Keinoja: miten jaksaa kun ei siedä miehensä lapsia?

Lapsia on siis useampia? Minä ehdottaisin että pyrit luomaan aidon henkilökohtaisen suhteen jokaiseen lapseen erikseen. Tee asioita jokaisen kanssa kahden, mielellään kodin ulkopuolella niin ettette tule häirityiksi muun perheen taholta. Juttele, kysele, ole kiinnostunut lapsen asioista ja ajatuksista. Tehkää jotain lapsen mielestä kivaa, jos lapsi saa jakaa kivoja kokemuksia kanssasi hänen on helpompi tuntea jaettua iloa ja luottaa sinuun muissakin tilanteissa. Kun lapsi luottaa sinuun ja osoittaa pitävänsä sinusta, on sinunkin helpompi oppia pitämään hänestä takaisin. Älä ajattele lapsia miehesi jatkeena ja välttämättömänä pahana. Jos samat lapset olisivat vaikkapa jonkun kaverisi lapsia, pystyisitkö suhtautumaan heihin positiivisemmin? Todennäköisesti? Vaikka varsinainen kasvatusvastuu onkin vanhemmilla, on sinulla kuitenkin myös omassa kodissasi oikeus ohjata ja asettaa sääntöjä. Älä kuitenkaan tee tätä mielivaltaisesti tai miehesi varpaille astuen, vaan keskustelkaa ja sopikaa, vetäkää yhtä köyttä. Kyllä te voitte toimia perheenä jossa jokainen tulee kuulluksi ja huomioiduksi vaikka ette kaikki olekaan toisillenne biologista sukua.

Vierailija kirjoitti:

Jätä se siika

Tai ehkä kannattaisi syödä se siika. Kalan syöminen on hyväksi aivoille ja ehkä ap:n päähänkin tulisi järkeä

Ajattele niiden lasten tunteita. He odottavat hyväksyntää. Nähtävästi vanhemmat eronneet . Lapsi tarvitsee turvallisuutta. Ajattele, missä asemassa ovat.

Hyi ällö. Mulla oli tuollainen ”äitipuoli” .

En ole enää tekemisissä enää en hänen enkä isän enkä sisaren kanssa.

Kuulin suvulta että isä kärsii masennuksesta, miksiköhän. Jäi lapsenlapsetkin vieraaksi.

Silti en syytä uusperheitä koska eletään sellaisessa.

Miehen kanssa tein heti selväksi mitä tarkoittaa kun on lapsia ja että lapsen tunteet, tarpeet ovat tärkeimmät,

Väisty ap pilaamasta muiden elämää, et nyt näe että pilaat myös miehesi elämän.

Neuvoja ei ole antaa mutta mä en myöskään siedä mieheni lasta.on todella lapsellinen,paapovan äidin takia on psykologienkin mielestä selvästi ikäistään kehittymättömämpi,ei ymmärrä rahan/tavaroiden arvoa,ruuaksi kelpaa vain herkut/pikaruoka/einekset,huono koulussa eikä äitinsä vaadi edes läksyjen tekoa,ei ymmärrä kelloa tai sovittuja aikoja,ei mitään käsitystä normaaleista asioista (esim.vinkuu itselleen isosiskoa mikä nyt on mahdotonta toteuttaa) jne.

Ja ikää tällä herrantertulla on 12v.

Onneksi on meillä vain päivisin,ei halua olla yötä kun ei saa nukkua meidän kanssa samassa sängyssä.nukkuu siis edelleen äitinsä vieressä.Reissuilla/mökillä kauhea vääntö ja vikinä kun joutuu nukkumaan omassa sängyssä.

Jos lapset on vielä pieniä sulla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa siihen että teidän välit muuttuu paremmiksi. Oot kiva lapsille, osallistut heidän kanssaan olemiseen ja tarvittaessa myös asetat heille rajoja ja sääntöjä. Älä vetäydy kaikesta sivuun, tai todellakin jäät sivuun. Ja se kasvattaa vihan/ inhon/ ulkopuolisuuden tunteita entisestään. Lapset on, halusit tai et, joten paras kaikille osapuolille tehdä tilanteesta paras mahdollinen. Mulla oli myös vaikeuksia aikanaan sopeutua ex-miehen silloin ala-aste ikäisiin tyttäriin. En antanut periksi, ja onnistuinkin pääsemään yli negatiivisesta suhtautumisestani. Mun ja miehen suhde päätyi lapsista riippumattomista syistä eroon noin 4 vuotta sitten, mutta hänen tyttäriinsä jotka nyt aikuisena asuvat eri paikkakunnalla pidän edelleen yhteyttä. He tulevat aina olemaan mulle tärkeitä, ja kaipaan heitä kyllä usein. Toinen tulee kohta äidiksi, ja elän täysillä mukana. Tuntuu kuin saisin lapsenlapsen. Usko vaan ap, kaikki on mahdollista. Mutta aikaa ja yritystä se vaatii.

Uuh, kuin isäpuoleni. Vihasi aina minua ja veljeäni - sieti vielä kun oltiin söpöjä ja pieniä mutta mitä teinimpiä meistä tuli sitä enemmän vittuili ja kohteli törkeästi. Takaisin annettiin kyllä, ei ehkä ihan samalla mitalla mutta kyllä ilmaistiin että tunne on molemmin puoleinen. Edelleen kolmekymppisenä en sitä miestä tule haluamaan häihini tai muihinkaan tapahtumiin joihin äiti taas tulee. Missään väleissä ei olla, sanon moi kun menen äidillä käymään. Saatttanan kyr-pä. 

Vierailija kirjoitti:

Neuvoja ei ole antaa mutta mä en myöskään siedä mieheni lasta.on todella lapsellinen,paapovan äidin takia on psykologienkin mielestä selvästi ikäistään kehittymättömämpi,ei ymmärrä rahan/tavaroiden arvoa,ruuaksi kelpaa vain herkut/pikaruoka/einekset,huono koulussa eikä äitinsä vaadi edes läksyjen tekoa,ei ymmärrä kelloa tai sovittuja aikoja,ei mitään käsitystä normaaleista asioista (esim.vinkuu itselleen isosiskoa mikä nyt on mahdotonta toteuttaa) jne.

Ja ikää tällä herrantertulla on 12v.

Onneksi on meillä vain päivisin,ei halua olla yötä kun ei saa nukkua meidän kanssa samassa sängyssä.nukkuu siis edelleen äitinsä vieressä.Reissuilla/mökillä kauhea vääntö ja vikinä kun joutuu nukkumaan omassa sängyssä.

Hmmm... tytöllä voi toki olla paapova äiti kuten sanoit, mutta se ei kyllä noita kuvaamiasi asioita selitä. Ymmärräthän itsekin ettei kyseessä ole tavallinen 12-vuotias tyttö. Varmasti on ärsyttävää, mutta lapsi ei voi mitään sille että on kehitykseltään huomattavan paljon jäljessä. Varaudu siihen että hän ei välttämättä koskaan pysty normaaliin aikuisuuteen/ itsenäiseen elämään, vaan on ikuisesti lapsen tasolla ja tarvitsee vanhempiaan konkreettisesti koko elämänsä (vanhempien elämän) ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvoja ei ole antaa mutta mä en myöskään siedä mieheni lasta.on todella lapsellinen,paapovan äidin takia on psykologienkin mielestä selvästi ikäistään kehittymättömämpi,ei ymmärrä rahan/tavaroiden arvoa,ruuaksi kelpaa vain herkut/pikaruoka/einekset,huono koulussa eikä äitinsä vaadi edes läksyjen tekoa,ei ymmärrä kelloa tai sovittuja aikoja,ei mitään käsitystä normaaleista asioista (esim.vinkuu itselleen isosiskoa mikä nyt on mahdotonta toteuttaa) jne.

Ja ikää tällä herrantertulla on 12v.

Onneksi on meillä vain päivisin,ei halua olla yötä kun ei saa nukkua meidän kanssa samassa sängyssä.nukkuu siis edelleen äitinsä vieressä.Reissuilla/mökillä kauhea vääntö ja vikinä kun joutuu nukkumaan omassa sängyssä.

Hmmm... tytöllä voi toki olla paapova äiti kuten sanoit, mutta se ei kyllä noita kuvaamiasi asioita selitä. Ymmärräthän itsekin ettei kyseessä ole tavallinen 12-vuotias tyttö. Varmasti on ärsyttävää, mutta lapsi ei voi mitään sille että on kehitykseltään huomattavan paljon jäljessä. Varaudu siihen että hän ei välttämättä koskaan pysty normaaliin aikuisuuteen/ itsenäiseen elämään, vaan on ikuisesti lapsen tasolla ja tarvitsee vanhempiaan konkreettisesti koko elämänsä (vanhempien elämän) ajan.

Ollaan miehen kanssa mietitty tuotakin vaihtoehtoa,että siis on oikea kehitysviive joka ei korjaannu ajan kanssa.siinä tapauksessa asialle ei voi mitään..

Odotellaan murrosikään asti ja jos sitten ei mitään muutosta tule niin tarkempiin tutkimuksiin.

En tietenkään näytä lapselle etten siedä sitä,juttelen, vietetään aikaa kahdestaan,kuskailen paikkoihin jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni naisystävällä oli sama ongelma. Hän ratkaisi sen juomalla ja oikein kovasti joikin.

Paha vaan oli, että kännipäissään sitten tapasi pamauttaa kaikki kaunansa ulos. Saatiin kuulla, kuinka ollaan tultu pilaamaan heidän suhteensa jne. 

Lapset huomaavat sen, ettet siedä heitä. Vaikka siis mitä tekisit. Lapset ovat tarkkoja. Ja niin, muistavat vielä 30 vuoden päästä sen, ettei heidän olemassaolonsa olisi ollut toivottua.

Mä yritän kaikkeni ettei mun miehen lapset koskaan huomaisi, etten jaksa heitä. Mulla kyse ei ole inhosta mikä johtuisi heistä. Kyse on pettymyksestä mieheen. Mies lupasi että tehdään yhteisiä lapsia ja avioliiton jälkeen asia muuttui. Joko siis eroan ja heitän kaiken pois tai heitän lapsihaaveen pois. Sen jälkeen kun olen yrittänyt sopeutua ajatukseen olla ilman omaa biologista lasta, mun ”äitivaihe” on kytkeytynyt pois päältä. Luulen että kyseessä on jokin psykologinen reaktio. Olen välttelevämpi lapsille, en hoida heidän asioitaan enää samalla tavalla. Sanon aina että kysykää isää/pyytäkää isältä. Olen ystävällinen ja kannustava mutta en kykene olemaan enää se sama ns äidillinen ihminen joka olin ennen. En tiedä muuttuuko tämä koskaan. Minua harmittaa mutta äidillisyyden avaaminen taas avaisi tuskan siitä etten saa omaa lasta. Niinpä mun on luotava eri identiteetti, sellainen jossa en ole kovin lapsirakas tai lasten kanssa oleminen ei tule luonnostaan. Vaan lapset on vähän niinkuin naapurin lapsia.

En ymmärrä, miksi te ette nyt sitten tee niitä yhteisiä lapsia??? Sinulla olisi taas ”äitivaihteesi” ja problem solved!

No koska mies ei halua lisää lapsia.

Ajattelen, että en nyt helvetti voi pakottaakaan. Miehen lapsetkin ovat toivoneet sisaruksia nuorempana ja silloin asia oli ns tapetilla ja lapset varmaan odottikin että tulisi. Mutta mies ei halua. On 38-v eikä aio enää kuulema isäksi ja se on täysin varma hänen mielestään, ei neuvotteluvaraa siinä.

Voisithan vain jättää ehkäisyn pois ja hankkiutua raskaaksi? Sehän olisi oikeutesikin jos sinulle on kerran alunperin luvattu lapsi ja siten ikäänkuin huijattu nykytilanteeseen?

Minä hankkiutuisin raskaaksi ja jos mies sitten haluaa lähteä kävelemään niin tervemenoa vaan! Ja jos ei onnistuisi, vaihtaisin miestä. Aivan hanurista tuollainen ”saat lapsen kun muutat meille ja alat hoitaa kanssasi arkea” ja sitten ”hähää en haluakaan enää”. En suostuisi!

No onhan se hanurista. Ehkäisy on miehen varassa kun en voi käyttää hormonaalista ehkäisyä. Osa musta toivoo / rukoilee ihmettä vaikka tiedän että se on väärin koska mies ei halua enää isäksi. Mut toivonkin sellaista ihmettä että mies haluaisikin lapsia, eikä sen toivomisessa ole musta mitään väärää. Mut en pysty huijaamaan koska se olisi kamalaa lapselle jos tulisin raskaaksi. Ja siis tämä lapsiasia on saanut mut jo tulemaan uskoon 😅👋 se antaa lohtua ja toivoa niin typerältä kuin jollekin kuulostaakin. Rukoilen ihmettä. Liityin kirkkoonkin takaisin.

Rukoilut kannattaa lopettaa. Nyt on kyse miehestäsi ja hänen epäreilusta käytöksestään, uskonasiat eivät liitt tähän mitenkään.

Tuhlaat hedelmälliset vuotesi hänen kanssaan ja päädyt katkeraksi vaimoksi riitaisessa liitossa.

Kissa pöydälle. Laitat hänet vastuuseen valheellisista puheistaan ja kerrot selkeästi, että jos ei lasta häneltä tule niin menet hakemaan sen muualta.

Nämä ovat sinun ainoita mahdollisuuksien vuosiasi, et saa tuhlata niitä kelkkansa rumasti kääntäneen miehen kanssa. Vaihtoon jos ei sanaansa pidä!

Vierailija kirjoitti:

Meidän suhteessa samanlainen ongelma. Miehen lapsi on kasvatettu eritavalla mitä itse olisin kasvattanut ja on perusluonteeltaan aivan toinen ääripää kuin mitä itse olen. Olen yrittänyt vuoroviikoin vain purra hammasta, sietää, olla aikuinen jne. mutta voin äärettömän huonosti kun joudun joka toinen viikko patoamaan tunteita sisälleni. En haluaisi puuttua kasvatukseen, mutta välillä on ollut pakko joko suoraan tai välillisesti miehen kanssa keskustelemalla kun on ns. keittänyt yli lapsen käytöksen takia. Asia on suurimpia konfliktien aiheuttajia suhteessamme. Olisi varmaan pitänyt jo suhteen alussa käydä kummankin kasvatusperiaatteet ym. tarkkaan läpi, mutta eipä tullut lapsettomana mieleen...

Heh, me ollaan ihan ydinperhe mutta silti suurimmat erimielisyydet miehen kanssa on lastenkasvatuksesta. Eikä me päästä vetämään henkeä millään väliviikoilla. Kyllä ihan oikeasti pitäisi jokaisen miettiä kun lapsellisen kanssa lyö hynttyyt yhteen että mitä se sitten on. Omaa lasta sentään rakastaa ja siksi kestää vaikeudet, mutta vierasta yrmyilevää teiniä luultavasti ihan aina ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietääkö miehesi ettet siedä hänen lapsiaan?

Ellei tiedä, ja tunteesi tulevat hänen tietoonsa, niin oletko varma "ettei ero ole vaihtoehto", miehen mielestä?

Ja mitä pahaa ne lapset ovat sinulle tehneet, ettet siedä heitä?

Olisiko pitänyt käydä nämä tunteet ja ajatukset läpi ennenkuin löitte hynttyyt yhteen?

En ole ap, mutta mieheni kyllä tietää, etten siedä heitä. Hän tiesi sen jo heti alussa, ennenkuin olin edes tavannut lapsia. En siis yleisesti ottaen välitä kenestäkään lapsesta.

Eivät lapset ole tehneet mitään muuta pahaa kuin olevat olemassa. En jaksa sitä kitinää ja itkua, kun asiat eivät mene tahtonsa mukaan.

On tämä lasten kitinä miehellekin tullut yllätyksenä, koska hän ei oikeastaan koskaan ole ollut heidän kanssa niin paljoa kuin nyt (nyt 2-4 vrk kk). Hän teki reissutyötä ennen eroa. Kun tapasimme, hän kehui, että ovat niin hyväkäytöksisä ja fiksuja lapsia. Peen marjat. Ihan samanlaisia lapsia kuin kaikki muutkin.

Niin vissiin. Mielikuvituslapset oli ihan uskottavia vielä, mutta kukaan vanhempi ei puhu lapsistaan niin että ovat niin hyväkäytöksisiä. Se nyt on ihan veren kaivamista nenästä. Lapset on mitä on, vähän riippuen tuulesta.

Sellainen puhuu, joka on nähnyt lapsiaan niin vähän, että lapset kohdelleet tätä kuin vierasta.

Tai sellainen joka tietää että uusi kumppani ei tykkää lapsista mutta haluaa kuitenkin houkutella sen muuttamaan yhteen ja nukkua samassa sängyssä...

Mun mielestä hyväkäytöksiselläkin lapsella on oikeus kitistä ja kiukutella välillä nimenomaan kotona, ne on lapsia kuitenkin. Jos lapsen aidoille tunteille ei ole missään tilaa, saadaan sellaisia tunnekylläistä aikuisia kuin osa suurista ikäluokista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvoja ei ole antaa mutta mä en myöskään siedä mieheni lasta.on todella lapsellinen,paapovan äidin takia on psykologienkin mielestä selvästi ikäistään kehittymättömämpi,ei ymmärrä rahan/tavaroiden arvoa,ruuaksi kelpaa vain herkut/pikaruoka/einekset,huono koulussa eikä äitinsä vaadi edes läksyjen tekoa,ei ymmärrä kelloa tai sovittuja aikoja,ei mitään käsitystä normaaleista asioista (esim.vinkuu itselleen isosiskoa mikä nyt on mahdotonta toteuttaa) jne.

Ja ikää tällä herrantertulla on 12v.

Onneksi on meillä vain päivisin,ei halua olla yötä kun ei saa nukkua meidän kanssa samassa sängyssä.nukkuu siis edelleen äitinsä vieressä.Reissuilla/mökillä kauhea vääntö ja vikinä kun joutuu nukkumaan omassa sängyssä.

Hmmm... tytöllä voi toki olla paapova äiti kuten sanoit, mutta se ei kyllä noita kuvaamiasi asioita selitä. Ymmärräthän itsekin ettei kyseessä ole tavallinen 12-vuotias tyttö. Varmasti on ärsyttävää, mutta lapsi ei voi mitään sille että on kehitykseltään huomattavan paljon jäljessä. Varaudu siihen että hän ei välttämättä koskaan pysty normaaliin aikuisuuteen/ itsenäiseen elämään, vaan on ikuisesti lapsen tasolla ja tarvitsee vanhempiaan konkreettisesti koko elämänsä (vanhempien elämän) ajan.

Ollaan miehen kanssa mietitty tuotakin vaihtoehtoa,että siis on oikea kehitysviive joka ei korjaannu ajan kanssa.siinä tapauksessa asialle ei voi mitään..

Odotellaan murrosikään asti ja jos sitten ei mitään muutosta tule niin tarkempiin tutkimuksiin.

En tietenkään näytä lapselle etten siedä sitä,juttelen, vietetään aikaa kahdestaan,kuskailen paikkoihin jne.

Siis mitä?! Oletin että tyttö on tutkittu ja tukien piirissä! Hei haloo! Nyt heti tutkimuksiin että tyttö saa kuntoutusta! Ei hän itsekseen tuosta vaan kuntoudu ja ota muita kiinni! Kuntoutus olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten! Miten ei koulultakaan ole puututtu jos tilanne on kuvaamasi?

Tee niinkuin mun exän nykyinen tekee. Se pyörii viinipäissään koko viikonlopun niin jaksaa lapsiakin. Miehessä varmaan eniten kestämistä. Lapset haetaan perjantaina myöhään ja palautetaan sunnuntaina aikaisin.

Oon ihan sitä mieltä, että jos on mustasukkainen puolison exästä, niin ei siedä sitten ajatusta, että heillä yhteisiä lapsia. Jos olis sinut asian kanssa, että puolisolla tosiaan on historia, niin ei olis ongelmaa.

Lapset kyllä aistii, ei ne tyhmiä oo. Omani sanoivat, etteivät tykkää isän uudesta, koska törpöttelee viininsä kanssa ja katsoo nenän vartta pitkin lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Meidän suhteessa samanlainen ongelma. Miehen lapsi on kasvatettu eritavalla mitä itse olisin kasvattanut ja on perusluonteeltaan aivan toinen ääripää kuin mitä itse olen. Olen yrittänyt vuoroviikoin vain purra hammasta, sietää, olla aikuinen jne. mutta voin äärettömän huonosti kun joudun joka toinen viikko patoamaan tunteita sisälleni. En haluaisi puuttua kasvatukseen, mutta välillä on ollut pakko joko suoraan tai välillisesti miehen kanssa keskustelemalla kun on ns. keittänyt yli lapsen käytöksen takia. Asia on suurimpia konfliktien aiheuttajia suhteessamme. Olisi varmaan pitänyt jo suhteen alussa käydä kummankin kasvatusperiaatteet ym. tarkkaan läpi, mutta eipä tullut lapsettomana mieleen...

Puutu ihmeessä, mutta älä silloin kun miehellä on kadvatustilanne päällä. Keskustelet joskus rauhassa kasvatusperiaatteista aikuisten kesken ja voit ehdottaa muutoksia vaikka miehellä huoltajana onkin viimeinen sana ja vastuu. Miten olisit voinut etukäteen tietää tarkalleen miten juuri teidän uusperheen dynamiikka toimii? Ongelmathan näkyvät vasta nyt kun tiedät tilanteen. Jos päädytte tekemään muutoksia kodin sääntöihin niin kerrotte sitten yhdessä lapselle samana rintamana. Olisi parempi miehellekin että pystyisit olemaan vaikka hiljaisenakin tukena, sen sijaan että pyörittelet henkisesti silmiäsi. Lapsi huomaa tämän kyllä ja voi alkaa rettelöidä lisää.

No minusta tuossa tilanteessa ero on ainoa mahdollinen vaihtoehto. Voihan sitä tapailla sit ilman lapsia, pitää suhteen vain aikuisten välisenä suhteena. 

Vastuutonta asua uusperheessä, jos toisen tunteet perheen lapsia kohtaan on jatkuvasti kielteiset ja negatiiviset. Vaikka sitä et lapsille niitä näyttäisikään teoilla tai sanoilla (mielestäsi), lapset kyllä aistivat sen kaikesta. Kukaan ei ole niin hyvä näyttelijä, että jaksaisi noin haastavia tunteita vuodesta toiseen peitellä, vieläpä omassa kodissaan. Siinä on lasten normaali ja turvallinen kehitys vaarassa, jos joutuu elämään perheessä jossa yksi jäsen suhtautuu heihin vihamielisesti. Vähintäänkin sitten suuntaisin sinne perheneuvolaan, jos sinulla on edes jonkinlainen motivaation ripe jäljellä yrittää päästä omista tunteista yli. Jos niistä ei edes halua päästä yli, on vastuutonta ja itsekästä jatkaa elämää uusperheenä. Lapsilla on oikeus asua omassa kodissaan sellaisten aikuisten kanssa, jotka heitä rakastavat ja arvostavat. 

t. eronnut äiti

Itse rakastuin aikoinaan mieheen, mutta en hänen lapsiinsa. Nyt, kun lapset jo aikuisia, tilanne helppo. Mutta muistan tuon ajan, kun nuoret teinit tuli meille kesken lauantai-illan, minulla pyjama päällä enkä tiennyt tulostaan mitään..muutamia kertoja pohdin eroa vakavasti. En ole lapsirakas tyyppi muutoinkaan, mutta en kylläkään suosittele suhteen jatkamista, jos lapset pieniä. Menee vain itselläsi suotta aikaa pohdintaan ja sietämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvoja ei ole antaa mutta mä en myöskään siedä mieheni lasta.on todella lapsellinen,paapovan äidin takia on psykologienkin mielestä selvästi ikäistään kehittymättömämpi,ei ymmärrä rahan/tavaroiden arvoa,ruuaksi kelpaa vain herkut/pikaruoka/einekset,huono koulussa eikä äitinsä vaadi edes läksyjen tekoa,ei ymmärrä kelloa tai sovittuja aikoja,ei mitään käsitystä normaaleista asioista (esim.vinkuu itselleen isosiskoa mikä nyt on mahdotonta toteuttaa) jne.

Ja ikää tällä herrantertulla on 12v.

Onneksi on meillä vain päivisin,ei halua olla yötä kun ei saa nukkua meidän kanssa samassa sängyssä.nukkuu siis edelleen äitinsä vieressä.Reissuilla/mökillä kauhea vääntö ja vikinä kun joutuu nukkumaan omassa sängyssä.

Hmmm... tytöllä voi toki olla paapova äiti kuten sanoit, mutta se ei kyllä noita kuvaamiasi asioita selitä. Ymmärräthän itsekin ettei kyseessä ole tavallinen 12-vuotias tyttö. Varmasti on ärsyttävää, mutta lapsi ei voi mitään sille että on kehitykseltään huomattavan paljon jäljessä. Varaudu siihen että hän ei välttämättä koskaan pysty normaaliin aikuisuuteen/ itsenäiseen elämään, vaan on ikuisesti lapsen tasolla ja tarvitsee vanhempiaan konkreettisesti koko elämänsä (vanhempien elämän) ajan.

Ollaan miehen kanssa mietitty tuotakin vaihtoehtoa,että siis on oikea kehitysviive joka ei korjaannu ajan kanssa.siinä tapauksessa asialle ei voi mitään..

Odotellaan murrosikään asti ja jos sitten ei mitään muutosta tule niin tarkempiin tutkimuksiin.

En tietenkään näytä lapselle etten siedä sitä,juttelen, vietetään aikaa kahdestaan,kuskailen paikkoihin jne.

Siis mitä?! Oletin että tyttö on tutkittu ja tukien piirissä! Hei haloo! Nyt heti tutkimuksiin että tyttö saa kuntoutusta! Ei hän itsekseen tuosta vaan kuntoudu ja ota muita kiinni! Kuntoutus olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten! Miten ei koulultakaan ole puututtu jos tilanne on kuvaamasi?

Psykologeilla on käynyt,samoin kuraattorilla ja tukiopetuksessa säännöllisesti.kaikki sitä mieltä että odotellaan murrosikään kun ongelmat ei kuitenkaan ole niin pahoja.

Meidän draamassa lapset ovat jo isoja, joten heitä ei ole exän naisystävän tarvinnut mitenkään hoitaa. Ko nainen kun tuli exän elämään, niin parissa kuukaudessa sai aikaiseksi sen, ettei yksikään kolmesta lapsesta halua enää käydä isän luona niin, että nainen on paikalla. Nainen halusi selkeästi "omia" exän, talon, tontin, koko elämän ja tämän hoiti erittäin nopeasti ja tehokkaasti. siivoamalla lapset pois. Suurin idiootti on tietty exä kun antoi/antaa kaiken tapahtua, kuulemma alkuhuumassa tärkeintä oli vain he kaksi, muista ei niin mitään väliä. No joo, alkuhuumasta nyt kolmisen vuotta, naimisiin on menty, lapset saavat käydä isällään harvoin ja silloinkin lyhyesti, koska vaimo "ei tykkää" ja tuntee olonsa epämukavaksi kun joku lapsista on siellä.

Tällä mennään, alkaa vahvasti näyttää siltä, että isukki toki voi osallistua häihin, ristiäisiin, jouluihin jne, mutta vaimonsa ei ole tervetullut.  Ja minä en ole hämmentänyt tässä sopassa ollenkaan, exä ja vaimonsa hoiti ja hoitaa edelleen sössimisen ihan itse, en esim ole ko rouvaa ikinä edes tavannut. Nyt exä ei ilmeisesti vielä hahmota, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää, joten toivottavasti uusi vaimo on kaiken arvoinen, lasten etäännyttämisen ja sen ettei ehkä voi olla vaari lapsenlapsilleen, mutta elämä on valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä, kuinka paljon elät heidän kanssaan. Koko ajan, vuoroviikoin vai viikonloppuisin. Ku sinen tilanne, jos koko ajan. Silloin olisi vain pakko ajatella toisin.

Minun mieheni lapset käyvät vain joka toinen vkl, eli minun ei tarvitse sietää heitä. Nukun aamuisin pitkään, ja sen jälkeen teen omiani. Kasaan sille viikonlopulle kaikki ylimääräiset tehtävät.

Tietysti pohjalla on mieheni lupaus ennen yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa, että hän ei tule vaatimaan minulta yhtään mitään, mitä lapsiin tulee.

Kohtuuton lupaus mieheltäsi. Entä, jos lasten äiti kuolisi. Lapset olisivat sitten koko ajan teillä.