Keinoja: miten jaksaa kun ei siedä miehensä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Voisimpa sanoa, että jotain muuttuu. Mieheni lapsi on minulle vastenmielisin henkilö maailmassa. En edes tiedä mistä johtuu. Olen ollut aiemminkin suhteessa mieheen jolla lapsia, nämäkään lapset eivät ollut minulle erityisen rakkaita, mutta ihan mukavia ja välimme olivat leppoisat.

Nykyisen mieheni lapsi on todella vastenmielinen. Olemme olleet yhdessä 4v ja tilanne on ollut tämä alusta lähtien. Suoraan sanoen oksettava. En pysty edes katsomaan häntä. Väkinäisesti saan kysyttyä mitä kuuluu, mitään muuta en hänelle en koskaan puhu. Käyn sanomassa omille lapsille hyvät yöt ja antamassa iltapusut, en edes katso häntä kohti. Yritän oman psyykeeni vuoksi olla kuin häntä ei olisikaan. Olen hakenut tilanteeseen apua, tuloksetta. Ymmärrän sinua, tsemppiä!

Jestas miten sairasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on valtavan pinnallinen ongelma, mikä hämmästyttää itseänikin koska pidän itseäni ihan tolkullisena ihmisenä. Minua nimittäin ällöttää aivan valtavasti mieheni lapsen sairaalloinen lihavuus. Muuten ihan tavallinen lapsi, mutta minun on vaikea sopeutua hänen ulkomuotoonsa. Kaikki vaatteet kiristävät, vaikka käyttää itseään 5 vuotta vanhempien vaatekokoa ja maharöllykkä roikkuu housujen vyötärön päällä. Hyi. Ja bg vanhemmat ihailevat, miten on niin täydellinen ja kaunis tyttö. Tämän ällötykseni vuoksi on jotenkin vaikeaa pitää lapsesta oikeasti, vaikka lihavuus ei tietenkään ole lapsen vika.

Täällä sama ongelma.

Lapsessa ei ole vikaa,mutta häpeän näyttäytyä sen kanssa julkisilla paikoilla koska tietenkin oletetaan että olen sen äiti.en vain voi sietää lihavia lapsia.tiedän että vika on vanhemmissa,mutta en vain voi ajatuksille minkään.

Isänsäkin häpeilee lapsen lihavuutta, mutta on sen ikäinen lapsi että ostelee omilla rahoillaan herkkuja tai käy mummolassa herkuttelemassa.

Tunnustan myös tämän. Inhottaa nähdä kun lapsi lappaa ruokaa kaksin käsin ja mässyttää. Hän syö enemmän kuin minä, vaikka on ala-asteella! Onnekseni minun ei tarvitse liikkua hänen kanssaan missään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän draamassa lapset ovat jo isoja, joten heitä ei ole exän naisystävän tarvinnut mitenkään hoitaa. Ko nainen kun tuli exän elämään, niin parissa kuukaudessa sai aikaiseksi sen, ettei yksikään kolmesta lapsesta halua enää käydä isän luona niin, että nainen on paikalla. Nainen halusi selkeästi "omia" exän, talon, tontin, koko elämän ja tämän hoiti erittäin nopeasti ja tehokkaasti. siivoamalla lapset pois. Suurin idiootti on tietty exä kun antoi/antaa kaiken tapahtua, kuulemma alkuhuumassa tärkeintä oli vain he kaksi, muista ei niin mitään väliä. No joo, alkuhuumasta nyt kolmisen vuotta, naimisiin on menty, lapset saavat käydä isällään harvoin ja silloinkin lyhyesti, koska vaimo "ei tykkää" ja tuntee olonsa epämukavaksi kun joku lapsista on siellä.

Tällä mennään, alkaa vahvasti näyttää siltä, että isukki toki voi osallistua häihin, ristiäisiin, jouluihin jne, mutta vaimonsa ei ole tervetullut.  Ja minä en ole hämmentänyt tässä sopassa ollenkaan, exä ja vaimonsa hoiti ja hoitaa edelleen sössimisen ihan itse, en esim ole ko rouvaa ikinä edes tavannut. Nyt exä ei ilmeisesti vielä hahmota, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää, joten toivottavasti uusi vaimo on kaiken arvoinen, lasten etäännyttämisen ja sen ettei ehkä voi olla vaari lapsenlapsilleen, mutta elämä on valintoja.

Minun poikani isä näkee poikaa joka toinen viikonloppu, mutta ei yhtään enempää vaikka olen sitä yrittänyt ehdottaa. Onko hällä uusi, en tiedä. Minut hän jätti, koska ei rakastanutkaan.

Se mitä pelkään on juuri se mitä sanoit, että uusi puoliso on sen arvoinen. Mitä jos niin nimenomaan on? Mitä, jos se uusi nainen on juuri sen arvoinen, että on valmis hylkäämään lapsensa, kunhan vaan saa sen naisen elämäänsä. Surettaa jo nyt, jos niin käy, jos joku uusi on vaan tärkeämpi kuin meidän poika. Ei ole pojan syy, että mies ei minua voikaan sietää.

Kuinka vanha poikasi on, se nimittäin vaikuttaa oleellisesti hänen ja isänsä kanssakäymiseen ja väleihin tulevaisuudessa? Meidän lapset olivat kaikki yli 15-vuotiaita, yksi yli 20v, joten heille ei tarvinnut selittää mitä tässä nyt on tapahtumassa, miksi isä käyttäytyy niin ja noin, miksi isän uusi naisystävä on sellainen ja tälläinen jne jne, kaiken tuon he näkivät ja kokivat ihan itse ja tekivät (edelleen) omat johtopäätöksensä ja sen miten em asioihin suhtautuvat. Minä kuuntelen ja yritän neuvoessani olla näyttämättä vihaani lasten isää kohtaan, sitä kohtaan miten omia lapsiaan kohtelee, välillä onnistun, välillä en todellakaan.

Tähän vaikuttaa miehen käytös ihan suoraan. Jos mies tekee vastakkainasettelun naisensa ja lasten ( jopa isojen lasten!) välille heti ja tunnet aina ja ikuisesti olevasi viimeisellä sijalla, niin kyllä alkaa se jälkikasvu vituttaa jossain vaiheessa rankasti.

Huh, miten tukala uusperhe-kuvio onkaan. En suosittele kenellekään. Meillä oli oikein raskasta. Miehen lapsi oli avoimen vihamielinen minua kohtaan (varmaan äitinsä yllytyksestä..). Sittemmin kuvio on rauennut, kun lapsi aikuistui ja käy täällä harvakseltaan. Kyllä kai me monet uusperheessä eläneet/elävät olemme parhaamme tehneet, mutta tunteilleen ei mitään voi ja pinnan alla kuplii.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ollut tosi vaikeaa sopeutua koska avomiehen lapsi on aivan erilainen kaikin puolin kuin itse olen. Olen viime aikoina yrittänyt joka päivä luoda suhdetta lapseen puhumalla hänelle jotain mukavasti. Jos en juttele lapselle, inhon tunne kasvaa omassa päässä isommaksi. Kun kohtaan hänet oikeasti, hän tuntuu heti inhimilliseltä ja mukavammalta. Tällä tavoin olen saanut vastenmielisyyttä vähenemään huomattavasti.

Otan myös paljon aikaa itselleni poissa kotoa. Vuodet kuluu ja tämä on ohimenevä aika.

Eipä selitellä. Mun oma lapsi on aivan erilainen kuin itse olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän draamassa lapset ovat jo isoja, joten heitä ei ole exän naisystävän tarvinnut mitenkään hoitaa. Ko nainen kun tuli exän elämään, niin parissa kuukaudessa sai aikaiseksi sen, ettei yksikään kolmesta lapsesta halua enää käydä isän luona niin, että nainen on paikalla. Nainen halusi selkeästi "omia" exän, talon, tontin, koko elämän ja tämän hoiti erittäin nopeasti ja tehokkaasti. siivoamalla lapset pois. Suurin idiootti on tietty exä kun antoi/antaa kaiken tapahtua, kuulemma alkuhuumassa tärkeintä oli vain he kaksi, muista ei niin mitään väliä. No joo, alkuhuumasta nyt kolmisen vuotta, naimisiin on menty, lapset saavat käydä isällään harvoin ja silloinkin lyhyesti, koska vaimo "ei tykkää" ja tuntee olonsa epämukavaksi kun joku lapsista on siellä.

Tällä mennään, alkaa vahvasti näyttää siltä, että isukki toki voi osallistua häihin, ristiäisiin, jouluihin jne, mutta vaimonsa ei ole tervetullut.  Ja minä en ole hämmentänyt tässä sopassa ollenkaan, exä ja vaimonsa hoiti ja hoitaa edelleen sössimisen ihan itse, en esim ole ko rouvaa ikinä edes tavannut. Nyt exä ei ilmeisesti vielä hahmota, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää, joten toivottavasti uusi vaimo on kaiken arvoinen, lasten etäännyttämisen ja sen ettei ehkä voi olla vaari lapsenlapsilleen, mutta elämä on valintoja.

Minun poikani isä näkee poikaa joka toinen viikonloppu, mutta ei yhtään enempää vaikka olen sitä yrittänyt ehdottaa. Onko hällä uusi, en tiedä. Minut hän jätti, koska ei rakastanutkaan.

Se mitä pelkään on juuri se mitä sanoit, että uusi puoliso on sen arvoinen. Mitä jos niin nimenomaan on? Mitä, jos se uusi nainen on juuri sen arvoinen, että on valmis hylkäämään lapsensa, kunhan vaan saa sen naisen elämäänsä. Surettaa jo nyt, jos niin käy, jos joku uusi on vaan tärkeämpi kuin meidän poika. Ei ole pojan syy, että mies ei minua voikaan sietää.

Kuinka vanha poikasi on, se nimittäin vaikuttaa oleellisesti hänen ja isänsä kanssakäymiseen ja väleihin tulevaisuudessa? Meidän lapset olivat kaikki yli 15-vuotiaita, yksi yli 20v, joten heille ei tarvinnut selittää mitä tässä nyt on tapahtumassa, miksi isä käyttäytyy niin ja noin, miksi isän uusi naisystävä on sellainen ja tälläinen jne jne, kaiken tuon he näkivät ja kokivat ihan itse ja tekivät (edelleen) omat johtopäätöksensä ja sen miten em asioihin suhtautuvat. Minä kuuntelen ja yritän neuvoessani olla näyttämättä vihaani lasten isää kohtaan, sitä kohtaan miten omia lapsiaan kohtelee, välillä onnistun, välillä en todellakaan.

Poika on 2.5v eli juuri siinä iässä, kun sitä tervettä suhdetta pitäisi kunnolla rakentaa.. En vain oikein tiedä enää mitä tehdä, kun ei mies vaan reagoi mihinkään mitä sanon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä, kuinka paljon elät heidän kanssaan. Koko ajan, vuoroviikoin vai viikonloppuisin. Ku sinen tilanne, jos koko ajan. Silloin olisi vain pakko ajatella toisin.

Minun mieheni lapset käyvät vain joka toinen vkl, eli minun ei tarvitse sietää heitä. Nukun aamuisin pitkään, ja sen jälkeen teen omiani. Kasaan sille viikonlopulle kaikki ylimääräiset tehtävät.

Tietysti pohjalla on mieheni lupaus ennen yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa, että hän ei tule vaatimaan minulta yhtään mitään, mitä lapsiin tulee.

Kohtuuton lupaus mieheltäsi. Entä, jos lasten äiti kuolisi. Lapset olisivat sitten koko ajan teillä.

Se on sitten ihan eri asia. Sitten pitäisi miettiä kuvio uudelleen, ei pelkästään minun, vaan myös miehen. Mies tekee pitkää päivää, ja jos olisi lähi-isä niin haluaisiko hän, että lapset olisivat aina koko päivän yksinään?

En minä tuollaista mieti. En yleensäkään mieti, että mitä jos kuolen huomenna, mitä jos joudun työttömäksi huomenna, mitä jos....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tiesin alunperinkin että en ole lapsi-ihminen, en siedä melua ja muutenkin, oma aika on tärkeää. Siitä huolimatta löin hynttyyt yhteen miehen kanssa jolla lapset. Kun lapset oli pienempiä ja viikko-viikko, kaikki meno osaltani hyvin, oikein yllätyinkin miten hyvin sopeuduin lapsiperhe-elämään ja lapset ovat kivoja, ja tuntuivat myös tykästyvän minuun.

Mutta nyt kun vanhin jo kulkee omalla mopolla ja ovat muutenkin jo isompia, ei viikko-viikko ole enää kiveen hakattu ja lapset tulee ja menee miten sattuu, enenevissä määrin ovat meillä. Ja yllättäin nyt on itselläni raskainta, kun ei ole enää sitä varmaa rauhallista viikkoa, jolloin sai rauhassa latautua tulevaan lapsiviikkoon. Miehelle en halua asiasta valittaa, koska ajattelen jos tilanne olisi toisinpäin, lapset olisi minun lapsia, ja uusi mies valittaisi minulle siitä, kun nuo sun lapset on aina täällä? Ei tuntuisi kivalta.

Koitan setviä eteenpäin ajatellen, että kohta ovat aikuisia (ja koittamalla asettua lasten asemaan ja ajatella siltä kannalta), teen kodin ulkopuolella jotain yksinäni (lenkkeilyä,shoppailua) kun haluan omaa rauhaa. Jotain mindfullnes-ajattelua olen myös koittanut tehdä ja keskittyä miettimään, että asiat on kuitenkin aika hyvin, ollaan terveitä, ei ole rahahuolia jne.

Hei nyt rotia tuohon touhuun! Eivät ne lapset saa tulla mielensä mukaan teille, vaan pitää pysyä sovituissa. Eihän tuosta mitään tule että kokoajan ne voivat olla tulossa ja menossa mopoineen kavereineen.

Itse olen lapseton nainen joka asuu miehen kanssa jolla on yksi lapsi, lähes aikuinen, hyvin käyttäytyvä yksilö onneksi, ei ongelmia. Joka toinen vkl on teini meillä ja se sopimus pitää, toki loma-aikaan jne neuvotellaan poikkeamat yhteis ymmärryksessä isolla porukalla. Jos alkaisi lipsumaan niin sellaista mindfullnessia ei ole olemassakaan että voisin edes kuvitella sopeutuvani tilanteeseen. Miksi sovitut eivät pidä? Pääseekö isän luona jotenkin "helpommalla" tulisi mieleen?

Vaikka teillä ovatkin kohta aikuisia, voi se kulkeminen ja teillä käynti jatkua periaatteessa heidän lopun ikäänsä. Nyt neuvon että otat miehesi kanssa asian vakavasti puheeksi ennen kuin menee vielä hullummaksi. Kohta teille tuodaan tyttö/poikakavereitakin tuosta noin vaan yökausiksi passattaviksi!

Vähän outoa tuo suhtautuminen, että lapset ei voi tulla omaan toiseen kotiinsa. Oliko sinullakin noin nuoruudessasi, että piti sopia monta viikkoa etukäteen milloin on sopivaa vierailla kotonaan?

En ole eroperheestä mutta oli meilläkin perus normaalit säännöt.

Kyllähän nyt yleisesti tunnettu tosiasia on että lapset ovat biovanhemmillaan sovitusti?! Ellei isä ja äiti saa asiaa itse sovittua niin lastenvalvoja sitten on se taho jolla asiat sovitaan. Olen ihan hämmästynyt, voitko tosiaan olla sitä mieltä että on täysin okei lasten tulla ja mennä halujensa mukaan iskälle tai äipälle? Miten siinä yhtään suunnitellaan mitään kun koskaan ei tiedä tuleeko Paavoeinari tai Tuulairmeli kylään ja kauanko on    :o

Eiköhän nyt aikuiset tuollaiset asiat päätä eikä lapset?

Olen itse erolapsi, ja olen sitä mieltä että suht vapaan kotien välillä liikkumisen salliminen on teinille suojaava tekijä. Teinit on yleensä aika sekaisin ja epävarmoja, ja se, että voi olla ehdottoman varma vanhempien antamasta turvasta, mikä konkretisoituu juuri noin että ei koskaan käännytetä pois, on tosi tärkeää. Minulle ainakin oli ja en tiedä mihin olisin joutunut ellei isälle olisi saanut aina mennä. Teinit on hankalia ja heitä on vastuullisen äiti/isäpuolenkin kestettävä heidän tarpeittensa mukaan. Tuo kestää muutaman vuoden ja sitten on ohi.

Itse tekisin tuossa niin, että jos tietäisin ehdottomasti haluavani olla rauhassa, niin mies sanoisi lapsilleen että meillä on sellaisia suunnitelmia, että nyt ei voi tulla. Muuten avoimet ovet.

Up

En minäkään siedä mieheni lapsia. Ikävä kyllä olen heidän äiti. Odotan vain päivää, et hoksaavat muuttaa pois.

Mä en kans jaksa muijan kakaroita. Mutta pakko se on, ketä mä muute panisin?

En lukenut aloitusta mutta jätä se sika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni naisystävällä oli sama ongelma. Hän ratkaisi sen juomalla ja oikein kovasti joikin.

Paha vaan oli, että kännipäissään sitten tapasi pamauttaa kaikki kaunansa ulos. Saatiin kuulla, kuinka ollaan tultu pilaamaan heidän suhteensa jne. 

Lapset huomaavat sen, ettet siedä heitä. Vaikka siis mitä tekisit. Lapset ovat tarkkoja. Ja niin, muistavat vielä 30 vuoden päästä sen, ettei heidän olemassaolonsa olisi ollut toivottua.

Mä yritän kaikkeni ettei mun miehen lapset koskaan huomaisi, etten jaksa heitä. Mulla kyse ei ole inhosta mikä johtuisi heistä. Kyse on pettymyksestä mieheen. Mies lupasi että tehdään yhteisiä lapsia ja avioliiton jälkeen asia muuttui. Joko siis eroan ja heitän kaiken pois tai heitän lapsihaaveen pois. Sen jälkeen kun olen yrittänyt sopeutua ajatukseen olla ilman omaa biologista lasta, mun ”äitivaihe” on kytkeytynyt pois päältä. Luulen että kyseessä on jokin psykologinen reaktio. Olen välttelevämpi lapsille, en hoida heidän asioitaan enää samalla tavalla. Sanon aina että kysykää isää/pyytäkää isältä. Olen ystävällinen ja kannustava mutta en kykene olemaan enää se sama ns äidillinen ihminen joka olin ennen. En tiedä muuttuuko tämä koskaan. Minua harmittaa mutta äidillisyyden avaaminen taas avaisi tuskan siitä etten saa omaa lasta. Niinpä mun on luotava eri identiteetti, sellainen jossa en ole kovin lapsirakas tai lasten kanssa oleminen ei tule luonnostaan. Vaan lapset on vähän niinkuin naapurin lapsia.

En ymmärrä, miksi te ette nyt sitten tee niitä yhteisiä lapsia??? Sinulla olisi taas ”äitivaihteesi” ja problem solved!

No koska mies ei halua lisää lapsia.

Ajattelen, että en nyt helvetti voi pakottaakaan. Miehen lapsetkin ovat toivoneet sisaruksia nuorempana ja silloin asia oli ns tapetilla ja lapset varmaan odottikin että tulisi. Mutta mies ei halua. On 38-v eikä aio enää kuulema isäksi ja se on täysin varma hänen mielestään, ei neuvotteluvaraa siinä.

Voisithan vain jättää ehkäisyn pois ja hankkiutua raskaaksi? Sehän olisi oikeutesikin jos sinulle on kerran alunperin luvattu lapsi ja siten ikäänkuin huijattu nykytilanteeseen?

Minä hankkiutuisin raskaaksi ja jos mies sitten haluaa lähteä kävelemään niin tervemenoa vaan! Ja jos ei onnistuisi, vaihtaisin miestä. Aivan hanurista tuollainen ”saat lapsen kun muutat meille ja alat hoitaa kanssasi arkea” ja sitten ”hähää en haluakaan enää”. En suostuisi!

Näinhän niitä onnellisia perheitä tehdään. 🙄

No eipä niitä noinkaan tehdä, että ensin luvataan lapsi ( jos siis on luvattu), ja kun toinen on "koukussa", ei enää halutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tiesin alunperinkin että en ole lapsi-ihminen, en siedä melua ja muutenkin, oma aika on tärkeää. Siitä huolimatta löin hynttyyt yhteen miehen kanssa jolla lapset. Kun lapset oli pienempiä ja viikko-viikko, kaikki meno osaltani hyvin, oikein yllätyinkin miten hyvin sopeuduin lapsiperhe-elämään ja lapset ovat kivoja, ja tuntuivat myös tykästyvän minuun.

Mutta nyt kun vanhin jo kulkee omalla mopolla ja ovat muutenkin jo isompia, ei viikko-viikko ole enää kiveen hakattu ja lapset tulee ja menee miten sattuu, enenevissä määrin ovat meillä. Ja yllättäin nyt on itselläni raskainta, kun ei ole enää sitä varmaa rauhallista viikkoa, jolloin sai rauhassa latautua tulevaan lapsiviikkoon. Miehelle en halua asiasta valittaa, koska ajattelen jos tilanne olisi toisinpäin, lapset olisi minun lapsia, ja uusi mies valittaisi minulle siitä, kun nuo sun lapset on aina täällä? Ei tuntuisi kivalta.

Koitan setviä eteenpäin ajatellen, että kohta ovat aikuisia (ja koittamalla asettua lasten asemaan ja ajatella siltä kannalta), teen kodin ulkopuolella jotain yksinäni (lenkkeilyä,shoppailua) kun haluan omaa rauhaa. Jotain mindfullnes-ajattelua olen myös koittanut tehdä ja keskittyä miettimään, että asiat on kuitenkin aika hyvin, ollaan terveitä, ei ole rahahuolia jne.

Hei nyt rotia tuohon touhuun! Eivät ne lapset saa tulla mielensä mukaan teille, vaan pitää pysyä sovituissa. Eihän tuosta mitään tule että kokoajan ne voivat olla tulossa ja menossa mopoineen kavereineen.

Itse olen lapseton nainen joka asuu miehen kanssa jolla on yksi lapsi, lähes aikuinen, hyvin käyttäytyvä yksilö onneksi, ei ongelmia. Joka toinen vkl on teini meillä ja se sopimus pitää, toki loma-aikaan jne neuvotellaan poikkeamat yhteis ymmärryksessä isolla porukalla. Jos alkaisi lipsumaan niin sellaista mindfullnessia ei ole olemassakaan että voisin edes kuvitella sopeutuvani tilanteeseen. Miksi sovitut eivät pidä? Pääseekö isän luona jotenkin "helpommalla" tulisi mieleen?

Vaikka teillä ovatkin kohta aikuisia, voi se kulkeminen ja teillä käynti jatkua periaatteessa heidän lopun ikäänsä. Nyt neuvon että otat miehesi kanssa asian vakavasti puheeksi ennen kuin menee vielä hullummaksi. Kohta teille tuodaan tyttö/poikakavereitakin tuosta noin vaan yökausiksi passattaviksi!

Vähän outoa tuo suhtautuminen, että lapset ei voi tulla omaan toiseen kotiinsa. Oliko sinullakin noin nuoruudessasi, että piti sopia monta viikkoa etukäteen milloin on sopivaa vierailla kotonaan?

En ole eroperheestä mutta oli meilläkin perus normaalit säännöt.

Kyllähän nyt yleisesti tunnettu tosiasia on että lapset ovat biovanhemmillaan sovitusti?! Ellei isä ja äiti saa asiaa itse sovittua niin lastenvalvoja sitten on se taho jolla asiat sovitaan. Olen ihan hämmästynyt, voitko tosiaan olla sitä mieltä että on täysin okei lasten tulla ja mennä halujensa mukaan iskälle tai äipälle? Miten siinä yhtään suunnitellaan mitään kun koskaan ei tiedä tuleeko Paavoeinari tai Tuulairmeli kylään ja kauanko on    :o

Eiköhän nyt aikuiset tuollaiset asiat päätä eikä lapset?

MAhtava sanavalinta tuo:

"Miten siinä yhtään suunnitellaan mitään kun koskaan ei tiedä tuleeko Paavoeinari tai Tuulairmeli kylään ja kauanko on    :o"

Kyläiletkö sinäkin todella omassa kodissasi? Vai eikö siis kysymyksessä olekaan lasten toinen KOTI?

 

Nämä uusperhekuviot ovat aina haasteellisia, eivätkä lopu siihen kun puolison lapset aikuistuvat. Suhde on ikuinen. Meillä miehen lapset ovat superfiksuja ja ihania, mies pn superfiksu ja ihana, lAsten äiti superfiksu … ihanuudesta en tiedä , mutta varmaankin. Meidän yhteiset lApset superfiksuja ja ihania , ja minä no perusfiksu ja miehen mielestä ihana. Mutta silti vaatii extra voimia ottaa kaikki huomioon tasapuolisesti, aikuisinakin. Mutta kun rakastaa ja on tahto, saa asiat luistamaan.

Älä valehtele itsellesi. Kaikki kärsii jos tuollaiseen suhteeseen jäät. Ne lapset ei tule katoamaan tai tunteet niitä kohtaan muuttumaan. On hyvä olla itselleen rehellinen ja etsiä lapseton kumppani.

Uusperheet ovat painajaisia. Itse lapsettomana naisena yleensä matkustelen kun miehen lapset ovat meillä.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheet ovat painajaisia. Itse lapsettomana naisena yleensä matkustelen kun miehen lapset ovat meillä.

Minä taas lipitän viiniä ja otan ãhŧèríiŋ naapurilta.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Itse tiesin alunperinkin että en ole lapsi-ihminen, en siedä melua ja muutenkin, oma aika on tärkeää. Siitä huolimatta löin hynttyyt yhteen miehen kanssa jolla lapset. Kun lapset oli pienempiä ja viikko-viikko, kaikki meno osaltani hyvin, oikein yllätyinkin miten hyvin sopeuduin lapsiperhe-elämään ja lapset ovat kivoja, ja tuntuivat myös tykästyvän minuun.

Mutta nyt kun vanhin jo kulkee omalla mopolla ja ovat muutenkin jo isompia, ei viikko-viikko ole enää kiveen hakattu ja lapset tulee ja menee miten sattuu, enenevissä määrin ovat meillä. Ja yllättäin nyt on itselläni raskainta, kun ei ole enää sitä varmaa rauhallista viikkoa, jolloin sai rauhassa latautua tulevaan lapsiviikkoon. Miehelle en halua asiasta valittaa, koska ajattelen jos tilanne olisi toisinpäin, lapset olisi minun lapsia, ja uusi mies valittaisi minulle siitä, kun nuo sun lapset on aina täällä? Ei tuntuisi kivalta.

Koitan setviä eteenpäin ajatellen, että kohta ovat aikuisia (ja koittamalla asettua lasten asemaan ja ajatella siltä kannalta), teen kodin ulkopuolella jotain yksinäni (lenkkeilyä,shoppailua) kun haluan omaa rauhaa. Jotain mindfullnes-ajattelua olen myös koittanut tehdä ja keskittyä miettimään, että asiat on kuitenkin aika hyvin, ollaan terveitä, ei ole rahahuolia jne.

Kun rakastuimme mieheni kanssa ja hän jätti raskaana olevan vaimonsa ja taaperon, sovimme että mies hoitaa kaiken lapsiin liittyvän. Vaimo yritti viikko-viikko järjestelyä mutta onneksi mieheni pysyi lujana eikä suostunut siihen. Itse akateemisena velana kyllä teen miehelle ja lapsille selväksi jos lapset alkavat käydä hermoilleni, koska en minä halua lapsia. Ja mieskin katuu niiden hankkimista vaikka itse oli niitä enemmän halunnut aikanaan. Oma aika on minulle kuitenkin niin tärkeää että toisten lapset eivät sitä saa pilata. Ja sinulle annan neuvon: laita mies pitämään kiinni sovitusta ja lopettamaan tuollainen moporalli. Talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan. Sinä olet vela ja sinun ei tarvitse miettiä tilannetta ”jos kyseessä olisi sinun lapset”. Ei koska sinulla ei ole eikä tule olemaan lapsia, joten sinulla on oikeus omaan rauhaan ja elämään, kuten minullakin.