Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi 80-luvulla duunari-isä pystyi yksi elättämään perheen, maksamaan auton ja omakotitalon?
Markka-ajan hyvinvointi
09.10.2019 |
Markka-aikana (80-luvulla) oli ihan normaalia, että perheen äiti oli lasten kanssa kotona ja vain isä kävi töissä.
Silti duunarikin pystyi silloin yksin elättämään perheensä, maksamaan omakotitalon ja auton. Työttömyyttä ei silloin juuri tunnettu.
Nyt euroaikana monissa perheissä molemmat vanhemmat käyvät töissä, asutaan betoniyksiössä ilman autoa ja iltaisin seistään leipäjonossa. Verotus ja maksut nousevat vuosi vuodelta. Silti yhteiskunnan rahat on loppu ja ihmisetkin jo velkaantuvat.
Kommentit (1236)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se auto ei ollut Audi...
Ei tosiaankaan. Lada se oli.
Ja niitä kotirouvia ei ollut enää 80-luvulla. Suurin osa naisista kävi töissä. 60-luvulla se oli vielä yleistä. Vaikka silloinkin vähintäänkin puolet perheenäideistä kävi töissä.
Mun luokkakavereiden äideistä tosi moni oli kotirouva, eikä edes asuttu missään hienostoalueella vaan vantaalaisessa kerrostalolähiössä. Mun maailmassani työssäkäyvä äiti oli eksoottinen ilmestys 80-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se auto ei ollut Audi...
Ei niin, meillä oli isällä mersu, äidillä Honda. Isä käynyt peruskoulun, äiti sihteeriopiston. Itse olen akateeminen, tulot ok mutta yh ja kulutkin melkoiset. Elintaso ei ole ollenkaan sitä mitä lapsena. Käytiin ex tempore Saariselällä hiihtämässä, mentiin lentäen. Mun lapset ei ole koskaan edes ollut lentokoneessa, kerran (!!) ruotsin risteilyllä ja kerran tallinnassa kun pyysin äidiltä voisiko saada heille synttärilahjaksi kun toivoivat lelujen ym sijaan kylpylälomaa tallinnaan. Joku viikon matka yhtään minnekään on mulle ihan utopiaa, vanhempien kanssa käytiin Portugalissa, jenkeissä disney worldissa, Saksassa ajeltiin koko maa läpi, Kreikassa kävin jopa pari kertaa kesäloman aikana jne. Lapsena oli kaksikerroksinen rivari, nyt kaksiossa..
Asumiseen liittyvä bisnes, grynderit ym. ovat nostaneet asumisen kulut pilviin. Helpointahan on rahastaa ihmisen perustarpeilla, koska silloin ei tarvitse keksiä mitään uusia innovaatioita. Myös kaupungit rahastavat nostamalla tonttien vuokria reippaasti. Tästä seuraa, että asuminen vie suurimman osan käytettävissä olevasta tuloista ja joudutaan asumaan ahtaasti. Palkka ei kata asumiskuluja, ja tarvitaan asumistukea myös työssäkäyville. Tällöin valtio jakaa epäsuorasti rahaa asunnoilla rahastaneille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ostovoima oli suomessa vielä hyvä joten siksi silloin äidit pystyivät hoitamaan lapsia kotona.
Nykyään on todella haastavaa äidin hoitaa lapsia kotona kun suomessa on ostovoima yksi euroopan alhaisimmista.80-luvulla äidit kävi töissä.
Ei kaikki käynneet töissä.
Ja nyt tarkoitin sitä aikaa kun lapsi on pieni.
Tiedän monia perheitä 80-luvulta missä äiti pystyi hoitamaan lapsia siten että perhe pystyi elämään yhden työssäkäyvän palkalla.
Mun äiti oli kotiäiti, vaikka toivoin että olisin päässyt tarhaan, hoiti eskariin asti kotona ja silloinkin odotteli himassa kun tulin takaisin. Narsisti kun oli mutta oikein hyvin pärjättiin, reissattiin, ostettiin koirat jne vaikka vain isä kävi töissä ja hänen koulutus peruskoulu.
Vierailija kirjoitti:
silloin ei lennetty ulkomaille ja autot oivat Ladoja. Puhumattakaan elektoniikan kuluista tai uusista lenkkareista kuukausittain..
Hyvin vaatimatonta elämää vietettiin,joten ei kannata vertailla nykyaikaan jopa perusvaatetus oli lujan takana puhumattakaan polkupyörät,jollaisen sai 14 vuotiaana vasta.Tämä 70- luvulla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se auto ei ollut Audi...
Ei tosiaankaan. Lada se oli.
Ja niitä kotirouvia ei ollut enää 80-luvulla. Suurin osa naisista kävi töissä. 60-luvulla se oli vielä yleistä. Vaikka silloinkin vähintäänkin puolet perheenäideistä kävi töissä.
Mun luokkakavereiden äideistä tosi moni oli kotirouva, eikä edes asuttu missään hienostoalueella vaan vantaalaisessa kerrostalolähiössä. Mun maailmassani työssäkäyvä äiti oli eksoottinen ilmestys 80-luvulla.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli Suomessa voimaan 1985. Tätä ennen piti tarkkaan laskea, kannattaako lapsi (lapset ) viedä yksityiseen päivähoitoon, vai oletko muutaman vuoden kotona itse. Tuota ennen päivähoitoon ei päässyt keskituloisen pariskunnan lapset tulorajojen takia,
Itse tein ko aikaan sairaanhoitajana paljon vknloppuisin keikkaa sairaalaan, viikot olin yleensä kotona lasten kanssa.
En kyllä kokenut olevani kotirouva, koska olin lähes joka vknloppu töissä ja mies hoiti lapset.
Vierailija kirjoitti:
Kaupan parkkipaikalla näki silti heti onko perhe duunareita vai opettajia, lääkäreitä yms.
Nykyään näin ei ole. Onneksi.
Joo, duunareilla se lada tai japsi, opettajilla Saab tai iso Sitikka, lääkäreillä Mese jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Markka-aikana verotus oli kevyempää ja hinnat edullisempia. Muistan että silloin rahaa jäi helposti säästöön, kun nyt euroaikana raha ei meinaa riittää pihistelmälläkään.
Markka-aikana ihmiset vielä kävivät hotelleissa, kylpylöissä, ravintoloissa ja yökerhoissa. Nykyään nämä paikat ovat konkurssissa. No pk-seudun ja Lapin hotellit ovat pelastuneet ulkomaalaisten turistien ansiosta.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on täysin virheellinen. Myös hyvin monet äidit kävivät töissä.
Aloitus on vuodelta 2019, joten paljon on muuttunut jo yli kuudessa vuodessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämään pystyi, mutta elintaso oli kyllä aika huono. Meillä isä insinööri, äiti pitkään ensin kotiäiti / perhepäivähoitaja, sitten tehtaanduuneja kun lapset oli kouluiässä. Niin kauan kuin äiti ei ollut töissä, oli tosi tiukkaa rahasta.
Asuttiin hatarassa 50 neliön puutöllissä, neljän hengen perhe. Auto oli, mutta se oli usein esim. vanha Lada, jonka kanssa oli aina jotain ongelmia, esim. tarvi veivillä veivata käyntiin kun ei muuten lähtenyt. Vaatteita saatiin paljon käytettynä sukulaisilta, joiden lapset oli kasvaneet ulos niistä, ja toki sisarukset käytti samat vaatteet vaikka oli eri sukupuolta. Se kun oli käytännöllistä. Matkoilla ei käyty, ravintoloissa ei syöty, ei ollut muuta kodinelektroniikkaa kuin televisio ja radio ja vanhanaikainen lankapuhelin. Pyykinpesukone oli, astianpesukonetta ei.
Ja raha oli aina keskustelun aihe. Muistan miten kireä isä oli kun piti maksaa laskuja, tai täyttää veroilmoitus. Koska se oli ihan äärimmäistä tasapainoilua pärjäämisen kanssa yhden tuloilla eläminen.
Olin 70-luvulla alle 30. Kävin töissä, kaikki tutut kävi töissä. Työpaikallani vaatetehtaalla 300 ompelijanaista kävi töissä kuten me toimistossakin. Kaupungissa oli 1000 naista työllistävä vaatetehdas.
Ja ne jotka hoitivat kodeissaan toisten lapsia eivät hekään olleet kotirouvia.
Minulle on joku kotirouva-kultturi elinpiirissäni täysin vieras. Ylemmän yhteiskuntaluokan juttu. Jossa sitten oli rahaa köydä lomamatkoilla.
Aika ihme tarina tuosta luin, työläisperhe jolla 2 autoa 70-luvulla ja lapin/ulkomaan matkoja. Ja nyt ei muka korkeakoulutetut pysty samaan. Omat lapseni ainakin perheineen näkyvät reissaavan paljon.
Veljeni 60-luvulla rakennettu "lättähattu" omakotitalo myynnissä 50 000 euroa. Esim lasteni asuntojen arvo yli 300 000.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämään pystyi, mutta elintaso oli kyllä aika huono. Meillä isä insinööri, äiti pitkään ensin kotiäiti / perhepäivähoitaja, sitten tehtaanduuneja kun lapset oli kouluiässä. Niin kauan kuin äiti ei ollut töissä, oli tosi tiukkaa rahasta.
Asuttiin hatarassa 50 neliön puutöllissä, neljän hengen perhe. Auto oli, mutta se oli usein esim. vanha Lada, jonka kanssa oli aina jotain ongelmia, esim. tarvi veivillä veivata käyntiin kun ei muuten lähtenyt. Vaatteita saatiin paljon käytettynä sukulaisilta, joiden lapset oli kasvaneet ulos niistä, ja toki sisarukset käytti samat vaatteet vaikka oli eri sukupuolta. Se kun oli käytännöllistä. Matkoilla ei käyty, ravintoloissa ei syöty, ei ollut muuta kodinelektroniikkaa kuin televisio ja radio ja vanhanaikainen lankapuhelin. Pyykinpesukone oli, astianpesukonetta ei.
Ja raha oli aina keskustelun aihe. Muistan miten kireä isä oli kun piti maksaa laskuja, tai täyttää veroilmoitus. Koska se oli ihan äärimmäistä tasapainoilua pärjäämisen kanssa yhden tuloilla eläminen.
Tuolloin lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus koski ensin esikoululaisia ts kaikki kuusivuotiaat pääsivät 80-luvun lopulla kunnalliseen esikouluun ja muistelen, että se oli alkuun puolipäiväistä. Vasta 90-luvulla päivähoito-oikeus alkoi koskea kaikkia perheitä. Ne "kotirouvat" olivat siis pakon sanelemina kotona, kun yksityisen hoidon kustannusten jälkeen ei ollut mitään järkeä käydä pienipalkkaisessa työssä.
Maksoimme myös vielä 80-luvulla lasten ollessa pieniä opintolainoja, mitä sillä duunariperheen isällä ei ollut.
Lapset eivät välttämättä edes tienneet, miten tiukalla taloutemme oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se auto ei ollut Audi...
Ei tosiaankaan. Lada se oli.
Ja niitä kotirouvia ei ollut enää 80-luvulla. Suurin osa naisista kävi töissä. 60-luvulla se oli vielä yleistä. Vaikka silloinkin vähintäänkin puolet perheenäideistä kävi töissä.
Mun luokkakavereiden äideistä tosi moni oli kotirouva, eikä edes asuttu missään hienostoalueella vaan vantaalaisessa kerrostalolähiössä. Mun maailmassani työssäkäyvä äiti oli eksoottinen ilmestys 80-luvulla.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli Suomessa voimaan 1985. Tätä ennen piti tarkkaan laskea, kannattaako lapsi (lapset ) viedä yksityiseen päivähoitoon, vai oletko muutaman vuoden kotona itse. Tuota ennen päivähoitoon ei päässyt keskituloisen pariskunnan lapset tulorajojen takia,
Itse tein ko aikaan sairaanhoitajana paljon vknloppuisin keikkaa sairaalaan, viikot olin yleensä kotona lasten kanssa.
En kyllä kokenut olevani kotirouva, koska olin lähes joka vknloppu töissä ja mies hoiti lapset.
Ei muuten 80-luvulla ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta. Tuli vasta 1996.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut muitakaan rahan kuluja. Kaikki mikä liittyi internettiin sitä menoa ei ollut olemassakaan. Korkeintaan jossain isommassa firmassa ehkä. Internet yleistyi enempi 90 luvulla ihmisten kotikäyttöön. Se oli pitkän aikaa rikkaitten huvia. Eli netflixit spotifyt jne yms yms kk maksut niitä ei ollut. Kännykkää ei ollut. Puhelimella soitettiin ainoastaan tärkeitä puheluita koska se oli kallista. Auto oli parkissa jos ei tarvinnut kauemmas lähteä (en meinaa vain 2km kauemmas.) Polkupörällä tai jalan kuljettiin enempi.
Harrastus välineet oli pakolliset. Jos halusit jalka palloa pelata niin sait jalkapallon. Muuten samat vaatteet kun aina. Nykyäån ihmiaet tunkee rahaa turhaan jopa harrastuksiin. Salille mennessä jo tarvitaee 7 paria eri reeni vaatteita ja 4 juoma mukia ja 200 eri painoa jne yms yms. Ennen laitettii reikänen vanha t paita ja hikiset verkkarit suurin piirtein ja yleiselle salille välittämäti vittuakaan miltä siellä näytti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämään pystyi, mutta elintaso oli kyllä aika huono. Meillä isä insinööri, äiti pitkään ensin kotiäiti / perhepäivähoitaja, sitten tehtaanduuneja kun lapset oli kouluiässä. Niin kauan kuin äiti ei ollut töissä, oli tosi tiukkaa rahasta.
Asuttiin hatarassa 50 neliön puutöllissä, neljän hengen perhe. Auto oli, mutta se oli usein esim. vanha Lada, jonka kanssa oli aina jotain ongelmia, esim. tarvi veivillä veivata käyntiin kun ei muuten lähtenyt. Vaatteita saatiin paljon käytettynä sukulaisilta, joiden lapset oli kasvaneet ulos niistä, ja toki sisarukset käytti samat vaatteet vaikka oli eri sukupuolta. Se kun oli käytännöllistä. Matkoilla ei käyty, ravintoloissa ei syöty, ei ollut muuta kodinelektroniikkaa kuin televisio ja radio ja vanhanaikainen lankapuhelin. Pyykinpesukone oli, astianpesukonetta ei.
Ja raha oli aina keskustelun aihe. Muistan miten kireä isä oli kun piti maksaa laskuja, tai täyttää veroilmoitus. Koska se oli ihan äärimmäistä tasapainoilua pärjäämisen kanssa yhden tuloilla eläminen.
Tuolloin lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus koski ensin esikoululaisia ts kaikki kuusivuotiaat pääsivät 80-luvun lopulla kunnalliseen esikouluun ja muistelen, että se oli alkuun puolipäiväistä. Vasta 90-luvulla päivähoito-oikeus alkoi koskea kaikkia perheitä. Ne "kotirouvat" olivat siis pakon sanelemina kotona, kun yksityisen hoidon kustannusten jälkeen ei ollut mitään järkeä käydä pienipalkkaisessa työssä.
Maksoimme myös vielä 80-luvulla lasten ollessa pieniä opintolainoja, mitä sillä duunariperheen isällä ei ollut.
Lapset eivät välttämättä edes tienneet, miten tiukalla taloutemme oli.
Täällä oli vielä 90-luvun alussa kunnallinen esikoulu maksullinen ja kotihoidossa oleville lapsille eli poikani joka oli perhepäivähoidossa pääsi tuohon puolipäiväiseen maksulliseen esikouluun. Itse veimme aamulla ja hoitaja haki iltapäivällä pois
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se auto ei ollut Audi...
Ei tosiaankaan. Lada se oli.
Ja niitä kotirouvia ei ollut enää 80-luvulla. Suurin osa naisista kävi töissä. 60-luvulla se oli vielä yleistä. Vaikka silloinkin vähintäänkin puolet perheenäideistä kävi töissä.
Mun luokkakavereiden äideistä tosi moni oli kotirouva, eikä edes asuttu missään hienostoalueella vaan vantaalaisessa kerrostalolähiössä. Mun maailmassani työssäkäyvä äiti oli eksoottinen ilmestys 80-luvulla.
Älä jauha paskaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se auto ei ollut Audi...
Ei tosiaankaan. Lada se oli.
Ja niitä kotirouvia ei ollut enää 80-luvulla. Suurin osa naisista kävi töissä. 60-luvulla se oli vielä yleistä. Vaikka silloinkin vähintäänkin puolet perheenäideistä kävi töissä.
Mun luokkakavereiden äideistä tosi moni oli kotirouva, eikä edes asuttu missään hienostoalueella vaan vantaalaisessa kerrostalolähiössä. Mun maailmassani työssäkäyvä äiti oli eksoottinen ilmestys 80-luvulla.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli Suomessa voimaan 1985. Tätä ennen piti tarkkaan laskea, kannattaako lapsi (lapset ) viedä yksityiseen päivähoitoon, vai oletko muutaman vuoden kotona itse. Tuota ennen päivähoitoon ei päässyt keskituloisen pariskunnan lapset tulorajojen takia,
Itse tein ko aikaan sairaanhoitajana paljon vknloppuisin keikkaa sairaalaan, viikot olin yleensä kotona lasten kanssa.
En kyllä kokenut olevani kotirouva, koska olin lähes joka vknloppu töissä ja mies hoiti lapset.
Ei muuten 80-luvulla ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta. Tuli vasta 1996.
Esikoulumahdollisuus (puolipäiväisenä) tuli mielestäni voimaan jo 80-luvun lopulla. En tiedä riippuiko sitten kunnasta. Asuimme tuolloin pienehkössä kaupungissa ja nuorin lapsemme pääsi esikouluopetukseen.
Mä ja veljeni synnyttiin 1970-luvun lopulla. Äiti muistelee, että heillä oli varaa ostaa mulle polkupyörä vasta siinä vaiheessa, kun hän meni töihin mammaloman jälkeen.
Me asuttiin rivitalossa, velkaa oli paljon. Autot romuja, useimmiten oli Lada parkkipaikalla. Autostakin oli usein lainaa. Kun autolaina oli maksettu, auto oli jo ihan loppu ja uusi auto lainoineen oli hankittava.
Ei eletty leveästi, mutta joka päivä oli edes jotain syömistä ja aina oli puhtaat vaatteet. Vaatimatonta mutta silti ihan hyvää elämää.
Alue: Aihe vapaa
Hyvinvointi, joo. Olin 80-luvulla teini, ja jouduin käymään koulun ohella töissä, että sain ostettua vaatteet. Kulutus oli muutenkin todella minimissä: meillä ei syöty koskaan ulkona, nakkikioski oli hienointa, mitä tiesin, mutta ei sielläkään ollut rahaa syödä. Vanhemmat akateemisia, mutta mutsi ei viitsinyt käydä töissä, vaan mieluummin sitten köyhäiltiin. Oli meillä katto pään päällä ja ruokaa pöydässä kerran päivässä.