Vihaan mieheni itsekeskeistä käytöshäiriöistä 7v tytärtä

Ap, kuvauksesi perusteella lapsella on jotain neurokirjon ongelmaa. Onkohan äidilläänkin?

Ei jatkoon tuollainen suhde. Lapsi vaistoaa kyllä aikuisen tunnetilat, lapset ovat herkkiä. Lapselle on rankka paikka jos oman vanhemman uusi puoliso ei hyväksy, oli hän sitten hemmoteltu ainoa lapsi tai ei. En myöskään suosittele, että muutatte yhteen koska se ei selvästi toimisi. Meidänkin suhteen alussa miehen lapsi nukkui miehen kanssa samassa sängyssä, lapsi siirrettiin hiljalleen omaan sänkyyn ja uusi puoliso otti paikan. Kun uusi aikuinen tulee osaksi perhettä, se tehdään hitaasti ja lapsentahtisesti mutta myös määrätietoisesti.

Ei miehen lapsesta tarvitse tykätä kuin omastaan, mutta hänet kuitenkin pitää hyväksyä osaksi suhdettanne/elämäänne. Näkisin ettet ole riittävän kypsä tällaiseen suhteeseen.

Voisiko lapseton mies olla kuitenkin sinulle parempi vaihtoehto? En sano tätä ilkeyttäni tai alentaen, vaan kaikkien osapuolten parasta ajatellen. En kirjoittamasi perusteella saa sellaistakaan kuvaa, että olisit hullusti rakastunut tähän mieheen, sillä tapa jolla kirjoitat hänen toimistaan ja hänen lapsistaan antaa kuvan että olet suhteessa koska se ilmeisesti on "riittävän kiva", tosirakkautta kertomastasi ei kuvastu. Ole iloinen ja onnellinen ettei teillä ole vielä yhteisiä lapsia, voit nyt vielä muuttaa asioiden suunnan ja tavoilla omaa onnellisuuttasi. Päästä myös mies menemään :)

Oisit ottanut lapsettoman miehen.

Kuulostaa siltä että lapselle hyvitellään eroa ja pyritään miellyttämään kaikessa. Älkää nyt hyvät ihmiset lasta syyttäkö tilanteesta. Lapsi on ympäristönsä peili ja tulos. Huomionhaku on epävarmuutta ja pelkoa, mustasukkaisuutta.

Älä missään nimessä ala äitipuoleksi jos noin tekee tiukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tässä on kyseessä myös lapsen vanhempien välinen suhde, ehkä roolit jatkuvat parisuhteen jälkeenkin. Mutta ei käytös yksin tytön vika ole, enemmänkin se johtuu siitä, miten vanhempansa toimivat lapsen suhteen ja kasvatuksessa ylipäänsä. Usein isät ottavat tämän roolin eron jälkeen:heistä tulee huippukivoja huippuisiä, jotka antaa kaiken periksi ja ostavat kaiken maan ja taivaan väliltä. Jos äitinsä yrittäisi pitääkin jotain rajoja niin mies taas voi toiminnallaan pilata äidinkin kasvatustyötä. Vanhempi kun ei voi aina olla vaan kiva, antaa kaikkea periksi ja olla asettamatta rajoja millekään.

Lasta kohtaan on silti turha alkaa kostoaan toteuttamaan. Kyllähän sun täytyy miesystäväsi kanssa käydä nyt perusteellinen keskustelu tästä kaikesta, mitä tänne olet nostanut esille. Katsoa sitten, auttoiko se mitään ja jos ei niin sen jälkeen valita, pystytkö jatkamaan tuossa kuviossa vai onko parempi jatkaa yksin. Vaikka lapsi kuinka ärsyttäisi niin siitä huolimatta sinä aikuisena et voi osoittaa sitä lapselle. Tavallaan olet valinnut hyväksyä myös hänet palettiin, kun aloit seurustella miehen kanssa, jolla on jo lapsia. Valinta täytyy tehdä sen suhteen, pystytkö elämään valittujen asioiden kanssa.

Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.

Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla.

Juu, kyllä tässä pitää vain erota. Mies ei halua ottaa vastuuta. Juttelin, tai no kiihdyin ja huusin lopulta.. ei hyvä sekään. Sanoo vain että kyllä Siperia sitten opettaa. Surullista..

Pakko vain luopua ja etsiä lapseton, tai ainakin vastuunsa kantava mies. En ole koskaan voinut niin huonosti, mitä tämän suhteen aikana. Ap

Apuva kirjoitti:

Joo, lapsella ei ole kavereita lainkaan koulun ulkopuolella. Ei edes opi siis kavereidenkaan kautta esim. jakamaan ja toimimaan yhdessä. Se kiljunta on kyllä katseilta ja en ihmettele, jos kukaan ei halua olla hänen kaverinsa, ainakaan myöhemmin. Aina hänen pitää päästä Linnanmäelle, kylpylöihin ja Hoploppiin joka vkloppu kun on täällä.

Hänen pitää yksinkertaisesti saada aivan kaikki, mitä hän näkee ja josta puhutaan. Onneksi isä ei ole ostelija, vaikka rahaa onkin. Mummi sen sijaan on, mutta se nyt vielä menettelee..

Tiedän, että tuo lapsi kasvatuksesta tulee toki eniten kärsimään. Äiti soittaa aivan joka asiasta koululle, tai tuolloin päiväkotiin. Miten lapsi oppii käsittelemään negatiivisia tunteita, kun heti äiti vaan tekee valituksen jos hänen lastaan on muka kohdeltu väärin..Tulee olemaan kyllä ahdistunut ja masentunut nuori/ aikuinen tuo tyttönen. Ap

Kyllä tässä kuvioissa mummi on osa ongelmaa. Eronneet vanhemmat, lapsella siitä ihan luonnollisesti paljon ikävän ja ulkopuolisuuden kokemuksia (hox, mikä ei tarkoita että käytöksensä olisi 7-vuotiaalle normaalia), vanhemmilla selvästi vielä aivan haussa yhteisvanhemmuus ilman keskinäistä parisuhdetta ja bonuksena mummo joka ostaa sen mitä vanhemmat eivät... Mummo joka vahvistaa, että aina on olemassa vielä yhtenä mahdollisuutena hän, jos vanhemmat jotain kieltävät ja siten myös rapsuttaa vanhempien auktoriteettia. Kyllä erossa ne yhteiset säännöt ovat vaikeita ilman että siihen soppaan tulee vielä yksi osapuoli lisää.

Sinä olet saanut hyviä vinkkejä elää omaa elämää noina viikonloppuina. Minä lisäisin, että riippuen suhteenne vakavuudesta ja läheisyydestä, voisit ottaa mahdollisimman neutraalisti puheeksi tytön käytöksen. Että pitäisikö miehen pitää yhteinen palaveri tytön äidin kanssa, että olisi yhdenmukaiset ratkaisut molemmissa kodeissa. Eli kannustaisit miestä löytämään yhteisen maan lapsen äidin kanssa.

Kyseessä voi olla toki ihan sieltä varhaislapsuudessa alkanut asia, mutta myös erosta lauennut. Eli alun alkaen lapsi on oireillut eroa ja vanhemmat eivät ole kyenneet yhdessä sitä ratkaisemaan. Lopulta tilanne on kääntynyt niin että lapsella on valta tehdä mitä vain ja pyytää mitä vain. Vanhemmuus ei ole yksilölaji edes erossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää erota. Et voi olla aikuisena perheessä jossa vihaat lasta. Vihaat lasta! Kuuntele itseäsi. Ei ole mikään ihmekään jos lapsi oireilee ihan jo pelkästään tuollaisen takia.

Jos et pysty olemaan miehen kanssa vahingoittamatta hänen lastaan ja tekemättä isänsä kotia hänelle turvattomaksi, SUN EI KUULU OLLA SEN KANSSA. OLET AIKUINEN. OLE AIKUINEN JA OTA VASTUU JA LÄHDE.

Tämä on katkeran ja manipuloivan exän kommentti :) samalla hän ajattelee tätä kirjoittaessaan että Jesss, suunnitelma toimi kun käski tyttären ärsyttää tahallaan ja kiukutella isänsä luona. Äitipuoli tuskin vihaisi pientä viatonta lasta, joka on lapsi ja käyttäytyy kuin lapsi, mutta ap:n tapauksessa lapsi ei todellakaan ole normaali eikä normaali käytöksinen.

Mulla ei ole lasta mutta olen kyllä ollut isän uusi kaksi kertaa ja erolapsi yhdesti.

Kun sinulla on tuo erokokemus takanasi, niin kiinnostaisi tietää, että miten omat vanhempasi hoitivat eron ja varsinkin sen jälkeisen kasvatuksen? Ja kokemuksia noin niinkuin muutenkin, ei ole ollut varmastikaan helppoa. Oman kokemuksen mukaan erolapset ovat hankalia, ja aikuisenakin ongelmat vain jatkuvat varsinkin jos joku aikuisista ei ole ollut aikuinen uusperhe kuviossa vaan laittanut kapuloita rattaisiin tahallaan. Eikä ole tarkoitus pahoittaa mieltä, kiinnostaisi vain tietää. Se tuntuu olevan jotenkin tabu aihe mistä ei saa puhua.

Äiti hoiti eron ja sen jälkeisen vuoden tosi hyvin. Oli entistä enemmän läsnä ja piti kiinni periaatepäätöksestä olla olematta katkera, ajattelematta isästä pahaa ja riitelemättä vaikka isä ei varmasti tehnyt mitään osaa tästä helpoksi. Meillä oli kaikenlaista muutakin vaikeaa meneillään ja ero oli taloudellisesti katastrofi äidille, mutta joskus kovan paineen alla ihmisistä tulee vastuullisin ja kypsin versionsa ja äidille kävi näin.

Vuoden kuluttua äiti kuitenkin toi ensimmäisen uuden kumppaninsa meille hyvin ajattelemattomasti. Äijä vaan ilmestyi sinne, asiasta ei puhuttu kunnolla, mulle ja veljelle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa millä tahdilla hän tuli osaksi perhettä. Tässä vaiheessa lopahti myös äidin riittävä läsnäolo. En osaa enää sanoa oliko miehessä oikeasti joku vikana mutta minun ja veljen kokemus hänestä oli että tunkeutui kotiin ja oli siellä painostava ja ahdistava läsnäolo joka teki kodista kurjan paikan, ajoi meidät linnoittautumaan huoneisiimme ja etäännytti äidistä. Ainakaan ei osannut voittaa meitä puolelleen millään tapaa, eikä ehkä edes yrittänyt. Hän ja äiti eivät onneksi olleet monta vuotta yhdessä. Äidin seuraava kumppani oli ihan erilainen, otti asiakseen tutustua muhun ja veljeen ja teki paikalla ollessaan kodista vaan eloisamman ja mukavamman. Sekin auttoi että meillä oli aluksi häneen veto-oikeus, jos ei haluttu että hän tulee tänään käymään, hän ei tullut. Ei taidettu kertaakaan käyttää tätä veto-oikeutta, mutta sillä oli iso merkitys.

Isä ei ole oikein isämateriaalia. Hän hoiti mua kuulemma tosi hyvin taaperoikään asti mutta siitä asti mistä muistan tai olen tajunnut mitään olen tiennyt ettei isään oikein voi luottaa missään asiassa. Hallitsee tunteensa huonosti, ei pysty johdonmukaisuuteen, ei ole turvallinen aikuinen, ei oikein ymmärrä mitään lapsen tarpeista tai aikuistenkaan tarpeista tai tunteista tai mistään muustakaan. Erossa hän yritti saada mut kelkkaansa kertomalla mulle itsensä ja äidin välisiä asioita, sellaisia joista aikuisenkaan lapsen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään ja jotka kyllä olivat totta ja näyttivät äidin aika hirveässä valossa. Ymmärsin että isä teki todella väärin ja vastuuttomasti kertoessaan sellaista mulle ja yrittäessään kääntää mua äitiä vastaan, loukkaannuin pahasti ja katkaisin välit häneen lapsen mittakaavalla aika pitkäksi aikaa, ehkä vuodeksi. Olin ehkä juuri isän takia aika pikkuvanha, oli pakko tajuta kaikenlaista mitä hän ei tajunnut, suojella itseäni hänen vastuuttomuudeltaan ja olla muutenkin itselleni ja veljelleni ja vähän äidillekin aikuinen kun isästä ei siihen ollut.

Ero ei ollut mulle vaikea tai traumaattinen asia millään tapaa vaan valtava helpotus. Veljelleni se taisi olla raskaampi, mutta häntäkin auttoi äidin skarppaus ja hänen välinsä isään pysyivät koko ajan ihan hyvinä. Mitkään ongelmat, joita mulla ja veljellä on paljon, eivät johdu erosta vaan enemmänkin siitä ettei äiti eronnut aiemmin. En ole katkera isälleni tai vihaa häntä, mutta joitain ihmisiä kohtaan on vaan helpompi tuntea lämpimästi kun he ovat vähän etäällä ja et ole heistä lapsen tavoin riippuvainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tässä on kyseessä myös lapsen vanhempien välinen suhde, ehkä roolit jatkuvat parisuhteen jälkeenkin. Mutta ei käytös yksin tytön vika ole, enemmänkin se johtuu siitä, miten vanhempansa toimivat lapsen suhteen ja kasvatuksessa ylipäänsä. Usein isät ottavat tämän roolin eron jälkeen:heistä tulee huippukivoja huippuisiä, jotka antaa kaiken periksi ja ostavat kaiken maan ja taivaan väliltä. Jos äitinsä yrittäisi pitääkin jotain rajoja niin mies taas voi toiminnallaan pilata äidinkin kasvatustyötä. Vanhempi kun ei voi aina olla vaan kiva, antaa kaikkea periksi ja olla asettamatta rajoja millekään.

Lasta kohtaan on silti turha alkaa kostoaan toteuttamaan. Kyllähän sun täytyy miesystäväsi kanssa käydä nyt perusteellinen keskustelu tästä kaikesta, mitä tänne olet nostanut esille. Katsoa sitten, auttoiko se mitään ja jos ei niin sen jälkeen valita, pystytkö jatkamaan tuossa kuviossa vai onko parempi jatkaa yksin. Vaikka lapsi kuinka ärsyttäisi niin siitä huolimatta sinä aikuisena et voi osoittaa sitä lapselle. Tavallaan olet valinnut hyväksyä myös hänet palettiin, kun aloit seurustella miehen kanssa, jolla on jo lapsia. Valinta täytyy tehdä sen suhteen, pystytkö elämään valittujen asioiden kanssa.

Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.

Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla.

...ainakin jos uskoo sitä omaa miestään. Se on kumma miten täällä kyllä älytään miten hyvin mies tyypillisesti ottaa vastuuta lapsesta suhteessa kun puhutaan äidin näkökulmasta, ja miten nalkuttaminen seuraa tästä eikä ole mikään naisen luonnenvika. Mutta sitten kun ollaankin se nainen joka haluaa seurustella uudelleen vapautuneen isän kanssa, niin ei kun mies on hyvä ja eksä paha.

Varmaan 80% eronneista isistä on kontrolloiva eksä jos heitä uskoo, jopa jokikinen eksä kontrolloiva, ja sitten sinäkin olet kontrolloiva kun olet hänestä eronnut ja hän etsii seuraavaa kontrolloijaa.

Kaikille teille äideille, jotka käytätte omia lapsianne exänne elämän kiusaamiseen:

Seurustelin nuorempana pitkään miehen kanssa, joka oli yhden lapsen etävanhempi. Lapsen tullessa miehen luo (emme asuneet yhdessä, vaikka käytännössä vietinkin lähes kaiken aikani miehen luona) jutustelin heidän kanssaan yleensä siinä jonkun aikaa, ehkä syötiin, jonka jälkeen lähdin omiin menoihini, että isä ja lapsi saisivat olla yhdessä ja tehdä omia juttujaan.

Lapsen äiti jostain syystä vihasi minua ja lähetteli minulle viestejä, kuinka inhottava olen, annan huonoa esimerkkiä lapselle. Kaikkea todella rumaa ja jopa pelottavaa. Ignoroin nuo viestit täysin, keskustelin asiasta miesystäväni kanssa kyllä. 

Jossain vaiheessa tilanne oli kärjistynyt niin lapsen äidin luona, että äiti oli lyönyt lastaan ja lapsi oli juossut naapuriin, ja paikalle oli soitettu poliisi. Lapsen äiti syytti minua siitä, mikä oli sinänsä mielenkiintoista, olinhan tapahtumahetkellä sadan kilometrin päässä. Lapsi kävi terapiassakin ja lapsen isä yritti saada lasta itselleen, tuloksetta. 

Tätä jatkui epämääräisesti pari vuotta, kunnes lapsi tappoi itsensä. Aivan. Tappoi itensä. Ilmeisesti lapsen äidillä ei ollut omien harhojensa keskellä käynyt mielessäkään, miten tuhoisaa hänen mielenvikainen käytöksensä lasta kohtaan oli. Hän käytti lasta siis oman exänsä kiusaamiseen.

Itselleni selvisi tuolloin myös se, miten heikoilla isät erotilanteissa ja erojen jälkeen ovat. Vaikka äiti löisi lastaan, lapsi saa pysyä äidin luona, kunhan äiti menee terapiaan. Äiti vahti hysteerisenä, ettei lapsi vaan näe liikaa isäänsä. Pahalta tuntuu heidän kaikkien puolesta.

Kyllä käytös johtuu varmasti osittain jo varhaislapsuudesta. Lapselle ei saanut koskaan huutaa eikä kuulemma kieltää mitään, erityisesti tämän exän toimesta. Exä määräsi jopa kasvatustyyliä. Nyt tämä kontrollointi vain vahvistunut.

Mummia lapsi komentaa aivan tolkuttomasti ja tämä alistuu tähän innolla, koska ei ole muita elämässä. Lahjoja ostaa hirveät määrät, ehkä täyttämällä omia tyhjyyden aukkoja.

Minun ongelmani etten osaa näistä puhua nätisti miehelle, ja vaikka puhun niin hän ei vain tunnu uskovan mitään mitä hänelle sanoo. Ja siis lapsi on täällä kuin vapauteen päästetty villieläin, koska rajoja ei vain ole.

Ei tuo tuosta muutu.

Minunkin exälläni oli tyttö joka oli koko ajan välissämme, pilasi aika monta yhteistä hetkeä järjettömällä huomion tarpeellaan. Kun yritti nukkua niin tyttö tuli viereen pelaamaan kännykällään ääni täysillä. Kun yritti jutella niin tyttö tuli väliin puhumaan jotain älyvapaita juttujaan. Kun olisi voinut olla kahdenkeskistä aikaa niin tyttö käytti aikamme kiukutteluun nukkumaan menosta. Kun aamulla piti päästä töihin niin myöhästyin koska tuo toisen miehen tyttö ei suostunut heräämään, syömään aamupalaa eikä pukemaan. Äiti aina vaan myötäili ja passasi ja joka kerta tyttö voitti väännöt. Mihinkään ei voinut lähteä eikä mitään muuta voinut tehdä kuin olla sohvalla kännykällä. Isänsä oli jonkinlainen kotihiiri nössö insinööri ja sitä myötä tytöltäkin oli kaikki kosketus ulkoharrastuksiin poissa. Sitä ei kukaan muuttaa ja se oli kaikki pois meiltä. Ja äiti halusi vielä minusta sen bad guyn joka saisi tytön kuriin.. Lisäksi tyttö vielä kiusasi minun lapsiani !

Pikkuprinsessa on tuleva masennuspotilas kun maailma iskeekin luun kurkkuun.

Tajusin, että koko juttu pitääkin kääntää aivan toisin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tässä on kyseessä myös lapsen vanhempien välinen suhde, ehkä roolit jatkuvat parisuhteen jälkeenkin. Mutta ei käytös yksin tytön vika ole, enemmänkin se johtuu siitä, miten vanhempansa toimivat lapsen suhteen ja kasvatuksessa ylipäänsä. Usein isät ottavat tämän roolin eron jälkeen:heistä tulee huippukivoja huippuisiä, jotka antaa kaiken periksi ja ostavat kaiken maan ja taivaan väliltä. Jos äitinsä yrittäisi pitääkin jotain rajoja niin mies taas voi toiminnallaan pilata äidinkin kasvatustyötä. Vanhempi kun ei voi aina olla vaan kiva, antaa kaikkea periksi ja olla asettamatta rajoja millekään.

Lasta kohtaan on silti turha alkaa kostoaan toteuttamaan. Kyllähän sun täytyy miesystäväsi kanssa käydä nyt perusteellinen keskustelu tästä kaikesta, mitä tänne olet nostanut esille. Katsoa sitten, auttoiko se mitään ja jos ei niin sen jälkeen valita, pystytkö jatkamaan tuossa kuviossa vai onko parempi jatkaa yksin. Vaikka lapsi kuinka ärsyttäisi niin siitä huolimatta sinä aikuisena et voi osoittaa sitä lapselle. Tavallaan olet valinnut hyväksyä myös hänet palettiin, kun aloit seurustella miehen kanssa, jolla on jo lapsia. Valinta täytyy tehdä sen suhteen, pystytkö elämään valittujen asioiden kanssa.

Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.

Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla.

...ainakin jos uskoo sitä omaa miestään. Se on kumma miten täällä kyllä älytään miten hyvin mies tyypillisesti ottaa vastuuta lapsesta suhteessa kun puhutaan äidin näkökulmasta, ja miten nalkuttaminen seuraa tästä eikä ole mikään naisen luonnenvika. Mutta sitten kun ollaankin se nainen joka haluaa seurustella uudelleen vapautuneen isän kanssa, niin ei kun mies on hyvä ja eksä paha.

Varmaan 80% eronneista isistä on kontrolloiva eksä jos heitä uskoo, jopa jokikinen eksä kontrolloiva, ja sitten sinäkin olet kontrolloiva kun olet hänestä eronnut ja hän etsii seuraavaa kontrolloijaa.

Kyllä nämä asiat on omin silmin nähtävissä. Vaikka sinä uskot kaiken mitä joku sanoo näkemättä ja kokematta sitä itse, ei se tarkoita sitä että niin me kaikki muutkin tehdään. 

Joo, parempi että eroatte. Minä menen taas torstaina terapiaan kun vakavasti mielenterveysongelmaisen äitini lisäksi äitipuoleni vihasi minua, ja isäni heitti kädet ilmaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille äideille, jotka käytätte omia lapsianne exänne elämän kiusaamiseen:

Seurustelin nuorempana pitkään miehen kanssa, joka oli yhden lapsen etävanhempi. Lapsen tullessa miehen luo (emme asuneet yhdessä, vaikka käytännössä vietinkin lähes kaiken aikani miehen luona) jutustelin heidän kanssaan yleensä siinä jonkun aikaa, ehkä syötiin, jonka jälkeen lähdin omiin menoihini, että isä ja lapsi saisivat olla yhdessä ja tehdä omia juttujaan.

Lapsen äiti jostain syystä vihasi minua ja lähetteli minulle viestejä, kuinka inhottava olen, annan huonoa esimerkkiä lapselle. Kaikkea todella rumaa ja jopa pelottavaa. Ignoroin nuo viestit täysin, keskustelin asiasta miesystäväni kanssa kyllä. 

Jossain vaiheessa tilanne oli kärjistynyt niin lapsen äidin luona, että äiti oli lyönyt lastaan ja lapsi oli juossut naapuriin, ja paikalle oli soitettu poliisi. Lapsen äiti syytti minua siitä, mikä oli sinänsä mielenkiintoista, olinhan tapahtumahetkellä sadan kilometrin päässä. Lapsi kävi terapiassakin ja lapsen isä yritti saada lasta itselleen, tuloksetta. 

Tätä jatkui epämääräisesti pari vuotta, kunnes lapsi tappoi itsensä. Aivan. Tappoi itensä. Ilmeisesti lapsen äidillä ei ollut omien harhojensa keskellä käynyt mielessäkään, miten tuhoisaa hänen mielenvikainen käytöksensä lasta kohtaan oli. Hän käytti lasta siis oman exänsä kiusaamiseen.

Itselleni selvisi tuolloin myös se, miten heikoilla isät erotilanteissa ja erojen jälkeen ovat. Vaikka äiti löisi lastaan, lapsi saa pysyä äidin luona, kunhan äiti menee terapiaan. Äiti vahti hysteerisenä, ettei lapsi vaan näe liikaa isäänsä. Pahalta tuntuu heidän kaikkien puolesta.

Juuri tämän takia pitäisi poistaa tabu äitien harjoittamasta henkisestä väkivallasta lapsiaan kohtaan. Miten voi olla mahdollista että joku äiti ei haluaisi että yleisesti ottaen puututtaisiin äitien harjoittamaan väkivaltaan lapsia kohtaan? Ei tule mieleen kuin yksi syy, ja se on se että nämä äidit itse harjoittavat tätä, eivätkä halua että siihen puututaan. Sama kuin alapeukuttaisi sitä että joku haluaa että pedojen touhuihin puututaan. Voiko sitä alapeukuttaa kukaan muu kuin pedo itse?

Vierailija kirjoitti:

Joo, parempi että eroatte. Minä menen taas torstaina terapiaan kun vakavasti mielenterveysongelmaisen äitini lisäksi äitipuoleni vihasi minua, ja isäni heitti kädet ilmaan.

Harmi ettei isäsi osannut tehdä lastensuojeluilmoitusta että olisit päässyt turvaan kasvamaan noin huonoilta vanhemmilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tässä on kyseessä myös lapsen vanhempien välinen suhde, ehkä roolit jatkuvat parisuhteen jälkeenkin. Mutta ei käytös yksin tytön vika ole, enemmänkin se johtuu siitä, miten vanhempansa toimivat lapsen suhteen ja kasvatuksessa ylipäänsä. Usein isät ottavat tämän roolin eron jälkeen:heistä tulee huippukivoja huippuisiä, jotka antaa kaiken periksi ja ostavat kaiken maan ja taivaan väliltä. Jos äitinsä yrittäisi pitääkin jotain rajoja niin mies taas voi toiminnallaan pilata äidinkin kasvatustyötä. Vanhempi kun ei voi aina olla vaan kiva, antaa kaikkea periksi ja olla asettamatta rajoja millekään.

Lasta kohtaan on silti turha alkaa kostoaan toteuttamaan. Kyllähän sun täytyy miesystäväsi kanssa käydä nyt perusteellinen keskustelu tästä kaikesta, mitä tänne olet nostanut esille. Katsoa sitten, auttoiko se mitään ja jos ei niin sen jälkeen valita, pystytkö jatkamaan tuossa kuviossa vai onko parempi jatkaa yksin. Vaikka lapsi kuinka ärsyttäisi niin siitä huolimatta sinä aikuisena et voi osoittaa sitä lapselle. Tavallaan olet valinnut hyväksyä myös hänet palettiin, kun aloit seurustella miehen kanssa, jolla on jo lapsia. Valinta täytyy tehdä sen suhteen, pystytkö elämään valittujen asioiden kanssa.

Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.

Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla.

...ainakin jos uskoo sitä omaa miestään. Se on kumma miten täällä kyllä älytään miten hyvin mies tyypillisesti ottaa vastuuta lapsesta suhteessa kun puhutaan äidin näkökulmasta, ja miten nalkuttaminen seuraa tästä eikä ole mikään naisen luonnenvika. Mutta sitten kun ollaankin se nainen joka haluaa seurustella uudelleen vapautuneen isän kanssa, niin ei kun mies on hyvä ja eksä paha.

Varmaan 80% eronneista isistä on kontrolloiva eksä jos heitä uskoo, jopa jokikinen eksä kontrolloiva, ja sitten sinäkin olet kontrolloiva kun olet hänestä eronnut ja hän etsii seuraavaa kontrolloijaa.

Kyllä nämä asiat on omin silmin nähtävissä. Vaikka sinä uskot kaiken mitä joku sanoo näkemättä ja kokematta sitä itse, ei se tarkoita sitä että niin me kaikki muutkin tehdään. 

Tehän tässä juuri uskotte kritiikittä ap:n ja miehen kautta tulleen tarinan. En minä. Ei täällä ole kukaan ollut tuota tilannetta todistamassa paitsi ap. Ap:n miehen eksän näkökulmaa ei ole kukaan pysähtynyt miettimään edes hetkeksi. Eikä sitä mahdollisuutta että ap ihmisenä joka VIHAA 7-vuotiasta lasta saattaa olla tilanteessa sikäli epäluotettava tarkkailija että hänellä selvästi ei ole vähäisintäkään kykyä asettua toisen ihmisen asemaan jos tämä ihminen ei ole itselle tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tässä on kyseessä myös lapsen vanhempien välinen suhde, ehkä roolit jatkuvat parisuhteen jälkeenkin. Mutta ei käytös yksin tytön vika ole, enemmänkin se johtuu siitä, miten vanhempansa toimivat lapsen suhteen ja kasvatuksessa ylipäänsä. Usein isät ottavat tämän roolin eron jälkeen:heistä tulee huippukivoja huippuisiä, jotka antaa kaiken periksi ja ostavat kaiken maan ja taivaan väliltä. Jos äitinsä yrittäisi pitääkin jotain rajoja niin mies taas voi toiminnallaan pilata äidinkin kasvatustyötä. Vanhempi kun ei voi aina olla vaan kiva, antaa kaikkea periksi ja olla asettamatta rajoja millekään.

Lasta kohtaan on silti turha alkaa kostoaan toteuttamaan. Kyllähän sun täytyy miesystäväsi kanssa käydä nyt perusteellinen keskustelu tästä kaikesta, mitä tänne olet nostanut esille. Katsoa sitten, auttoiko se mitään ja jos ei niin sen jälkeen valita, pystytkö jatkamaan tuossa kuviossa vai onko parempi jatkaa yksin. Vaikka lapsi kuinka ärsyttäisi niin siitä huolimatta sinä aikuisena et voi osoittaa sitä lapselle. Tavallaan olet valinnut hyväksyä myös hänet palettiin, kun aloit seurustella miehen kanssa, jolla on jo lapsia. Valinta täytyy tehdä sen suhteen, pystytkö elämään valittujen asioiden kanssa.

Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.

Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla.

...ainakin jos uskoo sitä omaa miestään. Se on kumma miten täällä kyllä älytään miten hyvin mies tyypillisesti ottaa vastuuta lapsesta suhteessa kun puhutaan äidin näkökulmasta, ja miten nalkuttaminen seuraa tästä eikä ole mikään naisen luonnenvika. Mutta sitten kun ollaankin se nainen joka haluaa seurustella uudelleen vapautuneen isän kanssa, niin ei kun mies on hyvä ja eksä paha.

Varmaan 80% eronneista isistä on kontrolloiva eksä jos heitä uskoo, jopa jokikinen eksä kontrolloiva, ja sitten sinäkin olet kontrolloiva kun olet hänestä eronnut ja hän etsii seuraavaa kontrolloijaa.

Kyllä nämä asiat on omin silmin nähtävissä. Vaikka sinä uskot kaiken mitä joku sanoo näkemättä ja kokematta sitä itse, ei se tarkoita sitä että niin me kaikki muutkin tehdään. 

Tehän tässä juuri uskotte kritiikittä ap:n ja miehen kautta tulleen tarinan. En minä. Ei täällä ole kukaan ollut tuota tilannetta todistamassa paitsi ap. Ap:n miehen eksän näkökulmaa ei ole kukaan pysähtynyt miettimään edes hetkeksi. Eikä sitä mahdollisuutta että ap ihmisenä joka VIHAA 7-vuotiasta lasta saattaa olla tilanteessa sikäli epäluotettava tarkkailija että hänellä selvästi ei ole vähäisintäkään kykyä asettua toisen ihmisen asemaan jos tämä ihminen ei ole itselle tärkeä.

No höpöhöpö taas. Jos et ymmärrä lukemaasi, von kopioida sinulle tähän sen miten keskustelu meni, mitä lainasin, ja mihin vastasin. Se että sinä tulet siihen höpisemään omiasi on omaa osaamattomuuttasi, ei meidän muiden kritiikittä uskomista.

"Ero tulee yleensä syystä, ja valitettavan usein syyt on mielenterveydellisiä ainakin jomman kumman puolesta. Tuo miten kuvailit huippuisää saattaa pitää paikkansa, ja on olemassa myös oikeasti sekoja ex naisia, jotka kieroilla peleillään saa lapsen nousemaan isäänsä ja varsinkin tämän uutta puolisoa vastaan ja silloin kasvatus voi kaikki valua viemäristä alas, kun lapsi alkaa kätyriksi ja välineeksi, jonka kautta saa pilattua muiden päivän takuulla. Lapsi siinä kuviossa kärsii eniten, mutta ex eukkoa se harvemmin kiinnostaa kun kosto pitää saada hinnalla millä hyvänsä.

Yllättävän moni ex-vaimo on tuollainen. Joskus se exyyskin johtuu tästä piirteestä. Mielestäni lapsen henkiseen pahoinpitelyyn äidin toimesta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta se tunnistettaisiin paremmin eri tahoilla."

Lapsi on vasta 7-vuotias. Tuon ikäinen voi välillä heittäytyä ihan vauvaksi. Lapsi kasvaa vasta koulussa ajattelemaan myös muita. Vihaisitko omaa lasta, jos tämä olisi hankala?