Miksi mies käyttäytyy näin mua kohtaan jos olen esim. jotenkin kipeä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä kyllä molemmat jeesaa, kun jompi kumpi sairastaa. Annetaan levätä ja tuodaan tarvittaessa apteekista vaikka särkylääkettä.

Omasta lapsuudesta taas muistan, kuinka oma isäni meni ihan lukkoon, kun äiti sairastui. Hermostui heti ja alkoi pitämään sellaista "täytyykö minun nyt tehdä sitä ja tätä". Puhisi ja kiukutteli, kun tarvitsi meitä lapsia hoitaa ja käydä kaupassa ja tehdä ruokaa. Sitten, kun hän oli kipeänä, niin hänen piti antaa koko päivän maata makuuhuoneessa yksin eikä saanut häiritä ja voivotteli kurjaa oloa jopa teatraalisesti.

Meillä isä samanlainen. Oli muiltakin osin todella kylmä, kova, itsekäs ja ilkeä ja hänestä oikein huokui se, kuinka hän ei meistä lapsista välittänyt p*skan vertaa. Hänen äitinsä oli muuten samanlainen eikä me siitä mummosta tykätty yhtään. En muuten eilen edes tuolle isäukolle toivottanut hyvää isänpäivää eikä hänkään ole onnitellut minua mistään.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Eri asia jos kerran tai kaksi pyydät teetä. Mutta jos se on jatkuvaa "keitätkö kulta mulle teetä?" noin viisi kertaa päivässä niin kyllä se alkaa passuuttamiselta tuntua. Tai jos mies on jo käynyt kaupassa, niin ehkä ei heti innosta lähteä takaisin. Etenkin jos pyyntö on jotain "turhaa" eli jäätelö/suklaa jne.

Jos itse olen oikeasti kipeä tai migreenissä, ei minun tee mieli mitään. Särkylääkkeen jaksan kyllä itse käydä hakemassa kaapista. Vähiten kaipaan mitään lässytystä ja silitystä. Kiitos ei. Liika sääliminen tekee avuttomaksi sen toisen. Miten pärjäisit jos olisit yksin??

Voi olla myös, että valitat liikaa oloasi. Ei se mies voi sille olollesi mitään. Jos on liian sairas liikkuakseen asunnossa, on paikka silloin sairaala.

Jos taas mies tietoisesti jättää esim. Kotityöt tekemättä koska olet kipeä, se on väärin ja olet passannut miehesi lapseksi.

Toivottavasti et käyttäydy lapsiasi kohtaan noin kylmästi, jos sinulla sellaisia on (toivon mukaan ei).

Ei tuollainen ainakaan minun kokemuksen mukaan ole yhtään yleisempää miehillä, kuin naisillakaan. Hyvin todennäköisesti miehellesi on lapsuudessa isä tai äiti raivostunut sairastumisesta ja pitänyt sitä heikkoutena. Oppinut varmaan sieltä tuon käytösmallin, että kipeänä ei saa märistä, kipua ei saa näyttää ja pitää vaikka pää kainalossa tehdä sitä ja tätä tai muuten olet heikko laiskuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko mies muuten kiva ja kuuntelee sun huolia ja murheita?

No joo, kyllä se kuuntelee jos on jotain huolia ja osaa olla ymmärtäväinen taas sellaisten suhteen. Se taas onko kiva, niin riippuu vähän päivästä :D Joskus on niin ilkeä että tuntuu etten tunne koko ihmistä.

Ap

Vähän alkaa kuulostaa, ettei se ehkä niin kiva olekaan. Monella persoonallisuushäiriöisellä (niin miehellä kuin naisellakin) yksi ekoista red flageista suhteessa on se, ettei kestä toisen heikkoutta tai sairastamista. Koska se toinen on vain omien tarpeiden tyydyttämistä varten, itse ei kyetä antamaan mitään hoivaa tai hyvää toiselle. Pinnallisesti kyllä kyetään esittämään mukavaa ja ymmärtäväistä, mutta ajan mittaan pinta väkisin rakoilee ja läpi alkaa tulla ilkeydet ja lopulta ihan täysimittainen henkinen väkivalta.

Tämä. Kuulostaa tutulta.

Eksäni esim. käyttäytyi kylmästi jos itkin, sanoi että feikkaan ja haluan vain huomiota, vaikka olisin satuttanut itseni. Huomiota häneltä sai olemalla hänen toiveidensa mukainen, piti olla varpaillaan, käytös epäjohdonmukaista. En vielä tänä päivänäkään osaa feikata kyyneleitä. Elämäni paras päätös oli erota, nyt minulla on rakas joka välittää.

Mullakin on ollut empatiakyvytön mies. Onneksi jo ex.

Hän suuttui jos itkin. Kun kysyin miksi suuttuu, sanoi hän että "näytät rumalta kun itket". Oli tästä hyvin tuohtunut.

Sairastuminen aiheutti saman reaktion. Mies suuttui. Eniten häntä taisi harmittaa se ettei saanut silloin seksiä.

Saan toisinaan migreenikohtauksia yöllä, ja silloin kipu yltyy todella pahaksi kun lääkettä ei ehdi ottaa ennakoivasti vaan oireet pääsevät kunnolla päälle ennenkuin herään ja saan haettua lääkkeen. Mies tietenkin suuttui minulle jos näin pääsi käymään. Valitti siinä sitten minulle kuinka hän ei pysty nukkumaan kun minä kierin ja ähisen kivuissani. Neuvoi ystävällisesti olemaan hiljaa paikallaan että hän, mahtava herra mies, saa nukuttua.

Tämä mies oli perinyt empatiakyvyttömyyden äidiltään. Tällä äidillä oli vanhoilla päivillä saatu iltatähti. Semmoinen parivuotias oli kun hänet ensimmäisen kerran tapasin. Lapsen hoitaminen oli karua katsottavaa. Jos lapsi vaikka putosi keinusta ja löi päänsä ja alkoi itkemään, tokaisi äitinsä kiukkuisena "Älä viitsi märistä, ei tuo sattunut" ja repi kädestä niin että lapsi itki kahta kauheammin. Äiti ei lainkaan sietänyt lapsen itkua, vaan suuttui siitä, huusi lapselle ja repi ja riuhtoi.

Tämä äiti käytti lastaan kohtaan runsaasti henkistä väkivaltaa. Yksi tapa oli sellainen, että hän osti lapselle kaiken mitä lapsi hoksasi pyytää, ja syytti sitten lasta omista talousvaikeuksistaan. Eihän 2-vuotias osaa laatia perheen budjettia ja tehdä järkeviä päätöksiä siitä mihin raha käytetään.

Tuleepa ikäviä muistoja... äitini oli myös tällainen, muistan kun juoksin ihan pienenä lapsena äidin luokse kipeä polvi veressä ja sain vaan halveksuvaa ivailua että älä itke ja mene muualle. Jos itkin kauempanakin niin äiti huusi että ole hiljaa. Opin itkemään sitten salaa ja jos ulkona loukkasin itseni niin itkin ensin jossain piilossa ennen kuin menin kotiin reippaasti hymyillen. Äidille ei saanut näyttää haavoja. Jos se huomasi sitten jotain myöhemmin kun säikähdys ja kipu oli mennyt ohi, oli vastaanotto erilainen ja normaalimpi.

Joku kirjoitti että miehensä käski oli olemaan hiljaa kun yksi sairaana, äitini teki tätäkin. Jos mulla tuli joku yskäsairaus niin enemmän pelkäsin että saan selkääni vihauselta äidiltä joka ei saa unta tai ällöttyy yskimisestäni, kuin itse yskää. Juoksin monesti ulos yskimään äidin kiroilujen saattelemana kun en saanut pidäteltyä.

Valitettavasti tämä vaikutti vähän kaverisuhteisiin, muistan ihmetelleeni kun jotkut itkit herkästi tai halusivat aikuisen huomiota kun jotain ikävää tapahtui. Pidin heitä ihan nössöinä ja he aiheuttivat mussa vihantunnetta, eli melkein aloin kasvaa sellaiseksi kuin äitini. Vasta nyt tietenkin ymmärrän että johtuu siitä, etten koskaan saanut lohtua itse.

Onneksi musta kasvoi kuitenkin todella empaattinen ihminen ja onnekseni ensimmäinen poikaystävä oli kuin enkeli, opin häneltä paljon miten toisia ihmisiä kohdellaan. 😢 Siitä on jo kauan aikaa, mutta olin sellainen että läheisyys ahdisti ja jos hän halasikin minua pidin sitä aluksi outona ja hankalana. Pikku hiljaa sitten muutuin ja nykyään rakastan antaa ja ottaa läheisyyttä.

Erällä oli tapana aloittaa raivo ja huuto, jos itkin tai olin muuten surullinen.

Suhteen jälkeen kysyin miksi, sanoi että itsestä tuntui pahalta se toisen hätä eikä avuttomana tiennyt mitä pitäisi tehdä.

Itse menen vieläkin halaamaan ja viereen kysymään mikä hätänä, jos joku itkee tai on allapäin.

Jos kumppani on kipeä niin pysyttelen lähietäisyydellä, jos en ihan vieressä. Tuon juomaa ja lääkettä, mittaan kuumetta ja teen sitä mikä vois maistua.

Edellinen eksä oli sen verran aikuinen, että piti huolta jos olin kipeä. Ei päästänyt sängystä pois kuumeessa, kokkasi, toi lääkettä ja oli vieressä.

Nykyinen ei taas ollenkaan, ei ole sitä itse aiemmin kokenut niin ei osaa. Mulle moneen otteeseen ihmetellyt kun ei kukaan ole häntä aiemmin niin hyvin ja kauniisti kohdellut, vaikka omaan maailmaani se on vaan arjen normaalia huolenpitoa ja huomioimista.

Oon 30 akka nyt ja edelleen jos kerron äidilleni olevani kipeä, niin hän kysyy että tuleeko hakemaan mut hoitoon :D

Ihmiset on niin erilaisia ja tulee erilaisista olosuhteista.

Puhukaa tuosta miksi käyttäytyy juuri noin ja mitä itse haluaisit tehtävän, se on parisuhteessa oikeus ja velvollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana miesflunssa on käytössä siksi, että kun mies on flunssassa, hän on aivan raato ja passattava. Nainen sitävastoin samassa kunnossa hoitaa huushollin ja lapset.

Oletko ajatellut että sama tauti voi ihan todella vaikuttaa mieheen ja naiseen eri tavalla? Tästä on nimittäin ihan tieteellistä tutkimusta. Esim. flunssan aiheuttamat lihassäryt ovat miehen isomman lihasmassan takia miehillä paljon pahempia ja voivat lisätä sairauden tunnetta.

Voisin minäkin miehenä vähätellä että "eivät ne kuukautiset nyt niin kamalat voi olla" mutta minulla on ehkä hieman vähän kompetenssia esittää sellaisia väitteitä.

Mutta mukava kun tulit heti todistamaan todeksi väitteeni että naiset vähättelevät miehen sairautta.

Voi olla näinkin, mutta jos toinen perheestä on SAIRAS ja toinen TERVE, niin luulisi olevan selviö, että se terve hoitaa arjen pyörityksen, että sairas saa levätä ha parantua. Ei minun miehelle ainakaan ole mikään ylitsepääsemätön este vaativan asiantuntijatyön lisäksi huolehtia kodista ja tarpeistani , jos olen sairas.

Joissakin perheissä tämä ihme kyllä menee kuitenkin niin, että se nainen ei saa koskaan aitä hoivaa vaan joutuu sairaanakin hoitamaan kodin ja perheen.

Vierailija kirjoitti:

Joillakin toisen sairaus ja kärsimys laukaisee kuolemanpelon ja pakoreaktion. Pahimmilla psykoilla sadismin; he kiusaavat jopa syöpäpotilaita. Vaikea edes kuvailla.

Kyllä se pahuus on niissä jotka on pahoja, mutta helppo selittää että toinen sen laukaisi/aiheuttaisi.

Olen tosi huono suhtautumaan muiden sairasteluun ja lisänä pelko omasta sairastumisesta. Kaikista helpoin olla itse ekana kipeänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana miesflunssa on käytössä siksi, että kun mies on flunssassa, hän on aivan raato ja passattava. Nainen sitävastoin samassa kunnossa hoitaa huushollin ja lapset.

Oletko ajatellut että sama tauti voi ihan todella vaikuttaa mieheen ja naiseen eri tavalla? Tästä on nimittäin ihan tieteellistä tutkimusta. Esim. flunssan aiheuttamat lihassäryt ovat miehen isomman lihasmassan takia miehillä paljon pahempia ja voivat lisätä sairauden tunnetta.

Voisin minäkin miehenä vähätellä että "eivät ne kuukautiset nyt niin kamalat voi olla" mutta minulla on ehkä hieman vähän kompetenssia esittää sellaisia väitteitä.

Mutta mukava kun tulit heti todistamaan todeksi väitteeni että naiset vähättelevät miehen sairautta.

Lihassärky? Burana huiviin ja jatka hommia, niin se vaimokin joutuu tekemään.

Edelleen kiva kun esittelette tätä naisten empatian puutetta miesten sairautta kohtaan. Mitä ajattelisit jos joku mies tokaisisi kovia kuukaitiskipuja potevalle naiselle: "Kuukautiskipuja? Buranaa huiviin ja jatka hommia. Niin se mieskin joutuu tekemään"?

Niin no, niinhän sitä tehdäänkin. Aika harva voi jäädä esim. töistä pois kuukautisten takia. Joihin on parempiakin lääkkeitä kuin Burana.

Se ei ollut edelleenkään se pointti vaan se että toista sukupuolta oleva ihminen vähättelee toisen sukupuolen vaivoja vaikka ei voi milään itse tietää miltä ne toisesta tuntuvat. Ja se on väärin, tapahtui se sitten kumpaa sukupuolta kohtaan tahansa. Siis myös miehen sairastamisen leimaaminen "miesflunssaksi" on väärin aivan kuten naistenvaivojen vähättely.

Maailmannavat ei siedä, että huomio ei olisikaan hänessä.

Olin alisteisesti kasvatettu, liian kilttinä aikuisena suhteissa palvelin, autoin, laitoin ruokaa milloin herra kuninkaalle hidalgolle sattui sopimaan.

Tuli kutsumatta, väkivallan uhka jossei heti ollut antaa ruokaa ja rahaa. Varasti omaisuuttani. Vuosia olin tällaisessa "suhteessa".

Sitten sairastuin ja miehen reaktio oli raivo: hän ei kuitenkaan pelännyt että menettäisi minut, vaan häntä suututti että menettää omat etunsa.

Narsismiin liittyy ns. kaksoisviestintä. Henkilö voi olla siisti, jopa hymyilevällä, ilmeettömällä naamalla syytää julmuuksia. Näissä hämää juuri että susi on lampaan vaatteissa. Että sitä ei meinaa ensin uskoa, että tuohan oli niin kiva, ja yhtäkkiä käytös on hyytävää.

ap, älä perusta perhettä tuon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei kestä heikkoutta.

Mun isäni oli tuollainen. Ei kestänyt raivostumatta jos joku itki, oli sairas tai muuten heikkona. Taustalla järkkynyt mielenterveys äidin syöpäkuolemasta, ennen nykyaikaisia syöpähoitoja hänen rakastamansa nainen kuihtui hänen käsivarsilleen ja nykyään se tunnistettaisiin varmaan jonkinlaiseksi traumaksi.

Pyörität arjenaskareet ja saat kuulla ajattelevassi vain itseäsi, mies kiroaa ja huutaa solvauksia ja pilkkaa..miksi teet tilanteesta vastakkain-asettelun?