Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa
Viime päivien otsikoissa on kauhisteltu syntyvyyden kiihtyvää laskua. Yksi syy monista kymmenistä on se, että naisilta evätään potilaan itsemääräämisoikeus, heidän tullessaan raskaaksi. Kuulostaa ihmisoikeusrikkomukselta, mutta se on Suomessa vallitseva tämänhetkinen hoitosuositus.
Toivottavasti joskus tulevaisuudessa kummastellaan tätä aikaa, kun naiset eivät saaneet päättää omasta kehostaan eli valita synnytystapaansa. Suomessa ollaan tultu jälkijunassa synnytyskulttuurissa aina (kuten mm. YLE:n artikkelista https://yle.fi/uutiset/3-10976854 käy ilmi) ja edelleen 2019 laahataan muita länsimaita kaukana jäljessä.
Nykypäivän Suomessa äitien otsaan (kuten minun) lyödään edelleen diagnoosi: synnytyspelko, jotta äidit saavat valinnanvapauden omasta synnytystavastaan. Jos kerran 1990-luvulla valinnanvapaus ollaan naamioitu ahtaaksi lantioksi ja 2000-luvulla synnytyspeloksi, olisiko 2020-luku viimein se aika, kun valinnanvapautta ei naamioida enää miksikään diagnoosiksi, vaan kutsutaan synnytystavan valinnaksi?
”– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio. Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.” -YLE
Mitä pelkkiä diagnooseja on tuijottelu, kummasti lantiot naisilla levenivät 14 vuodessa. Joko alkaa tilanne valjeta? Vuosittain nämä tuhannet äidit joutuvat käymään läpi synnytyspelkopolin: paikka mihin äiti siis Suomessa pakotetaan, mikäli ei halua synnyttää alateitse. Pelkopolin idea ja sisältö on suostutella äiti alatiesynnytykseen, keinolla millä hyvänsä. Pelkopoleilla äitejä uhkaillaan, pelotellaan, haukutaan, vähätellään ja heille valehdellaan alatiesynnytys täysin riskittömäksi. Vaikka Suomen laissa kielletään tällainen potilaan kohtelu ja valehtelu, se rehottaa päivittäin Suomen pelkopoleilla. Kukaan ei puutu asiaan.
Valitettavan monella äidillä, joka haluaisi päättää synnytystavastaan, ei ole samaa määrää 5 vuoden aikana kerättyä faktatietoa laukoa vastaan pelkopolilla syötetylle alatiepropagandalle ja periksiantamatonta luonnetta, jotta selviytyisi pelkopolin mankelista. Monet joutuvat Suomessa siis alatiesynnytykseen passiivisesti pakotettuna, eli toisin sanoen pelkopoli ei myönnä sektiota, vaikka sitä oltaisi vastaanotolla itkien ja huutaen aneltu.
Miten nykypäivän Suomessa tapahtuu tällaista?
Kommentit (2040)
Vierailija kirjoitti:
Minulle on aivan sama tarjoaisiko julkinen sektori yhteiskunnan subventoimana halvempaa sektiota, kunhan minulla olisi oikeus valita suunniteltu sektio. Omalla rahalla.
Suomessa kun ei tällaista palvelua ole, en tule olemaan raskaana. Koko ajatus raskaudesta, jonka aikana joutuisin vakuuttelemaan ja anelemaan eri lääkäreiltä sektiota saa aikaan aivan järjettömän ahdistuksen.
Johan tänne on jo linkitetty uutinen että yksityisiä ei kiinnosta moinen koska , yllätys yllätys, teho-osaston ( jota todellakin tarvitaan aina joskus) ylläpitäminen sekä veripankki maksaa.
Jos olet niin ahistunut kannattaa syödä ne lääkkeet tai mennä lääkäriin.
On turhaa ja aiheetonta haukkua täällä nuoria naisia, jotka toivovat sektiota ja jos jotakin pitää haukkua ja syyllistää, olemme me vanhat kääkät, jotka eivät kaikkea aikoinaan uskoneet, vaan osasivat jo vaatia jo oikeuksia. Syntyvyys kun alkoi laskea jo 60-luvulta rajusti, kun naiset saivat enemmän oikeuksia.
Jos naiset olisivat saaneet itse vaikuttaa jo 20-30 vuotta sitten, haluaako synnyttää alateitse vai sektiolla, syntyvyys varmasti olisi paljon korkeampi, kun synnytysikäisiä naisia olisi nykyistä enemmän.
Mutta meidät vaiennettiin, eikä ääntämme saanut kuuluville ja siksi syntyvyys on rajusti laskenut.
Sentään saatiin isät mukaan synnytykseen ja kivunlievitystä, mutta silloinkin oli vastustus kova, jopa kätilöiltä ja lääkäreiltä ja erityisesti äiti-ihmisiltä.
Yle.fi
Kiinnikkeitä ja kohdun kudospuutoksia – sektio voi vaikeuttaa seuraavaa raskautta
Yhä useampi vauva syntyy leikkaussalissa. Osalla sektioäideistä voi olla vaikeuksia tulla myöhemmin uudelleen raskaaksi.
Sektioiden määrä on Suomessa kasvussa. Nyt joka kuudes vauva syntyy keisarileikkauksella. Seinäjoella ja Vaasassa luku on vielä suurempi eli noin joka viides on sektiovauva. Synnytystavan valintaan vaikuttavat esimerkiksi äidin ylipaino tai synnytyspelko.
Leikkauksessa on aina riskinsä. Sektio voi myös tutkimusten mukaan lisätä keskenmenon vaaraa seuraavassa raskaudessa. Myös raskaaksi tuleminen voi olla vaikeampaa.
Leikkaus aiheuttaa kohtuun aina arven. Jos se infektoituu tai paranee huonosti, kohtuun syntyy kudospuutosalue eli istmoseele. Tuoreen tutkimuksen mukaan sellainen löytyy jopa 74 prosentilla sektioäideistä.
Sektion seurauksena voi myös syntyä kiinnikkeitä kohdun sisälle. Niin kutsuttu Ashermanin syndrooma voi aiheuttaa hedelmättömyyttä tai ainakin haitata uuden raskauden alkamista.
Kiinnikkeitä voidaan irrottaa tähystyksen yhteydessä.
– Jos kohtuun on jäänyt istukan pala ja joudutaan tekemään kaavinta, voidaan samalla ruiskuttaa kohtuun myös kiinnikkeiden muodostumista estävää ainetta, kertoo Myntti.
Toistuvat sektiot altistavat istukkaongelmille
Joskus voi käydä niin, että seuraava raskaus kiinnittyy kohdussa sektioarven kohdalle. Harvinainen tilanne voi pahimmillaan johtaa kohdun repeämiseen.
Myös istukan kiinnittymishäiriöt ovat harvinaisia mutta mahdollisia toistuvien sektioiden jälkeen. Aiempi sektio lisää Myntin mukaan riskiä, että istukka kiinnittyy seuraavassa raskaudessa kohdunsuun eteen. Silloin sektio voidaan joutua tekemään ennenaikaisesti. Istukka voi myös kiinnittyä vanhan sektioarven päälle tai liian tiukasti kohtulihakseen.
– Tällaisissa tapauksissa sektiossa tulee tavallista suurempi verenvuoto. Joskus istukka ei irtoa ollenkaan ja joudutaan kohdunpoistoon, Myntti sanoo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sektion vaikutukset vauvaan:
VAIKUTUS VAUVAAN:
Hyöty:
Keisarileikkaus saattaa joskus pelastaa vauvan hengen
Keisarileikkaus saattaa olla vauvalle vähemmän traumaattinen syntymä, kuin vaikea alatiesynnytys, erityisesti jos vauvan terveys on vaarassa
Haittavaikutukset:
Puudutusaineet saattavat vaikuttaa vauvaan voimakkaasti (imemisvaikeuksia)
Jos vauva leikataan suunnitellulla sektiolla, se saattaa olla keskonen ja kärsiä hengitysvaikeuksista, sillä normaalien stressihormonien aiheuttamat reaktiot jäävät pois.
Äidin ja vauvan erottaminen heti syntymän jälkeen saattaa vaikeuttaa varhaista vuorovaikutusta
Vauva ei välttämättä saa rintamaitoa tämän eron aikana
vauva ei saa emättimen bakteereita, jotka vaikuttavat vauvan puolustusjärjestelmän kehittymiseen
imemisongelmat yleisempiä
Lähde: Preparing for Birth: Mothers, Andrea Robertson
Meidän alueella äitiä ja vauvaa ei suunnitellussa sektiossa eroteta, vaan vauva nostetaan suoraan äidin rinnalle ihokontaktiin. Hetken päästä nopea putsaus ja takaisin iholle. Heräämössä yritetään jo imetystä ja isä on mukana koko ajan. Osa sektionvastustajien kommenteista perustuu vanhanaikaisiin hoitokäytäntöihin tai hätä- tai kiiresektioista saatuihin mielikuviin.
Minulla 3 sektiota ja kertaakaan en ole saanut lasta rinnalle. En edes suunnitellussa. Oletko mahdollisesti itse kokenut sektion? Olen ei lääketieteellisistä syistä, mä haluun, sektioiden vastustaja. Ei järkeä ilman painavaa lääketieteellistä syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju "luomusynnyttäjineen" hyvin kertoo, miksei lapsia synny. Epäinhimillinen ja äidistä piittaamaton synnytyskokemus jää sen ihmisen viimeiseksi synnytykseksi.
Sitä saatte mitä tilaatte, vähemmän lapsia.
Sektio sen sijaan tekee onnelliseksi.
Tässä oma tarinani: Yllättävä verenvuoto (ei hoitovirhe), verenpaineet romahti, nostettiin steroideilla takaisin. Heräämöön oksentamaan kauheassa horkassa, kauhea epätieto vauvasta. Lääkityksestä 3 pv oksentelua. Hemoglobiini alle 80 leikkauksen jälkeen. 5 pv sairaalassa. Infektio sektiohaavaan. Ekan kerran hain Hesarin postilaatikosta 5 viikkoa leikkauksesta, kun ei oikein kävely onnistunut. Palautuminen noin 2 kuukautta sektiosta.
Olen normaalipainoinen ja alle 30 v.En harrastanut seksiä tai siivonnut. Sänkypotilaana imetin.
Laitanpa tänne uudelleen ylläolevan sektiokertomukseni. Täällä aika paljon kirjoittajia, joille ei ole sektiota tehty. Joku väitti jopa, ettei komplikaatioita tule oikeasti niin usein kuin tilastoissa.
Tänne kirjoittaa nämä parin päivän päästä panevat sektiomammat, joiden epäilen olevan trolleja. Ylläoleva sektio täysin terveelle äidille.Todella ikävää että sulle kävi noin. Riskejä luonnollisesti liittyy sektioon, kuten alatiesynnytykseenkin.
Täällä tuntuu vain olevan sellainen usko, että riski on vain altiesynnytyksessä ja sektion riskejä vähätellään. Synnytystä ei saa millään tavalla riskittömäksi, uskokaa jo. Alatiesynnytyksen riski häviää joo sektiolla, mutta sitten on vielä suurempi riski. Sektiokaan ei todellakaan ole kivuton ja aika monelle, kuten minulle, jää tunnoton vatsan seutu muistoksi. Aivan kamala kokemus. Synnyttäisin Alateitse jos voisin.
Aika monet alatiesynnytyksen kannattajat hokevat vaan tuota, että riskit ovat suuremmat. Joo, totta, mutta riskit eivät ole samoja. Osa sektiota toivovista on ihan oikeasti perehtynyt eri synnytystapojen riskiprofiiliin ja valinneet sen perusteella sektion. Itse otan esimerkiksi sektiohaavakomplikaation mieluummin kuin repeämän tai episiotomiakomplikaation.
Täällä lisäksi syyllistetään alatiesynnyttäneitä sektiovastaisuudesta. Aika moni sektio äiti on koittanut kertoa muutakin kuin näitä”meillä oli seksiä viikon päästä” kokemuksia. Sektio ei ole mikään nielurisaleikkaus, vaan oikeasti iso ja vaativa leikkaus.
Sektion riskit on suuremmat ja toipuminen hitaampaa, imetys vaikeampaa. En oikein näe syytä siihen, että synnyttäjä shoppailee riskejä. Otan tuon riskin ennemmin kuin tuon, ohi ammatillisen ja tieteellisen faktan.
Sitten kun näitä kamalia sektio komplikaatioita ja tulehduksia tulee leikkauksen ruinanneille niistä ollaan ihan hiljaa.
Et näe syytä sille, miksi ihminen haluaisi tulla kohdelluksi yksilönä ja toivoo että hoitopäätöksissä huomioitaisiin myös se, millaisia haittoja juuri hän on valmis hyväksymään ja millaisia ei? Oletko nyt ihan tosissasi?
Tutkimuksiakin olisi hyvä opetella lukemaan kriittisesti. Tulokseen vaikuttaa muun muassa se, millaisia komplikaatioita on otettu vertailuun mukaan ja onko vertailussa pyritty huomioimaan komplikaation aiheuttaman haitan vaikutus elämänlaatuun. Tilastoja voi manipuloida mihin suuntaan tahansa, jos niillä halutaan vakuuttaa ihmisiä joilla ei ole valmiuksia itse arvioida tiedon luotettavuutta.
Iltalehti.fi
Miksi raskaana olevan ei kannata suunnitella alatiesynnytyksen sijasta keisarinleikkausta tai sitä, että luopuisi imetyksestä kokonaan?
Virheellinen luulo keisarinleikkauksien turvallisuudesta on lisännyt monissa maissa keisarinleikkausten määrää.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Nanneli Pallasmaan Turun yliopistossa tekemän väitöskirjatutkimuksen mukaan keisarinleikkauksen komplikaatioriskit ovat merkittävästi suuremmat kuin alatiesynnytyksessä.
– Nykyisin helposti ajatellaan, että keisarinleikkaus on jo niin turvallinen, että synnytystapa voisi olla valintakysymys, mutta kyseessä on suuri leikkaus ja suuren leikkauksen riskit, Pallasmaa sanoo.
– Vakavia komplikaatioita ovat muun muassa verenmyrkytykset, massiiviset, kohdunpoistoon tai muihin uusintaleikkauksiin johtavat verenvuodot sekä laskimotukokset.
Alatiesynnytys on turvallisin
Keisarinleikkaus tehdään yleensä, jos alatiesynnytys arvioidaan mahdottomaksi tai liian vaaralliseksi. Kyse ei Pallasmaan mukaan ole mistään lääkärien ylivallasta.
– Alatiesynnytyksen yritys, sisältäen päivystyskeisarinleikkauksen riskit, on tutkitusti turvallisin synnytystapa myös useimmille korkean riskin ryhmiin kuuluville naisille, Pallasmaa sanoo.
Kynnys leikkaukseen ryhtymiseen vaihtelee suuresti eri sairaaloiden ja maiden välillä. Esimerkiksi Suomessa äidin toive ei voi virallisesti olla syynä keisarinleikkaukseen toisin kuin esimerkiksi Tanskassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.
– Monesti systeemi itse luo tarpeen keisarinleikkauksille. Esimerkiksi yksityissairaaloissa sektiot mahdollistavat sen, että synnytykset voidaan hoitaa mukavasti päiväaikaan.
Muitakin hyötyjä äidille ja vauvalle
Turvallisuuden lisäksi alatiesynnytys päihittää Pallasmaan mukaan keisarinleikkauksen myös monessa muussa.
– Äiti toipuu normaalista synnytyksestä nopeammin ja maidontuotanto käynnistyy nopeammin. Alatiesynnytys valmistelee myös vauvaa kohtaamaan ulkomaailman. Tätä ”kypsymistä” ei tapahdu sektiossa, minkä jälkeen on nelinkertainen riski, että vauva tarvitsee esimerkiksi hengityskoneen apua.
– Tärkeä alatiesynnytyksen etu on myös synnytyskanavan mikrobisto, bakteerimyrsky, jonka läpi vauva tulee. Sektiossa tätä ei ole. Kun syntyvä vauva ei saa kosketusta mikrobistoon, seurauksena on myöhemmin erilaisia allergiaongelmia.
Imetys edistää naisen terveyttä
Imetystäkään ei kannata hylätä, sillä imetyksestä on hyötyä sekä vauvalle että äidille.
Rintamaito sisältää lapsen tarvitsemien ravintoaineiden lisäksi monia lapsen kehityksen kannalta välttämättömiä suoja-aineita. Viime vuosina on saatu näyttöä siitäkin, että imetys vähentää aikuisiän valtimotaudin riskiä. Lapsena imetettyjen kolesterolitasot ovat aikuisiässä yhä matalampia kuin niiden, joita ei ole imetetty.
Imetys nopeuttaa äidin toipumista synnytyksestä ja auttaa painonhallinnassa.
On myös havaittu, että imetyksellä on jopa pidempiaikaisia naisen terveyttä edistäviä vaikutuksia. Naisen riski sairastua esimerkiksi osteoporoosiin, munasarjasyöpään ja ennen vaihdevuosia ilmenevään rintasyöpään, sydänsairauksiin, korkeaan verenpaineeseen ja diabetekseen pienenee.
(Lähteenä käytetty myös http://www.terveyskirjasto.fi ja http://www.yahoo.com/health)
Vierailija kirjoitti:
Yle.fi
Kiinnikkeitä ja kohdun kudospuutoksia – sektio voi vaikeuttaa seuraavaa raskautta
Yhä useampi vauva syntyy leikkaussalissa. Osalla sektioäideistä voi olla vaikeuksia tulla myöhemmin uudelleen raskaaksi.
Sektioiden määrä on Suomessa kasvussa. Nyt joka kuudes vauva syntyy keisarileikkauksella. Seinäjoella ja Vaasassa luku on vielä suurempi eli noin joka viides on sektiovauva. Synnytystavan valintaan vaikuttavat esimerkiksi äidin ylipaino tai synnytyspelko.
Leikkauksessa on aina riskinsä. Sektio voi myös tutkimusten mukaan lisätä keskenmenon vaaraa seuraavassa raskaudessa. Myös raskaaksi tuleminen voi olla vaikeampaa.
Leikkaus aiheuttaa kohtuun aina arven. Jos se infektoituu tai paranee huonosti, kohtuun syntyy kudospuutosalue eli istmoseele. Tuoreen tutkimuksen mukaan sellainen löytyy jopa 74 prosentilla sektioäideistä.
Sektion seurauksena voi myös syntyä kiinnikkeitä kohdun sisälle. Niin kutsuttu Ashermanin syndrooma voi aiheuttaa hedelmättömyyttä tai ainakin haitata uuden raskauden alkamista.
Kiinnikkeitä voidaan irrottaa tähystyksen yhteydessä.
– Jos kohtuun on jäänyt istukan pala ja joudutaan tekemään kaavinta, voidaan samalla ruiskuttaa kohtuun myös kiinnikkeiden muodostumista estävää ainetta, kertoo Myntti.
Toistuvat sektiot altistavat istukkaongelmille
Joskus voi käydä niin, että seuraava raskaus kiinnittyy kohdussa sektioarven kohdalle. Harvinainen tilanne voi pahimmillaan johtaa kohdun repeämiseen.
Myös istukan kiinnittymishäiriöt ovat harvinaisia mutta mahdollisia toistuvien sektioiden jälkeen. Aiempi sektio lisää Myntin mukaan riskiä, että istukka kiinnittyy seuraavassa raskaudessa kohdunsuun eteen. Silloin sektio voidaan joutua tekemään ennenaikaisesti. Istukka voi myös kiinnittyä vanhan sektioarven päälle tai liian tiukasti kohtulihakseen.
– Tällaisissa tapauksissa sektiossa tulee tavallista suurempi verenvuoto. Joskus istukka ei irtoa ollenkaan ja joudutaan kohdunpoistoon, Myntti sanoo
Minulle kävi näin eli raskautuminen vaikeutui sektiosta johtuen. Varsinkin nuoria naisia, joilla suunnitelmissa vielä myöhemmin lapsenteko pitäisi oikeasti varoittaa tästä asiasta. Vaikka itselläni lapsi olikin niin se suru, että tähänkö tämä jää ja lapseni ei saa sisarusta, oli musertava. Kohdun kunnosta johtuen keskenmenot tulivat tutuiksi valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sektion vaikutukset vauvaan:
VAIKUTUS VAUVAAN:
Hyöty:
Keisarileikkaus saattaa joskus pelastaa vauvan hengen
Keisarileikkaus saattaa olla vauvalle vähemmän traumaattinen syntymä, kuin vaikea alatiesynnytys, erityisesti jos vauvan terveys on vaarassa
Haittavaikutukset:
Puudutusaineet saattavat vaikuttaa vauvaan voimakkaasti (imemisvaikeuksia)
Jos vauva leikataan suunnitellulla sektiolla, se saattaa olla keskonen ja kärsiä hengitysvaikeuksista, sillä normaalien stressihormonien aiheuttamat reaktiot jäävät pois.
Äidin ja vauvan erottaminen heti syntymän jälkeen saattaa vaikeuttaa varhaista vuorovaikutusta
Vauva ei välttämättä saa rintamaitoa tämän eron aikana
vauva ei saa emättimen bakteereita, jotka vaikuttavat vauvan puolustusjärjestelmän kehittymiseen
imemisongelmat yleisempiä
Lähde: Preparing for Birth: Mothers, Andrea Robertson
Meidän alueella äitiä ja vauvaa ei suunnitellussa sektiossa eroteta, vaan vauva nostetaan suoraan äidin rinnalle ihokontaktiin. Hetken päästä nopea putsaus ja takaisin iholle. Heräämössä yritetään jo imetystä ja isä on mukana koko ajan. Osa sektionvastustajien kommenteista perustuu vanhanaikaisiin hoitokäytäntöihin tai hätä- tai kiiresektioista saatuihin mielikuviin.
Minulla 3 sektiota ja kertaakaan en ole saanut lasta rinnalle. En edes suunnitellussa. Oletko mahdollisesti itse kokenut sektion? Olen ei lääketieteellisistä syistä, mä haluun, sektioiden vastustaja. Ei järkeä ilman painavaa lääketieteellistä syystä.
Kyllä, olen kokenut sekä suunnitellun että kiireellisen sektion. Suunnitellussa minua ei erotettu vauvasta kuin putsauksen ajaksi, kiireellisessä erotettiin mutta kuulemma nykyisin ei meidän alueella eroteta kiireellisessäkään.
Sitä en ymmärrä, miksi sinun tai kenenkään muunkaan pitäisi vastustaa jonkun toisen synnytystapaa. Ei kukaan ole sinua hupisektioon pakottamassa.
Vierailija kirjoitti:
Iltalehti.fi
Miksi raskaana olevan ei kannata suunnitella alatiesynnytyksen sijasta keisarinleikkausta tai sitä, että luopuisi imetyksestä kokonaan?
Virheellinen luulo keisarinleikkauksien turvallisuudesta on lisännyt monissa maissa keisarinleikkausten määrää.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Nanneli Pallasmaan Turun yliopistossa tekemän väitöskirjatutkimuksen mukaan keisarinleikkauksen komplikaatioriskit ovat merkittävästi suuremmat kuin alatiesynnytyksessä.
– Nykyisin helposti ajatellaan, että keisarinleikkaus on jo niin turvallinen, että synnytystapa voisi olla valintakysymys, mutta kyseessä on suuri leikkaus ja suuren leikkauksen riskit, Pallasmaa sanoo.
– Vakavia komplikaatioita ovat muun muassa verenmyrkytykset, massiiviset, kohdunpoistoon tai muihin uusintaleikkauksiin johtavat verenvuodot sekä laskimotukokset.
Alatiesynnytys on turvallisin
Keisarinleikkaus tehdään yleensä, jos alatiesynnytys arvioidaan mahdottomaksi tai liian vaaralliseksi. Kyse ei Pallasmaan mukaan ole mistään lääkärien ylivallasta.
– Alatiesynnytyksen yritys, sisältäen päivystyskeisarinleikkauksen riskit, on tutkitusti turvallisin synnytystapa myös useimmille korkean riskin ryhmiin kuuluville naisille, Pallasmaa sanoo.
Kynnys leikkaukseen ryhtymiseen vaihtelee suuresti eri sairaaloiden ja maiden välillä. Esimerkiksi Suomessa äidin toive ei voi virallisesti olla syynä keisarinleikkaukseen toisin kuin esimerkiksi Tanskassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.
– Monesti systeemi itse luo tarpeen keisarinleikkauksille. Esimerkiksi yksityissairaaloissa sektiot mahdollistavat sen, että synnytykset voidaan hoitaa mukavasti päiväaikaan.
Muitakin hyötyjä äidille ja vauvalle
Turvallisuuden lisäksi alatiesynnytys päihittää Pallasmaan mukaan keisarinleikkauksen myös monessa muussa.
– Äiti toipuu normaalista synnytyksestä nopeammin ja maidontuotanto käynnistyy nopeammin. Alatiesynnytys valmistelee myös vauvaa kohtaamaan ulkomaailman. Tätä ”kypsymistä” ei tapahdu sektiossa, minkä jälkeen on nelinkertainen riski, että vauva tarvitsee esimerkiksi hengityskoneen apua.
– Tärkeä alatiesynnytyksen etu on myös synnytyskanavan mikrobisto, bakteerimyrsky, jonka läpi vauva tulee. Sektiossa tätä ei ole. Kun syntyvä vauva ei saa kosketusta mikrobistoon, seurauksena on myöhemmin erilaisia allergiaongelmia.
Imetys edistää naisen terveyttä
Imetystäkään ei kannata hylätä, sillä imetyksestä on hyötyä sekä vauvalle että äidille.
Rintamaito sisältää lapsen tarvitsemien ravintoaineiden lisäksi monia lapsen kehityksen kannalta välttämättömiä suoja-aineita. Viime vuosina on saatu näyttöä siitäkin, että imetys vähentää aikuisiän valtimotaudin riskiä. Lapsena imetettyjen kolesterolitasot ovat aikuisiässä yhä matalampia kuin niiden, joita ei ole imetetty.
Imetys nopeuttaa äidin toipumista synnytyksestä ja auttaa painonhallinnassa.
On myös havaittu, että imetyksellä on jopa pidempiaikaisia naisen terveyttä edistäviä vaikutuksia. Naisen riski sairastua esimerkiksi osteoporoosiin, munasarjasyöpään ja ennen vaihdevuosia ilmenevään rintasyöpään, sydänsairauksiin, korkeaan verenpaineeseen ja diabetekseen pienenee.
(Lähteenä käytetty myös http://www.terveyskirjasto.fi ja http://www.yahoo.com/health)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju "luomusynnyttäjineen" hyvin kertoo, miksei lapsia synny. Epäinhimillinen ja äidistä piittaamaton synnytyskokemus jää sen ihmisen viimeiseksi synnytykseksi.
Sitä saatte mitä tilaatte, vähemmän lapsia.
Sektio sen sijaan tekee onnelliseksi.
Tässä oma tarinani: Yllättävä verenvuoto (ei hoitovirhe), verenpaineet romahti, nostettiin steroideilla takaisin. Heräämöön oksentamaan kauheassa horkassa, kauhea epätieto vauvasta. Lääkityksestä 3 pv oksentelua. Hemoglobiini alle 80 leikkauksen jälkeen. 5 pv sairaalassa. Infektio sektiohaavaan. Ekan kerran hain Hesarin postilaatikosta 5 viikkoa leikkauksesta, kun ei oikein kävely onnistunut. Palautuminen noin 2 kuukautta sektiosta.
Olen normaalipainoinen ja alle 30 v.En harrastanut seksiä tai siivonnut. Sänkypotilaana imetin.
Laitanpa tänne uudelleen ylläolevan sektiokertomukseni. Täällä aika paljon kirjoittajia, joille ei ole sektiota tehty. Joku väitti jopa, ettei komplikaatioita tule oikeasti niin usein kuin tilastoissa.
Tänne kirjoittaa nämä parin päivän päästä panevat sektiomammat, joiden epäilen olevan trolleja. Ylläoleva sektio täysin terveelle äidille.Todella ikävää että sulle kävi noin. Riskejä luonnollisesti liittyy sektioon, kuten alatiesynnytykseenkin.
Täällä tuntuu vain olevan sellainen usko, että riski on vain altiesynnytyksessä ja sektion riskejä vähätellään. Synnytystä ei saa millään tavalla riskittömäksi, uskokaa jo. Alatiesynnytyksen riski häviää joo sektiolla, mutta sitten on vielä suurempi riski. Sektiokaan ei todellakaan ole kivuton ja aika monelle, kuten minulle, jää tunnoton vatsan seutu muistoksi. Aivan kamala kokemus. Synnyttäisin Alateitse jos voisin.
Aika monet alatiesynnytyksen kannattajat hokevat vaan tuota, että riskit ovat suuremmat. Joo, totta, mutta riskit eivät ole samoja. Osa sektiota toivovista on ihan oikeasti perehtynyt eri synnytystapojen riskiprofiiliin ja valinneet sen perusteella sektion. Itse otan esimerkiksi sektiohaavakomplikaation mieluummin kuin repeämän tai episiotomiakomplikaation.
Täällä lisäksi syyllistetään alatiesynnyttäneitä sektiovastaisuudesta. Aika moni sektio äiti on koittanut kertoa muutakin kuin näitä”meillä oli seksiä viikon päästä” kokemuksia. Sektio ei ole mikään nielurisaleikkaus, vaan oikeasti iso ja vaativa leikkaus.
Sektion riskit on suuremmat ja toipuminen hitaampaa, imetys vaikeampaa. En oikein näe syytä siihen, että synnyttäjä shoppailee riskejä. Otan tuon riskin ennemmin kuin tuon, ohi ammatillisen ja tieteellisen faktan.
Sitten kun näitä kamalia sektio komplikaatioita ja tulehduksia tulee leikkauksen ruinanneille niistä ollaan ihan hiljaa.Et näe syytä sille, miksi ihminen haluaisi tulla kohdelluksi yksilönä ja toivoo että hoitopäätöksissä huomioitaisiin myös se, millaisia haittoja juuri hän on valmis hyväksymään ja millaisia ei? Oletko nyt ihan tosissasi?
Tutkimuksiakin olisi hyvä opetella lukemaan kriittisesti. Tulokseen vaikuttaa muun muassa se, millaisia komplikaatioita on otettu vertailuun mukaan ja onko vertailussa pyritty huomioimaan komplikaation aiheuttaman haitan vaikutus elämänlaatuun. Tilastoja voi manipuloida mihin suuntaan tahansa, jos niillä halutaan vakuuttaa ihmisiä joilla ei ole valmiuksia itse arvioida tiedon luotettavuutta.
Eli ennen synnytystä katsotaan luettelosta riskejä mitä ei haluta, vaikka tilalle tulee jäätäväksi kohonnut veritulppariski, infektioriski, riski sekunsäärriseen lapsettomuuteen jne jne... Vältellään repeämisiä, mitä ei edes tiedetä että tuleeko niitä.
Oikeasti sektion kokeneena - ei kannata.
Jorvin ja Naistenklinikan sairaaloiden naistentautien ja synnytysten osastonylilääkäri Terhi Saisto korostaa, ettei ketään pakoteta synnyttämään alateitse.
– Ketään ei pakoteta, mutta edellytämme asian työstämistä. Sektioon ei voi mennä huppu silmillä. Se on iso toimenpide.
Saiston mukaan jokaisen asiakkaan pelko otetaan tosissaan. Poliklinikalla on kuitenkin tarkoitus käsitellä synnytykseen liittyviä pelkoja.
– Pelkopoli ei ole mikään sektiopoli. Välillä huomaa asiakkaiden ajattelevan niin. Tänne tullaan valmiin ajatuksen kanssa sektiosta.
Husin alueella syntyy vuosittain 16 000 lasta. Raskaana olevista 1–2 prosentille tehdään sektio synnytyspelon vuoksi eli määrällisesti noin 160–320 synnytyspelkosektiota vuodessa. Kaikista synnytyksistä sektioiden osuus on 18 prosenttia.
– Tutkimuksissa on todettu, että jopa 90 prosenttia pelkopolilla käyneistä päätyy synnyttämään alateitse. Pelkopolilla pelosta ei tarvitse päästä eroon, vaan hyväksyä se ja lieventää sitä.
Saisto on synnytysten, naistentautien erikoislääkäri, joka on yli 20 vuotta tutkinut synnytyspelkoa ja on alatiensynnytyksen puolesta puhuja.
– Sektiosta saa ja pitääkin puhua. Ensisijainen tavoite on kuitenkin miettiä, millä avuin normaaliin synnytykseen valmistautuminen olisi mahdollista.
– Monella elää ajatus, että sektio on vauvalle turvallinen. Normaalissa synnytyksessä vauvalle alkaa kehittyä stressihormoneja, joita vauva tarvitsee itsenäiseen elämään. Kylmässä sektiossa vauva tulee täysin yllätetyksi tullessaan maailmaan, eikä hormonaalisia etuja ole. Odottavilla äideillä täytyy olla asiasta riittävästi tietoa.
Asiasta pitää puhua, mutta oikelalla nimellä ja oikeilla tiedoilla. Alatiesynnytyspelon naamioiminen valheelliseen tietoon "naisen itsemääräämisoikeuteen" ei mitenkään edistä synnyttäjien asemaa!
Synnytyksessä tehdään kaikki vauvan hengen säilymiseksi eikä äidin toiveiden toteuttamiseksi. On todella itsekästä asettaa omat toiveet repeämistä yms oman lapsensa edun eteen. Tämä saa kaikki naiset näyttämään hölmöiltä!
Ihan vain tiedoksi alapääspämmääjälle, että tänne on spämmääminen KIELLETTY, joten lopeta se copypastetus.
Jos haluat levittää jotain alatiehurmiota, voit esim. koota sun alapäähurmiolinkit yhteen postaukseen.
Ilmoitin kaikki sun copypaste spämmit.
Vierailija kirjoitti:
On turhaa ja aiheetonta haukkua täällä nuoria naisia, jotka toivovat sektiota ja jos jotakin pitää haukkua ja syyllistää, olemme me vanhat kääkät, jotka eivät kaikkea aikoinaan uskoneet, vaan osasivat jo vaatia jo oikeuksia. Syntyvyys kun alkoi laskea jo 60-luvulta rajusti, kun naiset saivat enemmän oikeuksia.
Jos naiset olisivat saaneet itse vaikuttaa jo 20-30 vuotta sitten, haluaako synnyttää alateitse vai sektiolla, syntyvyys varmasti olisi paljon korkeampi, kun synnytysikäisiä naisia olisi nykyistä enemmän.
Mutta meidät vaiennettiin, eikä ääntämme saanut kuuluville ja siksi syntyvyys on rajusti laskenut.
Sentään saatiin isät mukaan synnytykseen ja kivunlievitystä, mutta silloinkin oli vastustus kova, jopa kätilöiltä ja lääkäreiltä ja erityisesti äiti-ihmisiltä.
Sektio lisää riskiä sekundaariseen lapsettomuuteen, eli voi olla, että synnyttäjiä ei olisi 2000-luvulla tätäkään vähää, jos sektio olisi ollut yleisempi toimenpide aiempina vuosikymmeninä. Toki myös lääketiede on kehittynyt tässä kolmenkymmenen vuoden aikana, eli sektio on ollut nykyistä vaarallisempi toimenpide. Voi siis olla, että sen suosio ei olisi ollut kovin suuri, tai jos olisi, niin äitikuolleisuus olisi voinut olla yleisempää, koska esim. veritulppia ei ennen osattu ennaltaehkäistä niin hyvin kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
On turhaa ja aiheetonta haukkua täällä nuoria naisia, jotka toivovat sektiota ja jos jotakin pitää haukkua ja syyllistää, olemme me vanhat kääkät, jotka eivät kaikkea aikoinaan uskoneet, vaan osasivat jo vaatia jo oikeuksia. Syntyvyys kun alkoi laskea jo 60-luvulta rajusti, kun naiset saivat enemmän oikeuksia.
Jos naiset olisivat saaneet itse vaikuttaa jo 20-30 vuotta sitten, haluaako synnyttää alateitse vai sektiolla, syntyvyys varmasti olisi paljon korkeampi, kun synnytysikäisiä naisia olisi nykyistä enemmän.
Mutta meidät vaiennettiin, eikä ääntämme saanut kuuluville ja siksi syntyvyys on rajusti laskenut.
Sentään saatiin isät mukaan synnytykseen ja kivunlievitystä, mutta silloinkin oli vastustus kova, jopa kätilöiltä ja lääkäreiltä ja erityisesti äiti-ihmisiltä.
Niin ja synnytyskuolleisuus nousisi niin kuin esim Italiassa, maa jonka sektioita täällä on kovasti ihasteltu. Suomi on maailman paras maa synnyttäville äideille (vähiten kuolemia) ja sille on syynsä. Täällä ei tehdä mm massiivisia leikkauksia ”huvikseen”.
Italiassa sektioita tehdään sen takia, että saadaan ikävät yöllä tapahtuvat ja vähän pidemmät synnytykset estettyä. Sektiotehdas on auki 9-18 ja siellä leikataan liukuhihnalla. Päivystystä ei tarvitse järjestää, koska yksityslekurit leikkaavat mahdollisimman edullisesti virka-aikaan.
Jos lapset jää tekemättä sen takia, että ei saa synnytystapaa itse valita niin ei ole paljoa lapsia halunnut.
T. Sektioäiti
Vierailija kirjoitti:
Asiasta pitää puhua, mutta oikelalla nimellä ja oikeilla tiedoilla. Alatiesynnytyspelon naamioiminen valheelliseen tietoon "naisen itsemääräämisoikeuteen" ei mitenkään edistä synnyttäjien asemaa!
Synnytyksessä tehdään kaikki vauvan hengen säilymiseksi eikä äidin toiveiden toteuttamiseksi. On todella itsekästä asettaa omat toiveet repeämistä yms oman lapsensa edun eteen. Tämä saa kaikki naiset näyttämään hölmöiltä!
Jos pelkää synnytystä, on vasttuullista itseään ja tulevaa lastaan kohtaan alkaa hoitamaan sitä synnytyspelkoa, joka on ihan normaalia: Apua saa. Älyttömän naisten itsemäärämisoikeus -meuhkaamisen ja vauvan elämän yli kävelemisen sijaan kannattaa hakea sitä apua:
Synnytyspelkoon hoitomuotoja Husissa
Huhtikuussa otettiin pilottikäyttöön uusi digitaalinen hoitopolku. Kätilö valitsee pilottiin soveltuvat.
Hoitopolku sisältää harjoituksia, vertaistarinoita, tehtäviä, videoita ja äänitteitä.
Teemoja ovat synnyttäjän voimavarat, synnytys, ensihetket vauvan kanssa, rentoutuminen ja parisuhde. Polkuun kuuluu istuntoja ennen ja yksi jälkeen synnytyksen. Laajempaa käyttöönottoa suunnitellaan syksylle.
Viime syksyllä alkoi synnytyspeloista kärsiville Syli-synnytysvalmennus.
Vaikeasta synnytyspelosta kärsivät ohjataan terapiaa ja rentoutumista hyödyntäviin Nyytti-ryhmiin.
Synnytyspelkoa voidaan hoitaa:
vau.fi:
Raskausaika voi olla sietämätöntä, jos äiti pelkää synnytystä. Synnytyspelko saattaa estää äitiä jopa synnyttämästä alateitse. Pelkojen kanssa ei kannata kärvistellä, sillä kaikkiin pelkoihin löytyy hoitomuoto. Lue lista kahdeksasta pelon aiheuttajasta ja parhaasta hoitomuodosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sektion vaikutukset vauvaan:
VAIKUTUS VAUVAAN:
Hyöty:
Keisarileikkaus saattaa joskus pelastaa vauvan hengen
Keisarileikkaus saattaa olla vauvalle vähemmän traumaattinen syntymä, kuin vaikea alatiesynnytys, erityisesti jos vauvan terveys on vaarassa
Haittavaikutukset:
Puudutusaineet saattavat vaikuttaa vauvaan voimakkaasti (imemisvaikeuksia)
Jos vauva leikataan suunnitellulla sektiolla, se saattaa olla keskonen ja kärsiä hengitysvaikeuksista, sillä normaalien stressihormonien aiheuttamat reaktiot jäävät pois.
Äidin ja vauvan erottaminen heti syntymän jälkeen saattaa vaikeuttaa varhaista vuorovaikutusta
Vauva ei välttämättä saa rintamaitoa tämän eron aikana
vauva ei saa emättimen bakteereita, jotka vaikuttavat vauvan puolustusjärjestelmän kehittymiseen
imemisongelmat yleisempiä
Lähde: Preparing for Birth: Mothers, Andrea Robertson
Meidän alueella äitiä ja vauvaa ei suunnitellussa sektiossa eroteta, vaan vauva nostetaan suoraan äidin rinnalle ihokontaktiin. Hetken päästä nopea putsaus ja takaisin iholle. Heräämössä yritetään jo imetystä ja isä on mukana koko ajan. Osa sektionvastustajien kommenteista perustuu vanhanaikaisiin hoitokäytäntöihin tai hätä- tai kiiresektioista saatuihin mielikuviin.
Minulla 3 sektiota ja kertaakaan en ole saanut lasta rinnalle. En edes suunnitellussa. Oletko mahdollisesti itse kokenut sektion? Olen ei lääketieteellisistä syistä, mä haluun, sektioiden vastustaja. Ei järkeä ilman painavaa lääketieteellistä syystä.
Kyllä, olen kokenut sekä suunnitellun että kiireellisen sektion. Suunnitellussa minua ei erotettu vauvasta kuin putsauksen ajaksi, kiireellisessä erotettiin mutta kuulemma nykyisin ei meidän alueella eroteta kiireellisessäkään.
Sitä en ymmärrä, miksi sinun tai kenenkään muunkaan pitäisi vastustaa jonkun toisen synnytystapaa. Ei kukaan ole sinua hupisektioon pakottamassa.
Hienoa että jaat täällä ilosanomaasi sektiosta. Sitten on meitä äitejä jotka saavat niitä komplikaatioita, mitkä eivät tämän palstan mukaan ole totta. Ne on oikeasti tosi yleisiä ja jumalattoman kalliita hoitaa. Hupisektioon voi mennä jokainen omalla rahallaan tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Synnytyspelkoa voidaan hoitaa:
vau.fi:
Raskausaika voi olla sietämätöntä, jos äiti pelkää synnytystä. Synnytyspelko saattaa estää äitiä jopa synnyttämästä alateitse. Pelkojen kanssa ei kannata kärvistellä, sillä kaikkiin pelkoihin löytyy hoitomuoto. Lue lista kahdeksasta pelon aiheuttajasta ja parhaasta hoitomuodosta.
Ilmoitin sun ip-osoitteen myös floodauksesta, toivottavasti saat bannia.
Jos et tiedä niin copypastetus/floodaaminen/spämmäys on kielletty kaikilla keskustelupalstoilla, aina.
Täällä keskustellaan viesteillä, ei floodaamalla tukkoon copypastella, voit esim. liittää ITSE KIRJOITTAMAASI viestiin linkin yms. mutta et voi tukkia palstaa pastettamalla.