Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa

Järkisektion saanut
03.10.2019 |

Viime päivien otsikoissa on kauhisteltu syntyvyyden kiihtyvää laskua. Yksi syy monista kymmenistä on se, että naisilta evätään potilaan itsemääräämisoikeus, heidän tullessaan raskaaksi. Kuulostaa ihmisoikeusrikkomukselta, mutta se on Suomessa vallitseva tämänhetkinen hoitosuositus.

Toivottavasti joskus tulevaisuudessa kummastellaan tätä aikaa, kun naiset eivät saaneet päättää omasta kehostaan eli valita synnytystapaansa. Suomessa ollaan tultu jälkijunassa synnytyskulttuurissa aina (kuten mm. YLE:n artikkelista https://yle.fi/uutiset/3-10976854 käy ilmi) ja edelleen 2019 laahataan muita länsimaita kaukana jäljessä.

Nykypäivän Suomessa äitien otsaan (kuten minun) lyödään edelleen diagnoosi: synnytyspelko, jotta äidit saavat valinnanvapauden omasta synnytystavastaan. Jos kerran 1990-luvulla valinnanvapaus ollaan naamioitu ahtaaksi lantioksi ja 2000-luvulla synnytyspeloksi, olisiko 2020-luku viimein se aika, kun valinnanvapautta ei naamioida enää miksikään diagnoosiksi, vaan kutsutaan synnytystavan valinnaksi?

”– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio. Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.” -YLE

Mitä pelkkiä diagnooseja on tuijottelu, kummasti lantiot naisilla levenivät 14 vuodessa. Joko alkaa tilanne valjeta? Vuosittain nämä tuhannet äidit joutuvat käymään läpi synnytyspelkopolin: paikka mihin äiti siis Suomessa pakotetaan, mikäli ei halua synnyttää alateitse. Pelkopolin idea ja sisältö on suostutella äiti alatiesynnytykseen, keinolla millä hyvänsä. Pelkopoleilla äitejä uhkaillaan, pelotellaan, haukutaan, vähätellään ja heille valehdellaan alatiesynnytys täysin riskittömäksi. Vaikka Suomen laissa kielletään tällainen potilaan kohtelu ja valehtelu, se rehottaa päivittäin Suomen pelkopoleilla. Kukaan ei puutu asiaan.

Valitettavan monella äidillä, joka haluaisi päättää synnytystavastaan, ei ole samaa määrää 5 vuoden aikana kerättyä faktatietoa laukoa vastaan pelkopolilla syötetylle alatiepropagandalle ja periksiantamatonta luonnetta, jotta selviytyisi pelkopolin mankelista. Monet joutuvat Suomessa siis alatiesynnytykseen passiivisesti pakotettuna, eli toisin sanoen pelkopoli ei myönnä sektiota, vaikka sitä oltaisi vastaanotolla itkien ja huutaen aneltu.

Miten nykypäivän Suomessa tapahtuu tällaista?

Kommentit (2040)

Vierailija
601/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun odotin esikoistani lääkäri kysyi haluanko sektion vauvan perätilan takia, suostuin koska minua pelotti ensisynnyttäjänä pungertaa ulos väärinpäin oleva vauva ! Ajattelin sektion oleva helppo pikku leikkaus. Niin  itse leikkaus olikin , mutta muu.. joku jo mainitsi tuosta pakkokävelyttämisestä ja kipulääkkeiden kanssa pihtailusta, en ymmärrä miten tuollainen sadismi  voi olla ihan normikäytäntö ! Pistetään  kivusta itkevä ihminen kävelemään, eihän umppari  tai sydänleikkauksenkaan jälkeen tehdä noin. Ikään kuin tuoreella äidillä ei olisi mitään ihmisarvoa...

Arpi ja sen ympäristö myös muuttui tunnottomaksi. 

Tutkimusten mukaan naisten kivunhoito on täysin alimitoitettua ja naisten kipua pidetään hyväksyttävänä ja luonnollisena ja välttämättömänä joten sitä alihoidetaan. Nainen ei saa samaa kivunlievitystä kuin mies vaikka omaa huomattavasti matalemman kipukynnyksen. Terveydenhoidon henkilökunta harjoittaa tätä sadismia vanhasta oletuksesta että naiset on turhasta valittajia.

Vierailija
602/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta huomaa miten radikaalisti naiset on muuttuneet parissakymmenessä vuodessa. 2000 luvun alussa tällä palstalla jos sanoi saaneensa lapsen sektiolla niin joku oli heti huutamassa että sektio ei ole synnytys ja sektion kokeneita naisia halveksuttiin. Toinen oli imetys. Jos et imettänyt olit aivan pohjasakkaa. Nyt on meno aivan toinen ja naiset on alkaneet nähdä itsensä ihmisinä ja yksilöinä eikä sokeasti vaan seuraa aivopesun uhreina mantroja joissa nainen on pelkkä synnytys ja imetyskone jota saa kohdella kuin eläintä. Ei kellekään olisi tullut mieleen 20 vuotta sitten aloittaa keskustelua suunnitellusta sektiosta, sanoa että naisella on oikeus päättää kehostaan. Ei silloin ollut vielä mitään oikeuksia eikä kukaan edes ajatellut tätä mahdollisuutta, että myös naisen tarpeilla ja hyvinvoinnilla on väliä.

Mitä vttua? Että joku melonin kokoisen asian ulos pusertaminen revasta tekee musta oikean äidin ja ennenkaikkea naisen? Ja että 20 vuoden kasvatustyöllä ei ole mitään merkitystä? Vttu kyllä naiset osaa olla kamalia toisilleen... Vaikka täällä suututaan tästä sanonnasta, mutta kyllä nainen on naiselle se isoin ja pahin susi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
603/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko julkisella puolella varaa antaa kaikille keisarinleikkaus?

Yhtähyvin voidaan kysyä, onko varaa hammashoidossa antaa puudutus/kivunlievitystä/leikkaus, jos potilaalta poistetaan hammas tai hampaita.

Vielä 60-luvulla oli normaali toimenpide poistaa hammas juurineen pihdeillä. Ja se oli normaalia.

Ja tuskin kaikki edes haluaisivat keisarinleikkausta, mutta kyllä naisella pitäisi olla oikeus päättää haluaako sektion vai ei, ihan samalla tavalla kuin muissa terv. ja lääketiett. asioissa.

Vierailija
604/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluaa "synnyttää" leikkauksella, niin voi maksaa sen ihan itse. Leikkaus on taatusti kalliimpi kuin luonnollinen ja oikea synnytys. Leikkauksella on myös lapsen kehitykselle haitallisia vaikutuksia mm. immuniteetin kehittymiseen vaikuttaa.

Vierailija
605/2040 |

Mikä olet määrittelemään mikä on oikea synnytys ja mikä ei? Miksi oikeaan synnytykseen kuoli äidit ja vauvat ennen lääketiedettä? Onko se enää oikeaa synnytystä, kun se tapahtuu sairaaloissa lääkittynä eikä kotona saunan lauteilla?

Vierailija
606/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ne tilastot siitäkin muuttuisi jos sektion saisi tuosta vaan valita rasti ruutuun tyylillä. Kohta olisi salit täynnä äitejä joille tehtäisiin toista tai jopa kolmatta sektiota mitkä ei enää olekaan niin helppoja ja turvallisia. Olisi raskauskomplikaatioita enemmän jne. Ja toki se rahakin vaikuttaa. Salillinen henkilökuntaa ja monta osastopäivää johon myös lisää henkilökuntaa, kun leikatut äidit toipuu. Lisämaidot kun maidot ei nouse, joka vuodepaikkaa kohti kipupumput, jne.

Ei terveydenhuollossa mitään muutakaan toimenpidettä pääse itse valitsemaan ihan vaan sen perusteella mikä sattuu kuulostamaan itsestä parhaalta.

Ensimmäinen oli suht helppo, mutta toinen vaikea edellisten kiinnikkeiden yms. takia. Myös toipuminen oli hidasta. Siitä seuraava raskaus olikin sitten kohdun ulkopuolinen, kun alkio kiinnittyi arpikudosten takia väärään paikkaan. En tosiaan pysty ymmärtämään sektiota huvikseen, vain ilmoitusluontoisena asiana. Ja kyllä, pelkokin voi olla peruste, mutta silloinkin asiasta on voitava puhua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
607/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alapää synnytys normaali. Paikat voi revetä mutta kursitaan kokoon.

Kaikilla ei paikat tule kuntoon, osalle jää pysyviä vaurioita. Vauvojen päätkin ovat kasvaneet nykyajalle tultaessa, tämä vaikuttaa varmasti osaltaan. Jos vaivautuu googlaamaan niin tästä löytyy tietoa.

Tämä. Vauvat ovat yhä isompia, johtuen elintason noususta ja ruuan saatavuudesta. Ja sen näkee jo lasten hampaista ja luustosta, kun vertaa vaikka 70-lukuun. Ja tämä on yleismaailmallinen ilmiö, vaikka äiti olisi kuinka hoikka tahansa.

On ihan eri asia synnyttää 2500g lasta kuin 3500g.

Vierailija
608/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

kyllä naisella pitäisi olla oikeus päättää haluaako sektion vai ei, ihan samalla tavalla kuin muissa terv. ja lääketiett. asioissa.

Mihin viittaat tällä? Mieti nyt vähän. On totta, että päättää voi haluaako jonkun hoidon vai kieltäytyykö siitä, mutta ei syöpäsairaskaan voi päättää, että haluan sytostaatit enkä sädehoitoa, kun luin netistä, että se auttaa sädehoitoa paremmin. Tai jos polvi on kipeä en voi marssia lääkäriin ja tilata leikkausta, kyllä se tutkitaan ja keskustellaan (sektiokeskusteluissa tätä kutsutaan pelotteluksi ja painostukseksi) ja päätös tehdään lääketieteellisin perustein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
609/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa "synnyttää" leikkauksella, niin voi maksaa sen ihan itse. Leikkaus on taatusti kalliimpi kuin luonnollinen ja oikea synnytys. Leikkauksella on myös lapsen kehitykselle haitallisia vaikutuksia mm. immuniteetin kehittymiseen vaikuttaa.

Onko meillä varaa jättää ihmisiä syntymättä ”luonnollisuuden” takia? Näin nimittäin nyt käy.

Vierailija
610/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entäs jos siihen sektioon kuolee?

Niinkin ikävästi voi käydä. Jos olis vaan synnyttänyt alakautta niin olisi jäänyt henkiin suuremmalla todennäköisyydellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
611/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on aivan sama minkälaista sektiopropagandaa ja salaliittoteorioita elektiiviseen sektioon menijät levittää, se ei poista vuosikymmenien tutkinustietoa ja tilastoja siitä, että alatiesynnytyksessä riskit ovat huomattavasti pienemmät ja se on kaiken kaikkiaan molemmille osapuolille parempi tapa, jos kaikki menee hyvin. Ja kaikki useimmiten menee hyvin verrattuna sektioon. Tällaisella valheellisella pelottelulla päädytään vain siihen tilanteeseen, mikä on mm. Brasiliassa. Yli 90 prosenttia vauvoista siellä syntyy sektiolla, koska kukaan ei halua kokea kipua.

Jos haluat lapsen synnyttämättä, adoptoi.

Haluaisin adoptoida. Suomessa on byrokratia tehnyt senkin lähes mahdottomaksi. Sijaisvanhemmuus on se mitä suomessa suositaan.

Itse asiassa kyse on lähtömaiden säännöistä ja byrokkratiasta. Myös lastensuojelusta (ihmiskauppa).

Helpommaksi toki toivoisin, mutta ymmärrän syitä.

Vierailija
612/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos siihen sektioon kuolee?

Niinkin ikävästi voi käydä. Jos olis vaan synnyttänyt alakautta niin olisi jäänyt henkiin suuremmalla todennäköisyydellä.

Kumpaan tahansa voi kuolla. Olennaista on, että on ITSE voinut valita riskit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
613/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Alatiefanit, jos tyttärenne joskus päätyy suunniteltuun sektioon mukavuussyistä, haukutteko hänetkin vajaaksi ja huonoksi ihmiseksi? Vai iskostatteko jo kotona ajattelumallin, että koska kivikaudella toimittiin niin, niin silloin myös nykypäivän Suomessa täytyy synnyttää alakautta vaikkei tahtoisi ja teknologia sekä lääketiede ovat mahdollistaneet toisenlaisen tavan?

Mulla on jo lapsenlapsia (kaikki omat lapset ovat tyttöjä) ja heidän kanssaan ollaan puhuttu ihan avoimesti millaista raskausaika ja synnyttäminen on. En mielestäni ole iskostanut mitään huonoutta, vaan vastaillut ja kertonut omista kokemuksistani ja mikä tuntui toimivan minulla ja mikä ei. Itselläni on ollut se asenne että luotan itseeni ja henkilökuntaan ja sen mukaan on toimittu kuin he ovat parhaaksi nähneet, ja leikkaus tehdään jos sille on tarvetta. Itselläni ei sellaista tarvetta ollut. 

Sen mukaan mitä on puhuttu, tyttäret eivät ole isommin pelänneet synnyttämistä eivätkä ainakaan ääneen edes miettineet, josko mukavuussektio olisi hyvä vaihtoehto. Synnytykset ovat menneet hienosti ja nopeasti, ja ovat olleet kokemuksina hyviä. 

En tiedä, mistä nuo sektiovaatimukset pohjimmiltaan kumpuavat, onko se ihan vain sitä, ettei synnyttämisestä puhuta "siviilissä" niin paljon kuin olisi tarvis, ja jos puhutaan, ne ovat armeijajuttujen tyyppisiä kauhisteluja.  

Vierailija
614/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alapää synnytys normaali. Paikat voi revetä mutta kursitaan kokoon.

Kaikilla ei paikat tule kuntoon, osalle jää pysyviä vaurioita. Vauvojen päätkin ovat kasvaneet nykyajalle tultaessa, tämä vaikuttaa varmasti osaltaan. Jos vaivautuu googlaamaan niin tästä löytyy tietoa.

Tämä. Vauvat ovat yhä isompia, johtuen elintason noususta ja ruuan saatavuudesta. Ja sen näkee jo lasten hampaista ja luustosta, kun vertaa vaikka 70-lukuun. Ja tämä on yleismaailmallinen ilmiö, vaikka äiti olisi kuinka hoikka tahansa.

On ihan eri asia synnyttää 2500g lasta kuin 3500g.

Itse synnytin 4500g lapsen ja jatkuvasti miettinyt olisiko ollut helpompaa synnyttää 3500g saati 2500g lapsi. Muut äidit ainakin selvinneet ilman massiivisia repeämiä, olisinkohan minäkin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
615/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne tilastot siitäkin muuttuisi jos sektion saisi tuosta vaan valita rasti ruutuun tyylillä. Kohta olisi salit täynnä äitejä joille tehtäisiin toista tai jopa kolmatta sektiota mitkä ei enää olekaan niin helppoja ja turvallisia. Olisi raskauskomplikaatioita enemmän jne. Ja toki se rahakin vaikuttaa. Salillinen henkilökuntaa ja monta osastopäivää johon myös lisää henkilökuntaa, kun leikatut äidit toipuu. Lisämaidot kun maidot ei nouse, joka vuodepaikkaa kohti kipupumput, jne.

Ei terveydenhuollossa mitään muutakaan toimenpidettä pääse itse valitsemaan ihan vaan sen perusteella mikä sattuu kuulostamaan itsestä parhaalta.

Ensimmäinen oli suht helppo, mutta toinen vaikea edellisten kiinnikkeiden yms. takia. Myös toipuminen oli hidasta. Siitä seuraava raskaus olikin sitten kohdun ulkopuolinen, kun alkio kiinnittyi arpikudosten takia väärään paikkaan. En tosiaan pysty ymmärtämään sektiota huvikseen, vain ilmoitusluontoisena asiana. Ja kyllä, pelkokin voi olla peruste, mutta silloinkin asiasta on voitava puhua.

Mikä tekee sitten suomalaista naisesta tai Suomessa tehdyssä sektiosta niin erityisen, kun muualla maailmassa sektiot ovat yleisiä tai vaikka Ruotsissa, jossa joka neljäs lapsi syntyy sektiolla.

Onko suomalainen lääketiede heikossa hapessa, vain mistä on kysymys. Jos näin, eikö myös alateitse synnytys ole vaarallinen äidille.

Vierailija
616/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne tilastot siitäkin muuttuisi jos sektion saisi tuosta vaan valita rasti ruutuun tyylillä. Kohta olisi salit täynnä äitejä joille tehtäisiin toista tai jopa kolmatta sektiota mitkä ei enää olekaan niin helppoja ja turvallisia. Olisi raskauskomplikaatioita enemmän jne. Ja toki se rahakin vaikuttaa. Salillinen henkilökuntaa ja monta osastopäivää johon myös lisää henkilökuntaa, kun leikatut äidit toipuu. Lisämaidot kun maidot ei nouse, joka vuodepaikkaa kohti kipupumput, jne.

Ei terveydenhuollossa mitään muutakaan toimenpidettä pääse itse valitsemaan ihan vaan sen perusteella mikä sattuu kuulostamaan itsestä parhaalta.

Ensimmäinen oli suht helppo, mutta toinen vaikea edellisten kiinnikkeiden yms. takia. Myös toipuminen oli hidasta. Siitä seuraava raskaus olikin sitten kohdun ulkopuolinen, kun alkio kiinnittyi arpikudosten takia väärään paikkaan. En tosiaan pysty ymmärtämään sektiota huvikseen, vain ilmoitusluontoisena asiana. Ja kyllä, pelkokin voi olla peruste, mutta silloinkin asiasta on voitava puhua.

Ei se alakautta synnyttäminen sen halvempaa ole. Sektio on suhteellisen lyhyt, muutaman minuutin toimenpide ja sitoo kourallisen henkilökuntaa ja siivoustiimin hetkeksi, kun taas synnytys voi olla useiden päivien puurtamista, sitoo hoitohenkilökunnan vuorokauden ympäri olevan hoitoon sekä anestesialääkärin. Tarvitaan kipulääkkeitä ja laitteita, siivous ja ruokahuoltoa ja synnytys voi silti päätyä sektioon ja äiti ja lapsi voi kuolla tai vammautua lopuksi ikää. Siinä ajassa kun synnytys on hoidettu niin sektio äiti on jo kotiutunut parhaimmassa tapauksessa, varsinkin jos kyseessä on suunniteltu sektio.

Vierailija
617/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos siihen sektioon kuolee?

Niinkin ikävästi voi käydä. Jos olis vaan synnyttänyt alakautta niin olisi jäänyt henkiin suuremmalla todennäköisyydellä.

Itse kyllä lähdin synnyttämään alakautta sillä asenteella, että synnytykseen saattaa kuolla ja toivottavasti aikani ei ole vielä. Valvoin monia öitä etukäteen peläten selviänkö edes hengissä tulevasta synnytyksestä. Eiköhän jokainen tiedä, että aina joku voittaa lotossa ja joku kuolee synnyttäessä. Kuolla voi milloin vain.

Vierailija
618/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ei ole mitään mielenkiintoa hankkia lapsia, mutta jos mieleni joskus muuttuu, olisi sektioon pääsy  ensarvoisen tärkeässä asemasssa. Koen raskaana olemisen ja synnyttämisen ällöttävänä (kivittäkää vaan arvon naiset), mutta jos sektion saisin 100% varmuudella, voisin raskaanakin olla sen 9kk.

Ja tiedostan kyllä sektion riskit sekä pitkän toipumisajan: umpparileikkauksenkin jälkeen kesti viikko että pystyin kävelemään suorassa.

Vierailija
619/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne tilastot siitäkin muuttuisi jos sektion saisi tuosta vaan valita rasti ruutuun tyylillä. Kohta olisi salit täynnä äitejä joille tehtäisiin toista tai jopa kolmatta sektiota mitkä ei enää olekaan niin helppoja ja turvallisia. Olisi raskauskomplikaatioita enemmän jne. Ja toki se rahakin vaikuttaa. Salillinen henkilökuntaa ja monta osastopäivää johon myös lisää henkilökuntaa, kun leikatut äidit toipuu. Lisämaidot kun maidot ei nouse, joka vuodepaikkaa kohti kipupumput, jne.

Ei terveydenhuollossa mitään muutakaan toimenpidettä pääse itse valitsemaan ihan vaan sen perusteella mikä sattuu kuulostamaan itsestä parhaalta.

Ensimmäinen oli suht helppo, mutta toinen vaikea edellisten kiinnikkeiden yms. takia. Myös toipuminen oli hidasta. Siitä seuraava raskaus olikin sitten kohdun ulkopuolinen, kun alkio kiinnittyi arpikudosten takia väärään paikkaan. En tosiaan pysty ymmärtämään sektiota huvikseen, vain ilmoitusluontoisena asiana. Ja kyllä, pelkokin voi olla peruste, mutta silloinkin asiasta on voitava puhua.

Ei se alakautta synnyttäminen sen halvempaa ole. Sektio on suhteellisen lyhyt, muutaman minuutin toimenpide ja sitoo kourallisen henkilökuntaa ja siivoustiimin hetkeksi, kun taas synnytys voi olla useiden päivien puurtamista, sitoo hoitohenkilökunnan vuorokauden ympäri olevan hoitoon sekä anestesialääkärin. Tarvitaan kipulääkkeitä ja laitteita, siivous ja ruokahuoltoa ja synnytys voi silti päätyä sektioon ja äiti ja lapsi voi kuolla tai vammautua lopuksi ikää. Siinä ajassa kun synnytys on hoidettu niin sektio äiti on jo kotiutunut parhaimmassa tapauksessa, varsinkin jos kyseessä on suunniteltu sektio.

Totta! Alatiesynnytys ja 9 vuorokautta sairaalassa. Huonetoveri kiireellinen sektio ja 3 vuorokautta sairaalassa.

Vierailija
620/2040 |
04.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos siihen sektioon kuolee?

Niinkin ikävästi voi käydä. Jos olis vaan synnyttänyt alakautta niin olisi jäänyt henkiin suuremmalla todennäköisyydellä.

Kumpaan tahansa voi kuolla. Olennaista on, että on ITSE voinut valita riskit.

Oletko lääkäri? Jos et ole miten voit tietää kaikki mahdolliset riskit mitä eteesi voi tulla. Vaikka tiedänkin paljon synnytyksestä, niin en minä kuitenkaan kuvittele olevani siinä hommassa mikään asiantuntija. Jos lääkärikunta pitää alatiesynnytystä turvallisempana, niin eiköhän se totta ole.

Miksi ehdoin tahdoin tahdot valita vaarallisemman vaihtoehdon?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan kahdeksan