Jään toiseksi miehen siskolle?

Minä en jää toiseksi mutta, olen mustasukkainen siitä kuinka he tappelee kuin teinit. Tökkii toisiaan kylkiin, painivat ja sisko istuu syliin.

Mun mielestä se on tosi outoa, mutta ne ei tapaa kovin usein ja niin se sisko tappelee toisenkin veljen kanssa..

Tuo jotenkin tuntuu pahalta...

Siis sisko on 20v ja veljensä 26 ja 28..

Meidän perheessä ei ihan noin käyttäydytä ei varmaan ikinä.. mutta ehkä perheitä on erilaisia..

Ja tulen aina vähän kateelliseksi kun mies kehuu mitä siskonsa on tehnyt tms.

Kun tavattiin mieheni kanssa, olin vierailulla siskoni kotikaupungissa ja asuin siskoni rivitalossa, kun hän oli matkalla.

Toin ravintolailtatutustumisen jälkeen mieheni yöpymään pariksi yöksi siskoni asuntoon. (Salasin miesvieraan omalta siskoltani)

Jo toisena päivänä mieheni ilmoitti, että hänen siskonsa sattuu nyt olemaan näillä tienoin...kohta ovi jo kävikin ja tämä mieheni sisko marssi keittiöön ja kysyi onko missään juomista. Olin aivan,että mitä, enkä saanut sanottua että nyt mars ulos täältä.

Tiivis suhde jatkui,kunnes sain pikku hiljaa perille miehelleni, että en halunnut mennä joka paikkaan siamislaisen yhteenkasvaneen mies/sisko -parin kanssa.

Sitten lopputulemana olin, että minä olen se sopeutumaton ja hankala. Nykyään tilanne normaalimpi, kun tämä mieheni sisko on löytänyt kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.

Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.

Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.

Kannattaisko katsoa peiliin? Miten mahdoitte aikanaan ottaa vastaan veljen tyttöystävän? Vaikutat ihan kamalalle ihmiselle.

Vastaanpa nyt sinulle samalla kertaa kuin kaikille muillekin, joita kommenttini niin itkettää.

Kälyni otettiin aikoinaan vastaan oikein hyvin. Heti häiden jälkeen hän kuitenkin alkoi osoittaa käytöksellään sen, että hän ei halua tietää miehensä sukulaisista mitään eikä oleskella näiden läheisyydessä – yksityiskohtia en harmiksenne ryhdy teille kertomaan. Jo ensimmäisten vuosien aikana veljeni pyysi useamman kerran vanhemmiltani anteeksi vaimonsa hävytöntä käytöstä heitä kohtaan. Välimatkan vuoksi jo muutenkin harvoja tapaamisia harvennettiin, eikä kälyni käytöstä koskaan kommentoitu veljelleni, koska tilanne oli hänelle jo aivan riittävän vaikea.

Veljeni ei edes tarvitse puhua minulle parisuhteensa ongelmista, koska hänen vaimonsa teot kertovat niistä aivan riittävän hyvin. Meillä on muitakin puheenaiheita. Aivan viime aikoina veljeni on ohimennen maininnut avioliitostaan sen, että olisi aikoinaan ehkä voinut harkita valintojaan pitempäänkin.

Mistä teidän raivokkaat kommenttinne muuten juontuvat? Haluatteko te annostella oman miehenne kiintymystä omaan perheeseensä? Pelottaako niin kovasti, että ette olekaan miehenne silmissä niin korkealla muiden yläpuolella kuin olette kuvitelleet? Sallitteko miehellenne hyviä ystäviä vai rajaatteko hänen ihmissuhteensa vain löyhiin kaveruuksiin? Kenelle miehellänne on lupa puhua aroista asioista, jollei lapsesta asti tuntemalleen ystävälle? Miksi sisko – tai veli – ei saa olla se erityinen uskottu?

Menkääpä hetkeksi itseenne ja miettikää, mikä sai teidät uskomaan juuri minusta sitä, mihin reagoitte niin voimakkaasti. Sekö, että ex-vaimoja on valtakunta puolillaan, mutta ex-siskoja on aika harvassa?

#3

Sorry nyt vaan mutta olette kyllä ihan itse omalla käytöksellänne tainneet ajaa sen naisen tuollaiseen käytökseen. Tietenkään sinä ja perheesi ette tätä ymmärrä, koska olette se ”täydellinen suku” ja olette niiiin läheisiä. No, se tässä onkin juuri se ongelma, kun olette niin takertuneita toisiinne ettei veljesi vaimolle ole sijaa. Kälysi tod näk. sinnitteli häihin asti ja yritti päästä mukaan teidän sisarusten keskeiseen symbioosiin, mutta koska hänhän on vaan ”pelkkä sihisevä tähdenlento” sinun ja veljesi suhteeseen verrattuna, niin ymmärrän täysin, miksi lopulta luovutti. Sinun asenteesi tässä on nyt se ongelmallinen. Ajattelet, että veljesi ja tämän vaimon suhde on jotenkin huonompi, koska he eivät ole eläneet yhdessä lapsesta asti ja kokeneet niin paljoa yhdessä. Kälysi on tämän huomannut eikä siksi halua olla tekemisissä :)

Lapsuudenperheen on tarkoitus kasvattaa lapsi aikuiseksi, ja sen jälkeen lapsi perustaa oman perheen, joka useimmille on kaikkein tärkein elämässä. Voin vaan kuvitella vaimon surun, ettei hän ja heidän oma perheensä ole miehelleen se ykkönen...

Vai tuollainen kudelma tällä kertaa? Aika pienen aineiston perusteella kuvittelet suuria. Ettet nyt vain käyttäisi epävarmuuttasi ja omia kumppaneitasi koskevia pelkojasi suuttumuksesi polttoaineena?

Kälyni todellakin sinnitteli häihin asti: pariksi seurusteluvuodeksi hän muuttui herttaiseksi neidoksi, ja sellaisena me häntä pidimmekin vielä pitkään. Selitimme itsellemme, että harvahkot tapaamisemme osuivat ihan sattumalta hänen huonoon päiväänsä. Rippijuhlissa ja muissa kahvitilaisuuksissa on käynyt ilmi, että hän on aivan oman sukunsa luonteinen; asiasta perillä olevat vieraat osaavat jo poistua, ennen kuin suvunsisäiset riidat leimahtavat ja päihtynyt suunsoitto alkaa. Sitä me emme edelleenkään tiedä, miksi kälyni on alun vieraskoreuden jälkeen ollut appivanhempiaan kohtaan mykistävän epäkohtelias. Luulisi, että kerran vuodessa tai kahdessa jaksaisi muutaman tunnin olla siivosti, mutta ei.

Ymmärrän sinun suuttumuksesi. Haluat nähdä miniän ja kälyn inhottavien sukulaisten uhrina, kuten tarinankerrontaperinteisiin kuuluu. Maailma on niin turvallinen mustavalkoisessa mielikuvituksessa, vai mitä?

#3

Vierailija kirjoitti:

Minä en jää toiseksi mutta, olen mustasukkainen siitä kuinka he tappelee kuin teinit. Tökkii toisiaan kylkiin, painivat ja sisko istuu syliin.

Mun mielestä se on tosi outoa, mutta ne ei tapaa kovin usein ja niin se sisko tappelee toisenkin veljen kanssa..

Tuo jotenkin tuntuu pahalta...

Siis sisko on 20v ja veljensä 26 ja 28..

Meidän perheessä ei ihan noin käyttäydytä ei varmaan ikinä.. mutta ehkä perheitä on erilaisia..

Ja tulen aina vähän kateelliseksi kun mies kehuu mitä siskonsa on tehnyt tms.

Pervosetä astui siis tähänkin keskusteluun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.

Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.

Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.

Kannattaisko katsoa peiliin? Miten mahdoitte aikanaan ottaa vastaan veljen tyttöystävän? Vaikutat ihan kamalalle ihmiselle.

Vastaanpa nyt sinulle samalla kertaa kuin kaikille muillekin, joita kommenttini niin itkettää.

Kälyni otettiin aikoinaan vastaan oikein hyvin. Heti häiden jälkeen hän kuitenkin alkoi osoittaa käytöksellään sen, että hän ei halua tietää miehensä sukulaisista mitään eikä oleskella näiden läheisyydessä – yksityiskohtia en harmiksenne ryhdy teille kertomaan. Jo ensimmäisten vuosien aikana veljeni pyysi useamman kerran vanhemmiltani anteeksi vaimonsa hävytöntä käytöstä heitä kohtaan. Välimatkan vuoksi jo muutenkin harvoja tapaamisia harvennettiin, eikä kälyni käytöstä koskaan kommentoitu veljelleni, koska tilanne oli hänelle jo aivan riittävän vaikea.

Veljeni ei edes tarvitse puhua minulle parisuhteensa ongelmista, koska hänen vaimonsa teot kertovat niistä aivan riittävän hyvin. Meillä on muitakin puheenaiheita. Aivan viime aikoina veljeni on ohimennen maininnut avioliitostaan sen, että olisi aikoinaan ehkä voinut harkita valintojaan pitempäänkin.

Mistä teidän raivokkaat kommenttinne muuten juontuvat? Haluatteko te annostella oman miehenne kiintymystä omaan perheeseensä? Pelottaako niin kovasti, että ette olekaan miehenne silmissä niin korkealla muiden yläpuolella kuin olette kuvitelleet? Sallitteko miehellenne hyviä ystäviä vai rajaatteko hänen ihmissuhteensa vain löyhiin kaveruuksiin? Kenelle miehellänne on lupa puhua aroista asioista, jollei lapsesta asti tuntemalleen ystävälle? Miksi sisko – tai veli – ei saa olla se erityinen uskottu?

Menkääpä hetkeksi itseenne ja miettikää, mikä sai teidät uskomaan juuri minusta sitä, mihin reagoitte niin voimakkaasti. Sekö, että ex-vaimoja on valtakunta puolillaan, mutta ex-siskoja on aika harvassa?

#3

Sorry nyt vaan mutta olette kyllä ihan itse omalla käytöksellänne tainneet ajaa sen naisen tuollaiseen käytökseen. Tietenkään sinä ja perheesi ette tätä ymmärrä, koska olette se ”täydellinen suku” ja olette niiiin läheisiä. No, se tässä onkin juuri se ongelma, kun olette niin takertuneita toisiinne ettei veljesi vaimolle ole sijaa. Kälysi tod näk. sinnitteli häihin asti ja yritti päästä mukaan teidän sisarusten keskeiseen symbioosiin, mutta koska hänhän on vaan ”pelkkä sihisevä tähdenlento” sinun ja veljesi suhteeseen verrattuna, niin ymmärrän täysin, miksi lopulta luovutti. Sinun asenteesi tässä on nyt se ongelmallinen. Ajattelet, että veljesi ja tämän vaimon suhde on jotenkin huonompi, koska he eivät ole eläneet yhdessä lapsesta asti ja kokeneet niin paljoa yhdessä. Kälysi on tämän huomannut eikä siksi halua olla tekemisissä :)

Lapsuudenperheen on tarkoitus kasvattaa lapsi aikuiseksi, ja sen jälkeen lapsi perustaa oman perheen, joka useimmille on kaikkein tärkein elämässä. Voin vaan kuvitella vaimon surun, ettei hän ja heidän oma perheensä ole miehelleen se ykkönen...

Vai tuollainen kudelma tällä kertaa? Aika pienen aineiston perusteella kuvittelet suuria. Ettet nyt vain käyttäisi epävarmuuttasi ja omia kumppaneitasi koskevia pelkojasi suuttumuksesi polttoaineena?

Kälyni todellakin sinnitteli häihin asti: pariksi seurusteluvuodeksi hän muuttui herttaiseksi neidoksi, ja sellaisena me häntä pidimmekin vielä pitkään. Selitimme itsellemme, että harvahkot tapaamisemme osuivat ihan sattumalta hänen huonoon päiväänsä. Rippijuhlissa ja muissa kahvitilaisuuksissa on käynyt ilmi, että hän on aivan oman sukunsa luonteinen; asiasta perillä olevat vieraat osaavat jo poistua, ennen kuin suvunsisäiset riidat leimahtavat ja päihtynyt suunsoitto alkaa. Sitä me emme edelleenkään tiedä, miksi kälyni on alun vieraskoreuden jälkeen ollut appivanhempiaan kohtaan mykistävän epäkohtelias. Luulisi, että kerran vuodessa tai kahdessa jaksaisi muutaman tunnin olla siivosti, mutta ei.

Ymmärrän sinun suuttumuksesi. Haluat nähdä miniän ja kälyn inhottavien sukulaisten uhrina, kuten tarinankerrontaperinteisiin kuuluu. Maailma on niin turvallinen mustavalkoisessa mielikuvituksessa, vai mitä?

#3

Kyllä sen vaan jo sun ekan viestin kirjoitustyylistäkin huomasi, että mikä on asenteesi veljesi vaimoa kohtaan. Harmillisen usein kuitenkin on näitä tapauksia, kun perheen pojan naisystävää kohdellaan tympeästi. Toki en sitä usko, että olisitte mitään ilkeää sanonut suoraan, mutta saattaisiko käytöksessänne silti olla ollut jotakin negatiivista, jota itse ette vain ole huomanneet? Tai jos miniä on kuullut teistä jotakin ikävää liittyen häneen. Mahdollisuuksia on monia. Olisi kummallista, jos se nyt muka yhtäkkä ihan tyhjästä teitä olisi alkanut inhota.

Jos kyse olisi sellaisesta, jota nyt vaan ei kiinnosta tulla toimeen puolisonsa perheen kanssa, niin eiköhän se olisi tullut ilmi jo heti alussa. Luulisi, että jotain tuossa nyt pakostakin on sattunut.

/Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.

Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.

Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.

Kannattaisko katsoa peiliin? Miten mahdoitte aikanaan ottaa vastaan veljen tyttöystävän? Vaikutat ihan kamalalle ihmiselle.

Vastaanpa nyt sinulle samalla kertaa kuin kaikille muillekin, joita kommenttini niin itkettää.

Kälyni otettiin aikoinaan vastaan oikein hyvin. Heti häiden jälkeen hän kuitenkin alkoi osoittaa käytöksellään sen, että hän ei halua tietää miehensä sukulaisista mitään eikä oleskella näiden läheisyydessä – yksityiskohtia en harmiksenne ryhdy teille kertomaan. Jo ensimmäisten vuosien aikana veljeni pyysi useamman kerran vanhemmiltani anteeksi vaimonsa hävytöntä käytöstä heitä kohtaan. Välimatkan vuoksi jo muutenkin harvoja tapaamisia harvennettiin, eikä kälyni käytöstä koskaan kommentoitu veljelleni, koska tilanne oli hänelle jo aivan riittävän vaikea.

Veljeni ei edes tarvitse puhua minulle parisuhteensa ongelmista, koska hänen vaimonsa teot kertovat niistä aivan riittävän hyvin. Meillä on muitakin puheenaiheita. Aivan viime aikoina veljeni on ohimennen maininnut avioliitostaan sen, että olisi aikoinaan ehkä voinut harkita valintojaan pitempäänkin.

Mistä teidän raivokkaat kommenttinne muuten juontuvat? Haluatteko te annostella oman miehenne kiintymystä omaan perheeseensä? Pelottaako niin kovasti, että ette olekaan miehenne silmissä niin korkealla muiden yläpuolella kuin olette kuvitelleet? Sallitteko miehellenne hyviä ystäviä vai rajaatteko hänen ihmissuhteensa vain löyhiin kaveruuksiin? Kenelle miehellänne on lupa puhua aroista asioista, jollei lapsesta asti tuntemalleen ystävälle? Miksi sisko – tai veli – ei saa olla se erityinen uskottu?

Menkääpä hetkeksi itseenne ja miettikää, mikä sai teidät uskomaan juuri minusta sitä, mihin reagoitte niin voimakkaasti. Sekö, että ex-vaimoja on valtakunta puolillaan, mutta ex-siskoja on aika harvassa?

#3

Sorry nyt vaan mutta olette kyllä ihan itse omalla käytöksellänne tainneet ajaa sen naisen tuollaiseen käytökseen. Tietenkään sinä ja perheesi ette tätä ymmärrä, koska olette se ”täydellinen suku” ja olette niiiin läheisiä. No, se tässä onkin juuri se ongelma, kun olette niin takertuneita toisiinne ettei veljesi vaimolle ole sijaa. Kälysi tod näk. sinnitteli häihin asti ja yritti päästä mukaan teidän sisarusten keskeiseen symbioosiin, mutta koska hänhän on vaan ”pelkkä sihisevä tähdenlento” sinun ja veljesi suhteeseen verrattuna, niin ymmärrän täysin, miksi lopulta luovutti. Sinun asenteesi tässä on nyt se ongelmallinen. Ajattelet, että veljesi ja tämän vaimon suhde on jotenkin huonompi, koska he eivät ole eläneet yhdessä lapsesta asti ja kokeneet niin paljoa yhdessä. Kälysi on tämän huomannut eikä siksi halua olla tekemisissä :)

Lapsuudenperheen on tarkoitus kasvattaa lapsi aikuiseksi, ja sen jälkeen lapsi perustaa oman perheen, joka useimmille on kaikkein tärkein elämässä. Voin vaan kuvitella vaimon surun, ettei hän ja heidän oma perheensä ole miehelleen se ykkönen...

Vai tuollainen kudelma tällä kertaa? Aika pienen aineiston perusteella kuvittelet suuria. Ettet nyt vain käyttäisi epävarmuuttasi ja omia kumppaneitasi koskevia pelkojasi suuttumuksesi polttoaineena?

Kälyni todellakin sinnitteli häihin asti: pariksi seurusteluvuodeksi hän muuttui herttaiseksi neidoksi, ja sellaisena me häntä pidimmekin vielä pitkään. Selitimme itsellemme, että harvahkot tapaamisemme osuivat ihan sattumalta hänen huonoon päiväänsä. Rippijuhlissa ja muissa kahvitilaisuuksissa on käynyt ilmi, että hän on aivan oman sukunsa luonteinen; asiasta perillä olevat vieraat osaavat jo poistua, ennen kuin suvunsisäiset riidat leimahtavat ja päihtynyt suunsoitto alkaa. Sitä me emme edelleenkään tiedä, miksi kälyni on alun vieraskoreuden jälkeen ollut appivanhempiaan kohtaan mykistävän epäkohtelias. Luulisi, että kerran vuodessa tai kahdessa jaksaisi muutaman tunnin olla siivosti, mutta ei.

Ymmärrän sinun suuttumuksesi. Haluat nähdä miniän ja kälyn inhottavien sukulaisten uhrina, kuten tarinankerrontaperinteisiin kuuluu. Maailma on niin turvallinen mustavalkoisessa mielikuvituksessa, vai mitä?

#3

Kyllä sen vaan jo sun ekan viestin kirjoitustyylistäkin huomasi, että mikä on asenteesi veljesi vaimoa kohtaan. Harmillisen usein kuitenkin on näitä tapauksia, kun perheen pojan naisystävää kohdellaan tympeästi. Toki en sitä usko, että olisitte mitään ilkeää sanonut suoraan, mutta saattaisiko käytöksessänne silti olla ollut jotakin negatiivista, jota itse ette vain ole huomanneet? Tai jos miniä on kuullut teistä jotakin ikävää liittyen häneen. Mahdollisuuksia on monia. Olisi kummallista, jos se nyt muka yhtäkkä ihan tyhjästä teitä olisi alkanut inhota.

Jos kyse olisi sellaisesta, jota nyt vaan ei kiinnosta tulla toimeen puolisonsa perheen kanssa, niin eiköhän se olisi tullut ilmi jo heti alussa. Luulisi, että jotain tuossa nyt pakostakin on sattunut.

/Eri

Kälyäni ei kukaan meistä ole kohdellut tympeästi, vaan häntä on lähinnä hemmoteltu. Hänen luonteensa paljastui vasta häiden jälkeen, mille hänen omat, suorapuheisimmat sukulaisensa ovatkin naureskelleet. Moni mies ei kuulemma selviäisi niin "sarkastisen" ja "kipakan" tytön kanssa. Kipakkuudessa on mukana voimakasta mustasukkaisuutta, joka on ilmennyt muun muassa niin, että kun appivanhemmat ovat tulleet muutaman sadan kilometrin päästä tapaamaan lapsenlapsiaan, kuten on ajoissa sovittu, miniä onkin lähtenyt lasten kanssa Hoploppiin koko päiväksi. Minulle hän oli mustasukkainen veljestäni jo ennen kuin olimme edes tavanneet, ja jouduimme esimerkiksi lopettamaan yhteisen harrastuksemme, koska muutama veli-ja-sisko -iltapäivä vuodessa oli kälylleni liikaa. Hänen tempauksensa ovat olleet niin kummallisia, että jos kirjoittaisin ne tähän, Ilta-Sanomien toimittaja tekisi siitä hyvän vauvapalstajutun ensi viikoksi.

Aluksi pidin kälystäni, mutta pahoitin monta kertaa mieleni sen vuoksi, miten rumasti hän kohteli vanhempiani ja viime vuosina myös veljeäni. Olen tavannut hänet hyväntuulisenakin ja pitänyt hänestä silloin, mutta tunne häviää seuraavan tempauksen koittaessa. Näitä tempauksia muuten ei koskaan tapahdu veljeni ollessa paikalla, mutta kun veljeni poistuu hetkeksi, kälyni saattaa esimerkiksi ottaa täyden kahvimukini, käydä kaatamassa sen sisällön pesualtaaseen, tuoda tyhjän mukin eteeni katsekontaktia ottamatta ja olla veljeni palattua taas ihan normaali. Tähän on mahdotonta suhtautua muuten kuin pysymällä jälleen poissa näkyvistä muutaman kuukauden ajan. Puhelimessa puhumme vain silloin, kun kälyni ei ole paikalla.

Harva asia on mustavalkoinen. Voimakas mustasukkaisuus kuitenkin on yksi niistä ominaisuuksista, joiden kanssa on vaikea löytää keskitietä. Veljelleni meistä kukaan ei ole puhunut tästä asiasta, mutta hän on silloin tällöin ottanut sen puheeksi minun kanssani - olen toinen hänen uskotuistaan. Hänelle tämä tilanne on kaikkein vaikein, ja sitä on onnetonta katsella.

#3

Vierailija kirjoitti:

Harva asia on mustavalkoinen. Voimakas mustasukkaisuus kuitenkin on yksi niistä ominaisuuksista, joiden kanssa on vaikea löytää keskitietä. Veljelleni meistä kukaan ei ole puhunut tästä asiasta, mutta hän on silloin tällöin ottanut sen puheeksi minun kanssani - olen toinen hänen uskotuistaan. Hänelle tämä tilanne on kaikkein vaikein, ja sitä on onnetonta katsella.

#3

Kyllä nyt on ongelma hyvin paljon myös veljesi. Kun olet hänen uskottunsa, kerro, että hän on mahdollistaja. Ja ottakaa nyt asia hänen kanssaan puheeksi - miksi ette? Jos asiat ovat, kuten kuvaat, kyseessä on erittäin hankala ihmissuhde, jonka muodostaa kontrolloija ja mahdollistaja. Huomioida kannattaa, että kumpikin saa palkintoa käytöksestään. Myös veljeäsi palkitsee käytös, jolla hän mahdollistaa kontrolloojan toimet.

Voi olla jopa niin, että palkitsee niin voimakkaasti, että hän on valmis sen eteen uhraamaan muita ihmissuteitaan. No, sekin on aikuisen valinta, joskin pois-valituille ikävä.

Veljien vaimot ovat uskomattoman mustasukkaisia näiden siskoille ja pyrkivät katkaisemaan heidän välinsä järkyttävillä mustamaalamisilla or nonsexxxx baby..

Onneton veljeni täysin hirmupirttinsä alistama ja hengetöön. Vrt oikeudenkäynti j debb ja a heard..

Veljien vaimot nyt usein vaikuttaa olevan suoraan s. Tnasta ja tekevän harmonisesta yhteydenpidosta mahdotonta. Seen that.

Tosi sad juttu. Veli kärsii ja vaimonsa elää siitä että välit pysyy tulehtuneina. Ai että olisi monta jörjetöntä juttua kerrottavana.

Ajatella. Että kehtaakin mies keskustella asioistaan jonkun kanssa. Ja vielä oman siskonsa! Hyi stn minkälainen mies! Kyllä aikuinen ihminen suhteeseen astuessaan katkaisee kaikki välinsä siskoihin, veljiin, vanhempiin, lapsiin, ystäviin, sukulaisiin, tuttuihin, työkavereihin ja no...kaikkiin! Muuten ei ole aikuinen OIKEA suhde jos mies ei paneudu 10000% vain ja ainoastaan omaan naiseensa.

Siis oikeesti, että kehtaa olla väleissä siskonsa kanssa. Kyllä kuvottaa.

Kannattaa jättää se mies ja antaa hänelle mahdollisuus saada kunnollinen parisuhde täysipäisen naisen kanssa.

Ei ole normaalia alkaa vaatia, että sukulaiset, tuttavat ja kaverit karsitaan elämästä kun alkaa suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisko ollut se "äiti" lapsuudessa? Monta kertaa näissä moni lapsisssa perheissä sisarukset kantaa suurempaa vastuuta kuin se vanhempi.

Oletko nyt ihan tosissasi, jos miehen/naisen lapsuudenperheen jäsenet ovat läheisiä, niin ovat sitten olleet toisilleen "äitejä".

Minulla on läheiset ja mutkattomat välit vanhempiini, siskoon ja veljeeni ja ollaan jaettu elämämme toistemme kanssa niin kauan kun olemme eläneet, ilman mitään "äitisuhdetta", toisin kun nämä tyttö-ja poikaystävät jotka ovat vaihtuneet ja uusi on tullut tilalle.

Ap. seurustellut vasta vuoden ja jo tuossa vaiheessa on kova halu yksin "omistaa" mies, joka ei todella lupaa hyvää, kun mies pitäisi hylätä siskonsa ja ystävänsä ja elää vain ap.lle.

Draamaa on luvassa.

Jos tyttö - ja poikaystävät vaihtuu, se voi kertoa just siitä, ettei ole kykyä rakentaa pitkäaikaista parisuhdetta, koska ollaan niin kiinni lapsuudenperheessä.