Vihaan mieheni itsekeskeistä käytöshäiriöistä 7v tytärtä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanna_J kirjoitti:

Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.

Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.

No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.

Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.

"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"

Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että on oikein olla tapaamatta lastaan, jos on jotain omaa ex-vaimoaan kohtaan? Se ei koskaan ole mikään syy, tuo on pelkkäö idiotismia. Mun pitää xmies on ilmoittanut yhdeksi syyksi sen, että ei halua olla lapsensa kanssa, koska tällöin minä saisin kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa. Ilman taustoja ei kannata urputtaa!

On olemassa draamaa janoavia mt-ongelmaisia psyko naisia, joista on syytä pysytellä hyvin kaukana. Sellainen on oikeasti vaarallinen.

Sitä "draamaa janoavaa mt-ongelmaista psykonaista" ei varmasti ole mikään pakko tavata, vaikka lastaan tapaisisikin. Ja kukaan tervejärkinen isä tai äiti ei antaisi lapsensa kasvaa "draamaajanoavan mt-ongelmaisen psykon" kanssa ihan noin vaan. Vähintäänkin vaatisin 50% tapaamisoikeutta isänä, jos lapsellani olisi noin kammottava äiti. Jos kokisin henkilön vaaralliseksi ja aivan psykoksi, niin ihan varmasti ottaisin lasta niim paljon luokseni kuin vain pystyisin. Mutta ei kun isähän ei suojele lastaan ollenkaan, pelkästään itseään. Ihan typerää! Oikeasti suurin osa näistä, että joku ex on ihan pipi on vaan satua. Mun ex on vainonnu ja uhkaillut, mutta rauhottu, kun toipui erosta ja en antanut siihen mahdollisuutta. Sitten se näki, mutta että en ole ohjailtavissa ja kommnikointi sujuu. Miehet ja naiset sortuu eron jälkeen vaikka millaiseen toimintaan.

Lasta pitäisi kaikkien ensisijaisesti kuitenkin ajatella.

Vaihda miestä, miehen pitäisi ottaa vastuuta lapsen kasvatuksesta, tästä lapsesta koituu vaan enemmän ongelmia, mitä isommaksi kasvaa.

Erolapsi täällä, erolapsi tuolla. Huh huh. Olisitte pysyneet yhdessä.

Minun lapseni myös eronnut puolisostaan. Lapset tuolloin 2ja puoli, toinen 5. Erosta muutama vuosi. Molemmilla jo uudet avokit

Kyllä näin lasten lomaviikolla tuota jälkipyykkiä vielä pestään, siis seurauksista kärsitään. Lapset vieläkin sekaisin erosta ja ties mitä oireita. Mutta minkäs tässä teet. Tää on kuulkaa tätä nykyaikaa, kele! Tuntuu, ettei edes yritetä ratkoa avioliiton ongelmia vaan otetaan ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille äideille, jotka käytätte omia lapsianne exänne elämän kiusaamiseen:

Seurustelin nuorempana pitkään miehen kanssa, joka oli yhden lapsen etävanhempi. Lapsen tullessa miehen luo (emme asuneet yhdessä, vaikka käytännössä vietinkin lähes kaiken aikani miehen luona) jutustelin heidän kanssaan yleensä siinä jonkun aikaa, ehkä syötiin, jonka jälkeen lähdin omiin menoihini, että isä ja lapsi saisivat olla yhdessä ja tehdä omia juttujaan.

Lapsen äiti jostain syystä vihasi minua ja lähetteli minulle viestejä, kuinka inhottava olen, annan huonoa esimerkkiä lapselle. Kaikkea todella rumaa ja jopa pelottavaa. Ignoroin nuo viestit täysin, keskustelin asiasta miesystäväni kanssa kyllä. 

Jossain vaiheessa tilanne oli kärjistynyt niin lapsen äidin luona, että äiti oli lyönyt lastaan ja lapsi oli juossut naapuriin, ja paikalle oli soitettu poliisi. Lapsen äiti syytti minua siitä, mikä oli sinänsä mielenkiintoista, olinhan tapahtumahetkellä sadan kilometrin päässä. Lapsi kävi terapiassakin ja lapsen isä yritti saada lasta itselleen, tuloksetta. 

Tätä jatkui epämääräisesti pari vuotta, kunnes lapsi tappoi itsensä. Aivan. Tappoi itensä. Ilmeisesti lapsen äidillä ei ollut omien harhojensa keskellä käynyt mielessäkään, miten tuhoisaa hänen mielenvikainen käytöksensä lasta kohtaan oli. Hän käytti lasta siis oman exänsä kiusaamiseen.

Itselleni selvisi tuolloin myös se, miten heikoilla isät erotilanteissa ja erojen jälkeen ovat. Vaikka äiti löisi lastaan, lapsi saa pysyä äidin luona, kunhan äiti menee terapiaan. Äiti vahti hysteerisenä, ettei lapsi vaan näe liikaa isäänsä. Pahalta tuntuu heidän kaikkien puolesta.

Juuri tämän takia pitäisi poistaa tabu äitien harjoittamasta henkisestä väkivallasta lapsiaan kohtaan. Miten voi olla mahdollista että joku äiti ei haluaisi että yleisesti ottaen puututtaisiin äitien harjoittamaan väkivaltaan lapsia kohtaan? Ei tule mieleen kuin yksi syy, ja se on se että nämä äidit itse harjoittavat tätä, eivätkä halua että siihen puututaan. Sama kuin alapeukuttaisi sitä että joku haluaa että pedojen touhuihin puututaan. Voiko sitä alapeukuttaa kukaan muu kuin pedo itse?

No minäpä kerron. Henkinen väkivalta on mulle oikein tuttu asia, koin sitä molemmilta vanhemmilta. Ja koulussa, koska sitähän kiusaaminen on. Aikuisena en ole joutunut enää uhriksi, mutta mun läheltä todella moni on ja olen heidän kanssaan sitä asiaa työstänyt ja koittanut auttaa. Omiakin jälkiä on tietenkin pitänyt työstää ja opittuja malleja purkaa. Olen todella vahvasti lastenhankintaa vastaan yleisellä tasolla, musta ihmisten pitäisi ymmärtää olla tekemättä lapsia jos eivät osaa kohdella niitä hyvin. Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa. Se on todella yleistä, varmasti yli puolet suomalaisista perheistä on henkisesti väkivaltaisia. Minusta useimmat henkisesti väkivaltaiset vanhemmat eivät ole pahoja, he ovat itse yleensä oppineet käytösmallit omilta vanhemmiltaan ollessaan heidän henkisen väkivaltansa uhreja lapsuudessaan. Eikä ole oikein tällaista ihmistä kohtaan, että loputtomassa sukupolvien sarjassa on heidän paikkansa ottaa vain vastaan edellisen sukupolven paha mutta jäädä paitsi omien lapsien rakkaudesta. Silti se on heidän selvä ja kiistaton moraalinen vastuunsa. Jos ei tietoisesti ole kyetty opettelemaan parempaa, ei pidä ryhtyä vanhemmaksi. Kierre pitää katkaista.

Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää. Siitä tulee mieleen enemmänkin lasut kaikkine ongelmineen.

Valtaosa henkisestä väkivallasta perheessä on miesten tekemää. Tähänkään ei puututa eikä kyetä puuttumaan. Edes aikuisiin kohdistuva henkinen väkivalta ei ole johtanut oikein mihinkään rakentaviin toimenpiteisiin valtion taholta, vaikka naiset ovat olleet äänekkäästi asiaa edistämässä.

Nyt jos yksilöidään äiti eli nainen väkivallan tekijäksi ja ryhdytään oikein hanakasti puuttumaan, siitä seuraa se, että henkisesti väkivaltaiset miehet alkavat käyttää tiedotuskampanjoista syntyneitä äidit henkiseen väkivaltaisuuteen yhdistäviä mielleyhtymiä ja mitä ikinä ohjelmia ja keinoja viranomaiset asiassa käyttävätkään, oman henkisen väkivaltansa ja vallankäytön välineinä. Naisvihaajat ja seksistit saavat vettä myllyynsä. Äitiys muuttuu entistä enemmän "vapaaksi riistaksi". Nyt jo äidit kohtaavat valtavan kritiikki- ja puuttumistaakan täysin asiattomasti tahoilta joille asia ei kuulu, tätäkö halutaan lisää?

Tilanne on nyt jo se, että sosiaaliviranomaiset ja tuomioistuimet työssään suosivat isiä ja katsovat heidän vastuuttomuuttaan ja henkistä väkivaltaisuuttaan sormien lävitse koska lapsen oikeus molempiin vanhempiin ja pyrkimys tasapuolisuuteen asetetaan lapsen parhaan edelle. Asiaa ei tarvitse parantaa enää yhtään olemalla "tasapuolinen" äitejä ja isiä kohtaan.

"Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa."

Anteeksi mutta mistä syystä luulet että niitä lapsia ennen tehtiin? Rakkaudesta? :D :D

" Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. . Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää."

Aika ruusuinen käsitys, mikäli kuvittelet että nämä vanhemmat jotka pahoinpitelevät lapsiaan henkisesti menisivät omin ehdoin mihinkään terapiaan oman väkivaltaisuuden vuoksi. Yhtä harvassa vat kuin ne pedot jotka menevät terapiaan pedoutensa vuoksi. Eihän heissä ole itsessään mitään vikaa eivätkä he ole väkivaltaisia toisia ihmisiä, varsinkaan omia lapsiaan kohtaan, ehei! 

Valtaosa lastaan kohtaan henkisesti väkivaltaisista ihmisistä on aivan normaaleja ja sortuu väkivaltaisuuteen ainoastaan koska ei osaa toimia paremmin. Juuri tämän väkivallan olemassaoloa ei tunnisteta, vaan hyvin samaan tapaan kuin seksuaalisen väkivallan kohdalla, asia etäännytetään itsestä ja normaaliudesta kuvittelemalla sen aiheutuvan aina pohjattomasta pahuudesta, vaikka "hyvät tyypit" tai vähintään normaalit ihmiset ovat suurin osa ongelmaa. Totta kai on ihmisiä, joilla ei ole pienintäkään halua muuttua sittenkään vaikka heidät saataisiin ymmärtämään toimintansa vahingollisuus. Se ei tarkoita, etteikö niille kannattaisi tehdä jotain, jotka ovat tavoitettavissa. En myöskään tarkoittanut terapiaa matalalla kynnyksellä vain henkisesti väkivaltaisille vanhemmille, vaan myös uhreille.

Syntyvyyden säännöstely sellaisena kuin se nykyään on ja ylipäätään vapaaehtoinen lapsettomuus todellisena vaihtoehtona on hyvin uusi idea. Lapset on otettu itsestäänselvyytenä mm. epäluotettavan ehkäisyn, naisten heikon aseman, korkean lapsikuolleisuuden ja lapsityövoiman käytön takia. Itsekästä tietenkin myös, mutta paljon pakottavammista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Erolapsi täällä, erolapsi tuolla. Huh huh. Olisitte pysyneet yhdessä.

Minun lapseni myös eronnut puolisostaan. Lapset tuolloin 2ja puoli, toinen 5. Erosta muutama vuosi. Molemmilla jo uudet avokit

Kyllä näin lasten lomaviikolla tuota jälkipyykkiä vielä pestään, siis seurauksista kärsitään. Lapset vieläkin sekaisin erosta ja ties mitä oireita. Mutta minkäs tässä teet. Tää on kuulkaa tätä nykyaikaa, kele! Tuntuu, ettei edes yritetä ratkoa avioliiton ongelmia vaan otetaan ero.

Asiathan ei ole noin yksinkertaisia. Traumatisoituneita lapsia kasvaa myös niissä perheissä, joissa vanhemmat väenvängällä pysyvät yhdessä. Kylmä ja riitainen ilmapiiri kotona ei sekään ole paras kasvuympäristö. Joskus elämässä sattuu ja tapahtuu. Erotessakin voi pyrkiä hyvään vanhemmuuteen ja järkevään kommunikaatioon exän kanssa. Avioerot ei ole tätä päivää, niitä on aina ollut. Vai pitäisikö tänä päivänäkin naisten kestää juoppohulluja, toista naista pitävää miestä tai miesten sitten kontrollifriikkejä naisia. Ei pidä huudella, että erotaan turhaan yms. Minun exälleni kehittyi paha peliriippuvuus, pelasi kymmeniä tuhansia ja minä en kyennyt enää elämään siinä. En pystynyt katsomaan miestä edes silmiin ja joka päivä saa pelätä lähteekö koti alta kohta vai missä mennään. Mitä siinä voi tehdä, kun toinen ei myönnä ongelmaa, ei mene avunpiiriin ja valehtelee valehtelemistaan. Lapsi joutui näkemään riitelyä, kotona oli ahdistunut ilmapiiri. Oliko sekään lapselle hyvä? Kun siinä avioliitossa minäkin ahdistuin ja masennuin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää erota. Et voi olla aikuisena perheessä jossa vihaat lasta. Vihaat lasta! Kuuntele itseäsi. Ei ole mikään ihmekään jos lapsi oireilee ihan jo pelkästään tuollaisen takia.

Jos et pysty olemaan miehen kanssa vahingoittamatta hänen lastaan ja tekemättä isänsä kotia hänelle turvattomaksi, SUN EI KUULU OLLA SEN KANSSA. OLET AIKUINEN. OLE AIKUINEN JA OTA VASTUU JA LÄHDE.

Tämä on katkeran ja manipuloivan exän kommentti :) samalla hän ajattelee tätä kirjoittaessaan että Jesss, suunnitelma toimi kun käski tyttären ärsyttää tahallaan ja kiukutella isänsä luona. Äitipuoli tuskin vihaisi pientä viatonta lasta, joka on lapsi ja käyttäytyy kuin lapsi, mutta ap:n tapauksessa lapsi ei todellakaan ole normaali eikä normaali käytöksinen.

Mulla ei ole lasta mutta olen kyllä ollut isän uusi kaksi kertaa ja erolapsi yhdesti.

Kun sinulla on tuo erokokemus takanasi, niin kiinnostaisi tietää, että miten omat vanhempasi hoitivat eron ja varsinkin sen jälkeisen kasvatuksen? Ja kokemuksia noin niinkuin muutenkin, ei ole ollut varmastikaan helppoa. Oman kokemuksen mukaan erolapset ovat hankalia, ja aikuisenakin ongelmat vain jatkuvat varsinkin jos joku aikuisista ei ole ollut aikuinen uusperhe kuviossa vaan laittanut kapuloita rattaisiin tahallaan. Eikä ole tarkoitus pahoittaa mieltä, kiinnostaisi vain tietää. Se tuntuu olevan jotenkin tabu aihe mistä ei saa puhua.

Äiti hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tosi hyvin. Oli entistä enemmän läsnä ja piti kiinni periaatepäätöksestä olla olematta katkera, ajattelematta isästä pahaa ja riitelemättä vaikka isä ei varmasti tehnyt mitään osaa tästä helpoksi. Meillä oli kaikenlaista muutakin vaikeaa meneillään ja ero oli taloudellisesti katastrofi äidille, mutta joskus kovan paineen alla ihmisistä tulee vastuullisin ja kypsin versionsa ja äidille kävi näin.

Vuoden kuluttua äiti kuitenkin toi ensimmäisen uuden kumppaninsa meille hyvin ajattelemattomasti. Äijä vaan ilmestyi sinne, asiasta ei puhuttu kunnolla, mulle ja veljelle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa millä tahdilla hän tuli osaksi perhettä. Tässä vaiheessa lopahti myös äidin riittävä läsnäolo. En osaa enää sanoa oliko miehessä oikeasti joku vikana mutta minun ja veljen kokemus hänestä oli että tunkeutui kotiin ja oli siellä painostava ja ahdistava läsnäolo joka teki kodista kurjan paikan, ajoi meidät linnoittautumaan huoneisiimme ja etäännytti äidistä. Ainakaan ei osannut voittaa meitä puolelleen millään tapaa, eikä ehkä edes yrittänyt. Hän ja äiti eivät onneksi olleet monta vuotta yhdessä. Äidin seuraava kumppani oli ihan erilainen, otti asiakseen tutustua muhun ja veljeen ja teki paikalla ollessaan kodista vaan eloisamman ja mukavamman. Sekin auttoi että meillä oli aluksi häneen veto-oikeus, jos ei haluttu että hän tulee tänään käymään, hän ei tullut. Ei taidettu kertaakaan käyttää tätä veto-oikeutta, mutta sillä oli iso merkitys.

Isä ei ole oikein isämateriaalia. Hän hoiti mua kuulemma tosi hyvin taaperoikään asti mutta siitä asti mistä muistan tai olen tajunnut mitään olen tiennyt ettei isään oikein voi luottaa missään asiassa. Hallitsee tunteensa huonosti, ei pysty johdonmukaisuuteen, ei ole turvallinen aikuinen, ei oikein ymmärrä mitään lapsen tarpeista tai aikuistenkaan tarpeista tai tunteista tai mistään muustakaan. Erossa hän yritti saada mut kelkkaansa kertomalla mulle itsensä ja äidin välisiä asioita, sellaisia joista aikuisenkaan lapsen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään ja jotka kyllä olivat totta ja näyttivät äidin aika hirveässä valossa. Ymmärsin että isä teki todella väärin ja vastuuttomasti kertoessaan sellaista mulle ja yrittäessään kääntää mua äitiä vastaan, loukkaannuin pahasti ja katkaisin välit häneen lapsen mittakaavalla aika pitkäksi aikaa, ehkä vuodeksi. Olin ehkä juuri isän takia aika pikkuvanha, oli pakko tajuta kaikenlaista mitä hän ei tajunnut, suojella itseäni hänen vastuuttomuudeltaan ja olla muutenkin itselleni ja veljelleni ja vähän äidillekin aikuinen kun isästä ei siihen ollut.

Ero ei ollut mulle vaikea tai traumaattinen asia millään tapaa vaan valtava helpotus. Veljelleni se taisi olla raskaampi, mutta häntäkin auttoi äidin skarppaus ja hänen välinsä isään pysyivät koko ajan ihan hyvinä. Mitkään ongelmat, joita mulla ja veljellä on paljon, eivät johdu erosta vaan enemmänkin siitä ettei äiti eronnut aiemmin. En ole katkera isälleni tai vihaa häntä, mutta joitain ihmisiä kohtaan on vaan helpompi tuntea lämpimästi kun he ovat vähän etäällä ja et ole heistä lapsen tavoin riippuvainen.

Ihan nopeasti poimittua; kuvailet isääsi pahikseksi ja äitiäsi hyväksi - kuitenkin juuri isäsi kertoi sinulle totuuden jota et pystynyt käsittelemään lapsena. En sano tätä pahalla, enkä halua repiä haavoja, mutta oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että äitisi teki isääsi kohtaan väärin ja sitten vielä riisti häneltä isyyden kääntäen sinut häntä vastaan? Ihan rehellisesti, lapsi ajattelee ensisijaisesti omista vanhemmistaan hyvää, oli tilanne mikä hyvänsä, joten äitisi on sanoittanut sun päähäsi ne tunteet isääsi vastaan. Tekee paljon pahaa miettiä isäsi tunteita, vaikuttaa siltä, että äitisi on saanut sinut sulkemaan silmäsi siltä, miten asiat oikeasti ovat. Eikä tämä ole isäsi puolustelua, vaan toivon, että voisit korjata välisi häneen. Usein näissä erotilanteissa jompi kumpi vanhemmista ottaa sen lapsen siihen riitojen väliin. Siinä ei ole hyvä olla. Äitisi oli ovela. Hän todennäköisesti puhui sulle muuta ja isällesi toista. Isäsi reagoi siihen, ja tulee mieleen, että viimeisenä keinonaan kertoi äidistäsi sinulle totuuden, jotta olisi saanut pitää välinsä sinuun, ei noin muuten tehdä, isäsi on vaikuttanut kertomuksesi mukaan aika epätoivoiselta. En tarkoita, että sinulle näin olisi käynyt kun en tiedä miten asiat ovat menneet, mutta se on mahdollista että näin on käynyt. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kannattaa käydä jossakin juttelemassa lapsuudestasi, jotta saat purettua sieltä pahaa pois ja jatkaa kevyempänä elämääsi.

xD mitä IHMETTÄ, hyvä ihminen!?!

Kerron äidistäni kolme asiaa:

1. Sanon että ero teki äidin vastuullisimmaksi ja kypsimmäksi versioksi itsestään ja että hän hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tämän johdosta hyvin.

2. Että tämän vuoden päätyttyä hän toimi ajattelemattomasti ja itsekkäästi ja laiminlöi velvollisuutensa vanhempana.

3. Että hän teki jotain niin pahaa, että isäni uskoi että sen kertominen kääntäisi lapsen äitiään vastaan.

Tämä on sinusta niin ylistävää puhetta, että se ei todennäköisesti ole totta ja olen varmaankin manipulatiivisen äitini pauloissa ja aivopesemä ja uskon edelleen kaiken mitä hän sanoi kun olin lapsi?

Kerron isästäni, että hän on vanhemmuuteen kykenemätön epäluotettava ihminen jota kohtaan mun on ollut paljon helpompi tuntea lämpimästi eron jälkeen kun hän ei enää ollut elämässäni vastuullisessa asemassa jossa olisi pystynyt aiheuttamaan minulle turvattomuutta. Mutta varmaan äiti hajotti mun ja isän välit erossa? Paras asia jonka voin sanoa isästäni on se, mitä mulle on kerrottu ajasta jota en itse muista. Kenen arvelet kertoneen? Mutta varmaan äiti on mun ensi muistoistani asti yrittänyt kääntää mua häntä vastaan. Kerron isän olleen kelvoton ja turvaton vanhempi, ja sinä oletat tämän perusteella että mulla täytyy olla häneen huonot välit ja että mulla täytyy olla jotain työstämätöntä terapian tarvetta ja mua varmasti kalvaa kun en ole voinut antaa anteeksi. Ajatteletko sä, että ihminen joka on siirtynyt loukatuksi tulemisesta eteenpäin ei enää tiedä tai ei voi sanoa suoraan, miten häntä loukattiin? Ajatteletko, että eteenpäin siirtymistä ei voi olla ilman anteeksiantoa ja anteeksiantoa ei voi olla ilman sitä, että lakataan pitämästä loukkaajaa vastuussa ja ollaan kuin hän ei olisi tehnyt mitään väärin? 1/2

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää erota. Et voi olla aikuisena perheessä jossa vihaat lasta. Vihaat lasta! Kuuntele itseäsi. Ei ole mikään ihmekään jos lapsi oireilee ihan jo pelkästään tuollaisen takia.

Jos et pysty olemaan miehen kanssa vahingoittamatta hänen lastaan ja tekemättä isänsä kotia hänelle turvattomaksi, SUN EI KUULU OLLA SEN KANSSA. OLET AIKUINEN. OLE AIKUINEN JA OTA VASTUU JA LÄHDE.

Tämä on katkeran ja manipuloivan exän kommentti :) samalla hän ajattelee tätä kirjoittaessaan että Jesss, suunnitelma toimi kun käski tyttären ärsyttää tahallaan ja kiukutella isänsä luona. Äitipuoli tuskin vihaisi pientä viatonta lasta, joka on lapsi ja käyttäytyy kuin lapsi, mutta ap:n tapauksessa lapsi ei todellakaan ole normaali eikä normaali käytöksinen.

Mulla ei ole lasta mutta olen kyllä ollut isän uusi kaksi kertaa ja erolapsi yhdesti.

Kun sinulla on tuo erokokemus takanasi, niin kiinnostaisi tietää, että miten omat vanhempasi hoitivat eron ja varsinkin sen jälkeisen kasvatuksen? Ja kokemuksia noin niinkuin muutenkin, ei ole ollut varmastikaan helppoa. Oman kokemuksen mukaan erolapset ovat hankalia, ja aikuisenakin ongelmat vain jatkuvat varsinkin jos joku aikuisista ei ole ollut aikuinen uusperhe kuviossa vaan laittanut kapuloita rattaisiin tahallaan. Eikä ole tarkoitus pahoittaa mieltä, kiinnostaisi vain tietää. Se tuntuu olevan jotenkin tabu aihe mistä ei saa puhua.

Äiti hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tosi hyvin. Oli entistä enemmän läsnä ja piti kiinni periaatepäätöksestä olla olematta katkera, ajattelematta isästä pahaa ja riitelemättä vaikka isä ei varmasti tehnyt mitään osaa tästä helpoksi. Meillä oli kaikenlaista muutakin vaikeaa meneillään ja ero oli taloudellisesti katastrofi äidille, mutta joskus kovan paineen alla ihmisistä tulee vastuullisin ja kypsin versionsa ja äidille kävi näin.

Vuoden kuluttua äiti kuitenkin toi ensimmäisen uuden kumppaninsa meille hyvin ajattelemattomasti. Äijä vaan ilmestyi sinne, asiasta ei puhuttu kunnolla, mulle ja veljelle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa millä tahdilla hän tuli osaksi perhettä. Tässä vaiheessa lopahti myös äidin riittävä läsnäolo. En osaa enää sanoa oliko miehessä oikeasti joku vikana mutta minun ja veljen kokemus hänestä oli että tunkeutui kotiin ja oli siellä painostava ja ahdistava läsnäolo joka teki kodista kurjan paikan, ajoi meidät linnoittautumaan huoneisiimme ja etäännytti äidistä. Ainakaan ei osannut voittaa meitä puolelleen millään tapaa, eikä ehkä edes yrittänyt. Hän ja äiti eivät onneksi olleet monta vuotta yhdessä. Äidin seuraava kumppani oli ihan erilainen, otti asiakseen tutustua muhun ja veljeen ja teki paikalla ollessaan kodista vaan eloisamman ja mukavamman. Sekin auttoi että meillä oli aluksi häneen veto-oikeus, jos ei haluttu että hän tulee tänään käymään, hän ei tullut. Ei taidettu kertaakaan käyttää tätä veto-oikeutta, mutta sillä oli iso merkitys.

Isä ei ole oikein isämateriaalia. Hän hoiti mua kuulemma tosi hyvin taaperoikään asti mutta siitä asti mistä muistan tai olen tajunnut mitään olen tiennyt ettei isään oikein voi luottaa missään asiassa. Hallitsee tunteensa huonosti, ei pysty johdonmukaisuuteen, ei ole turvallinen aikuinen, ei oikein ymmärrä mitään lapsen tarpeista tai aikuistenkaan tarpeista tai tunteista tai mistään muustakaan. Erossa hän yritti saada mut kelkkaansa kertomalla mulle itsensä ja äidin välisiä asioita, sellaisia joista aikuisenkaan lapsen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään ja jotka kyllä olivat totta ja näyttivät äidin aika hirveässä valossa. Ymmärsin että isä teki todella väärin ja vastuuttomasti kertoessaan sellaista mulle ja yrittäessään kääntää mua äitiä vastaan, loukkaannuin pahasti ja katkaisin välit häneen lapsen mittakaavalla aika pitkäksi aikaa, ehkä vuodeksi. Olin ehkä juuri isän takia aika pikkuvanha, oli pakko tajuta kaikenlaista mitä hän ei tajunnut, suojella itseäni hänen vastuuttomuudeltaan ja olla muutenkin itselleni ja veljelleni ja vähän äidillekin aikuinen kun isästä ei siihen ollut.

Ero ei ollut mulle vaikea tai traumaattinen asia millään tapaa vaan valtava helpotus. Veljelleni se taisi olla raskaampi, mutta häntäkin auttoi äidin skarppaus ja hänen välinsä isään pysyivät koko ajan ihan hyvinä. Mitkään ongelmat, joita mulla ja veljellä on paljon, eivät johdu erosta vaan enemmänkin siitä ettei äiti eronnut aiemmin. En ole katkera isälleni tai vihaa häntä, mutta joitain ihmisiä kohtaan on vaan helpompi tuntea lämpimästi kun he ovat vähän etäällä ja et ole heistä lapsen tavoin riippuvainen.

Ihan nopeasti poimittua; kuvailet isääsi pahikseksi ja äitiäsi hyväksi - kuitenkin juuri isäsi kertoi sinulle totuuden jota et pystynyt käsittelemään lapsena. En sano tätä pahalla, enkä halua repiä haavoja, mutta oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että äitisi teki isääsi kohtaan väärin ja sitten vielä riisti häneltä isyyden kääntäen sinut häntä vastaan? Ihan rehellisesti, lapsi ajattelee ensisijaisesti omista vanhemmistaan hyvää, oli tilanne mikä hyvänsä, joten äitisi on sanoittanut sun päähäsi ne tunteet isääsi vastaan. Tekee paljon pahaa miettiä isäsi tunteita, vaikuttaa siltä, että äitisi on saanut sinut sulkemaan silmäsi siltä, miten asiat oikeasti ovat. Eikä tämä ole isäsi puolustelua, vaan toivon, että voisit korjata välisi häneen. Usein näissä erotilanteissa jompi kumpi vanhemmista ottaa sen lapsen siihen riitojen väliin. Siinä ei ole hyvä olla. Äitisi oli ovela. Hän todennäköisesti puhui sulle muuta ja isällesi toista. Isäsi reagoi siihen, ja tulee mieleen, että viimeisenä keinonaan kertoi äidistäsi sinulle totuuden, jotta olisi saanut pitää välinsä sinuun, ei noin muuten tehdä, isäsi on vaikuttanut kertomuksesi mukaan aika epätoivoiselta. En tarkoita, että sinulle näin olisi käynyt kun en tiedä miten asiat ovat menneet, mutta se on mahdollista että näin on käynyt. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kannattaa käydä jossakin juttelemassa lapsuudestasi, jotta saat purettua sieltä pahaa pois ja jatkaa kevyempänä elämääsi.

xD mitä IHMETTÄ, hyvä ihminen!?!

Kerron äidistäni kolme asiaa:

1. Sanon että ero teki äidin vastuullisimmaksi ja kypsimmäksi versioksi itsestään ja että hän hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tämän johdosta hyvin.

2. Että tämän vuoden päätyttyä hän toimi ajattelemattomasti ja itsekkäästi ja laiminlöi velvollisuutensa vanhempana.

3. Että hän teki jotain niin pahaa, että isäni uskoi että sen kertominen kääntäisi lapsen äitiään vastaan.

Tämä on sinusta niin ylistävää puhetta, että se ei todennäköisesti ole totta ja olen varmaankin manipulatiivisen äitini pauloissa ja aivopesemä ja uskon edelleen kaiken mitä hän sanoi kun olin lapsi?

Kerron isästäni, että hän on vanhemmuuteen kykenemätön epäluotettava ihminen jota kohtaan mun on ollut paljon helpompi tuntea lämpimästi eron jälkeen kun hän ei enää ollut elämässäni vastuullisessa asemassa jossa olisi pystynyt aiheuttamaan minulle turvattomuutta. Mutta varmaan äiti hajotti mun ja isän välit erossa? Paras asia jonka voin sanoa isästäni on se, mitä mulle on kerrottu ajasta jota en itse muista. Kenen arvelet kertoneen? Mutta varmaan äiti on mun ensi muistoistani asti yrittänyt kääntää mua häntä vastaan. Kerron isän olleen kelvoton ja turvaton vanhempi, ja sinä oletat tämän perusteella että mulla täytyy olla häneen huonot välit ja että mulla täytyy olla jotain työstämätöntä terapian tarvetta ja mua varmasti kalvaa kun en ole voinut antaa anteeksi. Ajatteletko sä, että ihminen joka on siirtynyt loukatuksi tulemisesta eteenpäin ei enää tiedä tai ei voi sanoa suoraan, miten häntä loukattiin? Ajatteletko, että eteenpäin siirtymistä ei voi olla ilman anteeksiantoa ja anteeksiantoa ei voi olla ilman sitä, että lakataan pitämästä loukkaajaa vastuussa ja ollaan kuin hän ei olisi tehnyt mitään väärin? 1/2

Totta kai äitini kertoi erossa isälle yhtä ja minulle toista. Niin se tehdään, kun lapsi säästetään aikuisten välienselvittelyiltä. Keksit omasta päästäsi, että isän välit minuun olisivat olleet uhattuina. No, niin ne olivatkin, isän uusi koti tuli kävelymatkan päähän meiltä ja mulle ja veljelleni annettiin täysi vapaus valita kummassa asutaan ja kulkea kotien välillä miten halutaan. Kun tapaaminen olisi jäänyt mun tahtoni varaan, isällä oli hyvät syyt pelätä ettei mua näkyisi, ja varmasti hän olikin epätoivoinen. Aikuisten asioiden pistäminen mun kannettavakseni, yritys kääntää mut äitiä vastaan ja pilata multa viimeinenkin vanhempi johon voin turvautua, omia tunteitaan helpottaakseen, on yksi pahimmista asioista joita isä on mulle tehnyt. Musta on käsittämätöntä, että kukaan yrittäisi oikeuttaa tätä millään. On oltava todella vahvasti motivoinut näkemään äiti pahana ja isä hyvänä, että tällaiseen ryhtyy. Ihmettelen miksi kukaan olisi.

Mun välini isään ovat ihan hyvät, ei tarvitse harmitella. Ne olivat parhaimmillaan muutama vuosi eron jälkeen, kun sain elää turvassa isän epävakaudelta ja pystyin käymään hänellä vain kylässä. Hänellä oli uusi puoliso joka pystyi järjestämään luotettavuuden isän puolesta ja olemaan puskurina ja suojelemaan minua, jos isä oli erityisen hankalana. Äiti ei koskaan osannut tätä, äitipuoli sen sijaan jaksoi pitkään hoitaa tehtävää mestarillisesti. Vietin paljon aikaa heidän kanssaan. Nyt en ole enää yhtä läheinen isän kanssa kun hän on muuttanut kauemmaksi ja tietenkin äitipuolesta erottuaan taas vaikeammaksi kestää.

Vielä sellainen asia, että aliarvioit lapsia pahasti. Aikuisille eivät useimmat kehtaa mennä sanomaan, etteivät tiedä omia asioitaan, mutta ei sellaista pitäisi sanoa lapsellekaan jollei ole todella painavia syitä. On monia asioita joita lapsi ei voi täysin ymmärtää, mutta on vahingollista kiistää lapsen oma ymmärrys niistä asioista, joihin se riittäisi hyvin. Se on gaslightausta. Mä en ole tässä jakanut niitä selkeitä, yksiselitteisiä tapahtumia ja sanoja joista heti tajuaisit, että mun ymmärrykseni asioista on kristallinkirkas ja oikea. Mulla ei ole halua laittaa perhettäni ja lapsuuttani sosiaalipornoksi tänne, kun pääpiirteiden kertominen riittää hyvin. Harmi, että sen takia joku on valmis olettamaan, että äidin on oltava paha ja manipuloiva ja isän viaton uhri joten minä en varmasti voi tietää mistä puhun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erolapsi täällä, erolapsi tuolla. Huh huh. Olisitte pysyneet yhdessä.

Minun lapseni myös eronnut puolisostaan. Lapset tuolloin 2ja puoli, toinen 5. Erosta muutama vuosi. Molemmilla jo uudet avokit

Kyllä näin lasten lomaviikolla tuota jälkipyykkiä vielä pestään, siis seurauksista kärsitään. Lapset vieläkin sekaisin erosta ja ties mitä oireita. Mutta minkäs tässä teet. Tää on kuulkaa tätä nykyaikaa, kele! Tuntuu, ettei edes yritetä ratkoa avioliiton ongelmia vaan otetaan ero.

Asiathan ei ole noin yksinkertaisia. Traumatisoituneita lapsia kasvaa myös niissä perheissä, joissa vanhemmat väenvängällä pysyvät yhdessä. Kylmä ja riitainen ilmapiiri kotona ei sekään ole paras kasvuympäristö. Joskus elämässä sattuu ja tapahtuu. Erotessakin voi pyrkiä hyvään vanhemmuuteen ja järkevään kommunikaatioon exän kanssa. Avioerot ei ole tätä päivää, niitä on aina ollut. Vai pitäisikö tänä päivänäkin naisten kestää juoppohulluja, toista naista pitävää miestä tai miesten sitten kontrollifriikkejä naisia. Ei pidä huudella, että erotaan turhaan yms. Minun exälleni kehittyi paha peliriippuvuus, pelasi kymmeniä tuhansia ja minä en kyennyt enää elämään siinä. En pystynyt katsomaan miestä edes silmiin ja joka päivä saa pelätä lähteekö koti alta kohta vai missä mennään. Mitä siinä voi tehdä, kun toinen ei myönnä ongelmaa, ei mene avunpiiriin ja valehtelee valehtelemistaan. Lapsi joutui näkemään riitelyä, kotona oli ahdistunut ilmapiiri. Oliko sekään lapselle hyvä? Kun siinä avioliitossa minäkin ahdistuin ja masennuin.

Kyllä, turhaan erotaan. Se on tätä päivää. Voit tutustua tilastoihin. Yleensä ei jakseta tehdä työtä asioiden korjaamiseksi, liiton parantamiseksi.

Toki ongelmia on jokaisella, joskuson kaikille parempi erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erolapsi täällä, erolapsi tuolla. Huh huh. Olisitte pysyneet yhdessä.

Minun lapseni myös eronnut puolisostaan. Lapset tuolloin 2ja puoli, toinen 5. Erosta muutama vuosi. Molemmilla jo uudet avokit

Kyllä näin lasten lomaviikolla tuota jälkipyykkiä vielä pestään, siis seurauksista kärsitään. Lapset vieläkin sekaisin erosta ja ties mitä oireita. Mutta minkäs tässä teet. Tää on kuulkaa tätä nykyaikaa, kele! Tuntuu, ettei edes yritetä ratkoa avioliiton ongelmia vaan otetaan ero.

Asiathan ei ole noin yksinkertaisia. Traumatisoituneita lapsia kasvaa myös niissä perheissä, joissa vanhemmat väenvängällä pysyvät yhdessä. Kylmä ja riitainen ilmapiiri kotona ei sekään ole paras kasvuympäristö. Joskus elämässä sattuu ja tapahtuu. Erotessakin voi pyrkiä hyvään vanhemmuuteen ja järkevään kommunikaatioon exän kanssa. Avioerot ei ole tätä päivää, niitä on aina ollut. Vai pitäisikö tänä päivänäkin naisten kestää juoppohulluja, toista naista pitävää miestä tai miesten sitten kontrollifriikkejä naisia. Ei pidä huudella, että erotaan turhaan yms. Minun exälleni kehittyi paha peliriippuvuus, pelasi kymmeniä tuhansia ja minä en kyennyt enää elämään siinä. En pystynyt katsomaan miestä edes silmiin ja joka päivä saa pelätä lähteekö koti alta kohta vai missä mennään. Mitä siinä voi tehdä, kun toinen ei myönnä ongelmaa, ei mene avunpiiriin ja valehtelee valehtelemistaan. Lapsi joutui näkemään riitelyä, kotona oli ahdistunut ilmapiiri. Oliko sekään lapselle hyvä? Kun siinä avioliitossa minäkin ahdistuin ja masennuin.

Kyllä, turhaan erotaan. Se on tätä päivää. Voit tutustua tilastoihin. Yleensä ei jakseta tehdä työtä asioiden korjaamiseksi, liiton parantamiseksi.

Toki ongelmia on jokaisella, joskuson kaikille parempi erota.

Mihin tilastoihin? Millä perusteella väität eroja turhiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille äideille, jotka käytätte omia lapsianne exänne elämän kiusaamiseen:

Seurustelin nuorempana pitkään miehen kanssa, joka oli yhden lapsen etävanhempi. Lapsen tullessa miehen luo (emme asuneet yhdessä, vaikka käytännössä vietinkin lähes kaiken aikani miehen luona) jutustelin heidän kanssaan yleensä siinä jonkun aikaa, ehkä syötiin, jonka jälkeen lähdin omiin menoihini, että isä ja lapsi saisivat olla yhdessä ja tehdä omia juttujaan.

Lapsen äiti jostain syystä vihasi minua ja lähetteli minulle viestejä, kuinka inhottava olen, annan huonoa esimerkkiä lapselle. Kaikkea todella rumaa ja jopa pelottavaa. Ignoroin nuo viestit täysin, keskustelin asiasta miesystäväni kanssa kyllä. 

Jossain vaiheessa tilanne oli kärjistynyt niin lapsen äidin luona, että äiti oli lyönyt lastaan ja lapsi oli juossut naapuriin, ja paikalle oli soitettu poliisi. Lapsen äiti syytti minua siitä, mikä oli sinänsä mielenkiintoista, olinhan tapahtumahetkellä sadan kilometrin päässä. Lapsi kävi terapiassakin ja lapsen isä yritti saada lasta itselleen, tuloksetta. 

Tätä jatkui epämääräisesti pari vuotta, kunnes lapsi tappoi itsensä. Aivan. Tappoi itensä. Ilmeisesti lapsen äidillä ei ollut omien harhojensa keskellä käynyt mielessäkään, miten tuhoisaa hänen mielenvikainen käytöksensä lasta kohtaan oli. Hän käytti lasta siis oman exänsä kiusaamiseen.

Itselleni selvisi tuolloin myös se, miten heikoilla isät erotilanteissa ja erojen jälkeen ovat. Vaikka äiti löisi lastaan, lapsi saa pysyä äidin luona, kunhan äiti menee terapiaan. Äiti vahti hysteerisenä, ettei lapsi vaan näe liikaa isäänsä. Pahalta tuntuu heidän kaikkien puolesta.

Juuri tämän takia pitäisi poistaa tabu äitien harjoittamasta henkisestä väkivallasta lapsiaan kohtaan. Miten voi olla mahdollista että joku äiti ei haluaisi että yleisesti ottaen puututtaisiin äitien harjoittamaan väkivaltaan lapsia kohtaan? Ei tule mieleen kuin yksi syy, ja se on se että nämä äidit itse harjoittavat tätä, eivätkä halua että siihen puututaan. Sama kuin alapeukuttaisi sitä että joku haluaa että pedojen touhuihin puututaan. Voiko sitä alapeukuttaa kukaan muu kuin pedo itse?

No minäpä kerron. Henkinen väkivalta on mulle oikein tuttu asia, koin sitä molemmilta vanhemmilta. Ja koulussa, koska sitähän kiusaaminen on. Aikuisena en ole joutunut enää uhriksi, mutta mun läheltä todella moni on ja olen heidän kanssaan sitä asiaa työstänyt ja koittanut auttaa. Omiakin jälkiä on tietenkin pitänyt työstää ja opittuja malleja purkaa. Olen todella vahvasti lastenhankintaa vastaan yleisellä tasolla, musta ihmisten pitäisi ymmärtää olla tekemättä lapsia jos eivät osaa kohdella niitä hyvin. Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa. Se on todella yleistä, varmasti yli puolet suomalaisista perheistä on henkisesti väkivaltaisia. Minusta useimmat henkisesti väkivaltaiset vanhemmat eivät ole pahoja, he ovat itse yleensä oppineet käytösmallit omilta vanhemmiltaan ollessaan heidän henkisen väkivaltansa uhreja lapsuudessaan. Eikä ole oikein tällaista ihmistä kohtaan, että loputtomassa sukupolvien sarjassa on heidän paikkansa ottaa vain vastaan edellisen sukupolven paha mutta jäädä paitsi omien lapsien rakkaudesta. Silti se on heidän selvä ja kiistaton moraalinen vastuunsa. Jos ei tietoisesti ole kyetty opettelemaan parempaa, ei pidä ryhtyä vanhemmaksi. Kierre pitää katkaista.

Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää. Siitä tulee mieleen enemmänkin lasut kaikkine ongelmineen.

Valtaosa henkisestä väkivallasta perheessä on miesten tekemää. Tähänkään ei puututa eikä kyetä puuttumaan. Edes aikuisiin kohdistuva henkinen väkivalta ei ole johtanut oikein mihinkään rakentaviin toimenpiteisiin valtion taholta, vaikka naiset ovat olleet äänekkäästi asiaa edistämässä.

Nyt jos yksilöidään äiti eli nainen väkivallan tekijäksi ja ryhdytään oikein hanakasti puuttumaan, siitä seuraa se, että henkisesti väkivaltaiset miehet alkavat käyttää tiedotuskampanjoista syntyneitä äidit henkiseen väkivaltaisuuteen yhdistäviä mielleyhtymiä ja mitä ikinä ohjelmia ja keinoja viranomaiset asiassa käyttävätkään, oman henkisen väkivaltansa ja vallankäytön välineinä. Naisvihaajat ja seksistit saavat vettä myllyynsä. Äitiys muuttuu entistä enemmän "vapaaksi riistaksi". Nyt jo äidit kohtaavat valtavan kritiikki- ja puuttumistaakan täysin asiattomasti tahoilta joille asia ei kuulu, tätäkö halutaan lisää?

Tilanne on nyt jo se, että sosiaaliviranomaiset ja tuomioistuimet työssään suosivat isiä ja katsovat heidän vastuuttomuuttaan ja henkistä väkivaltaisuuttaan sormien lävitse koska lapsen oikeus molempiin vanhempiin ja pyrkimys tasapuolisuuteen asetetaan lapsen parhaan edelle. Asiaa ei tarvitse parantaa enää yhtään olemalla "tasapuolinen" äitejä ja isiä kohtaan.

"Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa."

Anteeksi mutta mistä syystä luulet että niitä lapsia ennen tehtiin? Rakkaudesta? :D :D

" Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. . Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää."

Aika ruusuinen käsitys, mikäli kuvittelet että nämä vanhemmat jotka pahoinpitelevät lapsiaan henkisesti menisivät omin ehdoin mihinkään terapiaan oman väkivaltaisuuden vuoksi. Yhtä harvassa vat kuin ne pedot jotka menevät terapiaan pedoutensa vuoksi. Eihän heissä ole itsessään mitään vikaa eivätkä he ole väkivaltaisia toisia ihmisiä, varsinkaan omia lapsiaan kohtaan, ehei! 

Valtaosa lastaan kohtaan henkisesti väkivaltaisista ihmisistä on aivan normaaleja ja sortuu väkivaltaisuuteen ainoastaan koska ei osaa toimia paremmin. Juuri tämän väkivallan olemassaoloa ei tunnisteta, vaan hyvin samaan tapaan kuin seksuaalisen väkivallan kohdalla, asia etäännytetään itsestä ja normaaliudesta kuvittelemalla sen aiheutuvan aina pohjattomasta pahuudesta, vaikka "hyvät tyypit" tai vähintään normaalit ihmiset ovat suurin osa ongelmaa. Totta kai on ihmisiä, joilla ei ole pienintäkään halua muuttua sittenkään vaikka heidät saataisiin ymmärtämään toimintansa vahingollisuus. Se ei tarkoita, etteikö niille kannattaisi tehdä jotain, jotka ovat tavoitettavissa. En myöskään tarkoittanut terapiaa matalalla kynnyksellä vain henkisesti väkivaltaisille vanhemmille, vaan myös uhreille.

Syntyvyyden säännöstely sellaisena kuin se nykyään on ja ylipäätään vapaaehtoinen lapsettomuus todellisena vaihtoehtona on hyvin uusi idea. Lapset on otettu itsestäänselvyytenä mm. epäluotettavan ehkäisyn, naisten heikon aseman, korkean lapsikuolleisuuden ja lapsityövoiman käytön takia. Itsekästä tietenkin myös, mutta paljon pakottavammista syistä.

"hyvä tyyppi" ja "ihan normaali ihminen" kyllä tajuaa tekevänsä väärin, ja toimivansa aivan muista syistä kuin lasten etua ajatellen. Ylilyöntejä sattuu jokaiselle eikä kukaan ole täydellinen, mutta tällainen systemaattinen lasten pahoinpitely vanhemman taholta on tabu, ja se pitäisi tabulistalta poistaa, jotta annettaisiin edes mahdollisuus puuttua lasten henkiseen pahoinpitelyyn. Niin kauan kuin pidetään yllä luuloa ettei se niiiiin rakastava äiti, joka tekee ihan kaikkensa lapsen eteen voi mitenkään olla väkivaltainen kierolla tavalla lasta kohtaan, ei päästä auttamaan lapsia jotka tätä toimintaa joutuvat ottamaan vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erolapsi täällä, erolapsi tuolla. Huh huh. Olisitte pysyneet yhdessä.

Minun lapseni myös eronnut puolisostaan. Lapset tuolloin 2ja puoli, toinen 5. Erosta muutama vuosi. Molemmilla jo uudet avokit

Kyllä näin lasten lomaviikolla tuota jälkipyykkiä vielä pestään, siis seurauksista kärsitään. Lapset vieläkin sekaisin erosta ja ties mitä oireita. Mutta minkäs tässä teet. Tää on kuulkaa tätä nykyaikaa, kele! Tuntuu, ettei edes yritetä ratkoa avioliiton ongelmia vaan otetaan ero.

Asiathan ei ole noin yksinkertaisia. Traumatisoituneita lapsia kasvaa myös niissä perheissä, joissa vanhemmat väenvängällä pysyvät yhdessä. Kylmä ja riitainen ilmapiiri kotona ei sekään ole paras kasvuympäristö. Joskus elämässä sattuu ja tapahtuu. Erotessakin voi pyrkiä hyvään vanhemmuuteen ja järkevään kommunikaatioon exän kanssa. Avioerot ei ole tätä päivää, niitä on aina ollut. Vai pitäisikö tänä päivänäkin naisten kestää juoppohulluja, toista naista pitävää miestä tai miesten sitten kontrollifriikkejä naisia. Ei pidä huudella, että erotaan turhaan yms. Minun exälleni kehittyi paha peliriippuvuus, pelasi kymmeniä tuhansia ja minä en kyennyt enää elämään siinä. En pystynyt katsomaan miestä edes silmiin ja joka päivä saa pelätä lähteekö koti alta kohta vai missä mennään. Mitä siinä voi tehdä, kun toinen ei myönnä ongelmaa, ei mene avunpiiriin ja valehtelee valehtelemistaan. Lapsi joutui näkemään riitelyä, kotona oli ahdistunut ilmapiiri. Oliko sekään lapselle hyvä? Kun siinä avioliitossa minäkin ahdistuin ja masennuin.

Kysymys onkin siitä yritätkö eron jälkeen vielä vaikuttaa eksääsi, ja pilaamaan isän ja lasten välit henkisellä väkivallalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanna_J kirjoitti:

Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.

Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.

No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.

Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.

"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"

Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että on oikein olla tapaamatta lastaan, jos on jotain omaa ex-vaimoaan kohtaan? Se ei koskaan ole mikään syy, tuo on pelkkäö idiotismia. Mun pitää xmies on ilmoittanut yhdeksi syyksi sen, että ei halua olla lapsensa kanssa, koska tällöin minä saisin kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa. Ilman taustoja ei kannata urputtaa!

On olemassa draamaa janoavia mt-ongelmaisia psyko naisia, joista on syytä pysytellä hyvin kaukana. Sellainen on oikeasti vaarallinen.

Sitä "draamaa janoavaa mt-ongelmaista psykonaista" ei varmasti ole mikään pakko tavata, vaikka lastaan tapaisisikin. Ja kukaan tervejärkinen isä tai äiti ei antaisi lapsensa kasvaa "draamaajanoavan mt-ongelmaisen psykon" kanssa ihan noin vaan. Vähintäänkin vaatisin 50% tapaamisoikeutta isänä, jos lapsellani olisi noin kammottava äiti. Jos kokisin henkilön vaaralliseksi ja aivan psykoksi, niin ihan varmasti ottaisin lasta niim paljon luokseni kuin vain pystyisin. Mutta ei kun isähän ei suojele lastaan ollenkaan, pelkästään itseään. Ihan typerää! Oikeasti suurin osa näistä, että joku ex on ihan pipi on vaan satua. Mun ex on vainonnu ja uhkaillut, mutta rauhottu, kun toipui erosta ja en antanut siihen mahdollisuutta. Sitten se näki, mutta että en ole ohjailtavissa ja kommnikointi sujuu. Miehet ja naiset sortuu eron jälkeen vaikka millaiseen toimintaan.

Lasta pitäisi kaikkien ensisijaisesti kuitenkin ajatella.

Tietenkin nuo mainitsemasi keinot on ne ensisijaiset. Mutta kokeile itse taistella pitkästi itsellesi 50/50% tapaamiset monen oikeuskäsittelyn kautta, sitten huokaise helpotuksesta ja kuvittele että nyt kaikki muuttuu paremmaksi. Sitten ex vaimo saa päähänsä, ettei lapsi tarvitse isäänsä ja estää tapaamiset, niin silloin et pääse näkemään lastasi. Hae seuraavaksi oikeudesta tapaamissopimuksen noudattamista sakkojen uhalla, ei vaikutusta, koska ex on varaton yhteiskunnan elätti. Toista avunpyyntöjäsi eri tahoille mutta mikään ei auta ja jos auttaakin, niin ex kykenee milloin vain palauttamaan tapaamisasiat uudelleen oikeuden käsiteltäväksi ja sama show alkaa taas uudelleen alusta ja vie rahasi. Siinä sivussa sitten se ex laittaa satoja tekstareita ja soittoja viikossa huutaen ja haukkuen ja uhkaillen terveyttä ja henkeä, mustamaalaa ja valehtelee joka suuntaan viranomaisille, soittelee ja häiritsee myös sukulaisiasi jne. Se on loputon suo, jonka ainoa oikea ratkaisu on lähteä. Ja sitten kun pelastat itsesi siitä viimeisillä voimillasi, niin alkaa huuto ja syyllistäminen siitä kuinka huono isä olet kun hylkäät lapsesi, vaikka ex esti ne tapaamiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää erota. Et voi olla aikuisena perheessä jossa vihaat lasta. Vihaat lasta! Kuuntele itseäsi. Ei ole mikään ihmekään jos lapsi oireilee ihan jo pelkästään tuollaisen takia.

Jos et pysty olemaan miehen kanssa vahingoittamatta hänen lastaan ja tekemättä isänsä kotia hänelle turvattomaksi, SUN EI KUULU OLLA SEN KANSSA. OLET AIKUINEN. OLE AIKUINEN JA OTA VASTUU JA LÄHDE.

Tämä on katkeran ja manipuloivan exän kommentti :) samalla hän ajattelee tätä kirjoittaessaan että Jesss, suunnitelma toimi kun käski tyttären ärsyttää tahallaan ja kiukutella isänsä luona. Äitipuoli tuskin vihaisi pientä viatonta lasta, joka on lapsi ja käyttäytyy kuin lapsi, mutta ap:n tapauksessa lapsi ei todellakaan ole normaali eikä normaali käytöksinen.

Mulla ei ole lasta mutta olen kyllä ollut isän uusi kaksi kertaa ja erolapsi yhdesti.

Kun sinulla on tuo erokokemus takanasi, niin kiinnostaisi tietää, että miten omat vanhempasi hoitivat eron ja varsinkin sen jälkeisen kasvatuksen? Ja kokemuksia noin niinkuin muutenkin, ei ole ollut varmastikaan helppoa. Oman kokemuksen mukaan erolapset ovat hankalia, ja aikuisenakin ongelmat vain jatkuvat varsinkin jos joku aikuisista ei ole ollut aikuinen uusperhe kuviossa vaan laittanut kapuloita rattaisiin tahallaan. Eikä ole tarkoitus pahoittaa mieltä, kiinnostaisi vain tietää. Se tuntuu olevan jotenkin tabu aihe mistä ei saa puhua.

Äiti hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tosi hyvin. Oli entistä enemmän läsnä ja piti kiinni periaatepäätöksestä olla olematta katkera, ajattelematta isästä pahaa ja riitelemättä vaikka isä ei varmasti tehnyt mitään osaa tästä helpoksi. Meillä oli kaikenlaista muutakin vaikeaa meneillään ja ero oli taloudellisesti katastrofi äidille, mutta joskus kovan paineen alla ihmisistä tulee vastuullisin ja kypsin versionsa ja äidille kävi näin.

Vuoden kuluttua äiti kuitenkin toi ensimmäisen uuden kumppaninsa meille hyvin ajattelemattomasti. Äijä vaan ilmestyi sinne, asiasta ei puhuttu kunnolla, mulle ja veljelle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa millä tahdilla hän tuli osaksi perhettä. Tässä vaiheessa lopahti myös äidin riittävä läsnäolo. En osaa enää sanoa oliko miehessä oikeasti joku vikana mutta minun ja veljen kokemus hänestä oli että tunkeutui kotiin ja oli siellä painostava ja ahdistava läsnäolo joka teki kodista kurjan paikan, ajoi meidät linnoittautumaan huoneisiimme ja etäännytti äidistä. Ainakaan ei osannut voittaa meitä puolelleen millään tapaa, eikä ehkä edes yrittänyt. Hän ja äiti eivät onneksi olleet monta vuotta yhdessä. Äidin seuraava kumppani oli ihan erilainen, otti asiakseen tutustua muhun ja veljeen ja teki paikalla ollessaan kodista vaan eloisamman ja mukavamman. Sekin auttoi että meillä oli aluksi häneen veto-oikeus, jos ei haluttu että hän tulee tänään käymään, hän ei tullut. Ei taidettu kertaakaan käyttää tätä veto-oikeutta, mutta sillä oli iso merkitys.

Isä ei ole oikein isämateriaalia. Hän hoiti mua kuulemma tosi hyvin taaperoikään asti mutta siitä asti mistä muistan tai olen tajunnut mitään olen tiennyt ettei isään oikein voi luottaa missään asiassa. Hallitsee tunteensa huonosti, ei pysty johdonmukaisuuteen, ei ole turvallinen aikuinen, ei oikein ymmärrä mitään lapsen tarpeista tai aikuistenkaan tarpeista tai tunteista tai mistään muustakaan. Erossa hän yritti saada mut kelkkaansa kertomalla mulle itsensä ja äidin välisiä asioita, sellaisia joista aikuisenkaan lapsen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään ja jotka kyllä olivat totta ja näyttivät äidin aika hirveässä valossa. Ymmärsin että isä teki todella väärin ja vastuuttomasti kertoessaan sellaista mulle ja yrittäessään kääntää mua äitiä vastaan, loukkaannuin pahasti ja katkaisin välit häneen lapsen mittakaavalla aika pitkäksi aikaa, ehkä vuodeksi. Olin ehkä juuri isän takia aika pikkuvanha, oli pakko tajuta kaikenlaista mitä hän ei tajunnut, suojella itseäni hänen vastuuttomuudeltaan ja olla muutenkin itselleni ja veljelleni ja vähän äidillekin aikuinen kun isästä ei siihen ollut.

Ero ei ollut mulle vaikea tai traumaattinen asia millään tapaa vaan valtava helpotus. Veljelleni se taisi olla raskaampi, mutta häntäkin auttoi äidin skarppaus ja hänen välinsä isään pysyivät koko ajan ihan hyvinä. Mitkään ongelmat, joita mulla ja veljellä on paljon, eivät johdu erosta vaan enemmänkin siitä ettei äiti eronnut aiemmin. En ole katkera isälleni tai vihaa häntä, mutta joitain ihmisiä kohtaan on vaan helpompi tuntea lämpimästi kun he ovat vähän etäällä ja et ole heistä lapsen tavoin riippuvainen.

Ihan nopeasti poimittua; kuvailet isääsi pahikseksi ja äitiäsi hyväksi - kuitenkin juuri isäsi kertoi sinulle totuuden jota et pystynyt käsittelemään lapsena. En sano tätä pahalla, enkä halua repiä haavoja, mutta oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että äitisi teki isääsi kohtaan väärin ja sitten vielä riisti häneltä isyyden kääntäen sinut häntä vastaan? Ihan rehellisesti, lapsi ajattelee ensisijaisesti omista vanhemmistaan hyvää, oli tilanne mikä hyvänsä, joten äitisi on sanoittanut sun päähäsi ne tunteet isääsi vastaan. Tekee paljon pahaa miettiä isäsi tunteita, vaikuttaa siltä, että äitisi on saanut sinut sulkemaan silmäsi siltä, miten asiat oikeasti ovat. Eikä tämä ole isäsi puolustelua, vaan toivon, että voisit korjata välisi häneen. Usein näissä erotilanteissa jompi kumpi vanhemmista ottaa sen lapsen siihen riitojen väliin. Siinä ei ole hyvä olla. Äitisi oli ovela. Hän todennäköisesti puhui sulle muuta ja isällesi toista. Isäsi reagoi siihen, ja tulee mieleen, että viimeisenä keinonaan kertoi äidistäsi sinulle totuuden, jotta olisi saanut pitää välinsä sinuun, ei noin muuten tehdä, isäsi on vaikuttanut kertomuksesi mukaan aika epätoivoiselta. En tarkoita, että sinulle näin olisi käynyt kun en tiedä miten asiat ovat menneet, mutta se on mahdollista että näin on käynyt. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kannattaa käydä jossakin juttelemassa lapsuudestasi, jotta saat purettua sieltä pahaa pois ja jatkaa kevyempänä elämääsi.

xD mitä IHMETTÄ, hyvä ihminen!?!

Kerron äidistäni kolme asiaa:

1. Sanon että ero teki äidin vastuullisimmaksi ja kypsimmäksi versioksi itsestään ja että hän hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tämän johdosta hyvin.

2. Että tämän vuoden päätyttyä hän toimi ajattelemattomasti ja itsekkäästi ja laiminlöi velvollisuutensa vanhempana.

3. Että hän teki jotain niin pahaa, että isäni uskoi että sen kertominen kääntäisi lapsen äitiään vastaan.

Tämä on sinusta niin ylistävää puhetta, että se ei todennäköisesti ole totta ja olen varmaankin manipulatiivisen äitini pauloissa ja aivopesemä ja uskon edelleen kaiken mitä hän sanoi kun olin lapsi?

Kerron isästäni, että hän on vanhemmuuteen kykenemätön epäluotettava ihminen jota kohtaan mun on ollut paljon helpompi tuntea lämpimästi eron jälkeen kun hän ei enää ollut elämässäni vastuullisessa asemassa jossa olisi pystynyt aiheuttamaan minulle turvattomuutta. Mutta varmaan äiti hajotti mun ja isän välit erossa? Paras asia jonka voin sanoa isästäni on se, mitä mulle on kerrottu ajasta jota en itse muista. Kenen arvelet kertoneen? Mutta varmaan äiti on mun ensi muistoistani asti yrittänyt kääntää mua häntä vastaan. Kerron isän olleen kelvoton ja turvaton vanhempi, ja sinä oletat tämän perusteella että mulla täytyy olla häneen huonot välit ja että mulla täytyy olla jotain työstämätöntä terapian tarvetta ja mua varmasti kalvaa kun en ole voinut antaa anteeksi. Ajatteletko sä, että ihminen joka on siirtynyt loukatuksi tulemisesta eteenpäin ei enää tiedä tai ei voi sanoa suoraan, miten häntä loukattiin? Ajatteletko, että eteenpäin siirtymistä ei voi olla ilman anteeksiantoa ja anteeksiantoa ei voi olla ilman sitä, että lakataan pitämästä loukkaajaa vastuussa ja ollaan kuin hän ei olisi tehnyt mitään väärin? 1/2

Totta kai äitini kertoi erossa isälle yhtä ja minulle toista. Niin se tehdään, kun lapsi säästetään aikuisten välienselvittelyiltä. Keksit omasta päästäsi, että isän välit minuun olisivat olleet uhattuina. No, niin ne olivatkin, isän uusi koti tuli kävelymatkan päähän meiltä ja mulle ja veljelleni annettiin täysi vapaus valita kummassa asutaan ja kulkea kotien välillä miten halutaan. Kun tapaaminen olisi jäänyt mun tahtoni varaan, isällä oli hyvät syyt pelätä ettei mua näkyisi, ja varmasti hän olikin epätoivoinen. Aikuisten asioiden pistäminen mun kannettavakseni, yritys kääntää mut äitiä vastaan ja pilata multa viimeinenkin vanhempi johon voin turvautua, omia tunteitaan helpottaakseen, on yksi pahimmista asioista joita isä on mulle tehnyt. Musta on käsittämätöntä, että kukaan yrittäisi oikeuttaa tätä millään. On oltava todella vahvasti motivoinut näkemään äiti pahana ja isä hyvänä, että tällaiseen ryhtyy. Ihmettelen miksi kukaan olisi.

Mun välini isään ovat ihan hyvät, ei tarvitse harmitella. Ne olivat parhaimmillaan muutama vuosi eron jälkeen, kun sain elää turvassa isän epävakaudelta ja pystyin käymään hänellä vain kylässä. Hänellä oli uusi puoliso joka pystyi järjestämään luotettavuuden isän puolesta ja olemaan puskurina ja suojelemaan minua, jos isä oli erityisen hankalana. Äiti ei koskaan osannut tätä, äitipuoli sen sijaan jaksoi pitkään hoitaa tehtävää mestarillisesti. Vietin paljon aikaa heidän kanssaan. Nyt en ole enää yhtä läheinen isän kanssa kun hän on muuttanut kauemmaksi ja tietenkin äitipuolesta erottuaan taas vaikeammaksi kestää.

Vielä sellainen asia, että aliarvioit lapsia pahasti. Aikuisille eivät useimmat kehtaa mennä sanomaan, etteivät tiedä omia asioitaan, mutta ei sellaista pitäisi sanoa lapsellekaan jollei ole todella painavia syitä. On monia asioita joita lapsi ei voi täysin ymmärtää, mutta on vahingollista kiistää lapsen oma ymmärrys niistä asioista, joihin se riittäisi hyvin. Se on gaslightausta. Mä en ole tässä jakanut niitä selkeitä, yksiselitteisiä tapahtumia ja sanoja joista heti tajuaisit, että mun ymmärrykseni asioista on kristallinkirkas ja oikea. Mulla ei ole halua laittaa perhettäni ja lapsuuttani sosiaalipornoksi tänne, kun pääpiirteiden kertominen riittää hyvin. Harmi, että sen takia joku on valmis olettamaan, että äidin on oltava paha ja manipuloiva ja isän viaton uhri joten minä en varmasti voi tietää mistä puhun. 

Vaikutat kirjoitustesi perusteella juuri tällaiselta etäännyttämisen, vieraannuttamisen ja äitisi henkisen väkivallan uhriksi joutuneelta lapselta. Ihan yksi yhteen menee niin monen muun samassa tilanteessa olleen uhrin elämäntarinan kanssa. Onneksi tiedän myös tapauksia jossa lapset ovat jossian vaiheessa heränneet siihen mitä heille on tehty vuosien varrella, ja siinä vaiheessa isä on ollut arvossa arvaamattomassa, ja saanut omat lapsensa takaisin. Toisaalta kyllä äiti on sitten jäänyt elämästä lähes kokonaan, koska lapsen luottamuksen näin pahoin voi menettää vain kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanna_J kirjoitti:

Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.

Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.

No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.

Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.

"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"

Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.

Kuule, mulla oli syyni erota ja ero ei ole mikään häpeä. Todellakin, MINÄ JA VAIN MINÄ teen kaiken työn, kun ex tapaa lasta kaksi kertaa vuodessa muutaman tunnin ja asuu kilometrin päässä. Isääkö tässä pitäisi kiittää, hänkö istuu lapsen kanssa lukemassa kokeisiin, kannustaa lasta koulunkäynnissä, kestää selkeän ero-oireilun toisesta vanhemmastaan? Ja kyllä, valehtelen. Sanon, että isillä on paljon töitä, siksi ei tullut kevätjuhlaan, isillä oli töitä ja iskä on taas töissä, mutta saat aina soittaa iskälle, isi rakastaa ja välittää vaikka tekee paljon töitä. Rakastaa ja välittää oikeasti, se ei ole valhe. Syy isän tapaamattomuuteen on mitä on, häntä koittaa hänen omat vanhempansakin aktivoida. Meidän eroon ei liittynyt kolmansia osapuolia tai muita sotkuja, joista pitäisi katkeroitua.

Se on hyvä että kannat omasta huonosta valinnastasi vastuun. Siihen vastuunkantoon kulluu juuri tuo ettei hauku isää lapselle, ja hoidat itse lapsesi. Sehän ei ole lapsen vika millaisen isän hänelle valitsit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanna_J kirjoitti:

Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.

Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.

No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.

Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.

"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"

Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että on oikein olla tapaamatta lastaan, jos on jotain omaa ex-vaimoaan kohtaan? Se ei koskaan ole mikään syy, tuo on pelkkäö idiotismia. Mun pitää xmies on ilmoittanut yhdeksi syyksi sen, että ei halua olla lapsensa kanssa, koska tällöin minä saisin kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa. Ilman taustoja ei kannata urputtaa!

Minkä ihmeen takia sinun oli ihan pakko tehdä lapsia tuollaisen kanssa? Etkö yhtään ajatellut etukäteen? Lapsen tekeminen on sellainen päätös, että sen kanssa joutuu sitten elämään aika kauan, joten kannattaa miettiä kunnolla kenen kanssa niitä tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanna_J kirjoitti:

Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.

Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.

No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.

Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.

"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"

Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että on oikein olla tapaamatta lastaan, jos on jotain omaa ex-vaimoaan kohtaan? Se ei koskaan ole mikään syy, tuo on pelkkäö idiotismia. Mun pitää xmies on ilmoittanut yhdeksi syyksi sen, että ei halua olla lapsensa kanssa, koska tällöin minä saisin kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa. Ilman taustoja ei kannata urputtaa!

On olemassa draamaa janoavia mt-ongelmaisia psyko naisia, joista on syytä pysytellä hyvin kaukana. Sellainen on oikeasti vaarallinen.

Sitä "draamaa janoavaa mt-ongelmaista psykonaista" ei varmasti ole mikään pakko tavata, vaikka lastaan tapaisisikin. Ja kukaan tervejärkinen isä tai äiti ei antaisi lapsensa kasvaa "draamaajanoavan mt-ongelmaisen psykon" kanssa ihan noin vaan. Vähintäänkin vaatisin 50% tapaamisoikeutta isänä, jos lapsellani olisi noin kammottava äiti. Jos kokisin henkilön vaaralliseksi ja aivan psykoksi, niin ihan varmasti ottaisin lasta niim paljon luokseni kuin vain pystyisin. Mutta ei kun isähän ei suojele lastaan ollenkaan, pelkästään itseään. Ihan typerää! Oikeasti suurin osa näistä, että joku ex on ihan pipi on vaan satua. Mun ex on vainonnu ja uhkaillut, mutta rauhottu, kun toipui erosta ja en antanut siihen mahdollisuutta. Sitten se näki, mutta että en ole ohjailtavissa ja kommnikointi sujuu. Miehet ja naiset sortuu eron jälkeen vaikka millaiseen toimintaan.

Lasta pitäisi kaikkien ensisijaisesti kuitenkin ajatella.

Tietenkin nuo mainitsemasi keinot on ne ensisijaiset. Mutta kokeile itse taistella pitkästi itsellesi 50/50% tapaamiset monen oikeuskäsittelyn kautta, sitten huokaise helpotuksesta ja kuvittele että nyt kaikki muuttuu paremmaksi. Sitten ex vaimo saa päähänsä, ettei lapsi tarvitse isäänsä ja estää tapaamiset, niin silloin et pääse näkemään lastasi. Hae seuraavaksi oikeudesta tapaamissopimuksen noudattamista sakkojen uhalla, ei vaikutusta, koska ex on varaton yhteiskunnan elätti. Toista avunpyyntöjäsi eri tahoille mutta mikään ei auta ja jos auttaakin, niin ex kykenee milloin vain palauttamaan tapaamisasiat uudelleen oikeuden käsiteltäväksi ja sama show alkaa taas uudelleen alusta ja vie rahasi. Siinä sivussa sitten se ex laittaa satoja tekstareita ja soittoja viikossa huutaen ja haukkuen ja uhkaillen terveyttä ja henkeä, mustamaalaa ja valehtelee joka suuntaan viranomaisille, soittelee ja häiritsee myös sukulaisiasi jne. Se on loputon suo, jonka ainoa oikea ratkaisu on lähteä. Ja sitten kun pelastat itsesi siitä viimeisillä voimillasi, niin alkaa huuto ja syyllistäminen siitä kuinka huono isä olet kun hylkäät lapsesi, vaikka ex esti ne tapaamiset.

Niin tuttu tarina, ikävä kyllä. Ystävälläni kävi onneksi niin että oikeus määräsi yksinhuoltajuuden isälle vedoten äidin epävakauteen. Ei vääntö siihen toki loppunut, mutta poika pääsi isälleen turvaan asumaan. Äiti sai lopulta vain valvotut tapaamiset, eikä nykyään taida edes nähdä tätä lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanna_J kirjoitti:

Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.

Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.

No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.

Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.

"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"

Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että on oikein olla tapaamatta lastaan, jos on jotain omaa ex-vaimoaan kohtaan? Se ei koskaan ole mikään syy, tuo on pelkkäö idiotismia. Mun pitää xmies on ilmoittanut yhdeksi syyksi sen, että ei halua olla lapsensa kanssa, koska tällöin minä saisin kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa. Ilman taustoja ei kannata urputtaa!

On olemassa draamaa janoavia mt-ongelmaisia psyko naisia, joista on syytä pysytellä hyvin kaukana. Sellainen on oikeasti vaarallinen.

Sitä "draamaa janoavaa mt-ongelmaista psykonaista" ei varmasti ole mikään pakko tavata, vaikka lastaan tapaisisikin. Ja kukaan tervejärkinen isä tai äiti ei antaisi lapsensa kasvaa "draamaajanoavan mt-ongelmaisen psykon" kanssa ihan noin vaan. Vähintäänkin vaatisin 50% tapaamisoikeutta isänä, jos lapsellani olisi noin kammottava äiti. Jos kokisin henkilön vaaralliseksi ja aivan psykoksi, niin ihan varmasti ottaisin lasta niim paljon luokseni kuin vain pystyisin. Mutta ei kun isähän ei suojele lastaan ollenkaan, pelkästään itseään. Ihan typerää! Oikeasti suurin osa näistä, että joku ex on ihan pipi on vaan satua. Mun ex on vainonnu ja uhkaillut, mutta rauhottu, kun toipui erosta ja en antanut siihen mahdollisuutta. Sitten se näki, mutta että en ole ohjailtavissa ja kommnikointi sujuu. Miehet ja naiset sortuu eron jälkeen vaikka millaiseen toimintaan.

Lasta pitäisi kaikkien ensisijaisesti kuitenkin ajatella.

Tietenkin nuo mainitsemasi keinot on ne ensisijaiset. Mutta kokeile itse taistella pitkästi itsellesi 50/50% tapaamiset monen oikeuskäsittelyn kautta, sitten huokaise helpotuksesta ja kuvittele että nyt kaikki muuttuu paremmaksi. Sitten ex vaimo saa päähänsä, ettei lapsi tarvitse isäänsä ja estää tapaamiset, niin silloin et pääse näkemään lastasi. Hae seuraavaksi oikeudesta tapaamissopimuksen noudattamista sakkojen uhalla, ei vaikutusta, koska ex on varaton yhteiskunnan elätti. Toista avunpyyntöjäsi eri tahoille mutta mikään ei auta ja jos auttaakin, niin ex kykenee milloin vain palauttamaan tapaamisasiat uudelleen oikeuden käsiteltäväksi ja sama show alkaa taas uudelleen alusta ja vie rahasi. Siinä sivussa sitten se ex laittaa satoja tekstareita ja soittoja viikossa huutaen ja haukkuen ja uhkaillen terveyttä ja henkeä, mustamaalaa ja valehtelee joka suuntaan viranomaisille, soittelee ja häiritsee myös sukulaisiasi jne. Se on loputon suo, jonka ainoa oikea ratkaisu on lähteä. Ja sitten kun pelastat itsesi siitä viimeisillä voimillasi, niin alkaa huuto ja syyllistäminen siitä kuinka huono isä olet kun hylkäät lapsesi, vaikka ex esti ne tapaamiset.

Niin tuttu tarina, ikävä kyllä. Ystävälläni kävi onneksi niin että oikeus määräsi yksinhuoltajuuden isälle vedoten äidin epävakauteen. Ei vääntö siihen toki loppunut, mutta poika pääsi isälleen turvaan asumaan. Äiti sai lopulta vain valvotut tapaamiset, eikä nykyään taida edes nähdä tätä lasta.

Miten oikeus totesi äidin epävakaaksi? Minun kokemukseni mukaan edes henkinen ja fyysinen pah.pitely ja s hy*äksi#äyttö ja todisteet äidin mt jaksoista ja äidin oma käsien viil*ely eivät riittäneet osoittamaan äidin epävakautta viranomaisten ja oikeuden silmissä. Lapsi jäi kokonaan äidilleen, koska hän esti tapaamiset ja tämäkin oli viranomaisille ok eikä kukaan puutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanna_J kirjoitti:

Mielestäni AP:n viha kohdistuu väärin, jos lasta vihaa. Lapset ovat vanhempiensa aikaansaannoksia. Liian löysät tai tiukat rajat. Lisäksi ei voi vähätellä eron vaikutusta lapseen. Tiedä mitä kaikkea on joutunut katsomaan ja kuulemaan vierestä.

Viha on oikeutettua ja normaali reaktio, et sinäkään tuollaista epänormaalia käytöstä sietäisi. Viha kertoo siitä, että pitää tehdä muutoksia, jotta ei tarvitsisi enää tuntea vihaa. Tärkeä tunne, joka kertoo, ettei kaikki ole nyt hyvin. En usko, että ap vihaisi lasta, jos lapsi käyttäytyisi normaalisti. Tässä päästään siihen, että lapsi ei käyttäytyisi tuolla tavalla, jos hänen äitinsä olisi kasvattanut hänet oikein tai edes pitänyt normaalit rajat ja antanut rakkautta edes vähän. Syvemmälle kun pohtii, niin siinä ex muijassa on täytynyt olla paha luonne vika, kun ero on tullut vaikka on yhteinen lapsi. Aivan perimmäinen syy tähän voi olla se, ettei sillä äidilläkään ole käsitystä normaalista perheestä ja normaalista käyttäytymisestä ja hänetkin on ehkä kasvatettu aikoinaan kieroon. Ja kun vielä syvemmälle mennään, niin on se syy siinä miehessäkin, että noin sekaisin olevasta naisesta on tehnyt äidin lapsilleen. Aina ne miehet löytää ne liukkaimmat ja likaisimmat kyläpyörät jostakin syystä ja aina sivulliset joutuvat sitten näistä himojen hedelmistä kärsimään.

No mistä sä tiedät kuka sen eron on hakenut? Luoja sentään! Minä erosin omasta halusta mun exmiehestäni. Eron jälkeen on vältellyt vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta. Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin. Kuitenkin minunkin lapseni osoittaa mieltään mun miesystävälle, vaikka hän on hyvin lempeä lastani kohtaan. Lapsi on mustasukkainen huomiostani miesystäväni seurassa, mutta ei muiden ystävieni. Kait se lapsi aistii, että tässä on jotain muuta. En anna kuitenkaan pompottaa, mutta toki lapsi ei kiukulleen mitään voi, lasta harmittaa. Hän huomaa, että äidin elämään on tullut joku, jonka kanssa hän nyt ehkä kokee kilpailevansa huomiosta ja vielä tilanteessa, jossa ei toiselta vanhemmalta huomiota saa.

Et tiedäkään, kuinka sairaalta asetelmalta tuo kuulostaa.

"Lapsi oireilee, minä kasvatan, annan rakkautta ja valehtelen exän puolesta. Minun ansoistani lapsi menestyy hyvin koulussa, minä teen kaiken yksin"

Minäminäminäminä. Minä päätin erota, minun ansiostani jne. Ja vielä kunniakkaasti myönnät, että valehtelet eksäsi puolesta. Huh, onneksi eksäsi pääsi sinusta eroon. Varmaan haluaisi nähdä lastaan (kuten jokainen vanhempi), mutta ymmärrän, että "välttelee vastuuta ja katkeroituneena ei näe lasta"... :D Syy välttelyyn ja haluttomuuteen nähdä lasta taidat olla sinä.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että on oikein olla tapaamatta lastaan, jos on jotain omaa ex-vaimoaan kohtaan? Se ei koskaan ole mikään syy, tuo on pelkkäö idiotismia. Mun pitää xmies on ilmoittanut yhdeksi syyksi sen, että ei halua olla lapsensa kanssa, koska tällöin minä saisin kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa. Ilman taustoja ei kannata urputtaa!

On olemassa draamaa janoavia mt-ongelmaisia psyko naisia, joista on syytä pysytellä hyvin kaukana. Sellainen on oikeasti vaarallinen.

Sitä "draamaa janoavaa mt-ongelmaista psykonaista" ei varmasti ole mikään pakko tavata, vaikka lastaan tapaisisikin. Ja kukaan tervejärkinen isä tai äiti ei antaisi lapsensa kasvaa "draamaajanoavan mt-ongelmaisen psykon" kanssa ihan noin vaan. Vähintäänkin vaatisin 50% tapaamisoikeutta isänä, jos lapsellani olisi noin kammottava äiti. Jos kokisin henkilön vaaralliseksi ja aivan psykoksi, niin ihan varmasti ottaisin lasta niim paljon luokseni kuin vain pystyisin. Mutta ei kun isähän ei suojele lastaan ollenkaan, pelkästään itseään. Ihan typerää! Oikeasti suurin osa näistä, että joku ex on ihan pipi on vaan satua. Mun ex on vainonnu ja uhkaillut, mutta rauhottu, kun toipui erosta ja en antanut siihen mahdollisuutta. Sitten se näki, mutta että en ole ohjailtavissa ja kommnikointi sujuu. Miehet ja naiset sortuu eron jälkeen vaikka millaiseen toimintaan.

Lasta pitäisi kaikkien ensisijaisesti kuitenkin ajatella.

Tietenkin nuo mainitsemasi keinot on ne ensisijaiset. Mutta kokeile itse taistella pitkästi itsellesi 50/50% tapaamiset monen oikeuskäsittelyn kautta, sitten huokaise helpotuksesta ja kuvittele että nyt kaikki muuttuu paremmaksi. Sitten ex vaimo saa päähänsä, ettei lapsi tarvitse isäänsä ja estää tapaamiset, niin silloin et pääse näkemään lastasi. Hae seuraavaksi oikeudesta tapaamissopimuksen noudattamista sakkojen uhalla, ei vaikutusta, koska ex on varaton yhteiskunnan elätti. Toista avunpyyntöjäsi eri tahoille mutta mikään ei auta ja jos auttaakin, niin ex kykenee milloin vain palauttamaan tapaamisasiat uudelleen oikeuden käsiteltäväksi ja sama show alkaa taas uudelleen alusta ja vie rahasi. Siinä sivussa sitten se ex laittaa satoja tekstareita ja soittoja viikossa huutaen ja haukkuen ja uhkaillen terveyttä ja henkeä, mustamaalaa ja valehtelee joka suuntaan viranomaisille, soittelee ja häiritsee myös sukulaisiasi jne. Se on loputon suo, jonka ainoa oikea ratkaisu on lähteä. Ja sitten kun pelastat itsesi siitä viimeisillä voimillasi, niin alkaa huuto ja syyllistäminen siitä kuinka huono isä olet kun hylkäät lapsesi, vaikka ex esti ne tapaamiset.

Niin tuttu tarina, ikävä kyllä. Ystävälläni kävi onneksi niin että oikeus määräsi yksinhuoltajuuden isälle vedoten äidin epävakauteen. Ei vääntö siihen toki loppunut, mutta poika pääsi isälleen turvaan asumaan. Äiti sai lopulta vain valvotut tapaamiset, eikä nykyään taida edes nähdä tätä lasta.

Miten oikeus totesi äidin epävakaaksi? Minun kokemukseni mukaan edes henkinen ja fyysinen pah.pitely ja s hy*äksi#äyttö ja todisteet äidin mt jaksoista ja äidin oma käsien viil*ely eivät riittäneet osoittamaan äidin epävakautta viranomaisten ja oikeuden silmissä. Lapsi jäi kokonaan äidilleen, koska hän esti tapaamiset ja tämäkin oli viranomaisille ok eikä kukaan puutu.

Epätasaiset päätökset näissä(kuten muissakin oikeusjutuissa) saattavat johtua ihan siitä kenet sattuu saamaan tuomariksi, ja missä päin suomea oikeutta käydään. Mutta juuri tuolta psyk. puolelta saadut lausunnot, ns. silminnäkijähavainnot(eli äidin ympärillä olevat ihmiset huolissaan) lapsen tutkiminen psyk puolella, lasuilmoitukset, ja lasun huoli, ja isän nuhteettomuus yhdessä saivat LOPULTA aikaan sen että tähän ratkaisuun päädyttiin.  Toki äiti sai pilata lapsen ensimmäiset 4 vuotta ennen kuin tähän ratkaisuun päädyttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille äideille, jotka käytätte omia lapsianne exänne elämän kiusaamiseen:

Seurustelin nuorempana pitkään miehen kanssa, joka oli yhden lapsen etävanhempi. Lapsen tullessa miehen luo (emme asuneet yhdessä, vaikka käytännössä vietinkin lähes kaiken aikani miehen luona) jutustelin heidän kanssaan yleensä siinä jonkun aikaa, ehkä syötiin, jonka jälkeen lähdin omiin menoihini, että isä ja lapsi saisivat olla yhdessä ja tehdä omia juttujaan.

Lapsen äiti jostain syystä vihasi minua ja lähetteli minulle viestejä, kuinka inhottava olen, annan huonoa esimerkkiä lapselle. Kaikkea todella rumaa ja jopa pelottavaa. Ignoroin nuo viestit täysin, keskustelin asiasta miesystäväni kanssa kyllä. 

Jossain vaiheessa tilanne oli kärjistynyt niin lapsen äidin luona, että äiti oli lyönyt lastaan ja lapsi oli juossut naapuriin, ja paikalle oli soitettu poliisi. Lapsen äiti syytti minua siitä, mikä oli sinänsä mielenkiintoista, olinhan tapahtumahetkellä sadan kilometrin päässä. Lapsi kävi terapiassakin ja lapsen isä yritti saada lasta itselleen, tuloksetta. 

Tätä jatkui epämääräisesti pari vuotta, kunnes lapsi tappoi itsensä. Aivan. Tappoi itensä. Ilmeisesti lapsen äidillä ei ollut omien harhojensa keskellä käynyt mielessäkään, miten tuhoisaa hänen mielenvikainen käytöksensä lasta kohtaan oli. Hän käytti lasta siis oman exänsä kiusaamiseen.

Itselleni selvisi tuolloin myös se, miten heikoilla isät erotilanteissa ja erojen jälkeen ovat. Vaikka äiti löisi lastaan, lapsi saa pysyä äidin luona, kunhan äiti menee terapiaan. Äiti vahti hysteerisenä, ettei lapsi vaan näe liikaa isäänsä. Pahalta tuntuu heidän kaikkien puolesta.

Juuri tämän takia pitäisi poistaa tabu äitien harjoittamasta henkisestä väkivallasta lapsiaan kohtaan. Miten voi olla mahdollista että joku äiti ei haluaisi että yleisesti ottaen puututtaisiin äitien harjoittamaan väkivaltaan lapsia kohtaan? Ei tule mieleen kuin yksi syy, ja se on se että nämä äidit itse harjoittavat tätä, eivätkä halua että siihen puututaan. Sama kuin alapeukuttaisi sitä että joku haluaa että pedojen touhuihin puututaan. Voiko sitä alapeukuttaa kukaan muu kuin pedo itse?

No minäpä kerron. Henkinen väkivalta on mulle oikein tuttu asia, koin sitä molemmilta vanhemmilta. Ja koulussa, koska sitähän kiusaaminen on. Aikuisena en ole joutunut enää uhriksi, mutta mun läheltä todella moni on ja olen heidän kanssaan sitä asiaa työstänyt ja koittanut auttaa. Omiakin jälkiä on tietenkin pitänyt työstää ja opittuja malleja purkaa. Olen todella vahvasti lastenhankintaa vastaan yleisellä tasolla, musta ihmisten pitäisi ymmärtää olla tekemättä lapsia jos eivät osaa kohdella niitä hyvin. Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa. Se on todella yleistä, varmasti yli puolet suomalaisista perheistä on henkisesti väkivaltaisia. Minusta useimmat henkisesti väkivaltaiset vanhemmat eivät ole pahoja, he ovat itse yleensä oppineet käytösmallit omilta vanhemmiltaan ollessaan heidän henkisen väkivaltansa uhreja lapsuudessaan. Eikä ole oikein tällaista ihmistä kohtaan, että loputtomassa sukupolvien sarjassa on heidän paikkansa ottaa vain vastaan edellisen sukupolven paha mutta jäädä paitsi omien lapsien rakkaudesta. Silti se on heidän selvä ja kiistaton moraalinen vastuunsa. Jos ei tietoisesti ole kyetty opettelemaan parempaa, ei pidä ryhtyä vanhemmaksi. Kierre pitää katkaista.

Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää. Siitä tulee mieleen enemmänkin lasut kaikkine ongelmineen.

Valtaosa henkisestä väkivallasta perheessä on miesten tekemää. Tähänkään ei puututa eikä kyetä puuttumaan. Edes aikuisiin kohdistuva henkinen väkivalta ei ole johtanut oikein mihinkään rakentaviin toimenpiteisiin valtion taholta, vaikka naiset ovat olleet äänekkäästi asiaa edistämässä.

Nyt jos yksilöidään äiti eli nainen väkivallan tekijäksi ja ryhdytään oikein hanakasti puuttumaan, siitä seuraa se, että henkisesti väkivaltaiset miehet alkavat käyttää tiedotuskampanjoista syntyneitä äidit henkiseen väkivaltaisuuteen yhdistäviä mielleyhtymiä ja mitä ikinä ohjelmia ja keinoja viranomaiset asiassa käyttävätkään, oman henkisen väkivaltansa ja vallankäytön välineinä. Naisvihaajat ja seksistit saavat vettä myllyynsä. Äitiys muuttuu entistä enemmän "vapaaksi riistaksi". Nyt jo äidit kohtaavat valtavan kritiikki- ja puuttumistaakan täysin asiattomasti tahoilta joille asia ei kuulu, tätäkö halutaan lisää?

Tilanne on nyt jo se, että sosiaaliviranomaiset ja tuomioistuimet työssään suosivat isiä ja katsovat heidän vastuuttomuuttaan ja henkistä väkivaltaisuuttaan sormien lävitse koska lapsen oikeus molempiin vanhempiin ja pyrkimys tasapuolisuuteen asetetaan lapsen parhaan edelle. Asiaa ei tarvitse parantaa enää yhtään olemalla "tasapuolinen" äitejä ja isiä kohtaan.

"Nykyinen tapa tehdä lapset on puhtaasti itsekäs, lapset tehdään omaksi iloksi ja elämä sisällöksi ilman että etukäteen mietitään, onko itsestä vanhemmaksi ja riittääkö kypsyys täysi avutonta riippuvaista huoltamaan ilman että mukaan tulee henkistä väkivaltaa."

Anteeksi mutta mistä syystä luulet että niitä lapsia ennen tehtiin? Rakkaudesta? :D :D

" Henkiseen väkivaltaan ei ole juuri mitään mahdollisuutta puuttua viranomaisten taholta. He eivät pysty tekemään tilannetta paremmaksi. . Yksilö- ja perheterapian tarjoaminen matalalla kynnyksellä kaikille ja ihmisten aktiivinen ohjaaminen sen piiriin olisi todella hyvä ratkaisu, mutta "väkivaltaan puuttuminen" ei herätä ihan tuota mielleyhtymää."

Aika ruusuinen käsitys, mikäli kuvittelet että nämä vanhemmat jotka pahoinpitelevät lapsiaan henkisesti menisivät omin ehdoin mihinkään terapiaan oman väkivaltaisuuden vuoksi. Yhtä harvassa vat kuin ne pedot jotka menevät terapiaan pedoutensa vuoksi. Eihän heissä ole itsessään mitään vikaa eivätkä he ole väkivaltaisia toisia ihmisiä, varsinkaan omia lapsiaan kohtaan, ehei! 

Valtaosa lastaan kohtaan henkisesti väkivaltaisista ihmisistä on aivan normaaleja ja sortuu väkivaltaisuuteen ainoastaan koska ei osaa toimia paremmin. Juuri tämän väkivallan olemassaoloa ei tunnisteta, vaan hyvin samaan tapaan kuin seksuaalisen väkivallan kohdalla, asia etäännytetään itsestä ja normaaliudesta kuvittelemalla sen aiheutuvan aina pohjattomasta pahuudesta, vaikka "hyvät tyypit" tai vähintään normaalit ihmiset ovat suurin osa ongelmaa. Totta kai on ihmisiä, joilla ei ole pienintäkään halua muuttua sittenkään vaikka heidät saataisiin ymmärtämään toimintansa vahingollisuus. Se ei tarkoita, etteikö niille kannattaisi tehdä jotain, jotka ovat tavoitettavissa. En myöskään tarkoittanut terapiaa matalalla kynnyksellä vain henkisesti väkivaltaisille vanhemmille, vaan myös uhreille.

Syntyvyyden säännöstely sellaisena kuin se nykyään on ja ylipäätään vapaaehtoinen lapsettomuus todellisena vaihtoehtona on hyvin uusi idea. Lapset on otettu itsestäänselvyytenä mm. epäluotettavan ehkäisyn, naisten heikon aseman, korkean lapsikuolleisuuden ja lapsityövoiman käytön takia. Itsekästä tietenkin myös, mutta paljon pakottavammista syistä.

"hyvä tyyppi" ja "ihan normaali ihminen" kyllä tajuaa tekevänsä väärin, ja toimivansa aivan muista syistä kuin lasten etua ajatellen. Ylilyöntejä sattuu jokaiselle eikä kukaan ole täydellinen, mutta tällainen systemaattinen lasten pahoinpitely vanhemman taholta on tabu, ja se pitäisi tabulistalta poistaa, jotta annettaisiin edes mahdollisuus puuttua lasten henkiseen pahoinpitelyyn. Niin kauan kuin pidetään yllä luuloa ettei se niiiiin rakastava äiti, joka tekee ihan kaikkensa lapsen eteen voi mitenkään olla väkivaltainen kierolla tavalla lasta kohtaan, ei päästä auttamaan lapsia jotka tätä toimintaa joutuvat ottamaan vastaan. 

En mä tosiaan ole kannattanut sen tabulistalla pitämistä, kunhan vaan pidän vahingollisena yksilöidä nimenomaan äidit tässä yhteydessä. 

Sulla ei ole sama käsitys tilanteen tosiasioista kuin mulla jos ajattelet, että "hyvän tyypin" ja normaalien ihmisten henkinen väkivalta ei olisi systemaattista. Ei sillä ole oikein merkitystä kuinka itselleen rehellinen henkisesti väkivaltainen vanhempi on toiminnastaan, monella ei silti ole työkaluja korjata käytöstään ja helpommalla usein pääsee kun asian oikeuttaa itselleen. Ihmisten kyvyn itseoikeutukseen sukupolvisen trauman eteenpäin välittämisessä ei pitäisi yllättää enää ketään joka on kuullut ruumillisen kurituksen kannattajien puolustavan kantaansa.

"Hyvä tyyppi" on lainausmerkeissä nimenomaan siksi että "mutta kun se on niin hyvä tyyppi ja normaali" on kliseinen ensireaktio kun joku paljastuu raiskaajaksi tai vaimonhakkaajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää erota. Et voi olla aikuisena perheessä jossa vihaat lasta. Vihaat lasta! Kuuntele itseäsi. Ei ole mikään ihmekään jos lapsi oireilee ihan jo pelkästään tuollaisen takia.

Jos et pysty olemaan miehen kanssa vahingoittamatta hänen lastaan ja tekemättä isänsä kotia hänelle turvattomaksi, SUN EI KUULU OLLA SEN KANSSA. OLET AIKUINEN. OLE AIKUINEN JA OTA VASTUU JA LÄHDE.

Tämä on katkeran ja manipuloivan exän kommentti :) samalla hän ajattelee tätä kirjoittaessaan että Jesss, suunnitelma toimi kun käski tyttären ärsyttää tahallaan ja kiukutella isänsä luona. Äitipuoli tuskin vihaisi pientä viatonta lasta, joka on lapsi ja käyttäytyy kuin lapsi, mutta ap:n tapauksessa lapsi ei todellakaan ole normaali eikä normaali käytöksinen.

Mulla ei ole lasta mutta olen kyllä ollut isän uusi kaksi kertaa ja erolapsi yhdesti.

Kun sinulla on tuo erokokemus takanasi, niin kiinnostaisi tietää, että miten omat vanhempasi hoitivat eron ja varsinkin sen jälkeisen kasvatuksen? Ja kokemuksia noin niinkuin muutenkin, ei ole ollut varmastikaan helppoa. Oman kokemuksen mukaan erolapset ovat hankalia, ja aikuisenakin ongelmat vain jatkuvat varsinkin jos joku aikuisista ei ole ollut aikuinen uusperhe kuviossa vaan laittanut kapuloita rattaisiin tahallaan. Eikä ole tarkoitus pahoittaa mieltä, kiinnostaisi vain tietää. Se tuntuu olevan jotenkin tabu aihe mistä ei saa puhua.

Äiti hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tosi hyvin. Oli entistä enemmän läsnä ja piti kiinni periaatepäätöksestä olla olematta katkera, ajattelematta isästä pahaa ja riitelemättä vaikka isä ei varmasti tehnyt mitään osaa tästä helpoksi. Meillä oli kaikenlaista muutakin vaikeaa meneillään ja ero oli taloudellisesti katastrofi äidille, mutta joskus kovan paineen alla ihmisistä tulee vastuullisin ja kypsin versionsa ja äidille kävi näin.

Vuoden kuluttua äiti kuitenkin toi ensimmäisen uuden kumppaninsa meille hyvin ajattelemattomasti. Äijä vaan ilmestyi sinne, asiasta ei puhuttu kunnolla, mulle ja veljelle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa millä tahdilla hän tuli osaksi perhettä. Tässä vaiheessa lopahti myös äidin riittävä läsnäolo. En osaa enää sanoa oliko miehessä oikeasti joku vikana mutta minun ja veljen kokemus hänestä oli että tunkeutui kotiin ja oli siellä painostava ja ahdistava läsnäolo joka teki kodista kurjan paikan, ajoi meidät linnoittautumaan huoneisiimme ja etäännytti äidistä. Ainakaan ei osannut voittaa meitä puolelleen millään tapaa, eikä ehkä edes yrittänyt. Hän ja äiti eivät onneksi olleet monta vuotta yhdessä. Äidin seuraava kumppani oli ihan erilainen, otti asiakseen tutustua muhun ja veljeen ja teki paikalla ollessaan kodista vaan eloisamman ja mukavamman. Sekin auttoi että meillä oli aluksi häneen veto-oikeus, jos ei haluttu että hän tulee tänään käymään, hän ei tullut. Ei taidettu kertaakaan käyttää tätä veto-oikeutta, mutta sillä oli iso merkitys.

Isä ei ole oikein isämateriaalia. Hän hoiti mua kuulemma tosi hyvin taaperoikään asti mutta siitä asti mistä muistan tai olen tajunnut mitään olen tiennyt ettei isään oikein voi luottaa missään asiassa. Hallitsee tunteensa huonosti, ei pysty johdonmukaisuuteen, ei ole turvallinen aikuinen, ei oikein ymmärrä mitään lapsen tarpeista tai aikuistenkaan tarpeista tai tunteista tai mistään muustakaan. Erossa hän yritti saada mut kelkkaansa kertomalla mulle itsensä ja äidin välisiä asioita, sellaisia joista aikuisenkaan lapsen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään ja jotka kyllä olivat totta ja näyttivät äidin aika hirveässä valossa. Ymmärsin että isä teki todella väärin ja vastuuttomasti kertoessaan sellaista mulle ja yrittäessään kääntää mua äitiä vastaan, loukkaannuin pahasti ja katkaisin välit häneen lapsen mittakaavalla aika pitkäksi aikaa, ehkä vuodeksi. Olin ehkä juuri isän takia aika pikkuvanha, oli pakko tajuta kaikenlaista mitä hän ei tajunnut, suojella itseäni hänen vastuuttomuudeltaan ja olla muutenkin itselleni ja veljelleni ja vähän äidillekin aikuinen kun isästä ei siihen ollut.

Ero ei ollut mulle vaikea tai traumaattinen asia millään tapaa vaan valtava helpotus. Veljelleni se taisi olla raskaampi, mutta häntäkin auttoi äidin skarppaus ja hänen välinsä isään pysyivät koko ajan ihan hyvinä. Mitkään ongelmat, joita mulla ja veljellä on paljon, eivät johdu erosta vaan enemmänkin siitä ettei äiti eronnut aiemmin. En ole katkera isälleni tai vihaa häntä, mutta joitain ihmisiä kohtaan on vaan helpompi tuntea lämpimästi kun he ovat vähän etäällä ja et ole heistä lapsen tavoin riippuvainen.

Ihan nopeasti poimittua; kuvailet isääsi pahikseksi ja äitiäsi hyväksi - kuitenkin juuri isäsi kertoi sinulle totuuden jota et pystynyt käsittelemään lapsena. En sano tätä pahalla, enkä halua repiä haavoja, mutta oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että äitisi teki isääsi kohtaan väärin ja sitten vielä riisti häneltä isyyden kääntäen sinut häntä vastaan? Ihan rehellisesti, lapsi ajattelee ensisijaisesti omista vanhemmistaan hyvää, oli tilanne mikä hyvänsä, joten äitisi on sanoittanut sun päähäsi ne tunteet isääsi vastaan. Tekee paljon pahaa miettiä isäsi tunteita, vaikuttaa siltä, että äitisi on saanut sinut sulkemaan silmäsi siltä, miten asiat oikeasti ovat. Eikä tämä ole isäsi puolustelua, vaan toivon, että voisit korjata välisi häneen. Usein näissä erotilanteissa jompi kumpi vanhemmista ottaa sen lapsen siihen riitojen väliin. Siinä ei ole hyvä olla. Äitisi oli ovela. Hän todennäköisesti puhui sulle muuta ja isällesi toista. Isäsi reagoi siihen, ja tulee mieleen, että viimeisenä keinonaan kertoi äidistäsi sinulle totuuden, jotta olisi saanut pitää välinsä sinuun, ei noin muuten tehdä, isäsi on vaikuttanut kertomuksesi mukaan aika epätoivoiselta. En tarkoita, että sinulle näin olisi käynyt kun en tiedä miten asiat ovat menneet, mutta se on mahdollista että näin on käynyt. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kannattaa käydä jossakin juttelemassa lapsuudestasi, jotta saat purettua sieltä pahaa pois ja jatkaa kevyempänä elämääsi.

xD mitä IHMETTÄ, hyvä ihminen!?!

Kerron äidistäni kolme asiaa:

1. Sanon että ero teki äidin vastuullisimmaksi ja kypsimmäksi versioksi itsestään ja että hän hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tämän johdosta hyvin.

2. Että tämän vuoden päätyttyä hän toimi ajattelemattomasti ja itsekkäästi ja laiminlöi velvollisuutensa vanhempana.

3. Että hän teki jotain niin pahaa, että isäni uskoi että sen kertominen kääntäisi lapsen äitiään vastaan.

Tämä on sinusta niin ylistävää puhetta, että se ei todennäköisesti ole totta ja olen varmaankin manipulatiivisen äitini pauloissa ja aivopesemä ja uskon edelleen kaiken mitä hän sanoi kun olin lapsi?

Kerron isästäni, että hän on vanhemmuuteen kykenemätön epäluotettava ihminen jota kohtaan mun on ollut paljon helpompi tuntea lämpimästi eron jälkeen kun hän ei enää ollut elämässäni vastuullisessa asemassa jossa olisi pystynyt aiheuttamaan minulle turvattomuutta. Mutta varmaan äiti hajotti mun ja isän välit erossa? Paras asia jonka voin sanoa isästäni on se, mitä mulle on kerrottu ajasta jota en itse muista. Kenen arvelet kertoneen? Mutta varmaan äiti on mun ensi muistoistani asti yrittänyt kääntää mua häntä vastaan. Kerron isän olleen kelvoton ja turvaton vanhempi, ja sinä oletat tämän perusteella että mulla täytyy olla häneen huonot välit ja että mulla täytyy olla jotain työstämätöntä terapian tarvetta ja mua varmasti kalvaa kun en ole voinut antaa anteeksi. Ajatteletko sä, että ihminen joka on siirtynyt loukatuksi tulemisesta eteenpäin ei enää tiedä tai ei voi sanoa suoraan, miten häntä loukattiin? Ajatteletko, että eteenpäin siirtymistä ei voi olla ilman anteeksiantoa ja anteeksiantoa ei voi olla ilman sitä, että lakataan pitämästä loukkaajaa vastuussa ja ollaan kuin hän ei olisi tehnyt mitään väärin? 1/2

Totta kai äitini kertoi erossa isälle yhtä ja minulle toista. Niin se tehdään, kun lapsi säästetään aikuisten välienselvittelyiltä. Keksit omasta päästäsi, että isän välit minuun olisivat olleet uhattuina. No, niin ne olivatkin, isän uusi koti tuli kävelymatkan päähän meiltä ja mulle ja veljelleni annettiin täysi vapaus valita kummassa asutaan ja kulkea kotien välillä miten halutaan. Kun tapaaminen olisi jäänyt mun tahtoni varaan, isällä oli hyvät syyt pelätä ettei mua näkyisi, ja varmasti hän olikin epätoivoinen. Aikuisten asioiden pistäminen mun kannettavakseni, yritys kääntää mut äitiä vastaan ja pilata multa viimeinenkin vanhempi johon voin turvautua, omia tunteitaan helpottaakseen, on yksi pahimmista asioista joita isä on mulle tehnyt. Musta on käsittämätöntä, että kukaan yrittäisi oikeuttaa tätä millään. On oltava todella vahvasti motivoinut näkemään äiti pahana ja isä hyvänä, että tällaiseen ryhtyy. Ihmettelen miksi kukaan olisi.

Mun välini isään ovat ihan hyvät, ei tarvitse harmitella. Ne olivat parhaimmillaan muutama vuosi eron jälkeen, kun sain elää turvassa isän epävakaudelta ja pystyin käymään hänellä vain kylässä. Hänellä oli uusi puoliso joka pystyi järjestämään luotettavuuden isän puolesta ja olemaan puskurina ja suojelemaan minua, jos isä oli erityisen hankalana. Äiti ei koskaan osannut tätä, äitipuoli sen sijaan jaksoi pitkään hoitaa tehtävää mestarillisesti. Vietin paljon aikaa heidän kanssaan. Nyt en ole enää yhtä läheinen isän kanssa kun hän on muuttanut kauemmaksi ja tietenkin äitipuolesta erottuaan taas vaikeammaksi kestää.

Vielä sellainen asia, että aliarvioit lapsia pahasti. Aikuisille eivät useimmat kehtaa mennä sanomaan, etteivät tiedä omia asioitaan, mutta ei sellaista pitäisi sanoa lapsellekaan jollei ole todella painavia syitä. On monia asioita joita lapsi ei voi täysin ymmärtää, mutta on vahingollista kiistää lapsen oma ymmärrys niistä asioista, joihin se riittäisi hyvin. Se on gaslightausta. Mä en ole tässä jakanut niitä selkeitä, yksiselitteisiä tapahtumia ja sanoja joista heti tajuaisit, että mun ymmärrykseni asioista on kristallinkirkas ja oikea. Mulla ei ole halua laittaa perhettäni ja lapsuuttani sosiaalipornoksi tänne, kun pääpiirteiden kertominen riittää hyvin. Harmi, että sen takia joku on valmis olettamaan, että äidin on oltava paha ja manipuloiva ja isän viaton uhri joten minä en varmasti voi tietää mistä puhun. 

Vaikutat kirjoitustesi perusteella juuri tällaiselta etäännyttämisen, vieraannuttamisen ja äitisi henkisen väkivallan uhriksi joutuneelta lapselta. Ihan yksi yhteen menee niin monen muun samassa tilanteessa olleen uhrin elämäntarinan kanssa. Onneksi tiedän myös tapauksia jossa lapset ovat jossian vaiheessa heränneet siihen mitä heille on tehty vuosien varrella, ja siinä vaiheessa isä on ollut arvossa arvaamattomassa, ja saanut omat lapsensa takaisin. Toisaalta kyllä äiti on sitten jäänyt elämästä lähes kokonaan, koska lapsen luottamuksen näin pahoin voi menettää vain kerran.

Jos mä vaikutan sun arvion perusteella vieraannutetulta, niin se ei kerro musta mitään mutta susta kertoo sen, että olet valmis näkemään vieraannuttamista aivan missä tahansa, ja siten sen, että yksikään sun havainto vieraannuttamisesta ei ole luotettava.