneista, moniongelmaisista, väkivaltaisista, masentuneista ja erittäin ahdistuneista lapsista. Monen kohdalla miettii, että voi kun vanhemmat olisivat olleet vastuullisia ja tajuta olla lisääntymättä. Lapsilla kasa lääkkeitä jo nuoresta lähtien. Koulu ei onnistu ja sosiaaliset taidot olemattomat, vihaa ja katkeruutta täynnä. Kannan vastuuni huolehtimalla niistä, joiden vanhemmista ei ollut vanhemmiksi. Tähän työhön ei juurikaan ole tunkua sen raskauden takia, joten parempi olisi, jos hylättyjä ja rikottuja lapsia syntyisi vähemmän.

Kiitos.

Näitä tositarinoita olisi niin tärkeä kuulla tässä yhteiskunnassa myös hyväosaisten.

Kiitos vielä, kun jaksat tehdä sitä työtä!

Vierailija kirjoitti:

Homosapiens kirjoitti:

Mielestäni jokainen joka ajattelee lapsettomien olevan isoja vauvoja, on sitä aivan itse. Lapsen hankkiminen on älyttömän helppoa, mutta huomaa liian monen sortuvan ajatukseen lopun hoituvan automaattisesti. Tottakai mekaaniset toimet kuten ruoka, vaipat ym. hoituvat, mutta juntin kaltaiset ihmiset eivät ehkä tajua, että tarvitaan aikuisen ajattelua sekä harkinta kykyä valinnoissa kuten myös lapsen hankkimisessa. Monet vanhemmat muuttuvat hyvin lapset saadessaan hyvin itsekeskeisiksi, heillä ei ole muuta kuin oma paapero tutkassa ja kemikaalit veressä jotka auttavat omassa pienessä laatikossa, tämä on ok ja niin kuuluukin olla mutta ulkoapäin huomaa paremmin millaiseksi ihminen saattaa muuttua. Elämä olisi helppoa, jos kaikki asiat hoituisivat vain yhdellä tavalla ja toisinajattelijat voisi polttaa roviolla, sillä täällä ei olisi sen jälkeen enää kuin yksi ihminen jäädessä ihmettelemässä pohjatonta typeryyttään.

Vai on lapsen hankkiminen älyttömän helppoa? Mistä muusta sä olet ihan varma?

Ei se kovin vaikeaa ole jos otetaan huomioon että koomassa oleva eukko tuli raskaaksi ja synnytti tuolla jossain amerikassa taannoin. Se että miksi näin kävi on toinen asia mutta tuo lapsensaanti on jokseenkin automaattinen prosessi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran AV:lla puhua vanhemmuuden mukanaan tuomista muutoksista. Että minusta on tullut parempi projektinhallitsija, osaan katsoa asioita useista näkökulmista, ymmärrän paremmin muita ihmisiä ja heidän erilaisuuttaan, olen empaattisempi. Täällä velat väittivät kivenkovaan, ettei kypsyminen voi olla vanhemmuuden ansiota vaan johtuu ainoastaan ikääntymisestä.

Seison edelleen sanojeni takana. Olen parempi ihminen lasten takia. En olisi osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ilman heitä, en ainakaan tällä tavalla ja näin nuorena. Äitiys on ollut raskainta elämässäni, mutta samalla se on tehnyt minusta loistavan työntekijän, vaimon, ystävän ja ihmisen. Siedän paremmin sitä, että elämässä on epävarmuutta ja että joitakin ikäviä asioita vaan täytyy sietää. Ilman lapsia olisin todennäköisesti jäänyt ikuiseksi vauvaksi.

Tunsin edellisessä työpaikassa sinunlaisesi tulin paremmaksi ihmiseksi lapsen myötä -kehuskelijan. Tosiaan omien sanojensa mukaan lastensa myötä osasi organisoida paremmin, oli niiiin avarakatseinen ja mitä kaikkea. Ikävä juttu vaan, että kun ei muut oikein sitä havainneet. Melkein sanoisin, että ihmisestä tuli vain kahta kauheampi söhelö ja itsekeskeisempi. 

Tosiaan, töissä on näitä "tulin paremmaksi ihmiseksi (omasta mielestä siis) lapsen myötä" -työntekijöitä. Tämä koskee erityisesti äitejä, ei niinkään isejä. Tauoilla nämä äidit eivät muusta puhukaan kuin lapsistaan ja miehestään (jos mies on menestyvä). Jos lapsilla tai miehellä menee huonosti, niin silloin kyllä ollaan hiljaa. Mutta lasten voittamia palkintoja, ylioppilaaksituloa ym hehkutetaan. Valitettavasti monet vanhemmat elävät perheensä kautta. Tämä ei tee heistä parempia ihmisiä.

Sanon tämän siitäkin huolimatta että tiedän kyseisten kirjoitusten takana olleen palstan vakkarit. He sanoivat tuolla edempänä maagisen ”minä haluan” sanan. Lasten olisi hyvä syntyä harkittuina vakaaseen talouteen. Valitettavan moni tekee ne siltikin juurikin MINUN haluni saattelemana.

Lopputuloksena nähdään sijoituksia, ehkä jopa huostaanottoja. Lapset stressaa vanhempiensa mukana oli kyse rahattomuudesta, sairaudesta tms.

Pienen väen tulisi saada nauttia lapsuudesta eikä syntyä tänne hoitamaan aikuisten mielenterveyttä. Vapaaehtoinen lapsettomuus on järkevä valita jossa löytyy aidosti epäitsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan tuon 100%. Niin se vaan on, vaikka lapsetonta se voi kirpaista. Lapset ja nuoret ovat se toivo, joka pistää joka päivä rakentamaan tätä maailmaa vähän paremmaksi paikaksi. Tai yrittämään.

Niin, siis OMAT lapset?

No voihan sitä kai ajatella tekevänsä hyvää toistenkin lapsien vuoksi. Mutta kuinka moni näin sitten tekee? Kuinka moni menee vaikka tekemään vapaaehtoistyötä junnujen urheiluseuraan, jos siellä ei ole omia lapsia? Tai nuorisotalolle työvuoroa? Tai toimii varamummona? Tai ylipäätään jotain konkreettista (muuta kuin mahdollista palkkatyötään) lasten ja nuorten hyväksi, jos ne eivät ole omia? Toki heitäkin on, mutta määrällisesti aika vähän, uskoisin. Tässä mielessä ihminen on itsekäs, maailmasta halutaan tehdä hyvä paikka elää nimenomaan sille omalle jälkikasvulle, ja samalla ehkä joku muukin saa nauttia tästä hyvästä.

No sitähän tässä juuri haetaan, sitä että itsekkyys on lopulta siellä lapsentekemisen taustalla.

Mitä jos nykyiset lapsettomat ovatkin vähemmän itsekkäämpiä kuin muut ja PYSTYVÄT tekemään hyvää myös vieraiden lasten hyväksi? Onko tämä asia näiden Pekkojen ja muiden aivan mahdoton käsittää?

No, valtaosa ei pistä tikkuakaan ristiin vapaaehtoisesti jonkun toisen lapsen hyväksi (oli omia lapsia tai ei). Se että joku promillen murto-osa näin tekee, ei osoita että keskivertovela olisi jotenkin henkisesti aikuinen.

Mitä tulee lastenhankinnan motiiveihin, ne varmasti useimmilla kumpuavat sieltä biologiasta. Ei sitä oikein voi sen enempää kutsua itsekkääksi tai epäitsekkääksi, se vain on. Sen sijaan se elämä, jota elää lapsen hankkimisen jälkeen, on pakostakin aika epäitsekästä, vaikka siellä voikin olla niitä itsekkäitäkin motiiveja, kuten oman lapsen elämän turvaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?

Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.

No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.

Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.

Aika harva ihminen kykenee vuosikausia työskentelemään hommissa, joita vihaa pelkästään rahan vuoksi. Etenkin kun sosiaali- ja terveysalalla palkka on niin minimaalista, että saman saa tekemällä huomattavasti helpompia ja mielekkäämpiä hommia ellei alalle ole aitoa kutsumusta. Ei näissä duuneissa jaksa pusertaa kovinkaan montaa vuotta, ellei aidosti halua ihmisläheistä työtä tehdä ja auttaa muita. Raha ei työn raskauteen nähden ole todellakaan riittävä motivaattori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan tuon 100%. Niin se vaan on, vaikka lapsetonta se voi kirpaista. Lapset ja nuoret ovat se toivo, joka pistää joka päivä rakentamaan tätä maailmaa vähän paremmaksi paikaksi. Tai yrittämään.

Niin, siis OMAT lapset?

No voihan sitä kai ajatella tekevänsä hyvää toistenkin lapsien vuoksi. Mutta kuinka moni näin sitten tekee? Kuinka moni menee vaikka tekemään vapaaehtoistyötä junnujen urheiluseuraan, jos siellä ei ole omia lapsia? Tai nuorisotalolle työvuoroa? Tai toimii varamummona? Tai ylipäätään jotain konkreettista (muuta kuin mahdollista palkkatyötään) lasten ja nuorten hyväksi, jos ne eivät ole omia? Toki heitäkin on, mutta määrällisesti aika vähän, uskoisin. Tässä mielessä ihminen on itsekäs, maailmasta halutaan tehdä hyvä paikka elää nimenomaan sille omalle jälkikasvulle, ja samalla ehkä joku muukin saa nauttia tästä hyvästä.

No sitähän tässä juuri haetaan, sitä että itsekkyys on lopulta siellä lapsentekemisen taustalla.

Mitä jos nykyiset lapsettomat ovatkin vähemmän itsekkäämpiä kuin muut ja PYSTYVÄT tekemään hyvää myös vieraiden lasten hyväksi? Onko tämä asia näiden Pekkojen ja muiden aivan mahdoton käsittää?

No, valtaosa ei pistä tikkuakaan ristiin vapaaehtoisesti jonkun toisen lapsen hyväksi (oli omia lapsia tai ei). Se että joku promillen murto-osa näin tekee, ei osoita että keskivertovela olisi jotenkin henkisesti aikuinen.

Mitä tulee lastenhankinnan motiiveihin, ne varmasti useimmilla kumpuavat sieltä biologiasta. Ei sitä oikein voi sen enempää kutsua itsekkääksi tai epäitsekkääksi, se vain on. Sen sijaan se elämä, jota elää lapsen hankkimisen jälkeen, on pakostakin aika epäitsekästä, vaikka siellä voikin olla niitä itsekkäitäkin motiiveja, kuten oman lapsen elämän turvaaminen.

No ei se monillakaan muutu. Lapset työnnetään muiden hoidettaviksi, ruokitaan milloin huvittaa ja viihteellä käydään ihan samaan tapaan mitä ennenkin. Omaa pahaa oloa puretaan lapsiin eri väkivallan muodoilla. Ei se lapsen teko ketään tee epäitsekkääksi, monilla vain korostaa sitä omaa itsekkyyttä.

Pekka Juntti: Lähi-Idässä on niin kypsiä aikuiset koska lapsia:)

Eiköhän ne aikuiset pidä olla kypsiä jo lapsia tehdessään, näin päin, eikä vasta jälkeenpäin.

Vai miten se yhtälö nyt menikään?

Me aikuisvauvat täällä Pohjolassa ollaan syyllisiä varmaan myös kommunistisen Ylen viattomien Tsaarin lasten t.ppamiseen ja

niihin 44 000 ab.rtoituun sikiöön joita lääkärit tekevät kansallemme.

Pääasia että me suomalaiset syyllistymme vaikka aika monta naistakin ollaan ra.skattu ja saatettu ajattelemaan muitten kansojen etua enemmän kuin perhettään.

Just. Pekka Juntti, Yle, olet Suomen syöjä!

Meistä naisista ainakin tuntuu lausuntosi samalta kuin olisit polttanut meidät elävältä kuten Intiassa vaan siksi että sanoimme ei

Aikuiset toivbottavasti ovat kypsiä lapsia jo harkitessaan ja saadessaan eivätkä kasvata itseään lastensa kustannuksella.

Toivottavasti Juntti ei antanut lapselleen muuta tehtävää kuin saada olla lapsi. Pelkäänpä että ensimmäinen tehtävä oli ajatella itseä...ja käyttää lapsia välineenä omiin agendoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Homosapiens kirjoitti:

Mielestäni jokainen joka ajattelee lapsettomien olevan isoja vauvoja, on sitä aivan itse. Lapsen hankkiminen on älyttömän helppoa, mutta huomaa liian monen sortuvan ajatukseen lopun hoituvan automaattisesti. Tottakai mekaaniset toimet kuten ruoka, vaipat ym. hoituvat, mutta juntin kaltaiset ihmiset eivät ehkä tajua, että tarvitaan aikuisen ajattelua sekä harkinta kykyä valinnoissa kuten myös lapsen hankkimisessa. Monet vanhemmat muuttuvat hyvin lapset saadessaan hyvin itsekeskeisiksi, heillä ei ole muuta kuin oma paapero tutkassa ja kemikaalit veressä jotka auttavat omassa pienessä laatikossa, tämä on ok ja niin kuuluukin olla mutta ulkoapäin huomaa paremmin millaiseksi ihminen saattaa muuttua. Elämä olisi helppoa, jos kaikki asiat hoituisivat vain yhdellä tavalla ja toisinajattelijat voisi polttaa roviolla, sillä täällä ei olisi sen jälkeen enää kuin yksi ihminen jäädessä ihmettelemässä pohjatonta typeryyttään.

Vai on lapsen hankkiminen älyttömän helppoa? Mistä muusta sä olet ihan varma?

Ei se kovin vaikeaa ole jos otetaan huomioon että koomassa oleva eukko tuli raskaaksi ja synnytti tuolla jossain amerikassa taannoin. Se että miksi näin kävi on toinen asia mutta tuo lapsensaanti on jokseenkin automaattinen prosessi. 

Eihän tässä tarvi edes argumentoida, kun sä kampitat itse itsesi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?

Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.

No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.

Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.

Aika harva ihminen kykenee vuosikausia työskentelemään hommissa, joita vihaa pelkästään rahan vuoksi. Etenkin kun sosiaali- ja terveysalalla palkka on niin minimaalista, että saman saa tekemällä huomattavasti helpompia ja mielekkäämpiä hommia ellei alalle ole aitoa kutsumusta. Ei näissä duuneissa jaksa pusertaa kovinkaan montaa vuotta, ellei aidosti halua ihmisläheistä työtä tehdä ja auttaa muita. Raha ei työn raskauteen nähden ole todellakaan riittävä motivaattori.

Sote-alalla ei kyllä ole erityisen huonot palkat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?

Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.

No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.

Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.

Olen osittain eri mieltä. Jos ihminen tekee työtä vain rahasta, eikö silloin kannata valita ala, jossa olisi hyvät palkat? Hoitotyössä on usein matalat palkat, ja uskallan väittää, että iso osa siellä työskentelevistä tekee sitä työtä, koska haluavat auttaa.

Lapsen saaminen ei todellakaan tee kaikista ihmisistä parempia ihmisiä. Tässä loistava esimerkki:

Vanhemmat taivuttelivat teini-ikäiset pojat tappamaan perheen kissan – kiduttaminen kuvattiin ja videota jaettiin

https://yle.fi/uutiset/3-11062890

Tässä kolumnissa nyt haluttiin selkeästi tuoda esille sitä, että lapsen saaminen muuttaa ihmistä ja yleensä se tapahtuu epäitsekkääseen suuntaan. Poikkeuksiakin on, paljon. On vanhempia, jotka eivät kanna vastuuta lapsistaan, eivätkä kykene ottamaan vastuuta edes itsestään. Tulee mieleen vanhemmat, jotka eivät koskaan edes tapaa omaa lastaan. Paljon huostaanotetaan lapsia vanhempien vastuuttoman käyttäytymisen takia. Ei siis pidä paikkaansa vanhempi= vastuuntuntoisempi= epäitsekkäämpi. Silti, ymmärsin Juntin pointin. Kyllä lapsi kasvattaa, yleensä,paljon. Jos et ole tätä kokenut, voitko sitä kiistää?