Lue keskustelun säännöt.
”Haluaisin edes kerran kuussa kahvilaan...” Miten köyhyys määritellään?
09.10.2019 |
Miten tämä köyhyys nyt näin määritellään? Onko kahvilakäynti välttämättömyys? Olen mielestäni ihan kelpo toimeentuleva, ei kyllä ole mikään tarve kahviläkäynteihin. Jos olisi, olisinkin varman köyhä. Menojaan pitää miettiä. Pullat voi leipoa itse ja kahveet keittää. Kaikkien pitäisi saada kaikki nykyään.
Kommentit (689)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lasten ja nuorten köyhyys on sydäntäsärkevää ja itku meinaa tulla, kun lähes poikkeuksetta he tuntevat siitä avuttomuutta ja syyllisyyttä, kun he ovat voimattomia tekemään sille mitään. Ja se huoli on usein vanhemmissa, miten kauan he vielä jaksavat ja mitä he voisivat auttaa asiassa. Jopa 5v joutuvat ajattelemaan vanhempien raha asioita ja arjessa pärjäämistä.
Kaikki sympatiat on 15v Kaisassa ja on turhauttavaa, kuinka täällä aikuiset vähättelevät 7€/kk omaa rahaa ja kertovat, kuinka leipovat pullansa itse tai käyttävät taloyhtiön uimahallia. Jotenkin säälittävää ja empatiakyvyn puutetta, kun 15v kielletään jopa unelmat, ihan kuin nekin olisi jonkun elämästä pois.
Vanhemmissahan se ongelma on. Eihän siitä ole kauaa kun joku tuilla elävä yh avautui ettei hänellä ja lapsella riitä rahat ruokaan. Samaisesta artikkelista kuitenkin kävi ilmi, että naisella on auto, koira ja sisustaakin pitää. Kuulemma sossunväki ihmetteli kaunista kotia. No kyllä varmaan joo ihmetteleekin jos prioriteetit on noin päin peetä.
Enkä nyt sano että pienituloisella ei saa olla autoa tai koiraa jne, mutta jos nuo asiat on tärkeämpiä kuin se että omalla lapsella on ruokaa, niin pistää kyllä miettimään onko ihminen ihan kykenevä vanhemmaksi.
Köyhyys ei todella ainoastaan vanhempien ongelma ja syy ja sitä voi esiintyä vaikka olisi akateeminen koulutus.
Otetaan esimerkiksi vaikka opettaja, joka perusti perheen, kun oli vakivirka, mutta se meni ala, kun koulu lakkautettiin ja joutui tuntiopettajaksi.
Tai vaikka hammaslääkäri, joista vielä 5v sitten oli huutava pula, nyt monet ovat työttömänä, kun kaikki julkisen puolen hammaslääkäri-virat on täytetty ja hammashoitoloita yhdistetty, jopa maaseudulla.
Tai sairaus iskee vanhempaan esim. syöpä. Sairaslomaa maksetaan enintään vuosi, jonka jälkeen henkilö jää tuloitta, jos ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle ja harvoin pääsee.
Ja myös parisuhteet hajoavat.
Ohis, mutta hammaslääkärit muka työttöminä? Hammaslääkäreille on töitä mikäli vaan kiinnostaa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän köyhät panee rahansa tatuointeihin? Silläkin hinnalla saisi monta makaroonipussia.
Pienikin tatuointi maksaa helposti 100e. Isompi useampia satasia. Luuletko oikeasti köyhillä olevan tuollaisia rahoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lasten ja nuorten köyhyys on sydäntäsärkevää ja itku meinaa tulla, kun lähes poikkeuksetta he tuntevat siitä avuttomuutta ja syyllisyyttä, kun he ovat voimattomia tekemään sille mitään. Ja se huoli on usein vanhemmissa, miten kauan he vielä jaksavat ja mitä he voisivat auttaa asiassa. Jopa 5v joutuvat ajattelemaan vanhempien raha asioita ja arjessa pärjäämistä.
Kaikki sympatiat on 15v Kaisassa ja on turhauttavaa, kuinka täällä aikuiset vähättelevät 7€/kk omaa rahaa ja kertovat, kuinka leipovat pullansa itse tai käyttävät taloyhtiön uimahallia. Jotenkin säälittävää ja empatiakyvyn puutetta, kun 15v kielletään jopa unelmat, ihan kuin nekin olisi jonkun elämästä pois.
Ei kukaan kiellä 15-vuotiasta unelmoimasta. Omatkin lapseni ovat tuossa iässä unelmoineet vaikka mistä aivan kuten itsekin unelmoin aikoinaan. Minä unelmoin teininä mm lentoemännän ammatista, mutta en koskaan kasvanut tarpeeksi pitkäksi. Unelmat ovat kuitenkin vain unelmia. Jotkut unelmat pystyy aikuisena toteuttamaan, joitakin ei.
Vähän eri asia unelmoida tulevaisuuden ammatista, skootterista tai ulkomaan matkasta kuin 5-10e maksavista jutuista kuten kahvilassa käynnistä kerran kuussa.
Mikä olisi sun ratkaisusi? Jokaiselle 15-17 -vuotiaalle oma "lapsilisä" 10 €/kk, jonka Kela maksaisi lapsen omalle tilille eikä tätä laskettaisi tuloksi toimeentulotuessa? Sitten, kun kaikilla teineillä olisi varaa kerran kuukaudessa käydä kahvilassa, mikä olisi seuraava asia, josta köyhän perheen teini unelmoisi?
Tässä tutkimuksessa ei ollut kyse toimeentulotukea saavista vaan köyhistä perheistä/lapsista. Ehkä ensimmäinen askel voi olla lapsilisien korotus, nythän niitä on vastikään jopa alennettu.
Useammassa vastauksessa tulee ilmi se ettei perheellä ole rahaa eikä lapsilla on huono omatunto jos jotain tarvitsisivat. Kyllä he edelleen voivat unelmoida vaikka pääsystä presidentiksi mutta se ei paljoa lämmitä jos tarvitsisi uuden talvitakin.
Eikö tuossa käy sitten niin, että niillä, joilla jo nyt on varaa kahvilassa käynteihin, olisi varaa käydä niissä vieläkin useammin tai käydä vaikka kahvilareissun yhteydessä leffassakin? Ja sillä köyhän perheen lapsella vain kerran kuukaudessa yhteen jahvilareissuun? Ja entä, jos köyhän lapsen vanhempi käyttääkin lapsilisän korotuksen johonkin muuhun kuin lapsensa kahvilassa käyntiin? Vaikka siihen talvitakkiin?
Voisiko oikeampi ratkaisu sittenkin olla, että yhteiskunta alkaisi taas järjestää nuoria kiinnostavia tapaamispaikkoja, joissa kahvi olisi maksutonta? Nuoret voisivat vaikka yhdessä leipoa pullat ja nekin olisi maksuttomia. Siellä voisi tavata muita ikäisiään, juoda kahvia ja pullaa, eikä maksaisi teinille itselleen muuta kuin paikalle saapumisen vaivan. Biljardipöytä, pleikkari, telkkari Netfilxeineen yms tekemistä. Ei tarvitsisi enää tavata kavereitaan kauppakeskusten ryöstöhintaisissa kahviloissa. Kahveihin ja pulliin raaka-aineita voisi kysyä lähialueen kaupoilta tai muilta yrtiysiltä sponsorointina.
Jep. Näitä paikkoja sanotaan nuokkareiksi. Ja kyllä niitä edelleen on.
Mutta ei ole enää kaikkialla. Omalta alueeltani sellainen lähti pois jo kymmenkunta vuotta sitten. Kun omat lapseni olivat kouluikäisiä, ihan koulun puolesta järjestettiin monenlaista kerhotoimintaakin eli lapset pääsivät vanhempiensa varallisuudesta riippumatta myös harrastamaan. Nykyisin vähävaraisten perheiden lapset jäävät pois harrastuksista yms, koska kaikesta pitää maksaa eikä lapsille ja nuorille enää järjestetä mitään maksutonta tai edes kohtuullisen edullista. Ja kun kaikesta pitää maksaa, hinnat vain nousevat, koska vanhemmat kuitenkin haluavat maksaa, jos vain pystyvät.
Se on kunnastasi kiinni. Ei se ole valtion tasolla järjestettävä asia. Helsingissa nuta -verkko on varsin kattava ja nuoret käyvät niissä ahkerasti.
Hyvä kysymys sinulta. Minä vastaan omasta puolestani. Olen ollut työmarkkinatuella jo useamman vuoden ja koska olen yli 50 en ole paljon haastatteluihin päässyt. No, nyt tärppäsi ja sain kaupungilta pätkätyön. Olin aivan taivaissa ja tein jo suunnitelmia kuinka vähän saan rahaa vähän säästöön ja teen hankintoja lapsenlapsille. Mutta mutta sitten tulikin tilanteita toisista työllistetyistä johtuen, että minä jouduin huonoon valoon. Minut potkittiin pois, työyhteisöön ei sopinut minut tyyppiseni liian tunnollinen ja ahkera työntekijä. Kaikki ajatukseni murskaantuivat, mutta en aio masentua tästä. Sitä vaan haluan sanoa teille jotka aina olette opastamassa työtöntä: ota mitä työtä vaan vastaan. Kannattaa aina ensin miettiä, kun ette kuitenkaan tunne ihmisen tilannetta, ettekä taustoja. Ja varokaa työnantajia jos pääsette palkkatuki-työhön. Teitä saa armotta kutsua nimellä työllistetty. Etunimiä ei käytetä. Että näin.
Ihminen on köyhä, jos hänen haaveensa päästä kahvilaan ei toteudu.
Ihminen on sydämetön pazka, jos torppaa noin vähäisen haaveen "kohtuuttomana".
Odottakaas, kyllä teistäkin moni vielä tipahtaa todellisuuteen. Eron tullen, potkut saatua tai sairastuttua elintaso romahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännettäisiin kerrankin syyttävä sormi rikkaisiin.
Jos syöt ulkona kerran viikossa tai useammin, tuhlaat rahaa. Söisit kotona tai tekisit joka päiväksi valmiit eväät. Kerran kuussa voi käydä sitten pizzalla.
Jos matkustat enemmän kuin kerran vuodessa, tuhlaat rahaa. Kävisit luonnossa kävelemässä tai harrastamassa jotain ilmaista. Siitä saa riittävästi elämyksiä. Kerran vuodessa voi käydä Tallinnan risteilyllä.
Jos ostat vaatteita vaatekaupasta, tuhlaat rahaa. Menisit UFFille katsomaan onko sopivia vaatteita käytettynä.
Kaiken tarpeellisen voisit hankkia FB-kirppisryhmistä ja Roskalava-ryhmistä. Miksi ostat yhtään mitään uutena? Huonekalut, lasten lelut, sisustustavarat ovat kaikki tuhlausta, jos ostat ne uutena.
Aika harva rikas suostuisi tällaiseen elämäntyyliin.
Täällä yksi ”rikas” ilmoittautuu. Vuositulot miehen kanssa yhteensä n. 250 000 €, ei velkaa.
Elän kutakuinkin noin miten kuvasit. En käy koskaan kahvilassa, en tykkää makeista sörsselikahveista vaan juon mieluummin kotona juhlamokkaa mustana. En tykkää syödä ravintolassa. Pizzat tosiaan noudetaan ehkä kerran kuussa. Mitään tavaraa en osta, en edes kirpparilta. Inhoan shoppailua. Verhoja tms. sisustusjuttuja en vaihda koskaan, nykyiset verhot ja tyynyt on 18 v. olleet samat. Kuljen työ- ja muut päivittäismatkat vanhalla polkupyörällä. Harrastan joogaa, viherkasveja, neulomista ja metsässä kävelyä, lomilla kalastamme ja vaellamme luonnossa. Kirjoja lainaan kirjastosta, samalla reissulla luen monesti lehtiä.
Miksikö? Ostelu ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Inhoan tavaraa ja ylipäätään kuluttamista. Valitsen mieluummin ekologisen ja askeettisen elämän. Moni sanoo että ei halua ostaa tavaraa, vaan käyttää rahansa mieluummin palveluihin ja elämyksiin, mutta kaikki rahankäyttö edistää kulutushysteriaa. Nuuka ja askeettinen elämä kuluttaa vähiten luonnonvaroja.
Mihin sitten pistän rahani? Sijoitan ja annan hyväntekeväisyyteen, mm. Hopelle. Lapsille jää aikanaan perintöä.
Sinulla on valinnanvapaus, köyhällä ei, siinä ero.
t. ex-köyhä
Tottakai sen ymmärrän. Tottakai tajuan olevani hyväosainen. Vastasin sille katkeralle köyhälle, joka penäsi rikkaita elämään askeettisesti.
En vain voi käsittää koko keskustelua, jos pointti on kermavaahtokahvien juonti. Että miksi sellaisen pitäisi olla ihmisen perusoikeus.
En halveksu köyhyyttä, päinvastoin. Avustan säännöllisesti Hope ry:tä, joka tekee hyväntekeväisyyttä köyhien lapsiperheiden hyväksi.
Toisaalta mainostit että sijoitat rahaa ja rahaa jää yli sen verran että voit jopa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen kuten minäkin teen.
Eli käytännössä meitä voisi verottaa vielä kovemmin.
Eipä mulla mitään muuta.
Voisi myös vähän tarkastella Suomen palkkoja ja miettiä onko meillä varaa alle 15e tuntipalkkoihin hyvinvointivaltiossa?
Onko yrityksessä jotain vikaa, kun on niin matalia palkkoja. Joko perustuloa alle että työnteko kannattaa tai sitten jotain reiluja palkkatukia köyhille.
Ei tämä elämä voi niin niukille mennä Suomessa että köyhillä ei ole edes varaa käydä muutaman euron kahvilla ja leivoksella.
T: Maisteritäti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännettäisiin kerrankin syyttävä sormi rikkaisiin.
Jos syöt ulkona kerran viikossa tai useammin, tuhlaat rahaa. Söisit kotona tai tekisit joka päiväksi valmiit eväät. Kerran kuussa voi käydä sitten pizzalla.
Jos matkustat enemmän kuin kerran vuodessa, tuhlaat rahaa. Kävisit luonnossa kävelemässä tai harrastamassa jotain ilmaista. Siitä saa riittävästi elämyksiä. Kerran vuodessa voi käydä Tallinnan risteilyllä.
Jos ostat vaatteita vaatekaupasta, tuhlaat rahaa. Menisit UFFille katsomaan onko sopivia vaatteita käytettynä.
Kaiken tarpeellisen voisit hankkia FB-kirppisryhmistä ja Roskalava-ryhmistä. Miksi ostat yhtään mitään uutena? Huonekalut, lasten lelut, sisustustavarat ovat kaikki tuhlausta, jos ostat ne uutena.
Aika harva rikas suostuisi tällaiseen elämäntyyliin.
Täällä yksi ”rikas” ilmoittautuu. Vuositulot miehen kanssa yhteensä n. 250 000 €, ei velkaa.
Elän kutakuinkin noin miten kuvasit. En käy koskaan kahvilassa, en tykkää makeista sörsselikahveista vaan juon mieluummin kotona juhlamokkaa mustana. En tykkää syödä ravintolassa. Pizzat tosiaan noudetaan ehkä kerran kuussa. Mitään tavaraa en osta, en edes kirpparilta. Inhoan shoppailua. Verhoja tms. sisustusjuttuja en vaihda koskaan, nykyiset verhot ja tyynyt on 18 v. olleet samat. Kuljen työ- ja muut päivittäismatkat vanhalla polkupyörällä. Harrastan joogaa, viherkasveja, neulomista ja metsässä kävelyä, lomilla kalastamme ja vaellamme luonnossa. Kirjoja lainaan kirjastosta, samalla reissulla luen monesti lehtiä.
Miksikö? Ostelu ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Inhoan tavaraa ja ylipäätään kuluttamista. Valitsen mieluummin ekologisen ja askeettisen elämän. Moni sanoo että ei halua ostaa tavaraa, vaan käyttää rahansa mieluummin palveluihin ja elämyksiin, mutta kaikki rahankäyttö edistää kulutushysteriaa. Nuuka ja askeettinen elämä kuluttaa vähiten luonnonvaroja.
Mihin sitten pistän rahani? Sijoitan ja annan hyväntekeväisyyteen, mm. Hopelle. Lapsille jää aikanaan perintöä.
Sinulla on valinnanvapaus, köyhällä ei, siinä ero.
t. ex-köyhä
Tottakai sen ymmärrän. Tottakai tajuan olevani hyväosainen. Vastasin sille katkeralle köyhälle, joka penäsi rikkaita elämään askeettisesti.
En vain voi käsittää koko keskustelua, jos pointti on kermavaahtokahvien juonti. Että miksi sellaisen pitäisi olla ihmisen perusoikeus.
En halveksu köyhyyttä, päinvastoin. Avustan säännöllisesti Hope ry:tä, joka tekee hyväntekeväisyyttä köyhien lapsiperheiden hyväksi.
Aloituksen lausahdus on lainausmerkeissä, mutta mitään lähdettä ei kerrota. En siis tiedä kuka noin on sanonut ja mitä hän on vaatinut jos mitään.
Mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että määrittelin köyhyyteni täsmälleen samoin. Tunsin itseni köyhäksi kun en voinut käydä kahvilassa. En tiedä mistä tuo "ihmisen perusoikeus" sitten on vedetty, ehkä hatusta.
Itse olin vain vilpittömän pahoillani siitä että en voinut käydä kahvilassa ikinä, koska se oli niin kallista että kahvikaan ei olisi maistunut kun mietin sen hintaa. Mutta olisin halunnut kauniin kahvilan nähdessäni poiketa sisään, ihailla vitriinissä olevia herkkuja jotka loistavat tarkkaan mietityssä valaistuksessa. Olisin valinnut mitä haluan, hintaa katsomatta, ja hymyilevä myyjä olisi ojentanut leivonnaisen minulle. Sitten hän olisi vielä laittanut suklaakarkin kahvikuppini viereen. Istuisin ikkunan vieressä ja katselisin ihmisiä, syöden suklaakakkuani. Kun olisin valmis, voisin vain jättää likaiset astiat siihen, henkilökunta huolehtii. Ja olisin jatkanut matkaani. Koko aikana ei olisi tarvinnut miettiä, miten paljon ruokaa tällä rahalla olisi saanut.
Minusta tuollainen on ihanaa. Kaipasin sitä, kun olin köyhä. Tuon puuttuminen todella sai minut tuntemaan köyhyyteni. Ja sanoin sen ääneen, usein. Jos joku hyvätuloinen nyt sitten pahoitti mielensä siitä, että köyhä kertoo ääneen RAHAA vaativia unelmiaan, niin eipä huoleta yhtään tippaa. Ei köyhän tarvitse haaveilla vain kirjastokäynneistä ja kävelylenkeistä. Kyllä rahaa vaativistakin jutuista saa haaveilla.
Mulle tulee tuollainen tunne kultasepänliikkeiden edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä keskustelu on hyvä esimerkki miten ihmismieli toimii, kun joku kielteinen asia tulee liian lähelle ja voi itsekutakin odotaan nurkan takana.
Ensiksi kieletään ja kehoitetaan menemään töihin (kuka edes ottaa tuon ikäisen töihin) ja ihan kuin se työpaikka olisi noin vain otettavissa ja sitten köyhää pyydetään rikastumaan, joka tuskin on sen helpompaa kuin työpaikan ottaminen.
Ja kun aivot alkavat raksuttaa, mieltä rauhoittamiseksi kirjoitetaan oma selviintymistarina ja kielletään
Katjan 15v unelmat. Se jotenkin rauhoittaa mielen ja saa sädekehää päänsä päälle.
Ja Katja 15v joka unelmoi taskurahaa 7€/kk, jolla voisi käydä vaikka kavereiden kanssa kahvilla. Se on turhaa ja suurta hulluutta, kun minäkään en maksa koskaan parkkiruudusta, leivon korvapuustit itse, käyn uimassa omassa uima-altaassa, maksan asuntolainaa jne.
Ja tietysti kirjoittajalla nuoruus on jo takana ja eletty ja aika kuultanut muistot, miten tärkeitä 15v kaverit oli ja samaistua heidin. Ei, koska ne on minun elämästä pois ja kipeät asiat saattavat odottaa nurkan takana ja se on huono juttu, jos se kohtaa minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän köyhät panee rahansa tatuointeihin? Silläkin hinnalla saisi monta makaroonipussia.
Pienikin tatuointi maksaa helposti 100e. Isompi useampia satasia. Luuletko oikeasti köyhillä olevan tuollaisia rahoja?
Eipä köyhillä ole varaa tatuointeihin tai edes tupakkaan.
Aika usein saa kuulla yleistyksiä köyhistä jotka tupakoi tai että ottavat tatuointeja...
Eivät oikein ole muodissa mukana. Nykyään tatuointi merkitsee että olet yhteiskunnan kermaa ja mitä enemmän on iholla kuvaa ja roisketta niin että kaulasta näkyy, se kertoo että rahaa löytyy.
Löytyy merkki lippikset ja merkki lenkkarit. Jos on vanhus ja ei seuraa muotia, niin ei tiedä mikä nykyään maksaa. Varmasti helposti pitää tatuoituja ihmisiä köyhinä, kun se on sitä jenkkimuotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?
T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.
Häh? Minä en käy koskaan ulkona syömässä, en käy ikinä kahviloissa, en elokuvissa, enkä kuntosalilla. Kauppaan menen yleensä pyörällä ja ostan punalaputettuja tuotteita ja juoksen tarjousten perässä. Töiden jälkeen en jaksa tehdä muuta kuin istua kotona yksin. Mielestäni elän silti oikein mukavaa ihmisarvoista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännettäisiin kerrankin syyttävä sormi rikkaisiin.
Jos syöt ulkona kerran viikossa tai useammin, tuhlaat rahaa. Söisit kotona tai tekisit joka päiväksi valmiit eväät. Kerran kuussa voi käydä sitten pizzalla.
Jos matkustat enemmän kuin kerran vuodessa, tuhlaat rahaa. Kävisit luonnossa kävelemässä tai harrastamassa jotain ilmaista. Siitä saa riittävästi elämyksiä. Kerran vuodessa voi käydä Tallinnan risteilyllä.
Jos ostat vaatteita vaatekaupasta, tuhlaat rahaa. Menisit UFFille katsomaan onko sopivia vaatteita käytettynä.
Kaiken tarpeellisen voisit hankkia FB-kirppisryhmistä ja Roskalava-ryhmistä. Miksi ostat yhtään mitään uutena? Huonekalut, lasten lelut, sisustustavarat ovat kaikki tuhlausta, jos ostat ne uutena.
Aika harva rikas suostuisi tällaiseen elämäntyyliin.
Täällä yksi ”rikas” ilmoittautuu. Vuositulot miehen kanssa yhteensä n. 250 000 €, ei velkaa.
Elän kutakuinkin noin miten kuvasit. En käy koskaan kahvilassa, en tykkää makeista sörsselikahveista vaan juon mieluummin kotona juhlamokkaa mustana. En tykkää syödä ravintolassa. Pizzat tosiaan noudetaan ehkä kerran kuussa. Mitään tavaraa en osta, en edes kirpparilta. Inhoan shoppailua. Verhoja tms. sisustusjuttuja en vaihda koskaan, nykyiset verhot ja tyynyt on 18 v. olleet samat. Kuljen työ- ja muut päivittäismatkat vanhalla polkupyörällä. Harrastan joogaa, viherkasveja, neulomista ja metsässä kävelyä, lomilla kalastamme ja vaellamme luonnossa. Kirjoja lainaan kirjastosta, samalla reissulla luen monesti lehtiä.
Miksikö? Ostelu ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Inhoan tavaraa ja ylipäätään kuluttamista. Valitsen mieluummin ekologisen ja askeettisen elämän. Moni sanoo että ei halua ostaa tavaraa, vaan käyttää rahansa mieluummin palveluihin ja elämyksiin, mutta kaikki rahankäyttö edistää kulutushysteriaa. Nuuka ja askeettinen elämä kuluttaa vähiten luonnonvaroja.
Mihin sitten pistän rahani? Sijoitan ja annan hyväntekeväisyyteen, mm. Hopelle. Lapsille jää aikanaan perintöä.
Sinulla on valinnanvapaus, köyhällä ei, siinä ero.
t. ex-köyhä
Tottakai sen ymmärrän. Tottakai tajuan olevani hyväosainen. Vastasin sille katkeralle köyhälle, joka penäsi rikkaita elämään askeettisesti.
En vain voi käsittää koko keskustelua, jos pointti on kermavaahtokahvien juonti. Että miksi sellaisen pitäisi olla ihmisen perusoikeus.
En halveksu köyhyyttä, päinvastoin. Avustan säännöllisesti Hope ry:tä, joka tekee hyväntekeväisyyttä köyhien lapsiperheiden hyväksi.
Aloituksen lausahdus on lainausmerkeissä, mutta mitään lähdettä ei kerrota. En siis tiedä kuka noin on sanonut ja mitä hän on vaatinut jos mitään.
Mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että määrittelin köyhyyteni täsmälleen samoin. Tunsin itseni köyhäksi kun en voinut käydä kahvilassa. En tiedä mistä tuo "ihmisen perusoikeus" sitten on vedetty, ehkä hatusta.
Itse olin vain vilpittömän pahoillani siitä että en voinut käydä kahvilassa ikinä, koska se oli niin kallista että kahvikaan ei olisi maistunut kun mietin sen hintaa. Mutta olisin halunnut kauniin kahvilan nähdessäni poiketa sisään, ihailla vitriinissä olevia herkkuja jotka loistavat tarkkaan mietityssä valaistuksessa. Olisin valinnut mitä haluan, hintaa katsomatta, ja hymyilevä myyjä olisi ojentanut leivonnaisen minulle. Sitten hän olisi vielä laittanut suklaakarkin kahvikuppini viereen. Istuisin ikkunan vieressä ja katselisin ihmisiä, syöden suklaakakkuani. Kun olisin valmis, voisin vain jättää likaiset astiat siihen, henkilökunta huolehtii. Ja olisin jatkanut matkaani. Koko aikana ei olisi tarvinnut miettiä, miten paljon ruokaa tällä rahalla olisi saanut.
Minusta tuollainen on ihanaa. Kaipasin sitä, kun olin köyhä. Tuon puuttuminen todella sai minut tuntemaan köyhyyteni. Ja sanoin sen ääneen, usein. Jos joku hyvätuloinen nyt sitten pahoitti mielensä siitä, että köyhä kertoo ääneen RAHAA vaativia unelmiaan, niin eipä huoleta yhtään tippaa. Ei köyhän tarvitse haaveilla vain kirjastokäynneistä ja kävelylenkeistä. Kyllä rahaa vaativistakin jutuista saa haaveilla.
Mulle tulee tuollainen tunne kultasepänliikkeiden edessä.
Minä haaveilen niistä kävelylenkeistä ja kirjastokäynneistä. t: Varakas, jolla ei ole niihin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lasten ja nuorten köyhyys on sydäntäsärkevää ja itku meinaa tulla, kun lähes poikkeuksetta he tuntevat siitä avuttomuutta ja syyllisyyttä, kun he ovat voimattomia tekemään sille mitään. Ja se huoli on usein vanhemmissa, miten kauan he vielä jaksavat ja mitä he voisivat auttaa asiassa. Jopa 5v joutuvat ajattelemaan vanhempien raha asioita ja arjessa pärjäämistä.
Kaikki sympatiat on 15v Kaisassa ja on turhauttavaa, kuinka täällä aikuiset vähättelevät 7€/kk omaa rahaa ja kertovat, kuinka leipovat pullansa itse tai käyttävät taloyhtiön uimahallia. Jotenkin säälittävää ja empatiakyvyn puutetta, kun 15v kielletään jopa unelmat, ihan kuin nekin olisi jonkun elämästä pois.
Vanhemmissahan se ongelma on. Eihän siitä ole kauaa kun joku tuilla elävä yh avautui ettei hänellä ja lapsella riitä rahat ruokaan. Samaisesta artikkelista kuitenkin kävi ilmi, että naisella on auto, koira ja sisustaakin pitää. Kuulemma sossunväki ihmetteli kaunista kotia. No kyllä varmaan joo ihmetteleekin jos prioriteetit on noin päin peetä.
Enkä nyt sano että pienituloisella ei saa olla autoa tai koiraa jne, mutta jos nuo asiat on tärkeämpiä kuin se että omalla lapsella on ruokaa, niin pistää kyllä miettimään onko ihminen ihan kykenevä vanhemmaksi.
Köyhyys ei todella ainoastaan vanhempien ongelma ja syy ja sitä voi esiintyä vaikka olisi akateeminen koulutus.
Otetaan esimerkiksi vaikka opettaja, joka perusti perheen, kun oli vakivirka, mutta se meni ala, kun koulu lakkautettiin ja joutui tuntiopettajaksi.
Tai vaikka hammaslääkäri, joista vielä 5v sitten oli huutava pula, nyt monet ovat työttömänä, kun kaikki julkisen puolen hammaslääkäri-virat on täytetty ja hammashoitoloita yhdistetty, jopa maaseudulla.
Tai sairaus iskee vanhempaan esim. syöpä. Sairaslomaa maksetaan enintään vuosi, jonka jälkeen henkilö jää tuloitta, jos ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle ja harvoin pääsee.
Ja myös parisuhteet hajoavat.
Ohis, mutta hammaslääkärit muka työttöminä? Hammaslääkäreille on töitä mikäli vaan kiinnostaa tehdä.
Meillä haettiin viime vuonna hammaslääkäriä pieneen kuntaan, keskelle ei mitään, niin hakijoita oli seitsemän. Kun vielä muutama vuosi sitten virkoja ei saatu edes täytettyä.
Ei munkaan mielestä kahvilakäynti oo mikään mihin jokaisen pitäs pystyä. Kahvi ja pulla helposti 6e, eli keittolounaan hinta! Keittolounaassa kahvit, leivät ja salaatit kuuluu hintaan. Tai ehkä en vaan ymmärrä kahvilaistumista kun en koskaan kahviloissa käy kalliiden hintojen vuoksi. Mieluummin syön kunnon ruoan samalla hinnalla, vaikken edes ole köyhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos on yksi yliopistotutkinto joka ei työllistä, niin siihen liitteeksi jotakin muita opintoja. Tai sitten koulutusta vastaamatonta työtä, moni on joutunut aloittamaan niin.
Riippuu vähän siitä, mitä tarkoitat koulutusta vastaamattomalla työllä. Ei ole mitään järkeä siinä, että koulutetut vievät yksinkertaiset hanttihommat. Ne tarvitaan niille, joilla ei ole koulutusta ollenkaan.
Minusta on jotenkin lapsellista odottaa että joku muu tekee hanttihommat.
Kuvitteletko olevasi jotenkin parempi kuin kouluttamattomat?
Sen takia moni jättää koulunsa nykyään käymättä, kun ei duunista makseta kuin muutama huntti mitä tuista saa.
Kuka tahansa voi käydä kouluja, mutta kuka helvetti nyt jotain hanttihommia tekee?
Sä sitten odotat että meikäläinen tekee ne sun puolesta. Ei kuule natsaa yhtään.
Sanotaan että mä hankin raksamiehen pätevyydet sitten kun palkat on inhimillisellä tasolla.
Hitsarinhommiakaan en tee, koska ei makseta sitä mitä ammattitaito vaatii.
Suomi on täynnä korkeastikoulutettua väkeä tukien varassa, joille ei normaalit ihmisten työt kelpaa.
Laskelmoidaan vaan vapaa-aika ja tuista saatava raha ja sitten verrataan sitä niihin alle 10e tuntipalkkahommiin.
Wannabe johtajille ei kelpaa normaalin ihmisen palkat.
Näitä sitten työväenluokka elättää ja muualta haetaan työvoimaa että saadaan "johtajien luokka" elätettyä. Voivat netissä miettiä että onpas matalat tuet kun ei riitä wieneriin ja kahviin tukien rahat.
Tätä eliittiä ja niitä joiden yritystuet pitää myös maksaa elätetään ja kärsitään.
Sitten itketään luokkaeroista. Vaan ei eliitille kelpaa työt ja matalat palkat.
Kyllä on hassua lukea näitä uikutuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännettäisiin kerrankin syyttävä sormi rikkaisiin.
Jos syöt ulkona kerran viikossa tai useammin, tuhlaat rahaa. Söisit kotona tai tekisit joka päiväksi valmiit eväät. Kerran kuussa voi käydä sitten pizzalla.
Jos matkustat enemmän kuin kerran vuodessa, tuhlaat rahaa. Kävisit luonnossa kävelemässä tai harrastamassa jotain ilmaista. Siitä saa riittävästi elämyksiä. Kerran vuodessa voi käydä Tallinnan risteilyllä.
Jos ostat vaatteita vaatekaupasta, tuhlaat rahaa. Menisit UFFille katsomaan onko sopivia vaatteita käytettynä.
Kaiken tarpeellisen voisit hankkia FB-kirppisryhmistä ja Roskalava-ryhmistä. Miksi ostat yhtään mitään uutena? Huonekalut, lasten lelut, sisustustavarat ovat kaikki tuhlausta, jos ostat ne uutena.
Aika harva rikas suostuisi tällaiseen elämäntyyliin.
Täällä yksi ”rikas” ilmoittautuu. Vuositulot miehen kanssa yhteensä n. 250 000 €, ei velkaa.
Elän kutakuinkin noin miten kuvasit. En käy koskaan kahvilassa, en tykkää makeista sörsselikahveista vaan juon mieluummin kotona juhlamokkaa mustana. En tykkää syödä ravintolassa. Pizzat tosiaan noudetaan ehkä kerran kuussa. Mitään tavaraa en osta, en edes kirpparilta. Inhoan shoppailua. Verhoja tms. sisustusjuttuja en vaihda koskaan, nykyiset verhot ja tyynyt on 18 v. olleet samat. Kuljen työ- ja muut päivittäismatkat vanhalla polkupyörällä. Harrastan joogaa, viherkasveja, neulomista ja metsässä kävelyä, lomilla kalastamme ja vaellamme luonnossa. Kirjoja lainaan kirjastosta, samalla reissulla luen monesti lehtiä.
Miksikö? Ostelu ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Inhoan tavaraa ja ylipäätään kuluttamista. Valitsen mieluummin ekologisen ja askeettisen elämän. Moni sanoo että ei halua ostaa tavaraa, vaan käyttää rahansa mieluummin palveluihin ja elämyksiin, mutta kaikki rahankäyttö edistää kulutushysteriaa. Nuuka ja askeettinen elämä kuluttaa vähiten luonnonvaroja.
Mihin sitten pistän rahani? Sijoitan ja annan hyväntekeväisyyteen, mm. Hopelle. Lapsille jää aikanaan perintöä.
Sinulla on valinnanvapaus, köyhällä ei, siinä ero.
t. ex-köyhä
Tottakai sen ymmärrän. Tottakai tajuan olevani hyväosainen. Vastasin sille katkeralle köyhälle, joka penäsi rikkaita elämään askeettisesti.
En vain voi käsittää koko keskustelua, jos pointti on kermavaahtokahvien juonti. Että miksi sellaisen pitäisi olla ihmisen perusoikeus.
En halveksu köyhyyttä, päinvastoin. Avustan säännöllisesti Hope ry:tä, joka tekee hyväntekeväisyyttä köyhien lapsiperheiden hyväksi.
Aloituksen lausahdus on lainausmerkeissä, mutta mitään lähdettä ei kerrota. En siis tiedä kuka noin on sanonut ja mitä hän on vaatinut jos mitään.
Mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että määrittelin köyhyyteni täsmälleen samoin. Tunsin itseni köyhäksi kun en voinut käydä kahvilassa. En tiedä mistä tuo "ihmisen perusoikeus" sitten on vedetty, ehkä hatusta.
Itse olin vain vilpittömän pahoillani siitä että en voinut käydä kahvilassa ikinä, koska se oli niin kallista että kahvikaan ei olisi maistunut kun mietin sen hintaa. Mutta olisin halunnut kauniin kahvilan nähdessäni poiketa sisään, ihailla vitriinissä olevia herkkuja jotka loistavat tarkkaan mietityssä valaistuksessa. Olisin valinnut mitä haluan, hintaa katsomatta, ja hymyilevä myyjä olisi ojentanut leivonnaisen minulle. Sitten hän olisi vielä laittanut suklaakarkin kahvikuppini viereen. Istuisin ikkunan vieressä ja katselisin ihmisiä, syöden suklaakakkuani. Kun olisin valmis, voisin vain jättää likaiset astiat siihen, henkilökunta huolehtii. Ja olisin jatkanut matkaani. Koko aikana ei olisi tarvinnut miettiä, miten paljon ruokaa tällä rahalla olisi saanut.
Minusta tuollainen on ihanaa. Kaipasin sitä, kun olin köyhä. Tuon puuttuminen todella sai minut tuntemaan köyhyyteni. Ja sanoin sen ääneen, usein. Jos joku hyvätuloinen nyt sitten pahoitti mielensä siitä, että köyhä kertoo ääneen RAHAA vaativia unelmiaan, niin eipä huoleta yhtään tippaa. Ei köyhän tarvitse haaveilla vain kirjastokäynneistä ja kävelylenkeistä. Kyllä rahaa vaativistakin jutuista saa haaveilla.
Mulle tulee tuollainen tunne kultasepänliikkeiden edessä.
Minä haaveilen niistä kävelylenkeistä ja kirjastokäynneistä. t: Varakas, jolla ei ole niihin aikaa.
Vaikka vaihtaisit matalapalkka-alan hommiin, niin ei olisi aikaa sittenkään ja ei olisi myöskään varaa mihinkään. Nykyään hanttihommissa pitää tehdä neljän ihmisen työt, kun työantajalla ei ole varaa pitää firmaa pystyssä muuten. Myös ylitöihin on pakotettu jäämään, kun ei ole varaa palkata lisää työväkeä.
Aika köyhää menoa on Suomessa nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan mielestä kahvilakäynti oo mikään mihin jokaisen pitäs pystyä. Kahvi ja pulla helposti 6e, eli keittolounaan hinta! Keittolounaassa kahvit, leivät ja salaatit kuuluu hintaan. Tai ehkä en vaan ymmärrä kahvilaistumista kun en koskaan kahviloissa käy kalliiden hintojen vuoksi. Mieluummin syön kunnon ruoan samalla hinnalla, vaikken edes ole köyhä.
Minä en ymmärrä keittolounaita. Siis jo lounas ulkona on järjetöntä tuhlausta ja sitten vielä keitto! Sillä jaksaa pari tuntia ja taas on nälkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?
T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.
Häh? Minä en käy koskaan ulkona syömässä, en käy ikinä kahviloissa, en elokuvissa, enkä kuntosalilla. Kauppaan menen yleensä pyörällä ja ostan punalaputettuja tuotteita ja juoksen tarjousten perässä. Töiden jälkeen en jaksa tehdä muuta kuin istua kotona yksin. Mielestäni elän silti oikein mukavaa ihmisarvoista elämää.
Joillekin "eläminen" tarkoittaa vain maksullisia asioita.
sosiaalinen häpeä kirjoitti:
Vaikeinta on olleet ehkä sellaiset hetket kun joku kysyy mukaan vaikka HopLopiin tms ja on pakko todeta ettei nyt voida lähteä. Ei tee mieli selitellä että ei ole oikeasti rahaa laittaa sellaiseen.
Juurikin niin, kyse on sosiaalisesta häpeästä, jota "köyhyys" aiheuttaa. Sama asia on kun pitäisi mennä työkavereiden kanssa lounaalle, mutta itsellä on varaa vain eväisiin. On aina ulkopuolinen olo, kun et voi lähteä mukaan mihinkään "ylimääräiseen".
Helpompaa oli 90-luvun lama-aikaan, kun kaikki olivat samassa tilanteessa. Kaikilla oli ne korjatut paikkahousut ja loppuun kulutetut colleget.
Ja höpöhöpö, ei ollut ysärillä helpompaa eikä todellakaan kaikki samassa tilanteessa. Ihan samalla tavalla silloin osa vietti lomat kotona kun toiset taas kävi ulkomailla, osalla oli rahaa ostaa kahvi kahvilasta, osa tuli sinne vaan vesilasin kanssa hengaamaan. Joku veti sitten kahvin kanssa jopa pullan ja saattoi tarjota kaverilleenkin. Osalla oli levikset ja addut, osa meni marketin collareissa. Jos joku kiusasi toista sen toisen huonompiosaisuudesta, joo sitäkin oli, niin vastaavasti sitä kiusaajaa katsottiin sitten kieroon että mikä elvistelijä se on.
Ihan samaa se lasten elämä on nykyisinkin. Mutta miksi me halutaan opettaa niille lapsille nykyisin jo yhteiskunnan tasolta että se parempiosainen on muka jotenkin parempi ihminen? Miksi se lapsi ei saisi yhtään joutua kokemaan sitä mielipahaa siitä että hän ei saa jotain mitä kaverillakin on?
Tämä ajatusvääristymä näkyy noissa ton kyselyn vastauksissakin. Nuori toivoo pääsevänsä konserttiin ja kahvilaan edes kerran kuukaudessa niinkuin NORMAALIT ihmiset. No jos meillä on muka niin hirveä määrä puutteessa eläviä köyhiä joilla ei ole rahaa mihinkään niin miten se voi olla normaalia muka että rahaa pitäisi olla sinne kahvilaan? Vai voiko olla että me luodaan näille nuorille ihmeellinen harhakuva siitä että kaikilla pitäisi olla varaa kaikkeen ja jos ei ole, on jotenkin huono ihminen ja saa hävetä itseään ja vetäytyä porukan ulkopuolelle? Niinkö pitäisi opettaa kiusatuillekin; joku tulee kiusatuksi silmälaseista, pitääkö maksaa kaikille laserleikkaukset heti? Toista kiusataan hörökorvista, eikun plastiikkakirurgille vaan? Jotakuta kiusataan lihavuudesta, rasvaimu yhteiskunnan kustannuksella? Ihan samaa sarjaahan se on että joku jätetään ulkopuolelle kun ei oo varaa Starbucksilla ostaa kahvia tai jalassa ei oo muotiaddut. Miksi nämä sitten pitäisi kuitenkin lapsille/nuorille tarjota etteivät he jäisi ulkopuolelle?
Ihan ehdottomasti pitää tukea lapsia ja nuoria mutta ei se ratkaisu ole että laitetaan lapsilisiin joku kahdenkympin kahviraha vaikka se aina näissä siihen mantraan meneekin että tukia pitää nostaa. Koska ihan aina on jostain syystä joku, jolla edelleen on rahasta tiukkaa ja ei pääse kavereiden kanssa jonnekin. Me tarvitaan isompi ilmapiirin muutos ja se lähtee meistä kaikista vanhemmista ja siitä mitä me halutaan opettaa lapsillemme. Miksi te opetatte lapsillenne että jos ei oo rahaa hoploppiin niin se on joku häpeä? Kokeilkaapa sanoa kaverille joka kysyy teitä mukaan joskus ihan suoraan että sori, nyt ei ole varaa mutta tehdäänkö jotain muuta yhdessä sen sijaan/sen jälkeen kun te muut tuutte sieltä hoplopista? Ekoilla kerroilla saattaa hävettää joo kun mieliin on iskostettu niin syvään se ajatus jo että on jotenkin huono ihminen jos ei oo varaa mutta ei sinne häpeän alle tarvitse musertua. Jos kaveri pitää teitä jotenkin huonompana ihmisenä kun ei oo varaa niin antaa kaverin mennä, se ei ollut ystävyyden arvoinen. Vai katotteko itsekin teitä köyhempiä nenänvarttanne pitkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?
T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.
Häh? Minä en käy koskaan ulkona syömässä, en käy ikinä kahviloissa, en elokuvissa, enkä kuntosalilla. Kauppaan menen yleensä pyörällä ja ostan punalaputettuja tuotteita ja juoksen tarjousten perässä. Töiden jälkeen en jaksa tehdä muuta kuin istua kotona yksin. Mielestäni elän silti oikein mukavaa ihmisarvoista elämää.
Joillekin "eläminen" tarkoittaa vain maksullisia asioita.
Ja joillekin kaikki mikä maksaa on epäpyhää.
Aloituksen lausahdus on lainausmerkeissä, mutta mitään lähdettä ei kerrota. En siis tiedä kuka noin on sanonut ja mitä hän on vaatinut jos mitään.
Mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että määrittelin köyhyyteni täsmälleen samoin. Tunsin itseni köyhäksi kun en voinut käydä kahvilassa. En tiedä mistä tuo "ihmisen perusoikeus" sitten on vedetty, ehkä hatusta.
Itse olin vain vilpittömän pahoillani siitä että en voinut käydä kahvilassa ikinä, koska se oli niin kallista että kahvikaan ei olisi maistunut kun mietin sen hintaa. Mutta olisin halunnut kauniin kahvilan nähdessäni poiketa sisään, ihailla vitriinissä olevia herkkuja jotka loistavat tarkkaan mietityssä valaistuksessa. Olisin valinnut mitä haluan, hintaa katsomatta, ja hymyilevä myyjä olisi ojentanut leivonnaisen minulle. Sitten hän olisi vielä laittanut suklaakarkin kahvikuppini viereen. Istuisin ikkunan vieressä ja katselisin ihmisiä, syöden suklaakakkuani. Kun olisin valmis, voisin vain jättää likaiset astiat siihen, henkilökunta huolehtii. Ja olisin jatkanut matkaani. Koko aikana ei olisi tarvinnut miettiä, miten paljon ruokaa tällä rahalla olisi saanut.
Minusta tuollainen on ihanaa. Kaipasin sitä, kun olin köyhä. Tuon puuttuminen todella sai minut tuntemaan köyhyyteni. Ja sanoin sen ääneen, usein. Jos joku hyvätuloinen nyt sitten pahoitti mielensä siitä, että köyhä kertoo ääneen RAHAA vaativia unelmiaan, niin eipä huoleta yhtään tippaa. Ei köyhän tarvitse haaveilla vain kirjastokäynneistä ja kävelylenkeistä. Kyllä rahaa vaativistakin jutuista saa haaveilla.