Lue keskustelun säännöt.
Jään toiseksi miehen siskolle?
04.11.2019 |
En ymmärrä mikä minua vaivaa, mutta olen sairaanloisen mustasukkainen siitä huomiosta mitä mies antaa siskolleen. Me ollaan seurusteltu hieman yli vuosi eikä asuta vielä yhdessä. Mua alkaa ärsyttämään heti sillä sekunnilla, kun kuulen miehen mainitsevan siskonsa. Hänen siskonsa on kaunis ja mukava. Mieheni puhuu hänestä paljon ja puolustaa häntä eniten sisaruksistaan, koska he 8 lapsen sisar parvi. He viettävät aikaa yhdessä todella paljon ja istuvat iltaa sekä soittavat toisilleen suunnilleen joka päivä jopa. Mies myös uskoituu minusta enemmän siskolleen kuin minulle. Hänen siskonsa on hieman vanhempi miestäni. Ja tolvana mieheni kysyy kaikkiin ongelmiinsa ohjeet tältä siskolta ja voitte vain kuvitella kuinka paljon meidänkin suhteeseen vaikuttaa nämä siskon ohjeet ja mielipiteet. Menee hermo! En mahda asialle mitään, että olen mustasukkainen tuosta enkä ymmärrä miksi pitää viettää noin paljon aikaa siskonsa kanssa. Ja ei, en ole kenestäkään muusta mustasukkainen kuin hänen siskostaan... Hänen siskonsa seurustelee tosin myös ja he asuvat hänen miehensä kanssa yhdessä.
Olen miettinyt jopa eroa tämän takia muuten kympin mies, mutta tuo hänen siskonsa vie minut kohta hullujen huoneelle.
Neuvoja?
Kommentit (112)
81/112
|
05.11.2019 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Minun miesystävän kaikista asioista huolta kantaa vanhemmat ja sisko. Kaikilta tulee jatkuvaan mielipiteitä kysymättä. Miesystäväni on alkanut vähän kyllästyä tähän ja tapaa harvemmin. Ei hän itse esitä mielipidettään vaikka siskonsa asunto tai auto asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista. Eli siis jos mies on läheinen perheensä kanssa hän ei ole katkaissut napanuora, mutta jos nainen on, niin se on ihan normaalia?
Mun mies on läheinen siskonsa kanssa. Mä olen myös läheinen hänen kanssaan. Mun mies ja hänen siskonsa jakavat lapsuudestaan hyvin poikkeuksellisen tapahtuman lapsuudestaan, joten en yhtään ihmettele heidän läheisyyttä.
Jos ihmisen perhe on ns. normaali on normaalia myös olla läheinen sen perheen kanssa. Epänormaalia sen sijaan on kehittää symbioosiperhe johon mahtuu vain naisen hyväksymät ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaajan numero 2 tarina on hyvin samanlainen kuin minunkin. Veljeni on kuitenkin ollut naimisissa jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja kolmiodraama on näkynyt melkein alusta asti. Veljeni ja minä tapaamme harvoin, koska kälylläni on vaikeuksia olla näyttämättä nyrpeää naamaa, kun minä ilmestyn paikalle. Joskus hän yrittää olla ystävällinen, mutta me kaikki jo tiedämme, mikä tilanne on. Yleensä hän vain tuijottaa puhelintaan eikä kuule eikä puhu. Appivanhempiaan kälyni ei voi sietää, ja se näkyy.
Kälyni tärkeimmät ihmiset ovat hänen kaverinsa, hyvin tiivis naisporukka, joka käyttäytyy esimerkiksi Facebookissa kuin toisiinsa ristiin rastiin rakastunut teinityttölauma. Kälyni saisi raivarin, jos tietäisi, kuinka paljon minä ja veljeni puhumme puhelimessa keskenämme, vaikkei hän itse oikein enää välitäkään miehensä seurasta. Hän aikoinaan halusi hyvän miehen ja lapsilleen hyvän isän ja saikin erittäin hyvän, mutta on loitontunut koko perheestään omien juttujensa, töidensä ja kaveriensa vuoksi.
Kälyni on tuntenut miehensä parikymmentä vuotta, minä olen tuntenut veljeni kohta viisikymmentä vuotta. Minä ja veljeni olemme viihtyneet koko ikämme yhdessä, ja kälyni on siinä kumppanuudessa pelkkä sihisevä tähdenlento.
Kannattaisko katsoa peiliin? Miten mahdoitte aikanaan ottaa vastaan veljen tyttöystävän? Vaikutat ihan kamalalle ihmiselle.
Vastaanpa nyt sinulle samalla kertaa kuin kaikille muillekin, joita kommenttini niin itkettää.
Kälyni otettiin aikoinaan vastaan oikein hyvin. Heti häiden jälkeen hän kuitenkin alkoi osoittaa käytöksellään sen, että hän ei halua tietää miehensä sukulaisista mitään eikä oleskella näiden läheisyydessä – yksityiskohtia en harmiksenne ryhdy teille kertomaan. Jo ensimmäisten vuosien aikana veljeni pyysi useamman kerran vanhemmiltani anteeksi vaimonsa hävytöntä käytöstä heitä kohtaan. Välimatkan vuoksi jo muutenkin harvoja tapaamisia harvennettiin, eikä kälyni käytöstä koskaan kommentoitu veljelleni, koska tilanne oli hänelle jo aivan riittävän vaikea.
Veljeni ei edes tarvitse puhua minulle parisuhteensa ongelmista, koska hänen vaimonsa teot kertovat niistä aivan riittävän hyvin. Meillä on muitakin puheenaiheita. Aivan viime aikoina veljeni on ohimennen maininnut avioliitostaan sen, että olisi aikoinaan ehkä voinut harkita valintojaan pitempäänkin.
Mistä teidän raivokkaat kommenttinne muuten juontuvat? Haluatteko te annostella oman miehenne kiintymystä omaan perheeseensä? Pelottaako niin kovasti, että ette olekaan miehenne silmissä niin korkealla muiden yläpuolella kuin olette kuvitelleet? Sallitteko miehellenne hyviä ystäviä vai rajaatteko hänen ihmissuhteensa vain löyhiin kaveruuksiin? Kenelle miehellänne on lupa puhua aroista asioista, jollei lapsesta asti tuntemalleen ystävälle? Miksi sisko – tai veli – ei saa olla se erityinen uskottu?
Menkääpä hetkeksi itseenne ja miettikää, mikä sai teidät uskomaan juuri minusta sitä, mihin reagoitte niin voimakkaasti. Sekö, että ex-vaimoja on valtakunta puolillaan, mutta ex-siskoja on aika harvassa?
#3
Sorry nyt vaan mutta olette kyllä ihan itse omalla käytöksellänne tainneet ajaa sen naisen tuollaiseen käytökseen. Tietenkään sinä ja perheesi ette tätä ymmärrä, koska olette se ”täydellinen suku” ja olette niiiin läheisiä. No, se tässä onkin juuri se ongelma, kun olette niin takertuneita toisiinne ettei veljesi vaimolle ole sijaa. Kälysi tod näk. sinnitteli häihin asti ja yritti päästä mukaan teidän sisarusten keskeiseen symbioosiin, mutta koska hänhän on vaan ”pelkkä sihisevä tähdenlento” sinun ja veljesi suhteeseen verrattuna, niin ymmärrän täysin, miksi lopulta luovutti. Sinun asenteesi tässä on nyt se ongelmallinen. Ajattelet, että veljesi ja tämän vaimon suhde on jotenkin huonompi, koska he eivät ole eläneet yhdessä lapsesta asti ja kokeneet niin paljoa yhdessä. Kälysi on tämän huomannut eikä siksi halua olla tekemisissä :)
Lapsuudenperheen on tarkoitus kasvattaa lapsi aikuiseksi, ja sen jälkeen lapsi perustaa oman perheen, joka useimmille on kaikkein tärkein elämässä. Voin vaan kuvitella vaimon surun, ettei hän ja heidän oma perheensä ole miehelleen se ykkönen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä veljen naisystävä ei tunnu ymmärtävän omaa paikkaansa eli hän on veljelleni elämän nainen, meille muille pelkkä veljen naisystävä. Veljen koti on vain hänen kotinsa, ei naisystävän ja jos minä käyn veljen kanssa sinne ostamassa verhot, niin kyse ei ole mistään parisuhteeseen tunkeutumisesta, vaan ainoastaan verhojen hankinnasta.
Tuskinpa tämä naisystävä kauan tuollaisen vetelyksen kanssa viihtyy. Parempia ja sitoutuvampia miehiä löytyy helposti. Eikö sinullakaan ole omaa elämää ja täytyy veljen kautta täyttää tyhjiötä? Veljesi naiset ja verhot eivät ole sinun huolesi.
Miksi miehen pitäisi sitoutua? Eikö juuri ilman naisystävää verhojen ostaminen ole merkki siitä, että naisystävälle on ihan muuta käyttöä kuin sisustusratkaisujen miettiminen? Hullua ajatella, että jo pari kertaa eksyy samaan petiin ja soittelee silloin tällöin, niin naisella on yllättäen oikeutena sisustaa miehen koti ja päättää sitä, kenen kanssa mies aikaansa viettää.
Eihän miehellä tuossa tapauksessa ole mitään parisuhdetta, kunhan käy kassinsa tyhjentämässä. Tämäkin on toki ok, mitä käki se toinen osapuoli myös haluaa vain fbn.
Ap saattaa olla tuollaisessa suhteessa, mutta ei itse sitä tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on hyvä lapsuuden perhe, niin ei sitä kannata hylätä. Puoliso voi yks kaks lähteä tai vaikka kuolla ja silloin on hyvä, että on muita ihmisiä olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Jos on hyvä lapsuuden perhe, niin ei sitä kannata hylätä. Puoliso voi yks kaks lähteä tai vaikka kuolla ja silloin on hyvä, että on muita ihmisiä olemassa.
Ei tietenkään tarvitse hylätä. Se, että itsenäistyy ja perustaa oman perheen, josta tulee elämässä (toivottavasti) se tärkein perhe, ei tarkoita että lapsuudenperhe pitäisi hylätä ja välit katkaista. Tietenkin heihin voi ja pitääkin pitää yhteyttä, mutta ei sellaisella tavalla joka häiritsisi sitä ”uutta” omaa perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on hyvä lapsuuden perhe, niin ei sitä kannata hylätä. Puoliso voi yks kaks lähteä tai vaikka kuolla ja silloin on hyvä, että on muita ihmisiä olemassa.
Oletko jo 15-vuotias?
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sisarukseni ei vaikuta suhteeseeni tai en tee valintoja hänen ehdoillaan, on hän silti elämäni tärkein ihminen ja tulee aina olemaan.
Mitä jumalauta? 😳 Alitajuisesta insestistä terve! Mene hoitoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon kolmekymppinen nainen, ja mulle veljeni on jumalasta seuraava. En ole ikinä luottanut yhteenkään mieheen niin paljoa.
Vietettiin lapsena paljon aikaa yhdessä, mä pidin huolta ja otin lapsena paljon vastuuta veljestäni. Perheenjäsenen vakavan sairauden ja kuolrmantapausten takia meillä ei aina ollut turvaavaa vanhempaa ja ollaan jouduttu kaksistaan rämpimään paljosta mutta me ihan aidosti ollaan aina myös viihdytty yhdessä, vain kerran meillä on ollut välirikko.
Kun veli itse kasvoi aikuiseksi niin viihdyttiin samassa porukassa, ja vierailtiin ystävinemme toistemme luona. Kumpikin tiedetään, että ovet on aina avoinna perheelle.
Nauretaan samoille asioille, ajatellaan samoin tavoin, ollaan hengenheimolaisia ja sielunsisaruksia.
Parisuhteissa kumpikin on aina tosin hyväksynyt ja toimittanut toisen kumppanit lämpimästi tervetulleeksi. Myös äitimme on aina kohdellut lämpimästi, vaikka ei varmasti aina ole tykännyt.
En tajua miksi appeja/kälyjä/miniöitä jne vihataan. Ainakin musta on ihana kun kumppani pitää huolta myös perheestään, ei se ole multa pois.
Ap, mainitsit ettette asu yhdessä. Ei teidän parisuhde ole vielä edennyt sille tasolle jossa sinä olet osa perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän toiselta kantilta tästä. Olen hyvin läheinen sisareni kanssa ja se oli alkusuhteessa miehelleni vähän vaikeaa. Selvästi hän ei pitänyt siitä, miten puhumme kaikesta ja olemme niin paljon yhteydessä koko ajan. Olisi halunnut enemmän minun aikaani.
Kun suhteemme syveni, aloin ymmärtämään miksi. Hänellä on useampia sisaruksia, jotka ovat häntä paljon vanhempia. Yhteistä lapsuutta ei siis ole ollut samalla tavalla kuin meillä, eikä muutoinkaan heidän perheensä ole mitenkään läheinen. Yhteiset tapaamiset ovat pakkopullaa.
Tämä taas oli minulle vaikeaa, koska olisin toivonut läheisiä suhteita myös hänen sisariinsa. Koin, että he eivät pidä minusta ja varmaan tyrkytinkin nolosti seuraani ja otin liian tosissani laimeat "tulkaa nyt meilläkin käymään".
Vuosien varrella tilanne on tasaantunut: minä pidän edelleen siskooni yhteyttä päivittäin, miehen siskot taas ovat oppineet ottamaan yhteyttä minuun, jos tavata haluavat. Jo naureskelevat, että turha siltä Xltä on kysyä, se sanoo heti ei kumminkin. Oma sukuni taas on tottunut siihen, että mies ei aina osallistu kaikkeen, esim. isompien lasten synttärikahveille sunnuntaina.
Sukuni rakastaa miestäni, tietävät, että hän auttaa aina tarvittaessa, on valmis isoihinkin palveluksiin, ei vain ole mikään koko ajan hengaaja ja joka asian selostaja. Miehen suku tietää, että minä pidän heistä ja olen valmis järjestämään tapaamisia ja kokkailemaan ja on alkanut siitä pitämään, vaikka varmaan ajattelevatkin mun olevan turhan yli-innokas. Tunnemme siis toistemme heikkoudet ja vahvuudet ja elämme niiden kanssa.
AP, ehkä teilläkin on vain kysymys siitä, että omasta kodistasi et ole saanut tälläisen sisarussuhteen mallia, jolloin se tuntuu oudolta ja uhkaavalta?
Tää on tosi tyypillinen ihmissuhdetriangeli.
Reilua ja suoraa olis vaatia mieheltään suoraan asioita, mutta ap haluaa läheisyyttä ja avautumista mieheltään siskon kautta.
On ihan ok kertoa puolisolle tarpeistaan, mutta ei ole ok puuttua puolison muihin ihmissuhteisiin.
Jos rakastaa puolisoaan, tämän läheinen suhde sisaruksiin tai vanhempiin ei pitäisi olla mikään ongelma - jos puoliso arvostaa sinua niin että sinun on turvallista kertoa hänelle mitä itse tarvitset.
Ap:lla on ryppy rakkaudessa mutta niin pitkään kuin hän ei kommunikoi suoraan omista tarpeistaan sille lähimmälle ihmiselleen on epäselvää onko se ryppy turhaa epäluuloa ap:n puolelta vaiko ylenmääräistä etäisyydenpitoa tuon puolison kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillakin sisaruksilla on pakonomainen tarve sekaantua aikuisten sisarusten elämään
ja jopa parisuhteeseen.Vaikka ei pitäisi ollenkaan. Sisarustiimi on ollutta ja mennyttä, se kuului lapsuuteen.
Toki tekemisissä voi olla, mutta ei saa puuttua ja puolustaa.
Ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa hoitaa aikuisuutta ja sitä oman perheen kehkeytymistä.
Omassa suvussani on malli sekä yliläheiselle sisaruudelle että täydelle välirikolle, ja olen sillä kannalla että noiden välillä on monta erilaista, hyvää, tapaa hoitaa sitä aikuista sisaruussuhdetta.
Ei sisaruksia kannata kaivoon heittää vaikka hyvän puolison löytäisikin. Viimeistään sitten kun vanhemmista aika jättää on hyvä olla joku jonka kanssa puhua siitä miten asiat ovat menneet - etenkin sellainen joku joka on itse ollut paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet melko surullinen tapaus
Kannattiko sinun nyt tuollaisen kommentin takia alkaa kirjoittaa. En käsitä ihmistä jolla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, mutta niin kova halu ilkeillä että jaksaa naputtaa tuon numerosarjankin saadakseen ilkeilynsä kaikkien näkyville. Nämä ilkeilijät ovat myös aina ensimmäisenä kommentoimassa, kun joku uskaltaa paljastaa rehellisesti jonkin negatiivisen tunteensa. Hirveä kiire päästä ensimmäisenä sivaltamaan.
Ymmärrän aloittajan näkemyksen siinä mielessä, että itsekin olen läheinen veljeni kanssa. Mutta kun aloin seurustella mieheni kanssa, hän vei aika nopeasti ison tilan elämästäni. Ja valitettavasti osa siitä tilasta tuli veljeni kustannuksella. Tämä on ikävää, mutta luonnollinen asia. Ennen veljeni oli minulle läheisin ihminen, nyt se on mieheni. En usko että mieheni piti ikinä miettiä, monesko hän on minun "tärkeysjärjestyksessäni". Aloittajan mies ei selvästikään näe asiaa tuolla tavalla, mikä voi tarkoittaa että hän ei ole täysillä mukana suhteessa.
Toisaalta: sisarusten kanssa on takana yhteistä historiaa vuosikymmeniä. Itse olet ollut kuvioissa melko lyhyen aikaa.
Voi tarkoittaa, mutta voi yhtä hyvin olla tarkoittamattakin. Ne, jotka jättävät ennen tärkeitä ihmisiä taakseen uuden kumppanin vuoksi, ovat juuri niitä ihmisiä, jotka ryhtyvät kiukuttelemaan ja juoksemaan kostoksi vieraissa, jos kumppani ei sitten olekaan kaikkea aikaansa heidän seuranaan.
Jos tunnette kovaa mustasukkaisuutta kumppaninne perhettä kohtaan, jääkää sinkuiksi. Teistä ei ole tasapainoiseen kumppanuuteen.
Tässä ei puhuttu taakse jättämisestä, vaan siitä että kumppanin pitäisi olla se tärkein.
Ai vuoden seurustelun jälkeen?
Ei ainakaan minulle vaikka en edes elä perheeni kanssa noin symbioottisessa suhteessa kuin aloittaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on hyvä lapsuuden perhe, niin ei sitä kannata hylätä. Puoliso voi yks kaks lähteä tai vaikka kuolla ja silloin on hyvä, että on muita ihmisiä olemassa.
Oletko jo 15-vuotias?
Minkä ikäinen itse, ja kuinka suuren osan elämästäsi olet viettänyt tynnyrissä?
Eroaminen on yleistä nykyään, ja omalla kohdallani olisin varmaan sortunut paljon syvemmälle kuoppaan jos ei olisi ollutvanhempia ja veljeä jeesaamassa.
(Kaikille tällainen jeesaaminen ei tietenkään ole mahdollista monista eri syistä mutta ei se nyt niin harvinaistakaan ole että ihmisillä on hyvät välit lapsuudenperheeseensä, ja että apu kulkee molempiin suuntiin.)
Mun veljen vaimo ei pidä minusta, miehensä siskosta lainkaan. Minulla ei ole hirveän tiivis suhde veljeeni, mutta ilmeisesti ne vähäisetkin yhteydenotot ovat liikaa. Veljeni vaimo ei tosin tapaa muutakaan miehensä sukua, eikä ole muutenkaan tekemisissä.
Hän taitaa olla kontrolloiva sekä huomionhakuinen. Ei halua jakaa miehensä huomiota kenenkään kanssa. Harmi vain veljeni puolesta 😕
Ymmärrän Sinua AP tosi hyvin! Itselläni oli samanlainen tapaus, mutta siitä on jo päästy ohi. Mieheni toinen sisar oli koko heidän perheen epäjumala. Heitä on neljä sisarusta ja pienet ikäerot.
Olin 20-vuotias kun tapasin mieheni. Minulla oli oma perhe, omat koulukaverit ja sukulaiset siihen mennessä. Minun silmissä tämä sisar ei ollut mitenkään erinomainen. Minut kasvatettiin kunnioittamaan älykkäitä ja koulutettuja ihmisiä, tämä sisko ei ole kumpaakaan.
Meillä oli joskus mieheni kanssa kamalat riidat tämän siskon takia. Olimme aikoinaan paljon tekemisissä, kun meillä on samanikäisiä lapsia. Sisko matki meitä paljon kaikissa kodin hankinnoissa. Väitän, ettemme ole enää juuri lainkaan tekemisissä, kun sisko jäi työttömäksi ja on vähävarainen, meillä sen sijaan menee hyvin. Ei voi enää vaihtaa autoa, kun mekin vaihdamme. Lisäksi meidän lapset pärjäsivät paremmin koulussa ja ovat sijoittuneet hyvin työelämässä, siskon yksi lapsi on pahasti syrjäytynyt. Kilpailu on päättynyt. Myös mieheni ja tämän siskon äiti on pudottanut siskon jalustalta, ja kehuminen on päättynyt.