Voi järkytys tuota suomalaisten ylipainoisuutta!

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihan surkeata kyllä rationaalisen keskustelun taso. Ei osata pohtia objektiivisesti ollenkaan mitään ja väitellään aivan koomisilla argumenteilla ihan tutkimustuloksiakin vastaan. Miksi, oi MIKSI, on niin tärkeää olla myöntämättä lihavuusongelma ja miksi on niin mahdotonta hyväksyä että se on totta?

Todellisuuden kieltäminen on kaikkien kulttien ja sekopäiden keskeisin piirre.

Tämä! Ketju on mennyt ihmeelliseksi nillitykseksi siitä onko joku BMI-rajatapaus oikeasti ylipainoinen vai ei. Eikö ihmisillä ole silmiä päässä? Tänäkin kesänä suurin osa aikuisista katukuvassa oli oikeasti ylipainoisia ja lihavia - ei lihaksia pullistelevia kansalaisia, jotka BMI on epäreilusti laskenut väärään kastiin. Kyllä ne tilastot pitävät paikkansa. Jokin aika sitten oli uutisissa että vain joka kolmas yli kolmekymppinen on normaalipainossa ja että osa lapsista on niin huonokuntoisia ettei pääse edes kyykkyyn ja ylös. Kun lakkaa halkomasta hiuksia ja katsoo vähän laajempaa kuvaa, huomaa kyllä että maailmalla on meneillään kasvava ja huolestuttava ilmiö missä ihmislaji lihoo sairaaksi kovaa tahtia.

Monet lihavat puolustelevat kilojaan sillä, että ovat kuitenkin hyvinvoivia. Itsekin aina toitotan, että kunhan itsellä on hyvä olla omassa kehossa niin se riittää. Minäkin entisenä lihavana söin suht terveellisesti, urheilin, mutta herkkuja kului liikaa, silti voin hyvin - kunnes en enää voinutkaan. Eräänä päivänä alkoivat lonkkakivut, sitten selkäkivut, portaat alkoi hengästyttää aiempaa enemmän, kuukautiskivuista tuli lähes sietämättömät jne. Silloin päätin että nyt riittää, jos kerran itse voin asiaan vaikuttaa. Nyt n. 20 kg kevyempänä en voisi olla onnellisempi tästä olotilasta! En missään nimessä halua saarnata kenellekään tai painostaa ketään, mutta haluaisin vain herättää ajattelemaan, että vaikka nyt voisitkin hyvin, tilanne voi hyvin muuttua, kuten omalla kohdallani kävi.

Minusta Yhdysvalloissa on järkyttävän lihavia paljon, mustat ennen kaikkea ja on niitä valkoisissakin paljon. Katselin kerran kun odotin ystävääni kun mammat tuli marketista niin isoja hampurilaispusseja ynnä muuta suuria satseja ostetaan kun halvalla saa. Minun tuli sääli mutta jokainen koettaa pärjätä jotenkin. Itse olin joskus sellainen napit lentää paidasta mutta nyt hoikka.

Hauskaa että mun kilot aiheuttaa muillekkin ahdistusta kuin mulle itselleni :D Näin pitkä ketju toisten lihavuudesta. Miksette ole vain onnellisia, ettette itse ole lihavia? Hassuja ihmisiä.

Tästä "keskustelusta" tekee vielä huvittavamman se, että toisaalta jotku puhuu yhteiskunnallisesta ongelmasta ja sitten toisaalta todetaan, että kyse onkin yksilön ongelmasta ja yksilön vastuu on nimenomaan tehdä asialle jotakin.

Nämä asiat nyt ei vaan sulje pois toisiaan, eli jotta voisimme keskustella, jokaisen keskustelijan tulisi omalta osaltaan päättää, että onko hänen mielestään kyse yhteiskunnallisesta ongelmasta vai yksilö-ongelmasta? Onko sillä merkitystä, että yli puolet suomalaisista on lihavia vai onko vain sillä merkitystä että kuka on lihava ja tekeekö hän asialle jotain?

Näin ikuisuus "laihduttajana" varsinkin tämä aihe olisi lähellä sydäntä, mutta ihmiset on ihan hirveän ristiriitaisia mielipiteineen.

Vierailija kirjoitti:

Tätä se bodypositive teettää.

Tätä se tyhjäpäinen pihvinmussutus teettää. Liharuuasta saa aivan liikaa kaloreita, kun ei muuta tee kuin perseellään istuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan jo lapsuudesta 80-luvulta, kun jauhettiin tätä samaa. Koko ajan. Vuodet vaihtuu, mutta ylipainosta jauhetaan aina samaan sävyyn. Monen mielestä ylipainoisia ei saisi olla yhtään, joten on sama mitä tilastot näyttää, se on aina kuitenkin liikaa. Mahtaako tämä ikinä loppua?

Itse syömishäiriöisenä olen sitä mieltä, että juuri tämä moraalinen paniikki ja painostus lisää syömishäiriöitä ja siten myös lihavuutta. Lapset aloittavat laihduttamisen 8-vuotiaana ja sotkevat aineenvaihduntansa jo silloin, joten lihavuus alkaa yhä nuoremmalla iällä. Karkit ja limsat tuomitaan alimpaan helvettiin, mutta ahdistus ja pelko lihavuutta kohtaan ovat muka hyviä asioita, koska ne saavat ihmiset laihduttamaan. Ja kierre jatkuu. 

Luulisi ihmisten jo tajunneen, että ylipainon vaaroista "valistaminen" ei saa ihmisiä laihtumaan. Valistetaan ja syyllistetään. Eikö auttanut? No valistetaan ja syyllistetään lisää ja lisää. Miten voi olla että ylipainoisia ihmisiä on nyt enemmän kuin ennen, vaikka on valistettu ja syyllistetty jo vuosikymmeniä? Ehkä siksi että se ei toimi. 

Hyvä kun toit esiin tuon moraalisen paniikin. Sinä olet moraalinen toimija myös itsellesi. Ei karkkeja ja limsoja tarvitse tuomita, vaan ne voidaan halutessa liittää osaksi juhlahetkiä. Niillä on silloin jokin erityinen merkitys ja myös symbolinen arvo. Kaikki liiallisesti käytettynä menettää merkityksensä ja herkullisuutensa. Voit kokeilla syödä suklaalevyn kerralla ja pohtia kumpi paloista ensimmäinen vai viimeinen maistui paremmalta ja oli suurempi nautinto? Tästä lähes intuitiivisesti voi päätellä, että on olemassa annoskokoja, jotka antavat osviittaa siitä, millainen annos on sopivaa niin terveyden, henkisen hyvinvoinnin kuin sosiaalisten normienkin kannalta. Tähän kiteytyy myös tapakasvatus, jota onnekkaimmat saavat kotona, mutta jota kaikki saavat koulussa. Jos kaksi edellistä missattiin syystä tai toisesta, ei hätää: mene kirjastoon lukemaan ihmisestä psykofyysissosiaalisena olentona, lue vaikkapa hyve-etiikkaa, kotitalouden oppikirjoja, terveystiedon oppikirjaa  ja ota lisäksi selvää energian häviättömyyden laista. Näillä vinkeillä pääset laihdutuksen ja hyvinvoinnin alkuun.

Paitsi että herkkujen liittäminen vain juhlahetkiin nostaa niiden arvoa ja merkittävyyttä ja se voi olla joillekkin ihmisille tosi ongelmallista. Siis että joku helposti saatavilla olevasta ruoka-aineesta tehdään ihan helvetin iso numero, että sitä saat syödä vaan kun on juhlat. No ei aikaakaan kun niitä "juhlia" alkaa olla vähän useammin ja sitten voi pitää juhlana vaikka sitä kun vapaapäivä alkaa tai sitä kun pääse töistä tai ihan mitä tahansa.

Päinvastoin, itse uskon, että oikea ratkaisu on nimenomaan tehdä herkuista normaaleja elämään kuuluvia asioita, eikä jotakin palkintoja mitä odotetaan päivä-viikko-tai kuukausitolkulla ja sitten ämpätään kaksin käsin kuin viimeistä päivää ja siinä välilläkin "sortuillaan" ja koetaan huonoa omatuntoa ja ajatellaan, että sama se on nyt sitten sortua kunnolla kun kerran olen näin huono että sorruin.

Lihavan, useasti laihduttaneen psykologia ei toimi niin, että kuuleppa olet vaan syömättä ja syöt vaan juhlina, todennäköisesti se useasti laihduttanut on jo kymmeniä kertoja kokeillut tuotakin ajatusta, aina epäonnistuen lopulta kun sortumiset on vieneet voiton.

T: Epäonnistuja ja eri jolle vastasit.

Paljonko kasvissyöjien Intiassa onkaan ylipainoisia?

Nämä laihdutusneuvot. Entä jos lihava on jo yrittänyt useasti vähähiilarista = on edelleen lihava, vähälihaista = on edelleen lihava, herkuttomuutta = on edelleen lihava, pieniä annoksia = on edelleen lihava jne.

Neuvoja kyllä satelee, mutta eikö neuvojat tajua, että jos lihava on jo kyseistä neuvoa kokeillut se ei toiminut? Mikä on neuvojien ratkaisu tähän? Onko se joku "yritä enemmän", ihmiselle joka on saattanut yrittää jo 20 vuotta, kuka on oikeasti niin sinnikäs, että jaksaa vuosikymmeniä yrittää lukuisten epäonnistumisten jälkeen?

Ja sitten vielä haukutaan päälle, kun et muka ole yrittänyt.

Niin se vaan on että vaaka ei kyllä kerro mitään. Olen lyhyt 154cm ja painanut laihimmillani 49kg. Olin todella hoikan näköinen, solisluut törröttivät ja naiselliset muodot katosivat. Jouduin tekemään ihan hulluna "töitä" että pysyin siinä painossa. Mitään herkkuja en syönyt, liikuin paljon ja aika sairaalloiseksi se touhu kyllä meni. Kieltäydyin kaikista nautinnoista ja tarkkailin olemattomia vatsamakkaroitani. Muutaman vuoden jaksoin sitä kituuttamista, kunnes annoin itselleni luvan relata ja päätin noudattaa kohtuutta kaikessa. Pikku hiljaa paino nousi 57-58kiloon. En koe olevani ylipainoinen. Minulla on todella kapea vyötärö ja rasvaa juuri niissä oikeissa paikoissa. Nautin siitä, että kroppani on naisellinen ja laihempana se ei kyllä sitä todellakaan ollut. Liikun edelleen kolme kertaa viikossa, sen lisäksi kävelen joka paikkaan ja mietin mitä suuhuni laitan kuitenkin osaan nauttia myös elämästä välillä herkutellen. Joku voisi kauhistua painoani, mutta minulle merkitsee enemmän peilikuva ja hyvä olo kuin vaa'an lukemat.

Vierailija kirjoitti:

Nämä laihdutusneuvot. Entä jos lihava on jo yrittänyt useasti vähähiilarista = on edelleen lihava, vähälihaista = on edelleen lihava, herkuttomuutta = on edelleen lihava, pieniä annoksia = on edelleen lihava jne.

Neuvoja kyllä satelee, mutta eikö neuvojat tajua, että jos lihava on jo kyseistä neuvoa kokeillut se ei toiminut? Mikä on neuvojien ratkaisu tähän? Onko se joku "yritä enemmän", ihmiselle joka on saattanut yrittää jo 20 vuotta, kuka on oikeasti niin sinnikäs, että jaksaa vuosikymmeniä yrittää lukuisten epäonnistumisten jälkeen?

Ja sitten vielä haukutaan päälle, kun et muka ole yrittänyt.

Pitäisi toteuttaa kaikki luettelemasi yhtä aikaa = normaali syöminen, sekä liikkua enemmän.

159cm. ja 50kg. Vyötärönympärys 65cm.

nItse olen 176 cm pitkä ja painan 88 kg. Vaatekoko on 42. Painoa on se 5 kg liikaa tällä hetkellä, 83-81 kg painoisena olen kokoa 40. Ajan työmatkan 5 km fillarilla, syön enemmän kasviksia ja kalaa kuin lihaa, harrastan pyöräilyä niin, että varsinkin kesäkaudella ajan 30-50 km lenkkejä viikottain ja useammankin viikossa jos kelit onnaa.

Mutta kun ikä lähenee 40 rajapyykkiä, huomaan että on entistä vaikeampaa karistaa sitä painoa. Myönnän, että syön herkkuja stressiin ja ahdistukseen ja suruun. Olen ollut aina lohtusyöjä, mutta samalla minulle on ollut aina hyvin vaikeaa pudottaa painoa. Joskus kun olen onnitunut, on se tarkoittanut 5:2 pätkäpaastoa ja nälkiinnyttämistä. Sitä on jo alkanut miettiä, olisiko nykyihminen kemikaalikuorma ja hormoninhäiritsijät yksinkertaisesti niin suuria määriä, että painot menevät vinksalleen jo siinä?

Ei sillä, etteikö jotkut ole ylipainoisia siksi, etteivät liiku ja syövät makeaa tai roskaruokaa jatkuvasti, mutta jotain vikaa alkaa olla jo biologiassakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä laihdutusneuvot. Entä jos lihava on jo yrittänyt useasti vähähiilarista = on edelleen lihava, vähälihaista = on edelleen lihava, herkuttomuutta = on edelleen lihava, pieniä annoksia = on edelleen lihava jne.

Neuvoja kyllä satelee, mutta eikö neuvojat tajua, että jos lihava on jo kyseistä neuvoa kokeillut se ei toiminut? Mikä on neuvojien ratkaisu tähän? Onko se joku "yritä enemmän", ihmiselle joka on saattanut yrittää jo 20 vuotta, kuka on oikeasti niin sinnikäs, että jaksaa vuosikymmeniä yrittää lukuisten epäonnistumisten jälkeen?

Ja sitten vielä haukutaan päälle, kun et muka ole yrittänyt.

Pitäisi toteuttaa kaikki luettelemasi yhtä aikaa = normaali syöminen, sekä liikkua enemmän.

Mutta jos ei vain kertakaikkiaan pysty siihen? Ei ole kovin hyvä neuvo, jos siihen ei vain pysty.

Vierailija kirjoitti:

Niin se vaan on että vaaka ei kyllä kerro mitään. Olen lyhyt 154cm ja painanut laihimmillani 49kg. Olin todella hoikan näköinen, solisluut törröttivät ja naiselliset muodot katosivat. Jouduin tekemään ihan hulluna "töitä" että pysyin siinä painossa. Mitään herkkuja en syönyt, liikuin paljon ja aika sairaalloiseksi se touhu kyllä meni. Kieltäydyin kaikista nautinnoista ja tarkkailin olemattomia vatsamakkaroitani. Muutaman vuoden jaksoin sitä kituuttamista, kunnes annoin itselleni luvan relata ja päätin noudattaa kohtuutta kaikessa. Pikku hiljaa paino nousi 57-58kiloon. En koe olevani ylipainoinen. Minulla on todella kapea vyötärö ja rasvaa juuri niissä oikeissa paikoissa. Nautin siitä, että kroppani on naisellinen ja laihempana se ei kyllä sitä todellakaan ollut. Liikun edelleen kolme kertaa viikossa, sen lisäksi kävelen joka paikkaan ja mietin mitä suuhuni laitan kuitenkin osaan nauttia myös elämästä välillä herkutellen. Joku voisi kauhistua painoani, mutta minulle merkitsee enemmän peilikuva ja hyvä olo kuin vaa'an lukemat.

Sinun kokemus omasta painostasi ei ole relevanttia kuitenkaan väestötason lääketieteellisistä ja tilastollisista linjauksista. Se että joku kokee vaikka 100-kiloisena pysymisen olevan helpompaa kuin hoikkana ei tarkoita yhtään mitään.

On vastuutonta yleisellä tasolla esim linjata että vaa’an lukemalla ei ole merkitystä, koska useimmille sillä on. Ja kuten aiemmin todettua, tarkemmin rasvaprosentin lukemalla olisi eniten merkitystä.

Ei kukaan keskivertoyksilö kuitenkaan ole poikkeus sääntöjen joukossa, eli sinäkin ylipainoisena altistaisit itsesi valtavalle määriä sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

159cm. ja 50kg. Vyötärönympärys 65cm.

Olet alipainoinen kehuskelija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä laihdutusneuvot. Entä jos lihava on jo yrittänyt useasti vähähiilarista = on edelleen lihava, vähälihaista = on edelleen lihava, herkuttomuutta = on edelleen lihava, pieniä annoksia = on edelleen lihava jne.

Neuvoja kyllä satelee, mutta eikö neuvojat tajua, että jos lihava on jo kyseistä neuvoa kokeillut se ei toiminut? Mikä on neuvojien ratkaisu tähän? Onko se joku "yritä enemmän", ihmiselle joka on saattanut yrittää jo 20 vuotta, kuka on oikeasti niin sinnikäs, että jaksaa vuosikymmeniä yrittää lukuisten epäonnistumisten jälkeen?

Ja sitten vielä haukutaan päälle, kun et muka ole yrittänyt.

Pitäisi toteuttaa kaikki luettelemasi yhtä aikaa = normaali syöminen, sekä liikkua enemmän.

Mutta jos ei vain kertakaikkiaan pysty siihen? Ei ole kovin hyvä neuvo, jos siihen ei vain pysty.

Sitten pitää varmaan joko kuolla nuorempana kuin mitä hoikempana kuolisi, tai kärsiä pitkät vuodet sairausten riivaamana. Onneksesi ei ole olemassa 80-vuotiaita superlihavia.

Vierailija kirjoitti:

nItse olen 176 cm pitkä ja painan 88 kg. Vaatekoko on 42. Painoa on se 5 kg liikaa tällä hetkellä, 83-81 kg painoisena olen kokoa 40. Ajan työmatkan 5 km fillarilla, syön enemmän kasviksia ja kalaa kuin lihaa, harrastan pyöräilyä niin, että varsinkin kesäkaudella ajan 30-50 km lenkkejä viikottain ja useammankin viikossa jos kelit onnaa.

Mutta kun ikä lähenee 40 rajapyykkiä, huomaan että on entistä vaikeampaa karistaa sitä painoa. Myönnän, että syön herkkuja stressiin ja ahdistukseen ja suruun. Olen ollut aina lohtusyöjä, mutta samalla minulle on ollut aina hyvin vaikeaa pudottaa painoa. Joskus kun olen onnitunut, on se tarkoittanut 5:2 pätkäpaastoa ja nälkiinnyttämistä. Sitä on jo alkanut miettiä, olisiko nykyihminen kemikaalikuorma ja hormoninhäiritsijät yksinkertaisesti niin suuria määriä, että painot menevät vinksalleen jo siinä?

Ei sillä, etteikö jotkut ole ylipainoisia siksi, etteivät liiku ja syövät makeaa tai roskaruokaa jatkuvasti, mutta jotain vikaa alkaa olla jo biologiassakin.

Itse kerroit viestissäsi syyn sinunkin kiloihin eli lohtusyönti.

Oon kuntoutustuella ja 25kg ylipainoinen, 25vuotias nainen. Eikö se ole vaan hyvä asia tälle yhteiskunnalle, että kuolen todennäköisesti nuorena, niin ei tarvi mullekaan mitään rahaa maksaa teidän veronmaksajien kustannuksella? Joten olkaa hyvä. Toivotaan että jokin sairaus pian vie mut hautaan. Sitä ennen mässytän ja lihon entistä enemmän, niin nopeammin se kuolema tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä laihdutusneuvot. Entä jos lihava on jo yrittänyt useasti vähähiilarista = on edelleen lihava, vähälihaista = on edelleen lihava, herkuttomuutta = on edelleen lihava, pieniä annoksia = on edelleen lihava jne.

Neuvoja kyllä satelee, mutta eikö neuvojat tajua, että jos lihava on jo kyseistä neuvoa kokeillut se ei toiminut? Mikä on neuvojien ratkaisu tähän? Onko se joku "yritä enemmän", ihmiselle joka on saattanut yrittää jo 20 vuotta, kuka on oikeasti niin sinnikäs, että jaksaa vuosikymmeniä yrittää lukuisten epäonnistumisten jälkeen?

Ja sitten vielä haukutaan päälle, kun et muka ole yrittänyt.

Pitäisi toteuttaa kaikki luettelemasi yhtä aikaa = normaali syöminen, sekä liikkua enemmän.

Mutta jos ei vain kertakaikkiaan pysty siihen? Ei ole kovin hyvä neuvo, jos siihen ei vain pysty.

Sitten pitää varmaan joko kuolla nuorempana kuin mitä hoikempana kuolisi, tai kärsiä pitkät vuodet sairausten riivaamana. Onneksesi ei ole olemassa 80-vuotiaita superlihavia.

Noniin, eli myönnät, että voi olla mahdotonta joillekkin, ainakin noilla teidän nettiohjeillanne? Miksin koette halua kiusata ja syylistää ihmistä, joka ei vaan kertakaikkiaan pysty johonkin mitä sinä yrität vaatia? Mitä luulette, että tuo pilkkaaminen hyödyttää ihmistä, joka ei vain ole yrityksistä huolimatta pystynyt?