Voi järkytys tuota suomalaisten ylipainoisuutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta yksi iso syy lihomiseen on se, että niitä houkutuksia on ympäristössämme nykyisin tosi paljon. Kärjistäen sanoisin, ettei ihminen 70-luvulla tarvinnut kauheasti itsehillintää, kun ruoka oli keitettyjä perunoita, ruskeaa kastiketta ja puolukkasurvosta. Käsittääkseni suurin osa ruoista myös piti tehdä itse, ei voinut nopeasti napata mukaan pasteijoita jostain paistopisteestä. Käytännössä näkisin kaksi ratkaisuvaihtoehtoa: paluu vanhaan "tylsään" aikaan tai sitten se, että palautettaisiin ruoka-ajat ja laitettaisiin gourmet-ruokaa, joka oikeasti maistuisi joltain ja jota ei vain mätettäisi sisuksiin. Joskus kokeilin oikein herkutella jollain tavallisilla sipseillä, siis söisin hitaasti nautiskellen muutaman, enkä mitään vuorta. Voi h*lvetti, että ne oli pahoja! Ne on selvästi tarkoitettu ahdettavaksi kurkusta alas pikavauhtia, mitään maistelua ei ole tarkoituskaan harrastaa. Ehkä tuo pätee moneen muuhunkin?

Ja ennen kuin joku suivaantuu, kun mollasin ruskeaa kastiketta, niin olen kyllä sitä mieltä, että usein ihan hyvä ratkaisu olisi tyytyä yksinkertaiseen ruokaan. Osallistuin tässä juuri yhdelle loistavalle aterialle, jossa ruoat oli laitettu taidolla. MUTTA se määrä! Tuntuu kuin sekin menisi jotenkin överiksi nykyisin että niitä alkupaloja pitää olla kymmentä sorttia, sitten pääruoka, useampi jälkiruoka... Ruokia on ihan tolkuton määrä, ja jos jokaista ottaa lusikallisen, on lopulta ähky ja emännällä paha mieli, kun ruokaa jäi todella paljon. Miksi sen pitää olla tällaista? Miksei voi olla muutamaa lajia ja se siitä? Nyt niitä tähteitä syödään viikko.

Eiköhän tästäkin tule taas alapeukkua, mutta en ihan rehellisesti ymmärrä tuota, että "lihotaan koska kaupasta helpompi ottaa mukaan valmis pasteija". En osta ikinä kaupasta mitään valmisruokia/pasteijoita, vaan menen kotiin tekemään itse ruokani, koska en halua lihoa.

En myöskään ole koskaan tykännyt sipseistä, vaan minusta ne ovat oksettavia. Tässä minulla on ehkä käynyt jonkinlainen geneettinen tuuri, mutta veljeni kyllä tykkäävät sipseistä. 

Kaiketi voisi päätyä siihenkin pohdintaan, että yksi iso merkittävä tekijä on se, että näkee erityistä vaivaa tehdä itse ruokansa alusta loppuun, yksinkertaisilla raaka-aineilla. Kuten juurikin toi ruskeakastike? Ainakin tällä tavoin voi välttää nämä kaikki glukoosisiirapit ym.

Ja siis olen sitä mieltä tietenkin, että helpompaahan se on ottaa se pasteija, mutta päätän itse joka päivä tehdä itse ruokani ja näen vaivaa sen eteen.

Niin sitä siis juuri tarkoitin, että nykyisin on tavallaan tehtävä se kurinalainen päätös, etten osta sitä ja tuota valmismössöä vaan teen itse terveellisempää. Ennen ei tarvinnut tehdä sellaisia päätöksiä, kun vaihtoehtoja ei ollut. Jos et tehnyt ruokaa, et syönyt. Tai no en muista milloin mitäkin einestä alkoi tulla, mutta joka tapauksessa niitä yllykkeitä oli paljon vähemmän. En minä itsekään kauheasti mössöjä ostele ja siinä kun ostan joskus sipsejä, en sitten taas osta karkkia, koska niistä ei niin tykätä. Mutta jos ihminen menee kauppaan väsyneenä, masentuneena tms. tai sitten ei vain ole "ryhdikäs" luonne, niitä hutiostoksia tahtoo tulla nykyisin helpommin. Kyllähän se ympäristö käytännössä vaikuttaa siinä kuin vaikka mainontakin, vaikka omasta mielestään kaikki toimivat järkevästi ja kurinalaisesti. Kyllä se mainosmies on meihin hyvin iskostanut ajatuksen, että itseään pitää hemmotella ja lasten silmät tuikkivat iloisesti, kun heille ostaa Kinderiä.

Einesruokia taisi Suomessa olla jo 1940-1950 -luvuilla, pakastehamppareita jopa! Tämähän on ihan mielenkiintoinen aihe sinänsä, koska se einesten helppous on siis ollut läsnä jo ennen lihomisepidemiaa. Kuvittelin itse, että einekset tulivat myöhemmin vasta kauppoihin.

Eli mikäköhän on muuttunut sitten 50-luvulta tähän päivään? Ainakin keskivertoliikunnan määrä, mutta olisikohan muutakin.

Vaikka kuinka olisi jossain ollut joku eines myynnissä sodan aikaan ja heti sen jälkeisenä pula-aikana (mitä tosin syvästi epäilen), tavallisen kansan pöydässä ei sellaisia ollut ennen 1970-luvun loppupuolta. Nykyisen kaltaista valikoimaa ei ollut vielä 1980-luvullakaan, jolloin ihmiset alkoivat jo lihoa jonkin verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta yksi iso syy lihomiseen on se, että niitä houkutuksia on ympäristössämme nykyisin tosi paljon. Kärjistäen sanoisin, ettei ihminen 70-luvulla tarvinnut kauheasti itsehillintää, kun ruoka oli keitettyjä perunoita, ruskeaa kastiketta ja puolukkasurvosta. Käsittääkseni suurin osa ruoista myös piti tehdä itse, ei voinut nopeasti napata mukaan pasteijoita jostain paistopisteestä. Käytännössä näkisin kaksi ratkaisuvaihtoehtoa: paluu vanhaan "tylsään" aikaan tai sitten se, että palautettaisiin ruoka-ajat ja laitettaisiin gourmet-ruokaa, joka oikeasti maistuisi joltain ja jota ei vain mätettäisi sisuksiin. Joskus kokeilin oikein herkutella jollain tavallisilla sipseillä, siis söisin hitaasti nautiskellen muutaman, enkä mitään vuorta. Voi h*lvetti, että ne oli pahoja! Ne on selvästi tarkoitettu ahdettavaksi kurkusta alas pikavauhtia, mitään maistelua ei ole tarkoituskaan harrastaa. Ehkä tuo pätee moneen muuhunkin?

Ja ennen kuin joku suivaantuu, kun mollasin ruskeaa kastiketta, niin olen kyllä sitä mieltä, että usein ihan hyvä ratkaisu olisi tyytyä yksinkertaiseen ruokaan. Osallistuin tässä juuri yhdelle loistavalle aterialle, jossa ruoat oli laitettu taidolla. MUTTA se määrä! Tuntuu kuin sekin menisi jotenkin överiksi nykyisin että niitä alkupaloja pitää olla kymmentä sorttia, sitten pääruoka, useampi jälkiruoka... Ruokia on ihan tolkuton määrä, ja jos jokaista ottaa lusikallisen, on lopulta ähky ja emännällä paha mieli, kun ruokaa jäi todella paljon. Miksi sen pitää olla tällaista? Miksei voi olla muutamaa lajia ja se siitä? Nyt niitä tähteitä syödään viikko.

Eiköhän tästäkin tule taas alapeukkua, mutta en ihan rehellisesti ymmärrä tuota, että "lihotaan koska kaupasta helpompi ottaa mukaan valmis pasteija". En osta ikinä kaupasta mitään valmisruokia/pasteijoita, vaan menen kotiin tekemään itse ruokani, koska en halua lihoa.

En myöskään ole koskaan tykännyt sipseistä, vaan minusta ne ovat oksettavia. Tässä minulla on ehkä käynyt jonkinlainen geneettinen tuuri, mutta veljeni kyllä tykkäävät sipseistä. 

Kaiketi voisi päätyä siihenkin pohdintaan, että yksi iso merkittävä tekijä on se, että näkee erityistä vaivaa tehdä itse ruokansa alusta loppuun, yksinkertaisilla raaka-aineilla. Kuten juurikin toi ruskeakastike? Ainakin tällä tavoin voi välttää nämä kaikki glukoosisiirapit ym.

Ja siis olen sitä mieltä tietenkin, että helpompaahan se on ottaa se pasteija, mutta päätän itse joka päivä tehdä itse ruokani ja näen vaivaa sen eteen.

Ruuanlaitosta pitävä ihminen, joka ei tykkää sipseistä ihmettelee, miten jollekkin toiselle voi olla niin vaikeaa tehdä ruokaa ja olla syömättä sipsejä.

Minä olen juuri opetellut ostamaan kaupasta niitä einesruokia. En ole koskaan tykännyt ruuanlaitosta ja jos ruokaa teen, se on hätäisesti jotain pastaa ja makkaraa, ei mitään kastikkeita. Kun ostan kaupasta valmisaterian, mulle jää vielä puhtia tehdä siihen kylkeen salaattia (tai ainakin pilkkoa kasviksia), joten syön paljon terveellisemmin nyt, kun ostan niitä kamalia haukuttuja eineksiä ja vaan hyväksyn sen, että en pidä ruuanlaitosta KUIN että yritän väkisin elää jonkun toisen elämää ja saada itseni tekemään ruokaa ja lopputulos on onneton ja epäterveellinen räpellys, jota hädintuskin voi ruuaksi sanoa.

Tosin itse olen "vammainen", on diagnosoitu adhd ja moni muukin asia elämässäni on vaikeaa, siksi surettaakin että jotku ihmiset ajattelee lihavuudestani ties mitä, kun eivät tiedä mitä kaikkea siellä taustalla on. Ja en nyt tarkoita, etteikö pitäisi yrittää, vaan sitä, että olen yrittänyt, mutta en vain ole onnistunut. Tätä ketjua lukiessa motivaationi yrittää on laskenut huomattavasti, näille ihmisille ei riitä se että laihdun muutaman kilon vaan mun pitäisi olla joku täydellisen hoikka ihminen, että "kelpaisin".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta yksi iso syy lihomiseen on se, että niitä houkutuksia on ympäristössämme nykyisin tosi paljon. Kärjistäen sanoisin, ettei ihminen 70-luvulla tarvinnut kauheasti itsehillintää, kun ruoka oli keitettyjä perunoita, ruskeaa kastiketta ja puolukkasurvosta. Käsittääkseni suurin osa ruoista myös piti tehdä itse, ei voinut nopeasti napata mukaan pasteijoita jostain paistopisteestä. Käytännössä näkisin kaksi ratkaisuvaihtoehtoa: paluu vanhaan "tylsään" aikaan tai sitten se, että palautettaisiin ruoka-ajat ja laitettaisiin gourmet-ruokaa, joka oikeasti maistuisi joltain ja jota ei vain mätettäisi sisuksiin. Joskus kokeilin oikein herkutella jollain tavallisilla sipseillä, siis söisin hitaasti nautiskellen muutaman, enkä mitään vuorta. Voi h*lvetti, että ne oli pahoja! Ne on selvästi tarkoitettu ahdettavaksi kurkusta alas pikavauhtia, mitään maistelua ei ole tarkoituskaan harrastaa. Ehkä tuo pätee moneen muuhunkin?

Ja ennen kuin joku suivaantuu, kun mollasin ruskeaa kastiketta, niin olen kyllä sitä mieltä, että usein ihan hyvä ratkaisu olisi tyytyä yksinkertaiseen ruokaan. Osallistuin tässä juuri yhdelle loistavalle aterialle, jossa ruoat oli laitettu taidolla. MUTTA se määrä! Tuntuu kuin sekin menisi jotenkin överiksi nykyisin että niitä alkupaloja pitää olla kymmentä sorttia, sitten pääruoka, useampi jälkiruoka... Ruokia on ihan tolkuton määrä, ja jos jokaista ottaa lusikallisen, on lopulta ähky ja emännällä paha mieli, kun ruokaa jäi todella paljon. Miksi sen pitää olla tällaista? Miksei voi olla muutamaa lajia ja se siitä? Nyt niitä tähteitä syödään viikko.

Eiköhän tästäkin tule taas alapeukkua, mutta en ihan rehellisesti ymmärrä tuota, että "lihotaan koska kaupasta helpompi ottaa mukaan valmis pasteija". En osta ikinä kaupasta mitään valmisruokia/pasteijoita, vaan menen kotiin tekemään itse ruokani, koska en halua lihoa.

En myöskään ole koskaan tykännyt sipseistä, vaan minusta ne ovat oksettavia. Tässä minulla on ehkä käynyt jonkinlainen geneettinen tuuri, mutta veljeni kyllä tykkäävät sipseistä. 

Kaiketi voisi päätyä siihenkin pohdintaan, että yksi iso merkittävä tekijä on se, että näkee erityistä vaivaa tehdä itse ruokansa alusta loppuun, yksinkertaisilla raaka-aineilla. Kuten juurikin toi ruskeakastike? Ainakin tällä tavoin voi välttää nämä kaikki glukoosisiirapit ym.

Ja siis olen sitä mieltä tietenkin, että helpompaahan se on ottaa se pasteija, mutta päätän itse joka päivä tehdä itse ruokani ja näen vaivaa sen eteen.

Ruuanlaitosta pitävä ihminen, joka ei tykkää sipseistä ihmettelee, miten jollekkin toiselle voi olla niin vaikeaa tehdä ruokaa ja olla syömättä sipsejä.

Minä olen juuri opetellut ostamaan kaupasta niitä einesruokia. En ole koskaan tykännyt ruuanlaitosta ja jos ruokaa teen, se on hätäisesti jotain pastaa ja makkaraa, ei mitään kastikkeita. Kun ostan kaupasta valmisaterian, mulle jää vielä puhtia tehdä siihen kylkeen salaattia (tai ainakin pilkkoa kasviksia), joten syön paljon terveellisemmin nyt, kun ostan niitä kamalia haukuttuja eineksiä ja vaan hyväksyn sen, että en pidä ruuanlaitosta KUIN että yritän väkisin elää jonkun toisen elämää ja saada itseni tekemään ruokaa ja lopputulos on onneton ja epäterveellinen räpellys, jota hädintuskin voi ruuaksi sanoa.

Tosin itse olen "vammainen", on diagnosoitu adhd ja moni muukin asia elämässäni on vaikeaa, siksi surettaakin että jotku ihmiset ajattelee lihavuudestani ties mitä, kun eivät tiedä mitä kaikkea siellä taustalla on. Ja en nyt tarkoita, etteikö pitäisi yrittää, vaan sitä, että olen yrittänyt, mutta en vain ole onnistunut. Tätä ketjua lukiessa motivaationi yrittää on laskenut huomattavasti, näille ihmisille ei riitä se että laihdun muutaman kilon vaan mun pitäisi olla joku täydellisen hoikka ihminen, että "kelpaisin".

Hei, en tarkoittanut viestiäni kritiikiksi. Ymmärrän, että siitä saattoi saada negatiivisen kuvan. Tarkoitukseni oli ennemmin sanoa, että minun on helpompaa olla lihomatta KOSKA en pidä sipseistä JA teen itse ruokani.

En tiedä tarjoaako tämä mitään lohdutusta, mutta en itsekään ennen välittänyt ruoanlaitosta ollenkaan. Innostuin siitä vasta myöhemmällä iällä (25v+), ja nykyään rakastan sitä. Tämän harrastuksen myötä olen siirtynyt syömään tietenkin ns. puhtaampia ruoka-aineita, ja mitä vähemmän sokeria ja eineksiä olen syönyt, sitä paremmalta luonnollinen ruoka maistuu ja se on aidosti herkullisempaa kuin eines. 

Oman kiinnostukseni ruoanlaittoon sysäsi aikoinaan aasialainen keittiö, koska en ollut koskaan tykännyt tulisesta ruoasta, mutta söin kerran ihan taivaallista korealaista bibimbapia ja halusin kokeilla tehdä sitä itse. Eka versio oli ihan kamala, mutta päätin silti kokeilla tehdä uudestaan. Maistui paremmalta!

Hiljalleen siitä rupesin kokeilemaan uusia reseptejä. Nykyään kokkaan kaiken itse.

Eli toivoakin on :) söin tosiaan kananugetteja nuorempana jonkun vissyn kanssa pelkästään.

Miehelläni on vaikea adhd ja tavatessamme hän ei ollut syönyt koskaan vihanneksia. Hän oli ylipainoinen ja söi kerran päivässä ison pizzan ja pullon kokista. Innostuimme yhdessä tekemään ruokaa ja itse innostuin tekemään hänelle ruokaa, ja tykkäsin miettiä keinoja valmistaa kasviksia niin, että hänkin tykkäisi. Nykyään mieheni voi paljon paremmin ja urheilee, ja rakastaa tehdä itse ruokaa.

Uskon, että sinäkin voit löytää jonkin kivan reseptin, jota kokeilla. Ihan mitä tahansa, itse ajattelin tehdä tänään hamppareita (nams) ilman tosin viljaleipää. Mutta jauhelihapihvit paistan sipulilla, ja cheddaria päälle salaatin ja suolakurkun kanssa. Majoneesia ja ketsuppia. Tulipa nälkä XD

Kokeile vaikka miettiä jokin kotiruoka tms. mistä tiedät tykkääväsi, ja katso jokin resepti siihen ja kokeile jokin päivä tehdä sitä kotona? Vaikka sitten jokin kotiversio jostain einesruoasta.

Mun painoni nousua edesauttoi toimimaton kilpirauhanen ja varastoraudan puute. Liikuin ennen viikossa 32-35 h, kunnes kunto romahti. Raudanpuute vaikeuttaa hapensaantia ja liikkuminen ilman lisähappea on vaikeaa, lisäksi raudanpuute aiheutti sydämen vajaatoiminnan. Lääkärit tutkivat minua 4 vuotta ennen kuin suostuivat mittaamaan varastoraudan (koska hemoglobiini oli viitteissä) ja sieltä se sitten löytyikin se syy.

Lisäksi kilpirauhaseni lakkasi toimimasta, mutta meni vielä 6 vuotta anemian löytymisestä ennen kuin kilpirauhanen oli niin huonossa kunnossa, että sain koelääkityksen. Ja kilpirauhanenhan säätelee kehon energiankulutusta...sekä väsyttää.

Nukuin noin 14-16 h vuorokaudesta ja lääkärit yrittivät syyttää masennusta ja ahdistusta ja väkisin määrätä mielialalääkkeitä. Niiden koelääkitys hidasti ennestään hidasta aineenvaihduntaa ja sitten levisi hormonitoiminta. Menkat alkoivat 3-5 vuorokauden välein ja kestivät 4 viikkoa.

Saa arvata mitä se teki rautavarastoille.

Siitä alettiin syyttää vaihdevuosia. Ja mielialalääkitys lopettiintoimimattomana.

Rautav arastosta, joka oli saatu nostettua vuodessa 16 -> 55 (kilpirauhaspotilaan suositus on 100 ja ylikin), romahti lukuun 8. Taas käskettiin syödä rautaa - no en ollut sitä missään vaiheessa lopettanutkaan, pyysin rautainfuusiota, koska vatsa ei kestä enempää rautaa, mutta minut naurettiin pihalle. Rauta suostuttiin tarkistamaan puolen vuoden päästä, koska lääkärin mukaan tiedetään se, että se on matala ja sitä on turhaa tarkistaa jatkuvasti. Kerran vuoteen riittää.

Nyt sitten odotan gynelle aikaa, jotta tarkistetaan alavatsan alueet. Raudanpuuteoireet ovat karmeat, huimaa, voin pahoin, sydän jättää lyöntejä välistä, liikkuminen on vaikeaa, aineenvaihdunta ei toimi (syön alle 1000 kcal / vrk ja oksentelen, hiukset ovat historiaa ja silti paino nousee) ja raudanpuute aiheuttaa kroonisen päänsäryn. Sairaslomaa ei saa palkallisena ja lopulta tuli lopputili.

Lopputilinsyy on töiden laiminlyönti, koska en selviä työstäni. Te-keskus katsoo sen itseaiheutetuksi, joten seurasi 3 kk karenssi. Lopputilin kun saa antaa, jos työkyky on heikentynyt olennaisesti ja tämä on oikea esimerkkitapaus. Asia riitautettu ja viety liittoon, mutta mikään ei muuttunut.

Tämä kaikki on nostanut painoa yli 30 kg alle vuodessa. Lääkärien mielestä pitää liikkua lisää ja syödä vähemmin. Ravitsemusterapeutti laati 800 kcal ruokavalion, ja noudatankin sitä, mutta paino ei laske. Vitamiinien puute alkaa näkyä.

Paskinta tässä on se, että jos olisi saanut palkallista sairaslomaa, ei olisi tullut lopputiliä tai jos raudanpuute ja sen aiheuttamat lisäongelmat oikeuttaisivat hetkellisen työkyvyttömyysdiagnoosiin, niin olisin päässyt uudelleenkoulutukseen ja sitä kautta mahdollisuuden osa-aikatöihin, kunnes lääkitys alkaa toimia ja elimistö pääsee paranemaan.

Nyt olen osatyökykyinen työstäkieltäytyväksi ja työtä vieroksuvaksi leimattu, ja minua kieltäydytään hoitamasta kunnallisessa terveydenhuollossa (koska ole heidän mielestään sairas, vaan fyysisesti täysin terve), kuvittelen oireeni, liikun liian vähän ja syön edelleenkin liikaa, vaikka tietävät,että minulle on laadittu matalaenerginen ruokavalio.

Kaikki ylipainossa ei aina ole sitä miltä näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta yksi iso syy lihomiseen on se, että niitä houkutuksia on ympäristössämme nykyisin tosi paljon. Kärjistäen sanoisin, ettei ihminen 70-luvulla tarvinnut kauheasti itsehillintää, kun ruoka oli keitettyjä perunoita, ruskeaa kastiketta ja puolukkasurvosta. Käsittääkseni suurin osa ruoista myös piti tehdä itse, ei voinut nopeasti napata mukaan pasteijoita jostain paistopisteestä. Käytännössä näkisin kaksi ratkaisuvaihtoehtoa: paluu vanhaan "tylsään" aikaan tai sitten se, että palautettaisiin ruoka-ajat ja laitettaisiin gourmet-ruokaa, joka oikeasti maistuisi joltain ja jota ei vain mätettäisi sisuksiin. Joskus kokeilin oikein herkutella jollain tavallisilla sipseillä, siis söisin hitaasti nautiskellen muutaman, enkä mitään vuorta. Voi h*lvetti, että ne oli pahoja! Ne on selvästi tarkoitettu ahdettavaksi kurkusta alas pikavauhtia, mitään maistelua ei ole tarkoituskaan harrastaa. Ehkä tuo pätee moneen muuhunkin?

Ja ennen kuin joku suivaantuu, kun mollasin ruskeaa kastiketta, niin olen kyllä sitä mieltä, että usein ihan hyvä ratkaisu olisi tyytyä yksinkertaiseen ruokaan. Osallistuin tässä juuri yhdelle loistavalle aterialle, jossa ruoat oli laitettu taidolla. MUTTA se määrä! Tuntuu kuin sekin menisi jotenkin överiksi nykyisin että niitä alkupaloja pitää olla kymmentä sorttia, sitten pääruoka, useampi jälkiruoka... Ruokia on ihan tolkuton määrä, ja jos jokaista ottaa lusikallisen, on lopulta ähky ja emännällä paha mieli, kun ruokaa jäi todella paljon. Miksi sen pitää olla tällaista? Miksei voi olla muutamaa lajia ja se siitä? Nyt niitä tähteitä syödään viikko.

Eiköhän tästäkin tule taas alapeukkua, mutta en ihan rehellisesti ymmärrä tuota, että "lihotaan koska kaupasta helpompi ottaa mukaan valmis pasteija". En osta ikinä kaupasta mitään valmisruokia/pasteijoita, vaan menen kotiin tekemään itse ruokani, koska en halua lihoa.

En myöskään ole koskaan tykännyt sipseistä, vaan minusta ne ovat oksettavia. Tässä minulla on ehkä käynyt jonkinlainen geneettinen tuuri, mutta veljeni kyllä tykkäävät sipseistä. 

Kaiketi voisi päätyä siihenkin pohdintaan, että yksi iso merkittävä tekijä on se, että näkee erityistä vaivaa tehdä itse ruokansa alusta loppuun, yksinkertaisilla raaka-aineilla. Kuten juurikin toi ruskeakastike? Ainakin tällä tavoin voi välttää nämä kaikki glukoosisiirapit ym.

Ja siis olen sitä mieltä tietenkin, että helpompaahan se on ottaa se pasteija, mutta päätän itse joka päivä tehdä itse ruokani ja näen vaivaa sen eteen.

Niin sitä siis juuri tarkoitin, että nykyisin on tavallaan tehtävä se kurinalainen päätös, etten osta sitä ja tuota valmismössöä vaan teen itse terveellisempää. Ennen ei tarvinnut tehdä sellaisia päätöksiä, kun vaihtoehtoja ei ollut. Jos et tehnyt ruokaa, et syönyt. Tai no en muista milloin mitäkin einestä alkoi tulla, mutta joka tapauksessa niitä yllykkeitä oli paljon vähemmän. En minä itsekään kauheasti mössöjä ostele ja siinä kun ostan joskus sipsejä, en sitten taas osta karkkia, koska niistä ei niin tykätä. Mutta jos ihminen menee kauppaan väsyneenä, masentuneena tms. tai sitten ei vain ole "ryhdikäs" luonne, niitä hutiostoksia tahtoo tulla nykyisin helpommin. Kyllähän se ympäristö käytännössä vaikuttaa siinä kuin vaikka mainontakin, vaikka omasta mielestään kaikki toimivat järkevästi ja kurinalaisesti. Kyllä se mainosmies on meihin hyvin iskostanut ajatuksen, että itseään pitää hemmotella ja lasten silmät tuikkivat iloisesti, kun heille ostaa Kinderiä.

Einesruokia taisi Suomessa olla jo 1940-1950 -luvuilla, pakastehamppareita jopa! Tämähän on ihan mielenkiintoinen aihe sinänsä, koska se einesten helppous on siis ollut läsnä jo ennen lihomisepidemiaa. Kuvittelin itse, että einekset tulivat myöhemmin vasta kauppoihin.

Eli mikäköhän on muuttunut sitten 50-luvulta tähän päivään? Ainakin keskivertoliikunnan määrä, mutta olisikohan muutakin.

Tuota mietinkin, että kuinka paljon niitä eineksiä on ollut ja paljonko ovat maksaneet. Olen duunariperheestä kotoisin, syntynyt 70-l. ja söimme aina itse tehtyä ruokaa. Ehkä pari kertaa vuodessa oli ranskiksia ja nakkeja. Käsittääkseni kaveriperheissäkin syötiin samoin. Eli ketkä näitä eineksiä sitten osti? Tuntuu, että yleisin ruoan osa oli keitetyt perunat, ehkä niitä oli sitten enemmän aikaa keitellä, en tiedä, jos eineksiä nykyisin perustellaan nopeudella.

Tähän einesruokien houkutuskeskusteluun laitan väliin sen verran, että vaikka suurimmalle osalle meistä markkinointi on lapsesta asti syöttänyt viestejä (ruoka = viihdettä, nautintoa, tunteita, palkinto jne.) nämä viestit on ihan mahdollista kumota uusilla. Aika monelle se valitettavasti vaatii jonkin dramaattisen heräämisen, kuten vakavia terveysongelmia, ennen kuin pystytään asennoitumaan siihen että ruuan ensisijainen tarkoitus on ravita kehoa ja pitää se terveenä. Moni haluaisi kyllä elää terveellisemmin, muttei ole henkisesti valmis muuttamaan omaa suhtautumistaan ruokaan. Tekosyinä halutaan purnata kuinka elämä muuttuu sillaksi kärsimykseksi ja kyttäämiseksi, vaikka hyvä ravinto ja terveys loppujen lopuksi vaikuttavat todella positiivisella tavalla ihmisen onnellisuuteen.

Olen 26-vuotias ja oma lapsuus meni jacky-makupalojen, roiskeläppien ja pepsin arkisena suurkuluttajana. Käsitykseni terveellisestä ruuasta oli kurja salaatin popsinta, enkä osannut tehdä ruokaa muuttaessa omilleni. Vasta suolistosairauden puhjettua koko käsitykseni ravinnon ja oman terveyden tärkeydestä mullistui. Totuttelu puhtaaseen ruokaan oli vaikeaa, mutta nykyään on niin hyvä olla omassa kehossa etten osaa kaivata pizzoja ja karkkeja joita ennen rakastin.

Pahus kun tulee kirjoitusvirheitä jokaiseen viestiini, koittakaa kestää :D

Hei sinä tunnesyöjä. Voisitko kuvitella vaihtavasi sokeria ja rasvaa sisältävät herkkupalat edullisiin ja vähäkalorisiin vihanneksiin ja juureksiin?

Itse pidän noita aina valmiiksi pilkottuina jääkaapissa ruoanhimon varalta. Olen kummasti oppinut pitämään keräkaalin, porkkanan, lantun ja omenan mausta. Mikään edellä mainituista ei ole kallista missään vaiheessa vuotta. Vaihtoehtoja on muitakin aina sesongin mukaan. Erilaisia pähkinöitäkin voi kokeilla terveellisten rasvojen vuoksi, mutta niiden syöminen pitää muistaa jättää muutaman kouralliseen päivässä runsaan kalorimäärän vuoksi. 

Vaihdoin höttöherkut muutama vuosi sitten hedelmiin ja vihanneksiin. Liikuntaa en ole juuri lisännyt. Paino on laskenut kuitenkin jo seitsemän kiloa.

Vierailija kirjoitti:

Tähän einesruokien houkutuskeskusteluun laitan väliin sen verran, että vaikka suurimmalle osalle meistä markkinointi on lapsesta asti syöttänyt viestejä (ruoka = viihdettä, nautintoa, tunteita, palkinto jne.) nämä viestit on ihan mahdollista kumota uusilla. Aika monelle se valitettavasti vaatii jonkin dramaattisen heräämisen, kuten vakavia terveysongelmia, ennen kuin pystytään asennoitumaan siihen että ruuan ensisijainen tarkoitus on ravita kehoa ja pitää se terveenä. Moni haluaisi kyllä elää terveellisemmin, muttei ole henkisesti valmis muuttamaan omaa suhtautumistaan ruokaan. Tekosyinä halutaan purnata kuinka elämä muuttuu sillaksi kärsimykseksi ja kyttäämiseksi, vaikka hyvä ravinto ja terveys loppujen lopuksi vaikuttavat todella positiivisella tavalla ihmisen onnellisuuteen.

Olen 26-vuotias ja oma lapsuus meni jacky-makupalojen, roiskeläppien ja pepsin arkisena suurkuluttajana. Käsitykseni terveellisestä ruuasta oli kurja salaatin popsinta, enkä osannut tehdä ruokaa muuttaessa omilleni. Vasta suolistosairauden puhjettua koko käsitykseni ravinnon ja oman terveyden tärkeydestä mullistui. Totuttelu puhtaaseen ruokaan oli vaikeaa, mutta nykyään on niin hyvä olla omassa kehossa etten osaa kaivata pizzoja ja karkkeja joita ennen rakastin.

Hyvin kiteytetty. Kyllä vanhemmat tekevät suuren palveluksen lapselle, jos tutustuttavat lapsen erilaisiin vihanneksiin, hedelmiin ja muihin terveellisiin ruoka-aineisiin, pitävät niitä kotona saatavilla ja tarjoavat niitä ruokapöydässä. Jos kotona on vain tuoremehua ja eineksiä, ei lapselle/nuorelle anneta edes vaihtoehtoa valita terveellisiä ruokia.

Jos ajatellaan mitä ruokakulttuurissamme on muuttunut kuluneina 40 vuotena, niin teen tässä yhteenvedon millaista oli 1980- ja 90-luvuilla.

- irtokarkkeja myytiin vain erityisissä karkkikaupoissa ja niissä oli silloin vielä laadukkuuden leima. toinen paikka missä myytiin olivat erilaiset kiskat, joissa sanoit kiskan tädille paljonko otit vaikka markalla nallekarkkeja, namupussin koko pysyi koko ajan pienenä. Nyt voit kauhoa loputtomasti irttareita kauhalla pussiin.

- pikaruokapaikkoja oli vähän - hampurilaisen sai Carrolsista tai Clock -ravintolasta. Mäkkärit olivat harvinaisuuksia ja pizzalla käytiin yleensä vielä Pizzeria Nro 1 tyylisissä paikoissa, joissa oli punavalkoruudulliset liinat. Noutopizzat ja Pizzataxi olivat vasta tuloillaan, ei ollut mitään kebabpizzerian krapulamättöä.

- limsapullon koko oli 0,33 l, nykyään 0,5 l

- popcornit tehtiin aina itse kattilassa, palmuöljylliset mikrojutut alkoivat yleistyä vasta joskus 90-luvun lopulla kuten mikrokin

- ruoka tehtiin hyvin pitkälti itse, esim. broileri oli kokonainen pakastebroileri, ei mitään suikaleita, ja sitä syötiin lähinnä sunnuntaisin

- arkijuustoja oli kaksi - Edam ja Emmental

- mega- ja perhekokoja ei ollut. ostit kaupasta irtotiskistä grammalleen sen verran lihaa ja kalaa kuin tarvitsit

- karkkipussit olivat alle 200 g, mutta riittivät hyvin

- kaupoissa ei ollut irtomyynnissä pasteijoita ja croissantteja, pullaa ja munkkia pikkunälkään

- pizza ei ollut arkiruokaa

Mitä muuta? En muista nyt enempää.

Terve lijansairaaksi. kirjoitti:

Mun painoni nousua edesauttoi toimimaton kilpirauhanen ja varastoraudan puute. Liikuin ennen viikossa 32-35 h, kunnes kunto romahti. Raudanpuute vaikeuttaa hapensaantia ja liikkuminen ilman lisähappea on vaikeaa, lisäksi raudanpuute aiheutti sydämen vajaatoiminnan. Lääkärit tutkivat minua 4 vuotta ennen kuin suostuivat mittaamaan varastoraudan (koska hemoglobiini oli viitteissä) ja sieltä se sitten löytyikin se syy.

Lisäksi kilpirauhaseni lakkasi toimimasta, mutta meni vielä 6 vuotta anemian löytymisestä ennen kuin kilpirauhanen oli niin huonossa kunnossa, että sain koelääkityksen. Ja kilpirauhanenhan säätelee kehon energiankulutusta...sekä väsyttää.

Nukuin noin 14-16 h vuorokaudesta ja lääkärit yrittivät syyttää masennusta ja ahdistusta ja väkisin määrätä mielialalääkkeitä. Niiden koelääkitys hidasti ennestään hidasta aineenvaihduntaa ja sitten levisi hormonitoiminta. Menkat alkoivat 3-5 vuorokauden välein ja kestivät 4 viikkoa.

Saa arvata mitä se teki rautavarastoille.

Siitä alettiin syyttää vaihdevuosia. Ja mielialalääkitys lopettiintoimimattomana.

Rautav arastosta, joka oli saatu nostettua vuodessa 16 -> 55 (kilpirauhaspotilaan suositus on 100 ja ylikin), romahti lukuun 8. Taas käskettiin syödä rautaa - no en ollut sitä missään vaiheessa lopettanutkaan, pyysin rautainfuusiota, koska vatsa ei kestä enempää rautaa, mutta minut naurettiin pihalle. Rauta suostuttiin tarkistamaan puolen vuoden päästä, koska lääkärin mukaan tiedetään se, että se on matala ja sitä on turhaa tarkistaa jatkuvasti. Kerran vuoteen riittää.

Nyt sitten odotan gynelle aikaa, jotta tarkistetaan alavatsan alueet. Raudanpuuteoireet ovat karmeat, huimaa, voin pahoin, sydän jättää lyöntejä välistä, liikkuminen on vaikeaa, aineenvaihdunta ei toimi (syön alle 1000 kcal / vrk ja oksentelen, hiukset ovat historiaa ja silti paino nousee) ja raudanpuute aiheuttaa kroonisen päänsäryn. Sairaslomaa ei saa palkallisena ja lopulta tuli lopputili.

Lopputilinsyy on töiden laiminlyönti, koska en selviä työstäni. Te-keskus katsoo sen itseaiheutetuksi, joten seurasi 3 kk karenssi. Lopputilin kun saa antaa, jos työkyky on heikentynyt olennaisesti ja tämä on oikea esimerkkitapaus. Asia riitautettu ja viety liittoon, mutta mikään ei muuttunut.

Tämä kaikki on nostanut painoa yli 30 kg alle vuodessa. Lääkärien mielestä pitää liikkua lisää ja syödä vähemmin. Ravitsemusterapeutti laati 800 kcal ruokavalion, ja noudatankin sitä, mutta paino ei laske. Vitamiinien puute alkaa näkyä.

Paskinta tässä on se, että jos olisi saanut palkallista sairaslomaa, ei olisi tullut lopputiliä tai jos raudanpuute ja sen aiheuttamat lisäongelmat oikeuttaisivat hetkellisen työkyvyttömyysdiagnoosiin, niin olisin päässyt uudelleenkoulutukseen ja sitä kautta mahdollisuuden osa-aikatöihin, kunnes lääkitys alkaa toimia ja elimistö pääsee paranemaan.

Nyt olen osatyökykyinen työstäkieltäytyväksi ja työtä vieroksuvaksi leimattu, ja minua kieltäydytään hoitamasta kunnallisessa terveydenhuollossa (koska ole heidän mielestään sairas, vaan fyysisesti täysin terve), kuvittelen oireeni, liikun liian vähän ja syön edelleenkin liikaa, vaikka tietävät,että minulle on laadittu matalaenerginen ruokavalio.

Kaikki ylipainossa ei aina ole sitä miltä näyttää.

En usko että tässä lihavuusasiassa syyllistetään niinkään kaltaisiasi henkilöitä, vaan enemmän sellaisia, jotka eivät edes halua yrittää muuttaa elintapojaan terveellisemmiksi ja kieltäytyvät näkemästä totuutta. Itse ainakin ymmärrän hyvin näkökulmasi, ja kyseenalaistan lähinnä sellaiset tyypit jotka vakuuttelevat ettei suuresta ylipainosta aiheudu mitään ongelmia, eivätkä aio jatkossakaan tehdä mitään asialle. Mutta en heitäkään syyllistä, se ei ole oikea keino.

Mä olen 180cm ja 118kg ja vaatteiden koko on 52. Nyt saatte kauhistella.

Katsoin Netflixistä dokkarin nimeltä Fed up, joka kertoo lasten lihavuudesta ja syistä jenkkilän näkökulmasta. Avasi kyllä silmiä sen suhteen, että ei lapsillakaan yksinään se liikunnan määrä laihduta, vaan nimenomaan se mitä lapsesta asti tottuu syömään ja pitämään normaalina ruokana. Aikuisena tapoja taas on vaikeampi muuttaa ja laihdutuskierre on valmis. Sen näki dokkarin perheiden vanhemmista.

Ohjelman jälkeen ihmettelin ainaista valittamista Suomen kouluruoasta. Ainakin silloin mun kouluaikana se oli tosi hyvää ja oon kiitollinen siitä. Eikä ainakaan samaa tahtia lihottanut kuin amerikkalaisten koulujen safkat.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin Netflixistä dokkarin nimeltä Fed up, joka kertoo lasten lihavuudesta ja syistä jenkkilän näkökulmasta. Avasi kyllä silmiä sen suhteen, että ei lapsillakaan yksinään se liikunnan määrä laihduta, vaan nimenomaan se mitä lapsesta asti tottuu syömään ja pitämään normaalina ruokana. Aikuisena tapoja taas on vaikeampi muuttaa ja laihdutuskierre on valmis. Sen näki dokkarin perheiden vanhemmista.

Ohjelman jälkeen ihmettelin ainaista valittamista Suomen kouluruoasta. Ainakin silloin mun kouluaikana se oli tosi hyvää ja oon kiitollinen siitä. Eikä ainakaan samaa tahtia lihottanut kuin amerikkalaisten koulujen safkat.

Minä ajattelen, että kouluruokailun yksi tarkoitus voi olla sekin, että joillekin lapsille näytetään mitä on tavallinen arkiruoka, koska kaikki eivät sitä kotona saa. Kouluruoan tarkoitus ei minusta ole muuttuakaan lasten "oikkujen" mukaan. Mutta käytäntö on ainakin lasteni kouluissa ollut se, että perunat voivat olla raakoja, eikä esim. kalakeitossa ole kalaa, koska se vähä on jo kauhottu pois. Eli valittamisessa ei kyse aina ole siitä, että kalakeitto on pahaa, vaan siitä, että kalakeiton pitäisi olla kalakeittoa. Minusta kouluruoan laadusta saa puhua, vaikka monen mielestä on väärin kritisoida sitä yhtään mitenkään. Eivät ne kypsiksi keitetyt perunat sen kalliimmiksi tulisi kuin puoliraa'at.

Mun painoindeksi oli parikymppisenä pitkään 24-25. Sitten sairastuin maniaan ja laihduin parissa kuukaudessa n. 7-9 kiloa, en tiedä painoani tarkalleen ennen kuin sairastuin. Mulle aloitettiin psykoosinestolääkitys, jonka myötä lihoin alle puolessa vuodessa 18 kiloa. Painoindeksini on tällä hetkellä 29, mikä on ihan järkyttävää.

Lihomisen takia kyseinen lääke lopetettiin kolme viikkoa sitten. Syön kevyen aamupalan (cornflakeseja kevytmaidolla) klo 7, lounaan klo 11, välipalaksi yleensä satsuman tai kaksi joskus neljältä ja viiden maissa päivällisen. Päivästä riippuen syön vielä illalla pari satsumaa tai samaa kuin aamiaisella. Lihaa en syö, teen itse ruokani ja yritän pitää annoskoon järkevänä (syön aina pieneltä lautaselta). Vähempää en voi syödä, sillä en pysty enkä halua olla koko päivää nälässä.

Kasviksia mun pitäisi syödä kyllä enemmän. Ja liikkua. Nyt tulee käveltyä vain 30-60 min päivässä, siinä missä aikasemmin kävelin yksi tai kaksi tuntia. Olen vasta aloittanut työharjottelussa, eikä iltaisin jaksa lähteä kävelylle tonne kylmään ja pimeään, vaikka tiedän että se hyvää tekisi. Harrastin aiemmin vesijuoksua, mutta siihen mulla ei ole ollut rahaa. Toivon että joulun jälkeen pystyisin taas aloittamaan.

Tiedän lihomisen olevan ihan oma vika kun sitä ruokaa itse olen suuhun lapannut, mutta ihan oikeasti tän hurjan lihomisen taustalla on se lääke, joka saa sitä ruokaa mättämään. Lihominen on kyseisen lääkkeen erittäin yleinen sivuvaikutus, ja moni sitä käyttävä on lihonut 30 kiloa tai enemmänkin. Lisäksi järjestäen kaikkien nukahtamiseen tarkoitettujen (masennus ym.) lääkkeiden yleinen sivuvaikutus on lihominen. Tämän huomasin kun etsin nukahtamiseen auttavaa lääkettä, mikäli vuosia kestänyt unettomuus olisi jatkunut. Onneksi ei, koska lihottavaa lääkettä en enää halua syödä.

Että joskus siellä lihavuuden taustalla voi olla muitakin tekijöitä kuin pelkkä itsehillinnän puute. Ja oikeesti esim. tunnesyöminen on ihan todellinen juttu, josta ei ole helppo päästä eroon. Ihan yhtälailla narkomaanille voi sanoa että lopeta huumeiden käyttö tai peliriippuvaiselle että lopeta pelaaminen. Helppoa se on niille joilla ongelmaa ei ole, vaikeata niille joilla se ongelma on.

Onhan ylipainon lisääntyminen tosi huolestuttavaa, reilu ylipaino kun on terveysriski. Mutta täälläkin moni tuntuu unohtavan sen, että harva HALUAA olla ylipainoinen, eivätkä tajua kuinka isosta elämäntapamuutoksesta painonpudotuksessa on kyse. Arvostan kaikkia, jotka ovat onnistuneet pudottamaan painoa, ja tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka eivät (vielä) ole siihen pystyneet.

Toisten haukkuminen ja pilkkaaminen ei kyllä saa ketään laihtumaan, lisää vain pahaa oloa ja häpeää jo sen olemassaolevan häpeän päälle, mitä varmasti iso osa reilusti ylipainoisista ihmisistä tuntee. Minä ainakin tunnen.

Miksi täällä alapeukutetaan mielestäni ihan ystävällisenkin sävyisiä kommentteja, joissa kerrotaan, mikä itseään on auttanut painonhallinnassa? o_O

Vierailija kirjoitti:

Mun painoindeksi oli parikymppisenä pitkään 24-25. Sitten sairastuin maniaan ja laihduin parissa kuukaudessa n. 7-9 kiloa, en tiedä painoani tarkalleen ennen kuin sairastuin. Mulle aloitettiin psykoosinestolääkitys, jonka myötä lihoin alle puolessa vuodessa 18 kiloa. Painoindeksini on tällä hetkellä 29, mikä on ihan järkyttävää.

Lihomisen takia kyseinen lääke lopetettiin kolme viikkoa sitten. Syön kevyen aamupalan (cornflakeseja kevytmaidolla) klo 7, lounaan klo 11, välipalaksi yleensä satsuman tai kaksi joskus neljältä ja viiden maissa päivällisen. Päivästä riippuen syön vielä illalla pari satsumaa tai samaa kuin aamiaisella. Lihaa en syö, teen itse ruokani ja yritän pitää annoskoon järkevänä (syön aina pieneltä lautaselta). Vähempää en voi syödä, sillä en pysty enkä halua olla koko päivää nälässä.

Kasviksia mun pitäisi syödä kyllä enemmän. Ja liikkua. Nyt tulee käveltyä vain 30-60 min päivässä, siinä missä aikasemmin kävelin yksi tai kaksi tuntia. Olen vasta aloittanut työharjottelussa, eikä iltaisin jaksa lähteä kävelylle tonne kylmään ja pimeään, vaikka tiedän että se hyvää tekisi. Harrastin aiemmin vesijuoksua, mutta siihen mulla ei ole ollut rahaa. Toivon että joulun jälkeen pystyisin taas aloittamaan.

Tiedän lihomisen olevan ihan oma vika kun sitä ruokaa itse olen suuhun lapannut, mutta ihan oikeasti tän hurjan lihomisen taustalla on se lääke, joka saa sitä ruokaa mättämään. Lihominen on kyseisen lääkkeen erittäin yleinen sivuvaikutus, ja moni sitä käyttävä on lihonut 30 kiloa tai enemmänkin. Lisäksi järjestäen kaikkien nukahtamiseen tarkoitettujen (masennus ym.) lääkkeiden yleinen sivuvaikutus on lihominen. Tämän huomasin kun etsin nukahtamiseen auttavaa lääkettä, mikäli vuosia kestänyt unettomuus olisi jatkunut. Onneksi ei, koska lihottavaa lääkettä en enää halua syödä.

Että joskus siellä lihavuuden taustalla voi olla muitakin tekijöitä kuin pelkkä itsehillinnän puute. Ja oikeesti esim. tunnesyöminen on ihan todellinen juttu, josta ei ole helppo päästä eroon. Ihan yhtälailla narkomaanille voi sanoa että lopeta huumeiden käyttö tai peliriippuvaiselle että lopeta pelaaminen. Helppoa se on niille joilla ongelmaa ei ole, vaikeata niille joilla se ongelma on.

Onhan ylipainon lisääntyminen tosi huolestuttavaa, reilu ylipaino kun on terveysriski. Mutta täälläkin moni tuntuu unohtavan sen, että harva HALUAA olla ylipainoinen, eivätkä tajua kuinka isosta elämäntapamuutoksesta painonpudotuksessa on kyse. Arvostan kaikkia, jotka ovat onnistuneet pudottamaan painoa, ja tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka eivät (vielä) ole siihen pystyneet.

Toisten haukkuminen ja pilkkaaminen ei kyllä saa ketään laihtumaan, lisää vain pahaa oloa ja häpeää jo sen olemassaolevan häpeän päälle, mitä varmasti iso osa reilusti ylipainoisista ihmisistä tuntee. Minä ainakin tunnen.

En usko, että kukaan haluaa sinun tuntevan häpeää kehostasi. Olen itsekin läpikäynyt manian. Mielestäni tässä keskustelussa ei ole pyritty syyllistämään ketään, jolla on vaikean sairauden takia vaikeuksia painonsa kanssa.

Olen optimistinen sen suhteen, että saat lääkityksesi vielä kuntoon niin, että kehosi nälkäsignaalit ym. normalisoituvat ja pystyt helpommin vaikuttamaan painoosi niin halutessasi :)

Ehkä osittain kyyninen asenteeni tästä aiheesta kumpuaa siitä, että koen läpikäyneeni tuon prosessin, jossa en ole niin tunteellinen painostani ja olen opetellut ne terveelliset elämäntavat. Olen siis opetellut syömään ja urheilemaan, en syntynyt niiden kanssa. Ehkä senkin takia koen, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tehdä sama - mutta ei niin kauan, kun ei halua myöntää tosiasioita itselleen (esim. tässä keskustelussa esiintyvät tutkimustulosten vääristelyt ym.). En koe mitään tarvetta syyllistää ketään, joka on rationaalinen realiteeteista, mutta mietityttää sitäkin enemmän todellisuuden kieltäjät (eli et sinä).

Oma painoindeksi on nyt noin 24. Olen 170 cm ja painan noin 70 kiloa. Olen silti lihonut ainakin 8 kiloa siitä mitä olin nuorempana  ( olen nuori vieläkin)  ja huomaan, että oikeasti minulla on taipumusta siihen, että ne kilot sitten kertyvät sinne vyötärölle ja nyt en voi oikeastaan lihota enää enempää. Liikun joka päivä  ja yleensä kävelen pitkiä matkoja sekä minulla on crosstrainer-laite, jota yritän aina välillä käyttää. En syö lainkaan lihaa. Herkkuja tulee syötyä liikaa. Lisäksi myös minulla on kilpirauhasarvoissa häikkää ja ovat korkealla olleet aina. Ei kuitenkaan kuulemma lääkityksen arvoisesti. Asiaa ei helpota se, että minulla on PCOS   oireita ja tiedän, että siihen ainoa keino hoitoon on painon pudotus. Senkään vuoksi en voi enää lihota enempää.

Haluan päästä sinne alle 65-kilon painoon. Tiedän, että minun pituudellani normaaliksi painoksi lasketaan vielä 55-kilon paino, mutta oikeasti olen aika roteva muutenkin ja en tietenkään halua sillä selittää painoani, mutta kyllä se 60-kilon paino olisi jo "tarpeeksi alhainen" minulle. Siroa minusta ei siis saa vaikka olisin kuinka laiha hyvänsä. En silti tälläkään nykyisellä painolla voi sanoa, että olisin kovin lihava kuitenkaan. Silti sitä kommenttia saa kuitenkin, että olen kuulemma lihavan näköinen. Sen vuoksi toivon todellakin, että ketään ei pilkattaisi näiden seikkojen takia.

Mutku alle satakiloiset punnitaan neuvolassa!

Kynäniskoille nauretaan Teston ja Raudon kaa.

Suomessa ei ole tasan tarkkalleen mitään tekemistä, tottakait isot marketit lohduttavat.