Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Sanon vain, että se kaikki näyttäytyy erilailla kun lapset ovat omat. En mäkään toisten lapsia jaksa :')
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin nähty. Lapsia tehneet pitävät vapaaehtoista lapsettomuutta loukkauksena omaa valintaa tehdä lapsia kohtaan.
Nämä keskustelut menevät aina samalla tavalla: muut velat komppaa ja yrittää keskustella ja äipät ryntäävät ketjuun solvaamaa.n lapsettomia ja keksimään juttuja, kuten mm. että aloittaja olisi ääneen arvostellut toisen valintaa tehdä lapsia, vaikka on moneen kertaan sanottu, ettei asia ollut niin. Sitten haukutaa.n veloja epäkypsäksi ja ties miksi.
Eli lapsettomuus on uhka ja henkilökohtainen loukkaus lapsellisille, miksi?
Siksi että. Lapsen saaneet ovat tutkitusti onnettomampia ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä kuin lapsettomat eläkeikään asti. Ero on todella suuri. Syyt on varmasti kaikille ilmeisiä.
Niistä jotka hankkivat lapsia todella harva on oikeasti miettinyt asiaa. Niin tehdään, koska "niin kuuluu tehdä". Koska häät ja vauva on onnellinen loppu, ainoa kaikkien tuntema tapa yrittää varmistella että elämällä on merkitys. Vähintään pelosta tehdään, koska entäs jos sitten katuukin, kauheasti on iskostettu miten synkkää ja kamalaa se hylätyn, yksinäisen ikääntyvän naisen elämä on. Naiselle puoliso ja perhe on itsestäänselvä päämäärä elämässä ja sitä pitää tavoitella jo ihan sen takia että muut arvostaa. Sitten tulee juuri naisen perinteisen narratiivin mukaisten elämän huipentumien, häiden ja ensimmäisen lapsen odotuksen ja syntymän, jälkeen karu todellisuus täytenä yllätyksenä: sinua pidetäänkin nyt tyhmänä. Tyhmänä, tylsänä, banaalina, rumana, seksittömänä ja yhtäkkiä 10 vanhempana. Ja päälle se lapsiarki.
Totta kai se on katkeraa ja kurjaa. Mutta ihminen on psykologisesti resilientti ja perustelee kaiken itselleen parhain päin. Jotenkin asia käännellään mielessä semmoiseksi, että tämä oli hyvä valinta ja en kadu pätkääkään. Varmasti rakkaus lapseen auttaa tässä paljon. Mutta moni kokee päässään rakentamalle oikeutuskyhäelmälle uhkaksi sen, kun muut tekevät toisen valinnan ja ovat siihen tyytyväisiä ja puhuvat asiasta avoimesti. Ehkä vielä näyttävät ne kaikki asiat jotka ovat saaneet pitää itsellään, joista lapsen saaneet ovat joutuneet luopumaan. Tätä uhkaa vastaan sitten tunnetaan tarvetta puolustautua hyökkäämällä.
Tämä on inhimillistä enkä sano tätä pilkatakseni tai alentaakseni ketään. Monilla on tällaisia mielen puolustuksia, joista ollaan vähän herkkiä. Ja se on oikeasti väärin äitejä kohtaan miten seksistisesti ja alentuvasti heihin suhtaudutaan, veloillakin on tässä parantamisen varaa.
Ohis. Tutkitusti esikoinen lisää sekä miehen, että naisen onnellisuutta. Toinen lapsia palauttaa äidin lapsettomien tasolle, iskä on vielä lapsetonta miestä onnellisempi. Kolmas lapsi ja siitä eteenpäin laskee etenkin naisen onnellisuutta arjessa. Keskimäärin näin. T. Neljän äiti (lapset jo teinejä/aikuisia ja iltatähti harkinnassa)
Mikä sun lähteesi tähän on? En seuraa aihetta aktiivisesti, mutta mun ymmärrys asiasta on että tämä lapsien ja onnettomuuden/huonomman elämänlaadun yhteys on sen verran vahvasti ja laajasti osoitettu että yksittäinen tutkimus ei ole vielä oikein mikään syy edes epäillä muuta.
En enää muista mistä tuon luin, Tiede-lehdestä? Oletan, että "sun ymmärryksellä" tarkoitat "sun mutu-olettamaasi"?
Tässä nyt jotain. https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.psycho…
"However, studies that reported a happiness deficit for parents often painted the entire population of parents with a single broad brush. For example, early studies didn’t consider differences between nations. To address this, Glass, Simon, and Andersson (2016) compared the happiness levels of couples with and without children from 22 countries. They found that although a happiness deficit existed for parents from some nations, parents from other nations experienced a happiness surplus. For example, compared with childless couples, parents from Norway and Hungary tend to be happier. However, parents in Australia and Great Britain were less happy than their childless counterparts. The country with the largest happiness deficit related to having children was the United States
.......
Countries such as Norway, where parents are happier than nonparents, tend to have family-friendly policies, including paid parental leave, affordable and subsidized child care, more government-protected paid vacation and sick days, and greater work schedule flexibility. These social policies were important to the happiness of both mothers and fathers. In fact, both parents and nonparents were happier in countries with these social policies in place."Monissa, etenkään vanhemmissa, onnellisuustutkimuksissa ei oteta huomioon kansallisia eroja. Esim. Norjassa vanhemmat ovat lapsettomia onnellisempia. Norjassa myös lapsettomat ovat muita lapsettomia onnellisempia. Lapsiluvun vaikutuksesta onnellisuuteen on vähän tutkimuksia. Jos nyt nokkelana kaivat googlesta jonkun "jo ensimmäinen lapsi tekee onnettomammaksi"-tutkimuksen, muista, ettei se ole pohjoismainen tutkimus.
Mun on vähän vaikeaa vastata tähän kohteliaasti. Esiinnyt populaaritieteen kuluttajalle tyypilliseen tapaan hyvin varmana omasta osaamisestasi ja yhtä varmana toisten tietämättömyydestä, ja mun hampaisiin koskee ja verenpaine nousee kohtuuttomasti kun kohtaan paskaa popularitiedettä ja sen lieveilmiöitä niinkuin tätä pätemiskulttuuria. Mutta koitan silti.
Teen kyllä aina läksyni kunnolla ja tarkistan tieteeseen liittyvät väitteeni ennen kuin esitän niitä, jolleivät ole tuoreessa muistissa. Tai sitten sanon suoraan että tämä perustuu nyt muistikuviin joihin en itse täysin luottaisi. Nyt katsoin ennen kirjoitustani näitä papereita: https://www.researchgate.net/publication/227009836_Parenthood_and_Happi…
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5222535/
En kuitenkaan lukenut niitä läpi, silmäily riittää av:lle, enkä ruvennut tarkistamaan kunnolla mitä asiasta on kirjoitettu, joten en ole asiaan perehtynyt enkä väitä olevani.
Kansainvälinen vaihtelu on huomioitu noissa lähteissä länsimaiden osalta hyvin. Yleistys, että vanhemmuus tekee ihmisen onnettomammaksi pätee silti ja pitää paikkansa Suomessakin. Molemmat tutkimukset huomioivat lähteessäsi esiin tuodut näkökulmat lapsiperheiden palveluista ja sosiaalipolitiikasta. Toisessa katsottiin asiaa myös koulutuksen, elämäntilanteen, sukupuolen ja asenteiden kautta, se vaikutti musta oikein mielenkiintoiselta ja luen tuon vielä kokonaan kunhan ehdin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Lapseton näkee lapsiperhe-elämästä vain pieniä pätkiä, ja keskittyen yleensä niihin negatiivisiin puoliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.
En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.
Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.
Ap
Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!
Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.
Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.
Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.
Ap
Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?
"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)
Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.
Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.
P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.
Ap
Ja tarina jatkuu miten vaan ap:lle on sopivinta....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Lapseton näkee lapsiperhe-elämästä vain pieniä pätkiä, ja keskittyen yleensä niihin negatiivisiin puoliin.
Totta tuokin, onhan tälläkin palstalla monet velat sanoneet etteivät halua lapsia, koska ne kiukuttelevat ja huutavat ja vaativat asioita.
Minä en halua lapsiperhe-elämästä niitä hyviäkään puolia. 99% kyläilyistäni sujuu lasten kannalta iloisissa merkeissä, näen siis useimmiten lapsia jotka ovat hyvällä tuulella. Siitä huolimatta ne vierailut vahvistavat päätöstäni olla lisääntymättä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Saa. Mutta vanhempana tietää että vela ei ymmärrä asian toista puolta, ja siksi kokemus on puutteellinen. En minä jaksa kuunnella toisen PELKKÄÄ kauhistelua siitä kuinka kamalalta meidän aamupukeminen näyttää. Kun toisaalta se toinen ei ymmärrä sitä tunnetta, kuinka liikuttavalta se tuntuu - sen aamuhässäkän jälkeenkin - tiputtaa se oma lapsi koululle ja katsella kun se taapertaa ystäviensä luo iso reppu selässä keikkuen. Vanhemmuus on työtä ja sen vela näkee. Vanhemmuus on myös palkitsevaa, palkitsevaa sellaisella tavalla mitä vela ei voi ikinä ymmärtää.
Tuokin on tosi hassu olettamus, että lapseton ihminen kuvittelisi lapsiperhe-elämän olevan pelkkää hässäkkää ja negatiivista stressiä ilman mitään palkintoa. Jos asia olisi noin, kukaan tässä maailmassa ei lisääntyisi koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Kyllä minä tiedän että vanhempi rakastaa lastaan ja lapsi vanhempaansa. Kyllä minä tiedän että lapsen kehitystä on kiehtovaa seurata. Ei se muuta sitä faktaa etten itse halua elää sellaista elämää.
Ap
Ja saat olla haluamatta. Tuo on vain syy miksi velojen juttuja ei ehkä vanhemmat jaksa kuunnella.
Henk.koht. minulle tulee mieleen lähinnä kypsymätön teini-ikäinen mieleen näistä aikuisista ihmisistä, jotka jaksaa valittaa lapsiperheen normaalista ruokailutilanteesta. Teinithän on sellaisia aika itsekkäitä ja egoistisia, koko maailman pitäisi pyöriä teinin ympärillä ja auta armias jos jostain on pientäkin vaivaa 😂 Mut teini-ikähän on nykyisin pitkittynyt.. en itse vaan jaksa kuunnella sellaista narinaa 🙂
Kommentistasi, jossa sanot veloja kypsymättömiksi teineiksi tulee mieleen äiti joka katuu suuresti lapsiaan. Ja purkaa katumuksen kateudelta haiskahtavilla kommenteillaan.
En suinkaan puhunut KAIKISTA veloista. Vain niistä jotka menee lapsiperheeseen kylään ja kokee oikeudekseen istua siellä naama väärinpäin, arvostella toisten lapsia vain koska he ovat lapsia, tai jaksavat vain valittaa lapsiperheiden elämästä. Sellaiset narisijat on rasittavia ja heistä tulee mieleen teini-ikäinen.
Taisit lukea aloitukseni ihan omanlaistesi lasien läpi. :D Minä en istunut pöydässä naama väärinpäin valittamassa. Meillä oli hauskaa, sekä lapsilla että aikuisilla. Tuohon kaoottisuusheittooni ystäväni tokaisi naurahtaen että tällaista se on suurimman osan aikaa, muista ehkäisy.
Ap
Muista säkin nauraa ku joku äippä ihmettelee sun kolkkoa ja ankeaa kotias!
Jostain kumman syystä luulet, et sun käytös oli korrektia, mut ei se sitä ollut.
Muistan kyllä, tosin kotini ei ole ankea eikä kolkko. :) Kuten eivät myöskään tämän ystäväni lapset. Se että nauraen totean tilanteen olevan kaoottinen, ei ole loukkaus ketään kohtaan. Eikä ystäväni sitä sellaisena myöskään ottanut, nauroi itsekin. Ja tosiaan muistutti siitä ehkäisystä.
Tämä(kin) ketju on nyt tuonut ilmi sen, että on vanhempia jotka lapsistaan huolimatta kykenevät nauramaan itselleen ja arvostamaan muidenkin valintoja. Sitten on toisenlaisia vanhempia, mutta sellaisten luona en kävisi kylässä vaikka tuntisinkin.
Ap
Ymmärrätkö, että ihminen voi nauraa/naurahtaa, vaikka häntä ei oikeasti naurata yhtään?
"Ah - ma nauran, kun kuvani niin kauniina peilissäin nään" (Bianca Castafiore)
Voi hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ap istuu kahvipöydässä luoden silmäyksiä äänekkäisiin ja sottaaviin lapsiin. Isäntäväki, joka toki huomaa vieraan katseet, keventää tilannetta empatisoiden ja vitsailee ehkäisystä, että vieraalle tulisi iloinen mieli.
Niin, minä siis autoin ystävääni välipalan valmistelussa kun tuon tokaisun heitin. Lapset olivat kyllä äänekkäitä ja sottasivat, mutta niin lasten kuuluukin. En kävisi vierailulla jos se minua jotenkin ahdistaisi.
P.S. Minä olin se joka siivosi ne sotkut. Jos nyt pikkuhiljaa päästäisiin yli tuosta käsityksestä, että minä olen istunut pöydässä naama norsunv.tulla ja arvostellut heidän tekemisiään.
Ap
Ja tarina jatkuu miten vaan ap:lle on sopivinta....
Ole kiltti ja kerro mikä tässä aloituksessa ja kommenteissani on tarinointia. :D Ymmärtäisin epäilyksesi jos kirjottaisin lentävistä lehmistä, mutta tässä tapauksessa en ymmärrä.
P.S. Ei tulisi mieleenkään mennä lapsiperheeseen passattavaksi. Minä olen aikuinen joten teen siinä tilanteessa niitä aikuisten hommia; katan pöytää tai vahdin lapsia sen aikaa, korjaan astiat koneeseen ja pyyhin lasten sotkut. Ellei erikseen tiukasti kielletä, mutta niin ei ole vielä koskaan tapahtunut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.
Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.
Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Lapseton näkee lapsiperhe-elämästä vain pieniä pätkiä, ja keskittyen yleensä niihin negatiivisiin puoliin.
Totta tuokin, onhan tälläkin palstalla monet velat sanoneet etteivät halua lapsia, koska ne kiukuttelevat ja huutavat ja vaativat asioita.
Minä en halua lapsiperhe-elämästä niitä hyviäkään puolia. 99% kyläilyistäni sujuu lasten kannalta iloisissa merkeissä, näen siis useimmiten lapsia jotka ovat hyvällä tuulella. Siitä huolimatta ne vierailut vahvistavat päätöstäni olla lisääntymättä.
Ap
Sulla on fiksuja kommentteja. Et provosoidu ollenkaan, vaikka monet yrittävät vähätellä, nimitellä ja saada sinut ja sinun ajatuksesi huonoon valoon. Sinä perustelet ajatuksesi hyvin. Ja huom! Minä en itse ole vela.
No, olet tosiaan vasta 27 vuotias. Mielipiteesi ehtii muuttua todennäköisesti moneen kertaan.
Itse aloin kokea jotain etäisesti vauvakuumetta muistuttavaa noin 34 vuotiaana. Se tunne vain vahvistui ajan myötä ja muuttui ajoittain suruksi, kun ei lapsia kuulunutkaan yrityksistä huolimatta. Monen menetyksen jälkeen olen kahden lapsen äiti ja siitä ikionnellinen sekä kiitollinen.
Tuollaiset välipalamesomiset nyt vaan hukkuu kohinaan. Elämänmakuista elämää on joka päivä lasten kanssa.
Kyllä harmittaisi, jos olisin vaan itselleni elänyt ja jättänyt lapset tekemättä/saamatta. Toisaalta en tietäisi mistä olisin jäänyt paitsi, niinkuin kaikki lapsettomat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.
Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.
Rakkaus ja kiintymys on 100% aivokemiaa ja hormonien tekoa, oli sitten kyse minkätyyppisestä rakkaudesta tahansa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No, olet tosiaan vasta 27 vuotias. Mielipiteesi ehtii muuttua todennäköisesti moneen kertaan.
Itse aloin kokea jotain etäisesti vauvakuumetta muistuttavaa noin 34 vuotiaana. Se tunne vain vahvistui ajan myötä ja muuttui ajoittain suruksi, kun ei lapsia kuulunutkaan yrityksistä huolimatta. Monen menetyksen jälkeen olen kahden lapsen äiti ja siitä ikionnellinen sekä kiitollinen.
Tuollaiset välipalamesomiset nyt vaan hukkuu kohinaan. Elämänmakuista elämää on joka päivä lasten kanssa.
Kyllä harmittaisi, jos olisin vaan itselleni elänyt ja jättänyt lapset tekemättä/saamatta. Toisaalta en tietäisi mistä olisin jäänyt paitsi, niinkuin kaikki lapsettomat!
Kaikki eivät kuitenkaan muuta mieltään eivätkä kadu valittua lapsettomuutta. Sitähän sinä tuossa yrität jälleen vihjailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Lapseton näkee lapsiperhe-elämästä vain pieniä pätkiä, ja keskittyen yleensä niihin negatiivisiin puoliin.
Totta tuokin, onhan tälläkin palstalla monet velat sanoneet etteivät halua lapsia, koska ne kiukuttelevat ja huutavat ja vaativat asioita.
Minä en halua lapsiperhe-elämästä niitä hyviäkään puolia. 99% kyläilyistäni sujuu lasten kannalta iloisissa merkeissä, näen siis useimmiten lapsia jotka ovat hyvällä tuulella. Siitä huolimatta ne vierailut vahvistavat päätöstäni olla lisääntymättä.
Ap
Ja olet täysin varma että myös sinun ystävistä nämä sinun jutut tuntuu mukavilta? "teillä vierailu on tehokkain ehkäisykeino" "sen jälkeen kun teillä on käynyt, ei todellakaan tee mieli lisääntyä".
Minusta et kuulosta hyvältä ystävältä. Ole lapseton kaikessa rauhassa, en usko että KUKAAN täällä oikeasti haluaa sitä kyseenalaistaa tai yrittää kääntää päätäsi. Mutta hyvä ystävä ei käyttäisi näitä perusteluja asialle mitä sinä tässä käytät. Ne on kuitenkin ystäväsi lapsia, ja vaikka hän voisi asiasta hieman läppää heittää, ei hänestä varmasti oikeasti tuntuisi mukavalta nämä asiat mitä kerrot HÄNEN lapsistaan ja HÄNEN perheestään. Mietippä nyt vähän.
Vierailija kirjoitti:
No, olet tosiaan vasta 27 vuotias. Mielipiteesi ehtii muuttua todennäköisesti moneen kertaan.
Itse aloin kokea jotain etäisesti vauvakuumetta muistuttavaa noin 34 vuotiaana. Se tunne vain vahvistui ajan myötä ja muuttui ajoittain suruksi, kun ei lapsia kuulunutkaan yrityksistä huolimatta. Monen menetyksen jälkeen olen kahden lapsen äiti ja siitä ikionnellinen sekä kiitollinen.
Tuollaiset välipalamesomiset nyt vaan hukkuu kohinaan. Elämänmakuista elämää on joka päivä lasten kanssa.
Kyllä harmittaisi, jos olisin vaan itselleni elänyt ja jättänyt lapset tekemättä/saamatta. Toisaalta en tietäisi mistä olisin jäänyt paitsi, niinkuin kaikki lapsettomat!
Niin, kuten sanoin, kuuluu kohinaan todellakin. Siinä yksi syy miksi en halua lapsia, en halua sitä kohinaa kotiini. :D
Näet asian eri tavalla kuin minä, sillä sinä halusit lapsia ja minä en halua. Todennäköisesti minulle hoetaan tuota "mielesi muuttuu vielä"-mantraa hautaan asti, mutta se ei tilannetta muuta miksikään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Eiköhän hän tiedä sen oleellisen, eli ei kannata hankkia.
Lapseton näkee lapsiperhe-elämästä vain pieniä pätkiä, ja keskittyen yleensä niihin negatiivisiin puoliin.
Totta tuokin, onhan tälläkin palstalla monet velat sanoneet etteivät halua lapsia, koska ne kiukuttelevat ja huutavat ja vaativat asioita.
Minä en halua lapsiperhe-elämästä niitä hyviäkään puolia. 99% kyläilyistäni sujuu lasten kannalta iloisissa merkeissä, näen siis useimmiten lapsia jotka ovat hyvällä tuulella. Siitä huolimatta ne vierailut vahvistavat päätöstäni olla lisääntymättä.
Ap
Ja olet täysin varma että myös sinun ystävistä nämä sinun jutut tuntuu mukavilta? "teillä vierailu on tehokkain ehkäisykeino" "sen jälkeen kun teillä on käynyt, ei todellakaan tee mieli lisääntyä".
Minusta et kuulosta hyvältä ystävältä. Ole lapseton kaikessa rauhassa, en usko että KUKAAN täällä oikeasti haluaa sitä kyseenalaistaa tai yrittää kääntää päätäsi. Mutta hyvä ystävä ei käyttäisi näitä perusteluja asialle mitä sinä tässä käytät. Ne on kuitenkin ystäväsi lapsia, ja vaikka hän voisi asiasta hieman läppää heittää, ei hänestä varmasti oikeasti tuntuisi mukavalta nämä asiat mitä kerrot HÄNEN lapsistaan ja HÄNEN perheestään. Mietippä nyt vähän.
Lakkaa nyt laittamasta sanoja suuhuni. :D Minä en todellakaan ole sanonut ystävälleni mitään tuollaista mitä kommentissasi kirjoitit. Minä naureskelin tilanteen kaoottisuutta, ja ystäväni muistutti ehkäisystä. Pysytään asiassa, kiitos.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettet hanki lapsia AP. Kaikista ei ole äideiksi.
Uskon että olisin hyvä äiti jos lapsen hankkisin. Mutta en halua hankkia.
Ja joo joo, lapsia ei hankita vaan niitä siunaantuu jos on siunaantuakseen. :D
Ap
Jos uskoisit olevasi hyvä äiti, niin sisimmissäsi saatat perheen haluta.
Lapsia halumaton kun ei todennäköisimmin ole hyvä äiti. Käytöksestä kun aina vaistoaisi, että haluaisi olla jossain ihan muualla.
Ongelma on siinä, että vaikka ihminen ei haluaisi lasta ja sellaisen saa, hän suurella todennäköisyydellä silti rakastaa lastaan paljon. Hormonit hoitavat sen puolen. Joten vaikka lapsi olisi täysin vahinko niin en jaksa uskoa että ainakaan kaikki äidit sitten jatkuvasti katuisivat lapsensaantia vaikka eivät sitä alunperin olisikaan halunneet.
Ap
Hormonit voivat pitää siitä huolen muutaman vuoden, vaan mitä sen jälkeen?
No, mitä sen jälkeen? En usko että hormonien ohjaama rakkaus omaa jälkeläistä kohtaan varsinaisesti häviää mihinkään. Vai mitä tarkoitat?
Ap
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?
Okei, tuollaisesta en tiennytkään. En osaa vastata, ei ole kokemusta ja kuulen tosiaan tuosta ilmiöstä nyt ensimmäisen kerran.
Ap
No, ei ole eka kerta kun lapseton luulee tietävänsä kaiken lapsiperhe-elämästä, mutta lopulta ei tiedä paljoakaan.
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että minä luulen tietäväni kaiken lapsiperhe-elämästä?
Tuo tosiaan tuli yllätyksenä, että rakkaus lasta kohtaan laantuu kun lapsi kasvaa. En ole moiseen ilmiöön törmännyt koskaan, vaikka olen tehnyt pitkän sivuaineen psykologiasta.
Ap
Hormonit ei ole yhtä kuin rakkaus, eli siinä menet jo metsään. Hormonit tekevät sen, että huolehtii lapsesta parhaimmalla mahdollisella tavalla, niiden avulla kestää paremmin univajeen ja herkistyy ymmärtämään paremmin, mitä itkevä vauva on vailla.
Tuo alkoi ainakin itselläni hellittää parin vuoden jälkeen, ja aloin nähdä taas maailmassa muutakin kuin vain lapseni.Rakkaus ja kiintymys lapseen on kuitenkin jotain syvempää kuin vain hormonitoiminta. Vaikka ei ole enää hormonihuuruissa, niin silti rakastaa lastaan ja mieluusti viettää tämän kanssa aikaa, vaikkei lapsi tarvitse enää yhtä intensiivistä hoitoa kuin vauvana ja taaperona.
Mikä tämän luennon perustelu ja syy on? Ap kertoi, ettei halua lasta, vaikka todennäköisesti omaa rakastaisi, jos sellaisen saisi. Miten tämä sun alentuva selostuksesi nyt liittyy siihen?
T: sivusta seurannut
Alue: Aihe vapaa
Omasta kokemuksesta huomasin, että voimakkaimmat hormonit vaikuttavat n. pari vuotta, sitten alkaa taas nähdä sen vauva-/taaperokuplan ulkopuolelle.
Eli mitä tapahtuu, jos tuon hormonihuurun haihtuessa pohjalla ei olekaan sitä halukkuutta äitiyteen ja lapsiperhe-elämään, van tunne että tekee homman vastentahtoisesti?