Lue keskustelun säännöt.
En jaksa kahden lapsenlapsen hoitamista, yhden kanssa oli kivaa
19.10.2019 |
Olen ollut tyttären esikoisen kanssa paljon tekemisissä vauvasta asti. Hoitopäiviä/vrk minulla on ollut 1-4 viikossa. Tein esikoisen syntymän aikaan vain satunnaisia iltatöitä, joten aikaa oli ja yhden lapsen kanssa oli kivaa. Nyt tuli toinen ja tytär odottaa että jatkan samaa kahden kanssa. Tämä ei tunnu enää kivalle ja kieltäytymisestä syntyy eripuraa. Terveydentilanteeni on hyvä, mutta vauva ja taapero ympärivuorokautisesti tuntuu hyvin työläältä. En enää nauti hommasta samalla lailla. Tyttärellä on väsymystä ja haluaa välillä nukkua puolisonsa kanssa univelkoja kiinni ja hoitaa parisuhdetta. Minulla ei ole varsinaista syytä kieltäytyä, muuta kuin oma mukavuuteni. Siksi koen syyllisyyttä. Keskustelut tyttären kanssa aiheesta ovat muuttuneet kireiksi. Apua!
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini tykkäsi kyllä hoitaa esikoistani mutta tämän pikkusiskoa ei. Ei edes halunnut ottaa vauvaa syliin. Hän oli hyväkuntoinen 60 v. nainen. Kului muutama vuosi ja hän jäi eläkkeelle, silloin sanoi että voi lasten kanssa olla apuna. Kohtalo päättikin toisin ja hän kuoli syöpään. Luulen että silloin hän ajatteli niitä vuosia jotka menetti näiden ainoiden lastenlasten kanssa, olisi varmasti ollut mukavaa touhuta ja lapset olivat vielä tosi kilttejä ja kivoja. Eli ap, mieti jos kuitenkin nyt auttaisit tytärtäsi. Hän on varmasti väsynyt raskauden jälkeen ja vauvan kanssa, kyllä se siitä kun saa levätä. Itse olisin todella toivonut äidiltäni apua silloin.
Lähellä eläkeikää olevalla voi olla täysi työ selviytyä työviikosta ilman lastenhoitoakin, vaikka olisi hyväkuntoinen. Tuntuu pahalta ajatella, että hänen pitäisi venyä yli oman jaksamisen. Ehkäpä hänellä oli jo tuolloin sairautta, vaikka sitä ei oltu havaittu.
Olet todella oikeassa. Työelämä on niin hektistä ja kuluttavaa, että en jaksa oikeastaan mitään muuta enää. Eläkkeeseen 1,5 vuotta ja terve olen. En hoida lapsenlapsia kuin lomillani. Tietysti voin pari tuntia käydä perään katsomassa, mutta ei mitään yökyläilyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monella toisena syntyneenä tuo kokemus ettei ole niin tärkeä isovanhemmilleen. Se ensimmäinen täyttää isovanhemman toiveen tulla mummiksi ja mummi hoitaa kun se on itselle helppoa. Kun pitäisi vähän panostaa nikn ei jakseta.
Kannattaisi yrittää. Pikku ponnistelu pitää sinutkin nuorekkaampana. Tyttärestäsi kertoman perusteella olette helposti väsyvää perhettä.
Sanot tytölle että otat yhden lapsen kerrallaan. Ja myös sitä nuorempaa tai sitten et kumpaakaan. Itse kolmantena lapsena ärsytti kovasti lapsena kun ketään ei kiinnostanut mitä minulle kuuluu. Edelleen monet sukulaiset saattavat kysyä ensimmäisenä mitä vanhimmalle sisarukselleni kuuluu, vaikka ei asuta nykyään sisarukseni kanssa edes samassa kaupungissa. On myös aika hlvetin epäoikeudenmukaista vertailla koko ajan lapsia keskenänsä ja verrata sitä nuorta rääpälettä isompaan lapseen joka osaa jo monenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini tykkäsi kyllä hoitaa esikoistani mutta tämän pikkusiskoa ei. Ei edes halunnut ottaa vauvaa syliin. Hän oli hyväkuntoinen 60 v. nainen. Kului muutama vuosi ja hän jäi eläkkeelle, silloin sanoi että voi lasten kanssa olla apuna. Kohtalo päättikin toisin ja hän kuoli syöpään. Luulen että silloin hän ajatteli niitä vuosia jotka menetti näiden ainoiden lastenlasten kanssa, olisi varmasti ollut mukavaa touhuta ja lapset olivat vielä tosi kilttejä ja kivoja. Eli ap, mieti jos kuitenkin nyt auttaisit tytärtäsi. Hän on varmasti väsynyt raskauden jälkeen ja vauvan kanssa, kyllä se siitä kun saa levätä. Itse olisin todella toivonut äidiltäni apua silloin.
En usko, että äitisi ajatteli niitä vuosia, jotka olisi voinut olla ilmaisena piikana ja hoitaa lapsenlapsia. Eikähän hän ajatellut kiitollisena, että onneksi menin, elin ja tein sen sijaan että olisin jäänyt kykkimään kotiin ja uhrannut elämäni hoitoautomaattina. Ei syöpään kuoleva ajattele, että elämässä tärkeintä olisi ollut toimia kotiapulaisena, sitä miettii, mitä kaikkea upeaa ehti kokemaan.
Juuri näin. Mieheni kuoli syöpään. Hän ei viimeisinä aikoinaan suinkaan murehtinut sitä, että olisi ehtinyt olemaan enemmän alaikäisten lastemme kanssa, vaan sitä ettei pääse harrastuksiinsa.
Suoraa mutta lempeää puhetta vain, kerrot rehellisesti miltä sinusta tuntuu. Toivotaan että tytär ymmärtää!
Onneksi lapset kasvaa pian, sitten helpottaa tyttärenkin väsymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini tykkäsi kyllä hoitaa esikoistani mutta tämän pikkusiskoa ei. Ei edes halunnut ottaa vauvaa syliin. Hän oli hyväkuntoinen 60 v. nainen. Kului muutama vuosi ja hän jäi eläkkeelle, silloin sanoi että voi lasten kanssa olla apuna. Kohtalo päättikin toisin ja hän kuoli syöpään. Luulen että silloin hän ajatteli niitä vuosia jotka menetti näiden ainoiden lastenlasten kanssa, olisi varmasti ollut mukavaa touhuta ja lapset olivat vielä tosi kilttejä ja kivoja. Eli ap, mieti jos kuitenkin nyt auttaisit tytärtäsi. Hän on varmasti väsynyt raskauden jälkeen ja vauvan kanssa, kyllä se siitä kun saa levätä. Itse olisin todella toivonut äidiltäni apua silloin.
En usko, että äitisi ajatteli niitä vuosia, jotka olisi voinut olla ilmaisena piikana ja hoitaa lapsenlapsia. Eikähän hän ajatellut kiitollisena, että onneksi menin, elin ja tein sen sijaan että olisin jäänyt kykkimään kotiin ja uhrannut elämäni hoitoautomaattina. Ei syöpään kuoleva ajattele, että elämässä tärkeintä olisi ollut toimia kotiapulaisena, sitä miettii, mitä kaikkea upeaa ehti kokemaan.
Riippuu varmasti ihmisestä. Minä tunnen useampia, jotka nimenomaan suree, ettei kohta kun kuolee näe enää lapsiaan ja lapsenlapsiaan.
Mutta nykyisin on jopa positiivista kertoa itsekkyydestään ääneen, toisin kuin ennen. Maailma on koventunut, "minä minä ja ihanat kokemukseni", se se vasta onkin elämää!
ps. kohtuus kaikessa, niin palvelemisessa kuin itsekkyydessäkin!
Minä ajattelisin, että hyvin voisitte ottaa molemmat lapset kerralla, mutta onko niitä hoitopäiviä pakko olla useampia? Eikö yksi silloin tällöin riittäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, paitsi minulla neljä lapsenlasta. Eikä oma mukavuus, vaan väsymys. Jotenkin syntyy kireä ilmapiiri, kun jotenkin vihjaan, etten nyt oikein kävisi.
Ja mummona olen tämän kanssa yksin, vastaan mies ja kaksi lasta ja tuntuu, etten saa keneltäkään tukea.
Mies, lasten ukki, jopa pyytää lapsia kylään, mökille tai yöksi, mutta kaikki jää mun hartioille, ruuan laitot, pesut, lakanoiden vaihdot ja nukkumaan laitot ja iltasadut. Ja aina käy niin, ukki seurustelee ja kun väsyy, sysää lastenhoidon minulle ja tuijottaa telkkaria.
Siitäkin on purnattu, etten ota kuin kaksi lasta kerrallaan ja moitittu, kun serkukset eivät saa olla keskenään. Ja sekin tuntuu olevan mun syy.
Nytkin olen ihan puhki, kun tämän viikon oli kaikki neljä ja työstä syyslomalla ja osan aikaa mökillä alkeellisissa olosuhteissa.
Kyllä naisen osa on raskas ja työntäyteinen.
Antaisin sulle hetken omana äitinäni tai ex-anoppinani. Ainoaa lastani ei ole koskaan hoidatettu heillä, vain mahdollistettu kyläily ja yhdessäolo. Ja tää on ollut mun valintani.
Ei isovanhempia saa käyttää, vaan antaa vaan mahdollisuus hyvään isovanhemmuuteen.
Minulla on omatkin lapset vasta pieniä, mutta jos joskus saisin lapsenlapsia, toivoisin voivani olla osallistuva mummo. MUTTA vauvoja en ottaisi yökylään kuin hädässä. Sehän on hirveän raskasta, eikä edes suositella että vauvat erossa vanhemmistaan yön yli. Ymmärrän hyvin ap:ta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa, että lapsenlapsia kohtaan on epäreilua, jos kohtelet heitä eri tavalla. Eli vaikka olisi helppoa olla vain sen tutun esikoisen kanssa, uusikin tulokas ansaitsee luoda suhteen isovanhempaansa. Eli jos päätät edelleen tarjota apua, otat joko molempia vuorotellen hoitoon tai sitten molemmat yhtä aikaa.
Haistakaa home tasavertaisuusihmiset. Ihan kuin isovanhemman pitäisi olla joku tasapuoli-automaatti ja hänen oman elämänsä pitäisi olla naftaliinissa kunnes lastenlapset ovat n 30v.
Minun äitini on tällä hetkellä menossa ennenaikaisesti hautaan, kun siskoni ja veljeni taistelevat verisesti siitä, kenen lastenlapsia on suosittu ja onko ja millä perusteella.
Ja veljeni on tällä hetkellä katkaissut välit äitiini ja puhunut lapsensa olemaan käymättä äitini luona, ettei tämä näe omia lapsenlapsenlapsiaan.
Älkää tehkö jmlauta niitä kakaroita, jos oletatte maaiman olevan velkaa teille jotain siitä urotyöstä. Myös se mummin odotettu huomio on sitå velkaa maailmalta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on omatkin lapset vasta pieniä, mutta jos joskus saisin lapsenlapsia, toivoisin voivani olla osallistuva mummo. MUTTA vauvoja en ottaisi yökylään kuin hädässä. Sehän on hirveän raskasta, eikä edes suositella että vauvat erossa vanhemmistaan yön yli. Ymmärrän hyvin ap:ta.
Aika usein kuulen puhuttavan yökyläilystä, vaikka tosiasiassa on kyse siitä että isovanhempi tulee lapsen kotiin hoitamaan. Alle 1-v kohdalla yleensä hoidetaan joko täydet yöt nukkuvaa lasta, jolloin ero on lapsen näkökulmasta vain muutamia tunteja, tai äärimmäisessä hädässä äidin täysin uupuessa ja isän tuen puuttuessa läpi yön heräilevää lasta - jolloin on se mainitsemasi hätätapaus kyseessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me teemme niin, että isoäiti ottaa kolmesta lapsesta yhden silloin kun jaksaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kukin lapsi on parin-kolmen kuukauden välin yhden yön isoäidillään. Muuten hoitaa hätätilanteissa, eli jos yhtä pitää lähteä viemään päivystykseen, isoäiti yrittää tulla meille kaitsmeaan kahta muuta siksi aikaa (jos toinen vanhempi estynyt, yleensä ei tietenkään ole). Tällä hetkellä on näin. Tilanteet menevät täysin isoäidin jaksamisen ehdoilla, niin kuin mielestäni pitääkin. Muita isovanhempia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa, että lapsenlapsia kohtaan on epäreilua, jos kohtelet heitä eri tavalla. Eli vaikka olisi helppoa olla vain sen tutun esikoisen kanssa, uusikin tulokas ansaitsee luoda suhteen isovanhempaansa. Eli jos päätät edelleen tarjota apua, otat joko molempia vuorotellen hoitoon tai sitten molemmat yhtä aikaa.
Haistakaa home tasavertaisuusihmiset. Ihan kuin isovanhemman pitäisi olla joku tasapuoli-automaatti ja hänen oman elämänsä pitäisi olla naftaliinissa kunnes lastenlapset ovat n 30v.
Minun äitini on tällä hetkellä menossa ennenaikaisesti hautaan, kun siskoni ja veljeni taistelevat verisesti siitä, kenen lastenlapsia on suosittu ja onko ja millä perusteella.
Ja veljeni on tällä hetkellä katkaissut välit äitiini ja puhunut lapsensa olemaan käymättä äitini luona, ettei tämä näe omia lapsenlapsenlapsiaan.
Älkää tehkö jmlauta niitä kakaroita, jos oletatte maaiman olevan velkaa teille jotain siitä urotyöstä. Myös se mummin odotettu huomio on sitå velkaa maailmalta.
kyllä lapsi siinä jää paitsi jos ei saa mahdollisuutta kehittää sidettä isovanhempiin, koska vanhemmat lapsenlapset vievät heidän huomion. ite olen toiseksi nuorin mun mummin 9 lapsenlapsesta ja en ole koskaan saanut sidettä häneen, koska aina vanhemmat saivat huomion ja kyllä se tuntuu pahalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli sama tilanne kun ap:n tyttärellä, paitsi oli yksi lapsi kyseessä. Mun äiti hoiti esikoista 4 kertaa viikossa, kun olin töissä ja lapsi oli yksi vuotias. Olin liian kohtuuton äitiäni kohtaan, koska todellisuudentajuni oli jotenkin kadoksissa. Tein sairaanhoitajana vuorotyötä ja valvoin huonosti nukkuvan yksivuotiaan kanssa. Ei ollut mahdollisuutta silloin päiväkotiin, kun oli kesäaika ja ei otettu lähipäiväkotiin uusia lapsia. Sen lisäksi että äitini hoiti työssäollessani lasta, pyysin usein hoitamaan viikonloppuisinkin, että saisin nukuttua ja miehen kanssa yhteistä aikaa. Minulla oli raskauden jälkeinen masennus ja muutenkin väsynyt. Suutuin kun äitini kieltäytyi välillä hoitamasta lastani, kun hän itsekkin tarvitsi omaa aikaa. Jälkeen päin olen tajunnut miten kohtuuton olen ollut, mutta väsymykseltäni en sitä tajunnut. Ap tyttäresikin tulee todennäköisesti suuttumaan, mutta elämässä on ristiriitoja ja välinne kyllä korjaantuvat, kun tyttäresi lapset kasvavat ja väsymys alkaa helpottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiittämättömiä runkkareita. Jätä ne siat!
Lauantai-illan huuma Lapissa alkanut. Käytä samaa tyyliä blogissasi, säilyy uskottavuus.
Minä jouduin kysymään äitiäni apuun suht usein (ei kuitenkaan noin usein kuten ap) ja aina jäi vähän inha olo jos aistin että olisiko oikeasti käynyt muttei uskaltanut kieltäytyä. Kerran meni sitten perille kun sanoin että tuntuisi kivemmalle kysyä jos sanoisi rehellisesti, en minä siitä suutu jos ei käy.
Äiti oppi sanomaan myös ei ja kaikille tuli parempi mieli. Äitini kuoli kuitenkin kun lapseni oli vielä pieniä, lapset vaalii vähäisiä muistikuviaan mummosta rakkaudella.
Olen äidilleni kiitollinen kaikesta avusta mikä saatiin, äiti oli ainut tukiverkkomme.
Jäi vähän olo että nyt on avainasemassa aapeen tytär, ei auta muu kuin nostaa kissa pöydälle ja toivoa että tytär osaa suhtautua kuten normaali, kypsä aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Niin, voiko lastenlasten hoidosta kieltäytyä vain siksi, että se ei ole mukavaa? En koe olevani vanha ja väsynyt, mutta harvapa haluaa valvoa vapaaehtoisesti öitä. Samalla lailla se väsyttää kuin nuorempanakin omien lasten kanssa aikoinaan. Ap
Aivan mistä tahansa elämässä saa kieltäytyä pelkästään siksi, ettei se ole mukavaa, kun kyseessä ovat muut omine vaatimuksineen kunnioittamatta sinua pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Moni pikkulapsen äiti ja isä ei tunnu tajuavan, että työssäkäyvälle mummolle ihan tavallisesta työviikosta selviäminen on rankempaa kuin nuoremmalle, vaikkei olisi mitään sairauksia. Vaihdevuodet myös aiheuttavat univaikeuksia, mutta harva mummo tällaista edes kertoo lapsilleen. Iän myötä palautumisaikaa rasituksesta tarvitaan enemmän kuin nuorena.
On ihan kohtuutonta vaatia työssäkäyvää mummoa hoitamaan lapsia vielä työn päälle useita kertoja viikossa. Viikonloppuja tarvitaan ensisijaisesti omaan palautumiseen, ei lastenlasten hoitamiseen. Lastenlasten hoito on sitten ekstraa, jota tehdään silloin kun se itselle sopii.
Aikuisia lapsia vaivaa usein kuvitelma, että omat vanhemmat ei vanhene. Ei nähdä, että terve vanhakin on vanha.
Jäin miettimään viimeistä kappalettasi ja uskon, että aika usein on juuri näin. Omien vanhempien vanheneminen saatetaan alitajuisesti torjua ihan vain siksi, että vanhenemiseen liittyy myön kuoleman ja menetyksen pelko. Omat vanhemmat halutaan nähdä samanlaisina kuin he olivat silloin, kun itse oli vielä teini-ikäinen.
Olen jo mummoikäinen ja huomannut, että suurin osa ikätovereistani ei kerro aikuisille lapsilleen omista terveys- tai jaksamisongelmistaan. Lapsilla perheineen on omatkin ongelmansa eikä heitä haluta huolestuttaa. Puhumme huolistamme mieluummin puolisoillemme tai ystävillemme kuin omille lapsille. En liene poikkeus, kun sain kuulla vanhempani syövästä vasta sitten, kun diagnoosi oli jo varma. Mitään ei puhuttu asiasta sinä aikana, kun oli vasta outoja oireita ja vanhempani mietti, pitäisikö mennä lääkäriin vai ei.
Mulla on ollut sikäli "hyvä" tilanne, että sairastuin reumaan jo nuorena. Silloin, kun lapset olivat vielä ihan pieniä. Lapseni eivät edes muista aikaa, jolloin heidän äitinsä oli vielä täysin terve. Kun lapseni tarvitsevat apuani, he varmistavat, että ihan todellakin jaksan ja haluan auttaa. Eivät pidä oletuksena, että täytyyhän sen jaksaa, kun ei kerran valita mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa, että lapsenlapsia kohtaan on epäreilua, jos kohtelet heitä eri tavalla. Eli vaikka olisi helppoa olla vain sen tutun esikoisen kanssa, uusikin tulokas ansaitsee luoda suhteen isovanhempaansa. Eli jos päätät edelleen tarjota apua, otat joko molempia vuorotellen hoitoon tai sitten molemmat yhtä aikaa.
Haistakaa home tasavertaisuusihmiset. Ihan kuin isovanhemman pitäisi olla joku tasapuoli-automaatti ja hänen oman elämänsä pitäisi olla naftaliinissa kunnes lastenlapset ovat n 30v.
Minun äitini on tällä hetkellä menossa ennenaikaisesti hautaan, kun siskoni ja veljeni taistelevat verisesti siitä, kenen lastenlapsia on suosittu ja onko ja millä perusteella.
Ja veljeni on tällä hetkellä katkaissut välit äitiini ja puhunut lapsensa olemaan käymättä äitini luona, ettei tämä näe omia lapsenlapsenlapsiaan.
Älkää tehkö jmlauta niitä kakaroita, jos oletatte maaiman olevan velkaa teille jotain siitä urotyöstä. Myös se mummin odotettu huomio on sitå velkaa maailmalta.
Olen pahoillani äitisi tilanteesta ja luultavasti sisaruksesi ylireagoivat tilanteeseen, jos välejä ovat katkaisemassa. On kuitenkin ihan tosiasia, että lapset ovat herkkiä suosimiselle ja muistavat koko ikänsä, jos mummo on näyttänyt välittävänsä sisaruksesta enemmän. En halua altistaa omia lapsiani sellaiselle, joten siinä vaiheessa, kun äidin jaksaminen ei riitä pienimmälle, pidempään hoitoon ei jää enää kukaan. Toki vierailemme ja kutsumme kylään ja jaksamisen rajoissa voi viedä kaikki vaikka puistoon, mutta painotus on siinä, että kaikkien on saatava osallistua.
Koko kylä puhuu kun vanhemmat ryyppää joka viikonloppu ja lapset mummulassa hoidossa. Onpahan syytä ryypätä vielä enemmän koska hävettää niin paljon mutta ei voi enää lopettaa.