Mitä harrastuksia teillä on
Mä harrastan antiikkia ja taidetta. Opiskelen niitä ja ostelen esineitä kun jotain kivaa löytyy. Lempparijutut on 1700-luvun huonekalut ja 1900-luvun alkupuolen taide erit grafiikka. Myös poo-taide.
Toinen harrastus on vaeltaminen. Käymme Alpeilla patikoimassa. Tänä kesänä suuntaamme todin Skotlantiin.
Harrastan myös puutarhanhoitoa.
Kommentit (17)
Ulkoliikunta ympäri vuoden. Talvisin lisäksi keilaan ja käyn laulutunnilla. Kesäisin harrastan jollapurjehdusta. Jos matkailu on harrastus, niin sitä myös.
Karate, kuntosali, uinti ja lukeminen.
Valokuvaan ihmisiä heidän harrastuksensa parissa, tarkemmin en voi oikein sanoa, mutta hauskaa on ollut 20 vuotta.
Ruuan harrastekasvatus, kalastus ja marjastus. Sienet.
Asioiden itse tekeminen.
Nyt pitäisi kohta lähteä haukijahtiin.
Liikunta, musiikki, taide, matkailu.
Pyöräily ja kalastus. Lähden pian pyöräilee suomea päästä päähän.
Hengittäminen, odottaminen, ruokailu, roskien vienti ja nukkuminen.
Neulonta, virkkaus joskus. Haluaisin oppia maalaamaan akvarelleja, mut jonnekin kurssille pitäisi mennä että oppisi tekniikat. Viherkasvi harrastus ja kesäkukat.
Huvipuistolaitteiden ajaminen 🎢🎡🎠😍😎
Oi! Mihin päin Skotlantiin lähdette?
Harrastan myös vaeltelua, tosin pääosin kotimaassani. Haaveena olisi juuri Skotlanti ja sen saatan tehdä vielä tänä vuonna. Muutoin lähden Pohjoiseen tai Länteen. Tavoitteena olisi käydä Abiskossa elokuussa.
Matkustelu, patikointi ja pitkät kävelylenkit, toivottavasti pian myös uudelleen jooga, purjehdusretket, pilates ja pyöräily, jotka olleet tauolla loukkaantumisen vuoksi. Kaikenlaisia kulttuuriharrastuksia kirjallisuudesta ja kuvataiteesta oopperaan. Kokkailu kotona.
Haluaisin pyöräillä Roomaan tai Barcelonaan. Eräs kaveri tehnyt useita vastaavia retkiä. Kuulemma 6 viikkoa kesti hänellä polkea Barcelonaan. Eikä hän ollut silloin mikään atleetti.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin pyöräillä Roomaan tai Barcelonaan. Eräs kaveri tehnyt useita vastaavia retkiä. Kuulemma 6 viikkoa kesti hänellä polkea Barcelonaan. Eikä hän ollut silloin mikään atleetti.
Tallinnasta Barcelonaan on Google-mapsin mukaan 2979 kilometriä, joten on siinä polkemista.
Mun entinen esihenkilö kävi yhtenä keväänä Andorrassa (Ranskan ja Espanjan rajalla, minivaltio) patikoimassa, ja tykkäsi maisemista paljon. Jos haluatte käydä uudessa paikassa, niin sitä voisi harkita.
Itse en harrasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin pyöräillä Roomaan tai Barcelonaan. Eräs kaveri tehnyt useita vastaavia retkiä. Kuulemma 6 viikkoa kesti hänellä polkea Barcelonaan. Eikä hän ollut silloin mikään atleetti.
Tallinnasta Barcelonaan on Google-mapsin mukaan 2979 kilometriä, joten on siinä polkemista.
On joo matkaa. Ja myös vuoristoreittejä ja kaikkea mahdollista. Muistaakseni kaveri meni laivalla ensin joko Saksaan tai ajoi sinne Ruotsin kautta. En itsekään lähtisi Baltian maihin fillaroimaan teiden varsille. Ja yksin ei sellaiselle retkelle kannata lähteä, jos sattuu jotain.
ha ha haa pop ei poo 🤣😂