Lue keskustelun säännöt.
Vihaan mieheni itsekeskeistä käytöshäiriöistä 7v tytärtä
Apuva
14.10.2019 |
Onko täällä muita, jotka eivät vain voi sietää puolison entisestä liitosta/suhteesta olevaa lasta? Tytärtä? Miehen 7v tytär on jotenkin kasvatettu aivan kieroon. Ei kestä lainkaan sitä, että aikuiset puhuvat keskenään, keskeyttää ja kiljuu välittömästi. Käskyt tää jatkuvasti isäänsä, eli ei edes osaa koskaan kysyä nätisti mitään. Alkaa heti itkemään, kun ei pääse mäkkäriin.
Annoin hänelle nimpparilahjaksi kirjan, ja alkoi siitäkin itkemään, ja kysyi että eikö ole muka muuta, että mummi antoi paljon lahjoja?!? Olin aivan äimänkäkenä tuosta ja isä vain nauroi. Enpä enää anna tälle enää ikinä lahjoja. Miten jostain lapsista kasvatetaan niin huomion kipeitä ja itsekeskeisiä? Ei tottele mitään ja kun vähänkin tälle sanoo tiukemmin niin alkaa itkut ja pitää heti soittaa äidille.
Miten tuollainen lapsi tulee edes pärjäämään elämässä? Äiti soittaa isälle joka asiasta, esim. miksi lapsella meni uinnissa vettä nenään? Miksi taskussa on kiviä, miksi on polvessa mustelma? Mitäh?!?
Tiedän että viha-sana on liian voimakas, mutta miten tällaisessa pitäisi osata isän naisystävänsä toimia? Lapsi pitää kyllä minusta ja keksin meille aina tekemistä, kun olen käymässä. Tuntuu kuitenkin että lapsi pitää valtaa ja isä vain vikisee.. Voiko tällaiseen lapseen tottua ja suhtautua oikein?
Kommentit (228)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tässä on kyseessä myös lapsen vanhempien välinen suhde, ehkä roolit jatkuvat parisuhteen jälkeenkin. Mutta ei käytös yksin tytön vika ole, enemmänkin se johtuu siitä, miten vanhempansa toimivat lapsen suhteen ja kasvatuksessa ylipäänsä. Usein isät ottavat tämän roolin eron jälkeen:heistä tulee huippukivoja huippuisiä, jotka antaa kaiken periksi ja ostavat kaiken maan ja taivaan väliltä. Jos äitinsä yrittäisi pitääkin jotain rajoja niin mies taas voi toiminnallaan pilata äidinkin kasvatustyötä. Vanhempi kun ei voi aina olla vaan kiva, antaa kaikkea periksi ja olla asettamatta rajoja millekään.
Lasta kohtaan on silti turha alkaa kostoaan toteuttamaan. Kyllähän sun täytyy miesystäväsi kanssa käydä nyt perusteellinen keskustelu tästä kaikesta, mitä tänne olet nostanut esille. Katsoa sitten, auttoiko se mitään ja jos ei niin sen jälkeen valita, pystytkö jatkamaan tuossa kuviossa vai onko parempi jatkaa yksin. Vaikka lapsi kuinka ärsyttäisi niin siitä huolimatta sinä aikuisena et voi osoittaa sitä lapselle. Tavallaan olet valinnut hyväksyä myös hänet palettiin, kun aloit seurustella miehen kanssa, jolla on jo lapsia. Valinta täytyy tehdä sen suhteen, pystytkö elämään valittujen asioiden kanssa.
Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.
Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla.
...ainakin jos uskoo sitä omaa miestään. Se on kumma miten täällä kyllä älytään miten hyvin mies tyypillisesti ottaa vastuuta lapsesta suhteessa kun puhutaan äidin näkökulmasta, ja miten nalkuttaminen seuraa tästä eikä ole mikään naisen luonnenvika. Mutta sitten kun ollaankin se nainen joka haluaa seurustella uudelleen vapautuneen isän kanssa, niin ei kun mies on hyvä ja eksä paha.
Varmaan 80% eronneista isistä on kontrolloiva eksä jos heitä uskoo, jopa jokikinen eksä kontrolloiva, ja sitten sinäkin olet kontrolloiva kun olet hänestä eronnut ja hän etsii seuraavaa kontrolloijaa.
Kyllä nämä asiat on omin silmin nähtävissä. Vaikka sinä uskot kaiken mitä joku sanoo näkemättä ja kokematta sitä itse, ei se tarkoita sitä että niin me kaikki muutkin tehdään.
Tehän tässä juuri uskotte kritiikittä ap:n ja miehen kautta tulleen tarinan. En minä. Ei täällä ole kukaan ollut tuota tilannetta todistamassa paitsi ap. Ap:n miehen eksän näkökulmaa ei ole kukaan pysähtynyt miettimään edes hetkeksi. Eikä sitä mahdollisuutta että ap ihmisenä joka VIHAA 7-vuotiasta lasta saattaa olla tilanteessa sikäli epäluotettava tarkkailija että hänellä selvästi ei ole vähäisintäkään kykyä asettua toisen ihmisen asemaan jos tämä ihminen ei ole itselle tärkeä.
No höpöhöpö taas. Jos et ymmärrä lukemaasi, von kopioida sinulle tähän sen miten keskustelu meni, mitä lainasin, ja mihin vastasin. Se että sinä tulet siihen höpisemään omiasi on omaa osaamattomuuttasi, ei meidän muiden kritiikittä uskomista.
"Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.
Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla."
Katso tätä ketjua vielä ja väitä uudestaan ettei täällä asetuta ap:n puolelle kritiikittä. Siihen ei auta tulla pätemään näennäisesti yleisillä mutta kritiikittä hyväksyttyä kantaa pönkittävillä kommenteilla ja sitten esittää ettei ole muka osallistunut kritiikittömyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille teille äideille, jotka käytätte omia lapsianne exänne elämän kiusaamiseen:
Seurustelin nuorempana pitkään miehen kanssa, joka oli yhden lapsen etävanhempi. Lapsen tullessa miehen luo (emme asuneet yhdessä, vaikka käytännössä vietinkin lähes kaiken aikani miehen luona) jutustelin heidän kanssaan yleensä siinä jonkun aikaa, ehkä syötiin, jonka jälkeen lähdin omiin menoihini, että isä ja lapsi saisivat olla yhdessä ja tehdä omia juttujaan.
Lapsen äiti jostain syystä vihasi minua ja lähetteli minulle viestejä, kuinka inhottava olen, annan huonoa esimerkkiä lapselle. Kaikkea todella rumaa ja jopa pelottavaa. Ignoroin nuo viestit täysin, keskustelin asiasta miesystäväni kanssa kyllä.
Jossain vaiheessa tilanne oli kärjistynyt niin lapsen äidin luona, että äiti oli lyönyt lastaan ja lapsi oli juossut naapuriin, ja paikalle oli soitettu poliisi. Lapsen äiti syytti minua siitä, mikä oli sinänsä mielenkiintoista, olinhan tapahtumahetkellä sadan kilometrin päässä. Lapsi kävi terapiassakin ja lapsen isä yritti saada lasta itselleen, tuloksetta.
Tätä jatkui epämääräisesti pari vuotta, kunnes lapsi tappoi itsensä. Aivan. Tappoi itensä. Ilmeisesti lapsen äidillä ei ollut omien harhojensa keskellä käynyt mielessäkään, miten tuhoisaa hänen mielenvikainen käytöksensä lasta kohtaan oli. Hän käytti lasta siis oman exänsä kiusaamiseen.
Itselleni selvisi tuolloin myös se, miten heikoilla isät erotilanteissa ja erojen jälkeen ovat. Vaikka äiti löisi lastaan, lapsi saa pysyä äidin luona, kunhan äiti menee terapiaan. Äiti vahti hysteerisenä, ettei lapsi vaan näe liikaa isäänsä. Pahalta tuntuu heidän kaikkien puolesta.
Juuri tämän takia pitäisi poistaa tabu äitien harjoittamasta henkisestä väkivallasta lapsiaan kohtaan. Miten voi olla mahdollista että joku äiti ei haluaisi että yleisesti ottaen puututtaisiin äitien harjoittamaan väkivaltaan lapsia kohtaan? Ei tule mieleen kuin yksi syy, ja se on se että nämä äidit itse harjoittavat tätä, eivätkä halua että siihen puututaan. Sama kuin alapeukuttaisi sitä että joku haluaa että pedojen touhuihin puututaan. Voiko sitä alapeukuttaa kukaan muu kuin pedo itse?
No minäpä kerron. Henkinen väkivalta on mulle oikein tuttu asia, koin sitä molemmilta vanhemmilta. Ja koulussa, koska sitähän kiusaaminen on. Aikuisena en ole joutunut enää uhriksi, mutta mun läheltä todella moni on ja olen heidän kanssaan sitä asiaa työstänyt ja koittanut auttaa. Omiakin jälkiä on tietenkin pitänyt työstää ja opittuja malleja purkaa. Olen todella vahvasti lastenhankintaa vastaan yleisellä tasolla, musta ihmisten pitäisi ymmärtää olla tekemättä lapsia jos eivät osaa kohdella niitä hyvin. Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa. Se on todella yleistä, varmasti yli puolet suomalaisista perheistä on henkisesti väkivaltaisia. Minusta useimmat henkisesti väkivaltaiset vanhemmat eivät ole pahoja, he ovat itse yleensä oppineet käytösmallit omilta vanhemmiltaan ollessaan heidän henkisen väkivaltansa uhreja lapsuudessaan. Eikä ole oikein tällaista ihmistä kohtaan, että loputtomassa sukupolvien sarjassa on heidän paikkansa ottaa vain vastaan edellisen sukupolven paha mutta jäädä paitsi omien lapsien rakkaudesta. Silti se on heidän selvä ja kiistaton moraalinen vastuunsa. Jos ei tietoisesti ole kyetty opettelemaan parempaa, ei pidä ryhtyä vanhemmaksi. Kierre pitää katkaista.
Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää. Siitä tulee mieleen enemmänkin lasut kaikkine ongelmineen.
Valtaosa henkisestä väkivallasta perheessä on miesten tekemää. Tähänkään ei puututa eikä kyetä puuttumaan. Edes aikuisiin kohdistuva henkinen väkivalta ei ole johtanut oikein mihinkään rakentaviin toimenpiteisiin valtion taholta, vaikka naiset ovat olleet äänekkäästi asiaa edistämässä.
Nyt jos yksilöidään äiti eli nainen väkivallan tekijäksi ja ryhdytään oikein hanakasti puuttumaan, siitä seuraa se, että henkisesti väkivaltaiset miehet alkavat käyttää tiedotuskampanjoista syntyneitä äidit henkiseen väkivaltaisuuteen yhdistäviä mielleyhtymiä ja mitä ikinä ohjelmia ja keinoja viranomaiset asiassa käyttävätkään, oman henkisen väkivaltansa ja vallankäytön välineinä. Naisvihaajat ja seksistit saavat vettä myllyynsä. Äitiys muuttuu entistä enemmän "vapaaksi riistaksi". Nyt jo äidit kohtaavat valtavan kritiikki- ja puuttumistaakan täysin asiattomasti tahoilta joille asia ei kuulu, tätäkö halutaan lisää?
Tilanne on nyt jo se, että sosiaaliviranomaiset ja tuomioistuimet työssään suosivat isiä ja katsovat heidän vastuuttomuuttaan ja henkistä väkivaltaisuuttaan sormien lävitse koska lapsen oikeus molempiin vanhempiin ja pyrkimys tasapuolisuuteen asetetaan lapsen parhaan edelle. Asiaa ei tarvitse parantaa enää yhtään olemalla "tasapuolinen" äitejä ja isiä kohtaan.
"Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa."
Anteeksi mutta mistä syystä luulet että niitä lapsia ennen tehtiin? Rakkaudesta? :D :D
" Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. . Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää."
Aika ruusuinen käsitys, mikäli kuvittelet että nämä vanhemmat jotka pahoinpitelevät lapsiaan henkisesti menisivät omin ehdoin mihinkään terapiaan oman väkivaltaisuuden vuoksi. Yhtä harvassa vat kuin ne pedot jotka menevät terapiaan pedoutensa vuoksi. Eihän heissä ole itsessään mitään vikaa eivätkä he ole väkivaltaisia toisia ihmisiä, varsinkaan omia lapsiaan kohtaan, ehei!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tässä on kyseessä myös lapsen vanhempien välinen suhde, ehkä roolit jatkuvat parisuhteen jälkeenkin. Mutta ei käytös yksin tytön vika ole, enemmänkin se johtuu siitä, miten vanhempansa toimivat lapsen suhteen ja kasvatuksessa ylipäänsä. Usein isät ottavat tämän roolin eron jälkeen:heistä tulee huippukivoja huippuisiä, jotka antaa kaiken periksi ja ostavat kaiken maan ja taivaan väliltä. Jos äitinsä yrittäisi pitääkin jotain rajoja niin mies taas voi toiminnallaan pilata äidinkin kasvatustyötä. Vanhempi kun ei voi aina olla vaan kiva, antaa kaikkea periksi ja olla asettamatta rajoja millekään.
Lasta kohtaan on silti turha alkaa kostoaan toteuttamaan. Kyllähän sun täytyy miesystäväsi kanssa käydä nyt perusteellinen keskustelu tästä kaikesta, mitä tänne olet nostanut esille. Katsoa sitten, auttoiko se mitään ja jos ei niin sen jälkeen valita, pystytkö jatkamaan tuossa kuviossa vai onko parempi jatkaa yksin. Vaikka lapsi kuinka ärsyttäisi niin siitä huolimatta sinä aikuisena et voi osoittaa sitä lapselle. Tavallaan olet valinnut hyväksyä myös hänet palettiin, kun aloit seurustella miehen kanssa, jolla on jo lapsia. Valinta täytyy tehdä sen suhteen, pystytkö elämään valittujen asioiden kanssa.
Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.
Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla.
...ainakin jos uskoo sitä omaa miestään. Se on kumma miten täällä kyllä älytään miten hyvin mies tyypillisesti ottaa vastuuta lapsesta suhteessa kun puhutaan äidin näkökulmasta, ja miten nalkuttaminen seuraa tästä eikä ole mikään naisen luonnenvika. Mutta sitten kun ollaankin se nainen joka haluaa seurustella uudelleen vapautuneen isän kanssa, niin ei kun mies on hyvä ja eksä paha.
Varmaan 80% eronneista isistä on kontrolloiva eksä jos heitä uskoo, jopa jokikinen eksä kontrolloiva, ja sitten sinäkin olet kontrolloiva kun olet hänestä eronnut ja hän etsii seuraavaa kontrolloijaa.
Kyllä nämä asiat on omin silmin nähtävissä. Vaikka sinä uskot kaiken mitä joku sanoo näkemättä ja kokematta sitä itse, ei se tarkoita sitä että niin me kaikki muutkin tehdään.
Tehän tässä juuri uskotte kritiikittä ap:n ja miehen kautta tulleen tarinan. En minä. Ei täällä ole kukaan ollut tuota tilannetta todistamassa paitsi ap. Ap:n miehen eksän näkökulmaa ei ole kukaan pysähtynyt miettimään edes hetkeksi. Eikä sitä mahdollisuutta että ap ihmisenä joka VIHAA 7-vuotiasta lasta saattaa olla tilanteessa sikäli epäluotettava tarkkailija että hänellä selvästi ei ole vähäisintäkään kykyä asettua toisen ihmisen asemaan jos tämä ihminen ei ole itselle tärkeä.
No höpöhöpö taas. Jos et ymmärrä lukemaasi, von kopioida sinulle tähän sen miten keskustelu meni, mitä lainasin, ja mihin vastasin. Se että sinä tulet siihen höpisemään omiasi on omaa osaamattomuuttasi, ei meidän muiden kritiikittä uskomista.
"Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.
Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla."
Katso tätä ketjua vielä ja väitä uudestaan ettei täällä asetuta ap:n puolelle kritiikittä. Siihen ei auta tulla pätemään näennäisesti yleisillä mutta kritiikittä hyväksyttyä kantaa pönkittävillä kommenteilla ja sitten esittää ettei ole muka osallistunut kritiikittömyyteen.
En voi kesksutella kanssasi, koska et ymmärrä lukemaasi. Ymmärrätkö sen, että silloin on turhaa vastata enää mitään. Ja näin teenkin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää erota. Et voi olla aikuisena perheessä jossa vihaat lasta. Vihaat lasta! Kuuntele itseäsi. Ei ole mikään ihmekään jos lapsi oireilee ihan jo pelkästään tuollaisen takia.
Jos et pysty olemaan miehen kanssa vahingoittamatta hänen lastaan ja tekemättä isänsä kotia hänelle turvattomaksi, SUN EI KUULU OLLA SEN KANSSA. OLET AIKUINEN. OLE AIKUINEN JA OTA VASTUU JA LÄHDE.
Tämä on katkeran ja manipuloivan exän kommentti :) samalla hän ajattelee tätä kirjoittaessaan että Jesss, suunnitelma toimi kun käski tyttären ärsyttää tahallaan ja kiukutella isänsä luona. Äitipuoli tuskin vihaisi pientä viatonta lasta, joka on lapsi ja käyttäytyy kuin lapsi, mutta ap:n tapauksessa lapsi ei todellakaan ole normaali eikä normaali käytöksinen.
Mulla ei ole lasta mutta olen kyllä ollut isän uusi kaksi kertaa ja erolapsi yhdesti.
Kun sinulla on tuo erokokemus takanasi, niin kiinnostaisi tietää, että miten omat vanhempasi hoitivat eron ja varsinkin sen jälkeisen kasvatuksen? Ja kokemuksia noin niinkuin muutenkin, ei ole ollut varmastikaan helppoa. Oman kokemuksen mukaan erolapset ovat hankalia, ja aikuisenakin ongelmat vain jatkuvat varsinkin jos joku aikuisista ei ole ollut aikuinen uusperhe kuviossa vaan laittanut kapuloita rattaisiin tahallaan. Eikä ole tarkoitus pahoittaa mieltä, kiinnostaisi vain tietää. Se tuntuu olevan jotenkin tabu aihe mistä ei saa puhua.
Äiti hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tosi hyvin. Oli entistä enemmän läsnä ja piti kiinni periaatepäätöksestä olla olematta katkera, ajattelematta isästä pahaa ja riitelemättä vaikka isä ei varmasti tehnyt mitään osaa tästä helpoksi. Meillä oli kaikenlaista muutakin vaikeaa meneillään ja ero oli taloudellisesti katastrofi äidille, mutta joskus kovan paineen alla ihmisistä tulee vastuullisin ja kypsin versionsa ja äidille kävi näin.
Vuoden kuluttua äiti kuitenkin toi ensimmäisen uuden kumppaninsa meille hyvin ajattelemattomasti. Äijä vaan ilmestyi sinne, asiasta ei puhuttu kunnolla, mulle ja veljelle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa millä tahdilla hän tuli osaksi perhettä. Tässä vaiheessa lopahti myös äidin riittävä läsnäolo. En osaa enää sanoa oliko miehessä oikeasti joku vikana mutta minun ja veljen kokemus hänestä oli että tunkeutui kotiin ja oli siellä painostava ja ahdistava läsnäolo joka teki kodista kurjan paikan, ajoi meidät linnoittautumaan huoneisiimme ja etäännytti äidistä. Ainakaan ei osannut voittaa meitä puolelleen millään tapaa, eikä ehkä edes yrittänyt. Hän ja äiti eivät onneksi olleet monta vuotta yhdessä. Äidin seuraava kumppani oli ihan erilainen, otti asiakseen tutustua muhun ja veljeen ja teki paikalla ollessaan kodista vaan eloisamman ja mukavamman. Sekin auttoi että meillä oli aluksi häneen veto-oikeus, jos ei haluttu että hän tulee tänään käymään, hän ei tullut. Ei taidettu kertaakaan käyttää tätä veto-oikeutta, mutta sillä oli iso merkitys.
Isä ei ole oikein isämateriaalia. Hän hoiti mua kuulemma tosi hyvin taaperoikään asti mutta siitä asti mistä muistan tai olen tajunnut mitään olen tiennyt ettei isään oikein voi luottaa missään asiassa. Hallitsee tunteensa huonosti, ei pysty johdonmukaisuuteen, ei ole turvallinen aikuinen, ei oikein ymmärrä mitään lapsen tarpeista tai aikuistenkaan tarpeista tai tunteista tai mistään muustakaan. Erossa hän yritti saada mut kelkkaansa kertomalla mulle itsensä ja äidin välisiä asioita, sellaisia joista aikuisenkaan lapsen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään ja jotka kyllä olivat totta ja näyttivät äidin aika hirveässä valossa. Ymmärsin että isä teki todella väärin ja vastuuttomasti kertoessaan sellaista mulle ja yrittäessään kääntää mua äitiä vastaan, loukkaannuin pahasti ja katkaisin välit häneen lapsen mittakaavalla aika pitkäksi aikaa, ehkä vuodeksi. Olin ehkä juuri isän takia aika pikkuvanha, oli pakko tajuta kaikenlaista mitä hän ei tajunnut, suojella itseäni hänen vastuuttomuudeltaan ja olla muutenkin itselleni ja veljelleni ja vähän äidillekin aikuinen kun isästä ei siihen ollut.
Ero ei ollut mulle vaikea tai traumaattinen asia millään tapaa vaan valtava helpotus. Veljelleni se taisi olla raskaampi, mutta häntäkin auttoi äidin skarppaus ja hänen välinsä isään pysyivät koko ajan ihan hyvinä. Mitkään ongelmat, joita mulla ja veljellä on paljon, eivät johdu erosta vaan enemmänkin siitä ettei äiti eronnut aiemmin. En ole katkera isälleni tai vihaa häntä, mutta joitain ihmisiä kohtaan on vaan helpompi tuntea lämpimästi kun he ovat vähän etäällä ja et ole heistä lapsen tavoin riippuvainen.
Ihan nopeasti poimittua; kuvailet isääsi pahikseksi ja äitiäsi hyväksi - kuitenkin juuri isäsi kertoi sinulle totuuden jota et pystynyt käsittelemään lapsena. En sano tätä pahalla, enkä halua repiä haavoja, mutta oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että äitisi teki isääsi kohtaan väärin ja sitten vielä riisti häneltä isyyden kääntäen sinut häntä vastaan? Ihan rehellisesti, lapsi ajattelee ensisijaisesti omista vanhemmistaan hyvää, oli tilanne mikä hyvänsä, joten äitisi on sanoittanut sun päähäsi ne tunteet isääsi vastaan. Tekee paljon pahaa miettiä isäsi tunteita, vaikuttaa siltä, että äitisi on saanut sinut sulkemaan silmäsi siltä, miten asiat oikeasti ovat. Eikä tämä ole isäsi puolustelua, vaan toivon, että voisit korjata välisi häneen. Usein näissä erotilanteissa jompi kumpi vanhemmista ottaa sen lapsen siihen riitojen väliin. Siinä ei ole hyvä olla. Äitisi oli ovela. Hän todennäköisesti puhui sulle muuta ja isällesi toista. Isäsi reagoi siihen, ja tulee mieleen, että viimeisenä keinonaan kertoi äidistäsi sinulle totuuden, jotta olisi saanut pitää välinsä sinuun, ei noin muuten tehdä, isäsi on vaikuttanut kertomuksesi mukaan aika epätoivoiselta. En tarkoita, että sinulle näin olisi käynyt kun en tiedä miten asiat ovat menneet, mutta se on mahdollista että näin on käynyt. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kannattaa käydä jossakin juttelemassa lapsuudestasi, jotta saat purettua sieltä pahaa pois ja jatkaa kevyempänä elämääsi.
Itse olen surullisena seurannut vierestä, kun miehen lapsi tuli aina vihaisena meille ja piti aina ensin selvittää, että mitä se hänen äitinsä on taas puhunut ja manipuloinut. Yleensä se oli että "äiti kertoi että isä sanonut niin ja näin, isä sanonut äidille ettei rakasta ja äiti kertoi että äitipuoli oli sanonut minua rumaksi äidille" yms kauheita valheita ja oli aina uhriutumassa kuinka häntä kohtaan on tehty väärin kun ei olla soitettu tunnin välein että missä ollaan ja kenen kanssa ja siksi meillä ei ole turvallista jne. Ajatelkaa kuinka pahalta se on tuntunut, kun lapsi uskoo että oma isä ei rakasta kun äitinsä on saanut uskoteltua niin vahvasti ja luomaan sellaisen illuusion pelkästään puhumalla. Kun mieheni meni lapsensa kanssa viettämään laatuaikaa leikkipuistoihin ja huvipuistoihin, niin tuo hänen exänsä vei heti lapsen samoihin paikkoihin, ja lapsi kertoi sitten meille ettei hänen tarvitse olla isän luona kun äiti pystyy tarjoamaan kaikki samat jutut!? Kun lapsi meni meiltä takaisin äidilleen, niin siellä oli aina uusi lelu odottamassa palkintona että tulee pois isän luota. Kerran lapsi sanoi, että kertoo aina äidilleen kuinka rumasti on meille sanonut ja tehnyt niin silloin äitinsä antaa herkkuja ja kertoo rakastavansa omaa lastaan. yksikin kerta tämä lapsi potkaisi minua, ja kun kysyin syytä käytökselleen, niin irvaili vain omahyväisen näköisenä ja totesi että "nyt äiti halaa ja rakastaa minua kun kerron mitä tein, äiti käski potkaista sua ja lupasi että tehdään jotain kivaa yhdessä kun oon potkaissut sua". Minulla oli turvaton olo tuon lapsen takia, mutta ymmärrän, ettei se ollut lapsen vika, vaikkakin hän olisi voinut myös valita olla tottelematta äitiään. Mieheni auktoriteetti loppui eikä lapsi lopulta totellut meillä enää ollenkaan, koska hänen ex nakersi sen pikkuhiljaa pois juurikin yllä mainituilla konsteilla ja kun minäkin yritin kertoa lapselle ettei noin voi tehdä eikä täällä saa niin tehdä, sain vastaukseksi aina "Sä et oo mun äiti ja äiti sanoi ettet sä voi määrätä mua kun et oo mun äiti ja mun äiti määrää kaikesta ja mä kans". Miehen ex repi isältä lapsen itselleen ja käänsi lapsen omaa isäänsä vastaan alhaisin keinoin, ja pieni lapsi tietenkin uskoi kaiken. Alkaa oksettamaan kun mietin noita aikoja. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta olen aina ihmetellyt, että kuinka jotkut naiset (miksei miehetkin) voivat olla niin sekaisin päästään, että tekevät noin ja vielä omalle lapselleen. AP:lle myös jaksamista, käy surku jokaista, joka joutuu henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi omassa kodissaan. Myös erolapsia käy sääliksi, he kun eivät voi siihen vaikuttaa, millaisia "aikuisia" heidän ympärillään on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää erota. Et voi olla aikuisena perheessä jossa vihaat lasta. Vihaat lasta! Kuuntele itseäsi. Ei ole mikään ihmekään jos lapsi oireilee ihan jo pelkästään tuollaisen takia.
Jos et pysty olemaan miehen kanssa vahingoittamatta hänen lastaan ja tekemättä isänsä kotia hänelle turvattomaksi, SUN EI KUULU OLLA SEN KANSSA. OLET AIKUINEN. OLE AIKUINEN JA OTA VASTUU JA LÄHDE.
Tämä on katkeran ja manipuloivan exän kommentti :) samalla hän ajattelee tätä kirjoittaessaan että Jesss, suunnitelma toimi kun käski tyttären ärsyttää tahallaan ja kiukutella isänsä luona. Äitipuoli tuskin vihaisi pientä viatonta lasta, joka on lapsi ja käyttäytyy kuin lapsi, mutta ap:n tapauksessa lapsi ei todellakaan ole normaali eikä normaali käytöksinen.
Mulla ei ole lasta mutta olen kyllä ollut isän uusi kaksi kertaa ja erolapsi yhdesti.
Kun sinulla on tuo erokokemus takanasi, niin kiinnostaisi tietää, että miten omat vanhempasi hoitivat eron ja varsinkin sen jälkeisen kasvatuksen? Ja kokemuksia noin niinkuin muutenkin, ei ole ollut varmastikaan helppoa. Oman kokemuksen mukaan erolapset ovat hankalia, ja aikuisenakin ongelmat vain jatkuvat varsinkin jos joku aikuisista ei ole ollut aikuinen uusperhe kuviossa vaan laittanut kapuloita rattaisiin tahallaan. Eikä ole tarkoitus pahoittaa mieltä, kiinnostaisi vain tietää. Se tuntuu olevan jotenkin tabu aihe mistä ei saa puhua.
Äiti hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tosi hyvin. Oli entistä enemmän läsnä ja piti kiinni periaatepäätöksestä olla olematta katkera, ajattelematta isästä pahaa ja riitelemättä vaikka isä ei varmasti tehnyt mitään osaa tästä helpoksi. Meillä oli kaikenlaista muutakin vaikeaa meneillään ja ero oli taloudellisesti katastrofi äidille, mutta joskus kovan paineen alla ihmisistä tulee vastuullisin ja kypsin versionsa ja äidille kävi näin.
Vuoden kuluttua äiti kuitenkin toi ensimmäisen uuden kumppaninsa meille hyvin ajattelemattomasti. Äijä vaan ilmestyi sinne, asiasta ei puhuttu kunnolla, mulle ja veljelle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa millä tahdilla hän tuli osaksi perhettä. Tässä vaiheessa lopahti myös äidin riittävä läsnäolo. En osaa enää sanoa oliko miehessä oikeasti joku vikana mutta minun ja veljen kokemus hänestä oli että tunkeutui kotiin ja oli siellä painostava ja ahdistava läsnäolo joka teki kodista kurjan paikan, ajoi meidät linnoittautumaan huoneisiimme ja etäännytti äidistä. Ainakaan ei osannut voittaa meitä puolelleen millään tapaa, eikä ehkä edes yrittänyt. Hän ja äiti eivät onneksi olleet monta vuotta yhdessä. Äidin seuraava kumppani oli ihan erilainen, otti asiakseen tutustua muhun ja veljeen ja teki paikalla ollessaan kodista vaan eloisamman ja mukavamman. Sekin auttoi että meillä oli aluksi häneen veto-oikeus, jos ei haluttu että hän tulee tänään käymään, hän ei tullut. Ei taidettu kertaakaan käyttää tätä veto-oikeutta, mutta sillä oli iso merkitys.
Isä ei ole oikein isämateriaalia. Hän hoiti mua kuulemma tosi hyvin taaperoikään asti mutta siitä asti mistä muistan tai olen tajunnut mitään olen tiennyt ettei isään oikein voi luottaa missään asiassa. Hallitsee tunteensa huonosti, ei pysty johdonmukaisuuteen, ei ole turvallinen aikuinen, ei oikein ymmärrä mitään lapsen tarpeista tai aikuistenkaan tarpeista tai tunteista tai mistään muustakaan. Erossa hän yritti saada mut kelkkaansa kertomalla mulle itsensä ja äidin välisiä asioita, sellaisia joista aikuisenkaan lapsen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään ja jotka kyllä olivat totta ja näyttivät äidin aika hirveässä valossa. Ymmärsin että isä teki todella väärin ja vastuuttomasti kertoessaan sellaista mulle ja yrittäessään kääntää mua äitiä vastaan, loukkaannuin pahasti ja katkaisin välit häneen lapsen mittakaavalla aika pitkäksi aikaa, ehkä vuodeksi. Olin ehkä juuri isän takia aika pikkuvanha, oli pakko tajuta kaikenlaista mitä hän ei tajunnut, suojella itseäni hänen vastuuttomuudeltaan ja olla muutenkin itselleni ja veljelleni ja vähän äidillekin aikuinen kun isästä ei siihen ollut.
Ero ei ollut mulle vaikea tai traumaattinen asia millään tapaa vaan valtava helpotus. Veljelleni se taisi olla raskaampi, mutta häntäkin auttoi äidin skarppaus ja hänen välinsä isään pysyivät koko ajan ihan hyvinä. Mitkään ongelmat, joita mulla ja veljellä on paljon, eivät johdu erosta vaan enemmänkin siitä ettei äiti eronnut aiemmin. En ole katkera isälleni tai vihaa häntä, mutta joitain ihmisiä kohtaan on vaan helpompi tuntea lämpimästi kun he ovat vähän etäällä ja et ole heistä lapsen tavoin riippuvainen.
Ihan nopeasti poimittua; kuvailet isääsi pahikseksi ja äitiäsi hyväksi - kuitenkin juuri isäsi kertoi sinulle totuuden jota et pystynyt käsittelemään lapsena. En sano tätä pahalla, enkä halua repiä haavoja, mutta oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että äitisi teki isääsi kohtaan väärin ja sitten vielä riisti häneltä isyyden kääntäen sinut häntä vastaan? Ihan rehellisesti, lapsi ajattelee ensisijaisesti omista vanhemmistaan hyvää, oli tilanne mikä hyvänsä, joten äitisi on sanoittanut sun päähäsi ne tunteet isääsi vastaan. Tekee paljon pahaa miettiä isäsi tunteita, vaikuttaa siltä, että äitisi on saanut sinut sulkemaan silmäsi siltä, miten asiat oikeasti ovat. Eikä tämä ole isäsi puolustelua, vaan toivon, että voisit korjata välisi häneen. Usein näissä erotilanteissa jompi kumpi vanhemmista ottaa sen lapsen siihen riitojen väliin. Siinä ei ole hyvä olla. Äitisi oli ovela. Hän todennäköisesti puhui sulle muuta ja isällesi toista. Isäsi reagoi siihen, ja tulee mieleen, että viimeisenä keinonaan kertoi äidistäsi sinulle totuuden, jotta olisi saanut pitää välinsä sinuun, ei noin muuten tehdä, isäsi on vaikuttanut kertomuksesi mukaan aika epätoivoiselta. En tarkoita, että sinulle näin olisi käynyt kun en tiedä miten asiat ovat menneet, mutta se on mahdollista että näin on käynyt. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kannattaa käydä jossakin juttelemassa lapsuudestasi, jotta saat purettua sieltä pahaa pois ja jatkaa kevyempänä elämääsi.
Näin tämä homma yleensä pyörii. Eli lapsi saadaan henkinen väkivalta välittämiseksi ja rakkaudeksi naamioimalla irrottautumaan muka ihan itse siitä toisesta vanhemmata, eikä tämä uhri kykene välttämättä koskaan ymmärtämään mitä kävi, ja syyttää kaikesta sitä etäännytettyä vanhempaa. Juuri tähän pitäisi puuttua.
Tässä tapauksessa ei taida lapsessa itsessään olla mitään vikaa. Syyllisiä ovat lapatossu mies ja ylikontrolloiva äiti. Kasvatusalaa opiskelevana karsean vanhemman merkki on nämä opettajan kanssa kaikesta riitelevät. En tarkoita siis todellakaan aiheellista kritiikkiä tai esimerkiksi kiusaamiseen tai yksinäisyyteen liittyviä yhteydenottoja. Mutta nämä hankalat vanhemmat ovat saattaneet kieltää rinnakkaisluokan retkiä, koska HEIDÄN lapsensa luokalle ei ole järjestetty samaa OMAKUSTANTEISTA VAPAAEHTOISTA toimintaa. Koska HÄNEN kullanmussu ei saa jotain --> syrjintää ja epätasa-arvoa --> kukaan muu ei saa pitää kivaa. Toisten ilo on häneltä pois. (Uskokaa tai älkää, nämä ovat ihan tositapauksia)
Oma lapsi ei näiden vanhempien mielestä ole koskaan kiusaaja, tai syy on täysin kiusatussa. Heikot arvosanat ovat lapsen riistoa, vaikka taustalla saattaisi olla systemaattinen kotitehtävien laiminlyönti ja jatkuva häiriökäytös.
Sain sellaisen kuvan tekstistäsi, että inhoat lapsen käytöstä, et hänen persoonaansa. Uskoisin että kaltaisesi tavallisesti toimivan ihmisen malli olisi lapselle tärkeä, tosin lapsen äiti luultavati systemaattisesti estäisi ja sabotoisi kaiken. Itse en kyllä jaksaisi olla sinun paikallasi, mutta voimia ja kannustusta sinulle millaiseen ratkaisuun sitten päädytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää erota. Et voi olla aikuisena perheessä jossa vihaat lasta. Vihaat lasta! Kuuntele itseäsi. Ei ole mikään ihmekään jos lapsi oireilee ihan jo pelkästään tuollaisen takia.
Jos et pysty olemaan miehen kanssa vahingoittamatta hänen lastaan ja tekemättä isänsä kotia hänelle turvattomaksi, SUN EI KUULU OLLA SEN KANSSA. OLET AIKUINEN. OLE AIKUINEN JA OTA VASTUU JA LÄHDE.
Tämä on katkeran ja manipuloivan exän kommentti :) samalla hän ajattelee tätä kirjoittaessaan että Jesss, suunnitelma toimi kun käski tyttären ärsyttää tahallaan ja kiukutella isänsä luona. Äitipuoli tuskin vihaisi pientä viatonta lasta, joka on lapsi ja käyttäytyy kuin lapsi, mutta ap:n tapauksessa lapsi ei todellakaan ole normaali eikä normaali käytöksinen.
Mulla ei ole lasta mutta olen kyllä ollut isän uusi kaksi kertaa ja erolapsi yhdesti.
Kun sinulla on tuo erokokemus takanasi, niin kiinnostaisi tietää, että miten omat vanhempasi hoitivat eron ja varsinkin sen jälkeisen kasvatuksen? Ja kokemuksia noin niinkuin muutenkin, ei ole ollut varmastikaan helppoa. Oman kokemuksen mukaan erolapset ovat hankalia, ja aikuisenakin ongelmat vain jatkuvat varsinkin jos joku aikuisista ei ole ollut aikuinen uusperhe kuviossa vaan laittanut kapuloita rattaisiin tahallaan. Eikä ole tarkoitus pahoittaa mieltä, kiinnostaisi vain tietää. Se tuntuu olevan jotenkin tabu aihe mistä ei saa puhua.
Äiti hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tosi hyvin. Oli entistä enemmän läsnä ja piti kiinni periaatepäätöksestä olla olematta katkera, ajattelematta isästä pahaa ja riitelemättä vaikka isä ei varmasti tehnyt mitään osaa tästä helpoksi. Meillä oli kaikenlaista muutakin vaikeaa meneillään ja ero oli taloudellisesti katastrofi äidille, mutta joskus kovan paineen alla ihmisistä tulee vastuullisin ja kypsin versionsa ja äidille kävi näin.
Vuoden kuluttua äiti kuitenkin toi ensimmäisen uuden kumppaninsa meille hyvin ajattelemattomasti. Äijä vaan ilmestyi sinne, asiasta ei puhuttu kunnolla, mulle ja veljelle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa millä tahdilla hän tuli osaksi perhettä. Tässä vaiheessa lopahti myös äidin riittävä läsnäolo. En osaa enää sanoa oliko miehessä oikeasti joku vikana mutta minun ja veljen kokemus hänestä oli että tunkeutui kotiin ja oli siellä painostava ja ahdistava läsnäolo joka teki kodista kurjan paikan, ajoi meidät linnoittautumaan huoneisiimme ja etäännytti äidistä. Ainakaan ei osannut voittaa meitä puolelleen millään tapaa, eikä ehkä edes yrittänyt. Hän ja äiti eivät onneksi olleet monta vuotta yhdessä. Äidin seuraava kumppani oli ihan erilainen, otti asiakseen tutustua muhun ja veljeen ja teki paikalla ollessaan kodista vaan eloisamman ja mukavamman. Sekin auttoi että meillä oli aluksi häneen veto-oikeus, jos ei haluttu että hän tulee tänään käymään, hän ei tullut. Ei taidettu kertaakaan käyttää tätä veto-oikeutta, mutta sillä oli iso merkitys.
Isä ei ole oikein isämateriaalia. Hän hoiti mua kuulemma tosi hyvin taaperoikään asti mutta siitä asti mistä muistan tai olen tajunnut mitään olen tiennyt ettei isään oikein voi luottaa missään asiassa. Hallitsee tunteensa huonosti, ei pysty johdonmukaisuuteen, ei ole turvallinen aikuinen, ei oikein ymmärrä mitään lapsen tarpeista tai aikuistenkaan tarpeista tai tunteista tai mistään muustakaan. Erossa hän yritti saada mut kelkkaansa kertomalla mulle itsensä ja äidin välisiä asioita, sellaisia joista aikuisenkaan lapsen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään ja jotka kyllä olivat totta ja näyttivät äidin aika hirveässä valossa. Ymmärsin että isä teki todella väärin ja vastuuttomasti kertoessaan sellaista mulle ja yrittäessään kääntää mua äitiä vastaan, loukkaannuin pahasti ja katkaisin välit häneen lapsen mittakaavalla aika pitkäksi aikaa, ehkä vuodeksi. Olin ehkä juuri isän takia aika pikkuvanha, oli pakko tajuta kaikenlaista mitä hän ei tajunnut, suojella itseäni hänen vastuuttomuudeltaan ja olla muutenkin itselleni ja veljelleni ja vähän äidillekin aikuinen kun isästä ei siihen ollut.
Ero ei ollut mulle vaikea tai traumaattinen asia millään tapaa vaan valtava helpotus. Veljelleni se taisi olla raskaampi, mutta häntäkin auttoi äidin skarppaus ja hänen välinsä isään pysyivät koko ajan ihan hyvinä. Mitkään ongelmat, joita mulla ja veljellä on paljon, eivät johdu erosta vaan enemmänkin siitä ettei äiti eronnut aiemmin. En ole katkera isälleni tai vihaa häntä, mutta joitain ihmisiä kohtaan on vaan helpompi tuntea lämpimästi kun he ovat vähän etäällä ja et ole heistä lapsen tavoin riippuvainen.
Ihan nopeasti poimittua; kuvailet isääsi pahikseksi ja äitiäsi hyväksi - kuitenkin juuri isäsi kertoi sinulle totuuden jota et pystynyt käsittelemään lapsena. En sano tätä pahalla, enkä halua repiä haavoja, mutta oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että äitisi teki isääsi kohtaan väärin ja sitten vielä riisti häneltä isyyden kääntäen sinut häntä vastaan? Ihan rehellisesti, lapsi ajattelee ensisijaisesti omista vanhemmistaan hyvää, oli tilanne mikä hyvänsä, joten äitisi on sanoittanut sun päähäsi ne tunteet isääsi vastaan. Tekee paljon pahaa miettiä isäsi tunteita, vaikuttaa siltä, että äitisi on saanut sinut sulkemaan silmäsi siltä, miten asiat oikeasti ovat. Eikä tämä ole isäsi puolustelua, vaan toivon, että voisit korjata välisi häneen. Usein näissä erotilanteissa jompi kumpi vanhemmista ottaa sen lapsen siihen riitojen väliin. Siinä ei ole hyvä olla. Äitisi oli ovela. Hän todennäköisesti puhui sulle muuta ja isällesi toista. Isäsi reagoi siihen, ja tulee mieleen, että viimeisenä keinonaan kertoi äidistäsi sinulle totuuden, jotta olisi saanut pitää välinsä sinuun, ei noin muuten tehdä, isäsi on vaikuttanut kertomuksesi mukaan aika epätoivoiselta. En tarkoita, että sinulle näin olisi käynyt kun en tiedä miten asiat ovat menneet, mutta se on mahdollista että näin on käynyt. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kannattaa käydä jossakin juttelemassa lapsuudestasi, jotta saat purettua sieltä pahaa pois ja jatkaa kevyempänä elämääsi.
Näin tämä homma yleensä pyörii. Eli lapsi saadaan henkinen väkivalta välittämiseksi ja rakkaudeksi naamioimalla irrottautumaan muka ihan itse siitä toisesta vanhemmata, eikä tämä uhri kykene välttämättä koskaan ymmärtämään mitä kävi, ja syyttää kaikesta sitä etäännytettyä vanhempaa. Juuri tähän pitäisi puuttua.
Juurikin näin! Lastensuojelukaan ei puutu näihin. En ymmärrä, että kuinka tyhmiä ihmisiä sielläkin on töissä, tässä esimerkki; papereista kun käy selvästi ilmi, että lapsen äiti vaatinut, ettei lapsi saisi käydä isällään. Sitten äiti laittoi äänensä kuuluviin lapsen kautta, äiti soitti lastensuojeluun, ja väitti, ettei lapsi halua tavata isäänsä. Lapsi ei tule hetkeen isälleen, manipulointi tuottaa tulosta ja sitten se tulee oikeasti lapsen suusta samat sanat ja määräykset mitkä aiemmin tuli äidin suusta. Ja kappas, isä ei näe lastaan enää ja äiti saa kaiken tahtonsa läpi. Suomi on luvattu hullujen maa, ja näin niitä hulluja tehdään tänne lisää.
Erosta syyllisyyttä kantavat isät on hankala rasti mille hyvänsä parisuhteelle. Eikä tuo edes lopu koskaan. Mitäs sitten kun mies haluaa vielä 18-22 vuotiaatkin " lapsensa" raahata mukaan joka ikiselle viikonloppulomalle ja minne hyvänsä?
Nimim. Kuppi meni nurin lopullisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.
Hanna_J kirjoitti:
Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.
Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap katsoo tätä asiaa ihan väärästä vinkkelistä. Jos se ex on tuollainen, niin perheneuvolaan koko porukka! Mutta ihan nielemättä en uskoisi koskaan mitään, mitä joku exästään puhuu. Oma miesystäväni sanoo omaa exäänsä persoonallisuushäiriöiseksi narsistiksi kontrollifriikiksi matriarkaksi, jolloin muistutan häntä, että tokkopa olisit sen kanssa ollut melkein kahta vuosikymmentä, jos näin olisi. Itsekin nimittelen omaa exääni kädettömäksi vässykäksi. Joku toinen ei varmasti näin sanoisi. Ei kannata lapseen siirtää sitä vihaa, jota tuntee miehen exää kohtaan. Jos erosta on 2,5 vuotta ja ero on ollut hankala niin vanhemmat eivät ole vielä löytäneet yhteistä toimivaa toimintamallia. Se vaan on niin, että kun on lapsia, niin ne exät on aina kuvioissa mukana.
Ap kuule sulla on tässä mustasukkaisuutta ja lapsikin on mustasukkainen. Ero on tragedia lapselle, joutuu olemaan aina erossa toisesta vanhemmasta. Minä tiedän, mistä puhun. Olen erolapsi, minun lapseni on erolapsi ja minun miesystäväni lapsi on erolapsi. Mun miesystäväni ex kommunikoi mun miesystävälle päivittäin lapsen asiat viestein. Joskus se kiukkuaa, kun mies on käynyt mun kanssani kaksin ulkona ja lapsi on ollut tunnin yksin kotona. Noh niin oli munkin lapsi ja ne on jo neljäsluokkalaisia. Mies ei anna häiritä, munkin ex kiukuttelee meidän suhteesta. Ei pidä antaa asian häiritä, vaan vastata vain viesteihin, jotka oikeasti koskevat lasta. Oikealla tasolla. Lopulta löytyy tapa kommunikoida.
Tossa teidän tilanteessa eroa, sä et vaan osaa asettuu oikeaan rooliin. Totta kai lapsi oireilee kun äitinsäkin oireilee ja isänsä potee vielä huonoa omaatuntoa erosta eikä osaa asettaa rajoja. Usein aika auttaa. Mutta se ei auta yhtään että sinä rupeat sitten sääntöjä latelemaan. Sun exällä on kuitenkin oikeus toteuttaa vanhemmuutta exänsä kanssa kuten haluaa, sille et voi mitään. Ei lasta voi vihata sen takia, että se on huonossa tilanteessa. Toivottavasti miehesi ja exänsä tajuavat mennä perheneuvolaan.
Vierailija kirjoitti:
Hanna_J kirjoitti:
Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.
Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.
No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex ei suostu kuulemma menemään perheneuvolaan, koska hänet haukuttiin viimeksi siellä lyttyyn.. eikä ihme. Mies on siis pyytänyt. Ja siis itse olen kuullut noita puheluita. Mies ei suurentele, päinvastoin ei pidä niitä outoina, varmasti kun tottunut tuollaiseen käytökseen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanna_J kirjoitti:
Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.
Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.
No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.
Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.
"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"
Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanna_J kirjoitti:
Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.
Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.
No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.
Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.
"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"
Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.
Kuule, mulla oli syyni erota ja ero ei ole mikään häpeä. Todellakin, MINÄ JA VAIN MINÄ teen kaiken työn, kun ex tapaa lasta kaksi kertaa vuodessa muutaman tunnin ja asuu kilometrin päässä. Isääkö tässä pitäisi kiittää, hänkö istuu lapsen kanssa lukemassa kokeisiin, kannustaa lasta koulunkäynnissä, kestää selkeän ero-oireilun toisesta vanhemmastaan? Ja kyllä, valehtelen. Sanon, että isillä on paljon töitä, siksi ei tullut kevätjuhlaan, isillä oli töitä ja iskä on taas töissä, mutta saat aina soittaa iskälle, isi rakastaa ja välittää vaikka tekee paljon töitä. Rakastaa ja välittää oikeasti, se ei ole valhe. Syy isän tapaamattomuuteen on mitä on, häntä koittaa hänen omat vanhempansakin aktivoida. Meidän eroon ei liittynyt kolmansia osapuolia tai muita sotkuja, joista pitäisi katkeroitua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanna_J kirjoitti:
Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.
Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.
No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.
Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.
"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"
Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että on oikein olla tapaamatta lastaan, jos on jotain omaa ex-vaimoaan kohtaan? Se ei koskaan ole mikään syy, tuo on pelkkäö idiotismia. Mun pitää xmies on ilmoittanut yhdeksi syyksi sen, että ei halua olla lapsensa kanssa, koska tällöin minä saisin kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa. Ilman taustoja ei kannata urputtaa!
Apuva kirjoitti:
Joo, lapsella ei ole kavereita lainkaan koulun ulkopuolella. Ei edes opi siis kavereidenkaan kautta esim. jakamaan ja toimimaan yhdessä. Se kiljunta on kyllä katseilta ja en ihmettele, jos kukaan ei halua olla hänen kaverinsa, ainakaan myöhemmin. Aina hänen pitää päästä Linnanmäelle, kylpylöihin ja Hoploppiin joka vkloppu kun on täällä.
Hänen pitää yksinkertaisesti saada aivan kaikki, mitä hän näkee ja josta puhutaan. Onneksi isä ei ole ostelija, vaikka rahaa onkin. Mummi sen sijaan on, mutta se nyt vielä menettelee..
Tiedän, että tuo lapsi kasvatuksesta tulee toki eniten kärsimään. Äiti soittaa aivan joka asiasta koululle, tai tuolloin päiväkotiin. Miten lapsi oppii käsittelemään negatiivisia tunteita, kun heti äiti vaan tekee valituksen jos hänen lastaan on muka kohdeltu väärin..Tulee olemaan kyllä ahdistunut ja masentunut nuori/ aikuinen tuo tyttönen. Ap
Tossa ratkaisu. Otat miehen ja exän kanssa puheeksi, että miten me saataisiin hankittua lapselle kaveri, ihan selkästi sellaista kaipaa.. silleen kauniisti muotoilet asian. Lapsen käytöstä ei tarvitse tuohon keskusteluun ottaa mukaan, parempi että puhut asiasta silleen "hei mulla on idea/aatelkaa jos tää tyttö sais kavereita sieltä ja sieltä tai pitäisiköhän neuvoa miten voi kysyä kaveriksi muita lapsia tai ottaa yhteyttä johonkin perheeseen kun siellähän on se yks mukava tyttö ja ne vois tulla toimeen".
Lapsi saattaa olla mustasukkainen sulle ja ihan koko maailmalle, kun isän tai äidin huomio on jakautunut.... eron jälkeen kaikki muuttuu.
Joten... ratkaisu on mun mielestä se, että panostatte lapsen kaverisuhteisiin. Ei pakottamalla, mutta selvästi annatte eväitä siihen. Se on kaikille hyvä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanna_J kirjoitti:
Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.
Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.
No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.
Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.
"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"
Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että on oikein olla tapaamatta lastaan, jos on jotain omaa ex-vaimoaan kohtaan? Se ei koskaan ole mikään syy, tuo on pelkkäö idiotismia. Mun pitää xmies on ilmoittanut yhdeksi syyksi sen, että ei halua olla lapsensa kanssa, koska tällöin minä saisin kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa. Ilman taustoja ei kannata urputtaa!
On olemassa draamaa janoavia mt-ongelmaisia psyko naisia, joista on syytä pysytellä hyvin kaukana. Sellainen on oikeasti vaarallinen.
No minäpä kerron. Henkinen väkivalta on mulle oikein tuttu asia, koin sitä molemmilta vanhemmilta. Ja koulussa, koska sitähän kiusaaminen on. Aikuisena en ole joutunut enää uhriksi, mutta mun läheltä todella moni on ja olen heidän kanssaan sitä asiaa työstänyt ja koittanut auttaa. Omiakin jälkiä on tietenkin pitänyt työstää ja opittuja malleja purkaa. Olen todella vahvasti lastenhankintaa vastaan yleisellä tasolla, musta ihmisten pitäisi ymmärtää olla tekemättä lapsia jos eivät osaa kohdella niitä hyvin. Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa. Se on todella yleistä, varmasti yli puolet suomalaisista perheistä on henkisesti väkivaltaisia. Minusta useimmat henkisesti väkivaltaiset vanhemmat eivät ole pahoja, he ovat itse yleensä oppineet käytösmallit omilta vanhemmiltaan ollessaan heidän henkisen väkivaltansa uhreja lapsuudessaan. Eikä ole oikein tällaista ihmistä kohtaan, että loputtomassa sukupolvien sarjassa on heidän paikkansa ottaa vain vastaan edellisen sukupolven paha mutta jäädä paitsi omien lapsien rakkaudesta. Silti se on heidän selvä ja kiistaton moraalinen vastuunsa. Jos ei tietoisesti ole kyetty opettelemaan parempaa, ei pidä ryhtyä vanhemmaksi. Kierre pitää katkaista.
Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää. Siitä tulee mieleen enemmänkin lasut kaikkine ongelmineen.
Valtaosa henkisestä väkivallasta perheessä on miesten tekemää. Tähänkään ei puututa eikä kyetä puuttumaan. Edes aikuisiin kohdistuva henkinen väkivalta ei ole johtanut oikein mihinkään rakentaviin toimenpiteisiin valtion taholta, vaikka naiset ovat olleet äänekkäästi asiaa edistämässä.
Nyt jos yksilöidään äiti eli nainen väkivallan tekijäksi ja ryhdytään oikein hanakasti puuttumaan, siitä seuraa se, että henkisesti väkivaltaiset miehet alkavat käyttää tiedotuskampanjoista syntyneitä äidit henkiseen väkivaltaisuuteen yhdistäviä mielleyhtymiä ja mitä ikinä ohjelmia ja keinoja viranomaiset asiassa käyttävätkään, oman henkisen väkivaltansa ja vallankäytön välineinä. Naisvihaajat ja seksistit saavat vettä myllyynsä. Äitiys muuttuu entistä enemmän "vapaaksi riistaksi". Nyt jo äidit kohtaavat valtavan kritiikki- ja puuttumistaakan täysin asiattomasti tahoilta joille asia ei kuulu, tätäkö halutaan lisää?
Tilanne on nyt jo se, että sosiaaliviranomaiset ja tuomioistuimet työssään suosivat isiä ja katsovat heidän vastuuttomuuttaan ja henkistä väkivaltaisuuttaan sormien lävitse koska lapsen oikeus molempiin vanhempiin ja pyrkimys tasapuolisuuteen asetetaan lapsen parhaan edelle. Asiaa ei tarvitse parantaa enää yhtään olemalla "tasapuolinen" äitejä ja isiä kohtaan.