Kuinka pitkä parisuhde ”pitäisi” olla takana, ennen kun aletaan yrittää vauvaa?

Puoli tuntian on näiden ihanne. "Ravinytola"n vessan lattialla tuikataan alulle

Jaa, yritin muutamalle vastata täysin asiallisesti mutta jonkunlainen s.nsuuri iski.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se aika niinkään, vaan yhdessä koetut asiat. On turha siirtyä niin erilaiseen elämänvaiheeseen, jos ei ole mistään kriiseistä selvitty yhdessä. Mutta pidän muutamaa vuotta miniminä, jos jotain pitäisi sanoa, niin vaikkapa 4.

MIstä kriiseistä pitäisi selviytyä ennen vauvaa yhdessä? Mitä kriisejä nuorilla aikuisilla (20v-35v) yleensä on, jotka voisivat valmistaa vauvan tuloon? 

Olisin saanut oman mieheni kanssa odottaa vaikka miten pitkään, että olisimme kohdanneet ensimmäisen kriisin. En ole oikein vieläkään sellaista kohdannut (työttömyys, pettäminen, läheisen kuolema, konkurssi, velkaongelmat, vakava sairaus jne.), vaikka meillä on kolme alakouluikäistä lasta. 

Itse sanoisin, että pari vuotta on ihan hyvä aika, minkä jälkeen voi yrittää saada lasta. Lapsen ja lasten saaminen on vain niin iso muutos, että ei siihen oikein välttämättä voi valmistautua mitenkään muuten kuin sitoutumalla, puhumalla ja käytännössä oppimalla. Tärkeintä on hyvä vuorovaikutus, joustavuus ja kyky kompromisseihin. Toista on rakastettava niin paljon, että osaa välillä laittaa puolison tarpeet omien tarpeiden edelle. 

Minäkin olen vähän samoilla linjoilla. Minusta tämä "kuinka pitkään pitää olla yhdessä" ajatus on vähän samanlainen kuin se, että koetaan että elämän pitäisi olla kauhean valmis (perheasunto, ammatti ja työ, häät, auto, mitä näitä nyt on) ennen kuin yrityksen voi edes aloittaa. Mutta kun ei se mene niin. Se ensimmäinen lapsi on joka tapauksessa uudenlainen kriisi, ja elämänmuutos on valtava. Ja kumpikin toivon mukaan kasvaa ja kehittyy vanhemmaksi vuosien ajan. Elämä muuttuu koko ajan.

Minä tapasin mieheni melko nuorena, ja ehdittiin olla se nelisen vuotta yhdessä ennen ensimmäistä lasta, ja eräs iso lähipiiriin liittyvä kriisikin siihen mahtui. Mutta ei se auttanut meitä tietämään, millaista vaikka vakava unenpuute on. Ja kumpikin meistä on nyt kymmenen vuotta kasvanut vanhemmiksi, ja ollaan erilaisia kuin silloin oltiin. Vähemmän itsekeskeisiä. Ja on ollut erilaisia kriisejä tänäkin aikana. Ei ollut elämä ja itse valmis silloin aikoinaan. Eikä ole vieläkään. 

Sanoisin, että keskimäärin kahden vuoden jälkeen, aikaisintaan. Ensimmäinen vuosi menee tutustuessa, toinen yhteiseen arkielämään totutellessa ja esim. asumismuotoja selvitellessä. Toisaalta, olen seurustellut kumppanini kanssa lähes kolme vuotta, enkä vielä olisi valmis vanhemmaksi, vaikka lapsia hänen kanssaan haluankin. 

”Kaikkea ei voi varmistaa, mutta voi sitä omaa puolisoa ja itseään aika rehellisesti analysoida. Kaikki eivät ole valmiita vanhemmiksi ja kun rehellisesti katsoo itseään peilistä tai sitä puolisoaan, niin kyllä sen tietää. Näkeehän sen muistakin, ovatko he vai ei valmiita tai hyviä vanhempia.”

Ei onnistu normaalisti lainaaminen.

Voi toki analysoida, mutta silti ei ole mitään täyttä varmuutta, oli sitten ollut 6kk tai 6v yhdessä. Tilanteet muuttuu.

Lapsiperhearki voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa yhtäkkiä, vaikka olisi vuosia ollut yhdessä ja vakuutellut että hyvin se sujuu.

Aloin odottaa lasta neljän kuukauden tuntemisen jälkeen. Myöhemmin menimme naimisiin ja saimme lisää lapsia. Avioliitossa olimme 27 vuotta, miehen kuolemaan asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa vastata suoraan kysymykseen, mutta minä ja mieheni olimme ehtineet olla yhdessä puoli vuotta, kun ehkäisykapselin ’läpi’ puskenut pieni yllätys ilmoitti tulostaan. Ehkä sitä olisi voinut olla kauemminkin yhdessä ennen lasta, enkä ehkä tietoisesti noin lyhyen suhteen jälkeen itse aloittaisi yrittämistä. Mutta kaipa näin oli meidän kohdalla tarkoitettu tapahtuvan, ja hyvin on mennyt. Ristiriitatilanteitakin on tietenkin ollut joskus, mutta niinpä sitä kai kaikilla on.

Ehkä tärkeimmäksi koen sen, että ehtisi tutustumaan siihen, kuka kumppani oikeasti on. Mitkä ovat hänen näkemyksensä erilaisista kasvatustilanteista, ja miten hän reagoi stressiin. Onko oikeasti kovakin kuumakalle, vaikka pystyy aluksi esittämään rauhallista ja kylmähermoista. Tai onko oikeasti hyvin omaa etuaan ajava jne.

Minulle onnekseni kävi niin, että mies osottautui hyväksi isäksi ja mieheksi, ja oli alusta asti oma itsensä vikoineen päivineen. Mutta välttämättä aina lyhyen suhteen aikana kaikki ihmiset eivät paljasta todellista luonnettaan.

Ehkäisykapselin läpi???? Sehän on varmempi tapa ehkäistä kuin sterilisaatio naisella?? Saisiko tästä lisätietoja - lähtikö sinulta kapseli paikaltaan vai mitä kävi?

T. Ehkäisykapselin omaava ja nyt paniikissa

Mul on myös ehkäisykapseli enkä ole ollenkaan huolissani. Oikein asennetun ehköisykapselin käytön aikana alkaneita raskauksia on tilastoitu tasan 0. Ehköisykapselin 'läpi alkaneet raskaudet ovat tapauksia kun kapselia ei ole asennettu, se on vanhentunut (jos vaikka luulet 3 v kapselisi olevan se 5 v kapseli. Esimerkiksi itse pyysin 5 v kapseliin reseptiä, mutta apteekissa selvisi, että mulle lli kirjoitettu se 3 v resepti... no ymmärsin ajoissa sentään) tai jos kapselia käyttäessä paino nousee kymmeniä kiloja yli rajan, jolloin kapselia ei voida käyttää ehkäisyyn. Yleisintä on, että kapselia käyttöaika on ylitetty reippaasti.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, yritin muutamalle vastata täysin asiallisesti mutta jonkunlainen s.nsuuri iski.

Oot vastaillut samalle henkilölle aiemminkin ja se on monesti ilm iantanut ne (tai periaatteessa joku muukin on voinut ilmi --- antaa) sun kommenttisi. I---p-osoitteidenne perusteella et pysty enää vastaamaan sellaisen keskustelijan kommentteihin. Melkolainen riski kyllä yksityisyydelle, mutta näin se täällä menee. Voit kyllä kommentoida suoraan ketjuun ja mainita kelle vastaus on. Käytännössä tästä kood ista ei ole siis hyötyä, enemmän haittaa ihmisille. Mäkään En voi vastata porsi ja -- hullun kommentteihin suoraan.

Ei tähän kai voi antaa yksiselitteistä vastausta. Tässä kuitenkin oma tarinani. Olin aina halunnut lapsia, mutta ensimmäinen mieheni kuoli, ennen kun ehdimme lapsia saada. Olimme yhdessä 9 vuotta. Sitten olin 9 vuotta yksin ja sinä aikana totuttelin ajatukseen lapsettomuudesta. Olin 39-vuotias, kun tapasin nykyisen mieheni. Hän oli silloin 44 ja hänellä oli jo aikuiset lapset sekä yksi lapsenlapsi. Puhuimme kyllä lapsista, mutta teimme "järkipäätöksen", ettemme halua / yritä yhteistä lasta. Omalta kohdaltani kyse oli kyllä siitä, etten uskaltanut antaa itselleni lupaa toivoa raskautta, kun todennäköisyys siihen oli kuitenkin melko pieni. Seitsemän kuukauden yhdessäolon jälkeen huomasin kuitenkin olevani raskaana. Pari kertaa olimme olleet huolimattomia ehkäisyn kanssa. Eikä siinä tarvinnut miettiä, mitä asialle tehtäisiin. Olimme molemmat todella onnellisia asiasta ja saman tien oli selvää, että menisimme naimisiin ennen lapsen syntymää. Nyt kuusi vuotta myöhemmin olen sitä mieltä, että näin juuri tämän pitikin mennä. Olen oikeastaan varma, että ilman lasta emme olisi enää yhdessä. Lapsi kuitenkin muutti meidän kummankin arvomaailmaa niin, että pikkulapsiarki on sujunut mukavasti. Parisuhteelle on ollut vähemmän aikaa, mutta olen saanut nähdä mieheni isänä ja vastuunkantajana, joka on opettanut arvostamaan häntä eri lailla. Ilman lasta olisin varmaan tavoitellut enemmän sitä lapsetonta kiiltokuvaelämää, jota en varmasti olisi ainakaan tämän miehen kanssa saanut. Ja nyt olen siitä todella kiitollinen. Elämä on just hyvä näin, olen iloinen ja kiitollinen pienestä perheestäni, silloinkin kun on hankalampia aikoja!

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 6vuotta, yksi vuosi aviossa ja lapsi nyt tuloillaan mutta siskoni samassa kuudessa vuodessa meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Kaikki on niin suhteellista, pääasia että vähän testaa toista, mä vein mieheni mökille, keskelle ei mitään - ei juoksevaa vettä, pätkivät aurinkosähköt (niin vanhat), ei ilmastointia, lähinnä tupakeittiö ja sauna. Mieheni yllätti positiivisesti että tuli toimeenkin ilman jääkaappiakin. Miestäni ennen olin vienyt muutaman sulhaskokelaan möksälle ja miltei päätynyt siihen vaihtoehtoon että loppuelämän sinkku. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen että näin 30+ sinkkuna jolla on huonot munasarjat ja vain muutama vuosi aikaa, tämä kysymys on ajanut kaikki deittailuni nurin. Minulla ei ole niinsanotusti aikaa hukattavaksi ja jos miehet jotain inhoavat niin painostamista. Mutta kun en voi edes sitä paria vuotta tuhlata mieheen, joka ilmoittaisi lopulta ettei haluakaan lapsia, tai emme olisi muuten toisillemme sopivia.

+30v ja endo, kuukupin avulla tulin raskaaksi heti. Kannattaa etsiä kuntosalilta se mies, niin ehkä testosteronitasot ei ole kovin matalat ja Tinderiin etc. deitti-ilmoitukseen suoraan että lapsi toiveissa asap. Usko pois natsaa vielä!

Usein sattuu niin että vauvaa yritetään jo samana iltana kun uusi rakkaus on löydetty.

Vähintään kolme sidukkaa.

Melaa mekkoon vaan!

18 v. täyttäneille rittää 15 minuuttia! Nuoremmat kysyköön äideiltään!

Vierailija kirjoitti:

Tämä paikkapa taitaa olla oikea omien ajatuksien purkamiseen!

Olen itse tilanteessa, että olen vahingossa tullut raskaaksi. Olen 31-vuotias, mies muutamia vuosia nuorempi. Olen myös saanut aikanaan tuomion, että raskautuminen hankalaa, jos mahdollistakaan. Olemme tunteneet miehen kanssa vähän reilu vuoden, oltu yhdessä 8kk. Emme käytä ehkäisyä, koska kondomit ärsyttäviä ja hormonit ei minulle sovi. Vielä muutama viikko sitten mies totesi jonkun keskustelun yhteydessä, että jos vahinko käy niin se ei haittaa, ja niinhän sitten kävikin :D Emme edes asu vielö yhdessä, vaikka tiedänkin kyllä jo millaista arki miehen kanssa olisi.

Ja nyt ollaan tilanteessa, että pitäisi päättää! Enkä yhtään tiedä mitä haluan. En koskaan ole ollut varma, tulenko saamaan lapsia (löydänkö miestä, voinko raskautua) joten en ole osannut kuvitellakaan itseäni äidiksi. Toisaaltaan miksi ei, mutta toisaaltaan...

Entä jos nyt teen abortin, enkä myöhemmin raskaudukaan? Mistä tiedän, onko mies todella valmis lapseen vai lähteekö lipettiin kun ei olekaan kivaa? Olen vielä muuttanut toiseen maahan miehen vuoksi, joten minulle lähteminen on paljon hankalampaa. Eikä täällä ole oikein tukiverkkoakaan, jos eroamme.

Mutta voisiko kaikki olla yrittämisen arvoista? Onko kellään mitään ajatuksia? En uskalla omille läheisille avautua, enkä haluakaan.

Pidä lapsi, jos uskot että voisit kantaa vastuun tarvittaessa yksinkin. On turha hankkia lasta sillä ajatuksella että sillä voi sitoa toisen osapuolen suhteeseen pakolla mutta varaudu siihen, onko maan lainsäädäntö minkälainen, jos tuleekin ero. Selvitä oikeutesi, jotta ei tule yllätyksiä! Sitten on turvallista uida syväänpäätyyn kun on käynyt mielessään riskit että mitä jos tuleekin ero - onko rahaa lentolippuun Suomeen?

Ikä kyllä vaikuttaa vahvasti: ei ole aikaa viivytellä lasten tekoa, ja toisaalta iän myötä tullut elämänkokemus auttaa ehkä tunnistamaan nopeammin onko kumppani sopiva. Ei kaikilla, mutta monilla kyllä. Alle kolmekymppisten olisi hyvä olla yhdessä muutama vuosi, esim 3, mutta kun ikää alkaa olla 35+ niin ei kannata vuosia aikailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä paikkapa taitaa olla oikea omien ajatuksien purkamiseen!

Olen itse tilanteessa, että olen vahingossa tullut raskaaksi. Olen 31-vuotias, mies muutamia vuosia nuorempi. Olen myös saanut aikanaan tuomion, että raskautuminen hankalaa, jos mahdollistakaan. Olemme tunteneet miehen kanssa vähän reilu vuoden, oltu yhdessä 8kk. Emme käytä ehkäisyä, koska kondomit ärsyttäviä ja hormonit ei minulle sovi. Vielä muutama viikko sitten mies totesi jonkun keskustelun yhteydessä, että jos vahinko käy niin se ei haittaa, ja niinhän sitten kävikin :D Emme edes asu vielö yhdessä, vaikka tiedänkin kyllä jo millaista arki miehen kanssa olisi.

Ja nyt ollaan tilanteessa, että pitäisi päättää! Enkä yhtään tiedä mitä haluan. En koskaan ole ollut varma, tulenko saamaan lapsia (löydänkö miestä, voinko raskautua) joten en ole osannut kuvitellakaan itseäni äidiksi. Toisaaltaan miksi ei, mutta toisaaltaan...

Entä jos nyt teen abortin, enkä myöhemmin raskaudukaan? Mistä tiedän, onko mies todella valmis lapseen vai lähteekö lipettiin kun ei olekaan kivaa? Olen vielä muuttanut toiseen maahan miehen vuoksi, joten minulle lähteminen on paljon hankalampaa. Eikä täällä ole oikein tukiverkkoakaan, jos eroamme.

Mutta voisiko kaikki olla yrittämisen arvoista? Onko kellään mitään ajatuksia? En uskalla omille läheisille avautua, enkä haluakaan.

Pidä lapsi, jos uskot että voisit kantaa vastuun tarvittaessa yksinkin. On turha hankkia lasta sillä ajatuksella että sillä voi sitoa toisen osapuolen suhteeseen pakolla mutta varaudu siihen, onko maan lainsäädäntö minkälainen, jos tuleekin ero. Selvitä oikeutesi, jotta ei tule yllätyksiä! Sitten on turvallista uida syväänpäätyyn kun on käynyt mielessään riskit että mitä jos tuleekin ero - onko rahaa lentolippuun Suomeen?

Ette tietoisesti käyttäneet ehkäisyä, ja nyt mietit aborttia? No, hölmöilystä joutuu maksamaan. Pidä huoli siitä, että pääset tarvittaessa lähtemään kotiin, jos hommat ei toimikaan.

Viikko?

Me otettiin huomioon tämä mahdollisuus alusta lähtien, mutta esikoinen putkahti ilmoille vasta 5 vuoden päästä :D

Vaikeaa siihen on mitään aikamäärettä asettaa, mutta sanoisin että olis kyllä hyvä tuntea se toinen osapuoli aika tarkkaan, varsinkin se kuinka hän käyttäytyy ja toimii kriisi- ja stressitilanteissa, ennenkuin vauvaa aletaan siihen vielä yhdistämään.